World Christian Databasen uskontotilastojen mukaan uskonnollisuus maailmassa kasvaa. Vuonna 2025 uskonnollisia ihmisiä oli 88,9 % maailman väestöstä. Ennusteen mukaan lukema tulee kasvamaan vuoteen 2075 mennessä niin, että uskonnollisen väestön osuus on 93,1 %. Uskonnottomien eli ateistien ja agnostikkojen määrän arvioidaan vähenevän nykyisestä 11 % maailman väestöstä niin, että uskonnottomia on vuonna 2075 vain 7 % maailman väestöstä.

Kannattajien mukaan väheneviä ovat buddhalaisuus, Kiinan kansanuskonnot, uususkonnollisuus ja etniset uskonnot. Buddhalaisuuden arvioidaan vähenevän nykyisestä 535,7 miljoonasta 430 miljoonan vuonna 2075. Kiinan kansanuskontojen kannatusmäärä vuonna 2026 on 449 miljoonaa, kun luku vuonna 2075 arvioidaan olevan 354 miljoonaa.

Uususkonnollisuuden kannatus laskee arvion mukaan nykyisestä 68 miljoonasta 58 miljoonaan ja etnisten uskontojen muutos on nykyisestä 912 miljoonasta 716 miljoonaan. Hindulaisuuden arvioidaan kasvavan nykyisestä 1,15 miljardista 1,19 miljardiin. Kasvaviin uskontoihin kuuluu myös juutalaisuus, johon kuuluu vuonna 2026 noin 15,8 miljoonaa ihmistä. Määrän arvioidaan kasvavan 20,4 miljoonaan vuoteen 2075 mennessä.

Uskonnollisesta väestöstä suurin osa koostuu edelleen kristityistä ja toiseksi eniten muslimeista. Kristittyjen lukumäärä kasvaa maailmanlaajuisesti ja vuonna 2026 kristittyjä on 2,67 miljardia, mikä on 147 miljoonaa enemmän verrattuna lukumäärään vuonna 2020. Mikäli nykyinen kehitys jatkuu, kristittyjä on vuonna 2075 arviolta 3,67 miljardia, eli noin 36 % maailman väestöstä. Tutkimuksen mukaan kristittyjen määrä jatkaa kasvuaan Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Oseaniassa.

Myös muslimien määrä kasvaa. Vuonna 2026 muslimien määrä maailman väestöstä on 2,1 miljardia ja vuonna 2075 lukumäärän arvioidaan olevan 3,4 miljardia eli noin 33 % maailman väestöstä. Tulevaisuudessa kristinuskon ja islamin väliset suhteet ovat entistä merkittävämmässä asemassa. Islamin nopeaa kasvua ennakoi suuret perheet ja matala avioitumisikä. Kehitykseen vaikuttavat myös koulutustaso ja sen kehitys. Esimerkiksi Nigeriassa uskontotilanteen odotetaan kehittyvän niin, että muslimien osuus väestöstä vuonna 2075 on 48.4 % kun puolestaan kristittyjen osuuden arvioidaan olevan 47,5 %. Gina A. Zurlo ja Todd M. Johnson arvioivat kehityksen selittyvän sillä, että eteläisessä Nigeriassa asuvien kristittyjen naisten koulutustaso on korkeampi ja taloudelliset mahdollisuudet paremmat kuin muslimeilla pohjoisessa Nigeriassa. Hyvä koulutustaso laskee syntyvyyttä.

Kristinuskon painopiste globaalissa etelässä vahvistuu

World Christian Databasen tilastot vuodelle 2026 osoittavat, että kristillisyyden painopiste globaalissa etelässä jatkaa vahvistumistaan. Vuonna 1900 noin 18 % kristityistä asui Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa, kun vastaava luku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli 82 %. Vuonna 2026 vastaavat lukumäärät ovat etelässä 69 % ja pohjoisessa 31 %. Arvioiden mukaan globaalissa etelässä asuu vuonna 2075 noin 83 % maailman kristityistä samalla kun osuus pohjoisessa on jatkanut laskuaan ollen tuolloin noin 17 %. Ennusteen mukaan 47 % maailman kristityistä asuu vuonna 2075 Afrikassa. Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa asuu ennusteen mukaan kummassakin 17 % kristityistä. Euroopassa kristittyjen osuus kaikista maailman kristityistä on arvion mukaan pudonnut huimasti vuoden 1900 lukemasta, joka oli 68 %, niin että se vuonna 2075 mahdollisesti on vain 10 %.

Tilastot ovat hätkähdyttäviä ja vaikuttavat merkittävästi kristinuskon olemukseen ja identiteettiin, sen teologiseen itseymmärrykseen ja historialliseen kehitykseen. Samalla on kuitenkin muistettava, että ennusteet edellyttävät muuttujien pysyvän samoina. Arviot eivät näin ollen pysty ennakoimaan minkälaisia vaikutuksia sotatoimilla, nälänhädällä, luonnonkatastrofeilla, erilaisilla muuttoliikkeillä sekä syntyvyyden ja kuolleisuuden muutoksilla tulee olemaan tulevaisuuden uskontotilanteen kehitykseen. Ennusteet antavat kuitenkin suuntaviivoja ja välineitä ennakointiin ja nykyhetken päätöksentekoon.  

Zurlon ja Johnsonin tutkimuksen mukaan nopein kristinuskon muutos tapahtuu Bangladeshissa, Iranissa, Algeriassa, Gambiassa, Burkina Fasossa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tilastollisten arvioiden mukaan Kongon demokraattinen tasavalta on vuonna 2075 maa, jossa on eniten kristittyjä maailmassa. Kristittyjä on siellä arviolta 326 miljoonaa. Toiseksi eniten kristittyjä arvioidaan tuolloin olevan Nigeriassa. Kehitykseen vaikuttaa merkittävästi maiden korkea syntyvyys.

Kasvava karismaattisuus ja globaali lähetystyö

Kasvua tapahtuu kaikissa kristillisissä suuntauksissa, vaikka se on erityisen nopeaa evankelikaalisissa ja karismaattisissa piireissä. Katolinen kirkko säilyttää asemansa suurimpana kristillisenä kirkkona. Vuonna 2026 katolilaisia on tilastojen mukaan 1,29 miljardia ja lukumäärän arvioidaan kasvavan 1,52 miljardiin vuonna 2075. Toiseksi eniten vuonna 2026 on helluntailais-karismaattisia kristittyjä – 676 miljoonaa. Heidän lukumääränsä ylittää protestanttisten lukumäärän, joka vuonna 2026 on vajaa 638 miljoonaa. Protestanttisuuden arvioidaan kasvavan vuoteen 2075 niin että suuntauksen kannatusmäärä tuolloin on 1,02 miljardia. Nopeinta kasvun arvioidaan kuitenkin olevan helluntailais-karismaattisessa liikkeessä, joka vuonna 2075 arvion mukaan on katolisen kirkon jälkeen toiseksi suurin kristillinen suuntaus koostuen 1,38 miljardista kristitystä.

Vuonna 2026 noin 51,5 % kaikista kristityistä asuu maissa, joissa on kristitty enemmistö. Lukumäärän arvioidaan laskevan niin että vuonna 2075 vastaava määrä on 48,5 %. World Christian Databasen tilastot kertovat myös tärkeää tietoa globaalin kristillisen lähetystyön tilasta. Vuonna 1900 noin 54,3 % maailman väestöstä oli tavoittamattomia ihmisiä, joilla ei ollut mahdollisuutta kuulla evankeliumia. Lähetystyö on vähentänyt tavoittamattomien määrää merkittävästi. Vuonna 1970 tavoittamattomien osuus oli 44,7 %, vuonna 2000 se oli 30,1 % ja vuonna 2020 luku oli 28,2 % maailman väestöstä. Vuonna 2026 tavoittamattomia on 27,7 % eli 2,3 miljardia. Vaikka lukumäärä on vähentynyt, tavoittamattomia on edelleen merkittävä osa maailman väestöstä. Tavoittamattomien prosentuaalisen määrän arvioidaan vähenevän vuoteen 2075 niin että se tuolloin on 26,9 % maailman väestöstä.

Raamattu on käännetty vuonna 2026 yhteensä noin 2 600 kielelle. Globaalissa mittakaavassa lähetystyöntekijöiden määrä on kasvanut vuodesta 1900 jolloin lähetystyöntekijöitä oman maansa ulkopuolella oli 62 000. Vuonna 2020 lähetystyöntekijöiden lukumäärä oli 425 000 ja vuonna 2026 ulkomailla työskenteleviä lähetystyöntekijöitä on 455 000. Lukumäärän arvioidaan kasvavan niin että se vuonna 2075 on 690 000 lähetystyöntekijää. Globaali lähetystyö on siis edelleen myös oman maan ulkopuolella työskentelyä.

Kansallisia työntekijöitä lähetystyössä on vuonna 2026 arviolta 14 miljoonaa ja lukumäärän uskotaan kasvavan 18 miljoonaan vuonna 2075. Tilastot kertovat myös, että kristittyjä vainotaan edelleen. Vuonna 2026 uskonsa tähden kuolleita kristittyjä arvioitiin World Christian Databasen mukaan olevan noin 900 000. Tilasto on keskittynyt kristinuskon tilastoihin, eikä sen vuoksi huomioi muihin uskontoihin kohdistuvaa vainoa. Vainottujen kristittyjen tilastoja löytyy tämän lisäksi esimerkiksi Open Doorsin tammikuussa julkaisemasta raportista World Watch List 2026.

Syitä uskontojen muutosliikkeille ja vahvistuvalle kristillisyydelle

Globaalit uskontotilastot osoittavat selkeästi uskonnon ja kristinuskon merkityksen ja tärkeän aseman osana modernia yhteiskuntaa. Uskonnot ja kristinusko kiinnostavat. Zurlo ja Johnson selittävät uskontojen kasvuliikkeitä toteamalla, että uskonto voi kasvaa ainoastaan kolmella tavalla: syntyvyyden, kääntymisen tai maahanmuuton kautta. Vastaavasti uskonto menettää kannatustaan vastaavasti kuolemien, kääntymisen ja maastamuuton kautta. Maahanmuutto ja maastamuutto nollaavat toisensa ajan myötä globaaleissa uskontotilastoissa.  

