Kouvolan ja Anjalankosken emäntä Sanna Ahtiainen kertoo, että Ystävän Kammarin lounaalla käy noin sata henkilöä ja Sunnuntai Specialissa parhaimmillaan jopa 130.

– Myös kirkkokahvit ovat suosittuja. Jos Anjalankoskella on kirkkokahvit, pakkaan kaiken Kouvolassa, kannan autoon ja toivon, etten ole unohtanut mitään, Ahtiainen naurahtaa.

Tarjoilujen vieminen paikasta toiseen on tuttua myös Kuusankosken seurakunnan emännälle Marja-Leena Okalle, joka työskentelee lisäksi Voikkaalla ja Pytynlahden kesäkodissa.

– Keväällä saatan olla päivän Kuusankoskella, käydä kotona ja mennä illaksi Pyttärin saunailtaan. Siinä tulee työpäivälle pituutta, Okka laskeskelee.

Elimäen seurakunnan emäntä Anne Koskinen on iloinen siitä, että on saanut kiertää kaikki Kouvolan seurakuntien keittiöt läpi.

– On saanut nähdä uusia ihmisiä ja ottaa vinkkejä muista keittiöistä. Samalla voi kisailla itsensä kanssa, että muistaako, missä välineet ovat kussakin keittiössä, Koskinen kertoo.

EMÄNTÄ Katja Aho työskentelee Puhjonrannan ja Niinirannan leirikeskuksissa, joissa järjestetään kesän aikana rippileirejä, kuten Pytynlahdessakin. Leireillä ei ole juurikaan ruokahävikkiä. Emännät ovat tarkkana siitä, millaisia nuoria rippileirillä on, sillä paljon urheilevat nuoret syövät enemmän ja juovat leirille varatut maidot parissa päivässä. Silloin täytyy hakea täydennystä.

– Olemme pyytäneet nuorilta ruokatoivelistan, jotta ruoka on varmasti sellaista, joka maistuu. Silloin ruokaa jää jäljelle aika vähän, Okka kertoo.

Ylijääneet puurot hyödynnetään sämpylöiden taikinassa, johon sopivat hyvin myös ruokailusta jääneet porkkanaraasteet ja sosekeiton jämät. Lopputuloksena on ihanaa vastaleivottua sämpylää. Ylijääneet siivuleivät muuttuvat krutongeiksi tai lämpimiksi voileiviksi, ja piimät sujautetaan kuivakakkutaikinaan. Hävikkiä torjutaan myös lahjoittamalla ylijäämäruokaa diakonian kautta tai myymällä ruokarasioita tapahtuman päätteeksi.

Emännät myös keräävät tietoa tapahtumien osallistujamääristä, joiden perusteella arvioidaan sopivaa ruokamäärää seuraavaa kertaa varten. Aina osallistujamäärän arviointi ei ole helppoa.

– Erään papin virkaanasettamisen juhlaan oli hankittu täytekakku 60 henkilölle. Kirkossa olikin 120 henkilöä, joten aloimme puolittaa kakkupaloja, jotka olivat onneksi reilun kokoisia. Kakkua riitti kaikille, Okka kertoo.

HÄVIKKIRUOAN torjuminen on osa seurakuntien ympäristötyötä, johon emännät osallistuvat tekemällä myös ympäristöystävällisiä valintoja ruokien, pesuaineiden ja somistusten hankinnassa. Samat silkkikukat ovat ruokapöytien koristuksena vuodesta toiseen, ja luonto tarjoaa materiaalia vuodenaikojen mukaan: lyhtykoisot, kävyt, havut, mustikanvarvut, keltaiset lehdet ja kelottuneet oksat tuovat tunnelmaa kattaukseen.

Artikkeli Emäntien keittiössä ruokahävikki on pientä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mitä on omavaraisuus 2000-luvulla?
Ennen kaikkea se on kulutuskulttuurista irrottautumista. Sitä, että otetaan esimerkiksi ruuan tuotanto ja asumiseen liittyvä tekniikka omiin käsiin. Käytännössä se merkitsee elämää ympäristössä, jossa on kantovesi, ulkohuussi ja puulämmitys. Ajattelen myös, että pärjäisimme hyvin vaikka seuraavat viisikymmentä vuotta kierrättämällä nykyisiä resursseja, kuten vaatteita.

