– Musiikki oli minulle tapa olla isän kanssa, muistan isäni hänen äänestään. Silloin ajattelin, että minustakin tulee kanttori.

Lopulta Nieminen löysikin itsensä kirkkomusiikkia opiskelemasta. Samaan aikaan hän pohti syvällisesti, oliko kyse unelmasta vai päähänpinttymästä. Entä jos hänestä tulisikin gospelmusiikin laulaja. No tulihan hänestä, ja paljon muutakin.

– Perustin vuonna 2014 toiminimiyrityksen ja julkaisin ensimmäisen albumini. Toimin samaan aikaan osa-aikaisena kanttorina.

Korona-aika sotki Niemisen yrittäjä- ja työkuviot ja iski kovaa myös henkisesti. Viime vuodesta lähtien hän on toiminut täysipäiväisenä yrittäjänä, ja nauttii monipuolisesta työsarastaan.

– Yrittäjyys tuo minulle hyvinvointia ja on parasta elämässäni. Unelmani on saada jatkaa yrittäjänä vielä kauan.

HENGELLINEN rytmimusiikki eli gospel on Niemisen musiikkityyli, jota hänen kolme jo julkaistua albumiaan sisältävät. Laulut ovat hänen omia sävellyksiään, sanoitukset hän on tehnyt yhdessä siskonsa kanssa.

– Olen syvästi uskossa ja saanut lahjani Jumalalta, musiikki on minun elävä uhri. On minulle ehdotettu muutakin musiikkia, mutta gospel on minun juttuni.

Tukea valintaansa Nieminen on saanut myös Saara Aallolta, jonka lauluvalmennuksesta hän on saanut nauttia. Aallon oppiin Nieminen meni vuoden 2025 Voice of Finlandiin osallistumisen jälkeen. Tuo kokemus sai hänet janoamaan kehitystä.

– Saaran valmennus vei minua laulullisesti eteenpäin. Samaa voin sanoa Maija Kaurismaasta, joka toimii laulunopettajanani Suomessa. Hänen ideastaan kokeilin myös joulubiisiä, joka toi Suuren Joululaulukilpailun 2025 voiton.

Niemisellä on opettaja myös New Yorkissa, nämä tunnit toteutuvat etäyhteydellä. Kun tiimiin lisää Tuomas Aukion, joka sovittaa, miksaa, äänittää ja soittaa monia soittimia taustalle, on ryhmä koossa. Musiikki on suomenkielistä, ainakin toistaiseksi.

KEHITTYMINEN muusikkona ja yrittäjänä on Niemiselle mieluista. Kirkkomusiikin AMK-opinnot on suoritettu, musiikkipedagogian opiskelu on menossa. Hän on kulttuurituottaja sekä omaa sairaala- ja hoivamuusikon koulutuksen.

– Ymmärrän ikääntyneiden fysiikkaa, mielenterveyttä ja muistia, ja tuen heidän osallistamistaan. Soitan heille musiikkia ja kysyn, mitä ajatuksia ja muistoja se heille tuo. Mukaan kuuluu tietenkin useiden suosittujen toivelaulujen laulattamista.

Tämän kevään aikana Nieminen vierailee hoivamuusikkona Agricolan suomalaisen seurakunnan alueella sijaitsevissa 16 yksikössä. Hän toimii myös aktiivisesti Musiikkikuntoutus Musisoiva ry:ssä, joka edistää alan tunnettuutta ja merkitystä.

Nieminen johtaa kolmea kuoroa: Kouvolan Naiskuoro, Kuusankosken seurakunnan Gospelkuoro ja Lapinjärven laulupiiri. Sen lisäksi hän pitää musiikkileikkikouluja ja tekee kanttorin sijaisuuksia esimerkiksi Kuusankoskella. Ja soittokin sujuu, sillä hän hallitsee pianon sekä kieli- ja puhallinsoittimia.

TOUKOKUUSSA on luvassa uusi singlelevy, ensimmäinen otos ensi helmikuussa ilmestyvältä neljänneltä albumilta. Spotify, YouTube ja iTunes ovat tämän päivän sähköisiä julkaisualustoja, mutta perinteinen cd-levykin on luvassa.

– Toiveeni on, että kuuntelijat hankkisivat myös fyysisiä levyjä sekä arvostaisivat ja tukisivat näin musiikin tekijöitä.

Ennen koronaa Nieminen heitti noin 100 keikkaa vuodessa, nyt niitä on muutama kuukaudessa. Yleensä hän esiintyy seurakunnan tilaisuuksissa, mutta omia konserttejakin on silloin tällöin.

– Kivahan se olisi, jos saisi tehdä enemmän omaa musiikkia ja lisää keikkoja.

