Yliopistonlehtori Anssi Vähätalo kertoo ottavansa keväisen valon lisääntymisen suorastaan riemumielin vastaan.

Ulkona hyvin viihtyvän biologin mielestä kevät on vuodenajoista paras. Ulos lähtiessään hän ottaa aina mukaansa kiikarit havaintojen tekemistä varten.

– Kun päivä pitenee, on mahdollista tehdä ulkona pidempään luontoon liittyviä havaintoja. On yhtä juhlaa, kun töihin mennessä ja vielä sieltä palatessakin on valoisaa, Vähätalo iloitsee.

Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkija selittää maalaisjärkisesti, miksi valon määrä pohjoisella pallonpuoliskolla vaihtelee niin rajusti.

– Planeettamme akseli on kallellaan auringon kiertotasoon nähden 23 prosenttia. Pimeimpänä hetkenä talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa pohjoinen pallonpuolisko on kallellaan auringosta poispäin, Vähätalo tietää.

Mikäli maapallo olisi lähempänä aurinkoa, täällä olisi liiankin kuumaa.

– Kevätpäiväntasauksen aikaan, joka oli tänä vuonna 20. maaliskuuta, akseli onkin sitten poikittain aurinkoa päin. Silloin valoisaa ja pimeää on suurin piirtein saman verran, noin 12 tuntia päivästä.

Tutkija huomauttaa, että maapallo sijaitsee juuri sopivalla etäisyydellä auringosta.

– Esimerkiksi aurinkokuntamme kaukaisimmalla planeetalla Neptunuksella lämpötila on keskimäärin 214 astetta pakkasta. Ja toisaalta, mikäli maapallo olisi lähempänä aurinkoa, täällä olisi liiankin kuumaa.

– Keskitalvella Jyväskylän nurkilla ei valoisaa aikaa ole kovin montaa tuntia. Lämpötila ei kuitenkaan ole miinus 200, vaan lämpöä virtaa tänne epäsuorasti, merivirtojen ja ilmakehän liikkeen kautta.

Vuodenaikojen eroja Pohjolassa selittää paljolti myös se, että vesi jäätyy nollassa asteessa. Tämä tarkoittaa nestemäisen veden muuttumista luonnossa eri muotoon, roudaksi, lumeksi ja jääksi.

– Esimerkiksi männylle ja kuuselle, joilla on neulaset talvellakin, kevään tulo on tiukka paikka. Maa on nimittäin vielä roudassa, mutta neulasissa ilmaraot avautuvat ja niiden kautta karkaa vesihöyryä, Vähätalo kuvailee.

Mänty ja kuusi eivät siis saa vielä juurillaan routaisesta maasta vettä, mutta menettävät sitä jo neulasillaan. Nämä lajit ovat sentään sopeutuneet ilmiöön, mutta muualta tuodut puutarhakasvit eivät ole.

– Sen takia puutarhaihmiset tapaavat varjostaa kotipihan havukasveja verkoilla, jotka estävät veden haihtumista neulasista kevättalven auringonpaisteessa.

Ihminen aistii keväisin valon määrän lisääntymisen, mutta niin tekevät myös kasvit. Niillä on valoreseptoreja, jotka mittaavat valon määrää päivässä.

– Linnuilla puolestaan alkavat hyrrätä hormonit. Niiden laulussa on kyse myös valosta: kun sitä tulee enemmän, se kertoo, että kevät on tulossa ja on aika pesäpuuhille.

– Esimerkiksi Suomessa talvehtiva talitiaiskoiras alkaa jo tammikuun lopulla lauleskella naaraille, että ”täällä olisi komea koiras, tulepas neitokainen tänne”. Ja samalla laulu viestittää toisille koiraille, että pysykääkin kaukana.

On muistettava, etteivät kaikki eläimetkään tykkää valosta.

Suomen luonto on niin tutkijalle kuin tavalliselle tarkkailijallekin äärettömän mielenkiintoinen paikka. Juuri se, miten luonto on täällä sopeutunut pitkään pimeään ja kylmään jaksoon ja niiden täydelliseen vastakohtaan.

