95 teesin julkaisemisesta oli jo kulunut aikaa, kun kesäkuussa 1520 Martti Luther sai paavi Leo X:ltä bullan, jolla häntä vaadittiin korjaamaan opetustaan. Luther muun muassa vastusti anekauppaa ja paavin valtaa maallisissa kysymyksissä eikä halunnut korjata mitään. Odotettuna seurauksena paavi julisti hänet kirkonkiroukseen.

Tuon ajan Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa on vaikea verrata nykyaikaisiin valtioihin. Paavi kruunasi vaaleilla valitun Saksan kuninkaan keisariksi aina vuoteen 1508 asti. Paikallista valtaa käyttivät itsenäiset ruhtinaat. Hengelliset ja maalliset johtajat kokoontuivat aika ajoin valtiopäiville, joista tunnetuimmat järjestettiin Wormsissa keväällä 1521. Paavilla ja keisari Kaarle V:llä oli mahdollisuus saattaa Luther myös valtakunnankiroukseen. Luther kutsuttiin Wormsiin puolustamaan oppiaan, ja vaikka häneltä odotettiin katumusta, matka Wormsiin oli kuin voittosaattue. Luther otettiin matkan varrella innokkaasti vastaan.

Valtiopäivillä Lutherin kerrotaan esiintyneen asiallisesti ja harkitsevasti. Luther ei kuitenkaan suostunut perumaan mitään. Hän kertoi, ettei luota paaviin ja kirkolliskokouksiin, vaan hänet tulisi vakuuttaa yksin Raamatun perusteella. Olen sidottu Jumalan sanaan, Luther totesi. Myöhemmin tapahtumiin on liitetty lentävä lause Tässä seison enkä muuta voi, mutta ilmeisesti Luther ei koskaan näin sanonut.

Luther päästettiin vapaasti lähtemään saamansa turvakirjan suojaamana. Muutaman viikon kuluttua keisari kuitenkin allekirjoitti Wormsin ediktin, jolla annettiin kelle hyvänsä oikeus vangita Luther ja toimittaa hänet keisarin eteen.

Paikalliset ruhtinaat katsoivat hyötyvänsä Lutherista poliittisesti. Olihan hän todennut, ettei maallinen valta kuuluisi paaville. Niinpä vaaliruhtinas Fredrik Viisas antoi siepata Lutherin 4. toukokuuta, jotta hänelle voitiin järjestää turvapaikka Wartburgin linnaan. Siellä Luther kasvatti parran ja piileskeli valenimellä Junker Jörg eli Yrjö-herra.

Elämää Wartburgin muurien suojassa

Myöhäiskeskiaikaisen uskonnollisuuden vaikutuspiirissä kasvanut Luther pelkäsi alinomaa pahoja henkiä ja paholaista. Lutherin mielialat vaihtelivat yksinäisyydessä ja hän on itse kertonut, kuinka Saatana kiusasi häntä. Hän puolustautui rukoilemalla ja laulamalla iloisia lauluja. Lutherin kerrotaan myös kerran heittäneen paholaista mustepullolla. Kun Luther kertoo musteen karkottaneen Saatanan, sen voidaan nykyisin tulkita tarkoittavan raamatunkäännöstyön mullistavia vaikutuksia.

Martti Lutherin mielestä kansan tuli voida kuulla ja lukea Raamattua omalla kielellään. Vain yhdentoista viikon aikana hän käänsi Uuden testamentin kreikasta saksaksi. Tämän vuoksi saksalaiset arvostavat Lutheria erityisesti saksan kirjakielen luojana. Kirjapainotaidon keksimisen ansiosta luterilaiset kirjoitukset levisivät nopeasti.

Reformaatio kiihtyy Wittenbergissä

Lutherin piileskely ei pysäyttänyt liikkeelle lähtenyttä reformaatiota. Hän kävi kirjeenvaihtoa Wittenbergissä asuvien kannattajiensa kanssa. Erityisen merkittäväksi osoittautui Philipp Melanchtonin toiminta. Hän oli opillisesti sovitteleva ja onnistui muotoilemaan Lutherin ajatukset kirjalliseen muotoon.

