– Vapaaehtoistehtävät ovat mainio vastapaino päivätyölle, sanoo syksyllä vuoden Saapasteko-palkinnon saanut Terttu, Tepa, Ruusuvirta, 59, saapaslainen vuodesta 2014.

Ruusuvirran perheen nuoriso innosti myös äitinsä mukaan Saapastoimintaan.

– Ajattelin, että olen liian vanha, mutta kuulemma yläikärajaa ei ole määritelty, hän nauraa.

Palveluoperaatio Saappaan päivystäjät kohtaavat nuoria kaduilla, festareilla, kouluissa sekä sosiaalisessa mediassa – siellä, missä nuoret viettävät aikaansa. Vapaaehtoiset päivystäjät ovat eri-ikäisiä, eri taustoista ja ammateista. Monenlaista kokemusta ja näkemystä löytyy.

– Kiva, että olemme värikäs porukka. Kaikkien päivystäjäkavereiden kanssa ehtii vaihtaa kuulumisia illan mittaan.

Odotuksissa siintää jo maaliskuu, jolloin kaduille jälleen jalkaudutaan jututtamaan nuoria – tai itse asiassa kaikkia juttusille ryhtyviä.

– Herätämme logoliiveissämme sen verran huomiota, että ihmiset tulevat kysymään mitä porukkaa ollaan. Vuosi vuodelta meidät tunnistetaan paremmin, Ruusuvirta sanoo tyytyväisenä.

Vuosi vuodelta meidät tunnistetaan paremmin.

Päivystämään lähdetään yleensä perjantai-iltaisin, mutta toisinaan myös muulloin, kun nuoria odotetaan paljon liikkeelle. Esimerkiksi koulujen päättyessä keväisin ollaan siellä, missä nuoret kokoontuvat.

Keskustelu aloitetaan kysymällä mitä kuuluu. Kun juttu alkaa luistaa, jotkut haluavat puhua syvällisiäkin asioita. Väkisin ei kuitenkaan tuppauduta, ja keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia. Saappaan päivystäjät tarjoavat yhdessäoloa ja aikuista kuuntelijaa. Tarvittaessa ohjataan muun avun piiriin.

Nuoret kertovat arkipäivän vastoinkäymisistään, ihmissuhteistaan ja kouluasioistaan. Toisinaan kotona ei ole kaikki hyvin. Myös maailmantilanne aiheuttaa huolta ja ahdistusta. Ruusuvirta on todennut, että ajatuksia on hyvä päästä setvimään jonkun toisen kanssa, ja puhuminen monesti auttaa.

Jyväskylässä nuorilla menee hänen näkökulmastaan pääosin hyvin. Päivystykset sujuvat rauhallisesti.

Koskaan en ole illan päätteeksi katunut, että olen lähtenyt päivystämään.

– Alkoholia näkyy jonkin verran, mutta emme ole havainneet sen aiheuttavan isoja häiriöitä. Koskaan emme ole joutuneet uhkaavaan tilanteeseen.

Suurin osa nuorista käyttäytyy fiksusti ja toisista pidetään huolta.

– Joskus harvoin sattuu ylilyöntejä, mutta eivät aikuisetkaan käyttäydy aina täydellisesti, Ruusuvirta huomauttaa.

Kohtaamiset voivat olla merkityksellisiä, pieniä, mutta isoja asioita.

– Vuosien jälkeen joku voi tulla kertomaan muistavansa minut. Koskaan en ole illan päätteeksi katunut, että olen lähtenyt päivystämään.

Olli Isrikki, 71, on ahkeroinut Aseman Pysäkin ovimiehenä lähes kymmenen vuoden ajan. Paikka on Jyväskylän seurakunnan kaikille avoin kahvila ja vapaaehtoistyön keskus Asema-aukiolla. Ovimies on siellä turvallisuuden vuoksi.

– Toisinaan saattaa tulla eteen hankalia tilanteita ja on sanottava tiukasti muutama sana. Kaikesta on kuitenkin puhumalla selvitty, hän kertoo.

Vapaaehtoistoiminta tuo mielekästä tekemistä ja sisältöä päiviin. Aseman Pysäkki saa Isrikiltä yhden päivän viikossa. Se sujuu yleensä tuttuun tapaan kuulumisia vaihtaen, eikä erityistä valmistautumista tarvita.

Eläkkeellä jää luppoaikaa, ja nämä hommat täyttävät sitä sopivasti.

– Eläkkeellä jää luppoaikaa, ja nämä hommat täyttävät sitä sopivasti. Eipä tule jäätyä kotiin neljän seinän sisälle.

Pysäkin tehtävissä tarvitaan halua auttaa muita. Pitää olla kiinnostunut kuuntelemaan ja innostunut juttelemaan. Maanantaisin kokoontuu vakiintunut vapaaehtoisten joukko, joiden kanssa pidetään yhteyttä.

