1990-luvulla alueen luterilaisten kirkkojen ja ulkomaisten luterilaisten lähetysjärjestöjen johtajat olivat alkaneet keskustella luterilaisen lähetystyön koordinoimisesta Kaakkois-Aasiassa. Tavoitteeksi ei kuitenkaan asetettu pelkästään jo olemassa olevien kirkkojen kasvua, vaan kokonaisvaltainen lähetystyö, jossa yhdistyisivät niin hengellinen, sosiaalinen kuin kasvatuksellinen ulottuvuus.

Vuonna 2002, kaksi vuotta Bangkokissa pidetyn kokouksen jälkeen, perustettiin ”Mekongin lähetysfoorumi” (Mekong Mission Forum) pysyväksi elimeksi koordinoimaan Mekong-joen varrella sijaitsevissa maissa – Kambodžassa, Laosissa, Myanmarissa, Vietnamissa ja Thaimaassa – tapahtuvaa luterilaista lähetystoimintaa. Siitä ei kuitenkaan haluttu tehdä raskasta rakennetta vaan ennen kaikkea yhteistyöhön perustuva ja sitä edistävä foorumi, jossa alueen maiden luterilaiset kirkot ja niiden ulkomaiset lähetyskumppanit voisivat suunnitella työtä yhdessä, jakaa resurssejaan yhteisiin hankkeisiin alueella ja ohjata omaa työtään suhteessa lähetysfoorumin toimintaan.

Kumppanuutta ja yhteistä oppimista

”Mekongin lähetysfoorumi” ei halua korostaa länsimaista tuotuja lähetyksen rakenteita, vaan sen erityispiirteenä ovat kumppanuuden, kontekstin ymmärtämisen ja keskinäisen oppimisen korostaminen. Se tuo yhteen luterilaisia – ja nykyisin myös muitakin – kirkkoja, lähetysjärjestöjä, teologisia oppilaitoksia ja diakoniatoimijoita Mekong-joen alueella. Sen peruspilari on vuosittainen kokous, jossa kaikki toimijat voivat yhdessä päivittää ja vaihtaa tietoja, asettaa yhteisiä tavoitteita ja vahvistaa yhteistyösuhteita. Kokoukseen on usein liittynyt myös yhteistä koulutusta.

Lähetysfoorumilla on kolme tavoitetta. Ensinnäkin se haluaa syventää luterilaista identiteettiä alueella, jossa kirkot voivat olla hyvin pieniä vähemmistöjä. Toiseksi, se haluaa vahvistaa kirkkojen johtajuutta kasvatuksen, stipendien ja teologisen koulutuksen avulla. Kolmanneksi, se haluaa lisätä yhteistyötä yli kielellisten, kulttuuristen ja kansallisten rajojen.

Yksi lähetysfoorumin tärkeistä sille muodostuneista tehtävistä on ollut toimia teologisen reflektion paikkana, jossa osanottajat ovat voineet yhdessä miettiä sitä, miten luterilaista kristillisyyttä voidaan parhaiten kontekstualisoida Aasian yhteiskunnissa, joissa on monia uskontoja ja kulttuureja. Juuri tällä hetkellä (2026) käynnissä on alueen kirkoille suunnatun teologisen koulutusohjelman laadinta. Suunnitteilla oleva moduulipohjainen koulutus on tarkoitettu yhtäältä pastoreille ja teologian opiskelijoille, toisaalta maallikkosaarnaajille ja maallikkojohtajille, ja siinä olisi sekä perus- että jatkokurssi.

Toimintaympäristö haastaa kehittämään ja koordinoimaan

”Mekongin lähetysfoorumin” työ on laajentunut teologiasta myös rauhan- ja sovinnontyöhön ja uskontojen väliseen dialogiin. Nämä aiheet nousevat alueen kontekstista, ja ne ovat tärkeitä teemoja Kaakkois-Aasiassa, jossa on paljon etnisiä ryhmiä ja jossa suhteet monen eri ryhmän välillä ovat jännitteiset. Poliittinen epävakaus, valtauskontojen asettamat rajoitukset sekä köyhyys muokkaavat kirkkojen toimintaympäristöä. Lähetysfoorumin tehtävä on sekä koordinoida lähetystoimintaa että antaa tukea ja rohkaista kirkkoja toimimaan konfliktien, väestön pakkosiirtojen ja yhteiskunnallisten muutosten keskellä.

Lähetysyhteistyöllä on ollut merkitystä ja vaikutusta alueen kirkkojen elämään. Esimerkiksi Laosissa on voitu oppia Thaimaan kirkon kokemuksista, ja Kambodžassa syntyneet pienet yhteisöt ovat voineet saada yhdessä koordinoitua tukea monilta kansainvälisiltä kumppaneilta. Tämä työskentely on synnyttänyt Kambodžaan yhden kansallisen luterilaisen kirkon. Yhteydet ja suunnitelmat ovat syntyneet lähetysfoorumin puitteissa.

Lähetysfoorumin toimivuus on pitkälti kiinni  siitä, kuinka sitoutuneita länsimaiset kirkot ja lähetykset ovat toimimaan sen puitteissa sen sijaan että ne panostaisivat suoriin kahdenvälisiin suhteisiin alueen kirkkojen kanssa. Tämä puolestaan vaikuttaa resursseihin, jotka kulkevat lähetysfoorumin kautta yhteisiin hankkeisiin.

Paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit kohtaavat

Lähetysfoorumi on konkreettinen esimerkki siitä, miten maailmanlähetyksessä on tapahtunut ajattelun muutos. Aikaisemmin ajateltiin, että lähetystyö edellytti ja tarkoitti globaalin pohjoisen kirkkojen lähettämiä lähetystyöntekijöitä globaaliin etelään. Tämä ajattelu on vaihtunut enemmän yhteistyötä ja kahdensuuntaisuutta korostavaan toimintamalliin, jossa länsimaisilla lähetysjärjestöillä ja kirkoilla on edelleen tärkeä mutta vähitellen muuttunut rooli.