Artikkeli Monipuolisesti musiikin pauloissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Hän tarttui minua kädestä ja kertoi tuntevansa, kuinka Jumala sanoo, että minun pitää tehdä levy.

Leppä otti vinkistä vaarin ja rukoili Jumalalta apua, mutta tämä ei alkuun puhunut hänelle. Kunnes tulppa avautui, ja sitten se olikin menoa.

– Tekstiä alkoi tulvia, sanoittaminen avautui ja nyt sanoja riittää vielä tosi moneen lauluun.

Alkoi vuoden kestävä projekti, minkä aikana Leppä sanoitti, sävelsi, sovitti, soitti, lauloi, äänitti ja tuotti levyllisen gospelmusiikkia. Hänen tapansa sanoittaa on kirjoittaa teksti ensin englanniksi ja kääntää se sitten suomeksi. Näin siksi, koska hän tykkää laulaa englanniksi. Mutta mistä laulut kertovat?

– Raamatun kohtia, kuten laulu ”Rakkauden valo”, joka on Johanneksen evankeliumista (Joh. 3:16). Laulut ovat hyvin henkilökohtaisia, mukana on paljon rukous-, ylistys- ja rakkaustyyppistä laulantaa.

Leppä kuvailee tapaansa säveltää yksinkertaiseksi, joka lähtee melodian tapailusta. Hänen gospelmusiikkinsa on countryhenkistä amerikkalaistyylistä rockgospelia. Levyprojekti vei Lepän täysin mennessään, mutta paneutuminen kannatti.

– Ensimmäinen levy on tehty ja olo on hyvä. Seison levyni takana suorin selin.

Armon Voimalla-levy on kuunneltavissa nykytyylisesti Spotify-, iTunes- ja muissa julkaisupalveluissa. Levystä on tehty myös perinteinen cd-versio.

MUSIIKKI on kulkenut Lepän elämässä mukana pitkään, hän on tehnyt sitä ammattimaisesti jo 22 vuotta. Juuret musiikkiin istutettiin jo lapsena ja kodin esimerkillä on ollut iso merkitys.

– Äitini on laulanut paljon, ja isäni on soittanut bändeissä. Kun kuulee ja näkee paljon musiikkia, se tarttuu.

Moni yhdistää Leppään sanan Elvis. Innostus legendaariseen laulajaan syttyi jo 2-vuotiaana. Elvistä Leppä on kuunnellut eniten ja kun hän lauloi ensimmäisen kerran julkisesti muitten kuullen, se oli Elvistä karaokessa 18-vuotiaana. Esiintyminen Voice of Finlandissa 2014 löi lisää vettä Elvis-myllyyn ja Leppä onkin toteuttanut paljon yhteisiä projekteja Elvis Finland -kerhon kanssa.

Laulamisen lisäksi Leppä hallitsee kaikki perusbändisoittimet. Hänen omassa musiikissaan maistuvat roots-pohjaiset country ja blues.

– Haluan, että minut tunnetaan ja muistetaan myös omasta musiikistani.

Leppä kertoo olevansa vahvasti Jumalan lapsi, uskon hän löysi itse rippukouluikäisenä. Etsikkoaika ja kasvu uskoon kesti pitkään, kun hän hakeutui Jumalan lähelle vaikeuksissaan. Viime aikoina hän on tullut mukaan Kuusankosken seurakunnan vapaaehtoistyöhön, mikä lähti musiikin kautta.

– Olen rukoillut monta vuotta, että pääsisin esittämään hengellistä musiikkia. Olen erittäin kiitollinen, kun se on vihdoin toteutunut.

Artikkeli Levyllinen omakohtaista gospelia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– 30 vuotta olen ollut tässä pienessä palvelutehtävässä. Kaikki alkoi, kun olin töissä Kouvolan seurakunnan hautatoimessa, ja silloinen lähetyssihteeri Elvi Helin kysyi minua mukaan.

Valapuro ihastui kappelin ainutlaatuiseen tunnelmaan, yhteisöllisyyden ja hengen läsnäolon kokemukseen. Hän ei ole ainoa, sillä kappelin Kauneimmissa Joululauluissa on paljon samoja kävijöitä vuodesta toiseen. Jos joku tuttu puuttuu, häntä kaivataan.

Kauneimmissa Joululauluissa Valapuro keskittyy kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan tunnelmasta, sillä omien sanojensa mukaan hänelle ei ole suotu laulun lahjaa, ainoastaan korvat kuulla ja rakkaus musiikkiin.

Työpaikalle jäi hyvä työyhteisö ja tekemisen meininki.

KAUNEIMPIEN Joululaulujen vihkosta löytyy ilahduttavasti Valapuron lempijoululaulu, Sydämeeni joulun teen.