Uudistusta seurasi myös hajaannus. Kaikki eivät olleet yhtä mieltä uudistusten syvyydestä ja radikaaleja irtiottoja alkoi esiintyä. Paavi Leo X kuoli joulukuussa 1521 ja seuraavana keväänä Luther uskalsi palata Wittenbergiin. Hän ryhtyi ohjaamaan uskonpuhdistusliikettä takaisin haluamaansa suuntaan.

Leon seuraajana paavinistuimelle valittiin Hadrianus VI, joka ei täysin ymmärtänyt reformaation aiheuttaman tilanteen vakavuutta katoliselle kirkolle. 1522 järjestetyillä Nürnbergin valtiopäivillä vaadittiin Wormsin ediktin toimeenpanoa – nythän Lutherin olinpaikka oli tiedossa. Paavi kuitenkin kehotti katolisen kirkon hallintokoneistoa katsomaan peiliin ja vaati sisäisiä uudistuksia. Hadrianuksen lyhyen kauden jälkeen vuoden 1524 valtiopäivillä Lutherin pannanjulistus uusittiin, mutta liikkeen asema oli jo niin vahva, ettei vangitseminen enää ollut todennäköistä.

Uskonveljet tarttuivat aseisiin

Lutherin ajatukset kristityn vapaudesta saivat aikaan levottomuutta talonpoikien keskuudessa. Verohelpotusten ja maaorjuuden poistamisen vaatimukset johtivat ensin talonpoikaissotaan. Sen jälkeen protestantit ja katoliset ajautuivat Schmalkaldenin sotaan, Ranskan hugenottisotiin ja Alankomaiden 80-vuotiseen sotaan. Lopulta 1618 käynnistyi kolmikymmenvuotinen yleiseurooppalainen sota.

Suomalaiset hakkapeliitat osallistuivat sotatoimiin Ruotsin Kustaa II Adolfin joukoissa. Kuningas Kustaa kuoli Lützenin taistelussa vuonna 1632 ja kuolinpäivää vietetään vuosittain 6. marraskuuta Ruotsalaisuuden päivänä. Lützenin taistelu päätyi myös Porilaisten marssin sanoitukseen.

Taistelujen päättyminen Westfalenin rauhaan 1648 tiesi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan loppua ja oli alkusysäys nykymuotoisten itsenäisten valtioiden synnylle. Monille valtakunnille määrättiin ensimmäistä kertaa rajat. Samalla hyväksyttiin lopullisesti jo Augsburgin uskonrauhassa 1555 solmittu periaate, jonka nojalla hallitsija sai päättää uskonnosta omalla alueellaan.

Artikkeli Muste karkotti Saatanan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Puolisokin voi löytyä täydentämään opittua ja turvalliseksi koettua sopeutumista. Miellyttäjä etsii perfektionistia ja vastuunkantaja yrittää korjata suurpiirteistä puolisoaan.

”Sitten aika kuluu ja vastuunkantaja väsyy vastuuseen, suorittaja suorittamiseen, tunteella menijä toisen järkevyyteen. Parisuhteessa kerätään vähitellen katkeruutta ja vihaa, ”kun tuo toinen on tuollainen”. Toisen erilaisuutta on mahdotonta sietää.  Silloin tulee helposti mieleen, että eroamalla ja uudelta, puhtaalta pöydältä aloittamalla tästä selviää”, kertoo perheneuvoja Sari Paanu.

”Oikeasti kyse on siitä, että ihminen on väsynyt omaan itseensä ja omaan tapaansa toimia”, väittää Paanu.

Paanu vetää Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa vuosittain pidettävää eroryhmää. Eroryhmä perustuu amerikkalaisen Bruce Fisherin kehittämään eroseminaariin. Siinä käydään läpi eroa, mutta myös sitä, mihin ero liittyi ja mitä voidaan oppia.

”On heitäkin, jotka ovat käyneet eroryhmän ja kevättapaamisessa kertovat palanneensa takaisin yhteen puolisonsa kanssa. Oma toimintamalli on tullut tiensä päähän, sen vankilasta on päästy pois ja lähdetty ratkomaan tilannetta muuten kuin eroamalla”, Paanu kertoo.