Nykyisin ajatellaan, että lähetystyö tapahtuu kaikkialta kaikkialle, jolloin korostuvat keskinäinen jakaminen ja jaettu vastuu. Lähetysfoorumin ansiosta alueen pienet luterilaiset kirkot voivat löytää toisensa yhdessä länsimaisten lähetysjärjestöjen kanssa ja toimia yhdessä siellä, missä se on mahdollista. Kaikki voivat oppia toisiltaan.

”Mekongin lähetysfoorumi” on kehittynyt neljännesvuosisadan aikana yhdeksi tämän päivän luterilaisen lähetysyhteistyön malliksi, joka on mahdollistanut alueellisen työn suunnittelun. Parhaimmillaan se on kuin silta, joka yhdistää paikalliset tarpeet ja globaalit resurssit.

Artikkeli Miten Aasian luterilaiset kirkon tekevät enemmän lähetysyhteistyötä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Yksi kiinnostavista esiin tulleista seikoista oli se, kuinka seurakuntiin päätyneiden teosten taustalla ovat olleet Euroopan kuuluisien taiteilijoiden teokset. Pienten paikkakuntien seurakunnat eivät siis ole olleet irrallaan aikakautensa taidevirtauksista. Osittain tämä on johtunut siitä, että kaikki tarkastellut teokset osoittautuivat lahjoituksiksi arvohenkilöiltä, joilla on ollut mahdollisuus taiteen hankintaan. Kansainväliset yhteydet ovat olleet osa alueen todellisuutta.

Tulipalo tuhosi arvoteokset

Sippolan vanhan kappelikirkon alttaritaulu on lahjoitettu Kansallismuseolle 1915. Anjalankosken seurakunnalle sen on lahjoittanut vuonna 1861 Liikkalan hovin omistaja, kreivitär Helena van Suchtelen, joka oli Venäjän keisarinnan hovineiti.

Samalla paljastui, että Kouvola voisi olla merkittävä taidekaupunki, jos Liikkalan hoviin sijoitettu vanha arvotaide ei olisi tuhoutunut tulipalossa 1860-luvulla. Kartanoon oli nimittäin siirretty Tukholmasta tunnetun taiteenkerääjän ja bibliofiilin, suurlähettiläs Jan Peter van Suchtelenin yksi Euroopan merkittävimmistä yksityisistä taidekokoelmista ja kirjastoista.

Myös Valkealan ehtoollisvälineillä on yhteys Pietarin hoviin, sillä niiden lahjoittaja oli merkittävä venäläinen kenraali Peter Berchmann, josta myöhemmin tuli keisarin Henkivartijakaartin komentaja. Ehtoollisvälineet heijastavat alueen sotahistoriaa, sillä ne liittyvät Kustaa III:n sodan päättymiseen.

Kuvan muuttuvat tulkinnat

Tutkielman erityisnäkökulmana oli pohtia Raamatun ja kuvan suhdetta. Visuaalisen eksegetiikan näkökulma korostaa sitä, kuinka uskonnollinen kuva tulkitsee lähtökohtana olevaa raamatuntekstiä muokaten ja tuoden siihen omia lisäyksiään niin, että taideteos aina heijastaa jotakin omalle ajalleen tärkeää korostusta.

Se, mitä kuvassa nähdään, on kiinnostavalla tavalla liukuvaa ja muuttuvaa. Aikakauden vaikutus kuvan tulkintaan tulee esille jossakin muodossa jokaisen teoksen kohdalla.

Sippolan entisen alttaritaulun kohdalla tämä näkyy niin, että ristiinnaulitun Jeesuksen jalkojen juurelle polvistunut Magdalan Maria jää helposti huomaamatta, sillä hänellä ei enää ole keskeistä roolia kirkollisessa elämässä. Yksi tutkimuksen huomioista on myös tarkastella sitä, kuinka Maria päätyy tälle kunniapaikalle ristin juurella, vaikka evankeliumin kertomukset ristiinnaulitsemisesta eivät häntä sinne sijoita.

Naisten ja lasten asema on yksi teemoista, joka nousi esille sekä Myllykosken kirkossa olevan Hagar erämaassa -maalauksen (1899) että Tirvan kirkon alttarimaalauksen yhteydessä. Kaikki aikakaudet ovat joutuneet pohtimaan asiaa, ja Raamatussakin nämä pohdinnat näkyvät monin tavoin.

Hagar erämaassa -teoksen on maalannut taiteilija Nina Ahlstedt vuonna 1899. Nykykatsojalle ja ehkä raamatunlukijallekin aihe on käynyt vieraaksi, sillä kertomus egyptiläisestä orja-Hagarista ja tämän lapsesta Ismaelista nousee harvoin esiin. Tavallaan tämä ei ole ihme, sillä myöhemmässä tulkinnassa Ismael kuuluu Raamatun ”pahoihin poikiin”. Aiheen pohjana oleva teksti on kuitenkin tavattoman rikas, monivivahteinen, ajankohtainen ja kiehtova, sillä se käsittelee mm. pakolaisuutta, seksuaalisuutta, perhekäsityksiä ja sitä, kuka hyväksytään joukkoon. Tutkimus nostaa esiin myös kuvaan piilotetun teeman lapsen kuolemasta ja siitä, kuinka äiti sen kokee. Taiteilijan omat kokemukset nostavat esiin koskettavan tragedian, joka saa kuvallisen hahmon maassa makaavassa naisessa, jota enkeli lohduttaa.

Luodinreikiä alttaritaulussa

Tirvan alttaritaulun teema Jeesus siunaa lapsia on ollut varsin ajankohtainen tekoaikanaan, sillä keskustelu lasten asemasta kävi kuumana 1800-luvun lopulla. Varsinkin naistaiteilijat maalasivat lapsiaiheisia teoksia.

”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark. 10:14)

Teokseen kiteytyy monta ilmiötä tuolta ajalta: siinä on suoria lainauksia kuvaraamattujen kuvitukseen sekä liittymäkohtia uskonnollista taidetta uudistaneeseen ja laajalle levinneeseen nasareenien taiteilijaryhmän taiteeseen. Uusi asia oli myös kansakoulu. Uskonnollisen kasvatuksen rooli oli koulussakin tuohon aikaan keskeistä. Koulun kuvataulut olivat uusi pedagoginen väline, ja niiden toteuttajina olivat tunnetut taiteilijat. Tirvan alttaritaulun maalaaja on jäänyt tuntemattomaksi, mutta teoksen esikuvaksi on paljastunut saksalainen mustavalkoinen vuodelta 1898 peräisin oleva kuvataulu.

