Syntiin langennut ihminen menetti yhteyden Jumalaan. Samalla ymmärrys omasta ja lähimmäisen ihmisarvosta hämärtyi. Jumala lähetti Poikansa palauttamaan yhteyden, antamaan synnit anteeksi ja kirkastamaan ihmisen ainutlaatuisen arvon. Kristuksen risti ja ylösnousemus ovat iankaikkisen valon lähde, jota kirkko välittää maailmaan.

Ylösnoussut Herramme antoi opetuslapsilleen kaste- ja lähetyskäskyn mennä ja tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen ja opettaa noudattamaan tahtoaan. Näihin liittyy lupaus: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Tämä lupaus läsnäolosta liittyy nimenomaan lähetyskäskyn toteuttamiseen ja kantaa Jumalan kansaa henkilökohtaisten vaikeuksien, vainojen, sotien ja evankeliumilta suljettujen yhteiskuntien keskellä.

Medialähetystyössä iloitsemme iloitsevien kanssa ja itkemme itkevien kanssa. Tänä vuonna olemme kuulleet vankeuteen joutuneista ja marttyyreinä kuolleista. Työ toteutuu rohkeiden ja sitoutuneiden paikallisten tekijöiden kautta. He sanoittavat evankeliumin, opettavat käytännön taitoja ja puolustavat luomiseen perustuvaa ihmisarvoa. He ovat uskollisia evankeliumille ja toimivat kulttuuriinsa sopivasti.

Ohjelmia tuotetaan monilla puhutuilla kielillä ja joskus myös viittomakielellä. Näin opetetaan Raamattua, vahvistetaan seurakuntia ja annetaan perusopetusta luku- ja laskutaidosta heille, jotka muuten jäisivät siitä osattomiksi. Pakolaisleireillä, suljetuissa maissa, pitkien etäisyyksien päähän tai rajoitteiden keskellä eläville media voi tuoda hengellisen tuen ja rohkaisun.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa. Olemme saaneet aikanaan tänne pohjolan perukoille evankeliumin toisten kansojen kautta. Nyt on meidän vuoromme ammentaa tätä aarretta eteenpäin vielä tavoittamattomille kansoille ja ihmisryhmille. Lähetystyö ei ole vain osa seurakunnan ja kirkkomme perustehtävää, vaan se on kirkkomme ydintehtävä ja hengellisen elinvoimamme lähde. Medialähetystyö muistuttaa, että evankeliumi on mahdollista viedä kansojen ulottuville nykyisen viestintäteknologian mahdollistamin keinoin.

Evankeliumi siellä, minne muut eivät yllä

Medialähetys on tavoittavuudessaan ainutlaatuinen. Evankeliumi tulee koteihin, kyliin, pakolaisleirille, suljettuihin maihin, vuoristoseudulle tai älypuhelimiin sekä muihin ruutuihin. Median voi avata silloin, kun se on turvallista, ja sulkea silloin, kun sitä ei halua kuunnella tai katsoa. Tämä tekee medialähetyksestä kutsuvaa, ei pakottavaa.

Sisältöjä tuotetaan paikallisilla kielillä. Paikallisten ihmisten tekemien sisältöjen kautta evankeliumi saa paikallisen äänen, rytmin ja ilmaisun. Paikalliset kristityt tuntevat oman kulttuurinsa kysymykset ja osaavat vastata niihin uskottavasti ja vaikuttavasti.

Media tavoittaa myös heidät, joiden ääntä ei kuulla tai joita ei haluta nähdä: vammautuneita, mielenterveyden haasteiden kanssa eläviä, kuulovammaisia, lukutaidottomia sekä tyttöjä ja naisia, joiden mahdollisuuksia opetukseen ja hengelliseen tukeen rajoitetaan. Työ on ekumeenisesti vuorovaikutuksellista, vaikuttavaa ja innostavaa.

Teknologia tehtävän palveluksessa

Teknologinen murros tekee medialähetyksestä monikanavaista. Radio on yhä tärkeä monilla alueilla sekä siellä, missä internetiä ja mobiilisovelluksia rajoitetaan tai estetään. Satelliittitelevisio tavoittaa koteja alueilla, joissa on paljon satelliittivastaanottimia. Ne toimivat, vaikka muuta viestintään rajoitettaisiin. Sosiaalinen media, mobiilisovellukset ja viestisovellukset avaavat mahdollisuuksia aiempaa parempaan vuorovaikutukseen, palautteeseen, rukoukseen ja jatko-ohjaukseen.

Uusi mediaympäristö on vuorovaikutteinen, mutta siihen liittyy myös riskejä: valvonta lisääntyy, alustat voivat sulkeutua ja algoritmit vaikuttavat näkyvyyteen. Tekoäly on monissa asioissa todella suuri apu ja mahdollistaja, mutta sen käytössä on hyvä tietää mitä tekee, etteivät tiedot aiheuta turvallisuusriskejä.

Teknologia palvelee evankeliumia, ihmisarvoa, paikallista omistajuutta sekä vähemmistökielisiä kulttuureja Kristuksen rakkauden pohjalta. Medialähetys on ajankohtaisempaa kuin koskaan: maailmassa, jossa rajat sulkeutuvat, valvonta lisääntyy ja yksinäisyys kasvaa, tarvitaan välineitä ja ihmisiä, jotka ylittävät rajoja teknologian, luovuuden ja rakkauden avulla.

Radio ylittää suljetut rajat

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 perustettu Far East Broadcasting Company (FEBC) ymmärsi radion varsinaisena lähetystyön välineenä, ei vain sen tukena. Kiinan vallankumouksen vuoksi työ asettui Filippiineille, josta lähetykset alkoivat vuonna 1948 ja laajenivat vähitellen eri puolille maailmaa.

Trans World Radio (TWR) puolestaan syntyi vuonna 1952 Paul Freedin halusta tavoittaa Euroopan ja muiden vaikeasti saavutettavien alueiden ihmiset. Monacon voimakkaista lähettimistä radioaallot ulottuivat aikanaan Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan sekä kommunismin ja ateismin puristamaan Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon. Myöhemmin TWR rakensi laajan radioasemien verkoston eri puolille maailmaa.

FEBC ja TWR kantavat samankaltaista näkyä tavoittaen kansoja, tukien painostuksen ja vainojen keskellä eläviä kristittyjä ja tuoden kristillistä yhteyttä myös fyysisten ja henkisten rajoitteiden kanssa eläville ihmisille. Radion rinnalle ovat tulleet internet, mobiilisovellukset, sosiaalinen media ja muut digitaaliset alustat. Kanavat valitaan sen mukaan, mitä alueen ihmiset käyttävät.

Satelliitti tuo kristittyjen äänen näkyviin

SAT-7 kasvoi havainnosta, jonka Terence ”Terry” Ascott teki Kairossa 1980-luvun lopulla. Lukutaidottomat katsoivat televisiota keskeneräisissä taloissa ja puuttellisissa olosuhteissa. Vuonna 1995 perustettu SAT-7 teki Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kirkot sekä alueen kristillisen historian näkyviksi satelliittitelevision avulla. Nykyisin se toimii useilla kielillä satelliittitelevision, mobiilisovellusten, internetin ja sosiaalisen median alustojen kautta. Vuorovaikutuksellisuus on lisääntynyt niiden kautta.

Satelliittilähetyksiä on vaikeampi estää kuin nettiä tai mobiilisovelluksia. Siksi ne ovat yhä tärkeitä Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Ohjelmatuotantoa voidaan näyttää satelliitin lisäksi netin ja mobiilisovelluksiin sisältyvien suoratoistojen kautta. SAT-7:lla on neljän kanavakokonaisuutta, joista KIDS keskittyy tukemaan lapsia ja nuoria pelkojen ja sotienkin keskellä.

Vuonna 2018 perustettu PAK7 kouluttaa pakistanilaisia kristittyjä nuoria median tekijöiksi, tuottaa ohjelmia urduksi ja antaa paikallisille kristityille kasvot ja äänen. Huhtikuussa 2022 PAK7 käynnisti ympärivuorokautisen satelliittitelevisiokanavan, jonka lähetykset näkyvät Pakistanissa ja sen rajojen ulkopuolella.