Ei tarvitse erota kumppanista erotakseen toimimattomasta suhteesta.

Paanu kertoo, että suhdetta voi rakentaa mahdottomaltakin tuntuvissa tilanteissa. Avain muutokseen on sen tiedostaminen, että ensisijainen kohde on oma itse. Tätä hoetaankin lähes kyllästymiseen asti: Toista et voi muuttaa, vain itsesi. Yksin ei kukaan kuitenkaan voi kahden ihmisen muodostamaa suhdetta korjata. Jos myös toinen ei näe tarvetta katsoa peiliin, on vaikea edetä. Molemmilla pitää olla vapaaehtoinen halu ratkaista asia yhdessä.

”Kaipaamme ihmissuhteita, joissa meidät hyväksytään omana itsenämme – ilman ehtoja. Isoin este kelpaamiselle eivät ole puolison vaatimukset, vaan ihmisen itsensä rakentama elämä, jossa hän kelpaa vain olemalla tietynlainen. Tästä vapautuminen on hyvän elämän edellytys. Tällöin ihminen työskentelee oman itsetiedostuksen puolesta ja tarkastelee, mitä itselleen vaikeaa käyttäytymistä hän ylläpitää. Tämän vaihtoehdon valinta usein pelastaa vaikeuksissa olevan avioliiton, mutta ei aina.”

Mitkä voivat olla niin vakavia tilanteita, että niiden yli ei päästä?

”Väkivalta, riippuvuudet, jos toinen on muodostanut syvän kiintymyssuhteen kolmanteen osapuoleen”, Paanu luettelee.

”Joskus on myös kertynyt niin suurta loukkaantumista, ettei siitä pysty päästämään irti.”

Ihmisen syvimmät tarpeet ja vauriot tulevat esille parisuhteessa.

On armollista itseä ja toista kohtaan tiedostaa, että parisuhde ei tarjoa tähän kaikkeen ratkaisua. Paanu muistuttaa, että se, mitä odotuksia ja haluja parisuhteelle itse asiassa on, voi olla piilossa. Tasapainoisessa liitossa näitä tarpeita selvitetään avoimesti ja arvioidaan, mitä kaikkea voi puolisolta odottaa.

”Hyvässä tilanteessa molemmat puolisot voivat oppia paljon itsestään ja toisistaan. He voivat rakentaa sellaisen toimivan tunnesuhteen, jossa saa aidosti olla oma itsensä.”

Artikkeli Parisuhteen jälleenrakennus vaatii rehellisyyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Saarna julistaa pyhää sanaa ja haastaa ihmisen itsenäisesti pohtimaan kuulemaansa.

”Saarnan tarkoitus on, että ihminen tulee Sanan puhuttelemaksi. Luterilainen kansankielisyys ilmenee saarnassa siten, että ihmiset itse aktiivisesti pohtivat Raamatun sanaa ja sitä, mitä se kulloinkin heille tarkoittaa”, sanoo Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kehityskappalainen Heikki Toivio.

Kehittyvä saarna

Kuten ihminen ja koko muu maailma, myös saarna kehittyy ja muuttuu. Siksi sama saarna ei välttämättä toimi toisena ajankohtana, vaikka saarnan viesti sinänsä puhuttelisi kyseisellä hetkellä.

”Vuosia sitten kirjoitettu saarna ei toimi sellaisenaan, koska elämä, tilanne ja kirkko ovat muuttuneet.”

Saarnan kirjoittaminen on prosessi, joka ei tapahdu viimeisenä iltana. Toiviolla kuluu aikaa saarnan kirjoittamiseen noin viikko. Työ vaatii perehtymistä ja ajattelua.

”Ensimmäiseksi luen päivän tekstin Raamatusta ja perehdyn siihen. Sen jälkeen tutkin muita kirjoituksia, jotka voisivat avata tekstiä. Materiaalista etsin sopivaa aloitusta ja lopetusta. Prosessin aikana mietin ja rukoilen mielessäni, mitä kaikki lukemani merkitsee. Kaikesta tiedosta etsin punaista lankaa. Sanan pitää puhutella itseä, jotta se voi puhutella muita.”