Teosten muuttuvat arvostukset kuuluvat myös väistämättä osaksi esineitä. Niinpä aikanaan Sippolan paperille painettu alttaritaulu on todettu ”taiteellisesti arvottomaksi”. Nina Ahlstedtin teosta arvosteltiin siitä, että siinä esiintyy ”kiiltokuvaenkeli”. Tirvan alttaritaulu puolestaan on kokenut kovia, kun sitä on ammuttu Oriveden kirkkoherran pappilassa 19.3.1918 kansalaissodan kiivaan taistelun yhteydessä. Luodinreikiä on konservoitu niin, että maalauskankaan taustaan on liimattu pellavakankaiset paikat ja aukot on peitetty uudelleenmaalaamalla. Jälki ei ole kovin huoliteltua.

Ari Luomajoki

Kirjoittaja on Valkealan seurakunnan kappalainen, jonka ylemmän pastoraalitutkinnon tutkielma on luettavissa Kouvolan seurakuntayhtymän verkkosivuilla: Kouvolan seurakuntien taidetta – Kouvolan seurakunnat

Artikkeli Historia elää kirkkotaiteessa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Vaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa. Kun asetut ehdolle tai äänestät, olet edustamassa arvojesi mukaista toimintaa. Seurakunta tarvitsee kaikenikäisiä, eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia ehdokkaiksi, joista luottamushenkilöt valitaan. Luottamushenkilöt pääsevät muun muassa suunnittelemaan seurakunnan toimintaa ja taloutta oman nelivuotiskautensa 2027–2030 ajan.

JOS HALUAT asettua ehdolle, pohdi millaisia asioita haluat edistää. Tutustu valitsijayhdistyksiin: kouvolanseurakunnat.fi/seurakuntavaalit. Ota yhteyttä ryhmän vetäjään ja ilmoittaudu mukaan 15.9. mennessä.

Jos et löydä itsellesi sopivaa ryhmää, voit perustaa oman valitsijayhdistyksen. Pyydä mukaan kymmenen äänioikeutettua seurakunnan jäsentä Kouvolan kaupungin alueelta. Jättäkää yhdistyksen perustamisasiakirja 15.9. klo 16 mennessä Kouvolan seurakunnan seurakuntatoimistoon.

VAALIKONE auttaa äänestäjää löytämään itselleen sopivan ehdokkaan. Täytä vaalikoneen kysely syys-lokakuun vaihteessa. Äänestysnumerot selviävät 1. lokakuuta. Ennakkoäänestys on 3.–7.11. ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 15. marraskuuta.

Jos tulet valituksi, luottamushenkilökautesi alkaa joulukuussa 2026. Jos et tule valituksia, niin muista että kirkossa on muitakin luottamustehtäviä, kuten erilaisia vastuuryhmiä ja johtokuntia.

MARRASKUUN vaaleissa valitut ovat konkreettisesti uuden edessä, uuden Kouvolan seurakunnan ensimmäisinä luottamushenkilöinä.
–  Luottamushenkilöt ovat tärkeässä roolissa luomassa uuden seurakunnan toiminta- ja hallintokulttuuria. Kirkkovaltuutetut käyttävät seurakunnassa ylintä päätösvaltaa ja he vastaavat siitä, mitkä ovat seurakunnan toiminnan painopisteet. Luottamushenkilönä toimiminen on yksi tapa ilmaista ja elää todeksi kristillistä uskoa ja osallistua seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen, kirkkoherra Kimmo Ylikangas toteaa.

Artikkeli Sinustako seurakuntapäättäjä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kouvolan ja Anjalankosken emäntä Sanna Ahtiainen kertoo, että Ystävän Kammarin lounaalla käy noin sata henkilöä ja Sunnuntai Specialissa parhaimmillaan jopa 130.

– Myös kirkkokahvit ovat suosittuja. Jos Anjalankoskella on kirkkokahvit, pakkaan kaiken Kouvolassa, kannan autoon ja toivon, etten ole unohtanut mitään, Ahtiainen naurahtaa.

Tarjoilujen vieminen paikasta toiseen on tuttua myös Kuusankosken seurakunnan emännälle Marja-Leena Okalle, joka työskentelee lisäksi Voikkaalla ja Pytynlahden kesäkodissa.

– Keväällä saatan olla päivän Kuusankoskella, käydä kotona ja mennä illaksi Pyttärin saunailtaan. Siinä tulee työpäivälle pituutta, Okka laskeskelee.

Elimäen seurakunnan emäntä Anne Koskinen on iloinen siitä, että on saanut kiertää kaikki Kouvolan seurakuntien keittiöt läpi.

– On saanut nähdä uusia ihmisiä ja ottaa vinkkejä muista keittiöistä. Samalla voi kisailla itsensä kanssa, että muistaako, missä välineet ovat kussakin keittiössä, Koskinen kertoo.

EMÄNTÄ Katja Aho työskentelee Puhjonrannan ja Niinirannan leirikeskuksissa, joissa järjestetään kesän aikana rippileirejä, kuten Pytynlahdessakin. Leireillä ei ole juurikaan ruokahävikkiä. Emännät ovat tarkkana siitä, millaisia nuoria rippileirillä on, sillä paljon urheilevat nuoret syövät enemmän ja juovat leirille varatut maidot parissa päivässä. Silloin täytyy hakea täydennystä.

– Olemme pyytäneet nuorilta ruokatoivelistan, jotta ruoka on varmasti sellaista, joka maistuu. Silloin ruokaa jää jäljelle aika vähän, Okka kertoo.

Ylijääneet puurot hyödynnetään sämpylöiden taikinassa, johon sopivat hyvin myös ruokailusta jääneet porkkanaraasteet ja sosekeiton jämät. Lopputuloksena on ihanaa vastaleivottua sämpylää. Ylijääneet siivuleivät muuttuvat krutongeiksi tai lämpimiksi voileiviksi, ja piimät sujautetaan kuivakakkutaikinaan. Hävikkiä torjutaan myös lahjoittamalla ylijäämäruokaa diakonian kautta tai myymällä ruokarasioita tapahtuman päätteeksi.

Emännät myös keräävät tietoa tapahtumien osallistujamääristä, joiden perusteella arvioidaan sopivaa ruokamäärää seuraavaa kertaa varten. Aina osallistujamäärän arviointi ei ole helppoa.

– Erään papin virkaanasettamisen juhlaan oli hankittu täytekakku 60 henkilölle. Kirkossa olikin 120 henkilöä, joten aloimme puolittaa kakkupaloja, jotka olivat onneksi reilun kokoisia. Kakkua riitti kaikille, Okka kertoo.

HÄVIKKIRUOAN torjuminen on osa seurakuntien ympäristötyötä, johon emännät osallistuvat tekemällä myös ympäristöystävällisiä valintoja ruokien, pesuaineiden ja somistusten hankinnassa. Samat silkkikukat ovat ruokapöytien koristuksena vuodesta toiseen, ja luonto tarjoaa materiaalia vuodenaikojen mukaan: lyhtykoisot, kävyt, havut, mustikanvarvut, keltaiset lehdet ja kelottuneet oksat tuovat tunnelmaa kattaukseen.

Artikkeli Emäntien keittiössä ruokahävikki on pientä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Teologia oli minulle luontainen valinta ja lähdin opiskelemaan sitä Helsingin yliopistoon.

Näin kertoo kappalainen Ari Luomajoki, joka tuli Valkealan seurakunnan palvelukseen vuonna 2008. Työura alkoi Lauritsalassa, missä hän toimi yli 10 vuotta. Heinävesi kahdesti ja Oulu ovat olleet muut etapit ennen Kouvolan seudulle tuloa. Täällä hän on viihtynyt alusta asti.

– Sopivan kokoinen paikka ja hieno kirkko. Täällä aistii vahvan maaseutumaisen mentaliteetin, mikä kumpuaa seudulla syntyneistä ja pitkään asuneista ihmisistä.

Vastaavasti uudet Lautaron tyyliset asuinalueet näyttävät Luomajoelle erilaista ajattelutapaa, missä on helpompi kokea olevansa kouvolalainen.

PAPPINA Luomajoki näkee itsensä nykyään enemmän yleistyöntekijänä. Se on hänestä luontevaa, sillä hän on toiminut papeista pisimpään Valkealassa. Lähetys- ja diakoniapappina hän toimii enimmäkseen aikuisväestön kanssa, mikä tuntuu mielekkäältä.

Kasteiden, avioliittoon vihkimisten ja muidenkin toimitusten vähentyminen näkyy papin työssä. Tilalle on tullut tämän päivän työlle tyypillisiä elementtejä.

– Tiedottaminen kuuluu kaikkien työntekijöiden toimenkuvaan. Digitaalisuus on sekin osa arkea.

Luomajoki on asunut pari vuotta Valamon luostarin vieressä. Työvuodet Heinävedellä toivat hänelle ortodoksielämän tutuksi ja hän ymmärtää sitä maailmaa. Tutustuminen luostarien ja ikonien maailmaan syvensi kokemusta. Pitkä kokemus erilaisista asioista on Luomajoelle vahvuus.

– Papin työssä pystyy käyttämään omia osaamisalueitaan. Minut tunnetaan myös esimerkiksi epävirallisena valokuvaajana.

FIRENZE tunnetaan renessanssitaiteen sydämenä, niinpä matkustamista vaimonsa kanssa harrastava Luomajoki ottaa usein suunnaksi Italian. Kirkot ja niiden taide ovatkin keskiössä hänen matkailussaan ja yksi hänen erikoisosaamisalueensa.

– Kirkollinen kulttuuriperintö on olennainen osa paikallishistoriaa ja sen tuntemus kiinnostaa minua suuresti. Kirkko limittyy läheisesti paikalliseen elämään.

Opintovapaalla Oulussa suoritetut taidehistorian perusopinnot saivat Luomajoen janoamaan lisää. Hän haki ja pääsi Helsingin avoimeen yliopistoon. Vuonna 2019 hänestä tuli teologian maisterin lisäksi filosofian maisteri, pääaineena taidehistoria.

– Tein gradun piispojen muotokuvista. Piispat herättävät yleisesti mielenkiintoa.

KULTTUURISTA sangen kiinnostunut Luomajoki perusti 2020 Kirkko + Taide – kirkollisen kulttuuriklubin. Sen toiminta käynnistyi esimerkiksi Riikka Juvosen ja Kouvolan Taiteilijaseuran pienillä taidenäyttelyillä. Vierailijoiden alustukset sekä matkat erilaisiin kiinnostaviin kohteisiin ovat toiminnan ydintä.

– Nähdä kirkollista kulttuuria eri lailla ja esitellä, mitä hienoa kirkolla on. Aiheita ja mielenkiintoa kyllä löytyy. Klubi vetää mukaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten osallistu seurakunnan toimintaan.

Klubin sähköpostilistalla on tällä hetkellä noin 100 henkilöä. Mukaan voi tulla kaikista Kouvolan alueella toimivista seurakunnista. Klubi järjestää 3–5 tapahtumaa vuodessa. Kohteiden kirjo on laaja, Hattulan kirkosta Sinebrychoffin taidemuseoon.

Uuden ukrainalaisen uskonnollisen taiteen näyttely on Luomajoelle hyvin läheinen. Näyttely kiertää Helsingissä ja Oulussa vuoden 2026 aikana.

– Olen saanut Valot pimeyden reunalla -nimisessä näyttelyssä yllättävän aktiivisen roolin. Pienehkö seurakuntapappikin voi näköjään päästä isoihin ympyröihin.

Matkailua, konsertteja, taidenäyttelyitä, lukemista ja valokuvausta harrastava Ari Luomajoki jää ensi vuonna eläkkeelle. Sitä ennen Valkealan kirkkoon on tulossa vielä kaksi näyttelyä, joiden järjestämisessä hän on aktiivisesti mukana.

