Useammat tuoreet tutkimukset, kuten Suomen evankelisluterilaisen kirkon teettämä Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa -tutkimusjulkaisu (2022) sekä suurissa kaupungeissa toteutettu Seurakuntien empatia- ja tunnettavuuskysely (2023) ovat nostaneet nuorten uskontosuhteen mediassa puheenaiheeksi.

Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että nuorten keskuudessa puhe uskonnosta ei ole enää yhtä iso tabu kuin joskus menneinä vuosikymmeninä. Poikien ja nuorten miesten on havaittu olevan aiempaa kiinnostuneempia hengellisistä kysymyksistä.

Kysyimme kolmelta jyväskyläläisiltä nuorelta, ovatko he huomanneet omassa lähipiirissään uskontoon liittyvien puheenaiheiden yleistymistä.

Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Roni Korteikko, 16, sanoo havainneensa kehityskulun, johon tuoreet tutkimukset ovat antaneet viitteitä.

Eevi Kuopion, 14, kaveripiirissä on niin ikään useampia, joiden Kuopio kokee kiinnostuneen viime aikoina hengellisistä kysymyksistä.

– Kiinnostuneet näyttävät uskonsa ainakin siten, että jakavat lähipiirilleen omia hengellisiä kokemuksiaan. Jotkut kertovat esimerkiksi vastauksista, joita heille on tullut, kun he ovat rukoilleet jonkin asian puolesta.

– Olen huomannut, että kiinnostus kirkkoa ja uskontoa kohtaan on omanikäisteni parissa selvästi lisääntynyt. Kun seuraa sosiaalista mediaa, huomaa sielläkin, että moni nuori on kääntynyt johonkin uskoon. Moni meistä nuorista etsii nyt tukea ja vakautta elämäänsä, pohtii Korteikko.

Korteikko kohtaa erilaisia oman ikäpolvensa edustajia paitsi koulussa ja kaveripiirissä, myös vapaa-ajalla, johon kuuluu talvisin laskettelua ja kesäisin pyöräilyä sekä muita liikunta-aktiviteetteja.

– Kokemukseni myös on, että uskonnosta puhutaan ikäisteni parissa avoimesti ja ennen kaikkea myönteisellä asenteella, hän havainnoi.

Uskosta puhumisen ilmapiirin kahdeksasluokkalainen, tanssiharrastuksen parissa viihtyvä ja seurakunnan lastentoiminnassa apukätenä toimiva Kuopio kokee muuttuneen ainakin hieman aiempaa vaivattomammaksi.

– Nuorempana itselläni oli vaikea kertoa omasta uskosta, mutta nykyään se on helpompaa, myös sen takia, että ensireaktio hengellisiin kysymyksiin on useimmiten melko myönteinen.

– Mitään pitkiä keskusteluja puolituttujen kanssa uskonnollisista asioista ei tietenkään tule, mutta yleinen suhtautuminen aiheeseen on melko neutraali. Äärireaktioita tai negatiivista palautetta en juurikaan ole kokenut.

Viimeisten vuosien katastrofien sarjalla on saattanut olla vaikutuksia nuorten uskontosuhteeseen. Korona, Ukrainan ja Gazan sodat sekä ilmastonmuutos ovat voineet muokata nuorten kysymyksiä ja puheenaiheita suuntaan, joiden kautta päästään varsin nopeasti syvempiin aiheisiin, kuten hengellisiin ja uskonnollisiin teemoihin.

– Epävarmuus ja jatkuvat muutokset elämässä ovat varmasti aiheuttaneet meissä nuorissa pelkoa ja turvattomuutta. Osaltaan senkin takia etsitään tukea ja vakautta elämään, Roni Korteikko arvioi.

– Uskonasioista voi edelleen kaveripiirissä heittää rennosti läppää. Tai sitten voi mennä hyvin luontevasti pintaa syvemmälle. Voidaan puhua esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, mitä ajatuksia jokin Raamatun teksti herättää tai millaisia hengellisiä kokemuksia kenelläkin on ollut.

Kaikkien tuttavapiirissä lisääntynyt kiinnostus uskoon ei ole näkynyt selvästi.

Yhdeksäsluokkalaisen Lotta Hämäläisen, 15, varovainen arvio on, että hänen ikäisensä nuoret puhuvat uskosta, mutta mitään selvää trendiä uskonasioista puhumisen lisääntymisestä hän ei ole ainakaan toistaiseksi havainnut.

– Oma lähipiirini koostuu tytöistä, joten en ole tietoinen esimerkiksi mitä pojat uskonkysymyksistä ajattelevat. Mutta jos yleisesti pitää jotain sanoa, niin veikkaisin uskonasioista puhuttavan nykyään hieman enemmän.

– Erityisesti olen törmännyt sosiaalisessa mediassa nuorten miesten profiileihin, joissa on alkanut olla hengellisiä aiheita.

Hämäläinen kertoo nähneensä Instagramissa videopätkiä, joissa omaa uskoa saatetaan tuoda hyvinkin vahvasti esille.

– Yleensä ne videot ovat lyhyitä, noin 20 sekunnin pätkiä, joissa kysytään että ”hei, oisko sulla hetki aikaa?”. Ja sitten luetaan ääneen joku raamatunkohta ja sanotaan siitä jokunen sana.

Nuoret seuraavat paljon sosiaalista mediaa, mutta myös perinteinen media kirjoittaa uskonnosta. 

Perinteisen median ja sosiaalisen median suhtautuminen kirkkoon on Roni Korteikon mielestä kuitenkin erilaista.  Edellinen suhtautuu hänen mukaansa uskontoon paljon penseämmin kuin hänen jälkimmäisessä havaitsemansa profiilit keskimäärin.

– Minusta perinteinen media lähestyy uskontoa melko yksipuolisesti, pinnallisesti tai jopa loukkaavasti. Toimittajan oman agendan löytää jutuista melko helposti, näkee Korteikko.

Korteikon mielestä uskon ydinasiat eivät saa mediassa riittävästi näkyvyyttä.

– Ennemmin keskitytään kehällisiin, yhteiskunnallisiin teemoihin. Sosiaalisessa mediassa asetelma taas on toisinpäin. Siellä keskustellaan avoimemmin aivan uskonnon ydinkysymyksistä.

Lotta Hämäläinen harrastaa vapaa-ajalla tanssia sekä kuvataiteita ja on osallistunut myös seurakunnan toimintaan käyden messuissa ja nuortenilloissa. 

Hämäläinen kävi viime kesänä rippikoululeirin ja on lupautunut myös toimimaan ensi kesänä isosena seurakunnan lastenleirillä. Rippikoululla oli Hämäläisen mukaan merkittävä rooli hänen hengellisten kysymystensä herättelijänä.

– Rippikoulu antoi vahvistusta ja varmuutta omalle uskolleni. Siitä jäi hyvä muisto, joka kantaa varmasti koko loppuelämän. Tiedän että monilla muillakin oli samoin. Muutama kävi myös kasteella meidän rippikoulussa, Hämäläinen kertoo.

Roni Korteikko sanoo hänenkin kiinnostuksensa hengellisyyteen kasvaneen juuri rippikoulun aikoihin. Isoskoulutuksen myötä hän on tutustunut kaltaisiinsa, joita kirkko ja uskonto kiinnostavat.

– Olen vasta nyt ymmärtänyt, että uskonnossa on kyse varsin monipuolisesta kokonaisuudesta. Se ei ole pelkkää Raamatun lukemista, vaan myös yhteisöllinen asia, johon kuuluu nuorteniltoja, messuihin osallistumista ja ylipäänsä kiinnostavia keskusteluja muiden uskonnosta kiinnostuneiden kanssa.

Eevi Kuopio odottaa omasta puolestaan ensi kesänä koittavan rippikoululeirin avaavan hengellisiin asioihin tuoreita näkökulmia.

– Odotan leiriä innolla ja toivon löytäväni sieltä kavereita, joiden kanssa voidaan puhua avoimesti uskonnollisista aiheista. Keskusteluissa uusien ihmisten kanssa oivaltaa usein myös jotakin uutta, Kuopio pohtii.

Uskosta puhuminen voi Roni Korteikon mielestä olla jopa vapauttavaa.

– Olen mukana isostoiminnassa ja siellä olevien piirissä uskonasiat kiinnostavat enemmän. Siellä uskosta on helpointa puhua, mutta ei se ole vaikeaa muidenkaan kanssa. Ennemmin uskonnon nostaminen puheenaiheeksi rikkoo jään, jota seuraa yleensä erittäin hyvää ajatustenvaihtoa.

Lotta Hämäläinen kokee uskosta puhumisen hieman hankalammaksi.

– Varsinkin jos aihe tulee esille isomman ihmisporukan kesken, niin se voi tuntua jopa jollakin tavalla vastenmieliseltä, Hämäläinen kuvaa.

– Jännitys nousee varmaankin siitä, että uskonkysymysten noustessa esiin tiedostaa että nyt ollaan menossa sellaiseen puheenaiheeseen, josta kaikki ryhmässä eivät välttämättä ajattele samalla tavoin.

Poikien ja tyttöjen uskonnollisuuden välillä on huomattu viime aikojen tutkimuksissa eroja. Uskonto tuntuu kiinnostavan poikia tyttöjä enemmän.

– Varsinkin omanikäiseni pojat tuntuvat etsivän elämäänsä tukea jostakin kaveriporukan ulkopuolelta, Roni Korteikko vahvistaa.

Kyse on hänen mukaansa lähinnä tuen ja esikuvan etsinnästä.

– Kirkko, Jeesus ja Jumala tuovat elämään vakautta ja turvallisuutta. Sanoisin niin, että ne tuntuvat tänä päivänä jopa soihduilta keskellä pimeää maailmaa, Korteikko kuvailee.

Artikkeli Kuuma peruna? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä ei-uskonnollisuutta pidetään lisääntyvässä määrin normaalina, sosiaalisesti hyväksyttävänä tapana. Nuorimpien, alle 30-vuotiaiden naisten joukossa suomalaiset olivat eurooppalaisessa vertailussa kaikkein vähiten valmiita identifioitumaan uskonnollisiksi, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen kertoo.

Erityisesti nuorten naisten haluttomuus identifioitua uskonnollisiksi tulee heijastumaan nopeasti kristillisen perinteen välittymiseen Suomessa.

Salmisen mukaan kirkon kannalta on huomionarvoista, että millenniaalit eli Y-sukupolveen kuuluvat noin 30–40-vuotiaat ovat tällä hetkellä vähiten uskonnollinen sukupolvi Suomessa. Heidän tapansa suhtautua uskontoon tulee vaikuttamaan moneen kirkon kannalta keskeiseen asiaan lähitulevaisuudessa.

– Erityisesti nuorten naisten haluttomuus identifioitua uskonnollisiksi tulee heijastumaan nopeasti kristillisen perinteen välittymiseen Suomessa. Kun perheenperustamisvaiheessa olevat sukupolvet ovat vähiten uskonnollisia, tämä näkyy väistämättä kasteiden määrässä ja siinä, miten merkittävänä kristillistä kasvatusta pidetään.

Aineellista selviytymistä ja turvallisuutta korostavat arvot eivät ole nuoremmille sukupolville erityisen merkityksellisiä, vaan heillä korostuvat laadulliset, itsensä toteuttamista korostavat arvot.

Salmisen mukaan erityisesti millenniaaleilla kulttuurikristillisyyden merkitys on vähentynyt selvästi. Heistä vain alle neljännes määrittelee itsensä kulttuurikristityksi eli kristillistä perintöä arvostavaksi, mutta ei uskovaksi. Se on pienin osuus eri ikäryhmiä vertailtaessa.

Millenniaaleista kolmannes määrittelee itsensä etsijäksi.

– Heille erityisen ongelmallinen on juuri suhde kristillisyyteen kollektiivisena kulttuuri-identiteettinä. Sen sijaan he eivät vierasta kristinuskoa sen liiallisen hengellisyyden takia. Päinvastoin millenniaaleilla korostuu erityisesti etsijyydelle ominainen suhtautuminen hengellisyyteen, jossa voidaan olla hyvinkin avoimia yleisuskonnollisuudelle. Millenniaaleista kolmannes määrittelee itsensä etsijäksi.

1990-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alussa syntyneet eli Z-sukupolven edustajat puolestaan uskoivat vanhempia ikäryhmiä useammin joukkoon vaihtoehtoisia uskomuksia, kuten näkymättömien maailmojen olemassaoloon tai henkimeedioiden kykyyn välittää tietoa.

Perinteisesti eri ikäluokissa naiset ovat uskoneet miehiä useammin kristinuskon perusoppeihin. Millenniaalien kohdalla on toisin. Tuon ikäluokan naisista esimerkiksi vain alle neljännes (23 prosenttia) uskoo vakaasti tai pitää todennäköisenä sitä, että Jeesus sovitti kuolemallaan ihmisten synnit. Vastaavan sukupolven miehistä luku on kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi (33 prosenttia), mikä on 70–79-vuotiaiden jälkeen toiseksi korkein lukema.

Yhteisö voi tulla todeksi vasta kokemuksellisella tasolla.