Yhtä oikeaa tapaa saarnan kirjoittamiseen ei kuitenkaan ole. Saarnaaja voi tulkita Raamatun sanomaa ilman muuta kirjallisuutta ja perustaa saarnansa yksin omaan kokemukseensa. Tärkeintä on, että muuttuvassa maailmassa saarna antaa ihmiselle virikkeitä Raamatun tulkitsemiseen.

Toivio haaveilee voivansa yhdistää useita eri aisteja kuten maku- ja hajuaistin saarnan kokemukseen, mutta usein pelkät sanat ja läsnäolo riittävät. Toisinaan Toivio pitää niin sanotun keskustelusaarnan, jossa päivän aihetta papin kanssa tai haastattelemana on pohtimassa seurakuntalaisia.

”Minusta on kivaa saarnata yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Yhden, kahden tai kolmen seurakuntalaisen kanssa saarnatessa kansankielisyys toteutuu parhaiten. Niissä käy ilmi, miten minä ja he ymmärtävät Raamatun kohdan. Raamattu puhuttelee kaikkia, ei vain pappeja.”

Saarna on silta

Saarna on kuitenkin vain osa jumalanpalvelusta, joka rakentuu Raamatun sanasta, ehtoollisesta, rukouksesta ja musiikista. Osat tukevat toisiaan, kuten esimerkiksi uskontunnustus, joka on kuin vastaus saarnalle.

Musiikin merkitys on luterilaisessa kirkossa suuri ja se tukee saarnaa. Viimevuotinen uudistus päivitti virsikirjan vastaamaan nykyihmisen tarpeita. Uusissa virsissä käsitellään niin kaupunkilaisuuden, luonnonsuojelun, talven, isänpäivän kuin paastonajankin aiheita.

Jumalanpalveluksissa pyritään siihen, että muukin puhuttelee ihmistä kuin saarna.

”Saarnan merkitys on kuitenkin korvaamaton. Se on vuorovaikutusta ihmisen ja Raamatun välillä. Ihmisen arvot ja mietteet heijastuvat siitä, kuinka hän pyhää sanaa tulkitsee. Saarna on silta ihmisen ja Pyhän välillä. Se kutsuu, kehottaa ja rohkaisee.”

……………………………………………………………………………………………………………..
SANAN KIRKKO

Martti Luther ajatteli, että jumalanpalvelus ei saanut olla vieraskielinen näytelmä, jota seurakunta seuraa sivusta. Luther ymmärsi, että kansankielisen saarnan kautta Jumala on elävästi ja todellisesti läsnä seurakunnan keskellä. Raamattu on Jumalan sanaa nimenomaan kuultuna. Jumalaa ei pidä etsiä kuullun sanan takaa, vaan Hän on Sanassa. Saarna ei ole vain puhetta armosta, vaan sen välittömänä päämääränä on ihmisen pelastuminen. Sanat eivät vain kerro Jeesuksesta, vaan ne antavat Jeesuksen. Ilman Pyhän Hengen vaikutusta kuulemme vain inhimillistä puhetta, mutta Pyhän Hengen vaikutuksesta synnin sitoma omatunto vapautetaan ja armo tuodaan kuulijan sisimpään.

Artikkeli Saarnan puhuttelema julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Mieleni on kiitollinen monista hyvistä asioista. Toivon, että saisin kulkea ehtoopolkua rauhallisesti, Ensio sanoo hymyillen.

Satakunnan Kiikassa jouluaattona 1933 syntynyt Ensio Koitto asettui nuorena miehenä ja tuoreena aviopuolisona vaimonsa Aino Inkerin kanssa Hämeenlinnaan, kun molemmat saivat työpaikat mielenterveyden hoitajina Hattelmalan sairaalasta.

Päätyönsä Ensio teki sairaalan toimintaterapiaosastolla askarteluohjaajana. Virkavapausjaksoilla hän työskenteli evankelistana yhteiskristillisen säätiön toimintakeskuksessa Helsingissä.