Kesänäyttelyt Valkealan kirkossa, Kalevantie 5

2026 Paikallisen taiteilijan Natalia Peräsaaren maalaamia ikoneja. Mukana on myös Valamon luostarin maalauskurssin opettajien töitä.

2027  Valkealan kirkon 100-vuotisjuhlanäyttely. Tamperelaisen Annukka Laineen maalaamia mosaiikkimaisia, isokokokoisia, näyttäviä, kristillisiä teemoja käsitteleviä teoksia.

Artikkeli Pappi perehtyi piispojen muotokuviin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Voin kuunnella ihmisten ajatuksia, kokemuksia ja näkemyksiä tulevasta seurakunnasta, jonka rakentaminen on menossa. Ja tietysti esitellä kirkon kaunista ideaa ja miljöötä.

Ja mitä olisi kesä ilman kahvittelua ulkoilmassa. Siitä huolehtii osaltaan Maija-Riitta Niemelä, joka kesällä 2023 käynnisti kesäkahvilatoiminnan. Pitkän linjan vapaaehtoisena Niemelä osaa jo aavistaa, mitä kesä tuo tullessaan.

Kahvila on välitön kohtaamispaikka, missä näkee uusia kasvoja ja vanhoja tuttuja, kuulee elämäntarinoita, ja kokee iloa ja naurua.

Keskuskirkon kesään kuuluu myös näyttely, missä on tänä kesänä esillä tunnettujen kouvolalaisten hääkuvia. Kävijöille järjestetään kilpailu, missä voi valita mielestään parhaan nimettömistä kuvista. Ohjelmallinen ja musiikillinen hartaushetki täydentää tarjonnan.

KESÄLLÄ 2025 kirkkoon kävi tutustumassa noin tuhat henkilöä Suomesta ja ulkomailta. Julkisia paikkoja kiertäviä turisteja, kirkkobongareita, entisiä ja nykyisiä kouvolalaisia.

He tulevat istumaan hetkeksi aikaa ja hiljentymään, tutustumaan alttaritauluun ja suuriin urkuihin sekä juttelemaan, mitä mielen päällä liikkuu, kuvaa Rossi vierailijoita.

Niemelä on saanut rinnalleen uusia tekijöitä, joista jokainen voi omaksua itselleen sopivan roolin. Kahvilan toiminta on kehittynyt joka kesä niin tarjonnaltaan kuin ilmeeltään, johon kuuluvat hyvät kalusteet sekä värikkäät liinat ja kukat.

Teemme tätä kaikki yhteisestä halusta ja hyvin sitoutuneesti.

Yksi makea ja suolainen syötävä, myös gluteeniton; kahvi, tee, mehu ja piparia; siinä kohtuuhintainen menu, jonka tuotto menee diakonian ja lähetyksen hyväksi.

Kirkkoa ja hääkuvia esitellään joka arkipäivä, kahvio palvelee keskiviikkoisin ja torstaisin, samoina päivinä on hartaushetki. Kahdessa vuorossa toimivaan kirkonrottaryhmään kuuluu yli 20 henkilöä, kahvila pyörii muutaman aktiivisen voimin.

VAPAAEHTOISTYÖ on Niemelän ja Rossin sydäntä lähellä. Niemelä tuli mukaan nuorena diakoniatyöhön auttamaan ikäihmisiä siivouksessa pihatöissä. Nyt omat lapset ovat jo kesätyöiässä ja opettajaäiti löysi itselleenkin sopivan ”kesätyön”.

Neljäs kesä on alkamassa kahvilassa, mikä tuntuu omalta paikalta. Saan tästä itselleni paljon ja teemme tätä kaikki yhteisestä halusta ja hyvin sitoutuneesti.

Kotiseututyötä tekevä Rossi on kulttuuri-ihminen, hänestä on luontevaa esitellä kotiseutuaan ja -kirkkoaan. Rossi on toiminut pitkään seurakunnan luottamustehtävissä ja aisti viime kesänä seurakuntien yhdistymisen ja Keskuskirkon ympärillä pyörivän kohun.

Kirkon perustyötä on tarjota ihmisille matala kynnys tulla keskustelemaan. Kirkon avoimet ovet ja kahvihetki kesällä sekä Ystävän Kammari syksystä kevääseen ovat tästä mainiot esimerkit. Näillä kymmenillä haluaa vaikuttaa mieluummin tekemällä kuin Napakoissa.

Kouvolan Keskuskirkon kesä 1.6.-7.8.
Tiekirkko ma-pe klo 10-15
Kesäkahvila ke-to klo 10-14.30
Keskipäivän kirkkohetki torstaisin klo 12

Artikkeli Kohtaamisten kesä Keskuskirkossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ajattelen, että erityisen
tärkeää on kuunnella
tarkasti, millaisia ajatuksia
tai kysymyksiä nuorilla on
uskoon ja elämään liittyen.

Urheilu tuli tärkeäksi osaksi elämää jo varhain.

– Jo alakoulun ensimmäisestä luokasta alkaen vietin lähes kaiken vapaa-aikani juosten jalkapallon perässä, kuvaa Pikkarainen elinikäisen futiskipinän syttymistä.

Seurakunnasta tuli jo nuoruusvuosina tärkeä.

– Sain Muuramen seurakunnan nuorten toiminnasta paitsi elinikäisiä ystäviä, myös tunteen kuulumisesta kivaan joukkoon. Muuramen silloisesta seurakuntapastorista ja nykyisestä kirkkoherrasta Heikki Myllykoskesta tuli myös pappisesikuvani.

– Katselen niitä vuosia taaksepäin, niin ikään Muuramen lukion oppilaana, erityisellä lämmöllä. Koen, että sain kotiseudullani kasvaa kohti aikuisuutta toiveikkaassa ja valoisassa ilmapiirissä.

Ajatus teologian opinnoista nousi sekin esille nuorena. Aluksi kiinnostus suuntautui enemmän teologiaa kohtaan tieteenä, ei niinkään vielä pappeuteen tai käytännön toimintaan seurakunnassa.

– Muistan, että ajatus teologisesta pyöri ensimmäisiä kertaa mielessäni lukiossa ollessani. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen lukemaan teologiseen Helsingin yliopistoon, vaikkakin ensisijainen kiinnostuksen kohteeni oli vielä tuolloin Uuden testamentin tutkimus.

Opiskeluvuosiensa aikana Muuramesta maailmalle lähtenyt nuori mies kiersi töissä kesäteologina ja harjoittelijana useassa seurakunnassa, muun muassa Järvenpäässä, Lahdessa ja Kangasalla.

– Halusin tietoisesti nähdä erilaisia seurakuntia eri puolilla Suomea. Minua kiinnosti, miten niissä toimitaan ja millaista elämää noilla paikkakunnilla eletään.

– Näiden pestien aikana minulle sitten vahvistui lopullisesti myös ajatus papiksi ryhtymisestä.

Taloudellisten
vaikeuksien lisäksi
yhä useampi kokee
yksinäisyyttä tai
toivottomuutta.
Näihin on löydettävä
oikeita tapoja tukea
ihmisiä.

Pappisvihkimyksensä Pikkarainen vastaanotti Helsingin Mikaelin seurakunnassa ja siellä työskentelynsä jälkeen hän päätyi ensimmäiseen vakinaiseen virkaansa, Oulun lähelle Kempeleeseen.

Vuosiin Pohjois-Pohjanmaalla liittyy myös hetkellinen hyppäys pois kirkollisista ympyröistä. Pikkarainen oli nuoruusvuosina ja opiskeluaikana tehnyt pätkätöitä esimerkiksi kiuastehtaalla ja kaupan kassalla, mutta nyt
hän pääsi yhdistämään työn ja harrastuksen.

Vuoden virkavapauden aikana hän työskenteli jalkapalloseura AC Oulun markkinointipäällikkönä.

– Se oli todella opettavainen, silmiä avaava vuosi. Koko urheiluseuran tulevaisuus oli tuolloin vaakalaudalla. Meitä palkattuja työntekijöitäkin oli vain kaksi.

Markkinointipäällikkö saattoi esimerkiksi löytää itsensä keräämästä seuralle rahaa konserttisalin narikkamikkona yhdessä toiminnanjohtajan kanssa – ja saipa hän tutustua myös suomifutiksen legendaarisiin hahmoihin, kuten ex-maajoukkuefutari Mika ”Nure” Nurmelaan.

– Urheiluseurassa työskenteleminen auttoi näkemään miten hyvin meillä seurakunnissa työt ja vastuut on järjestetty. Samalla sen pestin aikana heräsi halu opiskella johtajuutta.

Seitsemän Kempeleen vuoden jälkeen Pikkarainen palasi vuonna 2018 perheineen kotiseudulleen. Ensin hän työskenteli Jyväskylän seurakunnan Huhtasuon aluekappalaisena, sitten virkavapaallaan Keuruun ja Multian vt. kirkkoherrana ja tämän jälkeen Jyväskylän seurakunnan Keskustan alueen
johtavana pappina.

Nyt Pikkaraisen päivät täyttyvät paitsi töistä, myös perheenisän ruuhkavuosista ja urheiluharrastuksesta. Perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi kolme 2–9-vuotiasta lasta.

Pikkaraiset asuvat omakotitalossa Jyväskylässä. Heillä on Kuopion eteläpuolella mökki, jonne Paulus ei ole juossut, ”ei ainakaan vielä”.

Kirkkoherra kertoo, että juoksemiseen liittyvän fyysisen kivun kestäminen auttaa säilyttämään toimintakyvyn haasteissa ja vaikeissa tilanteissa, joita elämässä tulee väkisinkin vastaan.

Juoksemisen aikana hän myös jäsentelee ajatuksia.

– Tämä on fyysisen liikunnan lisäksi oikeastaan myös osa henkistä palautumista.

– Ja samalla tähän pätee porttiteoria. Matkat tuppaavat aina pitenemään ja itsensä haastamisen halu aina vain kasvaa.

Pian Paulus Pikkarainen on Suomen suurimman seurakunnan kirkkoherra. Koon lisäksi seurakunta on myös maantieteellisesti hajanainen. Hiljattain siihen liittyivät vielä Toivakan ja Joutsan seurakunnat.

Pikkaraisen mukaan koko ja maantiede ovat haaste, mutteivät este.

– Tietenkin olen hieman puolueellinen sanomaan tätä, mutta minusta meillä on aivan upea seurakunta. Yli 300 motivoitunutta ja taitavaa työntekijää sekä 95 0000 jäsentä, jotka haluavat olla osa tätä yhteisöä ja rakentaa parempaa huomista, syyskuussa kirkkoherrana aloittava Pikkarainen hehkuttaa.

– Yhdessä me pidämme Jumalan valtakunnan sanomaa vahvasti esillä.

Pikkarainen myöntää, että erityispiirteet tuovat seurakunnan johtamiseen ja toimintaan mausteensa.

– Mutta vaikka olemme jäsenmäärältä ja alueellisesti suuria, olemme mielestäni kuitenkin onnistuneet rakentamaan hyvän organisaation ja toimintakulttuurin, jossa erilaiset toimintaympäristöt tulevat huomioiduiksi.

Tällä Pikkarainen selventää tarkoittavansa sitä, että vaikka seurakuntaa johdetaan yhdestä paikasta, eri alueilla saa olla omia erityispiirteitään ja toimintatapojaan.

– Niitä ei ole tarkoitus lähteä suitsimaan, vaan tarkoitus on kannustaa jatkamaan hyväksi koetuilla tavoilla.

– Tärkeintä kuitenkin on, että seurakuntalaiset voivat samaistua siihen paikalliseen seurakuntayhteisöön, joka heillä on aina ollut lähellään.

Tulevaisuuden haasteet ovat Jyväskylän seurakunnassa samanlaisia kuin monella muullakin evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnalla.

– On fakta, että taloudellinen tilanne heikkenee, ja jäsenmäärän yhä laskiessa
toimintaa on hiljalleen sopeutettava. Se haastaa kysymään, mikä toiminnassamme on se tärkein ydin, jonka ainakin haluamme säilyttää.

– Laajan ja arvokkaan kiinteistökannan ylläpito haastaa myös meidän talouttamme nyt ja tulevina vuosina.

Yleisennusteena on edelleen kirkon jäsenmäärän väheneminen hiljalleen, mutta toisaalta viime vuodet ovat tuoneet esiin myös toisenlaisia, yllättäviäkin trendejä. Etenkin nuorten miesten on jopa yliopistollisissa tutkimuksissa havaittu kiinnostuneen uudelleen kristinuskosta.

Mitä seurakunnan pitäisi tehdä, jotta tähän hengelliseen etsintään vastattaisiin oikein?

– Ajattelen, että erityisen tärkeää on kuunnella tarkasti, millaisia ajatuksia tai kysymyksiä nuorilla on uskoon ja elämään liittyen. Tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että hengelliselle etsinnälle on nimittäin monia erilaisia syitä.

Pikkaraisen mukaan seurakunnan on tärkeää kohdata jokainen nuori ja hänen tilanteensa tapauskohtaisesti.

– Ja samalla täytyy todeta, että ilokseni olen huomannut esimerkiksi Kaupunginkirkon tavalliseen sunnuntaimessuun löytäneen viime aikoina yhä useamman nuoren ja nuoren aikuisen.

Sopeuttaminen on päivän sana myös yhteiskunnassa. Valtion säästötalkoot ovat yksi puoli, jotka näkyvät herkästi seurakunnan diakoniatyössä.

– Ihmisten taloudelliset haasteet heijastuvat diakoniaan esimerkiksi siten, että seurakunnan diakoniatyön avustusmäärät ovat nousseet jo useamman vuoden ajan, noin kymmenen prosenttia vuodessa.

– Ihmisillä on huolta paitsi työttömyydestä, myös esimerkiksi kohtuuhintaisesta asumisesta ja elinkustannusten noususta. Taloudellisten vaikeuksien lisäksi yhä useampi kokee yksinäisyyttä tai toivottomuutta. Näihin on löydettävä oikeita tapoja tukea ihmisiä.

”Pääsiäisaamun tyhjä hauta on kristinuskon alkuräjähdys”

Paulus Pikkarainen, mikä on kristillisen uskon ydin?

– Kyllä se on Jeesuksen ylösnousemus. Pääsiäisaamun tyhjä hauta on kristinuskon alkuräjähdys, joka antaa merkityksen koko uskollemme, Pikkarainen kiteyttää.

– Ja ennen kaikkea tuo ylösnousemus kertoo toivosta. Toivo ulottuu sekä arkeen että elämään kuoleman jälkeen. Jeesuksen ylösnousemuksella on toisin
sanoen hengellinen ja maallinen ulottuvuus yhtä aikaa.

Entä mitkä ovat kirkon ja seurakunnan ydintehtäviä?

– Olennaista on välittää ihmisille Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Tarvitsemme sekä avointa puhetta hyvästä Jumalasta, että rohkeaa valmiutta
auttaa hädänalaisia.

Ultrajuoksu on kestävyysjuoksun kuningaslaji

Paulus Pikkaraisen harrastamalla ultrajuoksulla tarkoitetaan yleensä kaikkia maratonia pidempiä juoksumatkoja. Ultrajuoksu on toisin sanoen pitkien juoksumatkojen eräänlainen äärimmäinen rankkuustesti, kestävyysjuoksun kuningaslaji.

Tuleva kirkkoherra kertoo repäisseensä menemään esimerkiksi jokin aika sitten Rukalla sadan mailin kisassa noin 172 kilometriä.

– Ja kun eksyin metsään, tuli vielä kuusi extrakilometriä lisääkin, hän naurahtaa.

– Harvoin ennen juoksemaan lähtöä tai sen aikanakaan on olo, että ”onpa kiva lähteä tai olla lenkillä”. Mutta suorituksen jälkeen tulee palkinto hyvän olon muodossa ja juokseminen heijastuu positiivisesti koko elämään.

Artikkeli Pappi, isä, juoksija julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mika Lahtinen on kokenut bibliodraamaohjaaja, joka on ohjannut lukuisia tiimejä ja pienryhmiä. Oletko jyvällä? -musikaali on mittakaavaltaan uudenlainen ohjaustyö Lahtisellekin. Jyväskylän seurakunnan ja yhteistyökumppaneiden suursatsausta on tekemässä lähes 80 näyttelijää, tanssijaa, kuorolaista, muusikkoa ja avustajaa.

– Isojen massojen ohjaaminen on minulle uutta. On rikkautta tutustua uusiin ihmisiin ja toimia yhdessä. Se ei ole pelkästään taiteen ja musikaalin ohjaamista, vaan myös yhdessä olemisen ohjaamista ja opettelemista.
Tarvitaan paljon kokoontumisia ja keskusteluja, läsnäolon ja kuuntelemisen opettelua, Lahtinen sanoo.

– Yhteisen luomistyön ohjaaminen tuntuu lahjalta. Tässä ajassa on innostavaa luoda jotakin mukavaa ja sykähdyttävää.

Siiri Luukkainen, 13, on mukana musikaalissa sekä puheroolissa koululaisena että tanssijana.

– Musiikinopettaja oli laittanut Palokka-ryhmään ilmoituksen musikaalista. Hain innoissani mukaan.

Luukkainen harrastaa pianonsoittoa ja tanssia. Kokemusta on kertynyt koulun näytelmistä ja tanssiesityksistä, mutta näin suuressa teatterituotannossa Luukkainen ei ole aiemmin ollut mukana.

– Täällä on kiva porukka, paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Mukavinta on yhteishenki. Harjoituksissa on aina tosi hauskaa, hän kertoo.

Koulumaailmaan sijoittuvan musikaalin keskeisiä teemoja ovat sovinto, yhteys ja rukous. Teemoista on keskusteltu myös porukalla. Heti ensimmäisissä harjoituksissa käytiin läpi periaatteita, joilla musikaalin luominen onnistuu.

– Keskeiset jutut olivat, että kannustamme ja iloitsemme toisistamme, kuuntelemme ohjeita, emme kiusaa, emmekä jätä ketään yksin. Lapsille on tosi tärkeää, että ketään ei kiusata. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, Mika Lahtinen kertoo.

– Lapsilla on kyky pohdiskella elämän isoja asioita kuten ystävyyttä, yksinäisyyttä ja myös rukousta ja hengellisiä asioita. Lapsilla voi olla paljon viisautta annettavaan, Lahtinen muistuttaa.

