Koen pappeuden todella kokonaisvaltaisena, siinä ei ole kyse vain työpaikasta tai tittelistä.

Mikael Tammilehto

MIKAEL TAMMILEHTO: Aloin jo nuorena haaveilla hengellisestä työstä. Kutsumuksen pohtiminen vaati useamman vuoden ja paljon itsetutkiskelua. Unelmanani on rakentaa Seinäjoelle yhteisöllistä, raikasta ja aitoa jumalanpalveluselämää, josta mahdollisimman moni voisi löytää hengellisen kodin.

Koen pappeuden todella kokonaisvaltaisena, siinä ei ole kyse vain työpaikasta tai tittelistä. Siinä on kyse kutsusta ja kutsumuksesta, siitä, että saan palvella lähimmäisiä pappina, omalla persoonallani ja lahjoillani. Saan olla työkseni kertomassa siitä ilosanomasta, joka tuo elämälle merkityksen ja ilon, ja joka vie kerran taivaaseen.

Haluan tehdä työtä nöyrällä mielellä, mutta pitää rohkeasti evankeliumin ilosanomaa esillä sekä ovet kaikille auki seurakuntaan.

Liisa Loiri

LIISA LOIRI: Työskentelin lähes kolmekymmentä vuotta opettajana. Kutsumukseni papin työhön kypsyi noin viiden viime vuoden aikana. Pappeus ei ole minulle vain ammatti, vaan kutsumus ja kutsu Jumalan työntekijäksi, ihmisten palvelijaksi. Kun minut vihitään papiksi, tulen olemaan pappi aina. On hienoa saada työskennellä kaikenikäisten ihmisten kanssa – kasteesta hautaamiseen. Saan olla jakamassa ihmisten iloja ja suruja, arkea ja juhlaa.

Haluaisin olla rinnalla kulkija, tukija ja apu eri ikäisille ihmisille. Haluan tehdä työtä nöyrällä mielellä, mutta pitää rohkeasti evankeliumin ilosanomaa esillä sekä ovet kaikille auki seurakuntaan. Haluan myös omalta osaltani olla vaikuttamassa siihen, että kirkolliset toimitukset – esimerkiksi kasteet, avioliittoon vihkimiset ja hautaan siunaamiset – olisivat niitä koskettaville ihmisille ainutlaatuisia ja kauniita.

Kun astun huoneeseen papin vaatteissa, edustan kirkkoa jo ennen kuin avaan suuni ja kerron olevani kristitty.

Vilma Saarinen

VILMA SAARINEN: Kirkko ja entiset kotiseurakuntani ovat olleet minulle rakkaita yhteisöjä rippikoulustani lähtien. Lukion uskonnonopettajani sai minut innostumaan uskonnontutkimuksesta, joten hain ja pääsin opiskelemaan teologiaa.

Pappisvihkimyksessä minua puhuttelivat polvistuminen kirkkotekstiilien pukemisen jälkeen, aivan kuin kasukan paino olisi painanut minut polvilleni, ja sanat ”kolmiyhteinen Jumala pyhittäköön sinut palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla”. Ymmärrän olevani papin tehtäviin erotettu kirkon palvelija, jonka avuksi on huudettu Pyhää Henkeä. Kun astun huoneeseen papin vaatteissa, edustan kirkkoa jo ennen kuin avaan suuni ja kerron olevani kristitty.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 3/2021.

Artikkeli Enemmän kuin ammatti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pakolaisesta parturiksi

Rwamwanjan pakolaisasutusalueella asuu noin 63 000 pakolaista, joista suurin osa on naapurimaa Kongosta. Väkiluvultaan noin Vaasan kokoisen alueen suurimpia ongelmia on ollut nuorisotyöttömyys.
KUA aloitti työnsä Rwamwanjassa kolme vuotta sitten selvittämällä mihin ammatteihin nuoret kannattaisi kouluttaa, jotta heillä olisi hyvät mahdollisuudet työllistyä.
Ensimmäiset kurssit alkoivat toukokuussa 2015 ja niillä koulutettiin rakennusmiehiä, moottoreiden korjaajia, räätäleitä, kokkeja, seppiä ja partureita.
Puolen vuoden mittaiseen koulutukseen valitaan kahdesti vuodessa 250 oppilasta. Tulijoita olisi enemmänkin, ja opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Opiskelemaan otetaan sekä pakolaisia että ugandalaisia nuoria.
”Me emme välitä aiemmista opinnoista, sillä monelta ne ovat saattaneet jäädä kesken sodan vuoksi. Meille tärkeintä on motivaatio. Monet nuorista todella tarvitsevat koulutusta ja työtä, jolla elättää esimerkiksi nuoremmat sisarukset vanhempien kuoltua”, kertoo KUA:n projektikoordinaattori Caphas Mugabi.
Työllistyminen on koulutuksen tärkein tavoite. Opintoihin kuuluu niin työharjoittelu kuin työn hakemisen ja yrittäjyystaitojen opettelua.
Tulokset ovat olleet erinomaisia. Kaikkiaan 95 prosenttia tähän mennessä valmistuneista 450:sta nuoresta on joko työllistynyt tai perustanut oman yrityksen.
”Koemme, että työmme täällä todella muuttaa nuorten elämän”, Mugabi sanoo.