– Siinä laulussa on kaikki. Sävelmä on kaunis, ja sanoista löytyy joulun ydinsanoma: Meille on syntynyt vapahtaja.

Lauluvihkossa on myös toinen rakas joululaulu, Taivas sylissäni, josta tuli merkityksellinen lastenlasten myötä.

Joulua Valapuro viettää perheen kesken kotonaan Kuusankoskella. Joulun tunnelmaa tuovat kynttilät, aatonaattona koristeltu kuusi ja tutut jouluperinteet, kuten joulurauhan julistuksen seuraaminen joulupuurolautasen ääreltä, perinteinen jouluateria ja lahjat.

VALAPURON arkinen aherrus on vaihtunut eläkepäivien rattoisampaan tahtiin. Ainakin periaatteessa – käytännössä hän on palannut eläkepäiviltään pariin otteeseen tekemään sijaisuuksia.  

– Olin 23 vuotta Kouvolan seurakunnan hautatoimella töissä, ja sen jälkeen 16 vuotta Kouvolan seurakuntayhtymässä hallintosihteerinä. Tein kokoussijaisuuksia myös Valkealassa, Jaalassa ja Kuusankoskella. Keväällä jäin eläkkeelle, ja se tuntui hyvältä, työpaikalle jäi hyvä työyhteisö ja tekemisen meininki. Siirtymässä on auttanut paljon se, että toimin Kuusankosken seurakunnan vapaaehtoisena. Kalenterissani on siis merkintöjä ja niin sen pitääkin olla. Vapaaehtoistyö rytmittää arkea ja tuo kohtaamisia elämään.

Pieni kohtaaminen seurakuntalaisen kanssa antaa paljon voimaa ja hyvää oloa.

Valapuro kävi muutamia vuosia sitten kirkkoväärtikoulutuksen. Hän toimii ovitervehtijänä Kuusankosken seurakunnan tilaisuuksissa, kahvittaa, myy ohjelmia musiikkitapahtumiin ja avustaa diakonian ruokatilaisuuksissa. Mitään ei ole tarvinnut osata, vaan kaikkeen on opastettu, ja työtä tehdään parin kanssa.

– Antaessaan muutaman tunnin, saa itselleen todella paljon. Kun tervehdin tulijaa kirkon ovella ja ojennan virsikirjan, hän pysähtyy, katsoo silmiin ja hymyilee. Pieni kohtaaminen seurakuntalaisen kanssa antaa paljon voimaa ja hyvää oloa.

Eläkkeelle jäännin myötä Valapurolla on enemmän aikaa nauttia myös seurakuntien monipuolisesta musiikki- ja konserttitarjonnasta. Kanttorit ovat lahjakkaita ammattimuusikoita, ja seurakunnilla on upeita tiloja, joissa äänentoistoa ja valosuunnittelua tehdään tasokkaasti.

– Konserttipaikkojen kynnykset eivät ole korkeita, joten tervetuloa upeiden musiikkielämysten pariin, Valapuro rohkaisee.

Artikkeli Joulu alkaa Kauneimmista Joululauluista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Riitta Ahonen kertoo pääsyn gospelkuoroon olevan pitkäaikaisen haaveen täyttymys. Gospelkuorossa laulaminen on hänestä paras tapa julistaa ilosanomaa.

– On mahtava tunne laulaa yhdessä ison joukon kanssa. Kun kaikki alkaa soida yhteen, tulee suuri ilo ja mielihyvä. Onnistuminen voi tuoda myös ilon kyyneleet, Ahonen kuvailee.

– Harvoin tulee tilaisuus päästä laulamaan näin isoon kuoroon. On hienoa laulaa osaavien vetäjien johdolla ja jopa bändin kanssa, toteaa Iisak Liukko.
Liukon vieressä istuva Erkki Pesonen laulaa useassa kuorossa, mutta gospelkuorokin mahtui kalenteriin.

– On mukavaa laulaa iloisia ja reippaita lauluja isossa porukassa.
Jyväskyläläiset Ahonen, Liukko ja Pesonen mainitsevat gospelkuoron eroavan muista kuoroista harjoitusmenetelmältään, jossa ei lauleta nuoteista. Lauluja kuunnellaan Youtubesta, stemmat ja sanat saadaan sähköpostitse.

Elokuussa harjoitukset aloittaneen Gospel Jyväskylän suosio yllätti kuoronjohtajina toimivat Jyväskylän seurakunnan kanttorit Eveliina Modinoksen ja Piia Laasosen. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan.

– Huimana tavoitteenamme oli 50 laulajan kuoro. Mutta raja jouduttiin vetämään 120 laulajaan, koska enempää ei mahdu estradille Taulumäellä. Näin ison kuoron johtaminen on meillekin uudenlainen haaste, kertoo Modinos.

