Sindhulin syrjäiset kylät sijaitsevat tiettömien taipaleiden takana Nepalin itäosissa. Seutu tunnetaan muutenkin köyhässä Nepalissa sosiaalisena ja taloudellisena väliinputoaja-alueena. Kouluttautumis- ja työllistymisaste ovat matalia; pienviljelyn lisäksi muita elinkeinoja on minimaalisesti.
Huomattava määrä alueella asuvista perheenisistä on joutunut lähtemään paremman toimeentulon toivossa siirtotyöläisiksi naapurimaihin. Kouluttamattomien siirtotyöläisten palkat jäävät minimitasolle, ja kotiväelle saapuvat rahalähetykset ovat niukkoja ja ehtyvät usein tyystin. Samaan aikaan kotiseudulle jääneet perheenäidit elävät köyhää ja raskasta yksinhuoltaja-arkea lapsista, isovanhemmista ja mahdollisesta maatilkusta huolta pitäen.

Vain 22-vuotias Suka Maya Thing on malliesimerkki pärjäävästä nepalilaisnaisesta. Hän oli vain 16-vuotias avioituessaan.
Monien muiden köyhän Sindhulin alueen miesten tapaan myös Thingin mies lähti etsimään töitä ulkomailta maksaakseen omia ja lapsuudenperheensä lainoja. Aviomies on onnistunut lähettämään vain niukasti rahaa perheelleen.

– Perheessämme on kuusi jäsentä, hyvin vanhat appivanhemmat, 5-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Olen vastuussa koko taloudestamme, myös maatöistä. Appivanhemmat auttavat minua kaikissa pienissä arjen asioissa. Mieheni on ollut kaksi vuotta töissä Dubaissa. Nyt olen toiveikas, että hän tulee takaisin ja yrittää löytää työtä kylästämme.

Suka Maya Thing on jäsen alueensa osuuskunnassa, joka on perustettu Kirkon Ulkomaan­avun avustuksella. Liityttyään osuuskuntaan hän osallistui aluksi 45 päivän kurssille, jossa harjoiteltiin erilaisten huonekalujen ja käyttötarvikkeiden tekoa bambumateriaalista. Nyt yritteliäs äiti tekee kotonaan tuoleja, jakkaroita, riisivakkoja ja kynätelineitä.

Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos.

– Kun osuuskunta perustettiin, olin vakuuttunut sen mahdollisuuksista ja yritin innostaa kaikkia muitakin mukaan. Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos. Ennen minun piti pyytää rahaa appivanhemmiltani tai mieheltäni kaikkeen, nyt olen pystynyt käyttämään omia tienestejäni. Alussa sain osuuskunnalta punontaan tarvittavat tarvikkeet, nykyään pystyn ostamaan ne itse.

Thingin 5-vuotias poika on aloittanut juuri koulun 20 minuutin kävelymatkan päässä. Hän kulkee tien puuttuessa koulumatkat kylään vievää jokiuomaa pitkin. Sadeaikana reitti on hankala ja vaarallinen. Jos virta on kova, kouluun ei mennä.

Thingin mukaan bambuyrittäjyys on tuonut mukanaan paljon hyvää kaikille samaa työtä tekevien naisten lapsille.

– Pystyn hankkimaan appivanhempieni lääkkeet ja pojalleni koulutarvikkeet ja siistit kouluvaatteet. Teen niin paljon töitä kuin ikinä pystyn, jotta lapseni saavat koulutuksen ja voivat valita ammattinsa itse.

– Yhteiskunnassamme naisen asema on huono. Jos tyttärestäni tulisi sosiaalityöntekijä, olisin tosi onnellinen. Jos hänestä tulisi alistettujen naisten ääni, olisin tosi onnellinen. Ei saisi olla eri roolia miehille ja naisille, kaikkia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti.

Osuuskunnan toimintaan ja kokouksiin osallistumisen myötä Thing on oppinut vaihtamaan ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa.

– Toivon, että tukimahdollisuus jatkuisi muillekin, Thing toteaa.

Vuodesta 2017 lähtien Sindhulin alueen asukkaita on tuettu perustamalla osuuskuntia, joihin liittyneet saavat tukea pienyrittäjyyden alkuaskeleisiin. Kirkon Ulkomaanavun alueellisena kumppanina toimivassa Sahakarya-järjestössä nähtiin, että alueen toimeentulomahdollisuuksia voidaan kehittää, mutta alkuun pääseminen ilman tukea on lähes mahdotonta.

Osuuskunta antaa jäsenilleen koulutusta ammattiin sekä myöntää avustuksia ja matalakorkoista lainaa perustarvikkeisiin ja muihin työpaikan perustamiskustannuksiin.

Osuuskunnat tukevat kolmenlaista pienyrittäjyyttä: vihannesviljelyä pienkasvihuoneineen, bambusta valmistettavien tuotteiden punontaa sekä vihannessäilykkeiden tekemistä.

Ruohonjuuritason onnistumiskokemukset ovat suuria. Osuuskunnan antama starttikoulutus ja alkuvaiheen tuki oman pienen liiketoiminnan aloittamiseen ovat tuoneet perheille tuiki tarpeellisia lisätuloja, ja perheiden tilanne on silminnähden kohentunut. Tähän mennessä alueen kolmeen osuuskuntaan on liittynyt 1 010 jäsentä. Heistä yli 60 prosenttia on naisia, joiden asema perinteisesti on alisteinen.

Artikkeli Yrittäjyys mullisti Suka Mayan elämän julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virsikirjamaratonissa saa halutessaan laulaa tuntien ajan. Virsikirjan lisävihkon virret lauletaan kokonaisuudessaan, ja veisaamiseen voi keskittyä ilman välipuheita tai virsien selityksiä.

– Jatkuva laulun virta vie mennessään. Siitä syntyy aivan oma tunnelmansa. Virsimaratoneja on ollut ennenkin, mutta nyt laulamme lisävihkon kannesta kanteen, sanoo kanttori Ilpo Vuorenoja.

Tätä on meiltä pyydetty.

Virsimaraton on tänä vuonna uusi lisäys Keltinmäen kirkon perinteiseen tapahtumaan. Se sisältää kirkolliskokouksen suomenkieliseen virsikirjaan hyväksymät 79 uutta virttä.

– Tätä on pyydetty ja vastaamme toiveisiin. Virsikirjan lisävihko on käytössä neljättä vuotta. Virret ovat tulleet jo hieman tutuiksi ja nyt on hyvä aika oppia ne vielä paremmin, sanoo diakoni Ainoleena Laitinen.

Virsiä saa laulaa itselleen sopivan ajan tai vain tyytyä kuuntelemaan. Piipahtaakin saa.

Virsi on kuin rukous.

Laitinen kannustaa kokeilemaan, miltä tuntuu istua rauhassa kirkonpenkissä ja laulaa joukolla. Joku voi ottaa maratonin myös haasteena, johon vastaaminen luo voittajafiiliksen.

– Virsi on kuin rukous. Siinä mielessä veisaaminen on erilaista kuin laulaminen yleensä. Yhdessä laulaminen on myös vahvasti yhteisöllinen kokemus, Laitinen kuvaa.

Lisävihkon virret veisataan numerojärjestyksessä ilman taukoja runsaan neljän tunnin aikana. Energiaa voi välillä tankata välipalakahviossa.

Yhteislaulua tukevat kolme lauluryhmää, kuorolaisia ja joukko muita laulajia ja säestäjiä, jotka vaihtavat vuoroaan maratonin aikana sujuvasti.

Kirkon musiikki muuttuu ja monipuolistuu ajassa.

Myös äänimaisema vaihtuu eri soitinten mukana. Urut, piano, kitara, ukulele, viulu ja tamburiini täydentävät sointia.

Lisävihko laadittiin nykyisen virsikirjan rinnalle monipuolistamaan ja raikastamaan kanttorin virsivalikoimaa. Sen laulut antavat seurakuntalaiselle entistä isomman roolin jumalanpalveluksessa ja niiden toivotaan puhuttelevan myös kirkon elämästä etäälle jäänyttä ihmistä. Joukossa on rukouslauseita ja tyyliltään erilaisia lauluja ja kaanoneita. Valikoimaa löytyy eri kielillä.

Monessa virressä korostuvat ilo ja kiitollisuus. Lisävihkon esipuheessa virsilaulun kerrotaan olevan yhteistä olemista Jumalan edessä. Se on hengittämistä ja vuoropuhelua toistemme kanssa.

Kanttori Vuorenojan oma suosikki valikoimassa on virsi 923 Silmäni aukaise, kelttiläistyylinen melodia.

– Kirkon musiikki muuttuu ja monipuolistuu ajassa. Virret ovat työssäni oleellisia, ne kertovat tärkeimmästä eli ilosanomasta. Kaikkien ei tarvitse pitää puheita, vaan saan palvella omilla lahjoillani, hän sanoo.

Artikkeli Virsikirjan lisävihko kannesta kanteen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.