Koiton pariskunta vietti tänä syksynä timanttihäitään 60 avioliittovuoden kunniaksi. Ensiolla on menossa 25. vuosi eläkkeellä.

– Ei ole koskaan ollut sellaista aikaa, etten tietäisi mitä tekisin. Ikä hidastaa, mutta aika monia asioita pystyy kuitenkin tekemään, Ensio sanoo.

– Jollakin tavalla oli ihan huvittavaa jäädä 35 palvelusvuoden jälkeen eläkkeelle 57-vuotiaana, kun ajattelin, ettei tässä nyt vielä ihan vanhoja olla, hän muistelee.

Liikuntaharrastus ja puutarhanhoito ovat antaneet aina sisältöä elämään, ja niiden lisäksi Ensio antaa aikaansa tärkeäksi kokemilleen asioille vapaaehtois- ja luottamustehtävissä.

Hän on toiminut Kristillisen eläkeliiton puheenjohtajana 7,5 vuotta, sitä ennen 6,5 vuotta varapuheenjohtajana. Tutuksi on tullut myös kaupunginvaltuusto ja tällä hetkellä hän on varavaltuutettuna vanhusneuvostossa. Seurakunnan luottamustehtävissä Ensiolla on pitkä historia, tällä hetkellä hän on lähetys- ja aikuistyön johtokunnan varapuheenjohtaja ja varajäsenenä kirkkovaltuustossa.

– Seurakunnassa olemme isojen haasteiden edessä. Ajan haasteet pitää tunnistaa ja ottaa todesta. Pitää löytää pakolaiset lähimmäisinä. Ikääntyneet, nuoret – miten kaikki kohdataan? Kristuksen tulisi aina olla esillä, eikä vain muodollisuutena, Ensio pohtii.

Kirkkoväki vanhenee, mutta Ensio huomauttaa, ettei kysymys ole siitä, että kirkossa käyvät vain ne, jotka ikänsä ovat käyneet, eikä uusia tule.

– Kyllä myös vanha ihminen voi kiinnostua Jumalasta ja tulla kirkkoon. Iäkkäänä on oikein hyvä pysähtyä ajattelemaan perimmäisiä kysymyksiä: Mitä se tarkoittaa, että olen tässä ja nyt. Olen tavannut kirkossa ihmisiä, joita en olisi kuvitellut siellä näkeväni vielä joitakin vuosia sitten.

Joulun lapsi

82 joulua sitten Ension äiti kompastui joulukiireessä rappusissa ja esikoinen saapui maailmaan hiukan aikaansa edellä.

– Jouluihminen, kyllä olen!, Ensio nauraa.

– Työssä oli mieluisaa tehdä joulun alla olkitöitä ja muita kuusenkoristeita. Lähetämme Inkerin kanssa monta kymmentä joulukorttia. Se saattaa olla ainut yhteys johonkin ihmiseen. Joulukortti laitetaan ja joulukortti sieltä tulee – ja sehän on ihan mukavaa.

Koitot juhlivat joulua rauhallisesti ja perinteisesti: Paikat siivotaan ja laitetaan juhlakuntoon. Joulukuusi on, pöytä katetaan, joululahja annetaan jokaiselle ja jouluevankeliumi luetaan. Joulukirkko ja joululaulujen laulaminen yhdessä seurakunnan kanssa ovat myös tärkeitä.

Ensio muistelee lämmöllä saaneensa lapsena aina syntymäpäivä- ja joululahjan erikseen.

– Nyt jo edesmenneet kissamme Klara-rouva ja Vihtori-poika saivat myös aina joululahjat. Kerran Klara-rouva pyysi ulos, hyytävään pakkaseen, ja toi elävän hiiren lahjaksi poikaselleen. Se oli jouluihme, Klara oli todellinen joulukissa.

Orpo muttei yksinäinen

Ensio jäi 8-vuotiaana orvoksi kahden pikkuveljensä, Einon ja Eskon kanssa, kun perheen äiti kuoli.

– Isä oli mennyt jo aikaisemmin. Lohduttomalta tuntui, mutta näin enkeliunen, jossa enkeli vakuutti minulle, että meistä pikkupojista pidetään hyvää huolta. Unen valoisa ja kirkas tunnelma on edelleen elävänä mielessäni.

– Olimme kuin kolme pientä linnunpoikaa suut auki. Sen olen saanut tuntea, että meitä on kannettu, saimme hyvät kodit. Vaikka kyllä monta kertaa itkukin tuli, Ensio muistelee.

Ension nuorin veli Esko adoptoitiin 8 kuukauden ikäisenä Kiikan sosiaaliviraston kautta Helsinkiin.

– Kun tulin nuoruusikään, mietin aina Helsingissä käydessäni, onko joku vastaantulijoista Esko.

Adoptio oli salattu. Vuonna 1989 kotiin tuli puhelu ja Ension tytär vastasi puhelimeen. Soittaja tiedusteli vuonna 1933 syntynyttä Kalle Ensio Koittoa.

– Kun sain luurin, siellä oli veljeni, joka sanoi ”Minä olen nyt täällä”. Tapaaminen oli ihmeellinen juttu: halattiin, itkettiin, syötiin ja saunottiin koko yö. Muisteltiin näitä elämän temppuja. Veli on etevä alallaan, tohtoriksi väitellyt geologi ja matkustelee eri puolilla maailmaa.

Nyt Esko on kadonnut jälleen, vaihtanut asuinpaikkaa, eikä yhteystietoja ole.

– Hän elää minun näkökulmastani satumaista elämää. Ajattelen, että jos se on Herran tahto, näemme vielä, ja jos ei, näemme sitten perillä.

Rippikoulun Ensio nostaa elämänsä merkkitapahtumien joukkoon.

– Se oli herkkää aikaa, kaikki mitä opetettiin painui nuoreen mieleeni syvästi. Ajattelin monia asioita, kuten mitä elämältä haluan ja kuka olen.

Opettajan ammatti alkoi kiehtoa Ensiota. Käytyään pääsykokeissa hän saikin kutsun seminaariin Kajaaniin, mutta orvolla nuorukaisella ei ollut varallisuutta opiskella.

– Löysin silti ammatin, jossa sain tehdä töitä ihmisten parissa ja opettaa, mitä aina olin toivonut. Sain hyvän aviopuolison, jonka kanssa saimme tyttären.

Ensiosta huokuu tyytyväisyys ja olemisen helppous.

Hengellinen herätys

Ensio kääntyy usein kysymään rukouksessa Jumalan tahtoa.

Hän kertoo tulleensa voimakkaasti puhutelluksi nuorukaisena kotikylän tansseissa. Tuo tapahtuma johti rukoukseen ja Raamatun lukemiseen ja vuonna 1957 uskoon tulemiseen.

– Raamattu alkoi pulputa. Tunnistin, että nyt minulla oli se, mitä aikaisemmin kyselin ja etsin.

Ension hengellisyys on avointa. Hän puhuu evankelistan armolahjasta, Jumalasta puhumisen helppoudesta.

– Olen ollut kirkkoväärtinä jumalanpalveluksissa. Ihmiset tervehtivät ja tunnistavat, saan valoisan viestin: Ollaan nähty kirkossa. En tyrkytä, enkä ala torilla puhumaan ihmisille, mutta monet pyytävät ja kysyvät mitä olen mieltä uskonasioita, kun tietävät että olen avoimesti uskova. Aina on kutsuttu jotakin todistuksen sanaa antamaan, uusissakin ympäristöissä, Ensio juttelee.

Sadonkorjuu, ilon aika

Raittiuden ystävien hallituksessa toimiva Ensio ei käytä nautintoaineita, vaan sanoo nauttivansa terveistä elämäntavoista.

– Syömme pääosin kasvisruokaa. Kasvatamme aika suuren osan siitä, mitä syömme.

Koitot ostivat 40 vuotta sitten Hattulasta vanhan maatilan, jossa he viljelevät yrttejä, juureksia, vihanneksia ja hedelmiä. Esikartanoksi nimetyllä tilalla on myös mehiläistarha.

– Esikartano on rakennettu syntymävuotenani. Olimme etsineet sopivaa tilaa. Veimme jo melkein avaimen takaisin, mietimme, että tällaista emme ainakaan halua. Jokin jäi kuitenkin mieleen. Kun rukoilin illalla, tunsin tulevani puutarhaan ja tiesin, että se on tässä nyt.

Ensio kertoo saaneensa ”yrttiherätyksen” hengellisen herätyksen seurauksena.

– Ilmestyskirjassa kerrotaan elävän veden virroista ja lehdistä, jotka ovat kansojen tervehdykseksi. Mietin, voisiko olla niin jo nyt. Jeesus sanoo, että Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä, ja meidän tulisi elää taivasta jo maan päällä. Niinpä lueskelin Rautavaaran kirjoja ja opettelin niistä yrttien käyttötarkoituksia ja kasvattamista. Sadonkorjuu on aina siunauksen aikaa, ja se on joka vuosi!

Jos satoa tulee yli oman tarpeen, voi Ension tavata Hämeenlinnan torilla.

– Torimyyjänä pääsee kohtaamaan ihmisiä, kanssakäyminen on antavaa ja mukavaa. Se on pääasia, ei niinkään tuotteiden myynti.

Ensio kertoo, että kerrankin eräs rouva tuli Hangosta saakka kuultuaan, että Hämeenlinnan torilla on myynnissä Väinönputken taimia. Itse hän tekee siitä hyytelöä ja pikkelssiä.

Kuntoneuvos Ensio Koitto oli nuoruudessaan perustamassa Jokivarren Jytinä -urheiluseuraa kotipaikkakunnalleen. Hänen liikuntanurkkauksensa hyllyillä ja seinillä on palkintoja ja tunnustuksia. Monet monituiset Finlandiahiihdot on hiihdetty ja Aulankojuoksut juostu. Arvokkain Ensiolle on vaatimattoman näköinen puupytty, Jytinän 10-ottelun voittopalkinto vuodelta 1952.

Tänä vuonna Ensio oli mukana Hämeenlinnassa järjestetyn Sibelius-maratonin kävelyosuudella.

– Kun vauhti hidastuu, ei tarvitse kokonaan lopettaa. On valittava, priorisoitava. Perunannostopäivänä nostetaan perunoita, eikä tehdä neljää tai viittä hommaa.

Ensio on ottanut aktiivisesti käyttöönsä myös uudet viestimisvälineet, pitää niiden välityksellä yhteyttä ihmisiin ja seuraa aktiivisesti ajankohtaisia tapahtumia.

– Minulla on oma kotisivut ja seuraavan päivän lehti tulee usein luettua netistä puolen yön aikaan.

Vanhana muistot heräävät

Ensio muistelee vanhaa Keinosen pappaa, joka toi Huittisista perheensä Kiikkaan Koiton torppaan ja rukoili aina lasten ja lastenlasten puolesta.

– Pappa oli maallikkosaarnaaja. Hän kulki ja jutteli hengellisiä asioita ihmisille. Papallakin oli into opettajaksi ja seminaariin. Huittisissa pappa perusti nuorisoseuran, kirjoitti lehteen ja valokuvasi kyläläisiä. Vaimon kanssa olen puhunut, että mikähän hinku minullakin on valokuvata. Jotenkin tuntuu, että papan geenit ovat loiskahtaneet tänne meikäläiseen, Ensio nauraa.

Ensio kertoo, että muutama ilta sitten hänelle tuli voimakas halu viedä mummon ja papan haudoille kukkia.

– Sanoin Inkerille, että nyt lähdetään Satakuntaan ja niin kerta kaikkiaan lähdettiin. Oli kiitollinen olo, taas vahvistui tunne, että meistä pidetään huolta.

– Vasta vanhana muistaa ja ymmärtää joitakin puolia elämästään ja saa uusia oivalluksia. Jumala ei jätä asioita kesken.

Artikkeli Hymypojasta hymypapaksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.