Kirkkohallitus on myöntänyt Kokkolan seurakuntayhtymälle Kirkon ympäristödiplomin. Ympäristödiplomi on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristöjärjestelmä, jonka avulla seurakunnat voivat ilmaista tahtonsa toimia esimerkillisesti suhteessa luontoon ja ympäristöön sekä kehittää toimintaansa entistä ympäristöystävällisemmäksi. Kirkon ympäristödiplomi ei ole pelkkä palkinto, vaan konkreettinen väline muutokseen – tapa kantaa vastuuta luomakunnasta ja edistää kestävää kehitystä kristillisen uskon pohjalta.

Ympäristökysymykset koskettavat kaikkia seurakunnan toimintoja. Lainsäädäntö edellyttää ympäristövaikutusten huomioonottamista esimerkiksi rakentamisessa, kiinteistönhoidossa, jätehuollossa, metsänhoidossa ja hautausmailla.

– Ympäristödiplomin avulla voidaan tunnistaa toiminnan ympäristövaikutukset, minimoida riskejä, ennakoida tulevia haasteita ja kehittää toimintaa jatkuvasti. Pitkällä aikavälillä tämä on myös taloudellisesti järkevää, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö ja ympäristövastaava Veli-Matti Raappana.

Nivomme ympäristöasiat osaksi seurakunnan toimintaa.

Veli-Matti Raappana

Kokkolan seurakuntayhtymässä ympäristöasioita on huomioitu jo pitkään. Sen ansiosta Kirkon ympäristödiplomin hakemiseen tarvittavat peruskriteerit täyttyivät suhteellisen helposti. Yhtymä saikin ympäristödiplomiprosessiin kuuluvassa ympäristökatselmuksessa erinomaisen arvosanan.

Seurakunnissa on totuttu kiertotalouteen. Kalusteet saavat usein uuden elämän toisessa ympäristössä. Kalusteiden välivarastoa kutsutaankin leikkisästi IKEAksi. Kerhojen askarteluissa hyödynnetään luonnonmateriaaleja, tyhjiä elintarvikepakkauksia tai muuta ylijäämätavaraa.

Energian ja veden kulutusta on vähennetty nykyaikaisilla, teknisillä järjestelmillä. Monista vähällä käytöllä olevista rakennuksista ja toimitiloista on luovuttu. Ullavaan on rakennettu pölyttäjille pörriäispelto ja sähköautojen latauspisteet on asennettu tänä vuonna moniin kiinteistöihin.

Seurakunnissa tarjotaan Reilun kaupan kahvia ja teetä, keittiöissä suositaan lähiruokaa ja leireillä tarjotaan viikoittain 3–4 kasvisateriaa. Ylijäämäruokaa jaetaan diakonian kautta tai myydään ResQ Club -palvelun avulla.

Seurakunnissa järjestetään luontokirkkoja ja vietetään luomakunnan sunnuntaita. Kokkolasta löytyy Mietiskely- ja rukouspolkuja. Metsiä hakataan kestävästi alle vuotuisen kasvun verran.

Ympäristödiplomin hakeminen on vaatinut yhtymältä myös syvällisempää ympäristöasioiden pohdintaa.

Kokkolan seurakuntayhtymä onkin laatinut ympäristöohjelman, joka tukee ympäristötyön suunnittelua ja seurantaa. Ohjelman pääteemoja ovat jätehuolto ja kiertotalous, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, metsien ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen sekä ympäristövaikuttaminen.

– Tavoitteena on muuttaa kulutusta yhä enemmän kiertotalouden periaatteiden mukaiseksi. Haluamme myös suojella vanhimpia metsiä ja luonnontilaisia soita sekä hyödyntää luontoalueitamme monipuolisesti, Veli-Matti Raappana listaa.

Yhteinen kirkkoneuvosto teki viime lokakuun kokouksessaan päätöksen hakea noin sadan hehtaarin suuruista, pääosin luonnontilassa olevaa suoaluetta yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi METSO-ohjelman kautta.

Ympäristödiplomin hakuprosessin aikana on myös toteutettu hiilitaselaskelmat, tehty jätehuoltokartoitus ja laadittu jätehuoltosuunnitelma. Kokkolan suomalainen seurakunta sekä Kälviän ja Lohtajan seurakunnat ovat laatineet myös omat ympäristökasvatussuunnitelmansa.

Ympäristötyö ei Raappanan mukaan suinkaan pääty Kirkon ympäristödiplomin saamiseen.

– Nyt meillä on hyvät työkalut ja suunnitelmat ympäristöasioiden huomioimiseen myös jatkossa. Sidomme ympäristötavoitteet osaksi toimintaamme ja päätöksentekoamme. Tilojen käytön tehostaminen ja tarpeettomista kiinteistöistä luopuminen ovat osa tätä prosessia. Siihen meitä ohjaa sekä Kirkon energia- ja ilmastostrategia Hiilineutraali kirkko 2030 että myös taloudelliset ja jäsenmäärän muutoksiin liittyvät realiteetit.

Kokkolan seurakuntayhtymä ja sen seurakunnat haluavat kannustaa sekä työntekijöitä että seurakuntalaisia näkemään oman paikkansa
luomakunnassa ja kantamaan ympäristövastuuta yhdessä.

