Ekumenia on yhtä luontevaa kuin naapurin tervehtiminen kotipihalla

Kirkkokuntien välinen yhteistyö Kouvolassa ja Iitissä sujuu hyvin.

Kouvolassa yhteys varsinkin luterilaisen ja ortodoksisen seurakunnan kesken on luontevaa. Haminan ortodoksisen seurakunnan vastavalittu kirkkoherra Ville Kiiveri kehuu arjen ekumeniaa:

– Muistan, kun olin pitkään sairaalassa vuonna 2013, niin sairaalapastori Kari Niemelä kävi katsomassa minua ja hänellä oli runsaasti aikaa keskustella asioista. Tämä on mielestäni mainio esimerkki ekumeniasta.

– Olemme seurakuntien kesken parhaamme mukaan pyrkineet osallistumaan toistemme juhliin, mutta myös arkisella tasolla on tärkeää olla läsnä toistemme arjessa, Kiiveri sanoo ja kehuu luterilaisten ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta.

– Loistava esimerkki tästä on Pyhän Ristin kirkon palauttaminen ortodoksiselle seurakunnalle 1982. Tapahtuma oli ainutlaatuinen koko Suomessa eikä vastaavia esimerkkejä maailmalla ole montaa, Kiiveri muistuttaa.

Anja Purhonen, Ville Kiiveri ja Ritva-Liisa Marttila kolmen kirkon risteyksessä.

SEURAKUNNAT OVAT vuosittain kokoontuneet ekumeenisten viikkojen tiimoilta yhteisiin tapahtumiin ja pitkäperjantain kolmen kirkon kierros on jo perinne. Yhteistyötä tehdään myös Puolustusvoimiin ja sotaveteraaneihin liittyen.

– Kaikki nämä tapahtumat eivät välttämättä näy isolle yleisölle, mutta ne ovat tärkeitä meille, Kiiveri toteaa.

Ville Kiiveri tähdentää, että ekumenia ei tarkoita uskonperinnöstä luopumista. – Se ei tarkoita ortodoksisen ja luterilaisen uskon sekoitusta tai synteesiä. Ekumenia on yhtä luontevaa, kuin naapurimme tervehtiminen kotipihalla. Ekumeenisessa työssä tutustumme omaan traditioomme ja opimme tuntemaan ja kunnioittamaan toistemme perinteitä.

KOUVOLAN SEURAKUNNAN kanttori Ritva-Liisa Marttila on pienestä saakka kasvanut luontevaan ekumeeniseen yhteistyöhön. – Musiikki ei tunne kirkkokuntarajoja, Marttila sanoo.

Marttilan mielestä on hienoa, että eri seurakuntien kuoroissa, yhtyeissä ja konserteissa on ekumeenista virettä. – Omassa työssäni olen saanut toteuttaa jonkin verran ekumeniaa ihan virallisestikin. Mielessäni on neljänä jouluna pidetyt Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet Vanhan hautausmaan kappelilla yhdessä ortodoksisen kirkkokuoron kanssa. Tapahtuma tuo kuorolle mahdollisuuden esittää monelle vieraampaa ortodoksista kirkkomusiikkia ja laulajia tulee Haminasta saakka, Ritva-Liisa Marttila iloitsee.

KATOLISEN PYHÄN URSULAN seurakunnan kansliassa työskentelevä Anja Purhonen kertoo, että vaikka seurakuntien yhteisiä tilaisuuksia ei viime vuosina ole pidetty, yhteisiä kohtaamisia on tapahtunut.

– Kirkossa on ollut messuissa muitakin kuin katolilaisia. Olemme ottaneet vastaan vierailevia ryhmiä. Esimerkiksi koululaisia on tuotu tutustumaan kirkkoomme, Purhonen kertoo.

– Pitkäperjantain kirkkovaellus toteutuu vuosittain. Yhden päivän retriitin osanottajissa on ollut myös ei-katolilaisia. Kirkkovuoden juhlien ja merkkipäivien aikaan huomioidaan yhteistyössä kanssamme toimivat seurakunnat, Anja Purhonen luettelee.

IITISSÄ ELETÄÄN murroskautta, kun sekä Iitin seurakunnassa että Lahteen kuuluvassa ortodoksisessa seurakunnassa on kirkkoherra vaihtunut tai vaihtumassa.

– Iitissä on tehty vuosien ajan hyvää ruohonjuuritason yhteistyötä. Uudet kirkkoherrat saavat sitten keskenään luoda uudet kuviot seurakuntien välille, Iitin kirkkoherra Jyrki Nordlund toteaa. – Minä toimin Kausalassa sijaitsevan Neitsyt Marian syntymän tsasounan kummina yhdessä Leon kanssa. Monia kutsuja siellä pidettäviin tilaisuuksiin on tullut ja eläkkeellä sinne ehtinee paremmin.

Ekumeeninen kolmen kirkon kierros pitkäperjantaina 14.4.
Ristisaatto lähtee Kouvolan Keskuskirkolta sanajumalanpalveluksen jälkeen klo 11. Vierailu Pyhän Ursulan kirkossa. Kierros jatkuu Pyhän Ristin kirkkoon, jossa vietetään hetkipalvelus.

Jaa artikkeli: