Tansanian evankelisluterilainen kirkko on yksi maailman suurimmista luterilaisista kirkoista – Luteri­­laisen Maailmanliiton tilastojen mukaan jäsenmäärä oli viime vuonna 7,9 miljoonaa (LML 2021). Hiippakuntia kirkossa on 26 (ELCT 2021). Väitöstutkimukseni on rajattu yhteen hiippa­kun­taan – North Central Diocese – joka sijaitsee maan pohjoisosassa Kenian rajalla Arushan ja Manyaran alu­­eilla. Tässä hiippakunnassa on jäseniä noin 300000 (NCD 2021). Kyseessä on alue, jossa luterilai­suu­­della on suhteellisen pitkä historia ulottuen 1800-luvun loppupuolelle asti.

Kuorot ovat merkittävä osa tämän kirkon toimintaa. Ne kokoontuvat harjoituksiin keski­mää­­rin kol­mes­ti viikossa, jotkut useamminkin, ja osallistuvat jumalanpalveluksiin joka sun­nun­tai. Kuo­rot nä­ky­vät ja kuuluvat myös muualla kuin jumalanpalveluksessa. Ne esiintyvät monen­lai­sissa tilai­suuk­sis­sa, kaupunkien kaduilla kulkiessa voi kuulla kuorojen äänitteitä soitettavan ja kris­til­liset radio­kana­vat lähettävät paljon kuoromusiikkiohjelmia.

Musiikillinen moninaisuus

Kuoromusiikin juuret Tansanian evankelisluterilaisessa kirkossa ulottuvat 1800-luvun loppupuolelle, län­­si­­maista – esimerkiksi Saksasta – tuotuihin käännösvirsiin. Kirkon musiikki on käynyt läpi mo­nen­­­laisia vaiheita, ja tällä hetkellä se koostuukin erilaisista kerroksista, jotka edus­ta­vat erilaisia mu­siik­ki­tyylejä, erilaisia aikakausia ja erilaisia kulttuureja. Monenlaiset musiikilliset komponentit ovat läsnä yhtä aikaa ja limittäin: on populaarimusiikista ammentavaa gospel-musiikkia, länsimaisesta klas­sisesta kirkkomusiikista vaikutteita saanutta kuoro­musiik­kia, etnisiin kulttuureihin pohjautuvaa mu­siikkia, virsiä ja paljon musiikkia, jota ei voi – eikä mielestäni tarvitsekaan – luokitella perin­tei­sen musiikkigenreajattelun pohjalta.

Monenlaisia asioita on tapahtunut historian saatossa musiikkiinkin liittyen Tansaniassa, eikä se näin jälkeenpäin tarkasteltuna vält­tä­mättä ole aina ollut kovin kaunista ja hyvää. Tutki­mus­­aineis­tossani tuli kui­tenkin vahvana esiin ajatus, että ei ole tarvetta leimata jotakin musiikillista tyy­liä paremmaksi tai huo­nom­mak­si kuin toiset. Kaikille on tilaa ja tilausta. Yksi haastattelemani kuoronjohtaja sa­noi­kin, että ”Jumalaa voi ylistää monilla musiikillisilla tyyleillä”, mikä kuvaa hyvin kuoronjohtajien yleistä asennetta eri musiikkityyleihin. Tällainen musiikillinen moninaisuus tarjoaa sekä kuorolaisille että kuulijoille mahdollisuuden valintoihin ja monenlaisia identifioitumisen koh­tei­ta. Kuoro­lai­set usein valitsevat kuoron sen mukaan, millaista musiikkia haluavat laulaa ja mikä ta­valla tai toisella edus­­taa heitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Samalla tavalla kuulijoiden on mah­dol­lis­ta löytää se mu­siik­ki, jonka he kokevat omakseen. Tietynlainen musiikki puhuttelee tai tuntuu omal­ta se­kä tukee ja vah­vistaa esimerkiksi omaa uskonnollista identiteettiä.