Koulukiusaamista käsitellään musikaalissa ystävyyden ja toivon näkökulmasta.

– Keskeistä on, miten koululaiset yhdessä aikuisten kanssa voisivat olla rakentamassa sovintoa ja yhteistä unelmien ja toiveiden koulua.

Musikaalia on harjoiteltu tiivistii kevään ajan työpajoissa omissa ryhmissä. Kerran kuussa on kokoonnuttu yhteen käymään esitystä läpi koko porukalla. Kesätauon jälkeen harjoitukset jatkuvat elokuussa.

– Vielä voi tulla mukaan, jos mieli tekee. Etenkin kuorossa ja avustavissa rooleissa on paikkoja auki, Lahtinen vihjaa.

Musikaalin esitykset ovat marraskuussa Jyväskylän helluntaiseurakunnan tapahtumakeskus Helmissä. Lipunmyynti aukeaa elokuussa.

– Tulossa on upea musikaali, joka tempaa varmasti mukaansa. Esityksessä on hienoja joukkokohtauksia, koskettavia koululaistarinoita ja uutta musiikkia, vahvana myös rukouksen, toivon ja ilon aiheita. Sitä kannattaa tulla hämmästelemään, Lahtinen vinkkaa.

Kuoroon voi ilmoittautua Jenni Jurvalle sähköpostilla jenni.jurva@evl.fi. Aputehtäviin löytyy ilmoittautumislinkki osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/oletko-jyvalla. Lipunmyynti aukeaa elokuun puolivälissä. Tarkemmat tiedot jyvaskylanseurakunta.fi.

Artikkeli ”Innostavaa luoda jotakin sykähdyttävää” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tiesitkö?

Nuorten vaikuttajaryhmään kuuluvat Isabel Diken ja Essi
Poikolaisen lisäksi:

Eikka Eronen, Palokan lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa

Peppi Juntunen, Huhtasuon lähikirkkoalue, nuorten edustaja kirkkoneuvostossa, kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa sekä Lehtisaaren työryhmässä

Kerttu Keränen, Kaupungin lähikirkkoalue

Roni Korteikko, Keljonkankaan lähikirkkoalue

Linnea Matilainen, Kortepohjan lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän
puheenjohtaja, kirkon nuorten aikuisten vaikuttajaryhmän edustaja

Vili Niskanen, Säynätsalon lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa ja kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa

Sonja Paljakka, Tikkakosken lähikirkkoalue

Aada Pesonen, Keltinmäen lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän sihteeri

Tuomas Rantalaiho, Korpilahden lähikirkkoalue

Aleksi Virfvell, Vaajakosken lähikirkkoalue

Helinä Viro, Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalue

Artikkeli Nuorten äänellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sait paljon huomiota Liekinheitin-jumppavideosta, jossa ohjaat vesijumppaa
Suomen euroviisukappaleen tahtiin.
Yllättikö suosio sinut?
Kyllä se vähän yllätti. Tiesin, että tapa, jolla
jumpan vedin ja heittäydyin
mukaan, voi herättää mielipiteitä.

Olet saanut asiakkailtasi nimen liikunta-artisti. Miltä se kuulostaa?
Se kuulostaa tosi hyvältä ja olenkin ottanut sen itselleni käyttöön. Haluan, että liikuntahetki on enemmän elämys kuin ohjaus. Artisti-termi
kuvaa tätä aika hyvin. Muiden artistien tapaan, haluan tuottaa elämyksiä. Minä vain teen sitä liikunnan kautta.

Mikä on yleisin tekosyy, jonka olet kuullut, jos joku ei halua liikkua?
Yleensä sanotaan, että ei ole aikaa tai on kiireitä. Olen työskennellyt paljon 30–50-vuotiaiden naisten sekä elämäntapamuutosta kaipaavien asiakkaiden kanssa. Moni laittaa muut itsensä edelle, vaikka kaiken pitäisi lähteä ensin itsestä ennen kuin voi huolehtia muista.

Mitä liikuntaryhmiä ohjaat?
Ohjaan pääsääntöisesti eläkeläisryhmiä, kuntosali- ja vesijumpparyhmiä
sekä annan uimaopetusta. Yrittäjänä vedän treeniryhmiä ja teen
valmennuksia.

Haluat laittaa myös itsesi likoon ohjatessasi muita?
Ohjatessani laitan itseni fyysisesti ja henkisesti todella koville. Jostain
tulee se into heittäytyä. Se ottaa, mutta myös antaa todella paljon.

Miten motivoit ihmisiä, joita liikunta ei lähtökohtaisesti kiinnosta?
Ensin selvitetään taustatekijät, ja mistä motivaation puute johtuu. Lähdetään liikkeelle pienin askelin. Mikä voisi tuoda iloa arkeen? Ikääntyessä meidän on pakko huolehtia voimantuotosta. Se lähtee ensimmäisenä kehosta.

Olet sanonut, että haluat muuttaa käsitystä monista
liikuntalajeista. Millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on?
Joidenkin liikuntalajien harrastamisesta on tehty liian vakavaa. Esimerkiksi
vesijumpasta monella on käsitys, että käydään vähän kevyesti
jumppaamassa. Se on kuitenkin yksi siisteimpiä liikuntamuotoja,
josta voi saada todella hauskaa. Vesi itsessään on ihmisille ilon lähde,
ja kun siihen yhdistetään musiikki, siitä voi saada irti vaikka mitä.

Mistä palosi liikuntaan on lähtöisin?
Pikkupojasta asti olen liikkunut pallon perässä päivät pitkät. Yläasteella
jo mietin, että enhän mä osaa mitään muuta kuin liikkua. Se oli ykkösjuttu ja nautin siitä. Mietin, voisiko liikunnasta tehdä ammatin ja tässä sitä ollaan.

Aamuveryttely vai iltalenkki?
Iltalenkki. Olen enemmän iltaihminen.

Mitä kesääsi kuuluu?
Varmaan lomailen, teen treenejä ja liikun itse monipuolisesti ulkona. Nautin kesästä, se on parasta aikaa.

Artikkeli Jumppaava ilontuoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.