Valo vaikuttaa radikaalisti ihmiseen, luontoon, ja koko planeettaan. Kysyimme biologilta, unitutkijalta ja teologilta, mitä valo on ja miltä kevään tulo tuntuu.
”Kevät on ilotulitus, jota ei kannata missata”
Yliopistonlehtori Anssi Vähätalo kertoo ottavansa keväisen valon lisääntymisen suorastaan riemumielin vastaan.
Ulkona hyvin viihtyvän biologin mielestä kevät on vuodenajoista paras. Ulos lähtiessään hän ottaa aina mukaansa kiikarit havaintojen tekemistä varten.
– Kun päivä pitenee, on mahdollista tehdä ulkona pidempään luontoon liittyviä havaintoja. On yhtä juhlaa, kun töihin mennessä ja vielä sieltä palatessakin on valoisaa, Vähätalo iloitsee.
Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkija selittää maalaisjärkisesti, miksi valon määrä pohjoisella pallonpuoliskolla vaihtelee niin rajusti.
– Planeettamme akseli on kallellaan auringon kiertotasoon nähden 23 prosenttia. Pimeimpänä hetkenä talvipäivänseisauksen aikaan joulukuussa pohjoinen pallonpuolisko on kallellaan auringosta poispäin, Vähätalo tietää.
Mikäli maapallo olisi lähempänä aurinkoa, täällä olisi liiankin kuumaa.
– Kevätpäiväntasauksen aikaan, joka oli tänä vuonna 20. maaliskuuta, akseli onkin sitten poikittain aurinkoa päin. Silloin valoisaa ja pimeää on suurin piirtein saman verran, noin 12 tuntia päivästä.
Tutkija huomauttaa, että maapallo sijaitsee juuri sopivalla etäisyydellä auringosta.
– Esimerkiksi aurinkokuntamme kaukaisimmalla planeetalla Neptunuksella lämpötila on keskimäärin 214 astetta pakkasta. Ja toisaalta, mikäli maapallo olisi lähempänä aurinkoa, täällä olisi liiankin kuumaa.
– Keskitalvella Jyväskylän nurkilla ei valoisaa aikaa ole kovin montaa tuntia. Lämpötila ei kuitenkaan ole miinus 200, vaan lämpöä virtaa tänne epäsuorasti, merivirtojen ja ilmakehän liikkeen kautta.
Vuodenaikojen eroja Pohjolassa selittää paljolti myös se, että vesi jäätyy nollassa asteessa. Tämä tarkoittaa nestemäisen veden muuttumista luonnossa eri muotoon, roudaksi, lumeksi ja jääksi.
– Esimerkiksi männylle ja kuuselle, joilla on neulaset talvellakin, kevään tulo on tiukka paikka. Maa on nimittäin vielä roudassa, mutta neulasissa ilmaraot avautuvat ja niiden kautta karkaa vesihöyryä, Vähätalo kuvailee.
Mänty ja kuusi eivät siis saa vielä juurillaan routaisesta maasta vettä, mutta menettävät sitä jo neulasillaan. Nämä lajit ovat sentään sopeutuneet ilmiöön, mutta muualta tuodut puutarhakasvit eivät ole.
– Sen takia puutarhaihmiset tapaavat varjostaa kotipihan havukasveja verkoilla, jotka estävät veden haihtumista neulasista kevättalven auringonpaisteessa.
Ihminen aistii keväisin valon määrän lisääntymisen, mutta niin tekevät myös kasvit. Niillä on valoreseptoreja, jotka mittaavat valon määrää päivässä.
– Linnuilla puolestaan alkavat hyrrätä hormonit. Niiden laulussa on kyse myös valosta: kun sitä tulee enemmän, se kertoo, että kevät on tulossa ja on aika pesäpuuhille.
– Esimerkiksi Suomessa talvehtiva talitiaiskoiras alkaa jo tammikuun lopulla lauleskella naaraille, että ”täällä olisi komea koiras, tulepas neitokainen tänne”. Ja samalla laulu viestittää toisille koiraille, että pysykääkin kaukana.
On muistettava, etteivät kaikki eläimetkään tykkää valosta.
Suomen luonto on niin tutkijalle kuin tavalliselle tarkkailijallekin äärettömän mielenkiintoinen paikka. Juuri se, miten luonto on täällä sopeutunut pitkään pimeään ja kylmään jaksoon ja niiden täydelliseen vastakohtaan.
– Samalla on muistettava, etteivät kaikki eläimetkään tykkää valosta. Esimerkiksi lepakot ja pöllöt ovat hereillä nimenomaan pimeällä ja öisin.
Vesikasvit aktivoituvat jo jään alla, etenkin kun lumi sulaa pois. Lumi heijastaa valoa, mutta kun lumikerros keväisin ohenee, yhä enemmän valoa pääsee kulkemaan jään läpi. Muiden eläinten tapaan kalatkin aistivat päivän pitenemisen.