Gospelinnostus on kanttoreiden mukaan näkynyt Jyväskylässä gospelkonserttien runsaissa kävijämäärissä sekä viimevuotisen gospelworkshopin palautteissa. Ilmiö näkyy maassa muuallakin. Viime vuosina on syntynyt uusia gospelartisteja, -kuoroja ja -tapahtumia, kuten Glow-festivaali Tampereella.

– Laulajia näyttää kiinnostavan laji, jossa saa yhdessä heittäytyä itseilmaisuun puhuttelevan ja mukaansatempaavan musiikin parissa, Modinos miettii.

Jenna Puhto kertoo yllättyneensä, kun kuuli kuoron johtajilta laulavansa sopraanoa.

– Ja yllätyin, kun tajusin pystyväni siihen, vaikka kuorokemukseni on kaukana nuoruudessa, hän naurahtaa.

– Halusin päästä laulamaan nimenomaan englanninkielisiä gospellauluja. Niiden sanoma ja energia vetoavat minuun.

– Myös lauluissa soiva ilo vetoaa, lisää Puhdon vieressä istuva Merja Ahola-Turpeinen.

Jyväskylään vuosi sitten muuttanut Nea Neva oli pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa gospelkonsertissa Virossa. Se oli niin vaikuttava kokemus, että hän halusi päästä mukaan sellaiseen.

Neva ei ole aiemmin laulanut kuoroissa eikä käynyt kirkossa. Nyt tutuiksi ovat tulleet kaikki kolme jyväskyläläiskirkkoa, joissa kuoro on harjoitellut.

– Ne tuntuvat kodeilta ja turvapaikoilta. Kuoroharjoitukset ovat viikon kohokohta. Parasta gospelissa on valon, toivon ja energian välittäminen ja kuoron ihana henki ja yhteisöllisyys.

Gospel Jyväskylä on mukana Jyväskylän seurakunnan Hyvä jouluboogie -konsertissa 10.12. kello 19 Taulumäen kirkossa. Päätavoite on oma konsertti pääsiäisenä 4.4.2026.

Artikkeli Isoja ääniä, ilon kyyneleitä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kymenlaakson kanttori ja urkuriyhdistys ry:n nykyinen puheenjohtaja, Kuusankosken seurakunnan kanttori Risto Eskola,37, kertoo, että satavuotias Kymenlaakson yhdistys on lajissaan vanhin maassamme.

Alun perin yhdistyksen tarkoitus oli käsitellä ammatillisia asioita, mutta myös seurustelu ja keskinäinen vuorovaikutus miellettiin tärkeiksi yhdistyksen toiminnassa.

– Kokoontumisten kollegiaalinen tuki ja kokemusten ja ajatusten jakaminen on yhtä tärkeää tänä päivänä kuin sata vuotta sitten, Eskola sanoo.

KYMENLAAKSON Kanttori-urkuriyhdistykseen kuuluu vajaat 30 jäsentä. Eskolan mukaan kanttorin työ vaatii pääsääntöisesti monipuolista musiikin hallintaa. Hän luonnehtiikin kanttoreita leikkisästi ”muusikkouden talonmiehiksi.”

Kanttorin työn kulttuurillinen muutos vuosien saatossa näkyy siinä, että tänä päivänä kanttorit toteuttavat myös ihmisten henkilökohtaisia toiveita, mikä tarkoittaa useimmiten kevyemmän musiikin esittämistä.

– Ihmisellä voi olla hyvin henkilökohtainen suhde tiettyyn lauluun. Ainakin minusta on tärkeää, että toiveita pystytään toteuttamaan varsinkin elämän taitekohdissa.

Eskola kertoo, että kanttoreiden esittämä musiikki on kaikkiaankin muuttunut.

– Pelkällä Bachilla ei enää pärjätä. Gospel ja kevyempi musiikki kasvattavat jatkuvasti suosiotaan.

MYÖS konsertteja ja musiikki-iltoja järjestetään Kymenlaakson Kanttori- ja urkuriyhdistyksen kokousten yhteydessä.

Risto Eskola kertoo, että konserttien yhteydessä yhdistys työllistää muita paikallisia muusikoita.

– Me kanttorit olemme omalta osaltamme osa maakuntamme musiikkikenttää.

Satavuotista taivaltaan yhdistys juhlistaa kahdella juhlakonsertilla, joita Kymenlaakson kanttorit ovat valmistelleet aivan erityisellä pieteetillä. Konserteissa kuullaan Eskolan mukaan suuria teoksia kanttorien orkesterin lisäksi sekä kuorojen että solistien esittäminä.

– Meidän tarkoituksemme on ylittää itsemme, kun juhlimme satavuotiasta yhdistystämme.