Afghan Christian Media Network perustettiin alkuvuodesta 2026 ja satelliittikanava on Mozhda TV. Se tekee parhaillaan ohjelmia, joiden lähettäminen viidellä Afganistanissa puhutulla kielellä alkaa vuoden 2026 lopulla. Mozhda TV on ensimmäinen afgaanien johtama ympärivuorokautinen kristillinen satelliittitelevisiokanava. Mozhda merkitsee hyvää uutista, ilosanomaa ja evankeliumia. Kanava välittää toivoa Kristuksessa sekä tukee naisten ja tyttöjen oppimista maassa, joka estää heiltä koulunkäynnin.

Sansa kirkon medialähetyksen palveluksessa

Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) syntyi vuonna 1973 halusta välittää evankeliumia Itä-Eurooppaan, suljettujen rajojen taakse niihin maihin, joissa ateismi ja vainot olivat todellisuutta. Uskonnon vapauden toteuduttua myös Itä-Euroopassa Sansan katse ja tekemä medialähetystyö suuntautui Pohjois-Afrikasta Lähi-idän ja Keski-Aasian yli aina Japaniin ulottuvalle alueelle. Tuolla alueella on vähiten kristittyjä ja he kokevat painostusta ja vainoja. Sansa hyväksyttiin vuonna 1994 osaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetys- ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöperhettä. Tässä perheessä Sansa keskittyy medialähetykseen. Sen innovatiivisuus ottaa käyttöön tämän ajan välineet, oppii muilta ja jakaa oppimaansa toisille. Näin voimme palvella Kristuksen evankeliumia ja Jumalan valtakuntaa omalta pieneltä osaltamme.

Sansan strategia vuosille 2026–2030 tiivistää Sansan kutsumuksen: ”Sansa toimii kristittyjen välineenä lähetyskäskyn toteuttamisessa vaikuttavasti kaikkialta kaikkialle.” Raamattu, rukous, rakkaus ja rohkeus kuvaavat työn hengellistä logiikkaa. Ne synnyttävät halun etsiä uusia väyliä evankeliumin välittämiseen luovalla ja rohkealla tavalla. Sansan innovatiivisuus ottaa käyttöön tämän ajan välineet, oppii muilta ja jakaa oppimaansa toisille.

Sansa tekee työtä, jotta sen kumppanit Suomessa ja maailmalla kukoistaisivat, ihmiset kohtaisivat evankeliumin omalla kielellään ja reagoisivat siihen positiivisesti. Medialähetys palvelee seurakuntatyötä siellä, missä seurakuntia ei ole, niitä ei voi turvallisesti perustaa tai kristityt elävät vähemmistönä ja painostuksen alla. Se ei korvaa seurakuntaa, mutta se vahvistaa yhteyttä Kristuksen globaaliin kirkkoon.

Artikkeli Medialähetys muuttuvassa maailmassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Muutoin Hakulinen luontoihmisenä viihtyy metsässä mustikoita ja kantarelleja poimien sekä seurakunnan retkille osallistuen. Kirkkomessut hän sunnuntaisin tapaa katsoa televisiosta, mutta uuden päivän hän avaa poikkeuksetta kädet ristien ja Päivän tunnussanaa silmäillen.

YSTÄVÄN KAMMARIN vastuuhenkilö, diakoni Raisa Hautala toteaa, että parasta diakonian keittolounaalla on yhteisöllisyys, ihmiset ystävystyvät ja saavat seuraa. Se voittaa yksin olemisen.

Hansakeskuksen Pointin jälkeen toiminta alkoi Maria-salissa syksyllä 2023. Mukaan liitettiin 2024 tammikuussa ruokailu, johon osallistujien määrä on vaihdellut 70–90 välillä. Vapaaehtoisia on ollut hyvin tarjolla. Neljäntoista hengen joukosta aina osa on elämäntilanteen mukaan palvelemassa.

Ruokailun ja kahvittelun jälkeen on vuorossa hartaus ja ohjelmahetki tietoiskuineen. Tällä kertaa kanttori Mari Lehtinen laulattaa.

Vapaaehtoisena jakelupöydän takana häärivälle Kaija Heleniukselle ”torstai ei olisi mitään ilman palveluhetkeä”.

– Jäin liikealalla vietetyn 40 työvuoden jälkeen eläkkeelle. Tykkään ihmisistä, joten kotiin en halunnut jäädä. Ruokailijoista löytyy uusia ystäviä, joita kadullakin moikataan ja kysellään kuulumisia. Itselläni on myös monia puhelinystäviä, jotka saavat soittaa, olipa kyseessä hyvä tai huono asia. Uskon, että nykyinen lounaspaikan sijainti vaikuttaa kasvaviin kävijämääriin.

KUN VAJAAT SATAKUNTA lounaslautasta on palautunut pöydiltä jakelukärryihin, kohta ovet kolisevat ja paikalle pyyhältävät vapaaehtoiset tuomaan koulujen ylijäämäruokaa. Vastuuhenkilö diakoni Oskari Lehikoinen voi iltapäivällä kirjata syyskauden avaustapahtumasta dokumentteihin kaksitoista ruuan noutajaa, annoksia jonkin verran enemmän. Suurimmat käyttäjäryhmät olivat nytkin ensisijaisesti eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneet sekä eläkeläiset. Syksy näyttää, miten luvut kasvavat.

Jakelun vapaaehtoisista Hanna Sarlo huikkasi keittiön ovella odottavansa ”ihmisten kohtaamista ja ystävyyden kokemusta”. Ensikertalainen Heidi Niemelä puolestaan arvosti”kaiken sujuvuutta”.

Lehikoinen tietää, että kauppojen puolella on ponnisteltu viime vuosina punaliputetun hävikkiruuan supistumisen puolesta. Samaan aikaan avun tarpeen määrä on monesti päinvastainen. Viime keväänä jaettavaa ruokaa saatiin Kouvolassa yhdeltä koululta. Silloin hakijoita oli parisenkymmentä. Nyt mukana on kaksi koulua, joten syksy näyttää tulevan kehityksen. Lehikoinen haluaa kiittää Kouvolan Kipinä ry:tä ruokien kuljetuksesta ja yhteistyöstä.

– Diakonian tärkein tehtävä on vastata hätään. Ruuan ohella tarjoamme myös keskusteluapua, kotikäyntejä, tapaamisia toimistolla, taloudellista avustusta sekä ohjausta ja neuvontaa.

NIMETTÖMÄNÄ PYSYTTELEVÄ hävikkiruuan hakija kiitteli vuolaasti Kouvolan toimintaa todeten, että tietyssä elämänvaiheessa jakopiste oli ainoa ruuan lähde. Rahat tarvittiin parin kuukauden ajan tärkeiden laskujen maksuun. Lisäplussa irtosi siitä, että kouluruoka on valmistettu niin, että se sisältää riittävästi kasviksia, lihaa ja hiilihydraatteja. Nyt jaossa oli kalastajanpyöryköitä ja tillikermaviilikastiketta, perunamuusia ja porkkanaraastetta.

Kouvolan seurakuntien kaikille avoimet ruokailut ja ruoka-apu syksyllä 2026

ANJALANKOSKI

• Perjantaipuuro Myllykosken kirkolla, parillisen viikon perjantaina 4.9.–11.12. klo 10–12. Kaikille avoin ja maksuton. Lahjoituksia otetaan vastaan.
• Keskiviikkokeitto Myllykosken Triadissa 23.9., 21.10. ja 18.11. klo 11–12.
  Vapaaehtoinen maksu, aikuiset 5 €.
• Keittoateria Anjalan seurakuntatalossa 29.9., 27.11. ja 24.11. klo 11.30–12.30.
• Hävikkiruokajakelusta voi kysyä diakoniatyöntekijältä p. 040 7654 159. 

ELIMÄKI

• Ruokailu Korian kirkolla to 3.9.,1.10., 29.10 ja 26.11. klo 11.15–12.30. Aikuiset 5 € ja lapset 2 €. 
• Ruokailu Elimäen srk-keskuksessa to 10.9., 8.10. ja 5.11. klo 11.15–12.30. Aikuiset 5 € ja lapset 2 €. 
• Aamupala ja tavaranvaihtopäivä la 12.9. klo 9–11 Elimäen srk-keskuksen kulmakamarissa.
• Aamupala la 10.10. ja 21.11. klo 9–10.30 Elimäen srk-keskuksen kulmakamarissa. 
• Hävikkiruokajakelu to 3.9. klo 13.30–14 Elimäen seurakunnan alueella asuville Elimäen seurakuntakeskuksen kerhoaulassa, jatkuen joka torstai koulujen toiminta-aikoina. Hävikkiruokajakelusta Korialla voi kysyä Marja Rintaselta 040 5673 589.
  

KUUSANKOSKI

• Keittolounas Kuusankosken seurakuntakeskuksessa joka toinen torstai 3.9. alkaen klo 11–12. Aikuiset 7 €, lapset 3 €. Käteinen, korttimaksu tai MobilePay. Sis. keiton, ruokajuoman, leivän, kahvit ja kahvileivän.
• Puuroa ja pullakahvit, leppoisaa yhdessäoloa Voikkaan kirkolla ti 22.9., 20.10. ja 17.11. klo 13–14.30. Diakoniatyöntekijä paikalla.

KOUVOLA

• Diakonian keittolounas torstaisin klo 11 Kouvolan seurakuntakeskuksessa, hinta 5 €, sisältää keiton, ruokajuoman, leivän, kahvit ja kahvileivän. Käteinen tai MobilePay. Klo 12 hartaus ja ohjelmaa.
• Koulujen ylijäämäruokajakelu torstaisin klo 13.15Kouvolan seurakuntakeskuksessa, sisäänkäynti Hovioikeudenkatu 8. Ota noutoruokaa varten oma astia mukaan. Yhteistyössä Kouvolan Kipinä ry.

VALKEALA

• Diakonian ruokajako Valkealan alueella asuville diakoniatoimiston ovella (Kalevantie 12 G) tiistaisin ja torstaisin klo 14. Ei ennakkovarauksia, jos hakijoita on enemmän kuin jaettavaa, kassit arvotaan.
• Taloudellisen avun ajanvaraus torstaisin klo 10–14 p. 040 673 5699.

Artikkeli Ruoka yhdistää ihmiset julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirjassa on 22 eri kirjoittajan laatimaa eripituista lukua, jotka on kirjassa jaettu kolmeen osaan, ”Perusteet”, ”Raamattu” sekä ”Kieli ja kukoistava elämä tänään”. Luvussa 9, ”Language Diversity: Curse or Blessing? The Story of the Tower of Babel” (“Kielellinen monimuotoisuus: Kirous vai siunaus? Kertomus Babylonin tornista”) käsitellään Raamatun kertomusta Babylonin tornista (1. Moos. 11:1–9). Myös useassa muussa kirjan luvussa viitataan samaan kertomukseen. Kirjoittajien mukaan ihmisten kielen sekoittamisessa ei ollut kyse niinkään ihmisen ylpeyden rankaisemisesta, vaan ennemminkin Jumalan tavasta palauttaa alkuperäinen monimuotoisuuden – myös kielellinen – olotila. Jumala on Deus loquens (Jumala joka puhuu), koska Jumala käyttää kieliä. Babylonin tornin tapahtumissa oli siis kyse Jumalan suunnitelman toteuttamisesta. Monimuotoisuus, diversiteetti, on siunaus, koska eri kielet ja kulttuurit ilmentävät erilaisia tapoja hahmottaa ja ymmärtää maailmaa.

Myös Jeesuksen elämä ilmensi kielellistä monimuotoisuutta. Jeesuksen äidinkieli oli aramea, mutta tutkijat arvelevat, että hän osasi myös hepreaa ja kreikkaa, ja mahdollisesti hiukan latinaa. Tunnettu missiologi Lamin Sanneh onkin todennut teoksessaan ”Translating the Message” (2009, s. 116), että ”kristinuskossa käännös on uskonnon alkuperäiskieli” (”Translation is the original language of religion in Christianity” (lainaus Greedin kirjassa s. 149).

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle voimaannuttaa

Kristinusko on hyvin haavoittuva sellaisissa yhteisöissä, joissa kristityillä ei ole saatavilla heidän äidinkielelleen käännettyä Raamattua tai sen osia. Tämä on ymmärretty lähetystyössä, ja siksi monet lähetystyöntekijät ovat opiskelleet paikallista kieltä voidakseen kertoa evankeliumista ymmärrettävämmin.

Raamatun saaminen omalle äidinkielelle käännettynä voimaannuttaa kyseisen kielen puhujia. Raamatunkäännös voi olla käytännöllinen työväline, joka muuttaa haavoittuvien ja syrjittyjen ihmisryhmien elämää, koska se vaikuttaa myönteisesti ihmisten asenteisiin ja itsekunnioitukseen. Kieli on olennainen osa ihmisen identiteettiä ja toimii siltana niiden esteiden yli, jotka estävät ihmisten elämän kukoistamista. Erityisesti pienet kieliryhmät arvostavat Raamatun saamista omalle kielelleen.

Ei vain enemmistöjen ehdoilla

Kirjassa korostetaan, että eri kielten — erityisesti vähemmistökielten — kehittäminen ja säilyttäminen on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Vähemmistökieliä tarkastellaan usein enemmistökielten näkökulmasta: ne voidaan nähdä ongelmina, kustannuksina tai käytännön haasteina sen sijaan, että ne ymmärrettäisiin osaksi ihmisten identiteettiä ja oikeutta tulla kuulluiksi omalla kielellään.

Samalla vähemmistökielten puhujat voivat olla yhteiskunnalle ja kirkolle merkittävä voimavara. Tätäkään näkökulmaa ei kuitenkaan tulisi arvioida vain enemmistön hyödyn kannalta, sillä silloin jotkin kielet näyttäytyvät helposti arvokkaampina kuin toiset. Kirjan keskeinen viesti on, että kaikki kielet ovat arvokkaita. Tämä haastaa myös seurakuntia: vaikka tämän päivän kaupungit ja niiden väestö ovat monikielisiä, monet seurakunnat toimivat yhä käytännössä hyvin yksikielisesti.

Kirjassa puhutaan myös kielellisestä vieraanvaraisuudesta Jumalan lähetyksessä (Luku 21, ”Linguistic hospitality in the mission of God”). Kielellinen vieraanvaraisuus tarkoittaa ”toisten murteiden” (”other dialects”) sietämistä, niistä kiinnostuneena olemista ja niistä iloitsemista oikeutettuina kielellisinä ilmaisuina ja osana kielen laajaa kudelmaa.

Kieli ja köyhyys

Luvussa 18 (”Language and Poverty”) tarkastellaan kielen yhteyttä köyhyyteen. Raamatun käännöksen puuttuminen omalla äidinkielellä voidaan nähdä yhtenä köyhyyden muotona. Se ei kuitenkaan ole aineellista vaan hengellistä ja kielellistä köyhyyttä, Kehitysyhteistyössä köyhyydellä tarkoitetaan usein ennen kaikkea taloudellista tai aineellista puutetta, kuten nälkää ja terveydenhuollon puutteita, tai kansalaisoikeuksien toteutumattomuutta, kuten yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, ihmiskauppaa ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä. Pääsy oman kielen kirjalliseen ja hengelliseen maailmaan vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin elää täyttä elämää.

Hengellinen köyhyys tarkoittaa tässä yhteydessä muun muassa sitä, että ihmisellä ei ole pääsyä Raamatun teksteihin. Raamatun kääntäminen voidaan nähdä osana kokonaisvaltaista kehitysyhteistyötä, joka täydentää terveydenhoidon, koulutuksen ja kansalaisoikeuksien kehittämistä. Kielellinen köyhyys puolestaan määritellään tilanteena, jossa ”ei voida täysin päästä käsiksi kielen maailmaan, joka riittävällä tavalla täyttää yhteisön tarpeet ja pyrkimykset.” Kieli on lähtemättömästi osa ihmisen kehittymistä, ja kielten kehittymisen tulisi kirjan mukaan olla yksi maailmanlaajan kirkon tehtäviä. Kirjasta käykin hyvin ilmi, miten raamatunkäännöstyöstä on tullut yhä selvemmin kirkkojen toimintaa.

SIL International

Kirjan kustantaja on SIL International, joka tunnettiin aiemmin nimellä ”Summer Institute of Linguistics”. Se on kansainvälinen, herätyskristillinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka tutkii ja kehittää erityisesti vähemmistökieliä sekä edistää lukutaitoa ja raamatunkäännöstyötä eri kielillä. SIL on ryhtynyt sanoittamaan sitä, mikä rooli kielellä on kaikessa siinä, mitä Jumala tekee. Kolmiyhteinen Jumala on rakkaus, ja Jumalan lähetys kumpuaa hänen rakkauden olemuksestaan. Ihmisten kielillä on merkitystä, koska ihmisillä on merkitystä.

Kirja antaa jokaiselle kielestä ja erityisesti raamatunkääntämisestä kiinnostuneelle lukijalle paljon ajateltavaa. Se on mielenkiintoista luettavaa seurakunnan työntekijöille Suomessa ja kansainvälisesti.

Michael Greed (toim.), ”Language in the Mission of God”. Dallas, Texas: SIL Global, 2025. 275 sivua + hakemistot.

Artikkeli Kieli Jumalan lähetyksessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

1990-luvulla alueen luterilaisten kirkkojen ja ulkomaisten luterilaisten lähetysjärjestöjen johtajat olivat alkaneet keskustella luterilaisen lähetystyön koordinoimisesta Kaakkois-Aasiassa. Tavoitteeksi ei kuitenkaan asetettu pelkästään jo olemassa olevien kirkkojen kasvua, vaan kokonaisvaltainen lähetystyö, jossa yhdistyisivät niin hengellinen, sosiaalinen kuin kasvatuksellinen ulottuvuus.

Vuonna 2002, kaksi vuotta Bangkokissa pidetyn kokouksen jälkeen, perustettiin ”Mekongin lähetysfoorumi” (Mekong Mission Forum) pysyväksi elimeksi koordinoimaan Mekong-joen varrella sijaitsevissa maissa – Kambodžassa, Laosissa, Myanmarissa, Vietnamissa ja Thaimaassa – tapahtuvaa luterilaista lähetystoimintaa. Siitä ei kuitenkaan haluttu tehdä raskasta rakennetta vaan ennen kaikkea yhteistyöhön perustuva ja sitä edistävä foorumi, jossa alueen maiden luterilaiset kirkot ja niiden ulkomaiset lähetyskumppanit voisivat suunnitella työtä yhdessä, jakaa resurssejaan yhteisiin hankkeisiin alueella ja ohjata omaa työtään suhteessa lähetysfoorumin toimintaan.

Kumppanuutta ja yhteistä oppimista

”Mekongin lähetysfoorumi” ei halua korostaa länsimaista tuotuja lähetyksen rakenteita, vaan sen erityispiirteenä ovat kumppanuuden, kontekstin ymmärtämisen ja keskinäisen oppimisen korostaminen. Se tuo yhteen luterilaisia – ja nykyisin myös muitakin – kirkkoja, lähetysjärjestöjä, teologisia oppilaitoksia ja diakoniatoimijoita Mekong-joen alueella. Sen peruspilari on vuosittainen kokous, jossa kaikki toimijat voivat yhdessä päivittää ja vaihtaa tietoja, asettaa yhteisiä tavoitteita ja vahvistaa yhteistyösuhteita. Kokoukseen on usein liittynyt myös yhteistä koulutusta.

Lähetysfoorumilla on kolme tavoitetta. Ensinnäkin se haluaa syventää luterilaista identiteettiä alueella, jossa kirkot voivat olla hyvin pieniä vähemmistöjä. Toiseksi, se haluaa vahvistaa kirkkojen johtajuutta kasvatuksen, stipendien ja teologisen koulutuksen avulla. Kolmanneksi, se haluaa lisätä yhteistyötä yli kielellisten, kulttuuristen ja kansallisten rajojen.

Yksi lähetysfoorumin tärkeistä sille muodostuneista tehtävistä on ollut toimia teologisen reflektion paikkana, jossa osanottajat ovat voineet yhdessä miettiä sitä, miten luterilaista kristillisyyttä voidaan parhaiten kontekstualisoida Aasian yhteiskunnissa, joissa on monia uskontoja ja kulttuureja. Juuri tällä hetkellä (2026) käynnissä on alueen kirkoille suunnatun teologisen koulutusohjelman laadinta. Suunnitteilla oleva moduulipohjainen koulutus on tarkoitettu yhtäältä pastoreille ja teologian opiskelijoille, toisaalta maallikkosaarnaajille ja maallikkojohtajille, ja siinä olisi sekä perus- että jatkokurssi.

Toimintaympäristö haastaa kehittämään ja koordinoimaan

”Mekongin lähetysfoorumin” työ on laajentunut teologiasta myös rauhan- ja sovinnontyöhön ja uskontojen väliseen dialogiin. Nämä aiheet nousevat alueen kontekstista, ja ne ovat tärkeitä teemoja Kaakkois-Aasiassa, jossa on paljon etnisiä ryhmiä ja jossa suhteet monen eri ryhmän välillä ovat jännitteiset. Poliittinen epävakaus, valtauskontojen asettamat rajoitukset sekä köyhyys muokkaavat kirkkojen toimintaympäristöä. Lähetysfoorumin tehtävä on sekä koordinoida lähetystoimintaa että antaa tukea ja rohkaista kirkkoja toimimaan konfliktien, väestön pakkosiirtojen ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä.

Lähetysyhteistyöllä on ollut merkitystä ja vaikutusta alueen kirkkojen elämään. Esimerkiksi Laosissa on voitu oppia Thaimaan kirkon kokemuksista, ja Kambodžassa syntyneet pienet yhteisöt ovat voineet saada yhdessä koordinoitua tukea monilta kansainvälisiltä kumppaneilta. Tämä työskentely on synnyttänyt Kambodžaan yhden kansallisen luterilaisen kirkon. Yhteydet ja suunnitelmat ovat syntyneet lähetysfoorumin puitteissa.

Lähetysfoorumin toimivuus on pitkälti kiinni  siitä, kuinka sitoutuneita länsimaiset kirkot ja lähetykset ovat toimimaan sen puitteissa sen sijaan että ne panostaisivat suoriin kahdenvälisiin suhteisiin alueen kirkkojen kanssa. Tämä puolestaan vaikuttaa resursseihin, jotka kulkevat lähetysfoorumin kautta yhteisiin hankkeisiin.

Paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit kohtaavat

Lähetysfoorumi on konkreettinen esimerkki siitä, miten maailmanlähetyksessä on tapahtunut ajattelun muutos. Aikaisemmin ajateltiin, että lähetystyö edellytti ja tarkoitti globaalin pohjoisen kirkkojen lähettämiä lähetystyöntekijöitä globaaliin etelään. Tämä ajattelu on vaihtunut enemmän yhteistyötä ja kahdensuuntaisuutta korostavaan toimintamalliin, jossa länsimaisilla lähetysjärjestöillä ja kirkoilla on edelleen tärkeä mutta vähitellen muuttunut rooli.

Nykyisin ajatellaan, että lähetystyö tapahtuu kaikkialta kaikkialle, jolloin korostuvat keskinäinen jakaminen ja jaettu vastuu. Lähetysfoorumin ansiosta alueen pienet luterilaiset kirkot voivat löytää toisensa yhdessä länsimaisten lähetysjärjestöjen kanssa ja toimia yhdessä siellä, missä se on mahdollista. Kaikki voivat oppia toisiltaan.

”Mekongin lähetysfoorumi” on kehittynyt neljännesvuosisadan aikana yhdeksi tämän päivän luterilaisen lähetysyhteistyön malliksi, joka on mahdollistanut alueellisen työn suunnittelun. Parhaimmillaan se on kuin silta, joka yhdistää paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit.

Artikkeli Miten Aasian luterilaiset kirkon tekevät enemmän lähetysyhteistyötä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Professori Miikka Ruokanen käsitteli esitelmässään globaalin etelän kristillisyyttä, todeten että kristinusko ei ole läntinen uskonto. Globaalin etelän kristillisiin seurakuntiin kuuluu World Christian Databasen tilastojen mukaan 69 % maailman kristityistä. Latinalaisessa Amerikassa kristittyjen määrä on stabiili. Suurinta kasvun arvioidaan olevan Afrikassa ja Aasiassa.