Tutkimuksesta

Tutkimusta tehdessäni huo­ma­sin usein kulkevani rajapinnoilla, esimerkiksi yh­dis­tä­mällä etno­musi­ko­logiaa ja kirkko­musiikin tut­kimusta. Tätä ei Suomessa luterilaisen kirkkomusiikin tutkimuksen pii­­rissä ole tehty kovin pal­jon, muualla maailmassa kyl­läkin. Tärkein tutkimuksessa käytetty teo­reet­ti­­nen käsite oli identiteetti. Tii­vistetysti voisi sanoa, et­tä identiteetissä on kyse siitä ”kuka minä olen?” tai ”keitä me olemme?” suh­teessa ympäröiviin ih­misiin ja yhteisöi­hin. Täs­sä tutkimuksessa ”muut” tarkoitti esimerkiksi mui­ta kuoroja tai kuoronjohtajia, seurakuntalaisia, kir­kon työntekijöitä, toi­sia seura­kuntia tai kirkko­kun­tia. Identiteetti on jatkuvasti muokkautuva, ei koskaan valmis, ja syntyy tai muok­kautuu vuoro­vaikutuk­sessa. Näkemykseni identiteetistä pohjautuu pitkälti muun muassa kult­tuuri­teoreetikko Stuart Hallin ajatuksille (esim. Hall 1996 ja 1999). Meillä on monia identiteettejä ja eri näkökulmat painottuvat eri tilanteissa. Musiikki voi tukea ja vahvistaa jo olemassa olevia iden­ti­teet­tejä tai se voi olla synnyttä­mäs­sä ja tukemassa uusia.

Tutkimukseeni osallistui kuoronjohtajia yhden hiippakunnan alueelta: lomakekyselyssä heitä oli mu­ka­na 105 ja haastatteluissa kymmenen. Lisäksi kokosin aineistoa havain­noi­malla. Asuin ja tein töitä Tan­saniassa tutkimusta aloittaessani, lauloin kuorossa ja olin muutenkin mo­nella tapaa mukana erilai­sis­sa kuoroihin liittyvissä tapahtumissa ja tilanteissa, esi­mer­kik­si seura­kun­tien ja hiippakuntien jär­jes­tämissä kuorokilpailuissa.

Kuorojen ryhmäidentiteetti eli kuoroidentiteetti

Ajattelen, että ryhmällä on identiteetti samalla tavalla kuin yksilöllä. Kun uusi ryhmä syntyy tai aloit­taa toimintansa, se alkaa muodostaa näkemystä itsestään suhteessa muihin (esim. Worchel 1998). Jos yk­silö kysyy identiteettiä muodostaessaan ”kuka minä olen”, on ryhmän kysy­mys puolestaan ”keitä me olemme”. Tässä tutkimuksessa näkemykset kuorojen ryhmäidentiteetistä perustuvat kuoron­joh­ta­jien aja­­tuksiin. Näkemys siitä ”keitä olemme kuorona” on monien näkökulmien ja vertailujen tulos. Ver­­­tailua tehdään esimerkiksi erilaista tai samanlaista musiikkia esittäviin kuoroihin, oman seura­kun­­­nan muihin kuoroihin, muiden tunnustuskuntien (esim. katolisen kirkon tai anglikaanien) kuo­roi­hin, taitotasolta parempiin tai heikompiin kuoroihin, jumalanpalveluksen johtajaan (pappi tai evan­kelista) tai seurakuntalaisiin.

Kuoron tehtävät jumalanpalveluksessa

Tutkimusaineistossa nousi vahvana ajatus kuoroista aktiivisina toimi­joi­na, joilla on jumalan­pal­ve­luk­ses­sa käytännöllisiä, hengellisiä ja emotionaalisia tehtäviä. Käytän­nöl­li­nen tehtävä tarkoittaa esi­mer­kik­si seurakunnan laulun tukemista. Toinen esimerkki käytännön tehtävistä on kirkkovuoden ajan­koh­dan esillä pitäminen laulujen kautta. Hengellinen tehtävä tar­koittaa, että kuoron tulisi välittää kun­kin sunnuntain sanoma sillä ta­voin, että kuulijat voivat sen ym­märtää ja tulla ravituiksi. Kuorojen lau­lut ovat heidän mukaansa kuin ky­­seisen päivän saarna. Jotkut kuoronjohtajat totesivat, että kuo­ro­jen laulujen tulisi koskettaa sekä kuo­ro­laisia itseään, että heidän kuulijoitaan myös emotionaalisella ta­solla. Kuorot ovat seura­kun­tan­sa, asuin­paikkansa, uskontokuntansa ja jossain tapauksissa myös et­ni­sen ryh­­­mänsä edustajia. Musiikil­lis­ten näkökulmien lisäksi nämä kaikki elementit ovat ra­ken­ta­mas­sa ja muok­kaamassa kuoron ryhmä­identi­teettiä eli vastaamassa kysymykseen ”keitä olemme”.

