Syntiin langennut ihminen menetti yhteyden Jumalaan. Samalla ymmärrys omasta ja lähimmäisen ihmisarvosta hämärtyi. Jumala lähetti Poikansa palauttamaan yhteyden, antamaan synnit anteeksi ja kirkastamaan ihmisen ainutlaatuisen arvon. Kristuksen risti ja ylösnousemus ovat iankaikkisen valon lähde, jota kirkko välittää maailmaan.

Ylösnoussut Herramme antoi opetuslapsilleen kaste- ja lähetyskäskyn mennä ja tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen ja opettaa noudattamaan tahtoaan. Näihin liittyy lupaus: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Tämä lupaus läsnäolosta liittyy nimenomaan lähetyskäskyn toteuttamiseen ja kantaa Jumalan kansaa henkilökohtaisten vaikeuksien, vainojen, sotien ja evankeliumilta suljettujen yhteiskuntien keskellä.

Medialähetystyössä iloitsemme iloitsevien kanssa ja itkemme itkevien kanssa. Tänä vuonna olemme kuulleet vankeuteen joutuneista ja marttyyreinä kuolleista. Työ toteutuu rohkeiden ja sitoutuneiden paikallisten tekijöiden kautta. He sanoittavat evankeliumin, opettavat käytännön taitoja ja puolustavat luomiseen perustuvaa ihmisarvoa. He ovat uskollisia evankeliumille ja toimivat kulttuuriinsa sopivasti.

Ohjelmia tuotetaan monilla puhutuilla kielillä ja joskus myös viittomakielellä. Näin opetetaan Raamattua, vahvistetaan seurakuntia ja annetaan perusopetusta luku- ja laskutaidosta heille, jotka muuten jäisivät siitä osattomiksi. Pakolaisleireillä, suljetuissa maissa, pitkien etäisyyksien päähän tai rajoitteiden keskellä eläville media voi tuoda hengellisen tuen ja rohkaisun.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on osa Kristuksen maailmanlaajaa kirkkoa. Olemme saaneet aikanaan tänne pohjolan perukoille evankeliumin toisten kansojen kautta. Nyt on meidän vuoromme ammentaa tätä aarretta eteenpäin vielä tavoittamattomille kansoille ja ihmisryhmille. Lähetystyö ei ole vain osa seurakunnan ja kirkkomme perustehtävää, vaan se on kirkkomme ydintehtävä ja hengellisen elinvoimamme lähde. Medialähetystyö muistuttaa, että evankeliumi on mahdollista viedä kansojen ulottuville nykyisen viestintäteknologian mahdollistamin keinoin.

Evankeliumi siellä, minne muut eivät yllä

Medialähetys on tavoittavuudessaan ainutlaatuinen. Evankeliumi tulee koteihin, kyliin, pakolaisleirille, suljettuihin maihin, vuoristoseudulle tai älypuhelimiin sekä muihin ruutuihin. Median voi avata silloin, kun se on turvallista, ja sulkea silloin, kun sitä ei halua kuunnella tai katsoa. Tämä tekee medialähetyksestä kutsuvaa, ei pakottavaa.

Sisältöjä tuotetaan paikallisilla kielillä. Paikallisten ihmisten tekemien sisältöjen kautta evankeliumi saa paikallisen äänen, rytmin ja ilmaisun. Paikalliset kristityt tuntevat oman kulttuurinsa kysymykset ja osaavat vastata niihin uskottavasti ja vaikuttavasti.

Media tavoittaa myös heidät, joiden ääntä ei kuulla tai joita ei haluta nähdä: vammautuneita, mielenterveyden haasteiden kanssa eläviä, kuulovammaisia, lukutaidottomia sekä tyttöjä ja naisia, joiden mahdollisuuksia opetukseen ja hengelliseen tukeen rajoitetaan. Työ on ekumeenisesti vuorovaikutuksellista, vaikuttavaa ja innostavaa.

Teknologia tehtävän palveluksessa

Teknologinen murros tekee medialähetyksestä monikanavaista. Radio on yhä tärkeä monilla alueilla sekä siellä, missä internetiä ja mobiilisovelluksia rajoitetaan tai estetään. Satelliittitelevisio tavoittaa koteja alueilla, joissa on paljon satelliittivastaanottimia. Ne toimivat, vaikka muuta viestintään rajoitettaisiin. Sosiaalinen media, mobiilisovellukset ja viestisovellukset avaavat mahdollisuuksia aiempaa parempaan vuorovaikutukseen, palautteeseen, rukoukseen ja jatko-ohjaukseen.

Uusi mediaympäristö on vuorovaikutteinen, mutta siihen liittyy myös riskejä: valvonta lisääntyy, alustat voivat sulkeutua ja algoritmit vaikuttavat näkyvyyteen. Tekoäly on monissa asioissa todella suuri apu ja mahdollistaja, mutta sen käytössä on hyvä tietää mitä tekee, etteivät tiedot aiheuta turvallisuusriskejä.

Teknologia palvelee evankeliumia, ihmisarvoa, paikallista omistajuutta sekä vähemmistökielisiä kulttuureja Kristuksen rakkauden pohjalta. Medialähetys on ajankohtaisempaa kuin koskaan: maailmassa, jossa rajat sulkeutuvat, valvonta lisääntyy ja yksinäisyys kasvaa, tarvitaan välineitä ja ihmisiä, jotka ylittävät rajoja teknologian, luovuuden ja rakkauden avulla.

Radio ylittää suljetut rajat

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 perustettu Far East Broadcasting Company (FEBC) ymmärsi radion varsinaisena lähetystyön välineenä, ei vain sen tukena. Kiinan vallankumouksen vuoksi työ asettui Filippiineille, josta lähetykset alkoivat vuonna 1948 ja laajenivat vähitellen eri puolille maailmaa.

Trans World Radio (TWR) puolestaan syntyi vuonna 1952 Paul Freedin halusta tavoittaa Euroopan ja muiden vaikeasti saavutettavien alueiden ihmiset. Monacon voimakkaista lähettimistä radioaallot ulottuivat aikanaan Eurooppaan, Pohjois-Afrikkaan sekä kommunismin ja ateismin puristamaan Itä-Eurooppaan ja Neuvostoliittoon. Myöhemmin TWR rakensi laajan radioasemien verkoston eri puolille maailmaa.

FEBC ja TWR kantavat samankaltaista näkyä tavoittaen kansoja, tukien painostuksen ja vainojen keskellä eläviä kristittyjä ja tuoden kristillistä yhteyttä myös fyysisten ja henkisten rajoitteiden kanssa eläville ihmisille. Radion rinnalle ovat tulleet internet, mobiilisovellukset, sosiaalinen media ja muut digitaaliset alustat. Kanavat valitaan sen mukaan, mitä alueen ihmiset käyttävät.