Kokkolan seurakuntayhtymä on vahvasti hiilinegatiivinen

Kokkolan seurakuntayhtymän tuoreet hiilitaselaskelmat osoittavat, että seurakuntayhtymän omistamat metsät sitovat hiiltä moninkertaisesti enemmän kuin seurakuntayhtymän toiminnasta aiheutuu päästöjä. Hiilitaseen laskeminen oli osa Kokkolan seurakuntayhtymän ympäristöohjelman suunnittelua.

Hiilinegatiivisuudesta voidaan kiittää seurakuntayhtymän noin
4 400 hehtaarin metsäomaisuutta. Kokkolan seurakuntayhtymä onkin Suomen seurakuntatalouksien suurimpia metsänomistajia.

Seurakuntayhtymän toiminnan vuotuiset päästöt investointeineen ovat noin 2 030 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e), kun taas seurakuntayhtymän metsien vuotuinen hiilinielu on peräti 8 730 tonnia CO2e. (CO2e on ilmastotieteessä käytetty suure, joka kuvaa kasvihuonekaasujen ilmastovaikutusta.)

– Olemme siis tällä hetkellä vahvasti hiilinegatiivisia, iloitsee kiinteistöpäällikkö ja ympäristövastaava Veli-Matti Raappana.

Keskivertosuomalaisen vuotuinen hiilijalanjälki on 9,61 tonnia CO₂e. Seurakuntayhtymän metsät kompensoivat siis omien päästöjensä lisäksi noin 697 seurakuntalaisen hiilijalanjäljen. (Laskelma: (8 730 – 2 030) / 9,61 ≈ 697)

Hiilitaselaskelmassa on arvioitu, miten seurakuntayhtymän metsien hiilivarasto ja hiilensidonta kehittyvät seuraavan 50 vuoden aikana, mikäli hakkuut säilyvät nykyisellä tasollaan.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

Hiilineutraalius tarkoittaa, että seurakuntatalouksien kasvihuonekaasupäästöt ovat yhtä suuret kuin niiden omistamien maiden hiilinielut tai että päästöt kompensoidaan muilla tavoilla.

Kokkolan seurakuntayhtymän tilanne näyttää erittäin hyvältä. Hiilitaselaskelmien mukaan yhtymä pysyy hiilinegatiivisena myös seuraavat 50 vuotta, mikäli metsänhoidolliset toimintatavat säilyvät ennallaan.

Hiilitaselaskelmat toteutti Tapio Palvelut Oy.

Kirkon ympäristödiplomi

• on kirkon oma ympäristöjärjestelmä, jonka avulla seurakunnat voivat kehittää toimintaansa mahdollisimman ympäristöystävälliseksi.
• toimii yhdessä Kirkon energia- ja ilmastostrategian Hiilineutraali kirkko 2030 sekä Kirkon ilmasto-ohjelman Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus kanssa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristötyön pohjana.
• on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Artikkeli Viljelemme ja varjelemme julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ahvenlampi sijaitsee Ullavassa, noin 30 kilometrin päässä Kokkolan keskustasta. Ahvenlammen vanhat mäntykankaat täyttävät METSO-ohjelman luonnonsuojelukriteerit.
Suojeltavalla alueella pitää olla erityinen luontoarvo, esimerkiksi vanha metsä, että se hyväksytään METSO-ohjelmaan.
– Ahvenlammen metsä on suurimmaksi osaksi yli 150-vuotiasta, tietää seurakuntayhtymän metsätyöryhmässä mukana ollut Jukka Paananen.
– Erityisesti Länsi-Suomessa on vanhaa metsää vain vähän, sillä yleensä metsä päätehakataan 70–90-vuotiaana.
Paananen mainitsee, että vanhoissa metsissä viihtyvät muun muassa kuukkelit.
– Meillä on kristittyinä vastuu luomakunnasta. Tehtävämme on viljellä ja varjella maata. Siksi on tärkeää, että myös seurakunnassa halutaan turvata luonnon monimuotoisuutta ja estää esimerkiksi lajikatoja.

”Metsänhoidossa kohteen luonto-arvot voivat mennä sen taloudellisten arvojen edelle.”

Hannu Hyvärinen
tekninen isännöitsijä

Kokkolan seurakuntayhtymä on Suomen seurakuntatalouksista suurin metsänomistaja. Se hoitaa metsiään vastuullisesti.
– Metsänhoidossa kohteen luontoarvot voivat mennä sen taloudellisten arvojen edelle. Seurakuntayhtymän kiinteistöstrategiassakin painotetaan luontoarvojen kunnioitusta sekä metsien monimuotoisuuden edistämistä, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän tekninen isännöitsijä, METSO-ohjelman toteuttamisessa mukana ollut Hannu Hyvärinen.
Luontoa ei suojella pelkästään luonnonsuojelualueilla, vaan luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on myös osa metsänhoitoa.
– Vaikka metsiä hoidettaisiin talousmetsäperiaatteella, voidaan luonnon monimuotoisuutta edistää esimerkiksi suoja-alueilla, riistatiheiköillä ja tekopökkelöillä, täsmentää Jukka Paananen.
Metsätalous ja luonnon suojelu eivät siis ole vastakkaisia vaihtoehtoja.

Luonnonsuojelualue ei vaikuta jokamiehenoikeuksiin.
– Päinvastoin, alue on tarkoitettu kaikkien virkistymiseen. Sitä voi käydä ihailemassa vapaasti, Jukka Paananen rohkaisee.
Ahvenlammen suojelualueen läpi kulkeva metsäautotie on erotettu rauhoitetusta alueesta.

”Meillä on kristittyinä vastuu luomakunnasta.”

Jukka Paananen

Ahvenlammen suojelupäätös lähti liikkeelle, kun Metsänhoitoyhdistys Keskipohja vinkkasi Kokkolan seurakuntayhtymän metsätyöryhmälle Ahvenlammen erityisestä luontoarvosta. Yhteinen kirkkoneuvosto päättikin vuonna 2021 jättää alueesta luonnonsuojeluhakemuksen.
Vuoden 2022 kesäkuussa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ilmoitti Ahvenlammen alueen sisältävän METSO-ohjelman kriteerit täyttäviä luonnonsuojelullisesti arvokkaita kohteita, joten yhteinen kirkkoneuvosto teki suojelupäätöksen.

METSO-ohjelma

• vapaaehtoinen ohjelma, jonka kautta voi suojella ja hoitaa metsiensä luontoarvoja: turvata luonnon monimuotoisuuden säilymistä
• tavoitteena on varmistaa, että Suomessa kasvaa jatkossakin sellaisia metsiä, joissa myös uhanalaiset ja taantuneet eliölajit voivat elää
• METSO-kohteeksi tarjottu metsä arvioidaan sen perusteella, millaista puustoista elinympäristöä se edustaa sekä millaisia luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä siinä on
• ELY-keskus vastaa METSO-ohjelman toteuttamisesta, tekee suojelupäätökset ja maksaa puuntuotannon tulonmenetyksistä korvauksen
• suojelupäätös voi olla määraikainen tai lopullinen
• maanomistajuus säilyy suojelusta huolimatta

Lähde: mmm.fi/metso-ohjelma

Artikkeli Seurakunta kunnioittaa luontoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Menetyksiä on monenlaisia. Jotkut voivat tulla odottamatta, toisiin on voinut saada aikaa valmistautua.
Suremiselle ei ole olemassa oikeaa kaavaa. Jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan ja omaan tahtiin.

Kokkolalaisille sisaruksille Auli-Maritta Ruuskaselle ja Anne Laineelle suru on tuttu kumppani. He ovat menettäneet viime vuosina veljensä sekä molemmat vanhempansa. Ruuskaselta on kuollut myös kaksi muuta läheistä.
He tietävät, että jokainen menetys ja luopuminen jättää jäljen.
– Jokin meissä muuttuu, asettuu uuteen asentoon.
Yhteisen ajan rajallisuus tuli tietoisuuteen läheisten vielä eläessä, heidän sairauksiensa myötä.
– Halu olla läsnä loppuun saakka sai meidät matkaamaan läheisten luokse pitämään huolta, vuosien ajan, sisarukset kertovat.
– Huoli oli jatkuvasti läsnä. Sitä ikään kuin lipui hiljaisessa luopumisen virrassa kohti väistämätöntä.
Ruuskasen ja Laineen mielestä on tärkeää puhua asioista eläessä, ettei kuoleman edessä tarvitse murehtia puhumattomia lauseita.
– Niin paljon kuitenkin aina jää sanomatta.
– Kun läheisen menettää odottamatta, ymmärtää, kuinka tärkeää onkaan ollut sopu läheisen kanssa.

Edes sisarusten suru ei välttämättä tunnu eikä näytä samanlaiselta. Jokaisen surulla on omanlaisensa kasvot.
– Tuskinpa geeneihinkään on kirjoitettuna surun kaavaa, Ruuskanen ja Laine pohtivat.
– Siinä missä toisen suru on hiljainen, voi toisen surusta kuulua huuto. Yhteisen luopumisen taipaleen aikana voi toki suremiseenkin muodostua yhteneväisiä ajatuksia ja tunteita, samankaltaisuutta. Sanatonta ymmärrystä toisen suremista kohtaan.

Auli-Maritta Ruuskanen on pukenut surunsa toivon viittaan.
– Suruni on sävyltään valoisa, toivon ja uuden kasvun ryytimaa. Lopullisuuden sijaan annan menetetyilleni linnun muodon ja tervehdin niitä kohdatessani.
– Välillä kuitenkin suru tuntuu syvänä kipuna, ja kyynelten virta kastelee kasvoni. Silloin suru maistuu suolaiselta, loputtomalta. Mutta kyyneleet pesevät pois synkimmän, ja suru saa uuden muodon, se tuntuu taas kevyemmältä kantaa.