Opinto-ohjaaja auttaa työllistymään

Vaikeista olosuhteista tulevat nuoret tarvitsevat erityisen paljon tukea. Heitä auttaa KUA:n opinto-ohjaaja Olivia Nazzawi. Hän vierailee oppilaiden ja valmistuneiden luona säännöllisesti. Valmistumisen jälkeen Nazziwan tehtävä on auttaa heitä työllistymään tai perustamaan oma yritys.
Esimerkiksi maanviljelyslinjalta valmistuneet saavat koululta maapalstan ja viljelytarvikkeet. He voivat myydä satonsa torilla tai kaupassa ja tienata toimeentulonsa. Parhaiten työllistyvät rakennusmiehet, sillä nopeasti kasvavalla alueella rakennetaan paljon.

Catering-linjalta valmistuneille voidaan tarjota alkajaisiksi työpaikkaa KUA:n perustamasta pienestä ravintolasta ja lisäksi moni on työllistynyt alueen muihin ravintoloihin. Ravintolan lisäksi KUA on perustanut korjaamon, jossa nuoret voivat suorittaa työharjoittelunsa ja tienata rahaa.
Palkitsevinta työssä ovat Nazziwan mukaan onnistumisen kokemukset. Moni oppilas saattaa tulla koko viikon kouluun samoissa vaatteissa, mutta hiljalleen he alkavat pestä vaatteitaan päivittäin, tervehtiä kohteliaammin ja kertovat syövänsä monipuolisempaa ruokaa.
”He haluavat pärjätä elämässä ja päästä pois pakolaisasutusalueelta. Tunnen onnistuneeni työssäni, kun näen, että nuoret alkavat arvostaa itseään”, Nazzawi sanoo.
Monelle nuorelle koulu onkin tuonut kaivattua itsetuntoa ja kunnioitusta. Kongosta neljä vuotta sitten paenneelle Jonalieselle se merkitsi mahdollisuutta tienata rahaa ja alkaa suunnitella tulevaisuutta.
”Haaveilen isosta yrityksestä, jossa voisin kouluttaa pakolaisnuoria ja antaa heille töitä. Haluan antaa nuorille mahdollisuuden itsenäiseen elämään”, Jonaliese sanoo.

Artikkeli Ammattikoulutuksella parempaan elämään Ugandassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyskän Hovileipureiden varsinainen työpäivä alkaa muutama tunti myöhemmin ruisleipien ja vaaleiden leipien leivonnalla, nostatettujen pitkojen ja pullien paistamisella ja muiden leivonnaisten teolla.

Jyskän Hovileipureilla on 60 vuoden historia. Minna Kuitunen on ollut leipomoyrittäjänä 15 vuotta.

– Yrittäjyyden opin äidiltäni jo 15-vuotiaasta lähtien, kun menin työskentelemään äitini omistamaan kahvilaan.

Perinteet pitävät pintansa

Leipomossa valmistetaan perinteisiä leipomotuotteita, jotka istuvat pitkäaikaisten asiakkaiden makuun.

– Ostetuimpia tuotteita ovat täysrukiinen ruisleipä, johon ruis tulee lähituottajalta, sekä rusinapullapitkot, kermaiset täytekakut sekä voileipäkakut.

Kasvis- ja vegaanituotteiden kysyntä on lisääntynyt viime aikoina, samoin kuin muut erikoisruokavalioleivonnaiset.

– Minulla on usein harjoittelijoita ammattiopistolta, ja yhteistyö opistojen kanssa on ollut tiivistä alusta alkaen. Annan oppilaille vapaat kädet leipoa erilaisia tuotteita ja toteuttaa itseään.

Parasta työssä ovat tyytyväiset asiakkaat ja heiltä saatu positiivinen palaute.

– He saattavat soittaa minulle ja kertoa, miten vieraat ovat kehuneet pöydän antimia.

Työn varjopuolia on sesonkiluonteisuus. Kun töitä on, päivät venyvät pitkiksi. Alkuvuosi on hiljaista aikaa. Pääsiäiseltä alkaa vilkastua, ja kesällä kiirettä tuovat valmistujaiset ja rippijuhlat.

Itsestään selvästi isännäksi

Tuomas Mäkinen on toiminut Salmelan tilan isäntänä kohta viisitoista vuotta. Tilalla pienestä pitäen kasvaneelle Mäkiselle tilanpidon jatkaminen oli itsestään selvää.

– Se oli sellainen isältä pojalle -ratkaisu. Nämä hommat ovat kiinnostaneet minua nuoresta pitäen.

Mäkinen pyörittää Puuppolassa sijaitsevaa tilaa vaimonsa Pia Mäkisen kanssa. Tilalla viljellään kauraa, ohraa ja vehnää. Lisäksi tilalla on vilja-
ja nurmisiemen-tuotantoa. Viljelijän työn Tuomas Mäkinen on aina kokenut monipuolisena ja mielekkäänä. Työssä näkee kättensä jäljen, ja se ruokkii jaksamista.

Viljelystä on tullut yritystoimintaa

Tila on ollut nykyisellä suvulla vuodesta 1932. Jo nuorena Mäkinen oppi, millaista maatilan isännän työ on. Perustyö ei ole merkittävällä tavalla muuttunut.

– Nyt viljely on enemmän yritystoimintaa. Olemme onneksi pystyneet viljelemään tilaa päätoimisesti, eikä kummankaan ole tarvinnut työskennellä tilan ulkopuolella.

Toimeentulon turvaamiseksi tuotantoa on kuitenkin kehitettävä jatkuvasti.

– Ei saa liikaa urautua, vaan on yritettävä miettiä koko ajan uusia juttuja siemenkaupan kasvattamiseksi.

Tulevaisuuden suhteen Mäkisellä on kaksi toivetta.

– Että voisi terveenä jatkaa tilanpitoa ja saisi lapset kasvatettua niin, että heilläkin olisi samat ajatukset ja arvostus tätä työtä kohtaan kuin mitä itselläni on ollut.

Matkailutila vaalii ja uudistaa perinteitä

Korpilahtelaisen matkailutila Surkeenjärven omistaja Mari-Anne Ahonen jatkaa vanhempiensa työtä. Matkailutila on ollut toiminnassa jo noin 40 vuotta.

Työ tilalla on monipuolista. Kaikki tekevät kaikkea. Päivittäisiin töihin kuuluu ruoanlaittoa, leipomista, tarjoilua sekä siivousta, petausta ja pyykkien käsittelyä. Lisäksi yrittäjä suunnittelee asiakkaiden kanssa erilaisia tilaisuuksia ja juhlia. Paperityöt vievät paljon aikaa.

– Työni on sellaista kuin aloittaessani odotinkin: vaihtelevaa ja mielenkiintoista.

Työn luonne on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Alussa samat asiakkaat saattoivat viipyä kaksikin viikkoa, mutta nyt visiitit ovat kutistuneet yhden–kahden yön mittaisiksi. Kesät menevät lähinnä häiden ja koiraporukoiden kanssa, aiemmin lomalaiset täyttivät majoituspaikat. Myös ruokavaliotrendit näkyvät, kun suomalainen koti- ja juhlaruoka ei enää olekaan se juttu.

– Vegaaniruoka ja ruoka-allergiat tuovat oman haasteensa.

Sesonkien kiire rassaa

Matkailutila elää nyt sesongin alkuvaihetta, ja sesonkia kestää lokakuulle asti.

– Kesähäiden suunnittelut ovat kiireimmillään, ja erilaiset ryhmät tulevat viikonloppuisin. Kohta alkavat pihojen haravointi ja muut puutarhatyöt.

Hienointa ovat mukavat asiakkaat.

– Osa heistä on käynyt meillä vuosikausia. He ovat ehkä enemmän ystäviä kuin asiakkaita. Negatiivista on se, että työ painottuu viikonloppuihin ja on kausiluonteista. Kun on töitä, tehdään pitkää päivää.

Vaneri muuntuu liikelahjoiksi

Markku Purhonen pääsi Schaumanin vaneritehtaalla työskennellessään pariksi vuodeksi vanhan puusepän oppiin. Kymmenen vuoden ajan Purhonen veti tehtaan liikelahjaosastoa, kunnes tehtaan siirtyessä Lutakosta Säynätsaloon koko osasto lopetettiin. Purhonen osti liikelahjojen sorvaukseen tarkoitetut laitteet itselleen ja perusti oman yrityksen, Purtsin Puupajan, parikymmentä vuotta sitten.

Nykyisin Oravasaaressa toimiva yritys valmistaa vanerista tehtyjä käyttöesineitä liikelahjoiksi. Erilaisia tuotteita on valikoimassa lähes 50.

Puu on innoittanut Purhosta jo pienenä.

– Huonekalutkin tein kotiin melkein kaikki itse, hän sanoo.

Esineiden muotoilu kiehtovinta

Puusepän työssä kiehtovinta on Purhosen mukaan esineiden muotoilu. Purhonen suunnittelee itse kaikki käyttöesineet. Lähes kaikki yrityksen tuotteet tehdään vanerista. Vastaavanlaisia tuotteita ei Suomessa moni muu tee.

Yrittäjänä toimiminen on kuitenkin kovaa. Kustannukset ovat korkeat ja hinnoilla on vaikea kilpailla Kiinasta tulevaa halpatuotantoa vastaan. Puusepän ammattitaidon lisäksi pitäisi hallita tuotteiden myynti yhä nihkeämmiksi käyvillä markkinoilla.

– Vielä 90-luvulla tuotteita meni kaupaksi niin paljon kuin ennätti tehdä. Lama-aikoina markkinointi on koko ajan vaikeutunut.

Markku Purhonen on pikkuhiljaa väistymässä yrityksestä, mutta työtä on jatkamassa poika Mikko Purhonen.

Artikkeli Meistä tuli… julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.