– Samalla on muistettava, etteivät kaikki eläimetkään tykkää valosta. Esimerkiksi lepakot ja pöllöt ovat hereillä nimenomaan pimeällä ja öisin.

Vesikasvit aktivoituvat jo jään alla, etenkin kun lumi sulaa pois. Lumi heijastaa valoa, mutta kun lumikerros keväisin ohenee, yhä enemmän valoa pääsee kulkemaan jään läpi. Muiden eläinten tapaan kalatkin aistivat päivän pitenemisen.

– Kun valoa on riittävästi ja veden lämpötila optimi, keväällä lisääntyvillä kaloilla kutuhomma aktivoituu, tietää biologi.

Vähätalo on pohtinut valon vaikutuksia myös omakohtaisten kokemusten kautta. Hän on asunut ulkomailla muun muassa Yhdysvaltain etelävaltioissa ja vieraillut Havaijilla.

– Varsinkaan Havaijilla kevään riemua ei ole nimeksikään. Siellä ei mikään muutu oikein miksikään.

Tutkija kannustaa kaikkia kulkemaan ulkona silmät ja korvat auki, älylaite kiinni ja aistit valppaina.

– Kevät on ilotulitus, jota ei kannata missata.

Virkistävä, masentava valo

Psykiatrian dosentti, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Timo Partonen on Suomen tunnetuimpia unitutkijoita. Hän tietää, että valo on tärkeä tahdittaja ihmisen unirytmissä.

– Aamuisin kello viiden ja kymmenen välillä on otollisinta aikaa saada valoa. Illalla taas auringonpaiste voi haitata unirytmiä. Suositeltavaa on siis olla valossa ennen puoltapäivää.

Valo normalisoi ruokahalunkin.

– Pimeimpään aikaan voi olla hyödyksi käyttää esimerkiksi kirkasvalolamppuja, mutta keväällä ja kesällä ne muuttuvat turhiksi. Lopulta ne ovat vain kalpea aavistus todellisesta valosta, auringosta.

Unen lisäksi lisääntyvä valo vaikuttaa keväisin ihmiseen monin muinkin tavoin.

– Valo saa aikaa muutoksia monien sosiaalisuuteen. Ryhdymme tekemään enemmän asioita ja olemme kiinnostuneempia muista ja heidän tekemisistään. Myös fyysinen aktiivisuutemme lisääntyy. Saamme toimintatarmoa, virkistymme.

Keväisin jopa ruokailutottumukset voivat mennä uusiksi.

– Elimistömme ei tarvitse enää ylimääräisiä kaloreita. Talvella ruokahalu on saattanut lisääntyä, etenkin iltaisin. Tämä helpottaa kevään mittaan eli voidaan sanoa, että valo normalisoi ruokahalunkin, tutkimusprofessori kertoo.

Vaikka lisääntyvällä valolla on roppakaupalla positiivisia vaikutuksia ja useimmat ottavat kevään avosylin vastaan, on psykologiassa havaittu kevään tulolla olevan joillekin ihmisille negatiivisia seurauksia. Masennusta ja itsemurhia esiintyy keväisin huomattavan paljon.

– Tämä on vanha havainto, josta löytyy tietoa niin pitkälle kuin meillä historiatietoa aiheesta on, Partonen sanoo.

– Itsemurhien lisääntyminen keväisin liittyy yleensä pitkäaikaiseen masennukseen, joka voi syventyä valoisan ajan lisääntyessä. Toki kaikilla masennusta potevilla näin ei ole, eivätkä he koe kevättä negatiivisena.

Tutkimusprofessorin mukaan jotkut masennusta potevat reagoivat valoon poikkeavalla tavalla.

Keväinen valo saa maisemankin näyttämään aivan erilaiselta.

– Valo voi saada aikaan masentuneen elimistössä poikkeavan reaktion. Rauhattomuus, levottomuus ja unettomuus voivat lisääntyä, jolloin masennus syvenee.

– Ihminen myös peilaa herkästi itseään muihin ja ympäristöönsä. Kun ihmiset ovat keväisin yleisesti aktiivisempia ja luontokin näyttää ihanammalta, ristiriita oman tilan ja ympäristön välillä voi tuntua suurelta, Partonen tiivistää.

Unitutkija kertoo itse nauttivansa keväästä täysin siemauksin.

– Kyllä tämä vaan on hienoa aikaa vuodesta. Aamuisinkin on paljon helpompi herätä, kun on jo valoisaa.

– Tykkään olla ulkona ja harrastan kaupunkiluonnon kuvaamista, joten pidän keväästä hyvin paljon. Keväinen valo saa maisemankin näyttämään aivan erilaiselta, hän ihastelee.

Valon Luoja ei koskaan häviä

Teologi Jukka Kääriäinen sanoo odottavansa valon lisääntymistä keväisin ”kuin kuuta nousevaa”.

Valon kaipuu ei ole ihme, sillä Kääriäinen on asunut ison osan elämästään toisella puolella maapalloa. Siellä pimeä vuodenaika ei ole lähellekään yhtä pitkä ja päällekäyvä kuin Suomessa.

– Olen viettänyt yli puolet elämästäni Taiwanissa sekä liki 20 vuotta Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä on toiveikas olo, kun sattuu olemaan kirkas ja kaunis kevätpäivä, Kääriäinen naurahtaa.

Kuu on teologin mukaan oiva vertauskuva avaamaan kristillistä näkökulmaa valoon. Kuu-vertaus näet paljastaa eron ihmisen ja Jumalan välillä.
Hengellisessä mielessä ihminen on kuin kuu, jossa ei ole itsessään valoa. Se valo, jota me ihmiset heijastamme, on lähtöisin ulkopuoleltamme, meitä paljon suuremmasta.

– Ihminen voi siis ainoastaan heijastaa sitä valoa, joka on lähtöisin maailmankaikkeuden luojasta, Jumalasta. Jumala on aurinko, valon lähde, Kääriäinen avaa hengellistä kieltä ja kristillistä ymmärrystä valosta.

Valo ymmärretään jo Vanhassa testamentissa Jumalan Sanana.

Jo pikainen nettiraamatun hakutoiminnon käyttäminen paljastaa, että Vanha ja Uusi testamentti suorastaan tulvivat puhetta valosta.
Kääriäisen mukaan ymmärrys valon hengellisestä luonteesta ja olemuksesta periytyykin kristinuskoon juuri juutalaisuudesta.

– Psalmi 119 kuvaa asiaa hyvin. Siinä sanotaan, että ”Sinun sanasi on lamppu”. Valo ymmärretään siis jo Vanhassa testamentissa Jumalan Sanana, hänen käskyinään ja ohjeinaan, jotka ohjaavat ihmistä kulkemaan eettisesti oikeaa, ihmiselle itselleenkin turvallisinta tietä.

Mutta on valo Raamatussa paljon muutakin kuin vain neuvoja ja ohjeita.

– Se on paitsi Jumalan antama etiikka ja laki, kuten kymmenen käskyä, myös Hänen viisautensa. Siinä missä antiikin ajan kreikkalaiset tavoittelivat viisautta ja roomalaiset kunniaa, juutalaiset tavoittelivat valoa, Jumalan kasvojen näkemistä.

Kristillinen näkemys on, että Jumalan lähettämä valo hengellisessä mielessä on Kristus. Ihminen tarvitsee Kristusta, koska hänessä itsessään oleva luonnollinen valo turmeltui ja himmentyi niin pahoin syntiinlankeemuksessa.

– Tämä on oikeastaan vain tosiasioiden tunnustamista, pohtii Kääriäinen.

– Jos olen ihan rehellinen itselleni, niin eipä minussa paljoa valoa ole. Siksi tarvitsen Kristusta, Jumalaa ja Häneltä tulevaa armoa sisimpääni.

Uuden testamentin mukaan Jumala lähetti maailmaan juuri Kristuksen, jotta ihmisen ei tarvitsisi jäädä vangiksi pimeyteen.

– Voin sanoa, että onneksi, sillä silloin paine on elämästäni poissa. Kun Kristus on elämässä, ei tarvitse stressata. Valoa ei silloin tarvitse kaivaa jostakin oman sielun sopukoista.

Kristillisessä mielessä valo on siis lahjaa.

– Armo tulee täydellisimmillään esille Kristuksessa. Häntä seuraamalla ihminen ymmärtää parhaiten, mitä valo hengellisessä mielessä tarkoittaa.

Aurinko on suuri valo, mutta Jumala on vielä suurempi.

Kirkon lähetystyön keskuksen entinen lähetysteologi ja lähetysjärjestö Kylväjän nykyinen johtaja löytää valon hengellisestä ulottuvuudesta lohdullisuutta myös nykyisen ekoahdistuksen aikakaudelle.

– Aurinko on suuri valo, mutta Jumala on vielä suurempi. Tiedemiestemme laskelmien mukaan aurinko jossain vaiheessa sammuu, mutta kristittyinä saamme uskoa, ettei valo silloinkaan häviä, sillä valon Luoja ei voi koskaan hävitä.

– Minusta tämä on rauhoittava ajatus, vaikkei tietenkään poista sitä, että meidän on ponnisteltava voimakkaasti, ettei maapallon luontoa tuhottaisi ja turmeltaisi.

Taiwanissa asuneena Kääriäinen tietää, että valosta puhumisessa on joskus haasteita kuumuutta, paahdetta ja kuivuutta kokevilla seuduilla.

– On totta, että valo voi olla myös vaarallista ja polttavaa. Se voi tuhota sadon tai aiheuttaa vaikkapa ihosyövän. Siksi valosta voi joskus olla vaikea puhua hengellisesti positiivisena asiana.

– Mutta vaikka valo ymmärrettäisiin joskus myös negatiivisesti, ei siitä silti saa lakata puhumasta. Ei edes kuumuudesta kärsivissä maissa. Kyllä sielläkin ymmärretään, että valo on kaiken perusedellytys ja pohjimmiltaan positiivista, kaikelle elämälle välttämätöntä.

Artikkeli Valon varassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mitä Jeesus tekisi?

Mitä Jeesus tekisi? Tätä kysytään usein hankalien valintojen edessä. Sunnuntain evankeliumi antaa tähän kysymykseen yhden vastauksen: Jeesus rukoilee seuraajiensa yhteyden puolesta.

Jeesuksen rukous on monella tavalla lähetysrukous. Hän rukoilee Isänsä lähettämänä ja oppilaidensa lähettäjänä. Hän rukoilee lähettämiensä ihmisten puolesta ja sen puolesta, että näiden todistus auttaisi muita uskomaan.

Yhteys rikki

Jeesuksen rukous yhteyden puolesta tarttui todelliseen ongelmaan. Rukous on Jeesuksen jäähyväisrukous. Pian rukouksen jälkeen hänet vangittiin, tuomittiin ja teloitettiin. Jäähyväisrukouksen aikaan Jeesuksen seuraajien joukon yhteys oli jo rikki. Juudas valmistautui kavaltamaan opettajansa.

Myös Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen aikaan Jeesuksen seuraajien yhteydessä oli syviä säröjä, jotka näkyvät evankeliumin sanoissa ja sanojen takana. Jakautumista aiheuttivat niin keskeiset opinkohdat kuin elämäntavatkin. Johanneksen evankeliumissa näkyy myös kristinuskon kivulias etääntyminen juutalaisuudesta.

Kaksituhatta vuotta Jeesuksen jäähyväisrukouksen jälkeen kristittyjen kaikenkattava yhteys odottaa yhä toteutumistaan. Kristityt ovat jakaantuneet moniin kirkkoihin ja yhteisöihin, ja myös niiden sisällä hajaannutaan pienempiin ryhmiin. Yhteyden ateriaa vietetään jakaantuneessa kirkossa.

Mene ja odota

Pääsiäisajan loppu on lähetyksen ja odotuksen aikaa. Ylösnoussut Jeesus sekä lähetti oppilaansa että kehotti heitä odottamaan Pyhää Henkeä.

Odotus palkittiin. Jeesuksen oppilaat saivat odotetun Pyhän Hengen ja lähtivät liikkeelle. He ovat menneet ja tehneet. Vaikka yhteys on ollut epätäydellistä, paljon hyvää on tapahtunut. Evankeliumi on vapauttanut ihmisiä häpeästä ja peloista. Se on antanut ihmisille uuden suunnan. Se on opettanut kunnioittamaan ja rakastamaan lähimmäisiä, vaikka nämä olisivat vihollisia. Se on motivoinut toimimaan oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta ja varjelemaan luomakuntaa. Se on vaikuttanut myös siellä, missä näkyvää muutosta elämän vaikeuksiin ei ole tullut. Se vaikuttaa ja muuttaa yhä.

Kirkko on säilynyt, vaikka sen yhteys on rikkoutunut monta kertaa. Joidenkin hajoamisten haavat ovat paranemassa. Riidat on sovittu, ja askelia kohti uutta yhteyttä on otettu niin virallisella tasolla kuin yksittäisten kristittyjen kesken. Usein yhteiseen lähetystehtävään havahtuminen on lisännyt ymmärrystä yhteyden merkityksestä.

Yhteinen rukous

Kun Jeesuksen oppilaat saivat Pyhän Hengen, he elivät, rukoilivat ja mursivat leipää yhdessä. He lähtivät liikkeelle, mutta Jeesuksen seuraajat myös odottavat yhä. Jeesuksen rukous lähetyksen ja yhteyden puolesta on vielä vailla lopullista täyttymystään. On meidän vuoromme liittyä rukoukseen ja Jumalan omaan lähetykseen. On meidän vuoromme lähteä ja odottaa.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi strategia https://evl.fi/documents/1327140/77189567/suomen-ev.lut.kirkon-strategia-vuoteen-2026.pdf kehottaa avaamaan ovet ihmisille, uusille ajatuksille, mahdollisuuksille, yhteistyölle ja tulevaisuudelle. Paavi Johannes XXIII puolestaan kehotti kirkkoa avaamaan ikkunat ja päästämään raikkaan tuulen sisään.

Pyhä Henki puhaltaa avoimista ovista ja ikkunoista. Hän rohkaisee lähtemään. Hän luo yhteyttä, jotta maailma ymmärtäisi ja eläisi.  

Tule, Pyhä Henki!

Artikkeli Jotta he olisivat yhtä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pyhäkouluhetkeen on kuulunut rukousta, laululeikkejä ja lyhyt opetus. Lapset ovat myös saaneet kertoa kuulumisiaan, etenkin kesän jälkeen.
Kotipyhäkoulu on mahdollistanut myös yhteisen puuhastelun.
– Opetushetken jälkeen joka toinen kerta olemme leiponeet leipiä, pullia tai pikkuleipiä kotiin viemisiksi. Joka toinen kerta on leikitty piilosta, pelattu lautapelejä tai voimailtu renkaissa.

Vuoden kohokohtia ovat olleet kevätretket sekä yöpyhäkoulut.
Kevätretket ovat suuntauneet muun muassa Laajalahteen, Siikajoelle ja Kälviän eläinpuistoon. Yöpyhäkouluihin on kokoonnuttu aina marraskuun alussa.
– Leikimme lamppista ulkona puistossa, etsimme metsään kätkettyä aarretta ja iltapalaksi teimme pitsoja, Pirkko Häli muistelee.
Kotipyhäkoululaiset ovat osallistuneet myös seurakunnan järjestämiin pyhäkoulujen yhteisiin kevät- ja joulujuhliin.

”Kodissamme yöpyi enimmillään 16 eri ikäistä lasta.”

Pirkko Häli

Lasten kanssa touhuaminen on ollut Häleille mieluisaa ja tärkeää. He ovat kiitollisia kodeille, jotka ovat lähettäneet lapsiaan pyhäkouluun.
– Lapset on aina otettu vastaan rukouksin, ja rukouksin saatettu myös kotimatkalle.
Hälin pyhäkoulu sai muutamia vuosia sitten myös oman pyhäkoulukummin.
– Entinen opiskelijani on ilahduttanut meitä askarteluillaan ja joululahjoillaan ja rukoillut pyhäkoulumme puolesta.

Pyhäkoulun ohjaajat saavat kokea monta unohtumatonta hetkeä lasten kanssa. Pirkko Häli muistelee erästä tuomiosunnuntaita, jolloin puhuttiin viimeisestä tuomiosta.
– Kysyin lapsilta, miten me pärjäämme tuomiolla. Eräällä pojalla oli vastaus valmiina. Hän sanoi, että tarvitaan hyvä puolustusasianajaja. Todellakin, meillä on paras mahdollinen puolustusasianajaja Jeesus Kristus!

Hyvien kokemusten myötä Pirkko Häli rohkaisee muitakin ryhtymään pyhäkoulun ohjaajaksi. Pienten lasten vanhempien voi olla helpompi pitää pyhäkoulua nimenomaan kotona.
– Toivoisin myös esimerkkiksi Pop up -pyhäkouluja kauppakeskuksiin. Mahdollisuuksia on monenlaisia kutsua lapsia kokemaan yhdessäoloa ja Raamatun opetusta.
– Raamatussakin meitä kehotetaan tarjoamaan lapsille evankeliumia: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)

”Olen luopunut monista luottamustehtävistäni. Kaikkein vaikeinta on ollut luopua pyhäkoulutyöstä.”

Pirkko Häli

Kokkolan suomalainen seurakunta kiittää Pirkko ja Seppo Häliä erittäin tärkeästä, vuosikymmeniä jatkuneesta työstä ja toivottaa heille Jumalan siunausta uusiin tehtäviin.
– Toivon, että uusia Pirkkoja ja Seppoja löytyisi joka puolelta Kokkolaa, jotta lapset voisivat kuulla ilosanoman Jeesuksesta ja kohdata heistä välittäviä aikuisia omalla asuinalueellaan, sanoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Karin Uotila.
Seurakunta tukee pyhäkoulun ohjaajia antamalla hartaus- ja askartelumateriaalia sekä ohjaajien tarvitsemaa tukea.
– Ykspihlajan alueelle on jo ilmoittautunut yksi pariskunta, joka avaa kotinsa pyhäkoululle. Olemme valmiit ottamaan vastaan myös lisää ohjaajia.
– Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu tästä hienosta työstä, jotta perinne jatkuu.
Kotipyhäkoulujen lisäksi pyhäkouluun voi tulla Kokkolan kirkkoon jumalanpalveluksen saarnan aikana. Myös sinne kaivataan lisää ohjaajia. Vuoro tulee noin kerran kuukaudessa tai harvemmin. Pyhäkoulut starttaavat, kun koronatilanne sen sallii.

Artikkeli Pyhäkoulun ohjaajana yli 40 vuotta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili. (Hepr. 4: 12–13)

Meidän ajastamme puhutaan toisinaan vaihtoehtoisten totuuksien aikana. Vähintäänkin voi sanoa, että elämme vaihtoehtoisten tulkintojen aikaa. Samoista uutisista ja tapahtumista on nopeasti löydettävissä ainakin kaksi erilaista tulkintaa. Mediakritiikistä on tullut kansalaistaito, jota jo alakoululaiset harjoittelevat. Vaihtoehtoiset tulkinnat eivät suinkaan ole uusi keksintö, mutta erityisesti sosiaalisen median nopea nousu on tuonut mediakritiikin aiempaa tärkeämmäksi taidoksi ihan jokaiselle. Mistä siis tietää, mikä on totta ja mikä harhaa? Mitkä ovat oikeita valintoja, mitkä vääriä?

Raamattu on kristitylle pyhä kirja, mutta Raamatusta ei voi lukea suoria vastauksia kaikkiin elämän valintatilanteisiin. Tulkintaa tarvitaan väistämättä. Jumalan Sana on enemmän kuin vain Raamatun sana, se on Kristus itse.

Myös suomen kielen käyttösanastoon kuuluu sanonta kaksiteräinen miekka. Se lienee peräisin näistä jakeista.  Kaksiteräisen miekan molemmat reunat ovat teräviä. Kaksiteräinen miekka aiheuttaa suurempaa tuhoa kuin yksiteräinen ja sen käsittelijältä vaaditaan erityistä taitoa. Sanonta kaksiteräinen miekka merkitsee, että tietyt asiat kannattaa harkita erityisellä huolella, sillä niillä saattaa olla sekä positiivisia että negatiivisia seuraamuksia. Sanonta voi tarkoittaa myös sitä, että kaksiteräisellä miekalla voidaan ratkaista yksi ongelma mutta samalla aiheuttaa uusia. Varomattomasti käytettynä se voi vahingoittaa lyöjää itseään. (Ks. http://www.kysy.fi/kysymys/kaksiterainen-miekka ja sivun linkit).

Jumalan sana kaksiteräisenä miekkana on siis vahva ase. Sen käyttäjän on syytä olla huolellinen ja tarkka, ja punnita sekä omia motiivejaan että terän heilautuksen vaikutusta. Kutsuuko viesti ihmisiä lähemmäksi Jumalaa vai ajaako se heitä kauemmaksi?

Jumalan sana voi olla myös kaksiteräinen miekka siinä merkityksessä kuin sanonta tarkoittaa: hyvä tarkoitus voi kääntyä myös syvästi haavoittavaksi. Erityisen haavoittavaa on se, jos alamme itse sijoitella ihmisiä lavean ja kapean tien kulkijoihin. Raamatullinen etiikka on niin vaativaa, että lopulta kenenkään elämä ei yllä sen mukaisiin mittareihin. Jokainen meistä joutuu aikanaan tekemään tilin Jumalalle – ei siis toisillemme.  

Heprealaiskirjeen jakeet ohjaavat siis ennen muuta rehelliseen itsetutkiskeluun. On helppoa salata omat ajatukset ja motiivit toisilta, ja usein salaamme ne myös itseltämme, tietoisesti tai tiedostamatta. Jumalalle meidän mielemme salatuimmat ja pimeimmätkin kolkat ovat tiedossa, nekin, joita itse emme pysty näkemään.

Jeesuksen seuraajiksi kutsuttuna meidän tehtävämme on ohjata ihmisiä tielle, joka vie kohti kapeaa porttia. Se tehtävä onkin varsinaista kaksiteräiselle miekalla taiteilua! Miten kutsua ihmisiä oikealle tielle, miten olla asettamatta lisäesteitä kenenkään tielle? Miten ylipäätään tietää, mikä on se oikea tie kulloisessakin tilanteessa!

Heprealaiskirjeen sanat muistuttavat siitä, että Jumalan sana on elävää. Luen tämän suorana viittauksena Kristuksen persoonaan. Meidän tehtävämme on kutsua ihmisiä lähemmäksi tätä Sanaa isolla alkukirjaimella, muodostamaan henkilökohtainen suhde Kristukseen. Se tuskin onnistuu viiltämällä tai lyömällä.

Toiset ihmiset näkevät meissä kristityissä paljon muutakin kuin sanotut tai kirjoitetut sanat. Toiset ihmiset eivät näe meidän sisimpiä motiivejamme, ilojamme tai pelkojamme, mutta he näkevät meidän elämämme kokonaisuutena. He näkevät sen, tuottaako kristillinen usko hyvää hedelmää ympäristöömme. He näkevät sen, heijastammeko rakkautta vai vihaa. 

Kirkkomme Lähetys julkaisee kesän aikana viikoittain kirjoituksen seuraavan sunnuntain jumalanpalvelustekstien pohjalta. Tavoitteena on luodata sitä, mitä nuo tekstit mahdollisesti antavan pohdintaan kirkon missionaarisuudesta. Tekstit voi lukea kirkkovuosikalenterista: https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-2-8-2020/

Artikkeli Kaksiteräinen miekka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kavereille ei saanut edes soittaa, lankapuhelin kun oli koko perheen tai talon yhteinen, ja soitto olisi häirinnyt joulurauhaa.

Kaupat eivät tietenkään olleet auki, eivätkä ravintolat.

Tapaninpäivänä kaikki oli toisin. Silloin oli lupa lähteä kyläilemään, näyttämään joululahjoja kavereille tai mankua tapaninajelua. Kaupungissa hevosajeluita on vähemmän nähty, eikä luntakaan olisi aina ollut rekikeliksi asti, mutta autollakin tapaninajelu, sukulaisissa käynti tai päämäärätön pyöriminen ihmisten ilmoilla onnistui.

Tanssiravintolat mainostivat tapanintansseja, elokuvissa pyörivät uutuuselokuvat ja teatterinkin ovet avautuivat. Ruokakaupat saivat olla auki muutaman tunnin iltapäivällä, että perheet pääsivät täydentämään jouluna huvenneita varastojaan.

Tapaninpäivä päätti käytännössä joulun vieton, sillä seuraava päivä oli monille jo normaali työpäivä.

Harva taisi tulla silloinkaan ajatelleeksi, mistä päivä on saanut nimensä ja miksi sitä vietetään. Esimerkiksi Amerikassa tapaninpäivää ei tunneta, vaan se on normaali arkipäivä.

Toinen joulupäivä on päivän tekstiensä pohjalta melkoinen kontrasti joulupäivän ilosanomalle. Tapanina siirrytään Jeesuksen kuoleman jälkeisiin vuosiin, jolloin Jerusalemissa vaikutti Stefanos, yksi alkuseurakunnan ensimmäisistä diakoneista. Hän vastasi ruoan ja almujen jakamisesta leskille ja muille vähäosaisille ja kertoi avoimesti ilosanomaa Kristuksesta.

Stefanoksen puheet eivät miellyttäneet temppelipapistoa ja hänet vangittiin. Kun Stefanos puolustautui neuvoston edessä ja syytti pappeja luvatun Messiaansa murhaamisesta, sen jäsenet raivostuivat ja kivittivät hänet hengiltä. Viimeisillä hetkillään hän rukoili Jumalalta anteeksiantoa kivittäjille.

Kivittäjien joukossa oli myös Saul, joka kääntyi myöhemmin kristinuskoon ja tuli tunnetuksi apostoli Paavalina.
Stefanoksesta tuli kristikunnan ensimmäinen uskonsa puolesta kuollut marttyyri. Päivää vietetään tapaninpäivänä, joka on samalla kaikkien marttyyrien muistopäivä ja uskon todistamisen päivä.

Suomalaisessa perinteessä päivään kytkeytyvät myös hevoset, vaikka Stefanus ei niihin suoranaisesti liitykään. Ennen uskonpuhdistusta Stefanus nimettiin myös hevosmiesten suojeluspyhimykseksi, ja pakanallisilta ajoilta tutut hevosajelut saivat kristillisen suojelijan.

Marttyyri Stefanoksesta kerrotaan Apostolien teoissa (6:8–15 ja 7:51–60). Tapani on suomalainen versio nimestä Stefanos, ja päivä on samalla Tapanin nimipäivä.
Joulu on pyhien sarja. Neljää joulun päivää vietettiin Suomessa vuoteen 1772, jolloin kalenteriuudistus poisti kolmannen ja neljännen.

Suunnilleen toiseen maailmansotaan asti kolmatta joulupäivää pidettiin ”puolipyhänä”: tämä tarkoitti esimerkiksi kauppojen kiinnimenoa puoliltapäivin. Vuonna 1999 kolmas ja neljäs joulupäivä tulivat taas kirkkovuoteen. Pyhäpäiviä ne eivät ole, mutta iltajumalanpalveluksia voidaan tuolloin viettää.

Kolmannen joulupäivän henkilönä on apostoli Johannes. Neljäs joulupäivä (28.12.) on viattomien lasten päivä, jolloin muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin.

Artikkeli Marttyyreiden ja hevosmiesten päivä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.