Anne Laine kertoo tuntevansa surun koko kehossaan. Tunteen lisäksi surulla on usein myös värinsä, tummasta vaaleaan kirkkaseen.
– Joskus suru tuntuu valtavana painona ja puristavana tunteena, jonka alle kutistuu. Toisinaan taas suru pulppuaa keveytenä, ilona ja helpotuksena.
Laine uskoo, että jokainen tunne, itku, nauru ja kaipaus ovat oikeita, juuri siihen hetkeen sopivia.
– Joskus tarve puhua, soittaa ja tavata on niin suuri, että se sattuu. Silloin ääneen lausutut sanat helpottavat. Ajatus siitä, että he kyllä kuulevat ja näkevät kaiken, mikä on tarpeellista, tuo lohtua ja turvaa.

Surevan kohtaaminen voi tuntua monen mielestä vaikealta. Ei tiedä, mitä kuuluisi sanoa tai miten toimia. Silloin saattaa tehdä mieli vältellä tapaamista.
Ruuskanen ja Laine rohkaisevat lähestymään surevaa avoimesti ja suorilla kysymyksillä. Sureva tarvitsee usein toisten läsnäoloa ja kuuntelevia korvia.
– Joskus on tarpeen antaa myös tilaa ja aikaa, mutta senkin tarpeellisuudesta voi kysyä suoraan surevalta, pelkäämättä, osaako käyttää oikeita sanoja.

Koronarajoitukset ovat kutistaneet monet hautajaiset pieniksi, lähipiirin hetkiksi. Näin kävi myös Ruuskasen ja Laineen läheisten hautajaisissa, joista kahdet osuivat koronarajoitusten aikaan. Sisaruksista tämä pienimuotoisuus tuntui oikealta.
– Pienen joukon lämpö ja läheisyys tuntuivat helpottavalta. Sai tilaa surra ja hyvästellä läheiset omana itsenään ja huomioida ympäristöä vain sen verran kuin juuri silloin jaksoi.
– Uskomme että rauhallinen, pieni muistohetkemme oli omiaan tukemaan matkaamme eteenpäin levollisin mielin, vahvistuen toinen toisistamme.

Läheisten muistolaatat ovat hautausmaan paadessa.
– Se on meille paikka, jossa voi käydä niinä hetkinä, jolloin sydän niin tahtoo.
– Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa, että ajatukset ja kynttilät voi sytytellä, missä tahansa ja milloin tahansa.

Artikkeli Surulla on monet kasvot julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa potilaita, omaisia ja sairaalan henkilökuntaa tukevat sairaalapapit Anne Peltomaa ja Matti Aho. Kummallakin on vankka kokemus sairaalasielunhoidosta. Molemmat ovat toimineet sairaalapappina noin 20 vuotta.
Henkilökohtaiset keskustelut ja rukoushetket, saattohartaudet sairaalan kappelissa, ryhmäkeskustelut, hartaustuokiot, kirkolliset toimitukset sekä työnohjaukset rytmittävät sairaalapappien työviikkoja.
– Yleensä aamulla ei vielä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Tapaamiset voivat olla ennalta sovittuja tai päivystysluonteisia, kertoo Matti Aho.
– Kuuntelun lisäksi olemme valmiita yhdessä pohtimaan elämää. Kohtaamme ihmiset lähimmäisinä, kanssakulkijoina.
Keskustelun aiheet nousevat asiakkaan tarpeista. Aiheet voivat risteillä maan ja taivaan väliltä.
Ahon mukaan aiheet liittyvät usein omaan tai läheisen hyvinvointiin, mutta joskus käydään läpi vaikkapa harrastuksia, läheisiä ihmissuhteita, hengellisiä kysymyksiä tai elämänkokemuksia aivan lapsuudesta asti.

Sairaalasielunhoito toimii yhteistyössä sairaalan hoitohenkilöstön kanssa.
– Kokonaisvaltaiseen hoitoon kuuluu myös potilaan hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten huomioiminen. Se on juuri sairaalasielunhoidon erityisalaa, Aho täsmentää.
Sairaalan henkilökunta toimiikin usein tärkeänä linkkinä avun tarvitsijoiden ja sairaalapappien välillä. Lääkäri tai sairaanhoitaja voivat rohkaista keskusteluun ja tarjota sairaalapapin palveluita potilaalle.
– Joskus mielenpäällä on asioita, joita ei voi tai halua jakaa läheisten kanssa. Silloin ulkopuoliselle on helpompi puhua. Sairaalapapilla on vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoittaa myös sitä, että keskusteluja ei kirjata ylös, Anne Peltomaa muistuttaa.
– Eikä sen tarvitse olla edes iso asia. Riittää, että haluaa jutella. Me olemme sitä varten, Aho lisää.

”Lohtu ei ole aina sanoissa, vaan läsnäolossa. Toivon sanoma on aina läsnä.”

Anne Peltomaa
sairaalapastori

Sairaus ja kuoleman läheisyys herättävät ihmisissä sellaisia kysymyksiä, joita ei normaalin arjen keskellä tule ajatelleeksi.
– Kun joudutaan tunnustamaan oma heikkous oman tai läheisen sairastumisen myötä tai läheisen kuoltua, silloin voidaan kaivata hengellistä tukea, rukousta yhdessä toisen kristityn kanssa ja Jumalan läsnäolon kokemista, tietää Aho.
Sairaalasielunhoidon tehtävä on tarjota lohtua sitä tarvitsevalle.
– Joku viisas on sanonut, että lohdutus on ei-lohduttamista. Lohtu ei ole aina sanoissa, vaan läsnäolossa. Toivon sanoma on aina läsnä, Peltomaa toteaa.
– Lohduttaminen on suostumista siihen, että en pysty enempää, mutta tahdon olla tukenasi ja ottaa kannettavakseni sen osan taakastasi, mitä pystyn ottamaan, Aho lisää.
– Joillekin ihmisille myös raamatunluku, virsi ja rukous ovat suuri lohdutus: Jumala on tässä hetkessä lähellä.

Kohtaamisten voisi luulla olevan useimmiten surun sävyttämiä. Sairaalapapit näkevät kuitenkin asian toisin, tai laajemmin. Heidän mielestään kaikki kohtaamiset ovat ainutkertaisia.
– Tapahtuupa kohtaaminen osastolla, käytävällä, Hiljaisessa huoneessa, kappelissa, papin työhuoneessa tai asiakkaan kodissa, yhdistävänä tekijänä on se, että siinä hetkessä olemme vain häntä varten, pohtii Aho.
– Ahdistunut ihminen saa helpotusta oloonsa, kuoleva potilas henkäisee viimeisen kerran rukoushetken aikana, työhuoneen avautuvasta ovesta tulee sisään onnellinen äiti vastasyntyneen lapsensa kanssa. Kyllä näistä ja monista muista kohtaamisista jää jälki omaankin sisimpään.
Peltomaan mielestä kohtaamiset voivat olla joskus ahdistuksen tai pelon sävyttämiä, mutta usein myös ilon ja toivon.
– Sairaalassa on paljon iloisiakin asioita. Hoidot auttavat ja helpottavat. Diagnoosin saaminen ja syyn löytäminen on monelle myös helpotus. Vaikka sairaalapappi mielletään kuolemaan ja suruun, on kohtaamisissa kuitenkin usein enemmän naurua kuin itkua.

Rukous on tärkeä, paljon käytetty työkalu.
– Ennen kuin astun potilashuoneeseen tai menen kriisi-istuntoon, vedän syvään henkeä ja pyydän mielessäni, että Jumala ohjaisi sanojani ja toimintaani tulevassa kohtaamisessa. Hiljennyn myös viikoittain Hiljaisessa huoneessa sinne jätettyjen esirukouspyyntöjen kanssa, Aho kertoo.
– Monelle ihmiselle rukous on luonteva ja tärkeä tapa kokea hyvän Jumalan läsnäolo elämässään.
Myös Anne Peltomaalla rukous kulkee koko ajan mukana. Joskus enemmän vain huokauksena kuin ääneen puhuttuna.

”Monelle rukous on luonteva tapa kokea Jumalan läsnäolo.”

Matti Aho
sairaalapastori

Sairaalasielunhoito alkoi Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 50 vuotta sitten. Yhteiskunta on muuttunut puolen vuosisadan aikana merkittävästi, niin myös sairaala, joka on nyt paljon isompi.
– Nyt hoitoa saadaan useampiin eri sairauksiin ja hoitojaksot ovat lyhentyneet.
– Muutosten keskellä sairaalasielunhoitokin pyrkii vastaamaan ihmisten avuntarpeeseen nykyaikana hyväksi koetuilla keinoilla. Siksi päivitämme osaamistamme ja osallistumme erilaisiin sielunhoidon koulutuksiin.
Sairaalasielunhoidon perusajatus on kuitenkin pysynyt samana: ”Valo loistaa pimeydessä! Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.”
– Sairaalasielunhoidon tehtävänä on tukea ja rohkaista tukemaan niitä, jotka tukea tarvitsevat.

Lähimmäisen kuolema tai sairaus voivat hämmentää. Aihe voidaan kokea vaikeaksi, eikä tiedetä, kuinka lähestyä menetyksen tai kipeän asian kohdannutta.
Sairaalapapit rohkaisevat kuitenkin läsnäoloon. Pienikin huomioiminen voi olla surevalle tai sairaalle tärkeä asia. Hän kaipaa sitä, että joku välittää ja pysähtyy kysymään: ”Kuinka voit?” ja on valmis kuuntelemaan hetken tai olemaan hiljaa vierellä.
– Ei kuuntelijan tarvitse olla ammattilainen, ihmisenä oleminen on tärkeintä. Siinä voi yhdessä itkeä ja ihmetellä elämää, Aho rohkaisee.
Peltomaa muistuttaa, että voi olla hyvä miettiä, miten haluaisi, että itseä kohdeltaisiin ja lähestyttäisiin, jos olisi samanlaisessa tilanteessa.
– ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt 7:12).

Myös sairaalapappi tarvitsee tukea jaksaakseen.
– Pitää muistaa, että vaikka ottaa toisten kuormat vastaan, niistä pitää myös päästää irti. Siinä auttaa työnohjaus ja terapiakin. On tärkeää ylläpitää omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan, Peltomaa summaa.
– Hyvä työtoveri, perhe, rukous ja harrastukset, lisää Aho jaksamista edistävää listaa.
– Välillä on silti raskasta. Jatkuva sairauden ja kuoleman lähellä oleminen ei ole helppoa.
Työ itsessään toimii myös kiitoksena ja auttaa osaltaan jaksamaan.
– Tulee hyvä mieli, kun huomaa, miten ihmisen olo helpottuu keskustelun, rukoushetken tai ehtoollisen myötä: Sain olla välittämässä jotakin sellaista hyvää, jota ihminen juuri silloin tarvitsi, Aho iloitsee.

Artikkeli Sairaalapapit välittävät toivon sanomaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Digitaalinen saavutettavuus on Joona Syrin mielestä oleellinen asia.
– Se voi esimerkiksi ratkaista, minkä yrityksen asiakkaana haluan tai ylipäänsä pystyn olla.
Saavutettavuus voi vähentää myös tarvetta henkilökohtaisen avustajan käyttöön.

”Viidakkorumpu pärisee näkövammaistenkin keskuudessa. Hyvästä ja saavutettavasta palvelusta vinkataan myös muille.”

Joona Syri

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien nettisivuja on Syrin mielestä helppo ja nopea käyttää.
– Sivuilla on loogiset tekstirakenteet. Näin käyttäjä voi liikkua vaivattomasti esimerkiksi otsikosta toiseen.
Nettisivujen kuvilla on myös tekstivastineet. Ruudunlukuohjelmat lukevat tekstivastineen käyttäjälle ääneen, jolloin sokeakin henkilö voi tietää, mitä kuvassa on.
Jos tekstivastine puuttuu, ruudunlukuohjelma lukee yleensä kuvan tiedoston nimen. Tämä on yleensä vain häiritsevää ruudunlukuohjelman käyttäjälle.
– Sivut tulevat elävämmiksi käyttäjälle, kun kuvat on kuvailtu ja tehty täten saavutettavaksi myös näkövammaiselle, kertoo Joona Syri.

Seurakuntien Facebook-sivut saavat myös Joona Syriltä kiitosta. Hän pitää tärkeänä, että kuvilla on myös sosiaalisen median kanavissa tekstivastine ja että oleellinen tieto on tekstinä julkaisussa eikä teksti ole ainoastaan kuvaan poltettuna.

”En mielelläni tykkää sosiaalisen median julkaisuista, joiden kuvista puuttuu tekstivastine.”

Joona Syri

– Vaikka teksti olisi miten hyvä, en voi tietää, mitä kokonaisuutta peukutan, ellei kuvan sisältö käy selville.
Vaikka saavutettavuusvaatimukset eivät koske yksityisten ihmisten Facebook-julkaisuja, jokainen voi silti lisätä omiin julkaisuihinsa tekstivastineen, etenkin jos omassa ystäväpiirissä on näkövammaisia.

Syri soisi kaikkien palvelujen olevan saavutettavia, mutta hänellä riittää myös ymmärrystä, jos näin ei ole.
– Näkevien ihmisten maailmassa kaikkia asiaan liittyviä nyansseja ei aina osata ottaa huomioon.
– Tekniikka on kehittynyt ja kehittyy edelleen huimaa vauhtia. Sen myötä myös saavutettavuus paranee koko ajan.
Syri pitää saavutettavuuden kannalta tärkeimpänä, että kaikki oleellinen tieto löytyy pelkän kuvan sijaan tekstinä. Myös tekstin mielekäs rakenne auttaa käyttäjää. Tässä oleellista on asiakokonaisuuden jaottelu otsikoiden ja väliotsikoiden alle.

Voit sujahtaa näkövammaisen maailmaan ja kokeilla käyttää tietokonetta ilman näköaistia. NVDA on ilmainen ruudunlukuohjelma näkövammaisille. Muista sulkea silmät testin ajaksi.

Kirkon sanoma on tarkoitettu kaikille

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien uudet nettisivut julkaistiin toukokuussa 2020. Sivustojen suunnittelussa on alusta saakka otettu huomioon digitaalisten palveluiden saavutettavuutta koskevan lain vaatimukset.
– Seurakuntien nettisivut pyrkivät olemaan niin saavutettavia kuin mahdollista. Sama koskee seurakuntien sosiaalisen median kanavia, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Lisen Forsgård.

”Haluamme taata kaikille käyttäjille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua seurakunnan ja kirkon toimintaan.”

Lisen Forsgård
viestintäpäällikkö

Digitaalinen saavutettavuus tarkoittaa sitä, että mahdollisimman moni erilainen ihminen voi käyttää netissä olevia palveluja mahdollisimman
helposti. Saavutettavuusvaatimusten noudattamisella voidaan parantaa erityisesti sitä, että verkkopalvelua voi ylipäänsä käyttää erilaisilla laitteilla ja avustavilla teknologioilla.
Sisältö pitää esittää siten, että siihen pääsee käsiksi, vaikka näkö- tai kuuloaisti ei toimisi.

Jopa yli miljoonalla suomalaisella on erityisiä haasteita tai rajoitteita, jotka pitää ottaa huomioon verkkosivustojen toteutuksessa. Heihin kuuluvat ikäihmiset, kehitysvammaiset, keskittymisvaikeuksiset, aistivammaiset sekä luki- ja oppimisvaikeuksiset.
Lähes kaikki suomalaiset ovat esteellisiä jossain vaiheessa elämäänsä.

Saavutettavuus parantaa yhdenvertaisuutta digitaalisessa yhteiskunnassa.
Kun saavutettavuus on huomioitu mahdollisimman hyvin, erilaiset ihmiset voivat käyttää itsenäisesti verkkopalveluja. Se lisää vammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Saavutettavuuden takaamiseksi kiinnitetään huomiota tekstien sisältöön ja rakenteeseen, kuvien tekstivastineisiin sekä videoiden tekstityksiin.
Selkeä ja yksinkertainen yleiskieli, lyhyet ja ytimekkäät lauseet sekä tekstin jäsentely ovat saavutettavan verkkokirjoittamisen kulmakiviä.
Kuvien tekstivastineen avulla kerrotaan kuvan sisältämä tieto niille henkilöille, jotka eivät näe itse kuvaa. Esimerkiksi näkövammaisten käyttämät ruudunlukuohjelmat lukevat tekstin ääneen.

Videoiden tekstitys ja kuvailutulkkaus ovat tärkeitä, jotta kuulo- ja näkövammaiset henkilöt voivat seurata videoita.
Tekstityksistä hyötyvät myös monet muut ihmiset, esimerkiksi kieltä opettelevat henkilöt. Hälyisässä tilassa ei voi kuulla videoiden ääniä. Toisaalta hiljaisessa tilassa videoiden ääntä ei saa kuunnella – ainakaan ilman kuulokkeita.
Videoita katsotaan ylipäänsä yhä enemmän ilman ääntä, joten tekstitys takaa sen, että viesti tavoittaa katsojan.

Artikkeli Seurakunta viestii saavutettavasti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pyhäkouluhetkeen on kuulunut rukousta, laululeikkejä ja lyhyt opetus. Lapset ovat myös saaneet kertoa kuulumisiaan, etenkin kesän jälkeen.
Kotipyhäkoulu on mahdollistanut myös yhteisen puuhastelun.
– Opetushetken jälkeen joka toinen kerta olemme leiponeet leipiä, pullia tai pikkuleipiä kotiin viemisiksi. Joka toinen kerta on leikitty piilosta, pelattu lautapelejä tai voimailtu renkaissa.

Vuoden kohokohtia ovat olleet kevätretket sekä yöpyhäkoulut.
Kevätretket ovat suuntauneet muun muassa Laajalahteen, Siikajoelle ja Kälviän eläinpuistoon. Yöpyhäkouluihin on kokoonnuttu aina marraskuun alussa.
– Leikimme lamppista ulkona puistossa, etsimme metsään kätkettyä aarretta ja iltapalaksi teimme pitsoja, Pirkko Häli muistelee.
Kotipyhäkoululaiset ovat osallistuneet myös seurakunnan järjestämiin pyhäkoulujen yhteisiin kevät- ja joulujuhliin.

”Kodissamme yöpyi enimmillään 16 eri ikäistä lasta.”

Pirkko Häli

Lasten kanssa touhuaminen on ollut Häleille mieluisaa ja tärkeää. He ovat kiitollisia kodeille, jotka ovat lähettäneet lapsiaan pyhäkouluun.
– Lapset on aina otettu vastaan rukouksin, ja rukouksin saatettu myös kotimatkalle.
Hälin pyhäkoulu sai muutamia vuosia sitten myös oman pyhäkoulukummin.
– Entinen opiskelijani on ilahduttanut meitä askarteluillaan ja joululahjoillaan ja rukoillut pyhäkoulumme puolesta.

Pyhäkoulun ohjaajat saavat kokea monta unohtumatonta hetkeä lasten kanssa. Pirkko Häli muistelee erästä tuomiosunnuntaita, jolloin puhuttiin viimeisestä tuomiosta.
– Kysyin lapsilta, miten me pärjäämme tuomiolla. Eräällä pojalla oli vastaus valmiina. Hän sanoi, että tarvitaan hyvä puolustusasianajaja. Todellakin, meillä on paras mahdollinen puolustusasianajaja Jeesus Kristus!

Hyvien kokemusten myötä Pirkko Häli rohkaisee muitakin ryhtymään pyhäkoulun ohjaajaksi. Pienten lasten vanhempien voi olla helpompi pitää pyhäkoulua nimenomaan kotona.
– Toivoisin myös esimerkkiksi Pop up -pyhäkouluja kauppakeskuksiin. Mahdollisuuksia on monenlaisia kutsua lapsia kokemaan yhdessäoloa ja Raamatun opetusta.
– Raamatussakin meitä kehotetaan tarjoamaan lapsille evankeliumia: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14)

”Olen luopunut monista luottamustehtävistäni. Kaikkein vaikeinta on ollut luopua pyhäkoulutyöstä.”