Uskontotilastoja ohjaa tutkimuksen mukaan merkittävästi syntyvyys. Korkeimmat syntyneisyystilastot ovat muslimien parissa – 3,1 lasta per nainen – sekä toiseksi eniten kristittyjen parissa – 2,7 lasta per nainen. Uskonnottomien parissa vastaava luku on 1,7. Tutkimuksen mukaan sekä kristinuskon että islamin kasvu selittyy osittain korkeilla syntyneisyysluvuilla tai syntyvyydellä, joka yhdistyy muihin tekijöihin kuten uskonnon vaihtamiseen. Kristinuskon kasvu Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa 1900-luvulla selittyy Zurlon mukaan suurten lapsiperheiden kääntymisellä kristinuskoon. Kristillisyys on hyötynyt merkittävästi Afrikan nopeasta väestönkasvusta.

Monet uskontotilastoihin vaikuttavat tekijät ovat vaikeasti ennakoitavia. Hyviä esimerkkejä tästä on toiseen uskontoon kääntymiseen vaikuttavat tekijät sekä maahanmuutto ja maastamuutto, joka tapahtuu vaikeasti ennakoitavien sotatoimien tai poliittisten konfliktien ja nälänhädän seurauksena. Kääntymiselle ei ole löytynyt yksiselitteistä prosessikuvausta, joka sopisi kaikkiin kulttuureihin. Sekularisaatio ei Zurlon ja Jonsonin tutkimuksen mukaan seuraa samanlaista kaavaa Brasiliassa ja Intiassa kuin Ranskassa ja Espanjassa. Kuitenkin kääntyminen kristinuskoon on muovannut uskontotilastoita merkittävästi esimerkiksi Afrikassa. Kääntymiseen liittyvää tutkimusta haastaa etenkin lähdeaineiston puute ja vaikeasti koottava data.

Kristinuskon tilastoihin vaikuttaa merkittävästi myös erilaiset muuttoliikkeet. Tutkijat eivät osanneet arvioida ajantasaisesti esimerkiksi vuoden 2015 muuttoliikkeen seurauksia Lähi-idän kristityille, vaan seuraukset havaittiin vasta vuosia liikehdinnän jälkeen. Vuonna 2020 Euroopassa asui lähes 87 miljoonaa maahanmuuttajaa, mikä tarkoittaa lähes 16 % nousua verrattuna vuoteen 2015. Näistä maahanmuuttajista 40 miljoonaa tuli Euroopan ulkopuolelta. Euroopassa asuvista maahanmuuttajista noin 56 % on tilastojen mukaan kristittyjä ja arviolta 18 % muslimeja. Maahanmuutto on samalla selkeästi muuttanut Euroopan uskontotilannetta vahvistaen islamin asemaa. Vuonna 1975 Euroopassa oli alle 2 % muslimeja, kun lukumäärä vuonna 2025 oli 7 %. Vuonna 2075 määrän arvioidaan olevan 13 % maanosan väestöstä. Kristinuskon kannalta merkittävä muuttoliike on kristittyjen maahanmuutto globaalista etelästä sekularisoituvaan pohjoiseen ja länteen. Monessa Euroopan maassa on merkittäviä kristittyjä maahanmuuttoyhteisöjä esimerkiksi Nigeriasta, Ghanasta ja Brasiliasta. Isoja kristillisiä maahanmuuttajayhteisöjä on myös Australiassa ja Persianlahden valtioissa.  

Lähteet:

• World Christian Database:  Status-of-Global-Christianity-2026
• World Watch List 2026  · Serving Persecuted Christians Worldwide
• Gina A. Zurlo & Todd M. Johnson (2026). World Christianity 2026: Anticipating the Future. International Bulletin of Mission Research 50 (1), 14–25.

Artikkeli Maailmanlähetys 2026: Globaalin kristinuskon trendejä ja tilastoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kristinuskon kasvutekijöinä uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus

Puheessaan lähetystyöstä muuttuvassa maailmassa kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja, piispa Jari Jolkkonen nosti esille lähetystyön dynaamisuuden ja kristinuskon kasvutekijät sen historiassa.

Kristinusko on lähetysuskonto – sehän voisi olla toisinkin. Lähetystyössä on ihmisperäisen käännyttelyn sijasta pohjimmiltaan kysymys kolmiyhteisen Jumalan Lähetyksestä, Missio Deistä. Lähetystyön olemukseen kuuluu dynaamisuus ja muutos, piispa Jolkkonen totesi.

Keskeisiksi kristinuskon kasvutekijöiksi sen historiallisessa kontekstissa Rooman valtakunnassa piispa Jolkkonen nosti esille luonnollisen väestönkasvun, suuret perheet ja perhe-etiikan, diakonian keskeisen aseman ja opillisen johdonmukaisuuden.

Nykykielellä sanottuna kristinuskon menestystekijöitä olivat siis uskon ja rakkauden yhteenkuuluvuus. Usko yhteen Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen. Oppi ja diakonia. Todistus ja palvelu. Inklusiivisuus suhteessa eri ihmisryhmiin, eksklusiivisuus suhteessa muihin pelastusteihin, piispa Jolkkonen totesi.

Puheessaan hän loi myös katsausta kristinuskon ajankohtaisiin tilastoihin ja kristinuskon nopeaan kasvuun etenkin Afrikassa. Kristinuskon vuosittaiskasvu 0.98 % ylittää vuosittaisen väestönkasvun 0.88 % mikä tarkoittaa, että kristittyjen suhteellinen määrä kasvaa globaalisti.

Kokonaisvaltaisuutta, valtarakenteiden purkua ja digimissiologiaa

Juhlasymposiumin anti oli monipuolinen. Kommenttipuheenvuorossaan Suomen Lähetysseuran viestintäpäällikkö Mervi Viuhko korosti yhteistyön merkitystä, kokonaisvaltaisuutta ja kolonialististen valtarakenteiden tarkastelua nykyaikana.

Jokainen aikakausi joutuu kysymään, mitä uskollisuus evankeliumille tarkoittaa juuri tässä kontekstissa, ajassa ja paikassa. Tämä kysymys on keskeinen myös tänään, kun elämme monikulttuurisessa, moniuskontoisessa ja globaalisti verkottuneessa maailmassa, Viuhko totesi. Dekolonisoiva lähetysteologia kutsuu kirkkoa kuuntelemaan, oppimaan ja tunnistamaan sen, että kristinuskon todeksi eläminen ei ole yhden kulttuurin tai tradition yksinoikeus. Lähetystyöntekijä on aikanamme tukija ja kumppani yhteisellä matkalla.

Samalla kun lähetystyö päivittyy, myös sen toimintatavat päivittyvät. Viuhko kuvasi miten digimissiologia-käsite kuvaa digitalisaation myötä tulleita mahdollisuuksia lähetystyössä ja tutkimuksessa. Hän muistutti, miten digitalisaatio haastaa lähetystyötä pohtimaan läsnäolon ja kohtaamisen muotoja. Myös digimissiologiassa kysymykset vallasta, saavutettavuudesta ja osallisuudesta ovat keskeisiä.

Ajan merkit – lähetysnäkymiä Raamatussa

Päivä sisälsi paitsi yhteiskunnallisesti relevanttia pohdintaa valtarakenteista ja digitalisaatiosta myös teologista pohdintaa lähetyksestä Raamatussa. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko totesikin aiheen keskeisyyden toteamalla, että Raamattu on se mikä yhdistää meitä lähetystehtävässämme.

Mitä tarkoittaa olla hyvän sanoman välittäjä nykyaikana?

Puheessaan otsikolla Discerning the signs of the times: Mission in the Bible Yhdistettyjen Raamattuseurojen seurakuntasuhteiden johtaja brasilialaissyntyinen Rosalee Velloso Ewell luennoi Jeremian kirjan avulla lähetyksen teemoista Raamatussa. Keskeiseksi kysymykseksi nousi: mitä tarkoittaa olla hyvän sanoman välittäjä nykyaikana?

Syvällinen ja kiinnostava raamattuluento tiivistyi Rosalee Velloso Ewellin toteamukseen, että vain katsomalla ensin Jeesukseen Kristukseen voimme ymmärtää mitä on olla kristitty ja hyvän sanoman välittäjä meidän aikanamme. Symposiumin aikana oli myös tilaisuus keskustelulle ja kommenteille.

Katse tulevaan – lähetystehtävä jatkuu, vaikka rakenteet muuttuvat

Kirkon lähetystyön keskus elää parhaillaan Kirkkohallituksen organisaatiomuutoksen keskellä. Piispa Jolkkonen totesikin puheessaan, että on ilmeistä, että Kirkon lähetystyön keskus tässä muodossa lakkaa ja tilalle tulee uutta. Keskuksen 50-vuotisjuhla jääneekin sen viimeiseksi. Ihmisten hätä ja avuntarve ei kuitenkaan ole kadonnut tai vähentynyt, päinvastoin. Uutisista voimme lähes päivittäin kuulla miten kehitysavun leikkaukset uhkaavat ennusteiden mukaan ennen vuotta 2030 jopa 9,4 miljoonaa ihmishenkeä, joista 2,5 miljoonaa on alle viisivuotiaita lapsia. Sanoma rakastavasta Jeesuksesta Kristuksesta velvoittaa meitä tulevina vuosina entistä keskitetympään julistukseen ja palveluun.

Artikkeli Kirkon lähetystyön keskus juhli 50-vuotista taivaltaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Israelin vuosina tutuksi tuli myös tuolloin Jerusalemissa toiminut Shalhevetjah-keskus (nykyinen Felm-keskus) ja sen yhteydessä siihen aikaan toiminut messiaaninen seurakunta. Työn ohessa valmistui myös Magnus Riskan eksegeettinen väitöskirja, jossa hän tutki Kuolleenmeren kirjakääröjä. Tulevalla lähetysjohtajalla on kokemusta Kylväjän työstä kolmenkymmenen vuoden ajalta. Vuosien varrella hän on ehtinyt työskennellä myös Kylväjän kotimaantyössä koulutuspäällikkönä sekä dekaanina Porvoon hiippakunnassa. Lähetys ja eksegetiikka ovat kulkeneet käsi kädessä innostaen tärkeään työhön evankeliumin ilosanoman kertomisesta.

Verkostoja ja strategiatyöskentelyn johtamista

Työ Kylväjän lähetysjohtajana alkaa meneillä olevan strategiaprosessin johtamisella. Prosessissa haluttiin huomioida lähetysjohtajan vaihdos, kertoo Kylväjän apulaisjohtaja Hanna Lindberg.

– Magnus Riska on ollut työyhteisön jäsenenä mukana yhteisissä strategiatyöskentelyissä ja nyt hän vie lähetysjohtajana prosessia eteenpäin maaliin asti, Lindberg kertoo.