Salmisen mukaan miesten ja naisten suhde sosiaaliseen paineeseen ja hegemoniseksi koettuun valtavirtakulttuuriin voivat olla jossain määrin erilaisia. Naiset samaistuvat vahvemmin kulttuuriseen valtavirtaan, kun taas osa miehistä saattaa mieluummin omaksua ”kapinallisen”, vastakulttuurisen asenteen.

– Alle 30-vuotiaat miehet ovat poikkeuksellisen vastaanottavaisia niin kristillisyydelle, vaihtoehtoiselle uskonnollisuudelle kuin uskonnottomuudelle. Jos kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö koetaan hegemonisesti sekulaariseksi, he saattavat tuntea vetoa uskonnollisuuteen, joka antaa heille yksilöllisen, valtavirrasta poikkeavan identiteetin.

Kirkolliset toimitukset ja kristillinen perinne ovat olleet jo pitkään tärkeä syy kirkkoon kuulumiselle. Sen sijaan kirkon merkitys uskon ja hengellisyyden henkilökohtaisen merkityksen välittäjänä koetaan nykyään ohueksi.

– Tästä kertoo myös se, että kirkosta eroamisen keskeisenä syynä korostuu uskon puutteen ohella kirkkoinstituution kokeminen henkilökohtaisesti merkityksettömäksi. Yhteisö voi tulla todeksi vasta kokemuksellisella tasolla, Veli-Matti Salminen huomauttaa.

Erilaisten uusien, luterilaisen kirkon sisällä toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen lukumäärä ja kävijämäärä kasvaa samaan aikaan kun luterilaisten seurakuntien jumalanpalveluksiin osallistuminen vähenee. Näiden jumalanpalvelusyhteisöjen tilaisuuksissa on yhteensä satoja tuhansia käyntejä vuodessa. Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki toteaa tämän kertovan sekä yhteisöjen tarpeesta että valinnanvapauden merkityksestä.

Jumalanpalvelusyhteisöt koetaan elävinä ja nuorekkaina.

Uusissa yhteisöissä keskeinen kirkon uudistamisen lähtökohta on ollut se, että kirkko on yhteisö, ei instituutio.

– Käytännössä tämä on merkinnyt muun muassa seurakuntalaisten tavanomaista laajempaa osallistumista toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tällä on yhteys siihen, miten vahvana he kokevat jäsenyytensä yhteisössä ja mikä on sitoutumisen aste. Nämä jumalanpalvelusyhteisöt koetaan elävinä ja nuorekkaina, Salomäki sanoo ja toteaa joitain vuosia sitten laaditun kirkon tulevaisuuskomitean mietinnön korostaneen, että seurakuntien tulee tukea ja kehittää sen sisällä toimivia jumalanpalvelusyhteisöjä.

Salomäen mukaan uusista jumalanpalvelusyhteisöistä tehdyt havainnot on syytä ottaa huomioon kirkon toimintamuotoja kehitettäessä.

– On syytä miettiä, miten seurakuntalaisten osallisuus voi nykyistä laajemmin toteutua seurakunnan eri työmuodoissa. Nykyäänhän luterilaisissa seurakunnissa palkatut työntekijät suunnittelevat ja toteuttavat edelleen suuren osan työstä.

Kirkon osallistuminen ympäristö- ja ilmastotyöhön saa kannatusta sekä kirkon työntekijöiltä että suomalaisilta ylipäänsä. Kirkon aktiivisuutta ilmastopolitiikassa ja kestävään elämäntapaan kannustamisessa toivovat niin aktiiviset kirkossakävijät, yhteyttä Jumalaan luonnossa kokevat kuin ne, jotka haluaisivat parantaa vähemmistöjen asemaa kirkossa. Eniten tämä näkökulma korostuu viimeksi mainituilla.

– Ilmastonmuutokseen vaikuttamisessa, kuten myös tasa-arvon edistämisessä, kirkko toimii ja vaikuttaa yhteisönä. Näiden teemojen avulla kirkko voi myös puhutella yksilöitä ja avata uusia aktiivisia kanavia vapaaehtoisille jo tarjolla olevien vakiintuneiden toimintamuotojen lisäksi. On tärkeää, että tällainen työkenttä hahmottuisi seurakunnalle yhteisenä jäsenyydestä riippumatta ja siihen osallistumiseen on mahdollisimman matala kynnys, Salminen sanoo.

Artikkeli Nuorten naisten uskonnollisuus vähentynyt jyrkästi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.