– Kun valoa on riittävästi ja veden lämpötila optimi, keväällä lisääntyvillä kaloilla kutuhomma aktivoituu, tietää biologi.
Vähätalo on pohtinut valon vaikutuksia myös omakohtaisten kokemusten kautta. Hän on asunut ulkomailla muun muassa Yhdysvaltain etelävaltioissa ja vieraillut Havaijilla.
– Varsinkaan Havaijilla kevään riemua ei ole nimeksikään. Siellä ei mikään muutu oikein miksikään.
Tutkija kannustaa kaikkia kulkemaan ulkona silmät ja korvat auki, älylaite kiinni ja aistit valppaina.
– Kevät on ilotulitus, jota ei kannata missata.
Virkistävä, masentava valo
Psykiatrian dosentti, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Timo Partonen on Suomen tunnetuimpia unitutkijoita. Hän tietää, että valo on tärkeä tahdittaja ihmisen unirytmissä.
– Aamuisin kello viiden ja kymmenen välillä on otollisinta aikaa saada valoa. Illalla taas auringonpaiste voi haitata unirytmiä. Suositeltavaa on siis olla valossa ennen puoltapäivää.
Valo normalisoi ruokahalunkin.
– Pimeimpään aikaan voi olla hyödyksi käyttää esimerkiksi kirkasvalolamppuja, mutta keväällä ja kesällä ne muuttuvat turhiksi. Lopulta ne ovat vain kalpea aavistus todellisesta valosta, auringosta.
Unen lisäksi lisääntyvä valo vaikuttaa keväisin ihmiseen monin muinkin tavoin.
– Valo saa aikaa muutoksia monien sosiaalisuuteen. Ryhdymme tekemään enemmän asioita ja olemme kiinnostuneempia muista ja heidän tekemisistään. Myös fyysinen aktiivisuutemme lisääntyy. Saamme toimintatarmoa, virkistymme.
Keväisin jopa ruokailutottumukset voivat mennä uusiksi.
– Elimistömme ei tarvitse enää ylimääräisiä kaloreita. Talvella ruokahalu on saattanut lisääntyä, etenkin iltaisin. Tämä helpottaa kevään mittaan eli voidaan sanoa, että valo normalisoi ruokahalunkin, tutkimusprofessori kertoo.
Vaikka lisääntyvällä valolla on roppakaupalla positiivisia vaikutuksia ja useimmat ottavat kevään avosylin vastaan, on psykologiassa havaittu kevään tulolla olevan joillekin ihmisille negatiivisia seurauksia. Masennusta ja itsemurhia esiintyy keväisin huomattavan paljon.
– Tämä on vanha havainto, josta löytyy tietoa niin pitkälle kuin meillä historiatietoa aiheesta on, Partonen sanoo.
– Itsemurhien lisääntyminen keväisin liittyy yleensä pitkäaikaiseen masennukseen, joka voi syventyä valoisan ajan lisääntyessä. Toki kaikilla masennusta potevilla näin ei ole, eivätkä he koe kevättä negatiivisena.
Tutkimusprofessorin mukaan jotkut masennusta potevat reagoivat valoon poikkeavalla tavalla.
Keväinen valo saa maisemankin näyttämään aivan erilaiselta.
– Valo voi saada aikaan masentuneen elimistössä poikkeavan reaktion. Rauhattomuus, levottomuus ja unettomuus voivat lisääntyä, jolloin masennus syvenee.
– Ihminen myös peilaa herkästi itseään muihin ja ympäristöönsä. Kun ihmiset ovat keväisin yleisesti aktiivisempia ja luontokin näyttää ihanammalta, ristiriita oman tilan ja ympäristön välillä voi tuntua suurelta, Partonen tiivistää.
Unitutkija kertoo itse nauttivansa keväästä täysin siemauksin.
– Kyllä tämä vaan on hienoa aikaa vuodesta. Aamuisinkin on paljon helpompi herätä, kun on jo valoisaa.
– Tykkään olla ulkona ja harrastan kaupunkiluonnon kuvaamista, joten pidän keväästä hyvin paljon. Keväinen valo saa maisemankin näyttämään aivan erilaiselta, hän ihastelee.
Valon Luoja ei koskaan häviä
Teologi Jukka Kääriäinen sanoo odottavansa valon lisääntymistä keväisin ”kuin kuuta nousevaa”.
Valon kaipuu ei ole ihme, sillä Kääriäinen on asunut ison osan elämästään toisella puolella maapalloa. Siellä pimeä vuodenaika ei ole lähellekään yhtä pitkä ja päällekäyvä kuin Suomessa.
– Olen viettänyt yli puolet elämästäni Taiwanissa sekä liki 20 vuotta Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä on toiveikas olo, kun sattuu olemaan kirkas ja kaunis kevätpäivä, Kääriäinen naurahtaa.
