Tästä käy selvästi ilmi, minkä tähden kokous oli kutsuttu ja mikä sen tehtävänä oli, nimittäin uskon opinkappaleen, se on Kristuksen oikean, todellisen jumaluuden, säilyttäminen vastoin Ariuksen uutta viisautta… evankeliumin kirjoittaja p. Johannes ja p. Paavali, Pietari sekä muut apostolit ovat meille horjumattomana perustuksena ja puolustuksena, koska heille Pyhä Henki on sen ilmoittanut ja julkisesti taivaasta antanut, ja heiltä on kirkko sen saanut ennen [Nikean] kirkolliskokousta ja samoin itse kirkolliskokous. Sillä he ovat kaikki, kun Arius alkoi esittää oppiansa, samoin kuin tuo kirkolliskokouskin, puolustaneet itseänsä Raamatun ja etenkin p. Johanneksen evankeliumin avulla, kuten Athanasiuksen ja Hilariuksen kirjat osoittavat.

Ennen kuin käsittelen Nikean kirkolliskokousta ja uskontunnustusta ja sen nykymerkitystä lienee paikallaan sanoa muutama sana sen juurista Uuden testamentin, apostolien ja apostolisten isien, liturgisen tradition sekä varhaiskirkon teologisten suunnannäyttäjien kirjoituksissa ja todistuksessa. Lue Dos TT. Tomi Karttusen koko alustus: Ilmoitetun salaisuuden äärellä. Nikean kirkolliskokous 325 Jumala-uskon ytimen ilmaisijana (PDF).

Artikkeli Ilmoitetun salaisuuden äärellä. Nikean kirkolliskokous 325 Jumala-uskon ytimen ilmaisijana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lausannen liike (ks. Lausannen liike ja ekumeeninen liike – Lehteri) järjesti neljännen kansainvälisen evankelioimisen maailmankongressin syyskuussa 2024 Soulissa (Incheonissa), Etelä-Koreassa. Juuri ennen Soulin kokouksen avausta 22.9.2024 julkistettiin neljäs Lausannen liikkeen perusasiakirja, ”The Seoul Statement” (The Seoul Statement – Lausanne Movement). Muutama kuukausi aiemmin Lausannen liike oli julkaissut myös maailmanlähetyksen nykytilaa koskevan raporttikirjan nimeltä ”State of the Great Commission” (Lausanne Movement).

Soulin kongressi kokosi paikan päälle yli 5000 osanottajaa yli 200 maasta. Sen teemana oli ”Let the Church Declare and Display Christ Together” (“Julistakoon kirkko Kristusta ja tehköön hänet näkyväksi”). Suomesta paikalla oli 15 osallistujaa.

Kongressin aikana vietettiin Lausannen liikkeen 50-vuotissyntymäpäivää (1974–2024). Pääpuheen piti jälleen Michael Oh, jonka mukaan Lausannen liike on uudistunut ja kutsui ”raamatulliseen uskoon ja strategiseen yhteistyöhön digitaalisessa maailmassa.” Strateginen yhteistyö perustuu kolmeen tekijään: opetuslapseuttamiseen, opetuslapsena kasvamiseen ja digitaalisiin välineisiin (“disciple-making, disciple-maturing & digital tools”). Digitaalisten välineiden käytöstä toimi esimerkkinä se, että Soulin kokouksessa ei ollut mitään materiaalia paperisena tarjolla vaan kaikki asiakirjat, yhteydenpito ja tiedonvälitys hoidettiin sähköisen kokousalustan kautta.

Me tarvitsemme toisiamme

Aamupäivisin yleisistunnoissa kuultiin temaattisia esityksiä ja keskusteltiin pöytäkunnittain kyseisten esitysten teemoista Apostolien teoista nostettujen raamatunkohtien pohjalta. Iltapäivisin jakauduttiin 25 erilaiseen työpajaan, joissa etsittiin yhteistyön näkökulmasta vastauksia Lausannen liikkeen tunnistamiin tämänhetkisiin ”aukkoihin” tai ”vajeisiin” maailmanlähetyksessä ja lähetyskäskyn toteuttamisessa. Ryhmien työskentelyn ympärille perustettiin virtuaalinen alusta, jolle koottiin työpajojen ryhmät ja niiden tulokset. Yhtenä iltapäivänä pohdittiin myös kokonaisvaltaisen lähetyksen käsitettä. Iltatilaisuudet jatkoivat päivän teeman käsittelyä puheilla, rukouksella, musiikilla ja videoesityksillä.

Avajaistilanteessa Lausannen liikkeen johtaja Michael Oh peräänkuulutti kristittyjen yhteistyötä. Hänen mukaansa neljä vaarallisinta sanaa kristittyjen keskuudessa ovat: ”minä-en-tarvitse-sinua”. Toinen painotus Oh’n puheessa oli ”tavallisten kristittyjen” osuus lähetystyössä: 99 % maailman kristityistä ei ole kirkon, seurakunnan tai kristillisen järjestön palkkaamia työntekijöitä vaan tavallisissa maallisissa töissä olevia kristittyjä. Päivittäin kokoontui työelämäverkosto, jossa käsiteltiin tätä keskeistä aihetta. Avajaistilanne esitettiin myös Korean televisiossa suorana lähetyksenä.

Yhden illan teemana oli (Etelä-)Korean (protestanttinen) kristillisyys, jonka historia 1880-luvulta tähän päivään asti tuotiin esiin monipuolisesti korkealuokkaisten esitysten, videoiden ja musiikin välityksellä. Korean kirkot ovat tällä hetkellä monien kysymysten edessä. Niemimaan jakautuminen on kirkoille edelleen avoin haava (Pohjois-Koreassa elää arvioiden mukaan n. 50 000–70 000 kristittyä), samoin Korean protestanttisen kristillisyyden kasvun taittuminen ja kääntyminen laskuun 2000-luvulla pakottaa kirkot miettimään vakavasti omaa tilaansa, suunnanmuutoksen tarpeellisuutta ja uusia avauksia missionaarisina kirkkoina.

Toisen illan teemana oli sovinto, jonka lähtökohtana pidettiin muutosta ja siirtymistä totuuden omistamisesta totuuden etsimiseen, jolloin aiemmin vihollisena nähty ihminen aletaan nähdä (jälleen) ihmisenä eikä vain vastustajana. Rauha ilman oikeudenmukaisuutta on ontto käsite. Rauhan rakentaminen on vaikeaa ja sillä on oma hintansa.

Läsnä koko maailma – miten eteenpäin?

Pohjoisamerikkalaisen evankelikaalisen protestanttisuuden hallitsevuus näkyi kokouksessa monin tavoin, mm. musiikissa ja kielenkäytössä. Maailmankongressin osanottajista n. 25 % tuli USA:sta. Osanottajien joukko oli kaiken kaikkiaan sekä kansallisuuksiltaan että kirkkotaustoiltaan hyvin kirjava. Esimerkiksi oman pöytäkuntani muut ihmiset tulivat Jamaikasta, USA/Brasiliasta, Norsunluurannikko/Kamerunista ja Norjasta (ei-luterilainen), kaikki eri kirkoista.

Lausannen liike tuntuu liikahtaneen kohti ekumeenista maailmaa, kun ”the Seoul Statement” viittaa sekä Apostolisen uskontunnustuksen mainintaan ”pyhäin yhteytenä” että Nikean uskontunnustukseen ja sen määritelmään kirkosta ”yhtenä, pyhänä, yhteisenä ja apostolisena” yhteisönä. Tekstissä mainitaan myös ”sana ja sakramentti”, samoin puhutaan kasteesta ja ehtoollisesta. Päätösehtoollisessa käytettiin Apostolista uskontunnustusta ja Isä meidän -rukousta. Toisaalta tervehdyspuheita ei kuultu esimerkiksi Kirkkojen maailmanneuvostolta tai roomalaiskatoliselta kirkolta tai ortodoksiselta kristillisyydeltä.

Nähtäväksi jää, kuinka kirkot, järjestöt ja verkostot jalkauttavat Soulin kokouksen materiaaleja tulevina vuosina. Suomessa Lausannen liikettä edustaa Suomen evankelinen allianssi.

Artikkeli Lausannen liike kokoontui Etelä-Koreaan etsimään maailmanlähetyksen suuntaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tänä vuonna GCF juhli jo 25-vuotista taivaltaan, kun se järjesti neljännen kansainvälisen kokoontumisensa (Global Gathering) Ghanan Accrassa 16.-19.4.2024 ja ensimmäisen nuorten ennakkokokoontumisen edeltävinä päivinä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaatiota johti piispa Matti Repo ja mukana olivat kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja TM Saara Alamäki. Muita osallistujia Suomesta olivat Suomen ortodoksisesta kirkosta TM Maria Mountraki ja Suomen Helluntaikirkosta TT Sanna Urvas ja TT Harri Koskela.

Global Christian Forumin tarkoituksena on tuoda erilaiset kristityt yhteen oppimaan, kuuntelemaan ja jakamaan omasta perinteestään ja taustastaan. Yhteen tuleminen ei perustu oman kirkon opin puolustamiselle tai teologiselle väittelylle. Foorumi ei siis käy perinteistä tai virallista ekumeenista dialogia, vaan toiminta perustuu ymmärryksen lisäämiselle. GCF:n metodina on Faith Stories (Uskon tarinat).

Mitä ovat Uskon tarinat?

”Joillekin todistukset ovat säännöllinen osa kristillistä elämää; Toiset saattavat pitää tätä tehtävää vieraampana ja ehkä jopa hieman pelottavana.” (Sharing of Faith Stories in Groups: A Guide for Participants)

Foorumin muista ekumeenisista elimistä erottava tekijä on alusta asti ollut uskon tarinoiden jakamisen metodi, joka pyrkii tuomaan kristittyjä yhteen uudella tavalla. Kaikki kristityt eivät innostu teologisista keskusteluista tai toteuta jumalanpalveluksiaan samalla tavalla, mutta kaikki kristityt kulkevat matkaansa Kristuksen kanssa.

Uskon tarinoiden jakaminen toteutetaan pienissä ryhmissä, joissa on maksimissaan 15 osallistujaa. Pienryhmä pyritään kokoamaan mahdollisimman moninaisesta ihmisjoukosta, jossa on osallistujia eri kirkkokunnista, perinteistä, sukupuolista, maista ja alueista ja jotka ovat keskenään eri ikäisiä. Moninaisten ryhmien kautta metodi toimii kaikista hedelmällisimmin.

Ryhmässä jaetaan oma henkilökohtainen matka Kristuksen seuraajana tai jokin tietty hetki tai ajatus sen matkan varrelta. Oman tarinan kertominen on tärkeää, mutta jopa tärkeämpää on kuunnella muiden ryhmän jäsenten kertomuksia. Jokaisella on noin seitsemän minuuttia aikaa jakaa oma tarinansa ja foorumi suosittelee, ettei omaa kertomusta kannata suunnitella liikaa etukäteen. Siinä missä teologinen dialogi tai jumalanpalvelusperinne on hyvin moninaista ja jopa erottavaa, Uskon tarinat pyrkii metodina tuomaan näkyväksi kristittyjä yhdistävää tekijää, Kristusta.

Vaikka henkilökohtaisia tarinoita jakamalla jokainen ihminen kertoo itsestään, hän heijastaa myös ympärillään olevaa yhteisöä. Foorumin ohjeet myös kehottavat muistamaan, että nämä tarinat on tarkoitettu siihen, että voimme nähdä toisemme Kristuksessa ja Kristuksen toisissamme.

Mitä metodi voi tuoda ekumeeniselle liikkeelle?

Global Christian Forum on syntynyt tarpeesta huomioida, ketkä puuttuvat pöydän ympäriltä. ”Perinteinen”, teologiseen opinpohdintaan liittyvä ekumenia ei saa kaikkia kristittyjä keskustelemaan keskenään, jolloin on hyvä pohtia, millä metodeilla edustavuutta voidaan lisätä. Uskon tarinoiden käytössä voi toisaalta olla haasteena, että henkilökohtaisen tarinan, ”todistuspuheenvuoron” kertominen voi olla vierasta ja haavoittavaa aivan uudella tavalla.

Uskon tarinat metodina voivat avata uudenlaisen oven ekumeeniseen kanssakäymiseen eri kristittyjen välillä. Virallisia teologisia dialogeja ei pystytä käymään kaikkien kesken, eivätkä kaikki kirkot ja yhteisöt ole niihin valmiita, mutta uskon tarinoiden kautta voidaan tehdä yhteistyötä ja tulla yhteen.

Yhteen tulemisen merkitys on äärimmäisen tärkeää polarisoituneessa maailmassa. Mitä tarkoittaakaan, että toisen keskustelijan voikin nähdä tittelien ja roolien tai kirkon ohi hieman paremmin lähestyttävänä, toisena kristittynä.

Lopuksi kysymmekin, millaisissa konteksteissa menetelmää voitaisiin Suomessa hyödyntää? Olisiko uskon tarinoiden avulla mahdollista rikkoa jäätä uusien siltojen rakentamiseksi? Voit tutustua Faith Stories-metodin ohjeisiin englanniksi: https://globalchristianforum.org/wp-content/uploads/2020/05/Sharing_of_Faith-Story_Guide_Participants.pdf

Artikkeli Uskon tarinoita ja uudenlaista yhteyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Julistuksen mukaan jokaisella meistä on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella työtätekevällä on oikeus myös kohtuulliseen ja riittävään palkkaan – sekä samaan palkkaan samasta työstä.

Asian nostaa nyt tapetille Ekumeeninen Vastuuviikko, jonka tämän vuoden teema on naisten työ. Lokakuun lopussa vietettävän Vastuuviikon näkökulma aiheeseen on globaali.

– Teema on monin tavoin sekä mielenkiintoinen että haasteellinen. Naisten tekemä työhän ympäröi meidät kaikkialla. Usein se on kuitenkin kansantalouden tilastoissa näkymätöntä ja sen tekijät ovat vailla juridista suojaa. Tärkeä kysymys onkin, voivatko naiset vapaasti valita halunsa ja taipumustensa mukaista työtä ja ovatko he työssään tasa-arvoisia miesten kanssa, pohtii presidentti Tarja Halonen kampanjaan liittyvässä artikkelissaan.

Suomessa naisten työtilanne on varsin hyvä, ja naisten ja miesten osallistuminen työelämään lähes samalla tasolla. Toisaalta naiset työskentelevät noin kaksi kertaa miehiä yleisemmin osa-aikatöissä tai määräaikaisissa työsuhteissa, ja kokoaikatyössä naisten keskiansio on noin 16 prosenttia miesten ansioita alempi. Maahanmuuttajanaiset – erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulevat – ovat myös usein työvoiman ulkopuolella.

Naisten työllisyyden edistäminen vahvistaa kaikkinensa sekä yksilöiden että yhteiskuntien hyvinvointia.

Kun katse kohdistetaan koko maailmaan, työvoimaan lukeutuu 76 prosenttia miehistä ja vain 49 prosenttia naisista. Eniten työttömyys koettelee köyhissä yhteisöissä eläviä tyttöjä ja naisia. Lukemattomat naiset työskentelevät hyvin haavoittuvissa olosuhteissa, ilman työlainsäädännön ja sosiaaliturvan suojaa.

– Ihmisoikeusnäkökulmasta on tärkeää kohdella miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia tasa-arvoisesti. Naisten työllisyyden edistäminen vahvistaa kaikkinensa sekä yksilöiden että yhteiskuntien hyvinvointia, Halonen toteaa.

Presidentti Tarja Halonen listaa keinoja, joilla myös seurakunnat voivat toimia sukupuolten tasa-arvon ja naisten työn edistämiseksi. Naisia voi esimerkiksi kannustaa puhumaan, opettamaan ja esiintymään seurakunnassa. Tasa-arvon toteutumisesta toiminnassa voi tehdä anonyymin kyselyn. Tasa-arvosta voi järjestää keskustelutilaisuuden tai koulutusta. Toiminnassa mukana olevia maahanmuuttajataustaisia naisia voi tukea itsenäisessä elämässä ja työllistymisessä.

– Tasa-arvotyö Suomessa ei poista sitä, että meidän on tunnettava vastuumme ja autettava muissa maissa eläviä. On pidettävä ääntä heikoimmassa asemassa olevista, vaadittava oikeudenmukaista kehityspolitiikkaa ja edistettävä naisten asemaa globaalisti.

Ekumeeninen Vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen yhteinen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Vastuuviikkoa vietetään 21.–28.10.2018.

Artikkeli Jokanaisenoikeus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Muistan, kun olin pitkään sairaalassa vuonna 2013, niin sairaalapastori Kari Niemelä kävi katsomassa minua ja hänellä oli runsaasti aikaa keskustella asioista. Tämä on mielestäni mainio esimerkki ekumeniasta.

