Mainion talven jälkeen ei ole mitään takeita, että keväästä tulisi odotusten mukainen. Kinokset kutistuisivat silmissä, ja leskenlehdet puhkeaisivat runsaina pehkoina teiden pientareille. Kesä odottelisi jo nurkan takana. Pitkä ja lämmin kesä, kuin elävä muisto lapsuudesta.

Ei se näin mene. Mihin unohtui takatalvi? Suvikumit vaihdettuna auton alle, eikä missään näy kirkuvia lööppejä: Takatalvi yllätti autoilijat. Miksi ei? Siksi, että se ei pohjimmiltaan yllätä yhtään ketään. Kevät pettää aina, niin kuin jää pilkkijän alla. Sama karvas pettymys toistuu usein kesän kohdalla.

Syksy on vuodenajoista ainoa, joka muodostaa selkeän poikkeuksen. Siihen ei voi pettyä oli se sitten millainen tahansa. Talvi, kevät ja kesä kasvattavat sietokykyämme. Kun takana on pettymyksiä pettymysten perään, se ei voi olla jalostamatta esiin kypsempää puolta ihmisestä. Henkinen kasvukäyrämme on ihan tapissa.

Tässä vaiheessa otamme ilolla ja tyyneydellä vastaan syksyn sateet, tuulen ja pimeyden. Hyvä näin. Ja jos syksy sattuisikin olemaan kuulas ja seesteinen, se olisi pelkkää plussaa. Ylimääräinen mansikka kermakakun päällä.

Tämä neljännesvuoden kestävä kypsä kausi unohtuu jostain syystä varsin nopeasti. Hyvää syksyä seuraava talvi voi olla taas liian kylmä tai leuto. Lunta on liikaa tai liian vähän (jos lainkaan). Jatkuvaa sohjoa tai kadut peilijäässä.

Luonnon kiertokulussa ihminen unohtaa kertaalleen oppimansa asiat yllättävän nopeasti.

Artikkeli Kevät pettää aina julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

-Ajattelen aina sitä ihmistä, jolle olen lahjaa tekemässä. Silloin siihen sisältyy henkilökohtainen viesti, Kivistö tuumaa.

Uuden harrastuksensa hän löysi pari vuotta sitten jäätyään eläkkeelle. Hoitoalalla vuorotöissä ei ollut mahdollisuuksia osallistua säännölliseen harrastustoimintaan, mutta posliininmaalaus, maalaaminen ja käsityöt ovat aina olleet osa elämää. Nyt aikaa ja innostusta riittää kangaspuitten paukuttamiseenkin.

Hän kuvailee, miten omakotitalossa riittää keväällä, kesällä ja alkusyksystä puuhaa puutarhan hoidossa. Kun syksyn pimeys laskeutuu, on hyvä olla paikka johon tulla samanhenkisten seuraan. Kun pimeä masentaa, löytyy elämään valo uudesta yhteisöstä.

– Olen saanut täältä ”kutomatuttuja”, ihastelemme toistemme töitä ja saamme niistä ideoita omiimme, vaikka kaikki tekevätkin ihan omantyylisiänsä.

Joulun lähestyessä kutojien määrä kansalaisopiston kudonta-asemalla kasvaa. Joululahjojen lisäksi kudotaan myös yhteisiä Suomi 100-mattoja, jotka valmistuttuaan lahjoitetaan sopiviin kohteisiin. Kodinomaisia räsymattoja tarvitaan muun muassa turva- ja perhekodeissa.

Hannele Kivistö vakuuttaa, että työhön on helppo tarttua, neuvojilta saa apua ja valmiisiin loimiin on vaivatonta ryhtyä rakentamaan uutta teosta.

Useat kutojat käyttävät omia matonkuteitaan, niin Kivistökin. Hänellä on äitinsä peruja varasto kuteita, jotka näin saavat uuden elämän.

Mattojen lisäksi perinteiset pellavapyyhkeet ovat hänelle viesti sukupolvelta toiselle.

– ­On mukava ajatella, että sitten kun minua ei enää ole, käsityöni muistuttavat lapsia ja lapsenlapsiani minusta, hän tuumaa.

Aikuista juttuseuraa

Perheolkkarissa Kortepohjan seurakuntakeskuksessa riittää virtaa. Alle kouluikäiset ovat löytäneet leikkikavereita, ja vanhemmat voivat hetken huokaista.

Tuija Heiskanen käy tarkistamassa, että kolmen kuukauden ikäinen Verneri nukkuu rauhallisesti vaunuissaan kirkon aulassa ja kolmivuotias Aatos puuhailee muiden kanssa junaradan ympärillä.

• Tästä perheolkkarista on tullut minulle todella tärkeä, Heiskanen toteaa.

Vapaamuotoisessa viikoittaisessa tapaamisessa saa aikuista juttuseuraa samassa elämäntilanteessa olevista, ja lapsia pidetään silmällä yhdessä. Yhteinen kahvihetki on tervetullutta vaihtelua arkeen.

Heiskanen arvelee kärsivänsä lievästä kaamosmasennuksesta muiden suomalaisten tavoin. Hän on kokenut, että on tärkeää saada itsensä liikkeelle.

-Pitää miettiä millaisista asioista pitää ja sitten ylittää kynnys tekemisen aloittamiseen.

Hän itse nauttii teen juomisesta, lukemisesta ja vapaaehtoistyöstä. Pienten lasten vanhemmilla jää kuitenkin vain vähän aikaa itselle ja parisuhteen hoitamiselle.

-Kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei juuri ole. Pitää vain ajatella, että tilanne muuttuu muutamassa vuodessa, lapset kasvavat nopeasti. Nyt elämme tätä elämänvaihetta, hän tuumaa.

Heiskanen ihailee anoppiaan, joka osaa ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

-Olisi hienoa osata suhtautua kaikkiin elämäntilanteisiin rauhallisesti, turhia murehtimatta.

Valoa vapaaehtoistyöstä

Aseman Pysäkillä kaupungin sydämessä oven suussa seisoo Tapio Oksanen. Hän toivottaa sisääntulijan tervetulleeksi ja ojentaa kahvi- ja voileipälipun.

Hän on tehnyt nyt neljä vuotta vapaaehtoistyötä Pysäkin järjestysmiehenä, kun Pysäkin edellinen tuttu vetäjä hänet siihen pyysi. Tehtävää varten hän suoritti järjestysmieskortin.

-­Tämä tuntui mielekkäältä tekemiseltä, ja elämään tuli säännöllistä ohjelmaa, hän kertoo.

Oksanen käy Pysäkillä noin kerran viikossa, työvuoro kestää neljä tuntia kerrallaan. Lisäksi elämään on tullut yhteisiä retkiä ja kokoontumisia muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

Hänestä on ollut mukava tutustua uusiin ihmisiin.

-­Töissäkin puheltiin paljon asiakkaitten kanssa, joskus ihan syvällisiäkin, Oksanen kertoo 35 vuoden urastaan rengasalalla.

Kuuden vuoden työttömyys on nyt hänen kohdallaan vaihtunut Lex Lindströmiksi nimetyksi pitkäaikaistyöttömien eläketueksi, ja ”oikeat” eläkepäivät lähestyvät. Oksanen tietää kokemuksesta, että työttömäksi jääminen on monelle kova paikka.

Hän itse löysi elämään valoa vapaaehtoistyöstä ja ihmisten auttamisesta.

­- Tuttuja jelppailen, tarjoan kyydin, vien vaimoa kuoron harjoituksiin ja joskus käyn jonkun puunkin kaatamassa, ympäristönhoitajaksi työttömyysvuosinaan kouluttautunut Oksanen kertoo.

Hän suosittelee myös luonnossa liikkumista mielialan nostamiseen. Kaupungin alueella on lukuisia laavupaikkoja ja mukavia retkikohteita, Lappiin asti ei tarvitse lähteä.

Laulu tuo iloa

Valoa korville tarjoaa lauluyhtye Lux Auribus. Maria El Said on laulanut ryhmässä lähes kymmenen vuotta, eikä osaa kuvitellakaan, millaista elämä olisi ilman kuorolaulua.

-Laulu tuo meille iloa, ja sitä iloa välitämme kuulijoillemme. Onhan tutkittu juttu, että kuorolaiset voivat paremmin kuin laulua harrastamattomat, hän naurahtaa.

Hän määrittelee itsensä kesäihmiseksi.

-Kesällä on enemmän energiaa, näin syksyllä nukuttaa vähän enemmän. Musiikki auttaa jaksamaan, hän vakuuttaa.

Sydäntä lähellä on erityisesti 1500-luvun musiikki, jota kuoro on laulanut Lutherin pöydässä –esityksissä viime keväänä ja tänä syksynä. Vanhaan musiikkiin sisältyy hänen mielestään voimakkaita tunteita.

-Äänimaisema toimii ja ravitsee. Luther-esitykset tarjosivat minulle suorastaan meditaatiohetken kerran viikossa, hän kuvailee.

Hänelle kuoro ja sen ihmiset ovat tärkeitä. Yksin laulaminen ujostuttaisi, mutta kun laulu soi ympärillä, El Said kokee olevansa osa joukkoa.

Kuorolaiset eivät laula vain itsensä vuoksi, vaan kuulijoiden ravinnoksi. Jos yleisö on pieni ja lähellä kuoroa, laulajat saavat katsekontaktin.

-Se on side välillämme. Syntyy yhteys toiseen ihmiseen.

Kuoron nimi on saanut kuulijat hymähtelemään. Korvien kautta välittyvä valo tuntuu ensin hassulta ajatukselta, mutta musiikin kautta tuleva ilo valaisee niin kuulijaa kuin laulajiakin.

Artikkeli Ihmiset tuovat valoa elämään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.