Yksilöidentiteetit

Haastateltavien näkemyksen itsestään – siis vastauksen kysymykseen ”kuka minä olen” – voisi tiivistää näin: Olen kuoronjohtaja, musiikin opettaja, säveltäjä, tietyn musiikki-instrumentin soit­ta­ja. Olen kuorolainen ja tietyn tyylisen musiikin esittäjä. Olen itseoppinut tai koulutettu muu­sik­ko, mutta joka tapauksessa vapaaehtoistyöntekijä. Olen kristitty, luterilainen ja paikallis­seura­kun­tam­me jäsen. Olen etnisen ryhmäni jäsen, olen tansanialainen, olen afrikkalainen.Kuoronjohtajien yksilö­iden­ti­tee­tis­sä on puolia, jotka liittyvät sekä henkilökohtaiseen identiteettiin eli siihen, mikä erottaa yksilön muis­­ta yksilöistä, että sosiaaliseen identiteettiin, joka viittaa yksilöön erilaisten ryhmien jäsenenä. Kuo­ron­johtaja on yksilö, jolla on tietyt yksilölliset musiikilliset taidot ja kyvyt, jotka erottavat hänet muis­ta. Samalla hän on myös osa erilaisia ryhmiä, kuten esimerkiksi oma kuoro, kuorojohtajien yh­tei­sö tai oma paikallis­seura­kunta. Palaan kuo­ron­johtajien musiikilliseen identiteettiin ja heidän roo­liin­sa kir­kossa hiukan myöhemmin.

Laulujen kategorisointi

Merkittävä pohja identiteetin tarkastelulle tässä tutkimuksessa oli se, miten ja millä termein haas­tateltavat puhui­vat kuorojensa laulamasta musiikista. Kyseessä ei ollut pelkästään genre­poh­jai­nen ajattelutapa vaan ajattelumalli, jossa tarkastellaan ennemminkin millaisia laulut ovat, kenelle ne kuu­luvat tai mi­ten ja millaisissa tilanteissa niitä lauletaan. Olen luonut haastatteluaineiston pohjalta nel­jä laulu­kate­go­riaa, jotka kaikki ovat tavalla tai toisella yhteydessä myös identiteetteihin eli siihen, mi­ten yk­sit­täi­nen kuoronjohtaja tai kuoro määrittelee itseään.

Ensimmäinen kategoria on ”meidän laulut ja muiden laulut” (Our songs – Other people’s songs). ”Meidän lauluilla” voidaan tarkoittaa muun muassa oman kuoron, oman etnisen ryhmän tai oman kir­­­kon lauluja. On tärkeää huomata, että meidän lauluistamme voi myös tulla muiden lauluja ja muiden lau­­­luista meidän laulujamme. Muualta tullut laulu voi vuosien myötä alkaa tuntua omalta tai siitä tehdään o­ma (tai ainakin enemmän oma) jollakin tapaa muokkaamalla. Oman kuoron laulu voi puolestaan löy­­tää tiensä jonkin toisen kuoron ohjelmistoon.

Laulujaottelun toinen osa on ”tavalliset laulut ja erityiset laulut” (Nyimbo za kawaida – Special songs). Se, mikä kulloisessakin tilanteessa koetaan tavalliseksi tai erityiseksi riippuu tilanteesta ja mu­­siikista, jota tietty kuoro on tottunut laulamaan. Yhden kuoron tavalliset laulut voivat toiselle olla jol­lain tapaa erityisiä tai joku tietty laulu voi jossakin kontekstissa olla tavallinen mutta toisessa eri­tyi­nen. Tämä riippuu myös kuulijoista ja heidän kokemuksistaan. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin sa­­no­a, että tavallisia lauluja kuoron näkökulmasta ovat ne laulut, joita kuoro laulaa usein eli perus­oh­­jelmisto ja erityisesti ne laulut, joita kuoro laulaa usein jumalanpalveluksessa. Kolmas laulu­kate­go­ria on otsikoitu ”Noten – Not-noten”, jonka voisi suomeksi kääntää vaikkapa ”nuotinnettu ja ei-nuo­­tin­net­tu”. Noten-termi viittaa nuotinnettuun musiikkiin, länsimaisvaikutteiseen tai klassis­tyy­li­seen mu­siik­­kiin, kun taas ”not-noten” puolestaan on ennemminkin suulliseen perin­tee­seen poh­jau­tu­vaa mu­siik­kia.