Satelliitti tuo kristittyjen äänen näkyviin

SAT-7 kasvoi havainnosta, jonka Terence ”Terry” Ascott teki Kairossa 1980-luvun lopulla. Lukutaidottomat katsoivat televisiota keskeneräisissä taloissa ja puuttellisissa olosuhteissa. Vuonna 1995 perustettu SAT-7 teki Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kirkot sekä alueen kristillisen historian näkyviksi satelliittitelevision avulla. Nykyisin se toimii useilla kielillä satelliittitelevision, mobiilisovellusten, internetin ja sosiaalisen median alustojen kautta. Vuorovaikutuksellisuus on lisääntynyt niiden kautta.

Satelliittilähetyksiä on vaikeampi estää kuin nettiä tai mobiilisovelluksia. Siksi ne ovat yhä tärkeitä Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Ohjelmatuotantoa voidaan näyttää satelliitin lisäksi netin ja mobiilisovelluksiin sisältyvien suoratoistojen kautta. SAT-7:lla on neljän kanavakokonaisuutta, joista KIDS keskittyy tukemaan lapsia ja nuoria pelkojen ja sotienkin keskellä.

Vuonna 2018 perustettu PAK7 kouluttaa pakistanilaisia kristittyjä nuoria median tekijöiksi, tuottaa ohjelmia urduksi ja antaa paikallisille kristityille kasvot ja äänen. Huhtikuussa 2022 PAK7 käynnisti ympärivuorokautisen satelliittitelevisiokanavan, jonka lähetykset näkyvät Pakistanissa ja sen rajojen ulkopuolella.

Afghan Christian Media Network perustettiin alkuvuodesta 2026 ja satelliittikanava on Mozhda TV. Se tekee parhaillaan ohjelmia, joiden lähettäminen viidellä Afganistanissa puhutulla kielellä alkaa vuoden 2026 lopulla. Mozhda TV on ensimmäinen afgaanien johtama ympärivuorokautinen kristillinen satelliittitelevisiokanava. Mozhda merkitsee hyvää uutista, ilosanomaa ja evankeliumia. Kanava välittää toivoa Kristuksessa sekä tukee naisten ja tyttöjen oppimista maassa, joka estää heiltä koulunkäynnin.

Sansa kirkon medialähetyksen palveluksessa

Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) syntyi vuonna 1973 halusta välittää evankeliumia Itä-Eurooppaan, suljettujen rajojen taakse niihin maihin, joissa ateismi ja vainot olivat todellisuutta. Uskonnon vapauden toteuduttua myös Itä-Euroopassa Sansan katse ja tekemä medialähetystyö suuntautui Pohjois-Afrikasta Lähi-idän ja Keski-Aasian yli aina Japaniin ulottuvalle alueelle. Tuolla alueella on vähiten kristittyjä ja he kokevat painostusta ja vainoja. Sansa hyväksyttiin vuonna 1994 osaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetys- ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöperhettä. Tässä perheessä Sansa keskittyy medialähetykseen. Sen innovatiivisuus ottaa käyttöön tämän ajan välineet, oppii muilta ja jakaa oppimaansa toisille. Näin voimme palvella Kristuksen evankeliumia ja Jumalan valtakuntaa omalta pieneltä osaltamme.

Sansan strategia vuosille 2026–2030 tiivistää Sansan kutsumuksen: ”Sansa toimii kristittyjen välineenä lähetyskäskyn toteuttamisessa vaikuttavasti kaikkialta kaikkialle.” Raamattu, rukous, rakkaus ja rohkeus kuvaavat työn hengellistä logiikkaa. Ne synnyttävät halun etsiä uusia väyliä evankeliumin välittämiseen luovalla ja rohkealla tavalla. Sansan innovatiivisuus ottaa käyttöön tämän ajan välineet, oppii muilta ja jakaa oppimaansa toisille.

Sansa tekee työtä, jotta sen kumppanit Suomessa ja maailmalla kukoistaisivat, ihmiset kohtaisivat evankeliumin omalla kielellään ja reagoisivat siihen positiivisesti. Medialähetys palvelee seurakuntatyötä siellä, missä seurakuntia ei ole, niitä ei voi turvallisesti perustaa tai kristityt elävät vähemmistönä ja painostuksen alla. Se ei korvaa seurakuntaa, mutta se vahvistaa yhteyttä Kristuksen globaaliin kirkkoon.

Artikkeli Medialähetys muuttuvassa maailmassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kouvolan seurakuntayhtymän hautaus- ja puistopalveluissa ylipuutarhurina työskentelevä Janne Saarinen kertoo, että aloittaessaan työt Kuusankoskella 30 vuotta sitten tuhkahautauksia oli noin viisi prosenttia kaikista hautauksista. Nyt vastaava luku on lähes 80 prosenttia.

Kouvolassa maan poveen laskettiin 262 vainajaa arkussa viime vuoden aikana, ja tuhkahautauksia oli 790, joista hautausmaiden muistolehtoihin haudattiin 219 vainajaa. Muistolehdossa on yhteismuistomerkki, johon kiinnitetään muistolehdosta viimeisen lepopaikkansa saaneiden vainajien nimilaatat.

Kouvolan hautausmailta löytyy myös muualle haudattujen muistelupaikkoja, sankarihautausmaita, karjalaisten muistomerkkejä, vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkkejä sekä tyhjän sylin muistopaikka heille, jotka ovat menettäneet lapsensa tai eivät ole koskaan saaneet lasta.

HAUTAUSPERINTEET ovat muuttuneet vuosien varrella. Aiemmin hautajaiset ovat olleet keskimäärin suurempia, saattoväkeä on ollut enemmän ja hautakumpareet on vuorattu runsailla kukkalaitteilla. Nyt saattoväki on vähentynyt ja kukkien kanssa ollaan maltillisempia.

Saarinen kertoo, että siunaustilaisuudessa voi esimerkiksi olla hiekka-astia, johon saattovieraat voivat käydä laittamassa kynttilän palamaan. Eräissä hautajaisissa saattoväki kirjoitti viimeiset muistosanat vainajalle vaalean arkun kanteen.

– Nykyään on usein myös niin, että lähiomaiset hankkivat siunaustilaisuuteen ison maljakon ruusuja, ja jokainen hautajaisvieras vie siitä yhden ruusun haudalle ja lukee värssyn. Saattoväen ei silloin tarvitse erikseen hankkia kukkalaitteita.

Kukkalaitteiden vaihtaminen yksittäisiin kukkiin on monelle ekologinen tai taloudellinen valinta.

LÄHEISEN KUOLEMA tuo mukanaan paljon kuluja. Hautajaisten järjestämisessä kustannuksia syntyy esimerkiksi vainajan kuljettamisesta, arkun tai/ja uurnan hankinnasta, hautakivestä, hautapaikasta sekä muistotilaisuuden tilavuokrasta ja tarjoiluista. Hautajaisten hintalappu nousee helposti tuhansiin euroihin.