KYMENLAAKSON Kanttori- ja urkuriyhdistys ry:n sihteeri, Pyhtään seurakunnan kanttori Marjo Kaijansinkko, 49, kertoo, että tätä nykyä yhden kanttorin seurakunnissa kanttorin työnkuvaan kuuluu seurakunnan musiikkielämästä vastaamisen lisäksi esimerkiksi tiedottaminen ja erilaiset järjestelytehtävät.

– Kanttori joutuu olemaan moniosaaja muullakin kuin musiikin alalla, Kaijansinkko sanoo.

Kaijansinkolle yhdistys on ”henkireikä”, mikä yhdistää hänet kollegoihinsa. Yhdistys järjestää 2-3 vuoden välein jäsenilleen myös matkoja. Pari vuotta sitten Kymenlaakson kanttorit vierailivat Itävallan Salzburgissa, missä he myös konsertoivat sikäläisten kollegojensa kanssa.

Kaijansinkon mukaan nyt olisi kuitenkin kenties aika pohtia yhdistyksen keskuudessa, miten yhdistyksen on tarkoitus toimia tulevaisuudessa.  

– Tietenkin toivon, että jatkossa on yhteisiä kokoontumisia ja yhdistysmusisointi saa jatkua.

Kymenlaakson Kanttori- ja urkuriyhdistyksen syyskonsertti on Pyhtään kirkossa 28.9. klo 18.

Kymenlaakson kanttori- ja urkuriyhdistyksen juhlakonsertit pidetään Kymin kirkossa 8.11. klo 18 ja Kuusankosken kirkossa 9.11. klo 16.

Konsertteihin vapaa pääsy, ohjelmamaksu 10 €.

Kymenlaakson Kanttori- ja urkuriyhdistys

• Perustettu 14.5.1925
• Suomen Kanttoriurkuriliiton alaosasto
• Jäseniä hieman alle 30
• Toimii kirkkomusiikin ja kanttoreiden ammatillisen yhteisön tukipilarina. Edistää musiikillista osaamista, yhteisöllisyyttä ja kulttuuriperinnettä Kymenlaaksossa.

Artikkeli Sata vuotta urkujen takana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suosion kasvu ei kummastuta, kun pääsee seuraamaan Kuusankosken seurakunnan salissa elokuun lopulla käynnistynyttä ”irrotteluhetkeä”. Talvikaudella osanottajia on ollut keskimäärin 20–30, tällä kertaa hieman vähemmän.

Seniorimuskari on avoin kaikille Kouvolan seurakuntien alueella. Koska ikääntyessä terveys voi tuoda mukanaan rajoitteita, jokainen saa osallistua sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Myös musiikkitoiveita pyritään toteuttamaan. Haasteellista vetäjille on huomioida samalla kertaa sekä pirteät eläkeläiset että esimerkiksi muistin heikentymisestä kärsivät.

Pellinen muistuttaa, että leikki on osa elinikäistä oppimista, joten musiikin maailmaan sukelletaan laulaen, soittaen, liikkuen, kuunnellen ja muistellen. Kirkkomuskaria onkin mainostettu lauseella: ”Kun kuljetat lapsuutta mukanasi, et koskaan tule vanhaksi”. Hetki lisää kiinnostusta ja rakkautta musiikkiin hengellisyyttä unohtamatta.

– Osallistuminen on paljon enemmän kuin pelkkä katselu tai kuunteleminen. Ihmisille on tärkeää kokea mielihyvää ja oppia uusia asioita. Vilkuttelut, käsileikit, kehorytmit ja erilaisten soittimien kanssa touhuaminen vetreyttää sormia ja kehoa.

Laulujen sanat heijastetaan valkokankaalle. Diojen taustakuvat ovat Ullan valitsemia. Aihepiirit vaihtuvat joka kokoontumisessa. Usein toistuvat laulut Muskaritossut, Kynttilälaulu ja Kuiskaus tulevat tutuiksi. Soitinrepertuaari on laaja. Siihen kuuluvat palasoittimet, marakassit, rummut, rytmikapulat jne. Liikuntaosiota tehostavat värivarjo, rytmirinkula ja koordinaatioharjoitukset. Kuunteluun puolestaan liittyvät äänitteet ja toivelaulut. Vetäjät ovat rakentaneet johonkin lauluun äänimaiseman esimerkiksi linnunlaulu-, ukkos- ja merenaaltosoittimilla. Yhteisiäkokemuksia voidaan jakaa kahvipöydässä kirkkomuskarin jälkeen.

Ennen kahvioon siirtymistä alusta astimukana viihtynyt Kaarina Vehmassalmi Kuusaalta pohtii, että hänet sai tulemaan joukkoon laulaminen ja musiikki. Käynnit kivassa porukassa ovat antaneet itselle lisää rohkeutta.