Omavaraopisto – mistä on kyse?
Perustin omavaraopiston mieheni kanssa, koska halusimme antaa kaikille mahdollisuuden tutustua omavaraiseen elämäntapaan matalalla kynnyksellä. Järjestämme puolen vuoden mittaisia omavaraisuuteen perehdyttäviä kursseja yhteistyössä Kainuun Opiston kanssa. Opiskelijat asuvat täällä, eli koko arki on oppimista.

Miten omavaraisuutta voi opiskella?
Kyllähän se menee ihan fyysisen tekemisen kautta. Opintoihin kuuluu myös teoriaa, mutta pääasiassa täällä viljellään, kerätään, säilötään, tehdään käsivoimin polttopuita ja opetellaan esimerkiksi ekologista rakentamista. Kaiken keskiössä on puutarhaviljely siemenestä sadonkorjuuseen.

Miksi omavaraisuutta pitäisi tavoitella?
Materiaalisen elintason alentaminen on välttämätöntä, jotta maapallon resursseja ei kuluteta loppuun ja ihmisen ja luonnon yhteiselo voi jatkua. Omavaraisuus tuo myös itsessään elämään merkitystä, ei sillä välttämättä tarvitse olla globaalia päämäärää.

Kenelle se on mahdollista?
Kenelle vain, joka pystyy keskiraskaaseen fyysiseen työhön. Ja porukassa myös heille, jotka eivät siihen kykene. Lisäksi se vaatii henkistä sinnikkyyttä.

Mitä omilla käsillä tekeminen sinulle merkitsee?
Kehrään ja teen omin käsin vaatteita, valmistan ruuan, säilykkeet ja polttopuut. Kyllä siitä jonkinlainen perusonnellisuus kumpuaa, että saa tehdä itse. Näkee asioiden valmistuvan ja sen, kun niitä käytetään – silloin niitä osaa myös arvostaa.

Kuinka omavaraisuus sopii lapsiperheelle?
Minusta se toimii. Lasten on hyvä kasvaa maalla ja syödä itse tuotettua ruokaa,
isompana he osallistuvat jo itsekin yhteisiin hommiin. Vaikeinta on ollut railo muun maailman kanssa: elämäntapamme poikkeaa muiden ympärillä asuvien elämästä aika radikaalisti, ja lapset ovat joutuneet kärsimään tästä esimerkiksi koulussa.

Missä asioissa omavaraisuus ei onnistu?
Esimerkiksi puhelimia tai sähköön liittyvää tekniikkaa ei itse pysty tuottamaan.
Meillä on aurinkopaneelit, mutta niihin liittyvä tekniikka ei voi olla omavaraista. Se pitää vain hyväksyä, jos haluaa sähköä käyttää.

Mistä on ollut vaikeinta luopua?
Oikeastaan ei mistään. En ole vieläkään mikään puritaani, enkä ole luopunut
mistään vastoin omaa tahtoani. Ostamme kaupasta esimerkiksi voita ja kaurahiutaleita, ja talossamme on sähköt. Käyn pari kertaa vuodessa isäni luona Jyväskylässä ja nautin siellä kaupunkielämästä. Muutos on hyvä tehdä lempeästi.

Mistä löydät toivoa ilmastokriisin keskellä?
Toiminnalla. Aina, kun maailman uutiset tuntuvat musertavilta, ajattelen että en voi vaikuttaa maailmanpolitiikkaan. Kun keskittyy siihen, mikä on lähellä ja tavoitettavissa, se luo uskoa tulevaisuuteen. En halua elää pelon maailmassa.

Maria Dorff keskustelee aiheesta Toivon tabut – toisenlaisen elämisen mahdollisuuksista tiistaina 11.7. kello 14 Ruusupuistossa. Keskustelu
on osa Jyväskylän Kesän ohjelmaa.

Artikkeli Mahdollisuutena toisenlainen elämä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.