Tilannetta ei helpota se, että viime vuonna seurakuntien hautaustoimen hintoja oli korotettava. Korotuksen taustalla on kirkon lakisääteinen tehtävä ylläpitää hautausmaita ja huolehtia hautaustoimen palveluista. Näiden tehtävien hoitamista varten valtio on maksanut valtionavustusta, josta valtio päätyi viime vuoden budjetista leikkaamaan 19,6 miljoonaa euroa. Seurakunnat eivät myöskään voi käyttää kirkollisverovaroja hautaustoimen kustannuksiin, sillä kirkkolaki sallii verotulojen käyttämisen vain varsinaisiin seurakunnallisiin tehtäviin, ei valtion lailla velvoittamiin tehtäviin.

Artikkeli Hautajaisperinteet ovat muuttuneet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kiva olisi nähdä ihmisiä kasvotusten, mutta etäopiskelu lisääntyy koko ajan ja moni jää sitä kautta yhteisön ja yhdessä olon ulkopuolelle.

Juntunen toimii oppilaitospappina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK), LUT-yliopistossa ja Edukossa. Työkenttänä hänellä on kuusi kampusta ja yli 10 rakennusta, opiskelijoiden lisäksi hän pitää huolta myös henkilökunnasta. Vaan mitä hän oikein tekee.

– Kohtaan ihmisiä heidän omissa ympyröissään. Luon ilmapiirin, missä voi puhua vapaasti opiskelusta, elämästä ja ihan mistä hyvänsä. En pelkää enkä sulje pois mitään aihetta.

Puhumisesta puheen ollen, Juntusella itsellään on puhumisen lahja. Hänen tapansa tehdä työtä on kulkea käytävillä, huoneissa, ruokalassa taukotiloissa; siellä missä ihmiset ovat, ja antautua juttusille. Millaiset aiheet nousevat kohtaamissa esille.

– Opiskelujen edistyminen, mielen haasteet, ihmissuhteet, työssä jaksaminen eli elämän koko kirjo. Pidämme yhteyttä, sovimme tapaamisia; joskus useita ja pitkiäkin jaksoja. Sosiaalisen median kanavat ovat myös mahdollisuus kasvokkain näkemisen sijaan.

JUNTUNEN opiskeli Joensuussa teologian maisteriksi, hänellä on myös ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutus. Siitä on tukea keskusteluissa, joissa hän näkee lisäksi yhden merkittävän edun.

– En tee kirjauksia, mikä poistaa jännitystä kohtaamisista. Voimme puhua vapaasti mistä tahansa ja ihan mitä vaan.

Yksin ei oppilaitospapin tarvitse työtään tehdä. Tukena hänellä ovat oppilaitosten omat hyvinvointiasiantuntijat, kuten kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat ja muu henkilökunta.

– Yksi oppilaitospapin tärkeä tehtävä on luoda verkostoja eri toimijoiden kesken ja yhdistää tekijöitä toisiinsa. Eri tahojen on tällöin myös helpompaa ohjata henkilö toiselle auttajalle.

POHJOIS-SAVOSTA kotoisin oleva Juntunen kallistui nuorena tieteen puolelle ja häntä kiinnosti tutkia erilaisia uskontoja. Papin työssä Pohjois-Karjalassa ja Lapissa hän näki erilaisia seurakuntia ja tehtäviä.

Terapeuttinen työskentely ja työ opiskelijoiden keskellä on Juntuselle luontevaa. Niinpä hän siirtyi Turkuun oppilaitospapin sijaiseksi, ja bongasi siellä Kouvolassa avautuneen paikan.

– Kun oli kyse uudesta tehtävästä, sain luoda sen sisältöä ilman olemassa olevia paineita. Tämä työ on pitkä tie, joka hahmottuu hitaasti matkan varrella.

Opiskelijoille Juntusen työ on arvokasta erityisesti sisällöltään, mutta myös kustannuksiltaan, sillä se on heille maksutonta. Oppilaitospapin virka on päättymässä tämän vuoden lopussa, mutta moni seikka puoltaa sen jatkamista.

Edukon ja XAMKin henkilöstölle tehdystä kyselystä tuli vahvaa tukea. Matalan kynnyksen keskusteluapu, tuki opiskelijoille ja henkilöstölle, yhteisöllisyyden vahvistaminen, turvallisuuden tunteen lisääminen, inhimillisyys ja läsnäolo arjessa; siinä usein toistuneita vastauksia. Juntusesta henkilönä pidetään niin ikään paljon.

– Sain tosi hyvää palautetta siitä, että olen, tulen ja menen sekä teen yhteistyötä ammattitaidolla, lämmöllä ja aidosti. On tärkeää saada palautetta omasta työstään.

ALKANUT lukuvuosi tuo Juntuselle tullessaan muun muassa paljon yhteisiä kohtaamisia: kaikkien oppilaitosten yhteinen Amazing Kouvola, Edukon aloitustapahtuma EdukoFest, opiskelijoiden ja aikuisten retriitit sekä kampus- ja haalaritapahtumat. Keskusteluissa on ollut myös kaikkien uskontojen yhteinen ekumeeninen rauhanrukous.

– Ollaan yhdessä ja kasvokkain, sitä me kaikki tarvitsemme.

Kun Juntunen kulkee pappina eri oppilaitosyhteisöjen keskellä, hengellisyys ja ihmisten omat vakaumukset nousevat luontevasti keskusteluun.

Artikkeli Ihmisten kohtaamista omissa ympyröissään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Muutoin Hakulinen luontoihmisenä viihtyy metsässä mustikoita ja kantarelleja poimien sekä seurakunnan retkille osallistuen. Kirkkomessut hän sunnuntaisin tapaa katsoa televisiosta, mutta uuden päivän hän avaa poikkeuksetta kädet ristien ja Päivän tunnussanaa silmäillen.

YSTÄVÄN KAMMARIN vastuuhenkilö, diakoni Raisa Hautala toteaa, että parasta diakonian keittolounaalla on yhteisöllisyys, ihmiset ystävystyvät ja saavat seuraa. Se voittaa yksin olemisen.

Hansakeskuksen Pointin jälkeen toiminta alkoi Maria-salissa syksyllä 2023. Mukaan liitettiin 2024 tammikuussa ruokailu, johon osallistujien määrä on vaihdellut 70–90 välillä. Vapaaehtoisia on ollut hyvin tarjolla. Neljäntoista hengen joukosta aina osa on elämäntilanteen mukaan palvelemassa.

Ruokailun ja kahvittelun jälkeen on vuorossa hartaus ja ohjelmahetki tietoiskuineen. Tällä kertaa kanttori Mari Lehtinen laulattaa.

Vapaaehtoisena jakelupöydän takana häärivälle Kaija Heleniukselle ”torstai ei olisi mitään ilman palveluhetkeä”.

– Jäin liikealalla vietetyn 40 työvuoden jälkeen eläkkeelle. Tykkään ihmisistä, joten kotiin en halunnut jäädä. Ruokailijoista löytyy uusia ystäviä, joita kadullakin moikataan ja kysellään kuulumisia. Itselläni on myös monia puhelinystäviä, jotka saavat soittaa, olipa kyseessä hyvä tai huono asia. Uskon, että nykyinen lounaspaikan sijainti vaikuttaa kasvaviin kävijämääriin.

KUN VAJAAT SATAKUNTA lounaslautasta on palautunut pöydiltä jakelukärryihin, kohta ovet kolisevat ja paikalle pyyhältävät vapaaehtoiset tuomaan koulujen ylijäämäruokaa. Vastuuhenkilö diakoni Oskari Lehikoinen voi iltapäivällä kirjata syyskauden avaustapahtumasta dokumentteihin kaksitoista ruuan noutajaa, annoksia jonkin verran enemmän. Suurimmat käyttäjäryhmät olivat nytkin ensisijaisesti eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneet sekä eläkeläiset. Syksy näyttää, miten luvut kasvavat.

Jakelun vapaaehtoisista Hanna Sarlo huikkasi keittiön ovella odottavansa ”ihmisten kohtaamista ja ystävyyden kokemusta”. Ensikertalainen Heidi Niemelä puolestaan arvosti”kaiken sujuvuutta”.

Lehikoinen tietää, että kauppojen puolella on ponnisteltu viime vuosina punaliputetun hävikkiruuan supistumisen puolesta. Samaan aikaan avun tarpeen määrä on monesti päinvastainen. Viime keväänä jaettavaa ruokaa saatiin Kouvolassa yhdeltä koululta. Silloin hakijoita oli parisenkymmentä. Nyt mukana on kaksi koulua, joten syksy näyttää tulevan kehityksen. Lehikoinen haluaa kiittää Kouvolan Kipinä ry:tä ruokien kuljetuksesta ja yhteistyöstä.

– Diakonian tärkein tehtävä on vastata hätään. Ruuan ohella tarjoamme myös keskusteluapua, kotikäyntejä, tapaamisia toimistolla, taloudellista avustusta sekä ohjausta ja neuvontaa.

NIMETTÖMÄNÄ PYSYTTELEVÄ hävikkiruuan hakija kiitteli vuolaasti Kouvolan toimintaa todeten, että tietyssä elämänvaiheessa jakopiste oli ainoa ruuan lähde. Rahat tarvittiin parin kuukauden ajan tärkeiden laskujen maksuun. Lisäplussa irtosi siitä, että kouluruoka on valmistettu niin, että se sisältää riittävästi kasviksia, lihaa ja hiilihydraatteja. Nyt jaossa oli kalastajanpyöryköitä ja tillikermaviilikastiketta, perunamuusia ja porkkanaraastetta.

Kouvolan seurakuntien kaikille avoimet ruokailut ja ruoka-apu syksyllä 2026

ANJALANKOSKI

• Perjantaipuuro Myllykosken kirkolla, parillisen viikon perjantaina 4.9.–11.12. klo 10–12. Kaikille avoin ja maksuton. Lahjoituksia otetaan vastaan.
• Keskiviikkokeitto Myllykosken Triadissa 23.9., 21.10. ja 18.11. klo 11–12.
  Vapaaehtoinen maksu, aikuiset 5 €.
• Keittoateria Anjalan seurakuntatalossa 29.9., 27.11. ja 24.11. klo 11.30–12.30.
• Hävikkiruokajakelusta voi kysyä diakoniatyöntekijältä p. 040 7654 159. 

ELIMÄKI

• Ruokailu Korian kirkolla to 3.9.,1.10., 29.10 ja 26.11. klo 11.15–12.30. Aikuiset 5 € ja lapset 2 €. 
• Ruokailu Elimäen srk-keskuksessa to 10.9., 8.10. ja 5.11. klo 11.15–12.30. Aikuiset 5 € ja lapset 2 €. 
• Aamupala ja tavaranvaihtopäivä la 12.9. klo 9–11 Elimäen srk-keskuksen kulmakamarissa.
• Aamupala la 10.10. ja 21.11. klo 9–10.30 Elimäen srk-keskuksen kulmakamarissa. 
• Hävikkiruokajakelu to 3.9. klo 13.30–14 Elimäen seurakunnan alueella asuville Elimäen seurakuntakeskuksen kerhoaulassa, jatkuen joka torstai koulujen toiminta-aikoina. Hävikkiruokajakelusta Korialla voi kysyä Marja Rintaselta 040 5673 589.
  

KUUSANKOSKI

• Keittolounas Kuusankosken seurakuntakeskuksessa joka toinen torstai 3.9. alkaen klo 11–12. Aikuiset 7 €, lapset 3 €. Käteinen, korttimaksu tai MobilePay. Sis. keiton, ruokajuoman, leivän, kahvit ja kahvileivän.
• Puuroa ja pullakahvit, leppoisaa yhdessäoloa Voikkaan kirkolla ti 22.9., 20.10. ja 17.11. klo 13–14.30. Diakoniatyöntekijä paikalla.

KOUVOLA

• Diakonian keittolounas torstaisin klo 11 Kouvolan seurakuntakeskuksessa, hinta 5 €, sisältää keiton, ruokajuoman, leivän, kahvit ja kahvileivän. Käteinen tai MobilePay. Klo 12 hartaus ja ohjelmaa.
• Koulujen ylijäämäruokajakelu torstaisin klo 13.15Kouvolan seurakuntakeskuksessa, sisäänkäynti Hovioikeudenkatu 8. Ota noutoruokaa varten oma astia mukaan. Yhteistyössä Kouvolan Kipinä ry.

VALKEALA

• Diakonian ruokajako Valkealan alueella asuville diakoniatoimiston ovella (Kalevantie 12 G) tiistaisin ja torstaisin klo 14. Ei ennakkovarauksia, jos hakijoita on enemmän kuin jaettavaa, kassit arvotaan.
• Taloudellisen avun ajanvaraus torstaisin klo 10–14 p. 040 673 5699.

Artikkeli Ruoka yhdistää ihmiset julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olen löytänyt paikkani seurakunnassa. Suhteeni uskoon on muuttunut paljon läheisemmäksi ja merkitykselliseksi. Asiat eivät tapahdu sattumalta, vaan uskosta.

Kaukasuolla päävastuullisena yrittäjänä vanhempiensa kanssa gluteenitonta luomukauraa ja muita tuotteita viljelevä 26-vuotias Markus Suutari on seurakuntatyössä jo konkari. Kaikki alkoi, kun hän ei ollut vielä syntynytkään.

– Vanhempani perustivat aikoinaan omasta aktiivisuudestaan perhepiirin muiden perheiden kanssa. Olen pyörinyt taaperosta asti vanhempieni mukana ja kulkenut pitkän taipaleen seurakunnan toiminnassa.

Rippileiri Suomen Lähetysseurassa, isosena omassa seurakunnassa, yövahtina ja liikuntajuttujen pitäjänä rippileireillä, siskon kanssa pidetty sählykerho; Suutarin nuoruus oli täynnä touhua, ja hänestä oli kiva yhdistää tapahtumiin uskonasioiden yhteinen pohdinta ja liikunnan ilo.

VAIKUTTAJAKSI Suutari ryhtyi edellisten seurakuntavaalien jälkeen, kun häntä kysyttiin kasvatuksen ja nuorten aikuisten vaikuttajaryhmään. Nyt hän kuuluu Kouvolan seurakuntien nuorten vaikuttajaryhmään, johon myös Kuitunen liittyi keväällä isoskoulutuksen yhteydessä.