Viimeinen eli neljäs kategoria on ”Kirkon musiikki ja maailman musiikki” (Of the church – Of the world).Tämä kategoria liittyy vahvasti haastateltujen uskonnolliseen identiteettiin; jaottelulla teh­dään eroa kir­kon ja ”maailman” välillä. ”Kirkon laulut” ovat merkki kuulumisesta johonkin tiettyyn us­­kon­­­nol­li­seen yhteisöön ja oman uskonnollisen vakaumuksen julkista ilmaisemista. Haastatelluilla kuo­­ron­johtajilla oli selkeä näkemys siitä, millainen musiikki on kirkkoon sopivaa. Musii­kil­li­ses­ti mo­nen­laiset tyylit käyvät, painopiste arvion tekemisessä oli lauluteksteissä. (Tämä paljastaa myös sen, että soitinmusiikkia sellaisenaan käytetään vähän.) Kuoronjohtajien ajatukset kirkon lau­lui­­­hin liittyen voisi tiivistää seuraavasti: Laulujen pitäisi jollain tapaa liittyä Raamattuun, kyseisen py­­hän aiheeseen tai kyseessä olevaan tilaisuuteen. Sanoma on tärkeää – laulaminen on kuin saar­naa­mis­­ta, ja laulut ovat kristillisen ja moraalikasvatuksen väline. Laulut toimivat välittäjinä raa­ma­tun­teks­­tin ja kuu­li­joi­den välillä muokaten sanoman ymmärrettävämpään muotoon. Kirkon laulujen tulisi kos­­kettaa ihmisiä ja heidän elämäänsä ja lohduttaa heitä – sekä laulajia että kuuntelijoita. Laulujen pi­­­täisi ohjata ja opet­taa ihmisiä ja tuoda muutosta yksilöiden ja kirkon elämään. Lauluja ei pitäisi aja­­tella pelkästään viih­dykkeenä.

Kuoronjohtajien musiikillinen identiteetti ja rooli kirkossa

Kuoronjohtajilla musiikki on kytköksissä monenlaisiin identiteettikysymyksiin. Tämä moni­naisuus ei tosin näyttänyt aiheuttavan ongelmia kuoronjohtajille itselleen henkilökohtaisella tasolla. Nämä iden­titeetit ovat erilaisia mutta samanarvoisia, ja kaikille niille on oma paikkansa ja aikansa. Yksi ja sa­­ma ihminen voi olla musiikkiin liittyen säveltäjä, opettaja, vapaaehtoistyöntekijä, etnisen ryhmän e­dus­­taja tai jotain muuta, mutta nämä eivät ole ristiriidassa keskenään. Ne vain korostuvat eri tilan­teis­­sa. Haasteita ilmeni kuitenkin suhteessa ympäristöön – haastateltavien näkemys itsestään kuoron­joh­­tajina ei aina sopinut siihen näkemykseen, jota ympäristö kuoronjohtajalle tarjoaisi.

Kuoronjohtajien rooli kirkossa ja paikallisseurakunnissa nousi vahvasti esiin haastatteluissa ja tämä tapahtui itsestään. En ollut sisällyttänyt aiheeseen liittyviä kysymyksiä alkuperäiseen haastattelu­run­koo, vaan haastateltavat ottivat aiheen esille itse. Erityisesti musiikillista koulutusta saaneet kuo­ron­joh­tajat esittivät kriittisiä näkemyksiä. He kokivat, etteivät pääse käyttämään kaikkia oppimiaan taito­ja ja saa­­maansa tietoa toimiessaan musiikin parissa seurakunnissa, mikä aiheutti paljon turhautumisen tun­­teita. Oma identiteetti musiikin ammattilaisena tuli haastetuksi. Esimerkiksi jumalanpalveluksiin ja nii­den suunnitteluun toivottiin muusikoille itsenäisempää roolia ja vaikuttamisen mahdollisuutta yl­häältä annettujen ohjeiden sijaan. Erityisesti kou­lu­te­tut muusikot, joita kymmenestä haas­ta­tel­ta­vas­ta oli viisi, toivoivat enemmän mahdollisuutta vai­kut­taa itseään koskeviin asioihin. Tä­mä haas­taa pe­rinteisesti aika hierarkkisen järjestelmän, jossa jumalan­­palveluksen johtaja on auk­toriteetti. Iso haas­te muusikoiden näkökulmasta on se, et­tä palkallista muusikon työtä ei seu­ra­kunnissa juurikaan ole tarjolla. Seurakunta on voinut tukea kuo­ron­johtajaa rahallisesti hänen opin­noissaan, mutta työtä ei kuitenkaan ole. Jotkut haastateltavat poh­ti­vatkin, kuinka pitkälle kutsu­mus kantaa, jos toisessa vaa­ka­­kupissa on perheen elättäminen.