Vuodenvaihteen jälkeen Hanna Lindberg siirtyy koulutusjohtajan tehtävään Janne Aitan siirtyessä järjestön apulaisjohtajaksi. Mitään radikaalia muutosta järjestön keskeisessä työnäyssä ja tavoitteissa tuskin on odotettavissa tehtävävaihdoksien yhteydessä. Työnäky tavoittamattomien tavoittamisesta on tärkeä myös uudelle lähetysjohtajalle.

– On hämmästyttävää, että tilastojen mukaan jopa 97 % lähetystyöntekijöistä globaalisti työskentelee jo tavoitettujen kansojen parissa. Vastaava jakauma on myös lähetystyölle suunnatussa kansainvälisessä tuessa, Riska toteaa.

Lähetystyön perustana Jeesus, Raamattu ja rukous

Tarve työlle tavoittamattomien parissa on merkittävä. Tuleva lähetysjohtaja nostaa esille lähetystyön perustana Jeesuksen, Raamatun ja rukouksen. Nämä tulevat olemaan Kylväjän työn peruspilareita myös tulevan lähetysjohtajan aikana. Lähetystyö on liittymistä Missio Deihin, Jumalan lähetykseen.  Olemme siinä mukana yksilöinä, seurakuntina, järjestöinä ja kirkkona.

Magnus Riskalla on Raamatussa monia lempikohtia. Hän nostaa esille erityisesti Psalmin 23:4 ja sen toivorikkaan näkökulman. Paimenpsalmissa Daavid aloittaa kirjoittamalla Jumalasta toisessa persoonassa, mutta kun psalmin tematiikka siirtyy vaikeisiin asioihin ja niiden käsittelyyn kirjoittaja käyttää Jumalasta ensimmäistä persoonaa, Riska toteaa. Raamatun sanat ovat vapauttavat: Sillä sinä olet minun kanssani.

Toinen eksegeetin lempikohdista on kuvaus aarteesta saviastioissa: Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. (2. Kor. 4:7) Tämä tuo esiin Raamatussa näkyvän paradoksaalisuuden ja Jumalan vahvuuden.

Magnus Riskan teologista ajattelua on inspiroinut irlantilaissyntyinen missiologi ja Vanhan testamentin tutkija Christopher J. H. Wright, joka on muun muassa toiminut lähetystyössä Intiassa sekä rehtorina All Nations Christian Collegessa Englannissa.

Kulttuurirajoja ylittävää yhteistyötä

Kylväjän tekemä lähetystyö on luonteeltaan kokonaisvaltaista ja siihen kuuluu luontevasti sekä evankeliumin julistaminen että palvelu. Lähetysjärjestöllä on parhaillaan 14 työaluetta ja 36 ulkomaantyöntekijää. Järjestön vuosibudjetista 75 % ohjautuu työhön ulkomaille. Järjestöllä on sekä lähettejä että tukijoita myös ruotsinkielisistä seurakunnista. Kylväjän lähetysnäky ei vuosien varrella ole muuttunut kovinkaan paljon.

– Uskomme edelleen, että on tärkeää lähettää ihmisiä työhön kulttuurirajojen yli. Samalla tiedostamme, että lähetystyön osaaminen on vahvasti paikallisilla. On alueita, jonne me eurooppalaisina emme syystä tai toisesta edes pysty menemään. Paikallisten lähetystyöntekijöiden merkitys on erittäin suuri, Riska toteaa.

Lähetystyö onkin kulttuurirajoja ylittävää yhteistyötä. Magnus Riska katsoo odottavaisin mielin vuodenvaihteeseen ja uuteen tehtävään lähetysjohtajana.

Artikkeli Lähetys ja eksegetiikka lähellä sydäntä – Kylväjän uusi johtaja Magnus Riska valmistautuu tehtäväänsä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Adventti on paitsi täynnä odotusta myös täynnä yllätyksellisyyttä. Tämän kaiken keskellä tiedämme kuitenkin, että odotus, valmistelu ja suunnittelu vie meidät askel askeleelta kohti tulevaa. Kunnian kuninkaan syntymäjuhlaa. Kohti tietoisuutta siitä, että Jeesus Kristus tuli kansansa keskelle auttaakseen meitä ja vapahtaakseen meidät. Lohduttaja tuo lohdun ja tuomiosunnuntain synkkyys muuttuu toivoksi ja iloksi.

Minua kiehtoo ensimmäisen adventin raamatunteksteissä niiden vilpittömyys ja toisaalta myös juuri tuo ennakoimattomuus. Epistolateksti 1. Piet. 1: 7–12 ei jätä lukijaa pelkästään ihastelemaan adventin tunnelmaa ja kuuntelemaan Hoosiannaa, vaan johdattaa lukijan suoraan syvään päätyyn – evankeliumin missionaarisen sanoman ytimeen ja elettyyn uskoon.

Teksti muistuttaa pelastumisen etsimisen tärkeydestä: Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta. (1. Piet. 1: 10–11) Tuo missionaarisuutta huokuva teksti on kirjoitettu vainojen keskellä todennäköisesti noin vuosina 80–150. Kirjoittaja tiesi, ettei kristittynä eläminen välttämättä tarkoita helppoa elämää. Tämän kokevat myös meidän aikanamme monet kristityt vaikkapa Keski-Aasiassa, sisällissotien ruhjomissa Jemenissä ja Myanmarissa tai Afrikassa Sahelin alueella.

Ensimmäisen adventin raamatunkohta ensimmäisestä Pietarin kirjeestä huokuu kuitenkin toivoa. Itselleni se on myös muistutus siitä, että seisomme kärsivien ja vainottujen rinnalla ja viemme eteenpäin evankeliumin ilosanomaa sekä kirkkona että kristittyinä. Tekstissä todetaan: Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. (1. Piet. 1: 7–9)

Silloinkin kun elämä ei mene niin kuin haluaisimme ja joudumme kohtaamaan vääryyttä, kärsimystä tai sairauksia, meillä Jeesuksen seuraajina sekoittuu kärsimykseenkin aina myös toivo. Toivo, joka on olemukseltaan syvällisempää kuin tunteemme, tietoisuutemme tai jopa olemassaolomme. Toivo, joka suuntaa katseemme jopa ajan rajan taakse ikuisuuteen.

Teksti tiivistää Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe. (1. Piet. 1: 8) Eikö uskossa olekin kyse juuri tästä – uskosta ja toivosta silloinkin, kun emme näe tai koe. Olkoon tuleva adventin aika meille jokaiselle aika, jolloin opimme lisää tästä salatusta Jumalasta, vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta, joka syntyi maailmaan tehdäkseen sovinnon ja avatakseen tien taivaaseen.

Artikkeli Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Paavilliset lähetysjärjestöt toimivat eri lähtökohdista

Paavillisiin lähetysjärjestöihin kuuluvat Ranskassa perustetut The Society of the Propagation of the Faith (latinaksi Propagandum Fidei), The Society of the Holy Childhood (nykyään Missionary Childhood Association) ja The Society of St. Peter the Apostle sekä vuonna 1916 perustettu The Pontificial Missionary Union (nykyään Missionary Union of Priests and Religious). Järjestöt syntyivät eri lähtökohdista ja niiden syntyhistoria vaikuttaa toimintaan nykypäivänäkin osana katolisen kirkon maailmanlaajaa missiota, jossa paavi Franciscuksella on ollut merkittävä asemansa.

Vanhin paavillisista lähetysjärjestöistä on Lyonilaisen nuoren naisen Pauline Marie Jaricotin vuonna 1822 perustama The Society of the Propagation of the Faith. Jaricot aloitti lähetystyön tukemisen silkkitehtaassa työskentelevien naisten kanssa. Paavi Franciscus julisti Jaricotin pyhimykseksi vuonna 2022. Nykyään järjestö toimii lähetystyön edistämiseksi sekä hengellisesti että taloudellisesti muun muassa korostamalla vuosittaista maailman lähetyspäivää lokakuussa.

Toisen paavillisista lähetysjärjestöistä, Missionary Childhood Associationin, perusti vuonna 1843 Nancyn piispa Charles de Forbin-Janson. Järjestö syntyi Propagandum Fidein vanavedessä ja nuoren Pauline Marie Jaricotin tuella tämän ehdottaessa piispa Forbin-Jansonille lapsille suunnatun järjestön perustamista. Järjestön toimina-ajatuksena oli tuolloin, kuten nykyäänkin, luoda puitteet lähetysjärjestölle, jossa lapset auttavat lapsia ja rukoilevat toisten lasten puolesta ympäri maailman. Järjestöllä on toimintaa nykyään Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Latinalaisessa Amerikassa.   

The Society of St. Peter the Apostle-järjestön perusti vuonna 1889 Stephanie ja Jeanne Bigard. Järjestö sai alkunsa äidin ja tyttären yhteyksistä Japaniin paikalliseen pappisseminaariin, johon Nagasakin piispa Jules-Alphonse Cousin pyysi taloudellista tukea. Järjestö toimii nykyään katolisen kirkon virallisena varainhankintaorganisaationa papiston ja sääntökuntien koulutukselle lähetysalueilla. Tuen piirissä on huikeat 400 seminaaria.

Nuorin paavillisista lähetysjärjestöistä on Missionary Union of Priests and Religious, jonka perusti Myanmarin entinen lähetystyöntekijä katolinen pappi Paolo Manna palattuaan lähetystyöstä 1900-luvun alussa. Kyseisen järjestön lähetysnäky perustuu lähetystyön hengellisyyden ja rukouksen korostamiseen pyrkimyksenä vahvistaa hengellistä missionaarisuutta.

Paavi Franciscus ja evankeliumin sanoma

Paavillisen lähetysjärjestöjen ohella paavi Franciscus piti toistuvasti myös henkilökohtaisesti esillä katolisen ja kristillisen kirkon missionaarista olemusta. Apostolisessa kehotuskirjeessään Evangelii Gaudium (24.11.2013) – suomeksi Evankeliumin ilo – paavi Franciscus nosti esille missionaarisia teemoja kuten muuttuminen, liikkeelle lähteminen, evankeliumin julistaminen koko Jumalan kansan tehtävänä sekä evankelioimisen sosiaalisen ulottuvuuden näkökulmat sisältäen rauhan, vuoropuhelun ja köyhyyden mukanaan tuomat näköalat.  

Lähetystyötä ei voi erottaa maailmanlaajan kirkon olemuksesta ja paavi Franciscus aloittikin kiertokirjeensä toteamalla: ”Evankeliumin ilo täyttää Jeesuksen kohtaavien sydämen ja koko elämän. Ne, jotka suostuvat hänen pelastettavikseen, tulevat vapaiksi synnistä, surullisuudesta, sisäisestä tyhjyydestä, eristyneisyydestä. Jeesuksen kanssa ilo syntyy aina uudelleen.”

Viestissään maailman lähetyspäivänä 2015 paavi Franciscus määritteli lähetystyön voimakkain sanoin. ”Lähetystyö on intohimoa Jeesuksen Kristuksen puolesta ja samalla intohimoa kansan puolesta. Kun pysähdymme rukouksessa ristiinnaulitun Jeesuksen eteen, tunnistamme hänen rakkautensa suuruuden, joka antaa meille arvokkuuden ja tukee meitä. Samalla käsitämme, että tuo hänen lävistetystä sydämestään lähtevä rakkaus ulottuu koko Jumalan kansaan ja koko ihmiskuntaan.” Sitaatti on Franciscuksen teologialle hyvin uskollinen. Keskiössä on Jeesus Kristus, joka antaa elämälle voiman ja merkityksen. Osallisuus Kristukseen on avoin kaikille sitä haluaville syntisille.

Lähetyksen lähtökohtana Pyhä Henki

Korona-aikana vuonna 2020 paavi Franciscus lähetti paavillisille lähetysjärjestöille kirjeen, jossa hän nosti esille kirkon missionaarisuuden pneumatologisen näkökulman. Kirjeessään hän kuvasi lähetystyötä Pyhän Hengen lahjana: ”Tulemme osalliseksi Pyhästä Hengestä armosta” ja ”Pyhä Henki on ainut voima, joka mahdollistaa Evankeliumin saarnaamisen”.

Kirjeessään paavi Franciscus korosti myös, että pelastus ei ole seurausta lähetystyöstä tai meidän toimistamme: ”pelastus toteutuu ainoastaan kohtaamisessa hänen kanssaan, joka kutsuu meitä”. Samalla paavi Franciscus muistutti lähetysjärjestöjä siitä, miten evankeliumin julistaminen tarkoittaa ylösnousseen Kristuksen kunnian todistamista.

Paavi Franciscuksen esille nostamat lähetystyön erityispiirteet

Yhdeksi Evangelii gaudium-asiakirjan keskeiseksi missionaarisuutta kuvaavaksi teemaksi nousee paavi Franciscuksella evankeliumin vetovoima. Hänen mukaansa maailmanlaaja kirkko ei kasva käännyttämisen vaan vetovoiman avulla: ”Jos joku seuraa Jeesusta iloisena siitä, että hänet on vedetty puoleensa, muut huomaavat sen ja saattavat hämmästyä.” Lähetystyön intoa ei hänen mukaansa voi saavuttaa järkeilyn ja laskelmoinnin tuloksena.

Paavi Franciscuksen korostama nöyryyden tematiikka nousi esille myös hänen lähetyskäsityksessään. Evangelii gaudium-asiakirjassa nousee esille näkökulma, että onnellisuus ja pelastus eivät ole meidän omaisuuttamme. Ne eivät ole tavoitteita, joita olisimme saavuttaneet ansioillamme. Kristuksen evankeliumia voidaan julistaa vain nöyryydellä, ilman ylimielisyyttä. Lähetystyöllä ei saa asettaa lisää tarpeettomia taakkoja ihmisille, jotka ovat jo valmiiksi uupuneita ja alas painettuja.

Lähetyksen tehtävä oli paavi Franciscuksen mukaan tavoittaa ihmisiä keskellä heidän elämäänsä – siellä missä he ovat, juuri sellaisena kuin he ovat. Jumalan kansalla on velvollisuus pitää huolta myös pienistä ja köyhistä, marginaalissa olevista ihmisistä.

Lähetyksen vaarana itseriittoisuus ja itsekeskeisyys

Paavi Franciscus ei myöskään pelännyt ottaa esille lähetystyön kipukohtia ja haasteita. Kirjeessään paavillisille lähetysjärjestöille vuonna 2020 hän iloitsi rukouksen ja hyväntekeväisyyden rinnakkaiselosta. Samalla hän varoitti lähetysjärjestöjä ja lähetystehtävää toteuttavia itseriittoisuudesta ja itsekeskeisyydestä, pelkän oman edun korostamisesta. Paavi otti vahvasti kantaa katolisten lähetysjärjestöjen mahdollista elitismiä vastaan. Hän muistutti, että lähetysjärjestöt on kutsuttu palvelemaan osana kirkollista rakennetta, eikä järjestöjen tehtävä ole asettaa itseään toisten yläpuolelle.

Paavi Franciscuksen korostama maallikkojen vahvistaminen näkyy myös hänen suhteessaan lähetystyöhön. Kirjoituksessaan katolisille lähetysjärjestöille hän korosti, että lähetystyöntekijöiden vaarana on nähdä ihmiset ”passiivisena massana, joka tarvitsee aina herättämistä” vetoomuksien ja opetuksen kautta. Samalla hän muistutti rukouksen merkityksestä lähetysjärjestöjen omankin työn puolesta.

Missionaarisuus ja katse kohti tulevaa

Paavi Franciscus vahvisti työllään katolisen kirkon ja globaalin kristillisyyden missionaarisuutta. Sanoma oli selkeä: kaikkien kastettujen tulisi hänen mukaansa osallistua lähetystehtävään, jossa julistus ja palvelus kulkee käsi kädessä rukouksen kanssa. Kristinusko on luonteeltaan universaalinen, ja siksi paavi Franciscus myös korosti, ettei kirkon missionaarista olemusta saa käyttää väärin oman kulttuurin levittämiseen evankeliumin julistamisen ohella. Kristittyjen erityistehtävä on kulkea köyhien ja syrjäytettyjen rinnalla. Paavi Franciscus muistetaan erityisesti myös hänen tärkeästä työstään rauhan puolesta.

Globaali kristinusko muuttaa jatkuvasti muotoaan ja elämme vaihetta, jossa etelän kirkot vahvistavat asemaansa samalla kun kristinusko etenkin lännessä on monin tavoin haastettuna. Tässä tilanteessa on tärkeää, että säilytämme avoimuutemme, kuuntelemme toisiamme ja opimme toisiltamme. Paavi Franciscuksen lähetysteologialla on paljon annettavaa myös meidän luterilaisessa kontekstissamme. Se muistuttaa meitä rukouksen ja nöyryyden tärkeydestä sekä itseriittoisuuden vaarasta myös lähetystyössä.

Evankeliumin ilosanoma syntejä anteeksi antavasta armahtavasta Kristuksesta, joka ristillä sovitti koko maailman synnit, kutsuu meitä elämään rakastavan Jumalan läheisyydessä sisarina ja veljinä. Paavi Franciscus lopetti kirjeensä lähetysjärjestöille Ignatius Loyolan sanoihin: Ajatelkaa tekevänne työnne hyvin, ikään kuin tulos riippuisi teistä, samalla kun tiedätte että kaikki riippuu todellisuudessa Jumalasta.

Evangelii Gaudium

Artikkeli Paavi Franciscuksen lähetysnäky muistutti Pyhän Hengen toiminnasta, evankeliumin vetovoimasta ja itsekeskeisyyden välttämisestä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seurakuntien monikulttuurinen työ ja lähetystyö

Kristinusko on nelivuotiskertomuksen mukaan edelleen yleisin uskonto myös Suomessa asuvien maahanmuuttajien parissa. Kristittyjä on viime vuosina saapunut Suomeen erityisesti entisen Neuvostoliiton alueilta sekä Puolasta, Romaniasta, Saksasta sekä Afrikan maista etenkin Ghanasta, Nigeriasta ja Etiopiasta. Seurakunnissa koetaan kirkon kansainvälinen työ ja lähetystyö tärkeäksi. Seurakunnista 73 prosenttia kertoo tekevänsä monikulttuurista yhteistyötä kristillisten kirkkojen tai järjestöjen kanssa ja 38 prosenttia seurakunnista tekee yhteistyötä kristillisten maahanmuuttajayhteisöjen kanssa.     

Kirkon nelivuotiskertomus kartoitti samalla myös seurakuntien sopimuksia lähetysjärjestöjen kanssa. Vastanneista peräti 90 prosentilla oli sopimus Suomen Lähetysseuran kanssa, mikä selittyy seurakuntien jäsenyydellä järjestöön. Seuraavaksi eniten sopimuksia seurakunnilla oli Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (59 %), Medialähetys Sanansaattajien (53 %) ja Kylväjän (50 %) kanssa. Suomen Pipliaseuralla sopimuksia oli 44 % seurakunnista ja Suomen Luterilaisella Evankeliumiyhdistyksellä SLEY:llä 42 %. Eniten seurakuntien taloudellista tukea annettiin Suomen Lähetysseuralle ja Kirkon Ulkomaanavulle. Tukea annettiin myös ruotsinkieliselle Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF) ja lähetysjärjestöistä uusimmalle Evankelinen lähetysyhdistys ELY ry:lle.

Globaalin etelän vahvistuva kristillisyys

Kristinuskon tilannetta maailmalla kuvastaa vuonna 2025 kristinuskon painopisteen siirtyminen globaalista pohjoisesta globaaliin etelään. Gordon–Conwell Theological Seminary:n tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2025 maailman kristityistä 69 prosenttia asuu Afrikassa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Oseaniassa. Luvun odotetaan nousevan niin että kristittyjen lukumäärä globaalissa etelässä on 78 prosenttia vuonna 2050.

Etelä-Amerikka ohitti Euroopan jäsentilastoissa jo vuonna 2014. Afrikasta tuli maaosa, jossa asuu eniten kristittyjä maailmassa vuonna 2018. Kristittyjen lukumäärä Lähi-Idässä on laskenut 12,7 prosentista vuonna 1900 niin että se vuonna 2025 on ainoastaan 4 prosenttia. Muutokseen on vaikuttanut sodat ja rauhattomuudet sekä isot muuttoaallot. Kristinuskon tilanne Lähi-Idässä on tämän vuoksi erityisen huolestuttava.

Kristittyjen lukumäärä koko maailmassa vuonna 2025 on 2,64 miljardia. Muslimeja maailmassa on 2,06 miljardia ja hinduja 1,13 miljardia. Uskonnottomien eli agnostikkojen ja ateistien määrä on 0,12 prosenttia maailman uskonnollisesta väestöstä. Protestanttien lukumäärä vuonna 2025 on 628 miljoonaa, mikä tarkoittaa kasvua edelliseen vuoteen. Kasvua selittää osaltaan myös globaali väestönkasvu.

Afrikan kristillisyys kasvanut räjähdysmäisesti

Gordon–Conwellin maailmankristillisyyden tutkimuskeskuksen mukaan suurin globaalin kristillisyyden muutos maanosittain on tapahtunut Afrikassa kuluneen 125 vuoden aikana. Vielä vuonna 1900 Afrikan uskonnollista tilannetta leimasi etelän alkuperäisuskonnot (62,5 miljoonaa kannattajaa) sekä pohjoisen Islam (35 miljoonaa kannattajaa).

Kristittyjen lukumäärä Afrikassa on tänä aikana kasvanut räjähdysmäisesti 1900-luvun alun 9,6 miljoonasta vuoden 2025 lukuun, joka on huikeat 754 miljoonaa. Vastaavasti Afrikan etniset uskonnot ovat tutkimuksen mukaan tuona aikana menettäneet kannatustaan 58 prosentista vuoden 2025 lukuun, joka on noin 8 prosenttia asukkaista. Gina A. Zurlon, Todd M. Johnsonin ja Peter F. Crossingin tutkimuksen mukaan kehitys on yllättävä, koska etnisten uskontojen kannatuksen arvioitiin lakkaavan yhden sukupolven aikana 1900-luvulla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Afrikan kristillisyydelle tyypillistä on suurimpien kirkkokuntien katolilaisuuden, ortodoksisuuden ja anglikaanisuuden lisäksi nopeasti kasvavat itsenäiset kirkot, jotka myös näkyvät aktiivisesti yhteiskunnassa. Afrikan kristityt ovat tutkimuksen mukaan enenevässä määrin mukana johtotehtävissä kansainvälisillä kristillisillä forumeilla.

Aasiasta vähiten uskonnollinen maanosa

Myös Aasian kristillisyyden tilanne on muuttanut muotoaan merkittävästi 1900-luvun alkuvuosista, jolloin maanosassa tehtiin paljon länsimaista lähetystyötä. Kristittyjen määrä Aasiassa vuonna 2025 on 416,8 miljoonaa, mikä tarkoittaa 8,7 prosenttia koko maanosan väestöstä. Kristittyjen määrä on kasvanut 1,1 miljoonalla vuodesta 2024. Aasiassa monet isot uskonnot ovat kuluneen vuosisadan aikana menettäneet kannatustaan samaan aikaan kun agnostikkojen ja ateistien määrä on kasvanut. Gordon–Conwellin maailmankristillisyyden tutkimuskeskuksen tilastojen mukaan buddhalaisten osuus Aasian väestöstä vuonna 2025 on 20 prosenttia, kun se vuonna 1900 oli yli 50 prosenttia. Etnisten uskontojen kannatus on vähentynyt ja koostuu vuonna 2025 vain 3,5 prosentista kun kannatus vuonna 1900 oli 5,3 prosenttia väestöstä. Muslimien lukumäärä on tutkimuksen mukaan kasvanut ja vuonna 2025 muslimeita on 28,3 prosenttia Aasian väestöstä, muodostaen näin maanosan suurimman uskonnon. Myös hindujen lukumäärä on kasvanut, mutta uskonnon painopiste on edelleen Intiassa.

Tilastot osoittavat miten Aasiasta on muodostunut 1900-luvun aikana maailman vähiten uskonnollinen maanosa. Agnostikkojen ja ateistien määrä kasvoi vuosisadan aikana keskimäärin noin 10 prosenttia vuosittain. Vuonna 2025 agnostikkoja ja ateistia oli tutkimuksen mukaan 13 prosenttia koko Aasian väestöstä. Vuonna 1900 uskonnottomien lukumäärä oli alle 55 000 kun se vuonna 2025 ylittää 645 miljoonaa. Tutkimuksen toteuttajat Zurlo, Johnson ja Crossing selittävät kehitystä kommunistisen hallinnon politiikalla, joka vaikeutti uskonnollista toimintaa ja suosi ateismia.

Kristinusko kasvaa kuitenkin alueittain myös Aasiassa. Tutkimuksen mukaan kristinusko kasvaa nopeimmin Etelä-Aasiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Merkittävää kristillistä kasvua 1990-luvun jälkeen on tapahtunut esimerkiksi Mongoliassa, Nepalissa ja Kambodžassa. Vuonna 2025 Aasian kristillisyys rakentuu vahvasti itsenäisten kirkkojen varaan, joista esimerkkinä voi mainita Kiinan kotiseurakunnat.  

Lähi-Idän kristittyjen tilanne huolestuttava   

Kristittyjen tilanne monissa Lähi-Idän valtioissa vuonna 2025 on erittäin huolestuttava. Tilastojen mukaan Lähi-Idässä oli vuonna 1900 vielä 12,7 prosenttia kristittyjä, kun se vuoteen 2025 on pudonnut 4,1 prosenttiin alueen väestöstä. Suurin osa Lähi-Idän kristityistä kuuluu ortodoksiseen perinteeseen, minkä vuoksi maastamuutto on vaikuttanut erityisesti näihin kirkkoihin. Alueen väestöstä 2,4 prosenttia kuuluu ortodoksisiin kirkkoihin vuonna 2025 kun luku vuonna 1900 oli 11,1 prosenttia. Muslimien lukumäärä Lähi-Idässä on kasvanut. Vuonna 1900 muslimeita oli 86 prosenttia Lähi-Idän asukkaista. Lukumäärä on noussut niin että se on 92,3 prosenttia vuonna 2025.

Kristittyjen määrä on kuluneen vuosisadan aikana vähentynyt tutkimuksen mukaan erityisesti Libanonissa, jossa kristittyjä vuonna 2025 on 43 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosisadan alussa. Tämä selittyy kristittyjen matalalla syntyvyydellä, maastamuutolla Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan sekä kristittyjen heikolla vaikutusvallalla maan hallintoon. Syyrian sisällissota on johtanut miljoonan pakolaisen siirtymiseen Libanoniin. Monet heistä ovat kristittyjä. Israelin ja Palestiinalaisalueiden sotatila on myös vaikeuttanut merkittävästi kristittyjen elämää Lähi-Idässä. 

Gordon–Conwellin maailmankristillisyyden tutkimuskeskuksen mukaan kuudella Lähi-Idän maalla on ollut merkittävä kristillinen maahanmuutto 1970-luvun jälkeen: Qatar, Kuwait, Yhdistyneet arabiemiraatit, Bahrain, Saudi-Arabia ja Oman. Näihin maihin on muuttanut lukuisia kristittyjä työntekijöitä esimerkiksi Filippiineiltä ja Etelä-Koreasta.

Etelä-Amerikan kristillisyys jatkuu vahvana

Kristinuskon tilanne Etelä-Amerikassa on pysynyt tutkimuksen mukaan melko vakaana sitten 1900-luvun alun. Vuonna 2025 kristittyjä Etelä-Amerikassa oli 91,9 prosenttia kokonaisväestöstä. Vuonna 1900 vastaava luku oli hieman korkeampi, eli 95,2 prosenttia. Zurlon, Johnsonin ja Crossingin tekemä tutkimus näyttää miten kristinuskon sisäinen rakenne maanosassa muuttuu samalla kun agnostikkojen, ateistien ja spiritististen liikkeiden kannatus jonkin verran on lisääntynyt.

Valtaosa kristityistä kuuluu edelleenkin katolilaisuuteen, mutta itsenäisten kristillisten kirkkojen määrä on viime vuosina ollut kasvava. Tutkimuksessa mainitaan erityisesti ortodoksisen kirkon ja protestanttisten suuntausten kasvu sekä presbyteerien, helluntailaisten ja kotiseurakuntien vahvistunut asema Brasiliassa, Paraguayssa ja El Salvadorissa.

Agnostisten, ateististen ja spiritististen suuntauksien lisääntynyt kannatus Etelä-Amerikassa on kuitenkin edelleen pientä. Vuonna 2025 uskonnottomien määrä oli 0,5 prosenttia väestöstä, kun osuus vuonna 1900 oli 0,02 prosenttia. Kuluneen vuosisadan aikana spiritistisen uskonnollisuuden kannatus on yllättävästi noussut 2,2 prosenttiin väestöstä verrattuna vuoteen 1900, jolloin määrä oli 0,4 prosenttia. Ilmiö on havaittavissa etenkin Brasiliassa.   

Euroopassa ja Amerikassa uskonnottomien määrä kasvaa

Uskontojen tila Euroopassa on 1900-luvun alun jälkeen ollut vahvassa muutosprosessissa. Gordon–Conwellin tutkimuskeskuksen mukaan Euroopan väestöstä kristittyjä on vuonna 2025 noin 74,5 prosenttia kun vastaava luku vuonna 1900 oli lähes 95 prosenttia. Muutoksen tekee merkittäväksi ajanjaksona tapahtunut agnostisten ja ateististen suuntausten poikkeuksellisen vahva kasvu Euroopassa. Uskonnottomien ja ateistien määrä vuonna 2025 on 17 prosenttia Euroopan väestöstä, kun vastaava määrä vuonna 1900 oli 0,4 prosenttia. Sekularisaatio haastaa kristillisyyttä ja kirkkoja merkittävästi.

Euroopan kristityistä vuonna 2025 vajaat 80 prosenttia on tutkimuksen mukaan katolilaisia tai ortodokseja. Vuosina 2000–2025 eniten kasvavat kristilliset seurakunnat Euroopassa ovat itsenäisiä kristillisiä yhteisöjä ja usein myös etnisiä vähemmistöseurakuntia. Laajat muuttoaallot ja pakolaisvirrat ovat muuttaneet Euroopan uskonnollista karttaa ja kristillisyyttä lisäten seurakuntien kansainvälistä luonnetta. Pohjois-Afrikasta, Lähi-Idästä ja Aasiasta tulleet muuttoliikkeet ovat nostaneet muslimien määrän Euroopassa 53 miljoonaan vuonna 2025, kun luku vuonna 1900 oli 9 miljoonaa. Myös hindujen ja buddhalaisten määrä Euroopassa kasvaa.

Vastaava itsenäisten seurakuntien kasvava suosio, maahanmuutto ja sekularisaation tuomat haasteet ovat tutkimuksen mukaan havaittavissa myös Amerikassa. Vuonna 2025 kristittyjä alueella oli 70,9 prosenttia väestöstä, kun lukumäärä vuonna 1900 oli 97,1 prosenttia. Uskonnottomien määrä Yhdysvalloissa vuonna 2025 on yli 84 miljoonaa kun luku vuonna 1900 oli noin 1 miljoona. Etenkin protestanttisten kirkkojen jäsenmäärät ovat dramaattisesti laskeneet. Katolisen kirkon tilastoja kasvattaa tutkimuksen mukaan Etelä-Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta tapahtuva maahanmuutto.  

Kristillisyyden muutokset vaikuttavat lähetystyöhön

Gordon–Conwellin maailmankristillisyyden tutkimuskeskuksen tutkimustulokset globaalin kirkon tilasta vuonna 2025 antavat tärkeää tietoa lähetystyön ja kirkon kansainvälisen työn viitekehyksestä. Tulokset tuovat vahvasti esille, miten maailman uskonnollinen tilanne kehittyy ja muuttuu. Meidän täytyy kirkkoina, järjestöinä ja seurakuntina – myös yksilöinä – olla aktiivisesti mukana kehityksessä pystyäksemme vaikuttamaan siihen. Sama lähetyskäsky, joka oli voimassa tutkimuksen vertailuvuonna 1900-luvun alussa, kutsuu edelleenkin kertomaan ilosanomaa vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta sanoin ja teoin muuttuvassa maailmassa.

Maailmassa on tämän saman tutkimuksen tilastojen mukaan vuonna 2025 vajaa puolimiljoonaa lähetystyöntekijää, jotka tekevät työtä toisessa maassa. Omassa maassaan toimivia lähetystyöntekijöitä on noin 13,6 miljoonaa. Kutsu lähetystyöhön kuuluu sekä kauas että lähelle. Samalla tilastot haastavat meitä järjestöinä ja kirkkoina. Mitä voimme oppia alueilta, joissa kristillisyys kasvaa? Miten rakennamme Kristuksen kirkkoa yhdessä? Minne on mahdollista ja minne kannattaisi lähettää uusia lähetystyöntekijöitä? Tässä eri lähetysjärjestöillä on oma kutsumuksensa ja paikkansa. Kaikkien ei tarvitse – eikä kannata – tehdä samaa työtä samalla alueella.

Tilastot kertovat myös kristillisen todistuksen vaikeudesta ja sen haasteista. Tutkimuksen mukaan 27 prosenttia maailman väestöstä ei pysty vuonna 2025 kuulemaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Tilastot kertovat myös siitä, miten kristittyjä myös meidän aikanamme vainotaan. Arviolta 900 000 ihmistä on kuluneen kymmenen vuoden aikana kuollut kristillisen uskonsa vuoksi. Tilanne näyttää hieman parantuneen 1970- ja 2000-luvun vuosien jälkeen. Mitä me voisimme seurakuntina ja järjestöinä tehdä vainottujen kristittyjen hyväksi?

Kuitenkin evankeliumin ilosanoma tuo myös toivoa ja lohtua vaikeuksienkin keskelle. Muuttuva kristillisyys ja muuttuva maailmaa haastaa meidät sanoittamaan evankeliumia selkeästi ja nykyaikaisesti. Se kutsuu toimimaan ja miettimään yhdessä ratkaisuja tulevaan.   

Johanna Björkholm-Kallio toimii lähetysteologian asiantuntijana Kirkon lähetystyön keskuksessa

Lähteet

• Kirkko epävarmuuksien ajassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2020-2023. Suomen ev.-lut.kirkon tutkimusjulkaisuja 147. Hanna Salomäki, Kimmo Ketola, Jyri Komulainen, Veli-Matti Salminen & Jussi Sohlberg. Kirkon tutkimus ja koulutus. Helsinki 2024. 384 s.
• Status of Global Christianity, 2024, in the Context of 1900–2025. Center for the Study of Global Christianity at Gordon-Conwell Theological Seminary.
• World Christianity 2025: Regional Perspectives. International Bulletin of Mission Research 2025. Vol. 49(I), 62-74. Gina A. Zurlo, Todd M. Johnson and Peter F. Crossing.
• Katso myös: State of the Great Comission. Report prepared for Lausanne Global Congress Seoul-Incheon 2024. Ed. Matthew Niermann, Simon Chan, Finny Philip, E.D.Burns. https://lausanne.org/report

Artikkeli Maailmanlähetys 2025: Globaalin kristinuskon ja lähetyksen ajankohtaiskatsaus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetysteologiaa luomisesta kirkon uudistumiseen

Ekumeniikan dosentti Jaakko Rusaman toimittama 35 artikkelin kokoelmateos avaa lähetysteologiaa luomisuskosta luonnontieteiden valtakaudella päätyen emerituspiispa Seppo Häkkisen ajankohtaiseen kysymyksenasetteluun viihdekirkosta ja kirkon uudistumisesta. Emerituspiispa Jorma Laulaja toteaa artikkelissaan osuvasti, ettei luonnontieteellinen paradigma hoida syyllistä mieltä eikä tue ihmistä turvallisella läheisyydellä. Evankeliumia tarvitaan yhteiskunnallisten muutostenkin keskellä.

Kirjan teologisen pohdinnan taustalla on havaittavissa mission asema keskellä jännitteistä yhteiskunnallista teologista kenttää, missä vaikuttaa virkateologiset kysymykset ja erilaiset opilliset painotukset. Kontekstuaalisuuden- lähtökohtana on inkarnaatio – Jumalan asettuminen osaksi ihmiskuntaa ja ihmisyyttä. Vaikka evankeliumi itsessään on kulttuurin yläpuolella, se pukeutuu aina johonkin kieleen ja kulttuuriin – niin myös meillä täällä Suomessa. Artikkelissaan Seppo Häkkinen muistuttaakin miten kirkon itseymmärryksen ja mission tulee nousta Jumalan sanasta. Identiteettiä pohdittaessa on hänen mukaansa kiinnitettävä huomio kirkon perustaan, uskon ilmenemiseen ja kirkon tehtävän toteuttamiseen. 

Jumalan lähetyksen kokonaisvaltaisuus

Kirjan missiologinen anti on erittäin kattava. Artikkelissaan lähetyksen kokonaisvaltaisuudesta emerituspiispa Simo Peura luo lyhyen katsauksen siitä, miten holistinen lähetyskäsitys nousi lähetysteologian avainkäsitteeksi 1970-luvulla. Ekumeenisen lähetysliikkeen jännitteet johtivat evankelikaalien organisoitumiseen Lausannen liikkeeksi vuonna 1974.

Artikkelissa tuodaan esille, miten lähetyksen kokonaisvaltaisuutta käsiteltiin kaikissa 1970-luvun suurissa ekumeenisissa konferensseissa Kirkkojen maailmanneuvostossa, Lausannen evankelioimiskonferenssissa ja Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksessa Dar es Salaamissa.

Moderni lähetystyö nähdään kirjan artikkeleissa laaja-alaisesti holistisena toimintana, jossa evankeliumi palvelee koko ihmistä. Ihminen tarvitsee sekä vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta että elämän ja elinolosuhteiden uudistamista rauhan, sovinnon ja humanitaarisen työn kautta. Missionaarisuus nähdään ihmisoikeutena, silloin kun se toteutuu uskonnonvapausperiaatteen mukaisesti ilman käännyttämistä.

Globaalin kirkon näkökulma

Kirja on teoreettisesta painostaan huolimatta helposti luettava ja tarjoaa sekä tutkimusta että juhlakirjan olemukseen kuuluvaa vapaamuotoisempaa näkökulmaa missiologian dosentti Risto Ahosen elämäntyöhön. Yksi kirjan tärkeimmistä aihepiireistä on globaalin kirkon näkökulma. Tätä käsittelee muun muassa Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko artikkelissaan ”Busanista Karlsruheen. Siirtymä voimaannuttavasta pneumatologiasta kristologiaan ekumeenisessa trinitaarisessa lähetysteologiassa.”

Jukko tuo esille, miten Kirkkojen maailmanneuvoston Busanin kokouksen lähetysasiakirja ”Yhdessä kohti elämää – lähetys ja evankelioiminen muuttuvassa maailmassa (2012) korostaa Hengen lähetystä ja marginaaleista lähtevää lähetystyötä. Pyhä Henki voimaannuttaa reuna-alueilla olevat lähetyksen toimijoiksi. Vuonna 2018 järjestetyssä Kirkkojen maailmanneuvoston maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssissa Arushassa Tansaniassa Pyhän Hengen korostus jää taka-alalle ja painopisteeksi muotoutuu Kristus ja kristuskeskeinen opetuslapseus. Missionaarisuus ja kristittynä eläminen tarkoittaa Arushan painopisteiden mukaan Jeesuksen esimerkin seuraamista.

Globaalin kirkon ääni kuuluu juhlakirjassa myös Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon emerituspiispa Munib Younanin ekumeenista vuoropuhelua ja uskontodialogia korostavassa artikkelissa. Jaakko Mäkelän artikkelissa puolestaan tuodaan esille Aasian ja Afrikan kirkkojen osallistuminen rajoja ylittävään lähetystyöhön.

Jumalan ja meidän missio

Jaakko Rusaman toimittaman kirjan anti on kiistatta erittäin laaja ja teos on samalla hieno kunnanositus Risto Ahosen merkittävälle elämäntyölle missiologian tutkimuksen ja opetustyön parissa. Ahosen klassikoksi muodostunut magnum opus ”Lähetys uudella vuosituhannella. Maailmanlähetyksen teologiset perusteet” vuodelta 2000 on myös vaikuttanut tulevien tutkijasukupolvien missiologiseen tulkintaan.

Artikkelien tarjoama laaja näköala lähetystyöhön tarjoaa lukijalle mahdollisuuden keskittyä itseään kiinnostaviin näkökulmiin lähetysteologiaa ja lähetystyötä tarkasteltaessa. Samalla herää kysymys – puuttuuko tästä erittäin kattavasta ja merkittävästä teoksesta vielä jokin näkökulma? Lähetystyön merkittävänä resurssina ovat lähetyshistoriamme aikana olleet naislähetit ja vuonna 2022 noin 59 % ulkomaan työssä olevista suomalaisista lähetystyöntekijöistä oli naisia. Ensimmäiset perheettömät naiset lähtivät lähetystyöhön Suomesta vuonna 1898. Naiset ovat usein myös omalla työpanoksellaan mahdollistaneet lähetystehtävän toteutumisen perheissään. Lukijana olisin mielelläni myös lukenut tästä naisten tekemästä tärkeästä työstä Jumalan lähetyksessä.

Kirjan kantava teema ”Kirkon olemus on missio” kulkee teoksen läpi sen punaisena lankana nostaen samalla esille myös kristittyjen ekumeenisen yhteyden. Kristittyinä ja seurakuntina saamme elää todeksi evankeliumin vapauttavaa sanomaa pelastuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Jumalan missio on myös kirkon ja meidän jokaisen missio.

Artikkeli Jumalan missiosta kirkon missioon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Evankelioivasta opiskelijajärjestöstä kansainväliseen ympäristöön

Lähetystyön keskeinen asema 1960-luvun Ylioppilaslähetyksessä – nykyisessä Opiskelija- ja koululaislähetyksessä OPKO:ssa – teki vaikutuksen nuoreen Eila Helanderiin. Järjestössä korostettiin kristityn tehtävää viedä evankeliumi niille, jotka eivät sitä vielä ole kuulleet. Nuoria kannustettiin tarkastelemaan suhdettaan lähetystyöhön sekä pohtimaan omaa kutsumustaan. Lähetyksen perustana oli Jeesuksen kehotus tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen (Matt.28:19–20).

Helander toimi lähetyksen hyväksi olemalla jonkin aikaa ruotsinkielisen ylioppilaslähetyksen ”boxilähetyksen” vastaava henkilö. Muistelmissaan hän kertoo, miten uusille opiskelijoille lähetettiin kirje, jossa tarjottiin mahdollisuutta tavata ja keskustella hengellisistä kysymyksistä. Yllättävän moni otti vierailijat vastaan. Boxilähetyksen toiminnasta huolimatta Helander ei koskaan kuulunut järjestön sisäryhmään eikä ollut sen jäsen. Syyksi hän kertoo, ettei pitänyt järjestön kriittisestä asenteesta kirkkoa kohtaan.

Eila Helanderin muistelmat sisältävät leppoista kerrontaa lähetystyöstä Suomessa, mutta myös tarinoita ulkomailta, minne kutsumus lopulta hänet vei. Evankelioiva opiskelijajärjestö kotimaassa vaihtui mielenkiintoiseen tehtävään kansainvälisen kristillisen opiskelijajärjestön IFES:n (International Fellowship of Evangelical Students) työntekijänä. Tässä työssä kulttuurien kohtaaminen muuttui osaksi arkielämää siirtomaavalloista äskettäin vapautuneiden Itä-Afrikan maiden opiskelijatyössä.

Lähetystyön moratorio ja työ Itä-Afrikassa ja Karibialla

Muistelmateos luo helposti lähestyttävän, vaikkakin yleisen, kuvan Eila Helanderin työn lisäksi myös aikakauden ajankohtaisista missiologisista kysymyksistä. Hän kuvaa miten hänen Afrikan työnsä alkuun sijoittuu lähetystyön tuloksena syntyneissä kirkoissa vaikuttanut lähetystyön moratorio, joka ilmeni voimakkaana haluna irrottautua länsimaalaisista kulttuurivaikutteista, työntekijöistä ja järjestöistä. Keskiössä oli oman paikallisen afrikkalaisen kulttuurin ja johtajuuden nousu ja luominen, kun nuoret kirkot hakivat paikkaansa ja elivät itsenäistymisprosessin alkuvaiheita.

Eila Helander kuvaa mukaansatempaavasti miten hän eli kahden kulttuurin keskellä – osana paikallista yhteisöä, mutta toisaalta myös oman suomalaisen kulttuuritaustansa edustajana. Työhön liittyi paljon matkoja Keniassa, Tansaniassa, Ugandassa ja myöhemmin tehtäväkuvan muututtua tutuksi tuli myös Karibian alueen kulttuurien kirjo. Vuosiin opiskelijasihteerinä Karibialla mahtuu myös mieleenpainuva vierailu Jim Jonesin Kansan temppeli -yhteisössä Jonestownissa kuukautta ennen järkyttävää yli 900 sadan ihmisen hengen vienyttä massamurhaa.

Makumiran teologisesta korkeakoulusta Helsingin yliopistoon

Afrikan ja Karibian vuosien jälkeen Helander aloitti tutkimustyön, joka johti väitöskirjaan evankelikaalisten yliopisto-opiskelijoiden uskonnollisuudesta Trinidadissa. Tutkimus avasi samalla tien lehtoriksi. Työ vei mukanaan ja pian syntyi myös tutkimus naisevankelistoista ja vuosia myöhemmin myös lähetystyön kannalta merkittävä tutkimus naisläheteistä Suomen Lähetysseuran työssä toisen maailmansodan jälkeen. Eila Helander kuvaa elävästi muistelmissaan miten vuodet Afrikassa ja Karibialla jättivät jälkensä häneen ja kun mahdollisuus palata Afrikkaan tarjoutui vuonna 1988 hän tarttui siihen. Nyt oli vuorossa tehtävä Suomen Lähetysseuran lähettämänä lähetystyöntekijänä ja opettajana Makumiran teologisessa korkeakoulussa Tansaniassa.

Kuvaus vuosista Makumirassa sisältää muistelmia lähetystyön arjesta ja juhlasta, kohtaamisista ja tärkeistä ystävyys- ja ihmissuhteista. Esille nousee kirjan toistuva teema siitä, miten tansanialainen sananlasku Ihminen on ihmiset on yksi Helanderin työn ja elämän tärkeimmistä ohjeista. Ihminen on osa yhteisöä sekä ulkomailla että omassa kotimaassaan ja me tarvitsemme toisiamme.

Eila Helanderin muistelmat luo moninaisen kuvan yhden ihmisen suhteesta lähetystyöhön ja monikulttuurisuuteen. Kerronta vuosista Makumirassa sisältää myös vaikeita teemoja ja toteamuksen siitä, miten elämä ei aina mene tekemiemme suunnitelmien mukaan ja myös yllätyksiä voi tulla. Aika opettajana Makumirassa päättyy yllättäen, mutta tilalle muotoutuu ura kirkkososiologian professorina ja lukuisten akateemisten luottamustehtävien haltijana. Yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi Helsingin yliopistossa muotoutuu nuoren tutkijapolven kouluttaminen. 

Kirjan kantava teema ”Kaikki muuttuu hyväksi” toimii kirjan punaisena lankana ja on samalla hiljainen toteamus Jumalan vahvasta johdatuksesta elämän moninaisten vaiheiden keskellä. Yksi kirjan koskettavimmista kohdista on erään afrikkalaisen turvallinen toteamus vaaran ja uhkan keskeltä: Turvallisuuden tunteemme ei perustu vaarojen puutteeseen vaan Jumalan läsnäoloon jokaisessa elämämme tilanteessa. Tästä Jumalan läsnäolosta Jumalan antamassa lähetystehtävässä tämä kirja kertoo.

Artikkeli Helsingin Kalliosta Itä-Afrikan ja Karibian kautta yliopistolle – Eila Helanderin muistelmia sävyttää lähetystyö ja kulttuurien kohtaaminen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuka olet?

Olen Johanna Björkholm-Kallio, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Olen syntynyt Pohjanmaalla ja olen kaksikielinen eli puhun toisena äidinkielenäni ruotsia. Olen asunut pääkaupunkiseudulla noin 20 vuotta, kunnes pari vuotta sitten muutin perheineni Savitaipaleelle. Väitöskirjatutkimus Åbo Akademissa on loppusuoralla, aiheenani on Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijöiden koulutus jälleenrakennuksen aikana (1944–1960). Tarkoitukseni on saada tutkimus valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Lähetystyö on ollut minulle aina läheinen. Tulen herätyskristillisestä ympäristöstä, jossa lähetystyötä pidettiin esillä. Afrikan-lähetystyöntekijöiden kouluvierailut tekivät pysyvän vaikutuksen ja minulla oli nuorena aasialaisia ystäviä Vietnamista. Vuosien varrella olen ollut töissä Suomen Lähetysseurassa, Lähetysyhdistys Kylväjässä ja SLEF:issä [Svenska Lutherska Evangeliföreningen] sekä nyt viimeiset vuodet pappina Sammonlahden seurakunnassa Lappeenrannassa, joten tunnen sekä seurakuntatyötä että lähetysjärjestöjen työskentelyä. Kansainvälistä kokemusta olen saanut muun muassa toimimalla Namibian ev.-lut. kirkon yhteydessä Windhoekissa toimivan Paulinumin teologisen seminaarin opettajana.

Millaisia töitä tulet tekemään Kirkon lähetystyön keskuksessa kirkon ulkoasiain osastolla?

Muutaman päivän työkokemuksen perusteella tehtäväkuva on hyvin laaja ja monipuolinen. Kirkon kansainväliset lähetyskumppanuusneuvottelut on suurin ja tärkein asia, jonka valmisteluihin ja toteutukseen pääsen heti osallistumaan. Lähetysteologian asiantuntijana tehtäväni on edistää kirkon lähetystehtävän toteutumista lähetysteologian näkökulmasta hiippakunnissa ja seurakunnissa. Osallistun lähetystä koskevaan koulutukseen ja viestintään ja pidän yhteyksiä lähetysjärjestöihin, hiippakuntiin sekä kotimaisiin ja kansainvälisiin verkostoihin. Esimerkkinä voi mainita, että minut nimettiin Kirkon lähetystyön keskuksen edustajaksi Suomen lähetysneuvoston hallitukseen vajaan kahden viikon työssäolon jälkeen!

Mikä kiinnostaa kirkon kansainvälisessä työssä?

Kirkon kansainvälinen työ on kiehtovaa kaikessa moninaisuudessaan. Kansainvälinen työ luo puitteet ja ympäristön toistemme kohtaamiselle Kristuksen maailmanlaajassa kirkossa. Näissä kohtaamisissa saamme kuunnella toisiamme ja oppia toisiltamme, kasvaa yhdessä kristittyinä ja yhdessä myös jakaa elämän ilot ja surut. Kansainvälisen työn moninaisuuteen kuuluu sekä oman itsen että toiseuden kohtaaminen ja rinnalla kulkeminen. Kansainvälisyys ei tarkoita enää pelkästään yhteyksiä toisiin maihin, vaan saamme jakaa elämäämme myös täällä Suomessa. Tämä yhteys voi olla ekumeenista yhteyttä, rinnakkain kulkemista tai vaikkapa toiseuden ymmärtämistä muissa uskonnoissa.

Mitä ajattelet lähetystyön asemasta kirkossa ja seurakunnissa?

Ilosanoma armahtavasta ja anteeksiantavasta Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta, luo kristillisille kirkoille globaalisti vahvan yhteisen perustan. Evankeliumin ilosanoma liikkuu kaikkialta kaikkialle alkaen Jerusalemista aina maan ääriin asti. Me suomalaiset kristityt olemme osa tätä kolmiyhteisen Jumalan lähetystä. Olemme saaneet ottaa vastaan sanoman Jeesuksesta ja tätä sanomaa saamme olla viemässä eteenpäin yksilöinä, järjestöinä, seurakuntina ja kirkkona. Lähetystyö on kuin seurakunnan ja kirkon sykkivä sydän – se ylläpitää toimintoja, kutsuu seurakuntayhteyteen ja kehottaa meitä pitämään huolta toisistamme. Uskon, että lähetystyö on avain kirkon kasvuun ja se antaa uskoa tulevaan monenlaisten haasteiden ja vaikeuksienkin keskellä.

Lähetystyö elää aina osana aikaansa ja vallitsevaa kulttuuria ja ympäröivää yhteiskuntaa. Kulttuurien ja toimintamallien muuttuminen yhteiskunnassa heijastuu myös lähetystyön toimintamalleihin ja lähetysteologiseen itseymmärrykseen. Lähetystyö on toisaalta monelle tuttua, mutta samalla siitä edelleenkin elää monia ennakkoluuloja vaikkapa käännyttämisenä. Meidän tehtävämme seurakuntalaisina ja kirkkona on haastaa näitä ennakkoluuloja ja vanhentuneita käsityksiä lähetystyöstä tarjoamalla ajankohtaista tietoa esimerkiksi kertomalla siitä hienosta työstä, mitä kirkkomme lähetysjärjestöt tekevät yhdessä paikallisten kumppaniemme kanssa eri puolilla maailmaa. Etäyhteyksien kautta on helppoa osallistua jumalanpalveluksiin ja seurakunnan toimintaan kaukanakin ja myös tällä tavalla saada ajankohtaista tietoa kirkoista maailmalla.

Mitä toivot tapahtuvan kirkon kansainvälisissä lähetyskumppanuusneuvotteluissa elokuussa?

Uskon kirkon kansainvälisillä lähetyskumppanuusneuvotteluilla olevan merkittävä vaikutus sekä meillä täällä Suomessa että kumppanikirkoissamme maailmalla. Täällä kotimaassa monet seurakuntalaiset saavat mahdollisuuden tavata kirkon lähetystyön kansainvälisiä kumppaneita näiden tekemillä seurakuntavierailuilla ympäri Suomea ennen ja jälkeen kokouksen. Lähetyskumppanuusneuvottelut mahdollistavat kohtaamisen ja verkostojen vahvistamisen lähetysjärjestöjen, kumppanuuskirkkojen ja hiippakuntien välillä. Odotan neuvotteluilta monipuolista teologista keskustelua lähetyksen olemuksesta ja yhteisestä uskostamme. Samalla saamme yhdessä voimaantua ja tukea toisiamme evankeliumin todistuksessa.

Mitä haluat sanoa tämän jutun lukijoille?

Haluan haastaa meitä jokaista syventämään jumalasuhdettamme, oppimaan lisää toisiltamme ja löytämään oman paikkamme maailmanlaajassa kirkossa ja lähetyksessä.

Teksti: Johanna Björkholm-Kallio
Johdanto ja kysymykset: Risto Jukko
Kuva: Harri Kallio

Artikkeli Kirkon lähetystyön keskuksen asiantuntija haluaa rakentaa yhteyksiä ja lisätä yhteisymmärrystä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Piispan ominaisuudessa hän on myös kirkkohallituksen täysistunnon jäsen sekä kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsen. Erityisenä vastuualueenaan piispana hänellä on suhteet idän kirkkoihin. Uusi piispa iloitsee työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kohtaamisesta ja hän aikookin lähiaikoina vierailla hiippakuntansa kaikissa seurakunnissa.     

Kolmas sektori lähellä sydäntä

Mari Parkkisen tie piispaksi ei ollut itsestäänselvyys. Lukion jälkeen hän lähti vapaaehtoistyöhön ICYE – International Christian Youth Excange – organisaation kautta Väli-Amerikkaan Hondurasiin, jossa hän oli töissä paikallisessa radiossa. Kolmas sektori on aina ollut lähellä hänen sydäntään.

Radiotyöstä muodostui hänelle myöhemmin ammatti ja Parkkinen on ollut uransa aikana toimittajana muun muassa Ylellä, Kiss FM:ssä ja Radio Dei:ssä. Radioviestiminen on aina puhutellut häntä.

–   Hondurasissa radion kautta tiedotettiin, milloin terveysauto tulee kylälle ja koska lapset pääsevät sairaalasta kotiin. Tiedotuskanava oli erittäin tärkeä.

Radiotoimittajana Mari Parkkinen teki juttuja tavallisista ihmisistä, heidän iloistaan ja suruistaan keskellä ihmisten arkea. Näin jälkeenpäin piispa toteaa, että Jumala piti hänestä kiinni kaikki nekin vuodet, kun hän teki toimittajan töitä.

Ambomaan lähetti teki pysyvän vaikutuksen

Kun piispa Mari Parkkinen katsoo elämäänsä taaksepäin, hän muistelee, miten hän jo toimittajavuosinaan mietti lähetystyötä. Hän kertoo, miten he puolisonsa kanssa keskustelivat lähetystyöhön lähtemisestä, mutta totesivat, että eihän siellä lähetystyössä toimittajia tarvita.

Mari Parkkinen kertoo keskustelusta hymyillen ja toteaa että se oli sitä aikaa. Nykyään nimenomaan tarvitaan myös viestijöitä kertomaan kumppanuuskirkkojen tarpeista, hän jatkaa.

Ajatus lähetystyöstä oli kulkenut nuoren Mari Parkkisen mukana aina lapsuuden kouluajoilta saakka. Hän kertoo miten alakouluun oli tullut Ambomaan lähetti kertomaan työstään Namibiassa. Se jätti pienen tytön sielunmaisemaan pysyvän jäljen.

Hengelliset asiat olivat myös aina kiinnostaneet Mari Parkkista. Hän kertoo, miten häntä nuorena puhutteli rippivirsi numero 517 ja sen sanat ”kohonnut ei käsi kostamaan”. Toinen tärkeä laulu vuosien varrelta on laulu Jumala rakastaa maailmaa. Jumalan armo ja rakkaus kosketti. Koettuaan hengellisen heräämisen Mari Parkkinen alkoi opiskella teologiaa vuonna 2006.

– Tajusin, että teologiasta voi koko elämän aikana ymmärtää vain pienen pintaraapaisun. Teologinen aarreaitta on valtavan laaja ja syvä ja meidän kristillisestä historiastamme löytyy paljon ammennettavaa.

Mari Parkkinen valmistui papiksi ja meni töihin Mikkeliin sekä myöhemmin Imatralle. Samalla ajatus lähetystyöstä alkoi tuntua mahdolliselta. Vuonna 2014 Parkkisten perhe lopulta lähti työhön Jerusalemiin Suomen Lähetysseuran FELM-keskukseen. Sitä ennen, 2000-luvun alussa, he olivat osallistuneet ulkoministeriön rahoittamaan Maya-intiaanien lasten kouluhankkeen rakentamiseen Belizessä Väli-Amerikassa.

Lähetystyö on julistamista ja kristittynä elämistä

Nykyään puhutaan paljon lähetystyön olemuksesta. Lähetystyö on piispa Mari Parkkiselle Jeesuksesta ja Jumalasta kertomista. Uskoa pitää sanoittaa ja opettaa. Jumalan sanomalle, armolle ja rakkaudelle on tarvetta tänäkin päivänä.

– Samalla ajattelen kyllä, että usko näkyy arjessa, kun elämme kristittyinä. Lähetystyö on myös sitä, että eletään kristityn elämää ja pidämme lähimmäisistämme huolta, Parkkinen toteaa.

Parkkiset asuivat Jerusalemissa vuosina 2014-2017. Yhteistyökirkkona oli Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Palattuaan Suomeen Mari Parkkinen teki väitöskirjan, joka käsittelee palestiinalaiskristittyjen uskonnollista kenttää.

Tutkimuksen tuloksia olivat, että eläminen konfliktin keskellä ei lisää henkilökohtaisia rukouksia rauhan puolesta ja että uskonnollinen sosialisaatio on muuttumassa myös palestiinalaiskristittyjen keskuudessa eivätkä vanhemmat enää velvoita lapsiaan kirkkoon. Tutkimuksessaan hän myös osoitti, että kirkkokuntien välinen liikkuvuus on yleistä ja että palestiinalaiskristityt mieltävät itsensä palestiinalaisiksi, kristityiksi ja arabeiksi. Palestiinalaiskristittyjä asuu Jordanian ja Pyhän Maan alueella nykyään noin 170 000.

Haluaa kutsua armollisen Jumalan yhteyteen

Piispana Mari Parkkinen haluaa rakentaa kirkkoa, joka julistaa Jumalan armoa ja rakkautta. Hän haluaa olla kuunteleva piispa ja muistuttaa, että kirkon rakenteiden tulisi palvella ensisijaisesti evankeliumin eteenpäinviemistä. Kirkon tehtävä on kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen.

– Minua puhuttelee Jeesuksen puhe siitä, ettei meidän tulisi taakoittaa toisiamme. Elämässä on aivan tarpeeksi jokaisella iloja ja suruja. Meillä kirkossa täytyy olla armon sanoma, piispa Parkkinen toteaa.

Luterilaisuudessa on hänen mukaansa luovuttamatonta pelastuminen yksin uskosta ja yksin armosta.

– Kun Jumala on rakastanut tätä maailmaa niin äärettömän paljon, niin mitä me olemme sitten toisiamme täällä kivittämään. Ei tehdä tyhjäksi Jumalan armotyötä, piispa toteaa.

Kun kysyn millä tavalla voisimme rakentaa rauhaa Mari Parkkinen muistuttaa, että rauha lähtee yksilöstä käsin. Jumalalla on raamatun mukaan rauhan ajatukset meitä ja tätä maailmaa kohtaan. Se velvoittaa ja kutsuu meitä rakentamaan rauhaa enemmän kuin repimään rikki.

– Pitää tutustua toiseen ihmiseen, ettemme toiseuta toisiamme ja jaottele ihmisiä meihin ja heihin. Meillä kaikilla on yhteinen toive elämästä: että olisi työtä, leipää mitä syödä ja että lapsemme saisivat elää ja kasvaa rauhassa. Me tarvitsemme toisiamme, piispa muistuttaa.

Piispa Mari Parkkinen kertoo, että hänet on otettu lämpimästi ja rakkaudella vastaan uudessa tehtävässään. Hän kertoo siitä, miten luottamus Jumalaan kantaa keskellä muuttuvaa maailmaa.

Piispa Mari Parkkinen Mikkelin hiippakunnan kotisivuilla

Artikkeli Kun lähetystyöntekijästä tuli piispa  – Mari Parkkista kutsumus kantaa myös piispana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.