– Koen vaikuttamisen nuorten asioihin tärkeäksi. Löytää nuorille paikka mihin mennä ja missä jokainen voi olla oma itsensä. Tämä tuntuu niin omalta kuin vain voi.

Suutarin sydäntä lähellä ovat perusasiat, joihin kuuluu hyvä Raamatun opetus ja uskon asioiden esillä pitäminen.

– Seurakunta on yhteinen ja teemme työtä yhteiseksi hyväksi. Tarvitsemme nuorille helposti lähestyttäviä erilaisia tapahtumia, joissa he viihtyvät.

Vaikuttajaryhmä, johon on tavoitteena kaksi nuorta jokaisesta seurakunnasta, hakee kaksikon mielestä vielä muotoaan. Työkaluna toimii WhatsApp-ryhmä, jonka kautta voi heittää, työstää ja jalostaa ideoita. Säännöllisiä kokoontumisia ei ole, etäpalavereita on silloin tällöin.

– Ryhmässä on potentiaalia, mukaan kaivataan enemmän aktiivisia nuoria. Koko yhtymän alueelle suunniteltu laaja nuorten leiri ja iso nuortenilta ovat esimerkkejä työstämme, Suutari ja Kuitunen toteavat.

Kirkollinen lainsäädäntö edellyttää, että nuorten asioille tulee olla oma vaikuttajaryhmä, joka ottaa nopeasti kantaa päätöksentekoon nuorisovaikutusten osalta. Tärkeintä on kuitenkin nuorten etu ja kuulla sitä, mitä nuoret ajattelevat.

SEURAKUNTAVAALIT ovat pian käsillä. Kun isä on ollut mukana seurakunnan päätöksenteossa, ehdokkuus kiinnostaa Suutaria, mutta yrittäjyyden tuomat realiteetit puhuvat osin vastaan.

– On asioita, joiden haluaisin menevän eri tavalla. Olen huolissani kirkon maallistumisesta. Konkretia kiinnostaa, byrokratia kyllästyttää.

16-vuotiaat voivat äänestää marraskuun vaaleissa, Kuitunen täyttää rajapyykin lokakuussa eli hän on äänioikeutettu.

– Pohdin äänestämistä, enkä sulje pois ehdokkaana olemista tulevissa vaaleissa, kun olen täyttänyt 18 vuotta.

Aika asettua ehdolle

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnissä 15. syyskuuta saakka. Ehdolle asettuvan on oltava seurakunnan konfirmoitu jäsen ja täytettävä 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 15. marraskuuta. Ehdokas ei voi olla oman seurakunnan tai seurakuntayhtymän viranhaltija tai työntekijä. Ehdokkaiksi kaivataan kaikenikäisiä, eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia eri puolilta Kouvolaa. Vaaleissa asetutaan ehdolle valitsijayhdistyksen kautta. Jos haluaa perustaa oman valitsijayhdistyksen, sitä varten tarvitaan 10 seurakunnan jäsentä.

Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja liitteineen on toimitettava 15.9. kello 16 mennessä Kouvolan seurakunnan seurakuntatoimistoon, Savonkatu 40 (avoinna ma-pe klo 9-15 ja 15.9. klo 9-16) tai Kuusankosken seurakuntakeskukseen, Maunukselantie 3, 3. krs., hallintosihteeri Virpi Myllyharjulle, (paikalla 15.9. kello 9-16).

Ennakkoäänestys on tiistaista lauantaihin 3.-7.11. ja varsinainen vaalipäivä on 15.11. Seurakuntavaaleissa valitaan uuden Kouvolan seurakunnan luottamushenkilöt. He päättävät muun muassa siitä minkälaista toimintaa seurakunnassa järjestetään ja mihin seurakunnan rahoja käytetään.

Artikkeli Halu vaikuttaa nuorten yhteiseksi hyväksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kouvolan seurakuntayhtymän Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Heidi Kääriäinen kertoo, että soittajien kanssa keskustellaan esimerkiksi ihmissuhteiden kiemuroista, yksinäisyydestä, erilaisista elämäntilanteista ja terveydentilaan liittyvistä asioista.

Myös sotaan ja turvallisuusuhkiin liittyvät asiat, kuten droonit ovat herättäneet soittajissa huolta. Sote-palveluiden tilanteesta käydään myös keskusteluja, kun avuntarve ei täyty ja asiat jäävät roikkumaan. Palvelevassa puhelimessa on kuultu paljon huolta myös hallituksen säästötoimenpiteistä, jotka yhdistettynä yleiseen hintojen nousuun lisäävät taloudellista turvattomuutta ja ahdinkoa.

– Päivystäjät kuulevat usein myös kiitosta palvelun olemassaolosta. Kuuntelijaa ja ymmärtävää ihmistä tarvitaan. Emme voi muuttaa kaikkea, sillä suuri osa asioista on yksilön vaikutuspiirin ulottumattomissa, mutta aina voi tehdä jotain. Rinnalla kulkeva lähimmäinen on merkittävä asia ihan jokaiselle, mutta erityisesti huolissa elävälle, Kääriäinen muistuttaa.

VAPAAEHTOINEN päivystäjä tekee noin kerran kuukaudessa kolmetuntisen päivystysvuoron. Kaikki päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia ja heidät on koulutettu tehtäväänsä.

Uusia päivystäjiä kaivataan kuitenkin lisää. Seuraava maksuton kurssi alkaa Kouvolan keskustassa torstaina 24.9. klo 17. Kurssikertoja on kaikkiaan kahdeksan.

– Kurssilla opetellaan auttavan keskustelun taitoja. Vapaaehtoisen tehtävä on pääasiassa kuunnella, mutta tärkeää on myös osata kuljettaa keskustelua eteenpäin ja luoda toivoa tilanteeseen. Usein on tärkeää auttaa soittajaa löytämään voimavarojaantilanteensa helpottamiseksi. Palvelevassa puhelimessa on tilaa myös soittajan hengellisille kysymyksille ja esimerkiksi esirukouspyynnöille, Kääriäinen kertoo.

Hänen mukaansa vapaaehtoisena päivystäjänä toimiminen sopii tavallisille ihmisille, joilla on aikaa osallistua toimintaan. Iltavirkkuna olosta on myös hyötyä, sillä päivystysvuorot ovat klo 18-24 välillä. Päivystäjän tehtävä on itsenäinen, ja päivystää voi joko seurakunnan tiloissa tai kotona. Tukea tehtävän hoitamiseen saa toiminnanohjaajalta ja muilta päivystäjiltä. Lisäksi päivystäjillä on työnohjausta ja yhteisiä tilaisuuksia muutaman kerran vuodessa.

– Oman elämän asiat on hyvä olla riittävässä tasapainossa, jotta jaksaa asettua kuuntelijan rooliin. Moni päivystäjä on sanonut, että tämän tehtävän ja kurssin myötä on saanut myös henkilökohtaiseen elämään taitoja ja hyötyä muutoinkin, Kääriäinen vinkkaa.

Palvelevan puhelimen uusien päivystäjien kurssi alkaa to 24.9. Kouvolan keskustassa. Maksuton. Kurssikertoja on kahdeksan. Lisätiedot: heidi.kaariainen@evl.fi, 040 7140 557.

Kirkon keskusteluapu auttaa silloin, kun on tarve henkiselle tai hengelliselle tuelle. Valtakunnalliseen Kirkon keskusteluapuun kuuluvat Palveleva nettikirje, Palveleva chat ja Palveleva puhelin.

Palveleva puhelin 0400 221 180
joka päivä klo 18-24

Palveleva nettikirje ja Palveleva chat:
evl.fi/apua-ja-tukea/kirkon-keskusteluapu

Artikkeli Palveleva puhelin kuuntelee ja auttaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kaikki toimii, mutta mikään ei toimi kunnolla, Joonas Aarnio kuvailee tämänhetkistä toimintakykyään Jyväskylässä sijaitsevassa palvelutalossa.

– Jalat kantavat sen verran, että sängyn reunalta pystyy nousemaan ylös, ja muutaman kerran olen pystynyt siirtymään itsenäisesti pyörätuoliin, hän kertoo.

Hän syö ja juo itse, ja on pystynyt välillä voitelemaan esimerkiksi leivän. Edistysaskeleet voivat näyttää pieniltä, mutta ovat arjessa merkittäviä.

Aarnion uuden asunnon seinillä on bändijulisteita: Pink Floyd, Deaf Havana, Twenty One Pilots. Hän on opetellut tekemään musiikkia perkussiopadilla ja jalkapallon MM-turnausta hän muistelee lievän harmituksen vallassa, koska omat suosikit putosivat yksi kerrallaan jatkosta.

Aarnio elää mahdollisimman normaalia nuoren miehen elämää, mutta kuntoutus on kovaa työtä: hän käy säännöllisesti fysio- ja toimintaterapiassa sekä kuntosalilla.

– Alussa toiminnot palautuivat itsekseen, mutta nyt mikään ei enää palaudu ilman työtä, Aarnio kuvailee.

Kuntoutus vaatiikin myös mieleltä paljon. Edistyminen on hidasta ja keho tottelee komentoja vaihtelevasti. Samaan aikaan ”pää toimii”, kuten Aarnio asian muotoilee. On väistämätöntä, että muistikuvien, odotusten ja toiveiden muodostama yhtälö törmää päivittäiseen todellisuuteen välillä kipeästi.

Joskus Aarniota turhauttaa sekin, että hänessä ja vastaavasti vammautuneissa nähdään niin helposti pelkkä pyörätuoli tai vamma. Hänkin on sama ihminen kuin ennen vammautumistaan. Hänen päänsä on toiminut koko ajan ihan normaalisti. Onnettomuudessakaan Aarnio ei menettänyt tajuntaansa.

– Onnettomuudesta ei enää jaksaisi koko ajan puhua. Joskus sitä miettii, että tarvitseeko aina kysyä, mitä minulle on käynyt. Kuntoutus on kokopäiväinen työ, eiväthän ihmiset jaksa omista töistäänkään koko aikaa jauhaa, hän huomauttaa.

Turhautuminen on ymmärrettävää. Huomautus pysäyttää. Se saa palvelutaloon valokuvaajan kanssa höyrynneen kirjoittajan myös kyseenalaistamaan itsensä ja koko toimeksiannon mielekkyyden. Sillä vaikka tarkoitus on korostaa Aarnion tahtoa ja kykyä selviytyä, kuntoutua ja jakaa kokemuksiaan vertaistukena toisille, on tällaisessa lehtijutussa lopulta väistämättä kyse myös tirkistelystä. Ja siitä, että me ”tavalliset ihmiset” tahdomme nähdä vaikeasti vammautuneessa positiivisuutta ja valoa yksinkertaisesti siksi, että asia on helpompi kohdata niin. Elämän arvaamattomuuden, epäreiluuden ja särkymisherkkyyden äärelle joutuminen on helpompi käsitellä niin. On mukavampaa, kun vammautunut on hyvällä mielellä.

– On se totta, että välillä positiivisuus tulee tavallaan ulkopuolisten odotuksista. Sitä ajattelee, että muille on parempi, kun puhun positiivisesti, Aarnio myöntää.

Voi olla, että positiivisuus on elämänasenne tai valinta, kuten usein tavataan sanoa. Joonas Aarniota on helppo pitää positiivisuuden suurlähettiläänä: hän ei halua voivotella kohtalonsa epäreiluudella, koska siitä ei olisi mitään hyötyä. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Aarnio tekee Instagramiin videoita, joiden tarkoitus on tarjota tukea vertaisille ja auttaa toisaalta muita ymmärtämään vammautuneen arkea. Seuraajia hänen tilillään on yli 7 000. Kyseessä ei kuitenkaan ole yksisuuntainen tie, eikä kukaan pysy aina valoisana.

Somenäkyvyyden kautta hän saa itsekin vertaistukea. Aarniokin on käynyt syvällä.

– Ensimmäinen synkempi jakso oli ensimmäisenä jouluna, kun siirryin sairaalahoidosta ja kuntoutusyksiköstä Kyllöön osastolle odottamaan omaa kämppää. Se oli minulle ihan väärä ympäristö. Eikä tilannetta helpottanut palveluasumiseen siirtyminenkään – se on monille vaikea saranavaihe, kun sairaalakupla jää taakse, hän sanoo.

Syy on looginen: kuplassa on helppo uskoa oman, äkisti muuttuneen tilanteen väliaikaisuuteen, siihen, että kyllä tämä tästä ja kohta taas kävellään.

– Sitten kun sairaalasta tullaan kämpille, tulee tosi konkreettiseksi se, että ei selviä ilman apua oikein mistään, hän myöntää.

Synkimmillä hetkillä Aarnio kertoo olleensa toivoton. Elämässä ei ole näyttänyt olevan enää mitään järkeä. Nyt hän on ymmärtänyt, että noistakin tunteista on tärkeä puhua.

– Perheeltä ja kavereilta on tullut viestiä, että ei tarvitse aina olla positiivinen. Että saa sanoa, jos on vaikeaa. Ja olen minä sitä harjoitellut, olen opetellut sanoittamaan huonojakin fiiliksiä.

Tärkeintä on, ettei jää yksin. Aarnio kiittelee ystäviään vuolaasti siitä, miten luontevasti hänet on pidetty mukana porukassa onnettomuuden jälkeen.

– Oli yksikin pokeri-ilta, jona sanoin, että pelatkaa vain, minä katselen sivusta. Kavereiden vastaus oli, että totta kai tulet mukaan pelaamaan. Että laitetaan onnistumaan. Se kuvastaa heidän asennettaan.

Laitetaan onnistumaan. Sanapari tuntuu kuvaavan myös Aarniota itseään – tavoitteet vain ovat maltillisemmat kuin ihan alussa. Silloin hänen oli vielä vaikea ymmärtää, ettei vamma ole väliaikainen. Että toimintakyvyn rajoitukset ovat pysyviä niin kauan, kunnes toisin todistetaan.

– Kyllä minä joskus haluan vielä muuttaa ihan oikeasti omilleni. Mutta asiat tapahtuvat, kun on aika. Nyt paras on tämä, Joonas Aarnio sanoo.

Artikkeli Laitetaan onnistumaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuinka hyvin suomalaiset osaavat tunnistaa informaatiovaikuttamista?
Kansanvälisten vertailujen mukaan melko hyvin. Uusia vaikuttamisyrityksiä syntyy koko ajan, joten en usko, että kukaan pystyy tunnistamaan tulevaisuuden informaatiovaikuttamismuotoja.

Mistä olet tekoälyn kehityksessä eniten toiveikas ja mistä eniten huolissasi?
Toiveikas olen ehkä ihmisten hallinnan tunteen palaamisesta. Saadaan selville asioita, mutta toisaalta meillä on jo nuoria, jotka ovat tekoälyriippuvaisia. Omien aivojen käyttöön ei enää uskalleta luottaa. Pitää myös tiedostaa, että jokaisen tekoälyn alla on aina jokin arvomaailma, joka ohjaa sen kaikkea toimintaa, huomasimme sitä tai emme.

Kuinka paljon käytät itse tekoälyä?
Olen koko ajan lisää opetteleva käyttäjä. Tällä hetkellä yritän saada monimutkaisista dokumenteista selvää.

Mistä saat vastapainoa työllesi?
Saan vastapainoa rantalentopallosta, jota olen harrastanut viimeiset pari vuotta. Se on tarpeeksi erilaista, eikä pelatessa pysty ajattelemaan työasioita.

Salainen haaveesi?
Jonkinlainen ihmisten kuulumisen kokemus. Haluaisin, että esimerkiksi yliopistolla olisi entistä vähemmän niitä, jotka kokevat itsensä ulkopuoliseksi. Ulkopuolisena on alttiimpi erilaisille ääriajatteluille. Kuulumisen kokemus on ihmiskunnassa ihan perusydin

Artikkeli Toinen todellisuus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Messu on tilan antaja ja paikka, jossa tunteet saavat olla olemassa, vaikka niiden ei tarvitse olla esillä.

– Se, mikä toisessa maassa on äänekästä iloa tai syvää ulospäin näkyvää murhetta, voi Suomessa olla tyynenä pysyvää sisäistä liikutusta tai kiitollisuuden syvää huokaisua, sanoo kouluttaja ja pappi Henri Järvinen.

Jokaisella kulttuurilla onkin omat rukouksen rytminsä. Vaikka tunteet ovat tulleet mukaan myös suomalaisiin messuihin, on jumalanpalveluselämä monissa muissa maissa paljon tunnepitoisempaa tai värikkäämpää. Anglosaksisissa maissa kirkollinen tunneilmaisu on usein avointa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa kehollista sekä spontaania ja Etelä-Euroopassa emotionaalista ja rikasta.

Järvisen mukaan suomalainen tapa tuntea ei ole kuitenkaan heikompi tai vähäisempi.

– Suomalainen tapa on vain hiljaisempi, ja siksi se tarvitsee niin tilaa kuin herkkyyttä. Juuri tätä messu voi parhaimmillaan olla.

Järvinen työskentelee Kirkon koulutuskeskuksessa jumalanpalveluselämän ja spiritualiteetin kouluttajana. Hän kuvailee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusperinteen tunteiden historiaa mutkikkaaksi, lähes huomaamatta eletyksi tarinaksi. 1800-luvun lopulla tunteisiin alettiin suhtautua varovaisesti vastareaktiona eräiden herätysliikkeiden tunteita korostavaan linjaan. Tunteiden niukkuus ja varovaisuus muovasi sukupolvien hengellistä maisemaa. Messu miellettiin ennen kaikkea hillityksi, kurinalaiseksi ja sisäänpäin kääntyneeksi olemiseksi Jumalan edessä.

– Liian näkyvää tunneilmaisua pelättiin, ja siksi se sysättiin sivuun. Tällä oli pitkä varjo. Moni oppi, että messussa tulee pidättäytyä ja pitää sisäiset liikkeet oman sydämen salassa, ikään kuin tunteet eivät itsessään olisi rukousta.

Järvinen arvioi tämän tradition muuttuneen viime vuosikymmeninä lähes päinvastaiseen suuntaan.

– Nykyinen liturginen ajattelu tunnistaa, ettei ihminen saavu messuun vain järkensä tai oppinsa kanssa. 

Järvisen mukaan jo messun perusrakenteesta voi löytää tunteiden kaaren. Johdanto kokoaa ihmiset yhteen ja asettaa sävyn, joka on lempeä, tervetulleeksi toivottava tai juhliva.

– Synnintunnustus ja armon julistus koskettavat usein syvältä, sillä ne puhuvat ihmisyyden kipupisteistä ja Jumalan rajattomasta vastaanotosta. Raamatun tekstit ja saarna avaavat reittejä oivalluksiin ja toivoon.

Järvinen toteaa ehtoollisen olevan ehkä koko messun emotionaalisin kohta.

– Se on yhteyden ja pyhyyden hetki, johon ihminen saa tulla juuri sellaisena kuin on.

Myös papin toiminnan rytmi, puheen sävy, katse ja kehollisuus – ylipäätään hänen tapansa olla läsnä – muovaavat koko messun tunneilmastoa.

– Pappi ei ole tunteiden ohjaaja, mutta hän on niiden kannattelija: tunnelman paimen, joka luo turvallisuutta ja tilaa.

Musiikkivalinnoista, musiikin tempoista ja tulkinnasta huolehtivalla kanttorilla on yhtä tärkeä vastuu. Järvinen sanoo, että kanttori on luomassa hengellistä maisemaa, jossa ihmiset uskaltavat tuntea. Musiikki onkin messun ehkä voimakkain tunne-elementti ehtoollisen ohella. 

Uruilla ja virsilaululla on vuosisatainen perinne. Järvinen toteaa, että jotkut kaipaavat messuihin pehmeämpää tai rytmisempää musiikkia, ja urkumusiikin luoma sävy voi joskus tuntua heistä jäykältä.

– Urkumusiikkia voi kuitenkin myös tasapainottaa eri ratkaisuilla, kuten kuoroilla, rytmimusiikilla, nykysävellyksillä, lapsikuorolla tai hiljaisilla instrumentaalisilla hetkillä.

Järvisen mukaan musiikissa oleellisinta ei ole tyylilaji vaan se, miten musiikki tukee messun teologiaa ja tunnelmaa.

– Urut on kuitenkin monien mahdollisuuksien soitin. Monipuolinen musiikki ei riko perinnettä, vaan rikastaa sitä.

Järvinen kertoo, että myös kirkon työntekijöiden koulutuksissa nostetaan nykyään aiempaa vahvemmin esiin vuorovaikutteisuuteen ja tunnelman johtamiseen liittyviä näkökulmia.

Järvinen muistuttaa, että karismaattisessa kristillisyydessä tunneilmaisu on ollut aina keskiössä, ja sillä on ollut myös oma teologinen tarkoituksensa. Henkilökohtainen tunne, liikutus tai kokemus on nähty merkkinä elävästä uskosta. Tätä kautta tunne saa teologisen statuksen.

Vastaavasti vapaiden suuntien jumalanpalvelukset ovat usein tunneilmaisultaan luterilaisia jumalanpalveluksia avoimempia ja spontaanimpia.

– Tämä voi houkutella niitä, jotka kaipaavat näkyvämpää tai voimakkaampaa tunnetta osaksi hengellistä kokemusta.

Järvisen mukaan luterilainen teologia ei nosta mitään tunnetilaa hengellisesti toista korkeammaksi. Hiljainen mietiskely, surumielisyys, ilo tai liikutus ovat yhtä kelvollisia tapoja olla Jumalan edessä.

– Teologisessa mielessä luterilainen messuperinne ei perusta hengellisyyttä tunteen intensiteettiin. Siksi karismaattinen tunneilmaisu ei aina istu saumattomasti perinteiseen liturgiaan, vaikka monimuotoisuus on tänä päivänä paljon hyväksytympää.

Järvisen mielestä luterilainen messu voi kuitenkin olla ”syvästi tunteita kantava”, kun sen annetaan olla sitä omilla ehdoillaan – musiikin, hiljaisuuden, sakramentaalisen läsnäolon ja turvallisen ilmapiirin kautta.

– Messu ei ole tunteiden este, vaan pikemminkin niiden astia.

”Yhteisöllisyyden kaipuu näkyy” 

Kouluttaja ja pappi Henri Järvisen mukaan tämän ajan hengellisyydessä näkyy valtava yhteisöllisyyden kaipuu. Ihmiset etsivät paikkoja, joissa saa olla osa jotakin suurempaa ilman suorituspaineita tai tarkkoja rooleja.

– Messu voi olla tällainen tila.

Järvinen toteaa, että monimuotoinen jumalanpalvelus ei tarkoita kaaosta. Sen sijaan jokainen voi liittyä siinä yhteiseen rukoukseen omista lähtökohdistaan käsin. Yhteisöllisyyttä syntyy, kun kenenkään ei tarvitse teeskennellä.

– Kun ihminen kokee olevansa hyväksytty – tunteineen, liikkeineen tai hiljaisuudessa – hän voi liittyä syvemmin siihen pyhään tarinaan, jota messu yhä uudelleen kertoo.

Järvisen mukaan messu voikin näin olla tämän ajan hengellisessä maisemassa yksi harvoista paikoista, joissa yhteys ei rakennu samanlaisuudelle.

– Messu rakentuu jaetulle ihmisyydelle. Seurakunta on syvimmillään yhteisö, joka hengittää yhdessä.

Artikkeli ”Messu ei ole tunteiden este, vaan niiden astia” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyväskylän seurakunnan kasvatustyön papin Johanna Puupposen mukaan kastamaton nuori usein huomaa rippikoulussa kirkon arvojen vastaavan omiaan ja haluaa liittyä tähän yhteisöön. Hän haluaa osallistua konfirmaatioon ja saada juhlan.

– On vaikea arvioida, kuinka hengellisesti nuori perustelee päätöksensä. Kaste on nuorelle oma valinta, johon liittyy syvempää prosessointia. Se näkyy kasteen merkityksen pohtimisena sekä kasteeseen valmistautumisena, Puupponen sanoo.

Rippikoulun yhteydessä kastettujen ja näin kirkkoon liittyneiden nuorten määrä on Puupposen mukaan kasvanut Jyväskylässä merkittävästi viime vuosina. Jyväskylän seurakunnassa on kuluvana vuonna kastettu 59 nuorta. Viime vuonna kastettuja oli 66. Tyttöjä ja poikia on kastettu suurin piirtein saman verran.

Ilmiön taustalla Puupponen näkee sekä rippikoulun vahvana säilyneen suosion että lapsikasteiden vähenemisen. Hänen kokemuksensa on, että kristinuskoon suhtaudutaan myönteisesti ja rippikoulussa käsiteltävät teemat kiinnostavat.

Riparilla koin, että maailma jotenkin kirkastui ja avauduin uusille asioille.

Kastamaton nuori tulee kastettujen ikätoveriensa vanavedessä rippikouluun, kuten Jasmiina Tammilehtokin.

– Riparista oli koulussa puhetta ja monet olivat kuulleet siitä hyviä kokemuksia. Juttelin riparille menosta myös vanhempieni kanssa. Isäni sanoi, että saan riparista varmasti todella hauskoja kokemuksia, Tammilehto kertoo.

Hän osallistui talvella 2026 Jyväskylän seurakunnan taide- ja musiikkiriparille Vesalan leirikeskuksessa. Musiikin kuuntelu ja laulaminen sekä piirtäminen kuuluvat hänen arkeensa kiinteästi.

Rippikoulun opetus oli Tammilehdon mielestä kiinnostavaa ja avasi kristinuskoa eri tavalla kuin koulun oppitunnit. Hän kertoo pohtineensa leirillä myös uskoa.

– En oikein osaa sanoa vielä mitään omasta uskostani. Mutta riparilla koin, että maailma jotenkin kirkastui ja avauduin uusille asioille.

Tammilehto ei ole vielä mukana seurakunnan toiminnassa, mutta harkitsee paria vaihtoehtoa.

– Voisin mennä mukaan messujen musiikkiryhmään. Siitä oli leirillä puhetta. Olen myös miettinyt isoskoulutukseen osallistumista, mutta en tiedä riittääkö siihen aikaa. Lentopalloharkkoja on kolmasti viikossa ja ysiluokalla pitää keskittyä opiskeluun.

Kirkkoon liittyneiden rippikoululaisten määrä on viime vuosina kaksinkertaistunut Suomessa. Kirkkohallituksen tilastojen mukaan vuonna 2025 rippikoulun yhteydessä kirkkoon liittyi 1 634 nuorta, joista 1 353 kastettiin. Rippikoulun kävi yhteensä 48 214 nuorta, 15-vuotiaiden ikäryhmästä noin 72 prosenttia.

Kaikkiaan 1 330 nuorta Jyväskylän seurakunnan alueella on käynyt rippikoulun tänä vuonna. Alueen rippikouluikäisistä määrä on Johanna Puupposen mukaan noin 87 prosenttia. Valtaosa nuorista on osallistunut Jyväskylän seurakunnan järjestämään rippikouluun. Järjestöjen ja muiden seurakuntien rippikoulun on käynyt 157 nuorta.

Rippikoulun voi käydä liittymättä kirkkoon. Silloin ei kasteta eikä osallistuta konfirmaatioon. Nuoren kaste toimitetaan useimmiten omana tapahtumanaan. Jyväskylän seurakunnassa on pohdittu myös yhteisen kastetilaisuuden järjestämistä rippikoululaisille.

Artikkeli Koko paketti yhdellä riparilla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.