Milloin vauva syntyy?
Laskettu aika on 26. joulukuuta. Kukaan aiemmista lapsista ei ole syntynyt etuajassa, joten jännä nähdä mennäänkö nyt samalla kaavalla vai ollaanko aattona synnyttämässä.

Miten raskaus on sujunut?
Ihan kivasti, ei ole ollut huolenaiheita. Toki päivät neljän lapsen kanssa ovat aika täysiä ja välillä jalat väsyvät ja hengästyttää. Hassulla tavalla muistuu mieleen monia asioita ja fiiliksiä edellisistä raskausajoista. Mutta on tämä edelleen aivan tosi ihmeellistä, vaikka minullakin on jo viides raskaus. Se ajatus, että siellä sisällä alkaa kehittyä uusi ihminen, aina se ihmetyttää. Ei sitä oikein osaa selittää itselleenkään.

Onko sinulla toivomuksia synnytyksen suhteen?
Toivon että Jani saa olla mukana, ettei tässä joulun alla tule enää mitään sellaisia koronarajoituksia jotka estävät sen. Tällä kertaa voisin ehkä kokeilla kivunlievitystä. Aiemmin en ole sitä halunnut enkä myöskään ehtinyt ottaa.

Jännittääkö?
Synnytyksen sujumista ei voi itse etukäteen tietää, siihen mennään vaan mukaan. Aina siihen liittyy jännitystä, kun se alkaa. Tietää että edessä on kipua, mutta tietää myös, että sen kestää. Se on kova urakka, josta selviää.

Miten olet valmistautunut uuteen perheenjäseneen?
Olen hankkinut joitakin ihania vauvanjuttuja ja olemme kuvitelleet yhdessä millaista elämä vauvan kanssa tulee olemaan. Kaikki tytöt tykkäävät vauvanhoidosta ja odottavat pikkusiskoa innolla. Jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi sitä varmaan valmistautuisi eri tavalla, mutta neljän lapsen kanssa elämä pyörii aika lailla arjen ympärillä. Ja nyt kun on vielä joulu, niin kivaa tekemistä riittää.

Millaista joulua kaipaat?
Rauhallista perhejoulua, yhdessäoloa, hyvää jouluruokaa ja sitä, että saa pysähtyä joulun sanoman äärelle. Aattoaamuna on tarkoitus käydä jokavuotisella luistelureissulla lasten kanssa. Kun vauva syntyy, toivon että saan olla kotona rauhassa, eikä tarvitse vastata ruuanlaitosta tai muusta. Että saisi ottaa alkuajan vauvan kanssa ihan iisisti. Onneksi on joululoma.

Onko joulun tarina puhutellut nyt erityisesti?
Joulun tarina on pohja elämälleni, ja nyt kun on itse raskaana sitä miettii taas vähän eri kantilta. Tietyllä tavalla voi samaistua Mariaan. Joulun tarina nähdään monesti aika söpönä seimineen ja talleineen, mutta onhan siihen tosiaan kuulunut se synnytyskin. Ja Betlehemissä on joulukuussa aika kylmä!

Tuoksuvatko vauvat?
Kyllä vastasyntyneen tuoksu on ihan erityinen. On ihanaa, kun saa vauvan syliin ja pääsee tapaamaan sen pienen ihmisen, jota on kantanut yhdeksän kuukautta. Koko se alkuaika vauvan kanssa on ihmeellistä – varsinkin jos saa nukuttua, eikä vauvalla ole koliikkia tai muuta.

Millainen äiti haluaisit olla juuri tälle lapselle?
Olen ollut äiti jo 12 vuotta. Toivon, että olisin nyt se sama henkilö kuin aina ennenkin, mutta kypsempi. Vähän niin kuin parisuhdekin, myös jokainen lapsi kasvattaa tajuamaan, että eihän tässä vielä valmiita olla. Joutuu katsomaan itseään läheltä peiliin. Mutta kehittyä ja oppia voi kuitenkin aina.

Mitä elämän eväitä haluat lapsellesi tarjota?
Haluaisin että lapsi saa seikkailla ja nähdä maailmaa. Se kuuluu niin vahvasti siihen, millainen itse olen ja millainen perhe meillä on. Luottamusta siihen, että kaikki on Taivaan isän kädessä ja Hän johdattaa meitä. Kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan ja syvän ymmärryksen, että hän itse on arvokas juuri sellaisena kuin on.

Artikkeli Aina yhtä ihmeellistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Toisessa kuvassa äiti on sisätiloissa. Hänellä ei tässäkään ole meikkiä, eikä kampaukseen ole uhrattu aikaa. Hän on pukeutunut piukeaan mustaan paitaan ja mustiin housuihin. Rumat ne vaatteilla koreilee –linja jatkuu. Äiti näyttää tässäkin ehdottomasti enemmän vakavalta kuin iloiselta.