Ruokanen nosti esitelmässään esille globaalin etelän kristillisyyden kasvutekijöiksi vahvan luottamuksen uskonnollisiin totuusväitteisiin, Kristus-keskeisyyden ja pneumatologisen korostuksen, etelän kirkkojen jälkitunnustuskuntaisuuden sekä vahvan lähetyskeskeisyyden.

Globaalissa etelässä kristityt todistavat uskostaan sekä osallistuvat aktiivisesti rajat ylittävään lähetystyöhön ja diakoniaan. Profeetallinen palvelutehtävä samaistuu kaikkien heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin sekä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamiseen – paremman elämän luomiseksi kaikille. Tämän toiminnan perustana on uudelleen löydetty luomisen teologia: Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten ääretön arvo sekä kiitollinen, aktiivinen vastuu Jumalan luomakunnasta, Ruokanen tiivisti.

Lähetyksen alati muuttuva toimintaympäristö heijastuu lähetyskannatukseen

Ruotsinkielisessä esitelmässään TT Brita Jern puolestaan tarkasteli suomalaista lähetyskannatusta kirkkohistoriallisesta näkökulmasta. Hän on väitöskirjatutkimuksessaan todennut miten Svenska Lutherska Evangeliföreningin (SLEF) kotimaan lähetysverkostot ovat rakentuneet teologisen, paikallisen ja maantieteellisen identiteetin kautta. Tutkimus keskittyi vuosiin 1963–2000.

Tutkimuksen mukaan lähetystyön suomalaisilla tukijoilla oli vahva luterilainen identiteetti, joka kytkeytyi ruohonjuuritason paikalliseen toimintaan lähetystyön edistämiseksi. Tukijakunnan maantieteellinen identiteetti ilmeni lähetyskannatuksen kohdistumisena omaksi koettuun yhteistyöalueeseen Keniassa.

Brita Jern totesi lähetyskannatukseen vaikuttavien tekijöiden olevan muun muassa lähetysjärjestön uudet yhteistyöalueet, lähetystyöntekijän ja yhteistyöalueen tunnettavuus, konkreettisesti kohdennettu varainkeruu sekä erilaiset kielelliset ja kulttuuriset tekijät, jotka vahvistavat halua tukea yhteistyökumppania.

Esitelmässään Jern toi myös esille, miten alati muuttuva toimintaympäristö heijastuu lähetyskannatukseen. Lähetyskannatuksessa on henkilötasolla siirrytty kollektiivisesta tuesta individualistisempaan tukeen, niin että perinteiset ompeluseurat ja lähetysjuhlat enenevässä määrin korvautvat erilaisilla lähetystyön tukirenkailla sekä kuukausi- ja MobilePay lahjoituksilla. Myös toimintamuodot muuttuvat ja lähetyskahvilat sekä erilaiset lähetyskirppistapahtumat ovat tulleet suosituiksi, Brita Jern totesi.

Ekoteologian kehitys muistuttaa kristillisestä vastuusta

Teologian ja uskonnontutkimuksen päivien aikana lähetyksen sessioissa käsiteltiin myös ekoteologian nousua ja sen kehitystä Kirkkojen maailmanneuvostossa. Aihetta käsitteli dosentti Jaakko Rusama. Kirkkojen maailmanneuvoston teologinen ja ekumeeninen työskentely on liittynyt keskeisesti oikeudenmukaisuuden, rauhan ja luomakunnan eheyteen ORLE-prosessin kautta.

Luomakunnan eheys nousi ensimmäistä kertaa ohjelmalliseksi teemaksi Vancouverin yleiskokouksessa vuonna 1983. Ekologinen näkökulma liitettiin osaksi kirkkojen yhteistä tehtävää, johon kuuluvat kamppailu köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan, sotia ja rakenteellista väkivaltaa vastaan sekä taistelu ympäristön tuhoutumista vastaan.

Rusama totesi esitelmässään, että ekoteologia ei ole vain ympäristökysymys, vaan kokonaisvaltainen teologinen näkökulma. Ihmisen tehtävä on hoitaa – ei hallita – luomakuntaa. Synti ilmenee ekologisena väkivaltana ja luonnon riistona, joka haastaa meitä mielenmuutokseen. Kirkkojen maailmanneuvoston ORLE – prosessin jatkuminen ekoteologiassa kutsuu meitä yhteiseen vastuun, oikeudenmukaisuuteen, kirkon uudistumiseen ja Globaaliin solidaarisuuteen.

Todistus, ykseys ja palvelu Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiassa

Sessioiden aikana käsiteltiin myös Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysteologiaa. Aiheesta luennoi TT Ida Heikkilä. Todistus, ykseys ja palvelu ovat olleet keskeisiä käsitteitä ekumeenisen liikkeen alkuvaiheista lähtien. Ennen Kirkkojen maailmanneuvoston New Delhin yleiskokousta vuonna 1961 ekumeenisen liikkeen ykseyteen pyrkivä työskentely ja missiologinen työskentely olivat pitkälti eriytyneitä. New Delhissä vakiintui ajatus siitä, että ykseys ei ole itsetarkoitus vaan palvelee kristillistä todistusta. Jos kirkot ovat erimielisiä ja riitelevät keskenään, niiden todistus ei ole uskottava, Heikkilä totesi.

Heikkilä nosti esitelmässään esille, miten Kirkkojen maailmanneuvoston asiakirja Mission and Evangelism: An Ecumenical Affirmation (1982) esittää todistuksen, ykseyden ja palvelun limittäisinä ja lomittaisina todellisuuksina, joita ei voi täysin erottaa toisistaan. Asiakirja palauttaa hänen mukaansa kristillisen todistuksen keskiöön evankelioimisen. Palvelu ymmärretään rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden vastustamisena ja asettumisena sorrettujen puolelle.

Kirkkojen maailmanneuvoston viimeisin lähetysasiakirja Together towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes(2012) nojaa myös vahvasti perinteiseen todistuksen, palvelun ja ykseyden kolmijakoon. Esitelmässään Heikkilä nosti esille asiakirjan korostuksen liittyen Pyhän Hengen rooliin sekä painopisteen muutoksen, jossa ykseys mainitaan ennen todistusta ja palvelua.   

Teologian ja uskonnontutkimuspäivät kokosivat Helsingin yliopiston kampukselle yli 400 osallistujaa. Tapahtuman pääpuhujat olivat apulaisprofessori Tore Johansen (VID Specialized Univerity, Norja); professori Kristina Stoeckl (LUISS Guido Carli-yliopisto, Rooma) ja professori Elisa Uusimäki (Århus universitet, Tanska).

Artikkeli Lähetys mukana Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetysportaali – kaikki tieto yhdessä paikassa

Työhön tullessani huomasin, että seurakunnan lähetyskohteita oli hyvin paljon, mikä teki kokonaisuuden hahmottamisesta vaikeaa. Sama haaste koski myös muita työntekijöitä. Ratkaisuksi päätimme luoda lähetysportaalin, joka kokoaa kaiken tiedon yhteen paikkaan. Portaalissa kokoaa yhteen:

• ajantasaiset tiedot nimikkoläheteistä ja lähetyskohteista
• kuvat, videot ja kirjeet kentältä
• lähetyspiirien ja -tapahtumien materiaalit
• rukousaiheet ja ajankohtaiset päivitykset

Alustaksi valittiin Weebly, jonka avulla loimme sivuston nimikkokohteista, lähetyspiireistä, lähetyskahvilasta ja lähetyskirpputorista. Osa kohteista toimii alueilla, joissa turvallisuussyistä tieto ei voi olla julkista. Siksi portaali on salasanan takana ja tarkoitettu vain työntekijöille. Työntekijöille on myös oma WhatsApp-ryhmä, jossa ilmoitamme uusista päivityksistä.

Olemme huomanneet, että seurakuntalaisia kiinnostavat erityisesti ihmiset. Siksi olemme valinneet nimikkokohteiksi perheitä ja pariskuntia, jotka kertovat aktiivisesti elämästään ja työstään kentällä.

Suoralähetykset työntekijäkokouksissa

Joka kuukausi pidettävissä työntekijäkokouksissa on mukana 10 minuutin suoralähetys yhdestä lähetyskohteestamme.  Kerromme itse yhdestä kohteestamme kuvien ja viimeisimpien uutisten kera, kutsumme nimikkolähetin työntekijäkokoukseemme vierailulle tai otamme Teams-yhteyden esimerkiksi Afrikkaan ja haastattelemme lähettejä heidän omassa ympäristössään.

Suoralähetyksissä:

• työntekijät voivat esittää kysymyksiä
• kuulemme tuoreimmat kuulumiset kentältä
• rukoilemme ja siunaamme lähetit yhdessä

Vuodesta 2025 alkaen seurakunnan eri työalat ovat valinneet omat lähetyskohteensa ja kertovat niiden kuulumisista vuorollaan. Mukana ovat varhaiskasvatus ja perhetyö, aikuistyö, kirkkomusiikki, diakoniatyö ja nuorisotyö. Muiden kohteiden esittelyistä vastaa lähetystyö.

Lähetystyö osana seurakunnan arkea

Pienet, konkreettiset teot ovat tehneet lähetystyöstä koko seurakunnan yhteisen asian. Kun työntekijät tietävät, mitä lähetystyö on ja mitä kohteita tuemme, he voivat luontevasti liittää sen osaksi omaa työtään. Tästä esimerkkeinä:

• Varhaiskasvatus on tehnyt lähetysaiheisen korttipelin, jota pelataan kerhoissa ja kouluissa.
• Majataloilloissa vierailee lähettejä eri puolilta maailmaa.
• Messuissa nostamme esiin nimikkokohteita ja kerromme ajankohtaisia kuulumisia.

Lähetystyö kutsuu meitä yhteyteen, rukoukseen ja vastuuseen – ja ennen kaikkea näkemään, miten Jumalan työ kantaa yli rajojen.

Artikkeli Korttipelistä majataloiltoihin – lähetystyö on Lempäälässä kaikkien yhteinen juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetystyöhön liittyvistä haasteista huolimatta on tärkeää muistaa, että Suomessakin Jumalan ”Henki jatkuvasti uudistaa ja elävöittää seurakuntia”. Yksi mahdollisuus tähän on seurata maailmanlähetyksen kehitystä ja antaa sitä kautta maailmanlaajojen lähetysnäkymien vaikuttaa oman seurakunnan lähetysajatteluun ja -käytäntöön. Tällöin korostuu se, että lähetys kuuluu jokaiselle kristitylle, koska jokainen seurakunnan jäsen on kasteessa saanut kutsun todistajan tehtävään. Tätä kasteen ulottuvuutta ja siihen liittyvää todistajan tehtävän merkitystä ovat viime vuosina painottaneet lähes kaikki maailmanlähetyksen suuret toimijat. Suomen ev.-lut. kirkon jäsenillä on kasteessa saatu kutsu osallistua lähetystyöhön. Kun näin tapahtuu, lähetyksen Henki pääsee ”uudistamaan ja elävoittämään” niin yksittäisten kristittyjen kuin seurakuntienkin elämää.

Lähetysteologian suuri oivallus

Willingenin lähetyskonferenssista 1952 alkaen lähetysteologian suuri oivallus on ollut se, että lähetys on Jumalan lähetys (missio Dei). Käsitettä on myös haastettu, mutta kritiikki ei ole kumonnut tai tehnyt tyhjäksi sen perusajatusta siitä, että lähetys kuuluu viime kädessä kolmiyhteiselle Jumalalle – Isä, Poika, Pyhä Henki – ennemmin kuin kirkoille tai erilaisille organisaatioille.

Kirkko tai lähetysjärjestöt tai mitkään organisaatiot eivät siis ”omista” lähetystä vaan se kuuluu Jumalalle, jonka ominaisuuksiin kuuluu lähetys. Lähetys on rakkauden liikettä ihmiskuntaa ja luomakuntaa kohtaan. Se, että lähetys on Jumalan lähetystä ja että Jumala on lähetyksen Jumala ja rakkaus (1. Joh. 4:8b), saavuttaa huipennuksensa Jeesuksessa ristillä. Isä lähettää Pojan maailmaan, Isä (ja Poika) lähettää Hengen, Poika lähettää seuraajansa, Henki perustaa seurakunnan ja vahvistaa ja varustaa Jeesuksen seuraajat todistajan tehtävään.

Kaikki tämä kuuluu suureen elämän liikkeeseen, joka jatkuu ja on tälläkin hetkellä käynnissä maailmassa, joskus näkyvämmin, joskus näkymättömämmin. Mahdollisuus osallistua tähän liikkeeseen on suuri etuoikeus ja kunnia, armo ja lahja, joka perustuu kasteessa saatuun todistajan tehtävään.

Todistus liittyy kiinteästi Jumalan pelastavaan toimintaan maailmassa. Se on sekä julistamisen että diakonisen palvelun muodossa todistamista siitä, että Jeesus Kristus on Vapahtaja ja Herra. Siihen kuuluu myös rauhan ja sovinnon rakentaminen. Kristilliseen todistukseen ja lähetystyöhön sisältyy myös marttyyrikuoleman mahdollisuus (Ilm. 6:9). Kristittyjen marttyyrien verta onkin verrattu [kirkon] siemeneen (kirkkoisä Tertullianus, n. 155–220).

Instituutioista kumppanuuteen

Monia erilaisia tulevaisuuden näkemyksiä on esitetty 2000-luvun lähetystyöstä ja sen piirteistä, osa jo oikeaan osuneita, osa hieman varjoon jääneitä. Yksi tärkeimmistä näkemyksistä liittyen tämän päivän lähetystyöhön esitettiin itse asiassa jo toista sataa vuotta sitten Edinburghin maailmanlähetyskonferenssissa 1910. Siellä intialainen V. S. Azariah lausui seuraavat sanat konferenssin lähes kokonaan eurooppalaisille ja pohjoisamerikkalaisille osanottajille, joita oli yli 1200: “Kaikkina aikoina Intian kirkko tulee osoittamaan kiitollisuutta ja todistamaan lähetystyöntekijöiden sankarillisuudesta ja itseään säästämättömästä vaivannäöstä. Te olette antaneet omastanne voidaksenne antaa ruokaa köyhille. Te olette antaneet ruumiinne poltettavaksi. Me pyydämme myös rakkautta. Antakaa meille ystävyyttä.”

Jotain on tapahtunut reilussa 100 vuodessa, kun tänä päivänä hyvin monet lähetykseen sitoutuneet kirkot, lähetysjärjestöt ja lähetyksen toimijat painottavat ystävyyttä, vieraanvaraisuutta ja kumppanuutta maailmanlaajassa lähetysliikkeessä enemmän kuin instituutioita, byrokratiaa tai hallintoa. Azariahin sanat ovat edelleen täysin ajankohtaisia tämän päivän kristityille. Universaalilla kirkolla ja maailmanlähetyksellä on nimittäin edelleen vaikeuksia nähdä ja elää todeksi yhtä kristillisen uskon keskeisintä osaa: kristittyjen ykseyttä ja keskinäistä rakkautta (Joh. 13:34–35; 17:11, 21–23).

Kuka tekeekään työt?

Maailmanlähetyksen parissa on suuri joukko kulttuurirajat ylittäneitä lähetystyöntekijöitä (yli 450 000). Kuitenkin, vaikka heidän lukuunsa lisätään kaikki kristillisissä kirkoissa, järjestöissä tai verkostoissa työntekijöinä toimivat ihmiset, he ovat yhteensä noin 1 % maailman kaikista kristityistä, ja loput 99 % ovat ns. ”maallikoita”, seurakuntien ja kirkkojen rivijäseniä. Juuri heidän mukaan saamisensa maailmanlähetykseen on ratkaisevan tärkeää, ainakin kolmesta syystä.

Ensinnäkin jo määrällisesti heitä on 99 kertaa enemmän kuin kristinuskon ”ammattilaisia”, kun suhde on 99–1. Toiseksi, kristillinen todistus Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja evankeliumin muuttavasta voimasta on uskottavampi, kun sen antaa joku, joka ei leipätyökseen toimi uskonnollisen yhteisön palveluksessa. Ja kolmanneksi, kirkkojen ja seurakuntien jäsenet toimivat monissa hyvin erilaisissa ympäristöissä, joihin lähetystyöntekijöillä tai pastoreilla saattaa olla vaikeaa, jopa mahdotonta päästä, ja tuollaisissa ympäristöissä toimivilla kristityillä on luonnollisella tavalla mahdollisuus olla todistajina siitä, että evankeliumin sanoma kuuluu yhtä hyvin niihin ympäristöihin kuin kirkkoihin ja kappeleihin.

Paikallinen jumalanpalvelusyhteisö on se paikka ja tapahtuma, jossa kristittyjä rohkaistaan ja varustetaan toimimaan evankeliumin hyväksi omissa ympäristöissään. Lähetys nousee seurakunnan keskuudesta, sen rukouksista ja jumalanpalveluselämästä.

Globaalin etelän painoarvo

Toisena tärkeänä maailmanlähetyksen piirteenä 2000-luvulla voidaan mainita globaalin kristinuskon demografinen muutos, kun yli 2/3 kaikista maailman kristityistä asuu ns. globaalissa etelässä. Vuonna 1900 noin 18 % kristityistä asui Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa, kun vastaava luku Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli yhteensä 82 %.

Tänä vuonna maailmassa arvioidaan olevan n. 2,67 miljardia kristittyä, joista asuu globaalissa etelässä 69 % ja globaalissa pohjoisessa 31 %. Yleisesti voidaan todeta, että etelässä kirkot jatkavat kasvamista, pohjoisessa sen sijaan perinteisten kirkkojen jäsenmäärän väheneminen jatkuu. Esimerkkinä tästä kehityksestä mainittakoon, että maailman suurimmat luterilaiset kirkot ovat tänä päivänä Afrikassa.

Kyseessä on suurempi muutos kuin Suomessa ehkä tiedostetaan tällä hetkellä, koska se vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan Suomen kristillisyyteen, globaaliin kristinuskoon ja maailmanlähetykseen tulevina vuosikymmeninä monin tavoin. Se vaikuttaa jo nyt kristinuskon itseymmärrykseen ja identiteettiin samoin kuin ekumeeniseen lähetysteologiaan ja tekee lähetystyöstä kokonaisvaltaisempaa, koska globaalin etelän kristityt elävät usein materiaalisessa köyhyydessä ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien luonnonkatastrofien vaikutusalueella, toisin kuin useimmat globaalissa pohjoisessa elävät kristityt.

Kokonaisvaltainen lähetystyö tarkoittaa samanaikaista evankeliumin julistamista ja sen sanoman todeksi elämistä. Se ei tarkoita niinkään julistamisen ja palvelun esiintymistä rinnakkaisina tapahtumina, vaan sitä, että julistamisella on aina myös yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska se kutsuu ihmisiä katumukseen ja rakastamaan lähimmäisiä, mikä johtaa muutokseen myös yhteiskunnallisesti. Samoin evankeliumista nousevalla palvelulla ja yhteiskunnallisella osallistumisella on väistämättä julistuksellisia vaikutuksia, koska ne ovat todistusta evankeliumin muuttavasta voimasta ja Jumalan armosta Kristuksessa.

Kristinuskon demografisen painopisteen siirtyminen globaaliin etelään tarkoittaa myös sitä, että ne, joita ennen pidettiin reuna-alueilla tai lähetysalueilla olevina marginaaliryhminä, ovatkin nyt lähetyksen keskeisiä toimijoita. Tästä ilmiöstä Kirkkojen maailmanneuvoston lähetysasiakirja toteaa: ”Lähetyksen toimijoita ovat vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävät ihmiset. Heillä on profeetallinen tehtävä, joka julistaa kaikille kuuluvaa yltäkylläistä elämää. Yhteiskunnan syrjäytetyt ihmiset ovat Jumalan lähetyksen ensisijaisia kumppaneita.” (#107).

Paikallisuus on globaalia

Maailmanlaaja lähetystyö näyttää 2000-luvulla painottavan paikallistasoa mutta globaalissa kehyksessä, ja nykyiset viestintävälineet mahdollistavat kaukanakin vallan ja voiman keskuksista syrjässä elävien kristittyjen osallistumisen yhteiseen oppimisen ja toimintaan – jos heille annetaan siihen tilaisuus. Tämä on globaalin pohjoisen kristillisyyden mahdollisuus ja haaste.

Suomessa paikallistasolla näitä ”reuna-alueita” edustavat mm. maahanmuuttajakristityt, joiden on ollut usein vaikea löytää tiensä suomalaisiin seurakuntiin. Siihen on monia syitä, mm. molemminpuoliset pelot ja ennakkoluulot. Tämä on johtanut siihen, että monesti maahanmuuttajakristityillä on omia, ns. etnisiä seurakuntia. Ilmiö on yleinen myös muualla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa. Maahanmuuttajakristityt eivät ole uusi ilmiö, koska kirkko on alusta asti ollut liikkeellä oleva, vaeltava Jumalan kansa. Tärkeää olisi, että niin suomalaiset kristityt kuin muualta tulleet kristityt muistaisivat Jeesuksen sanan: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35).

Artikkeli Kenen tehtävä on lähetys? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Hän tarttui minua kädestä ja kertoi tuntevansa, kuinka Jumala sanoo, että minun pitää tehdä levy.

Leppä otti vinkistä vaarin ja rukoili Jumalalta apua, mutta tämä ei alkuun puhunut hänelle. Kunnes tulppa avautui, ja sitten se olikin menoa.

– Tekstiä alkoi tulvia, sanoittaminen avautui ja nyt sanoja riittää vielä tosi moneen lauluun.

Alkoi vuoden kestävä projekti, minkä aikana Leppä sanoitti, sävelsi, sovitti, soitti, lauloi, äänitti ja tuotti levyllisen gospelmusiikkia. Hänen tapansa sanoittaa on kirjoittaa teksti ensin englanniksi ja kääntää se sitten suomeksi. Näin siksi, koska hän tykkää laulaa englanniksi. Mutta mistä laulut kertovat?

– Raamatun kohtia, kuten laulu ”Rakkauden valo”, joka on Johanneksen evankeliumista (Joh. 3:16). Laulut ovat hyvin henkilökohtaisia, mukana on paljon rukous-, ylistys- ja rakkaustyyppistä laulantaa.

Leppä kuvailee tapaansa säveltää yksinkertaiseksi, joka lähtee melodian tapailusta. Hänen gospelmusiikkinsa on countryhenkistä amerikkalaistyylistä rockgospelia. Levyprojekti vei Lepän täysin mennessään, mutta paneutuminen kannatti.

– Ensimmäinen levy on tehty ja olo on hyvä. Seison levyni takana suorin selin.

Armon Voimalla-levy on kuunneltavissa nykytyylisesti Spotify-, iTunes- ja muissa julkaisupalveluissa. Levystä on tehty myös perinteinen cd-versio.

MUSIIKKI on kulkenut Lepän elämässä mukana pitkään, hän on tehnyt sitä ammattimaisesti jo 22 vuotta. Juuret musiikkiin istutettiin jo lapsena ja kodin esimerkillä on ollut iso merkitys.

– Äitini on laulanut paljon, ja isäni on soittanut bändeissä. Kun kuulee ja näkee paljon musiikkia, se tarttuu.

Moni yhdistää Leppään sanan Elvis. Innostus legendaariseen laulajaan syttyi jo 2-vuotiaana. Elvistä Leppä on kuunnellut eniten ja kun hän lauloi ensimmäisen kerran julkisesti muitten kuullen, se oli Elvistä karaokessa 18-vuotiaana. Esiintyminen Voice of Finlandissa 2014 löi lisää vettä Elvis-myllyyn ja Leppä onkin toteuttanut paljon yhteisiä projekteja Elvis Finland -kerhon kanssa.

Laulamisen lisäksi Leppä hallitsee kaikki perusbändisoittimet. Hänen omassa musiikissaan maistuvat roots-pohjaiset country ja blues.

– Haluan, että minut tunnetaan ja muistetaan myös omasta musiikistani.

Leppä kertoo olevansa vahvasti Jumalan lapsi, uskon hän löysi itse rippukouluikäisenä. Etsikkoaika ja kasvu uskoon kesti pitkään, kun hän hakeutui Jumalan lähelle vaikeuksissaan. Viime aikoina hän on tullut mukaan Kuusankosken seurakunnan vapaaehtoistyöhön, mikä lähti musiikin kautta.

– Olen rukoillut monta vuotta, että pääsisin esittämään hengellistä musiikkia. Olen erittäin kiitollinen, kun se on vihdoin toteutunut.

Artikkeli Levyllinen omakohtaista gospelia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Artikkeli Viisauden jäljillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirkkohallitus on myöntänyt Kokkolan seurakuntayhtymälle Kirkon ympäristödiplomin. Ympäristödiplomi on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristöjärjestelmä, jonka avulla seurakunnat voivat ilmaista tahtonsa toimia esimerkillisesti suhteessa luontoon ja ympäristöön sekä kehittää toimintaansa entistä ympäristöystävällisemmäksi. Kirkon ympäristödiplomi ei ole pelkkä palkinto, vaan konkreettinen väline muutokseen – tapa kantaa vastuuta luomakunnasta ja edistää kestävää kehitystä kristillisen uskon pohjalta.

Ympäristökysymykset koskettavat kaikkia seurakunnan toimintoja. Lainsäädäntö edellyttää ympäristövaikutusten huomioonottamista esimerkiksi rakentamisessa, kiinteistönhoidossa, jätehuollossa, metsänhoidossa ja hautausmailla.

– Ympäristödiplomin avulla voidaan tunnistaa toiminnan ympäristövaikutukset, minimoida riskejä, ennakoida tulevia haasteita ja kehittää toimintaa jatkuvasti. Pitkällä aikavälillä tämä on myös taloudellisesti järkevää, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö ja ympäristövastaava Veli-Matti Raappana.

Nivomme ympäristöasiat osaksi seurakunnan toimintaa.

Veli-Matti Raappana

Kokkolan seurakuntayhtymässä ympäristöasioita on huomioitu jo pitkään. Sen ansiosta Kirkon ympäristödiplomin hakemiseen tarvittavat peruskriteerit täyttyivät suhteellisen helposti. Yhtymä saikin ympäristödiplomiprosessiin kuuluvassa ympäristökatselmuksessa erinomaisen arvosanan.

Seurakunnissa on totuttu kiertotalouteen. Kalusteet saavat usein uuden elämän toisessa ympäristössä. Kalusteiden välivarastoa kutsutaankin leikkisästi IKEAksi. Kerhojen askarteluissa hyödynnetään luonnonmateriaaleja, tyhjiä elintarvikepakkauksia tai muuta ylijäämätavaraa.

Energian ja veden kulutusta on vähennetty nykyaikaisilla, teknisillä järjestelmillä. Monista vähällä käytöllä olevista rakennuksista ja toimitiloista on luovuttu. Ullavaan on rakennettu pölyttäjille pörriäispelto ja sähköautojen latauspisteet on asennettu tänä vuonna moniin kiinteistöihin.

Seurakunnissa tarjotaan Reilun kaupan kahvia ja teetä, keittiöissä suositaan lähiruokaa ja leireillä tarjotaan viikoittain 3–4 kasvisateriaa. Ylijäämäruokaa jaetaan diakonian kautta tai myydään ResQ Club -palvelun avulla.

Seurakunnissa järjestetään luontokirkkoja ja vietetään luomakunnan sunnuntaita. Kokkolasta löytyy Mietiskely- ja rukouspolkuja. Metsiä hakataan kestävästi alle vuotuisen kasvun verran.

Ympäristödiplomin hakeminen on vaatinut yhtymältä myös syvällisempää ympäristöasioiden pohdintaa.

Kokkolan seurakuntayhtymä onkin laatinut ympäristöohjelman, joka tukee ympäristötyön suunnittelua ja seurantaa. Ohjelman pääteemoja ovat jätehuolto ja kiertotalous, hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, metsien ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen sekä ympäristövaikuttaminen.

– Tavoitteena on muuttaa kulutusta yhä enemmän kiertotalouden periaatteiden mukaiseksi. Haluamme myös suojella vanhimpia metsiä ja luonnontilaisia soita sekä hyödyntää luontoalueitamme monipuolisesti, Veli-Matti Raappana listaa.

Yhteinen kirkkoneuvosto teki viime lokakuun kokouksessaan päätöksen hakea noin sadan hehtaarin suuruista, pääosin luonnontilassa olevaa suoaluetta yksityiseksi luonnonsuojelualueeksi METSO-ohjelman kautta.

Ympäristödiplomin hakuprosessin aikana on myös toteutettu hiilitaselaskelmat, tehty jätehuoltokartoitus ja laadittu jätehuoltosuunnitelma. Kokkolan suomalainen seurakunta sekä Kälviän ja Lohtajan seurakunnat ovat laatineet myös omat ympäristökasvatussuunnitelmansa.

Ympäristötyö ei Raappanan mukaan suinkaan pääty Kirkon ympäristödiplomin saamiseen.

– Nyt meillä on hyvät työkalut ja suunnitelmat ympäristöasioiden huomioimiseen myös jatkossa. Sidomme ympäristötavoitteet osaksi toimintaamme ja päätöksentekoamme. Tilojen käytön tehostaminen ja tarpeettomista kiinteistöistä luopuminen ovat osa tätä prosessia. Siihen meitä ohjaa sekä Kirkon energia- ja ilmastostrategia Hiilineutraali kirkko 2030 että myös taloudelliset ja jäsenmäärän muutoksiin liittyvät realiteetit.

Kokkolan seurakuntayhtymä ja sen seurakunnat haluavat kannustaa sekä työntekijöitä että seurakuntalaisia näkemään oman paikkansa
luomakunnassa ja kantamaan ympäristövastuuta yhdessä.

Kokkolan seurakuntayhtymä on vahvasti hiilinegatiivinen

Kokkolan seurakuntayhtymän tuoreet hiilitaselaskelmat osoittavat, että seurakuntayhtymän omistamat metsät sitovat hiiltä moninkertaisesti enemmän kuin seurakuntayhtymän toiminnasta aiheutuu päästöjä. Hiilitaseen laskeminen oli osa Kokkolan seurakuntayhtymän ympäristöohjelman suunnittelua.

Hiilinegatiivisuudesta voidaan kiittää seurakuntayhtymän noin
4 400 hehtaarin metsäomaisuutta. Kokkolan seurakuntayhtymä onkin Suomen seurakuntatalouksien suurimpia metsänomistajia.

Seurakuntayhtymän toiminnan vuotuiset päästöt investointeineen ovat noin 2 030 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e), kun taas seurakuntayhtymän metsien vuotuinen hiilinielu on peräti 8 730 tonnia CO2e. (CO2e on ilmastotieteessä käytetty suure, joka kuvaa kasvihuonekaasujen ilmastovaikutusta.)

– Olemme siis tällä hetkellä vahvasti hiilinegatiivisia, iloitsee kiinteistöpäällikkö ja ympäristövastaava Veli-Matti Raappana.

Keskivertosuomalaisen vuotuinen hiilijalanjälki on 9,61 tonnia CO₂e. Seurakuntayhtymän metsät kompensoivat siis omien päästöjensä lisäksi noin 697 seurakuntalaisen hiilijalanjäljen. (Laskelma: (8 730 – 2 030) / 9,61 ≈ 697)

Hiilitaselaskelmassa on arvioitu, miten seurakuntayhtymän metsien hiilivarasto ja hiilensidonta kehittyvät seuraavan 50 vuoden aikana, mikäli hakkuut säilyvät nykyisellä tasollaan.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

Hiilineutraalius tarkoittaa, että seurakuntatalouksien kasvihuonekaasupäästöt ovat yhtä suuret kuin niiden omistamien maiden hiilinielut tai että päästöt kompensoidaan muilla tavoilla.

Kokkolan seurakuntayhtymän tilanne näyttää erittäin hyvältä. Hiilitaselaskelmien mukaan yhtymä pysyy hiilinegatiivisena myös seuraavat 50 vuotta, mikäli metsänhoidolliset toimintatavat säilyvät ennallaan.

Hiilitaselaskelmat toteutti Tapio Palvelut Oy.

Kirkon ympäristödiplomi

• on kirkon oma ympäristöjärjestelmä, jonka avulla seurakunnat voivat kehittää toimintaansa mahdollisimman ympäristöystävälliseksi.
• toimii yhdessä Kirkon energia- ja ilmastostrategian Hiilineutraali kirkko 2030 sekä Kirkon ilmasto-ohjelman Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus kanssa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ympäristötyön pohjana.
• on voimassa viisi vuotta kerrallaan.

Artikkeli Viljelemme ja varjelemme julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.