 Kari Heikkinen arvostaa oman kylän miehenä liikkumisen ja pullakahvin ohella sitä, että lauluissa ja musiikissa on laaja skaala hartaudesta iskelmiin. Turvallisuutta luovat alussa ja lopussa toistuvat traditiot. Lopputoivotus puhuttaa: ”Kuiskaus Taivaan Isälle: ota minut lähelle, sipaise enkelin siivellä, jokaisella retkellä”.

Seniorimuskarit Kuusankoskella ja Valkealassa

Kuusankosken seurakuntatalossa perjantaisin parillisilla viikoilla klo 12.30–13.30.

Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa torstaisin parillisilla viikoilla klo 13.–14.30. Musisoidaan yhdessä ja juodaan päiväkahvit. Vetäjinä Kirsi Rantala ja Saara Kupias.

Artikkeli Säveliä ja sanomaa senioreille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nättinen on ainoa Loiskiksessa yhä soittava alkuperäisjäsen.

– Unelmahommaa tämä on ollut. Lastenorkesteri soittaa päiväsaikaan ja kivoissa ympäristöissä. Ei tarvitse esiintyä keskiyöllä ja matkustaa vielä päälle, Nättinen sanoittaa selvästi onnellisena.

Aalto2:lla yhtyeen pitkä kaari avautuu videoesityksin ja tekstein sekä soitinvalikoiman ja yhtyeen kanssa paljon yhteistyötä tehneen, klovni Dodoa esittävän Jari Siljamäen taiteen avulla.

Sammakon hypyn lätäkköön aikaansaamasta läiskähdyksestä nimensä saaneen Loiskiksen syntysanat lausuttiin Jyväskylässä vuonna 2000. Asialla olivat Nättisen kollegat Markku Rinta-Pollari ja ­Pentti Rasinkangas.

– Ensin Markku ja Pentti astelivat kaupunginjohtaja Pekka Kettusen puheille, joka innostui ja ideoi seuraavista askelista. Sittemmin EU-rahastosta saatiin taloudellista tukea perustamisen alkuvaiheeseen.

Hangosta Inariin on kuljettu.

Siitä lähtien kaupunki ja myöhemmin myös opetus- ja kulttuuriministeriö ovat tukeneet orkesterin toimintaa ja mahdollistaneet musiikin ilon viennin kymmenien tuhansien lasten keskuuteen.

Alunperin Nättinen tuli Loiskikseen sähkökitaristiksi. Sittemmin soitinvalikoima on monipuolistunut ja sähköisestä ilmaisusta siirrytty akustisempaan.

– Olemme kokeneet, että hektisen ja äänekkään nykyajan vastapainoksi akustisempi maailma on miellyttävämpi, sekä yleisölle että meille, Nättinen tuumaa.

Syntyvaiheen idea, jonka mukaan soitetaan syrjäkylienkin lapsille, jotka eivät konsertteihin muuten pääse, on pitänyt. Aalto2:n näyttelyhuoneen seinällä Suomen ja vähän maailmankin karttaan on nuppineuloin ja langoin pistelty kaikki keikkapaikkakunnat.

– Hangosta Inariin on kuljettu. Ja jonkin verran soitettu ulkomaillakin, kuten Baltiassa sekä Luxemburgissa ja Saksassa.

Vuosien varrella kymmenet tuhannet lapset ja aikuiset ovat käyneet orkesterin keikoilla nauramassa, laulamassa, liikkumassa ja liikuttumassa.

– Juuri he ovat parasta koko touhussa. Meillä muusikoilla on yleisön kanssa käynnissä ikään kuin jatkuva peli. Me annamme jotain heille ja he vastaavasti meille.
– Vuorovaikutus, siihen jää koukkuun, myöntää Pekka Nättinen.

Artikkeli ”Loiskis” lätäköstä, ”Prööt” mehupillistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mistä taiteilijanimesi on peräisin?
Se syntyi vahingossa, kun olin 14-vuotias. Joku kuuli nimeni väärin, koska tulin sanoneeksi sen tosi nopeasti. Alussa käytin myös nimiä Jona tai Zona. Virallisesti olen Johanna Rasmus.

Mistä olet kotoisin?
Synnyin Itävallassa ja olen asunut Oulussa, Kuopiossa ja Helsingissä. Muutin 2021 Jyväskylään, vaikka en tuntenut täältä oikeastaan ketään. Rakastan luontoa ja arvostan rauhaa.

Miten sinusta tuli artisti ja lauluntekijä?
Harrastin nuoresta alkaen kuorolaulua ja pianonsoittoa. Isäni on helluntaiseurakunnan pappi, joten käytännössä kasvoin kirkossa. Siellä musiikilla oli tärkeä rooli, ja sain esiintyä paljon. Myös opettajat koulussa kannustivat kehittämään musikaalisia taitoja. Suuntasin opiskelemaan alaa, ja minusta tuli yhtye- ja orkesterimuusikko. Aloin tosin keikkailla jo opintojen aikana.