Isrikki puuhaa vapaaehtoistehtävissä muutenkin. Sammonkodin iäkkäät asukkaat pääsevät hänen kanssaan ulkoilemaan tai kaupungille pikkuostoksille. Vapaaehtoishommia hän aikoo jatkaa niin kauan kuin terveys ja jaksaminen sallivat. Ainoastaan aamuherätys tuntuu välillä raskaalta.

– Koetan olla aktiivinen, kunhan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa pysyn. Omasta jaksamista täytyy pitää huolta.

Hän suosittelee vapaaehtoisuutta muillekin. Monenlaista kun on tarjolla ja tekijöistä pulaa.

– Nykyisin tuntuu olevan harvemmassa sellaiset, jotka ovat valmiita antamaan omaa aikaansa vapaaehtoistyöhön, Isrikki harmittelee.

Kerttu Savela, 84, jatkaisi yhä 65 vuoden jälkeen pyhäkoulunohjaajana, jos tulijoita olisi.

– Vanhemmat eivät enää kannusta lapsiaan pyhäkouluun, hän pahoittelee.

Pitkä vapaaehtoistyön rupeama alkoi vuonna 1958, koska ohjaajia tarvittiin. Pieniä pyhäkoululaisia istui Savelan olohuoneessa jopa 25 kerrallaan ja kolmannessa polvessa.

 Lapset ovat aina olleet ihania. Meillä oli ensin asiaohjelmaa, sitten juteltiin ja askarreltiin.

Pyhäkoulu alkoi kahdelta iltapäivällä, ja viimeiset saattoivat lähteä koteihinsa viiden aikoihin. Sen jälkeen hän valmisteli vielä seuraavan kerran sisällöt.

Lapset saivat kuulla, kuinka Jeesus oli lapsena kuten kuka tahansa pieni poika kepposineen kaikkineen. Raamatun kertomukset herättivät myös kysymyksiä, joita mietittiin yhdessä. Rippikoulupapit osasivat palautteen mukaan erottaa, kuka nuorista oli käynyt Kertun rippikoulua. Myös vanhemmat ovat olleet kiitollisia.

– Lapset ovat aina olleet ihania. Meillä oli ensin asiaohjelmaa, sitten juteltiin ja askarreltiin. Toki mehu ja pulla olivat tärkeitä, niitä he odottivat kovasti.

– Olen sanonut, että kannattaa kiittää Taivaan isää siitä, että hän on pannut sanat suuhuni. Minua ei tarvitse kiittää.

Vuosikymmenten touhukkaiden sunnuntaipäivien jälkeen aikaa jää jatkossa enemmän vaikkapa levolle.

– Pihatöiden ja kotihommien jälkeen saatan ottaa pienet päiväunet. Eikös se ole jo sallittua tässä iässä, hän tuumii.

Kuukausittaisten seurakuntailtojen järjestämistä kotonaan Kerttu Savela aikoo jatkaa niin kauan kuin jaksaa.

”Vapaaehtoisuus on seurakuntaelämän ydintä”

Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyön arvo on Suomessa lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain. Näin kerrotaan Vapaaehtoistyo.fi -verkkopalvelun marraskuussa yhdessä Kansalaisareenan kanssa julkistamissa vapaaehtoisten kyselyn tutkimustuloksissa. Tutkimukseen osallistui 1 609 henkilöä eri puolilta Suomea.

Kyselyyn vastanneita motivoi tehtäviinsä halu auttaa. Vapaaehtoistyö on heille mielekästä ja merkityksellistä toimintaa, josta saa hyvää mieltä, jolloin henkilökohtainen ja yhteinen hyvä yhdistyvät.

Kysely tuo esiin myös haasteita. Vapaaehtoistehtävät voidaan kokea kuormittavaksi, eikä niihin aina saa riittävää perehdytystä tai koulutusta. Myös koordinointia kaivataan.

Myös työntekijät tarvitsevat osaamista ja uusia tapoja toimia.

Jyväskylän seurakunta vastaa haasteeseen palkkaamalla vapaaehtoistyön koordinaattorin. Projektitehtävään kuuluu muun muassa rakentaa vapaaehtoisten rekisteri, kehittää perehdytystä ja koulutusta sekä miettiä, miten kiinnostuneita uusia tekijöitä tavoitetaan.

– Myös työntekijät tarvitsevat osaamista ja uusia tapoja toimia. Toimintakulttuuria tulee kehittää niin, että seurakuntalaisten aktiivisuus ja ammattilaisten työ voidaan paremmin nivoa yhteen, sanoo yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen.

Ahosen mukaan tavoitteena on kantaa vastuuta yhdessä, jolloin vapaaehtoiset tehtävät eivät kuormittaisi liikaa. Yhdessä tekeminen lisää myös ammatillisen työn mielekkyyttä.

– Vapaaehtoisuus on seurakuntaelämän ydintä. Jo vuosituhansien ajan Jeesuksen seuraajat ovat halunneet toimia yhteiseksi hyväksi. Kirkon viime vuosikymmeninä vahvistunut ammatillisuus on aika uusi piirre, hän toteaa.

