Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan jumalanpalvelusuudistuksessa
puhutaan kohderyhmistä, kehittämisestä, tiimeistä, kuorisäännöstä, messuelämästä. Sanat peittävät alleen haaveen uudenlaisesta messusta.
Kun jumalanpalvelusuudistuksesta vastaava pastori Ville Halkoluoto alkaa puhua jumalanpalveluksesta kotina, alan nähdä uudistuksen todellisen mielen ja tavoitteen.
–Jos messu on meidän koti, se laitetaan yhdessä siistiksi ja kauniiksi. Kun uusia ihmisiä tulee mukaan, haluamme, että koti on hyvä myös heille. Kodissa ei vain käydä ja olla yhdessä, se myös tehdään yhdessä, Halkoluoto vertaa. Osallistuminen ei kuitenkaan ole pakko.
–Jos on sellainen tilanne, että ei voi antaa, vaan voi vain vastaanottaa, se sopii. Voit vain olla.
Erilaiset kodit ympäri Hämeenlinnaa
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on suuri, joten kotejakin on useampi. On koti, jossa palvellaan Jumalaa sunnuntaiaamuisin kello 10 perinteisen liturgian ja klassisen musiikin välityksellä. On koti, jossa lapsilla on erityinen kunniapaikka, ja on koti, jonka rakentajissa on paljon nuoria aikuisia ja musiikki kevyttä. Yhdessä kodissa syödään aina yhdessä ennen messua, ja toisessa kodissa kokoontuvat erityisesti nuoret seurakuntalaiset, kolmas koti on renkolaisten yhdessä omakseen tekemä.
–Haluamme, että jokainen hämeenlinnalainen löytää sellaisen messun, jossa kokee kosketusta toisiin ihmisiin ja Jumalaan, Halkoluoto tiivistää.
Kun koteja on erilaisia, niissä on erilaiset ”vanhemmat”. Jokaiselle messulle nimetään messutiimi, johon kuuluvat juuri siitä messusta vastuulliset seurakunnan työntekijät. Messutiimi tuntee oman messunsa ja oppii ajan mittaan tuntemaan mukana olevat seurakuntalaiset.
–Kun messu on tuttu ja osallistujat tuttuja, työntekijöiden on helpompi kohdata kävijät. On helpompi kysyä tuttua ihmistä mukaan tekemään ja osallistumaan. Samoin uusi osallistuja on helpompi huomata ja toivottaa henkilökohtaisesti tervetulleeksi. Toki messua tekemässä voi olla muitakin työntekijöitä, mutta tarkoitus on, että aina vähintään yksi messutiimiläinen olisi mukana.
Muuttuuko mikään sittenkään?
Kovin isoja muutoksia ei ensi vuonna näy olevan tulossa – ainakaan vielä, ainakaan ulkopuolisen silmin. Messut ovat pitkälti samoja kuin tähän asti. Messutiimit ovat työntekijöille, vapaaehtoisille on oma lokeronsa.
Onko tässä vaarana, että mikään ei sittenkään muutu?
–Ensin teemme jotakin, jota me työntekijät ajattelemme puuttuvan. Sitten muutosta viedään messun osallistujien kanssa pidemmälle, Halkoluoto lupaa.
Hän huomauttaa, että jos jumalanpalveluksia kehittävät ne, jotka ovat jo ennestään aktiivisia messukävijöitä, muutosta harvemmin tulee. Hehän ovat jo löytäneet messun, ja ovat siihen tyytyväisiä. Seurakunnan pitää kuitenkin tavoitella myös niitä, jotka eivät vielä ole mukana.
Lisäksi muutos on jo alkanut. Vajaat kaksi vuotta sitten käynnistetyt valomessu ja lähiömessu aloittivat seurakunnan messuelämän uudistamisen. Suunnitteilla on vielä jokasunnuntainen iltamessu, jossa korostuvat tunnelma ja rauhallinen hiljentyminen, sekä lyhyt ehtoollispalvelus eli vesper arki-iltaan. Tavallisia ”perusmessuja” tehdään hiukan entistä vähemmän.
Jotakin tulee lisää, jotakin poistuu. Halkoluoto vakuuttaa, että vaikka joitakin messuja lopetetaan, tuloksena on ”vähemmän, mutta parempaa”.
Jaa artikkeli: