– Sen melodiahan on hyvin suomalaiskansallinen, lähes kalevalainen, toteaa korvamadon säveltänyt Timo Ruottinen, 71.

– Ajatukseni oli, että vaikka kappale soi mollissa, se pitäisi toteuttaa niin iloisesti, etteivät ihmiset ollenkaan huomaisi sen olevan mollisävelmä.

On Ruottinen ehtinyt uransa aikana säveltää muutaman muunkin teoksen. Hänen viimeisin ja laajin sävellyksensä on viime vuonna valmistunut parituntinen Uspenie-vigilia, joka liittyy yhteen ortodoksisen kirkkovuoden suurista juhlista.

Tätäkin ajankohtaisempi on suomigospelin varhaisteos Missa Popularis, jonka ensiesityksestä tulee näinä päivinä kuluneeksi viisikymmentä vuotta. Pääsiäisenä 1969 Turun radikaaleilla kristillisillä teinipäivillä ensimmäisen kerran kuultu barokki-, rock- ja proge-vaikutteinen messu herätti hämminkiä aikana, jolloin sähkökitarat eivät kirkoissa soineet.

”Ollaan palaamassa pimeään viidakkoon, jossa poppamiehet poppamiesten tapaan hurmioituvat omista äänistään ja hälyistään”, huolehti eräs kuulija messua koskevassa mielipidekirjoituksessa.

– Kyllähän sitä kaikenlaista tuli vastaan, ihan helvettiin julistamista myöten. Mutta siihen aikaan sen otti vain sulkana hattuun, Ruottinen toteaa rauhallisesti muutama vuosikymmen myöhemmin.

Missa Popularis syntyi keskelle kuohuvaa maailmaa. Vietnamissa sodittiin loputonta sotaa, lohduttomat kuvat Biafran nälkäänäkevistä lapsista levisivät länsimaihin, ihmisoikeuksia kunnioittavan sosialismin kokeilu katkesi Tšekkoslovakiassa koko maan miehitykseen.

Jeesuksen vallankumouksellinen toiminta ja vuorisaarna puhuttelivat nuoria kristittyjä. Ruottinenkin kiersi kouluissa pitämässä kristillis-pasifistisia aamuhartauksia ja lauloi rauhanmerkki rinnassa kristillisiä lauluja – myös siinä varuskunnassa, johon myöhemmin päätyi suorittamaan asepalvelusta.

– Siinä kyllä lusmuilin, mutta perhesyistä, olin jo naimisissa ja meillä oli lapsi. Yksi kersantti näki aika suuren ongelman siinä, että olin käynyt siellä laulamassa, hän muistelee.

Eräs Ruottista ja aikalaisia erityisesti puhutellut ajatus löytyi Matteuksen evankeliumin kohdasta, jossa puhutaan Jumalan palvelemisesta ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla alastomia ja hoitamalla sairaita.

– Se ajatus, että Kristus on toisissa, heikoimmissa ihmisissä, oli meille valtavan tärkeä.

Politiikka heijastui vahvasti myös ajan taiteeseen, mutta parikymppisenä säveltämäänsä latinankielistä messua Ruottinen ei pidä varsinaisesti julistavana teoksena.

– Siinä on perinteisestä poikkeava musiikki-ilmaisu, mutta perinteinen latinankielinen jumalanpalvelusteksti. Yhdessä osiossa, Dona nobis pacemissa (Anna meille rauha) on tosin sävy, joka ei tarkoita pelkästään sisäistä rauhaa. Ja tietysti tekijänä oli tällainen heppu kuin minä, nahkoineni, karvoineni.

Närkästynyttä kritiikkiä ruokkivat kenties eritoten jumalanpalvelusmusiikissa tuohon saakka tuntemattomat vaikutteet, joita nuori säveltäjä ammensi muun muassa Beatlesiltä, Beach Boysilta ja progeyhtye Procol Harumilta.

Ruottiselle jumalanpalvelus oli – ja on – kuitenkin hiljentymisen paikka.

– Tarkoitukseni ei ole säveltäjänä asettaa siihen mitään sellaista, mikä häiritsee kuulijoiden sisäistä keskittymistä. Päinvastoin, haluan nimenomaan tukea sitä, hän sanoo.

– Mutta on asioita, joita ei voi selittää, ne avautuvat ihmisille niin monella eri tavalla. Musiikki ei ole aina systemaattisesti luokiteltavissa, kuten eivät aina ole järkeenkäypiä nämä hengen asiatkaan.

Uskonto ja taide ovat lopulta hyvin lähellä toisiaan, Ruottinen toteaa.

– Ortodoksisessa kirkossahan kaikki teksti on aina laulettu vähintään resitoiden. Musiikki kannattelee jumalanpalveluksen kulkua, eikä se muoto ole turhaan kehittynyt. Se tekee ihmisen sielulle hyvää, 80-luvulla ortodoksiseen kirkkoon liittynyt säveltäjä pohtii taiteen ja uskon monisyistä suhdetta.

– Monelle nykyihmiselle taide voi tulla uskonnon tilalle, olla kokemuksellisesti korvaamassa sitä. On hyvin luontevaa, että uskonnolliset organisaatiot ottavat myös taiteen – muutkin taiteen muodot kuin musiikin – käyttöönsä.

Sisällyksetöntä sentimentaalisuutta tai eskapismia Ruottinen musiikissa karsastaa. Monet nykyiset hengelliset laulut ja niiden lyriikat ovat hänestä ”aikamoista tunnelmointia”. Kirkkokin näyttäytyy hänelle entistä yksilökeskeisempänä ja yhteiskunnallisesti konservatiivisempana.

Ovatko kristityt vielä maan suola? hän kysyy.

Maailman hätä on viidenkymmenen vuoden aikana muuttunut, muttei suinkaan poistunut. Tulevaisuus on kuitenkin nuorissa, Ruottinen uskoo.

– Tässä ajassa se näkyy esimerkiksi nuorten ilmastomielenosoituksissa. Silloin aikanaan pelättiin ydinsotaa ja laulettiin, että ”partaalla tuhon ollaan”, mutta kyllähän ilmastonmuutos on oikeasti vielä paljon vakavampi ongelma.

Missa Popularis

Hieman erilainen jumalanpalvelus goes Missa Popularis Taulumäen kirkossa 22.4. kello 18.

Esiintyjinä jyväskyläläinen Ruamjai-kuoro ja tamperelainen The New Segment Orchestra.

Teos kuullaan Taulumäellä nyt toista kertaa viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Ilmainen konsertti on Jyväskylässä 17.–19.5. järjestettävien Kirkkopäivien ennakkotapahtuma.

Artikkeli Hyvää sielulle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Juicen syvällisempi ajattelutapa löytyy tuntemattomammista kappaleista, arvioi Lasse Halme.

Seurakuntien lapsityön keskuksen pääsihteeri Lasse Halme perehtyi Juicen sanoituksiin jo silloin, kun Juice oli nuorisokulttuurin ajankohtaisnimi, reilut kaksikymmentä vuotta sitten. Tuolloin nuorisotyössä toiminut mies halusi selvittää,  mistä rock-kulttuurissa on kyse. Nyt hän on tehnyt Juiden teksteistä kirjan Ollaan ihmisiksi.

Monissa teksteissään Juice ottaa elitististäkin etäisyyttä suuriin massoihin, kritisoi byrokratiaa ja kaikkia järjestelmiä.

– Juice kirjoitti, että ei ole yhteisiä asioita, on vain yksityisiä asioita. Yhteiskunnan pyrkimys hoitaa yhteisiä asioita oli jo lähtökohtaisesti väärä, Halme toteaa.

Sama individualismi läpäisee myös Juicen ajatukset uskosta ja uskonnoista.

– Teksteissä kuuluu hengen rajattoman vapauden korostus. Juicen ajattelussa jumalallinen voima on läsnä kaikkialla, eikä sitä voi määritellä, rajata eikä kontrolloida.

– Jos henki on vahva, vähäkin työ riittää maailman luomiseen, Halme siteeraa laulutekstiä.

Juicen lähtökohta oli se, miten hän itse näki ja koki asiat ja ilmiöt.

– Tekstit syntyivät ehkä liiankin itsekeskeisesti oman kokemuksen ympärillä pyörimisestä, Halme sanoo.

Juicen ajattelussa usko on hyvää ja arvostettavaa, uskonto jo vähän kyseenalaista, mutta kirkko on valtajärjestelmä, joka on tärkeä kirkolle itselleen.

Henki voittaa aineen –ajattelu näkyi myös siinä, että maestro suhtautui välinpitämättömästi käytännön asioiden järjestelyyn.

Jeesuksesta Juice kirjoittaa usein, milloin paljaammin, milloin kätketymmin. Ja aina myönteiseen sävyyn, samoin kuin Martti Lutherista, josta kertoo Jenkka uskonpuhdistamisesta. Molemmat taistelevat suurta systeemiä vastaan.

– Juicelle he ovat kuin rockin kapinalliset, tai Tuntemattoman sotilaan Antti Rokka. Mitä hallinnut ei Rooman sotilas, sitä ristillä toteutti Messias, Juice kirjoitti.

Joskus alkaa vaikuttaa siltä, että Jeesus ja Juice menevät lauluteksteissä lomittain ja sisäkkäin. Rakkauden ammattilainen – oliko se nyt Jeesus vaiko se vapaa taiteilija, joka toteuttaa sisäistä näkyään?

– Juicen ystävät kertovat joskus havainneensa messiaskompleksin oireita. Pyhimyskehä alkoi kiristää.  Ehkä niin käy, jos joku oikeasti haluaa synnyttää tuoretta ja uutta, omasta sydämestä nousevaa.

Artikkeli Hullu, juoppo, runoilija ja profeetta – Juice julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.