Kolmannessa kuvassa äiti pötköttää sängyllä. Yöpaidassaan, vakavana ja väsyneenä. Kuvan asetelman ja pukeutumisen viestiä ei ole enää jaksanut miettiä. Pääasia, että äiti on ikuistettu valokuvaan.

Kaikissa kuvissa äiti on viimeisillään raskaana. Kuvien äiti olen minä. Olen vaatimalla vaatinut, että minusta otetaan kuva ennen jokaista synnytystä. Jos vaikka kuolen synnytyksessä. Syntyvälle lapselle pitää jäädä muisto siitä, miltä äiti viime metreillä näytti.

Synnytyspelko – aivan kuten muutkaan pelot – eivät ole järjellä kumottavissa. Pelko on tunne, joka juontaa jostain, ja tunne on aina tosi. Joillakin synnytyspelko on kontrollin menettämisen pelkoa, joillakin taas sitä, että lapselle sattuu jotain. Omalla kohdallani pelko on ollut yksiselitteistä kuoleman pelkoa.

Synnytys on luonnollinen asia. Sen hokeminen ei pelokasta synnyttäjää auta. Kipulääkitystä paheksuvat kanssasisaret eivät omassa luomuhuumassaan käsitä, että se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Jokaisella on historiansa, kasvunsa ja vahvuutensa, joiden voimin synnytyssalissa ponnistetaan. Tai ollaan ponnistamatta. Keisarinleikkaukseen syystä tai toisesta päätyminen ei kerro äidin valmiuksista kasvattajana tuon taivaallista.

Kun Henki&elämä-lehteen ryhdyttiin etsimään synnytyspelostaan kertovaa äitiä, ei päästy helpolla. Synnytyspelko on edelleen tabu, asia, josta mieluummin vaietaan kuin avaudutaan. Siitä huolimatta, että lähes jokainen äiti kokee eriasteista jännitystä tai pelkoa synnytyksestä. Pelko ei hälvene, ellei asiasta saa edes puhua.

Artikkeli Viimeinen kuva julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Koin jatkuvaa pelkoa ja olo oli ahdistunut. Kävin normaalisti töissä, mutta työpäivän jälkeen olin ihan poikki. En kuitenkaan halunnut näyttää muille, kuinka raskasta kaikki oli, Vuori muistelee.

– Pelkäsin erityisesti sitä, miten paniikkikohtaukset ja ahdistus vaikuttavat vauvaan. Toisaalta oli vaikea vetää rajaa siihen, mikä oli normaalia synnytyspelkoa, mikä paniikkihäiriöstä johtuvaa.

Pelko on luonnollista

Ensimmäisen raskauden kohdalla on luonnollista tuntea pelkoa, kun ei tiedä, mitä odottaa, Vuori sanoo.

– Helposti tulkitsee kaikkea mahdollista sitä kautta, voiko tämä vaikuttaa negatiivisesti lapseen.

Synnytyksen lähestyessä Vuoren pelko kasvoi.

– Kävin läpi kaikki pahimmatkin vaihtoehdot. Suurin pelkoni oli kuitenkin se, että saan paniikkikohtauksen kesken synnytyksen. Pelkäsin, etten pysty toimimaan, jos en kykene rauhoittumaan ja hengittämään kunnolla.

Synnytys oli lopulta nopea, ja kaikki sujui hyvin. Kehon jatkuva hälytystila vaikutti kuitenkin siihen, ettei imetys onnistunut.

– Olin siinä vaiheessa varmaan jo niin ahdistunut vuoden kestäneestä panikoinnista, ettei maitoa yksinkertaisesti tullut lainkaan, Vuori sanoo.

Paljon tabuja

Raskauteen ja synnytykseen liittyy Vuoren mukaan paljon erilaisia tabuja. Jokainen raskaus on kuitenkin yksilöllinen, eikä kaikki tapahdu tietyn kaavan mukaan, Vuori muistuttaa.

– Toivoisin avoimempaa keskustelua. Monet pelkäävät synnytystä, mutta eivät uskalla puhua siitä. Vertaistuki helpottaisi monia naisia.

Kohta 5 vuotta täyttävä tytär on Vuoren perheen silmäterä. Lisää sisaruksia ei esikoiselle ole näillä näkymin odotettavissa.

– Raskausaika oli minulle henkisesti niin kova juttu, etten halua kokea sitä toista kertaa. Olen kuitenkin äärimmäisen onnellinen, että minulla on tytär, Katja Vuori sanoo.

Hoitoon alettu panostaa

Synnytyspelko varjostaa noin joka kymmenettä raskautta. Joskus pelko on niin suurta, että se tyssää koko raskaaksi tulon.

– Odottavat äidit pelkäävät kivun lisäksi kontrollin menettämistä ja sitä, että he eivät hallitse tunteitaan. Lisäksi moni jännittää, että kroppa ei toimikaan niin kuin sen pitäisi,  kertoo lääkäri Tuija Hautakangas Keski-Suomen keskussairaalasta.

Synnytyspelkojen kohdalla tieto saattaa lisätä tuskaa, sillä aiemmin synnyttäneet ja hoitoalan työntekijät potevat pelkoja enemmän kuin muut odottajat.

Synnytyspelkojen hoitoon on alettu panostaa niin, että asia otetaan puheeksi jo ensi käynneillä  neuvolassa, ja neuvolan henkilökunta sekä synnytyssairaalan lääkäri, kätilö ja tarvittaessa psykiatrinen sairaanhoitaja ovat mukana hoitoketjussa.  Neuvolakäynneillä odottava äiti täyttää lomakkeen, jossa hän arvioi pelon määrää.

– Tavoitteena on, että peloista uskalletaan puhua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sanoo Vaajakosken neuvolassa työskentelevä terveydenhoitaja, kätilö Eija Huttunen.

– Kaikki äidit eivät tuo pelkojaan esille, joten on tärkeää, että neuvolassa niistä uskalletaan kysyä, olla oikeasti läsnä ja avata, mistä pelot johtuvat, Huttunen jatkaa.

Apua Sypeklinikalta

Pelkoa lievennetään Sype- eli synnytyspelkoklinikalla. Äiti saa kertoa pelkojensa syitä. Hän voi myös kertoa kokemuksensa siitä, miten aiemmat synnytykset ovat menneet. Sypeklinikalla seurataan vauvan kasvua ja vointia. Vastaanotolla arvioidaan myös äidin henkiset ja fyysiset edellytykset alatiesynnytykseen.

– Äitiyspoliklinikalla on tarkoitus yhteistyössä odottajan kanssa löytää hänelle ja syntyvälle lapselle paras ja turvallisin synnytystapa. Meillä on äidin kanssa yhteinen tavoite: luottamuksen saavuttaminen, mahdollisimman kivuton synnytys ja se, että vauva ja äiti voivat hyvin, Tuija Hautakangas vakuuttaa.

Sypeklinikka kirjaa vuosittain noin 250 asiakaskäyntiä.

Häpeä varjoaa pelkoa

Moni odottava äiti häpeää pelkoaan. Häpeään ei kuitenkaan ole syytä.

– Saa pelätä ja pelosta saa puhua. Ja synnytyssalissa saa itkeä, kirota, huutaa – tai olla hyvällä mielellä.

Synnytyspelot ovat olleet pitkään tabuaihe, eikä niistä puhuminen ole vieläkään kovin helppoa. Esimerkiksi Vauva-lehden keskustelupalstalla keskustelu käy kuumana, ja pelot puheeksi ottava äiti saa helposti kuraa niskaansa. Synnytyspelko ei sovi kuvaan reippaasta luomusti synnyttävästä äidistä, joka hoitaa ”maailman luonnollisimman asian” ilman kivunlievitystä.

– En lue keskustelupalstoja, Hautakangas naurahtaa.

Suomessa sektioiden osuus kaikista synnytyksistä on noin 16-17 prosenttia. Aiemmin sektion syyksi ei riittänyt ylitse pääsemätön synnytyspelko, vaan syyksi saatettiin merkitä esimerkiksi ahdas lantio.

Doula avuksi synnytykseen

Doulien käyttö odottavien äitien ja perheiden tukena on yleistynyt.  Doula on henkilö, joka on tukena ja turvana niin raskauden aikana, synnytyksessä kuin synnytyksen jälkeen. Salla Joutsen on huomannut, miten doulan käyttö on vähentänyt myös synnytyspelkoja.

– Tiedetään, että doulan käyttö synnytyksessä vähentää kivunlievityksen tarvetta sekä sujuvoittaa ja lyhentää synnytystä. Doulan tehtävänä on myös tuoda esiin perheiden toiveita synnytykseen liittyen, sanoo Joutsen, joka on toiminut doulana lähes kolmessakymmenessä synnytyksessä.

Monet vanhemmat osaavat jo pyytää doulan apua. Jotkut turvautuvat synnytystukihenkilöön jo raskauden alkuvaiheessa, toiset vasta raskauden viimeisillä viikoilla.

– Tärkeintä on synnytysrauhan löytäminen ja tuen antaminen koko perheelle, Joutsen toteaa.

Artikkeli Pelon varjostama raskaus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.