Pirkko Häli

Kokkolan suomalainen seurakunta kiittää Pirkko ja Seppo Häliä erittäin tärkeästä, vuosikymmeniä jatkuneesta työstä ja toivottaa heille Jumalan siunausta uusiin tehtäviin.
– Toivon, että uusia Pirkkoja ja Seppoja löytyisi joka puolelta Kokkolaa, jotta lapset voisivat kuulla ilosanoman Jeesuksesta ja kohdata heistä välittäviä aikuisia omalla asuinalueellaan, sanoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Karin Uotila.
Seurakunta tukee pyhäkoulun ohjaajia antamalla hartaus- ja askartelumateriaalia sekä ohjaajien tarvitsemaa tukea.
– Ykspihlajan alueelle on jo ilmoittautunut yksi pariskunta, joka avaa kotinsa pyhäkoululle. Olemme valmiit ottamaan vastaan myös lisää ohjaajia.
– Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu tästä hienosta työstä, jotta perinne jatkuu.
Kotipyhäkoulujen lisäksi pyhäkouluun voi tulla Kokkolan kirkkoon jumalanpalveluksen saarnan aikana. Myös sinne kaivataan lisää ohjaajia. Vuoro tulee noin kerran kuukaudessa tai harvemmin. Pyhäkoulut starttaavat, kun koronatilanne sen sallii.

Artikkeli Pyhäkoulun ohjaajana yli 40 vuotta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

”En välitä puheista. Teot ratkaisevat.”

Alatupa on palvellut viime kuukaudet Puolustusvoimien urheilukoulussa ja kotiutui armeijasta lokakuun lopulla. Fysiikan opinnot ovat alkaneet Jyväskylän yliopistossa, mutta urheilu on arjen keskipisteenä.
– Pääpaino on nyt treenaamisella, kertoo olympialaisista unelmoiva nuori lupaus.
– Haluan päästä lukemaan liikuntabiologiaa ja haen sinne uudelleen ensi keväänä. Siitä saa paljon hyötyä valmennukseen ja lajin kehittämiseen.

Alatupa on liikkunut lapsesta saakka. Hän on ollut lajien suhteen kaikkiruokainen. Yläasteikäisenä hänen salibandyjoukkueellaan oli nopeustesti, jossa hän oli miesten salibandy liigan pelaajien kärkitasoa.
-Kesällä 2015 ennen lukion alkua pyysin isää kellottamaan minulle 100 metrin käsiajan.
Hyvä aika pisti osallistumaan ensimmäisiin SMkisoihin, joissa sijoitus oli ensikertalaiselle erinomainen. Siitä alkoi harjoittautuminen 100 ja 200 metrin matkoille.
Nykyisin Alatupaa valmentaa Keski-Pohjanmaan urheiluakatemian yleisurheiluvalmentaja Timo Kultalahti.
Harjoituksia on viisi tai kuusi kertaa viikossa. Tärkeiden kisojen lähestyessä vähemmän.
– Tarkoituksemme on harjoitella mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti. Määrät pyritään pitämään niin pieninä, että niitä on mahdollista vuosittain lisätä.
Urheilu on nyt Alatuvan päätyö, vaikka siitä ei toimeentuloa tulekaan. Työksi sitä voi kuitenkin kutsua, sillä se vaatii täydellisen omistautumisen. Se on elämänsisältö ja elämäntapa.

”En ole urheilija Konsta Alatupa, vaan Konsta Alatupa, joka urheilee.”

Vaikka Alatupa on kasvanut kristittyyn perheeseen, vanhemmat eivät ole tuputtaneet uskoa.
– Jokainen löytää uskonsa itse, minä löysin sen urheilusta.
– En olisi tässä ilman Jumalan apua. Minua on siunattu juoksemisen lahjalla. Haluan käyttää sitä parhaani mukaan.
Alatupa kokee, että rukouksiin vastataan. Vaikka uralla on ollut monia loukkaantumisia, niistä on selvitty.
– Rukoilen aina iltaisin ja ennen kilpailuja. Ennen kisoja pyydän, että voisin tehdä päivän parhaani.

”Kävi hyvin tai huonosti, tiedän, että kaikella on tarkoitus.”

Kirkossa Alatupa ei käy, eikä lue Raamattua. Hän on silti kristitty ja uskovainen. Turha hurskastelu tai tekopyhyys ei miellytä Alatupaa.
Hänen uskonsa näkyy siinä, että hän pyrkii olemaan joka päivä paras versio itsestään ja reilu muita kohtaan – hyvä tyyppi.

”Minulle on tärkeää lähimmäisenrakkaus ja armo, joka on erityisen tärkeää myös urheilussa.”

Monen nuoren idoliksi ponnahtanut Alatupa tietää, että uskonnon tyrkyttäminen ei ole parasta lähetystyötä. Varsinkin nuorille on tärkeää antaa tekojen puhua puolestaan.

Konsta Alatupa

• Konsta Alatupa
• 20-vuotias kälviäläinen
• opiskelee fysiikkaa Jyväskylän yliopistossa
• seura: Kokkolan Työväen Urheilijat
• juossut aktiivisesti kilpaa neljä vuotta
• 100 metrin juoksun Suomen mestari ja 200 metrin juoksun pronssimitalisti vuonna 2019
• ennätykset: 100 metrillä 10,53 (elokuu 2019) ja 200 metrillä 21,38 (kesäkuu 2018)
• tulevaisuuden haave: olympialaiset

Artikkeli Juoksuratojen hiljainen evankelista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.