Tilaa uusille tekijöille on, ja etenkin työikäisistä on pulaa. Eri tehtävistä kiinnostuneiden tavoittaminen on iso haaste, ja moni on ennestään kiireinen arjessaan.

– Kirkon ja seurakunnan strategian mukaisesti haluamme antaa enemmän toimimisen mahdollisuuksia seurakuntalaisille, jolloin jokainen voi tulla mukaan sellaisena kuin on, Ahonen painottaa.

Lue lisää: jyvaskylanseurakunta.fi/osallistu ja vapaaehtoistyo.fi

Seurakunta mukana Vapaaehtoismessuilla Jyväskylän pääkirjastolla 
ke 21.2.2024 klo 14–17.30

Artikkeli Hyvä mieli palkitsee julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Harrastan kuntosalilla käymistä ja kaikkein rakkain harrastukseni on Palveluoperaatio Saapas ja sen toiminnassa mukanaolo. Sen kautta olen oppinut paljon elämästä ja saanut runsaasti uusia ystäviä. Saappaan toiminnassa olen ollut mukana jo viisi vuotta ja toimin myös vapaaehtoisille tarkoitetussa Jyväskylän Saappaan Tuki ry:ssä, aiemmin sihteerinä ja nyt puheenjohtajana.
Saappaan toiminnassa on hienoa se, että samalla voi kehittää itseään ja edetä koulutusten kautta eteenpäin. Erityisen hienoa on ollut seurata nuorten kasvua. Vuosien varrella olen nähnyt, että vaikka nuorilla on erilainen tausta, niin he voivat pärjätä elämässään ihan hyvin. Joskus sydän on pakahtumaisillaan, kun kuuntelee, miten fiksuja, rohkeita ja kohteliaita nuoret ovat.

Minua mietityttää ja pelottaa viimeaikaiset terroriteot ja yleinen turvattomuus. Olen tykännyt matkustella, mutta nyt joudun pohtimaan, uskaltaako sitä enää tehdä. Suomikaan ei ole näissä asioissa mikään lintukoto.
Ihmettelen ajassamme myös sellaista ryppyotsaisuutta, joka näkyy muun muassa sosiaalisessa mediassa. Joskus tuntuu, että ihmiset haluavat tahallaan ymmärtää asiat väärin, jotta pääsisivät meuhkaamaan.
Toivoisin enemmän yhteishenkeä, että oltaisiin ystävällisiä ja mukavampia toisille. Eihän se olisi keneltäkään pois ja toisi kaikille lisää iloa elämään.

Artikkeli Ystävällisyys ei ole keneltäkään pois julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Oman musiikkirippikoulun jälkeen lähdin isoskoulutukseen ja siellä oli tosi mukavaa. Toimin vuosia isosena eri rippileireillä ja olin muutenkin mukana nuorisotyössä. Seurakunta antoi minulle niin paljon hyviä elämänkokemuksia ja apua eri tilanteissa, että halusin jakaa sitä samaa hyvää, mitä itse olin saanut. Se oli myös syy lähteä opiskelemaan nuorisotyönohjaajaksi.

Haavena erityisnuorisotyö

Ensimmäiset harjoittelujaksot suoritin lastensuojelussa ja kriisityössä. Viime kesän ja syksyn toimin nuorisotyönohjaajan sijaisena Hankasalmen seurakunnassa ja parhaillaan olen nuorisotyössä Vaajakosken alueseurakunnassa. Olen ollut myös Saappaan toiminnassa mukana ja osallistunut katu- ja festaripäivystyksiin. Haaveena minulla onkin päästä tulevaisuudessa tekemään juuri erityisnuorisotyötä.

Olen soittanut viitosluokalta asti kitaraa ja vuosien saatossa mukaan on tullut muitakin soittimia. Säestystaidosta on ollut paljon hyötyä nuorisotyössä. Pelaan aika paljon tietokonepelejä varsinkin kavereiden kanssa. Minua naurattavat erityisesti tosi huonot vitsit, joita myös itse kerron mielelläni.

Kasvokkain kohtaamiset työn suola

Olemme opiskelukavereiden kanssa pohtineet paljon vanhemmuutta. Nuorten vanhemmat saattavat olla välillä aika hukassa kasvatuskysymysten kanssa, ja näissä asioissa haluaisin tukea vanhempia. Haluaisin vaikuttaa myös siihen, että jonain päivänä maailmassa vallitsisi todellinen tasa-arvo. Kaikilla olisi katto pään päällä sekä riittävästi ruokaa ja juomaa. Nykyään varallisuus ei mielestäni jakaudu oikeudenmukaisesti.

Vaikka sosiaalinen media on tärkeä väline ja siihen pitäisi panostaa enemmän seurakunnissa, niin silti mikään ei voita kasvokkain kohtaamisia. Siinähän molemmat näkevät välittömästi, miten toinen reagoi toisen sanoihin.

Artikkeli Hyvää kannattaa kierrättää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.