– Olemme seurakuntien kesken parhaamme mukaan pyrkineet osallistumaan toistemme juhliin, mutta myös arkisella tasolla on tärkeää olla läsnä toistemme arjessa, Kiiveri sanoo ja kehuu luterilaisten ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

– Loistava esimerkki tästä on Pyhän Ristin kirkon palauttaminen ortodoksiselle seurakunnalle 1982. Tapahtuma oli ainutlaatuinen koko Suomessa eikä vastaavia esimerkkejä maailmalla ole montaa, Kiiveri muistuttaa.

SEURAKUNNAT OVAT vuosittain kokoontuneet ekumeenisten viikkojen tiimoilta yhteisiin tapahtumiin ja pitkäperjantain kolmen kirkon kierros on jo perinne. Yhteistyötä tehdään myös Puolustusvoimiin ja sotaveteraaneihin liittyen.

– Kaikki nämä tapahtumat eivät välttämättä näy isolle yleisölle, mutta ne ovat tärkeitä meille, Kiiveri toteaa.

Ville Kiiveri tähdentää, että ekumenia ei tarkoita uskonperinnöstä luopumista. – Se ei tarkoita ortodoksisen ja luterilaisen uskon sekoitusta tai synteesiä. Ekumenia on yhtä luontevaa, kuin naapurimme tervehtiminen kotipihalla. Ekumeenisessa työssä tutustumme omaan traditioomme ja opimme tuntemaan ja kunnioittamaan toistemme perinteitä.

KOUVOLAN SEURAKUNNAN kanttori Ritva-Liisa Marttila on pienestä saakka kasvanut luontevaan ekumeeniseen yhteistyöhön. – Musiikki ei tunne kirkkokuntarajoja, Marttila sanoo.

Marttilan mielestä on hienoa, että eri seurakuntien kuoroissa, yhtyeissä ja konserteissa on ekumeenista virettä. – Omassa työssäni olen saanut toteuttaa jonkin verran ekumeniaa ihan virallisestikin. Mielessäni on neljänä jouluna pidetyt Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet Vanhan hautausmaan kappelilla yhdessä ortodoksisen kirkkokuoron kanssa. Tapahtuma tuo kuorolle mahdollisuuden esittää monelle vieraampaa ortodoksista kirkkomusiikkia ja laulajia tulee Haminasta saakka, Ritva-Liisa Marttila iloitsee.

KATOLISEN PYHÄN URSULAN seurakunnan kansliassa työskentelevä Anja Purhonen kertoo, että vaikka seurakuntien yhteisiä tilaisuuksia ei viime vuosina ole pidetty, yhteisiä kohtaamisia on tapahtunut.

– Kirkossa on ollut messuissa muitakin kuin katolilaisia. Olemme ottaneet vastaan vierailevia ryhmiä. Esimerkiksi koululaisia on tuotu tutustumaan kirkkoomme, Purhonen kertoo.

– Pitkäperjantain kirkkovaellus toteutuu vuosittain. Yhden päivän retriitin osanottajissa on ollut myös ei-katolilaisia. Kirkkovuoden juhlien ja merkkipäivien aikaan huomioidaan yhteistyössä kanssamme toimivat seurakunnat, Anja Purhonen luettelee.

IITISSÄ ELETÄÄN murroskautta, kun sekä Iitin seurakunnassa että Lahteen kuuluvassa ortodoksisessa seurakunnassa on kirkkoherra vaihtunut tai vaihtumassa.

– Iitissä on tehty vuosien ajan hyvää ruohonjuuritason yhteistyötä. Uudet kirkkoherrat saavat sitten keskenään luoda uudet kuviot seurakuntien välille, Iitin kirkkoherra Jyrki Nordlund toteaa. – Minä toimin Kausalassa sijaitsevan Neitsyt Marian syntymän tsasounan kummina yhdessä Leon kanssa. Monia kutsuja siellä pidettäviin tilaisuuksiin on tullut ja eläkkeellä sinne ehtinee paremmin.

Ekumeeninen kolmen kirkon kierros pitkäperjantaina 14.4.
Ristisaatto lähtee Kouvolan Keskuskirkolta sanajumalanpalveluksen jälkeen klo 11. Vierailu Pyhän Ursulan kirkossa. Kierros jatkuu Pyhän Ristin kirkkoon, jossa vietetään hetkipalvelus.

Artikkeli Ekumenia on yhtä luontevaa kuin naapurin tervehtiminen kotipihalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.