Miten kuvailet musiikkiasi, millaista se on?
Monien tyylien vaihtelu ja yhdistely on juttuni. Siksi musiikkiani voi kutsua eklektiseksi taidepopiksi.

Millä mielellä katsot uraasi tähän mennessä?
Olen onnekas ja suorastaan hemmoteltu. Olen saanut tehdä tinkimättömiä ratkaisuja musiikissani ja silti voinut muun muassa osallistua Vain elämää -ohjelmaan, saanut Emma-palkintoja ja tehnyt levyn sinfoniaorkesterin kanssa. Se on todella erityistä, ja olen kiitollinen.

Miten valitset soittolistat keikoille?
Valitsen kappaleet yhdeksän levyni valikoimasta usein viime tipassa. Sovitan musiikin kollektiiviseen tunnelmaan, ja voin vielä keikan aikana vaihtaa biisilistaa intuitiivisesti. Bändin muusikot taipuvat siihen hienosti. He osaavat heittäytyä, improvisoida ja lukea tilanteita upeasti.

Esiinnytkö mielelläsi kirkossa?
Kirkko on kotoisa ja luonteva esiintymispaikka. Valmistautuminen on toki erilaista kuin vaikkapa klubikeikkaa varten. Haluan rauhoittua ja virittäydyn tunnelmaan. Etenkin kirkossa koen, että olen vain välikappale musiikilleni. Itse en ole luonut lahjojani, vaan ne on annettu.

Miten luonnehdit hengellisyyttäsi?
Olen agnostikko. Uskon, että on jonkinlainen korkeampi voima tai jumaluus, enemmän kuin mitä täällä koemme. Lopullinen totuus selviää, kun kuolen ja se riittää minulle.

Millaisia faneja sinulla on?
Faneista on kertynyt pikkuhiljaa iso joukko. He ovat syvällisiä ja herkkiä ihmisiä, jotka kyseenalaistavat asioita eivätkä pelkää tunteita tai abstrakteja lähestymistapoja. He ovat myös valmiita panostamaan kulttuuriin ja arvostavat ajattomuutta musiikissa.

Mitä harrastat ja kenen kanssa vietät aikaa?
Minulla on lemmikkinä koira. Lisäksi aloitin avantouinnin, ja se on yllättävän sosiaalinen harrastus. Ammatilliset verkostoni ovat laajat. Lisäksi minulla on läheisiä muusikko- ja artistiystäviä. Muusikkouttani voin jakaa bändissä, mutta artistia ymmärtää parhaiten toinen artisti. Kaipaan yhteyttä ihmisten kanssa, mutta luovan ammattini takia haluan viettää paljon aikaa omassa maailmassani.

Mistä unelmoit?
Toivoisin pitkää uraa ja vakaata elämää ilman ihmissuhdedraamaa. Haluan haastaa itseäni loppuun saakka ja pysyä uskollisena omalle visiolleni – ja myös lopettaa siinä vaiheessa, kun kanava ei ole enää auki.

Yona esiintyy Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalissa perjantaina 16.5. kello 21.

Artikkeli ”Juttuni on tyylien vaihtelu ja yhdistely” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Joka tapauksessa Leppänen kaipaa jumalanpalveluskäytäntöön muutosta ja elävöittämistä. Osa papistostakin on hänen mukaansa samaa mieltä ja pitää käytäntöä vanhanaikaisena.
– Jumalanpalvelus on suoritus, joka pitää tehdä. Uudistumiselle on tilausta ja tarvetta.

Leppänen viittaa uudistustarpeella kirkkoon kuuluvien ihmisten yhä laskevaan määrään. Tämän päivän nuoria ei kiinnostaa ylipäänsä liittyminen järjestöihin ja yhdistyksiin. Toisaalta nuorisotyö on kirkon ja seurakuntien voimavara.
– Kouvolassa nuorisotyö on virkeää ja muun muassa rippikoulut vetävät hyvin. Rippikoulu onkin hyvä ja toimiva esimerkki onnistuneesta muutoksesta.

USKONNOLLISEKSI ihmiseksi tunnustautuva Leppänen on Kouvolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja. Seurakunnan ja kunnan luottamustoimet ovat hänelle tuttuja jo vuosien ajalta. Ja jatkuvat, mikäli luottamusta yhä löytyy.

Seurakuntayhtymän kuuma peruna pyörii viiden seurakunnan mahdollisen yhdistymisen ympärillä. Selvitystä varten perustettu työryhmä on tehnyt Leppäsen mielestä erittäin perusteellista työtä. Vaan mitä mieltä hän itse on asiasta?
– Olen ollut kahden vaiheilla, viime aikoina olen kääntynyt yhdistymisen puolelle. Se on taloudellisesti parempi ratkaisu, ja talous ohjaa seurakuntienkin toimintaa. Meillä talous on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa verrattuna vaikka kaupunkiin ja hyvinvointialueeseen.

Toiminnallinen näkökulma kulkee päätöksenteossa tiiviisti talouden rinnalla. Leppänen näkee tilanteen yhdistymisen osalta myönteisenä.
– Ihmiset mieltävät aidosti kotiseurakunnat tärkeiksi. Arvioin yhdistymisrakenteen perustuvan kappeliseurakuntiin, jotka pyörittävät paikallista toimintaa ja pitävät siten oman kylän identiteettiä yllä.

LAPSUUDEN jouluperinteet Pohjanmaalla sisälsivät Leppäselle monta tärkeää yksityiskohtaa. Koulun joulujuhla, äidin jouluvalmistelut ruoan ja pullan tuoksuineen, kuusen haku ja koristelu, joulupukki, joululaulut. Kun hän muutti vuonna 2003 Kouvolassa nykyiseen asuntoonsa, sinne koristeltiin vielä kaksi kuusta, mutta ei enää.
– Lapsuuden perinteet ovat karsiutuneet kaikki pois. Minulle adventtiaika kynttilöineen ja mahtavine virsineen on puhuttelevampi kuin joulu. Minulla on kaksi joulutraditiota, jouluaattoyön messu Pietarin kirkossa ja ortodoksinen jumalanpalvelus Tapaninpäivänä.

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenenä Leppänen myöntää olevansa myös kirkkoelämän sekakäyttäjä. Roomalais- ja kreikkalaiskatolisuus ovat yhtä hyviä kirkkokuntia ja lähestyvät jouluyön mysteeriä eri kulmasta mahtavan musiikin säestyksellä.

Musiikki-ihmisenä tunnetusta Leppäsestä on harmi, että radiossa alkaa soida joulumusiikki jo viikkoja ennen joulua. Hänellä kun on radio aina auki, myös nukkuessa. Kansakoulussa musiikin opettajana toiminut äiti on tehnyt häneen suuren musiikillisen vaikutuksen.
– Etsin laulukirjoista harvinaisempia lauluja, joista yksi suosikkini on ”Oi terve armas tähti”. ”En etsi valtaa loistoa” ja ”Arkihuolesi kaikki heitä” ovat toki aina mieluisia kuultavia.

Artikkeli Kesäkanttori valmistautuu jouluyön messuun julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Rippileirin ohjaajan soittotaito teki minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin ostaa rippilahjarahoilla ensimmäisen kitarani. Muut ostivat mopon tai pelitietokoneen. Monet sanoivat, että älä käytä kaikkia rahojasi kitaraan, mutta päätäni ei saatu käännettyä, Virtanen kertoo.

Hän vietti paljon aikaa kitaransa kanssa ja opetteli soittamaan biisien päälle korvakuulolta. Ensimmäinen bändi löytyi Kuusankosken seurakunnan isostoiminnan kautta.

– MUISTAN, kuinka koulupäivän jälkeen makasin olohuoneen lattialla, enkä olisi jaksanut lähteä ensimmäiseen isoskoulutukseen. Isä sanoi, että kannattaa käydä katsomassa, ikinä ei voi tietää, mitä hauskaa siitä saattaa seurata. Pakottauduin lähtemään, ja nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin on hassua ajatella, että seurakunnan kautta olen oikeastaan saanut kaiken sisällön elämääni. Kaikki kiitos kuuluu yläkertaan.

ISOSVUOSIEN aikana Virtanen tutustui seurakunnan nuorten housebändin jäseniin ja liittyi mukaan itsekin. Bändi jäi opiskelujen ja varusmiespalveluksen myötä pois, mutta seurakunta pysyi Virtasen elämässä mukana isostoiminnan ja vapaaehtoistyön kautta. Korona-aikoina Virtanen oli mukana kuvaamassa seurakunnan tapahtumia, ja Kuusankosken kanttori Risto Eskola pyysi Virtasta mukaan seurakunnan musiikkiprojekteihin. Viime vuonna Virtasella oli noin 20 seurakunnan keikkaa sekä Miika Johannes -bändin keikat, joihin kuului mm. esiintyminen Maata näkyvissä -festareiden päälavalla.

– ISOLLA lavalla esiintyminen on yksi elämäni suurimmista unelmista, ja se toteutui. Se, että lähdin silloin isoskoulutukseen, vaati minulta hyvin vähän, mutta sillä on suora yhteys siihen, että suuri unelmani toteutui.

Artikkeli Seurakunta toi musiikin elämään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.