Kuoronjohtajien työ on vapaa­ehtois­työ­tä, ja he saavat elantonsa yleensä jostain muualta, vaikka käyt­tä­vätkin useamman illan viikossa kuoroharjoitusten pitämiseen ja ovat mukana jumalanpalveluksessa vii­koittain. Haastatteluissa tulikin esiin jonkinlaista tasapainon hakemista, joka liittyi toisaalta kut­su­muk­­seen ja toisaalta varsin­kin koulutetuilla muusikoilla ammatilliseen arvostukseen. Toisessa vaa­ka­­kupissa oli aja­­tus siitä, että ”tämä on Jumalan työtä – käytän lahjani Jumalan kunniaksi”, toi­ses­sa taas, et­tä ”olen käyt­tänyt aikaa ja opiskellut tätä – se pitäisi jollain tapaa huomioida ja työtäni pi­täisi myös ar­vostaa”. Kysymys ei ole yksinkertainen eikä helppo, mutta varmasti tarpeen pohtia.

Lopuksi

Kuoronjohtajat kokivat omien ajatustensa ja kokemustensa jakamisen merkitykselliseksi, minkä myös jotkut heistä sanallisesti ilmaisivat. Meitä yhdisti kirkkomuusikkous ainakin jollain yleisellä ta­­­­sol­la sekä kokemus kuorojen kanssa toimimisesta ja kuoronjohtajien arjesta Tansaniassa. Kuoron­joh­­tajat poh­tivat hyvin syvällisesti, mikä musiikin merkitys on sekä heille itselleen että muille. Sa­mal­la he sa­noittivat myös omaa muusikkouttaan, luterilaisuuttaan, tansanialaisuuttaan ja kris­tit­tynä o­­le­­­mistaan.

Lähteet

• ELCT 2021. Evangelical Lutheran Church in Tanzania. Tansanian evankelisluterilaisen kirkon koti­si­vut. http://www.elct.org/dioceses.html#. (Luettu: 26.10.2021.)
• Hall, Stuart 1996. Introduction: Who Needs ‘Identity’? Teoksessa Questions of Cultural Identity, toim. Stuart Hall ja Paul du Gay, 1–17. Lontoo: SAGE Publications.
• Hall, Stuart 1999. Identiteetti, toim. ja käänt. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Tampere: Vasta­pai­no.
• Lampinen, Leena 2021. Our Songs and Other People’s Songs. Music and Identities in a Lutheran Diocese in Tanzania. Studia Musica 84. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. Väitöskirja. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-233-8.
• LML 2021. Luterilaisen maailmanliiton kotisivut. https://www.lutheranworld.org/country/tanzania. (Luettu: 26.10.2021.)
• NCD 2021. North Central Diocese, hiippakunnan kotisivut. https://elctncd.or.tz/en/about-us/. (Luettu: 26.10.2021.)
• Worchel, Stephen 1998. A Developmental View of the Search for Group Identity. Teoksessa Social Identity: International Perspectives, toim. Stephen Worchel, J. Francisco Morales, Darío Páez ja Jean-Claude Deschamps, 53–74. Lontoo: SAGE Publications.

Kirjoittajatiedot:

Leena Lampinen väitteli musiikin tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa toukokuussa 2021. Hän on kirkkomuusikko ja toiminut kanttorin työn lisäksi musiikkityössä Senegalin ja Tan­sa­nian luterilaisissa kirkoissa.

Artikkeli Meidän ja muiden laulut – musiikki ja identiteetit Tansanian luterilaisessa kirkossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.