Kuu on teologin mukaan oiva vertauskuva avaamaan kristillistä näkökulmaa valoon. Kuu-vertaus näet paljastaa eron ihmisen ja Jumalan välillä.
Hengellisessä mielessä ihminen on kuin kuu, jossa ei ole itsessään valoa. Se valo, jota me ihmiset heijastamme, on lähtöisin ulkopuoleltamme, meitä paljon suuremmasta.
– Ihminen voi siis ainoastaan heijastaa sitä valoa, joka on lähtöisin maailmankaikkeuden luojasta, Jumalasta. Jumala on aurinko, valon lähde, Kääriäinen avaa hengellistä kieltä ja kristillistä ymmärrystä valosta.
Valo ymmärretään jo Vanhassa testamentissa Jumalan Sanana.
Jo pikainen nettiraamatun hakutoiminnon käyttäminen paljastaa, että Vanha ja Uusi testamentti suorastaan tulvivat puhetta valosta.
Kääriäisen mukaan ymmärrys valon hengellisestä luonteesta ja olemuksesta periytyykin kristinuskoon juuri juutalaisuudesta.
– Psalmi 119 kuvaa asiaa hyvin. Siinä sanotaan, että ”Sinun sanasi on lamppu”. Valo ymmärretään siis jo Vanhassa testamentissa Jumalan Sanana, hänen käskyinään ja ohjeinaan, jotka ohjaavat ihmistä kulkemaan eettisesti oikeaa, ihmiselle itselleenkin turvallisinta tietä.
Mutta on valo Raamatussa paljon muutakin kuin vain neuvoja ja ohjeita.
– Se on paitsi Jumalan antama etiikka ja laki, kuten kymmenen käskyä, myös Hänen viisautensa. Siinä missä antiikin ajan kreikkalaiset tavoittelivat viisautta ja roomalaiset kunniaa, juutalaiset tavoittelivat valoa, Jumalan kasvojen näkemistä.
Kristillinen näkemys on, että Jumalan lähettämä valo hengellisessä mielessä on Kristus. Ihminen tarvitsee Kristusta, koska hänessä itsessään oleva luonnollinen valo turmeltui ja himmentyi niin pahoin syntiinlankeemuksessa.
– Tämä on oikeastaan vain tosiasioiden tunnustamista, pohtii Kääriäinen.
– Jos olen ihan rehellinen itselleni, niin eipä minussa paljoa valoa ole. Siksi tarvitsen Kristusta, Jumalaa ja Häneltä tulevaa armoa sisimpääni.
Uuden testamentin mukaan Jumala lähetti maailmaan juuri Kristuksen, jotta ihmisen ei tarvitsisi jäädä vangiksi pimeyteen.
– Voin sanoa, että onneksi, sillä silloin paine on elämästäni poissa. Kun Kristus on elämässä, ei tarvitse stressata. Valoa ei silloin tarvitse kaivaa jostakin oman sielun sopukoista.
Kristillisessä mielessä valo on siis lahjaa.
– Armo tulee täydellisimmillään esille Kristuksessa. Häntä seuraamalla ihminen ymmärtää parhaiten, mitä valo hengellisessä mielessä tarkoittaa.
Aurinko on suuri valo, mutta Jumala on vielä suurempi.
Kirkon lähetystyön keskuksen entinen lähetysteologi ja lähetysjärjestö Kylväjän nykyinen johtaja löytää valon hengellisestä ulottuvuudesta lohdullisuutta myös nykyisen ekoahdistuksen aikakaudelle.
– Aurinko on suuri valo, mutta Jumala on vielä suurempi. Tiedemiestemme laskelmien mukaan aurinko jossain vaiheessa sammuu, mutta kristittyinä saamme uskoa, ettei valo silloinkaan häviä, sillä valon Luoja ei voi koskaan hävitä.
– Minusta tämä on rauhoittava ajatus, vaikkei tietenkään poista sitä, että meidän on ponnisteltava voimakkaasti, ettei maapallon luontoa tuhottaisi ja turmeltaisi.
Taiwanissa asuneena Kääriäinen tietää, että valosta puhumisessa on joskus haasteita kuumuutta, paahdetta ja kuivuutta kokevilla seuduilla.
– On totta, että valo voi olla myös vaarallista ja polttavaa. Se voi tuhota sadon tai aiheuttaa vaikkapa ihosyövän. Siksi valosta voi joskus olla vaikea puhua hengellisesti positiivisena asiana.
– Mutta vaikka valo ymmärrettäisiin joskus myös negatiivisesti, ei siitä silti saa lakata puhumasta. Ei edes kuumuudesta kärsivissä maissa. Kyllä sielläkin ymmärretään, että valo on kaiken perusedellytys ja pohjimmiltaan positiivista, kaikelle elämälle välttämätöntä.
Jaa artikkeli: