Kesätöihin hautausmaalle

Musiikkiopintojen jälkeen Salminen palasi takaisin Lahteen ja tiedusteli kesätöitä hautausmaalta kotiseurakunnastaan Hattulasta. Paikat olivat ehtineet mennä. Niiden sijasta hänelle ehdotettiin suntion lomittajan tehtäviä, ja hän suostui välittömästi. Päätöstä avitti mielikuva helposta hommasta, joka olisi lähinnä kolehdin keräämistä.

Tehtävät osoittautuivat huomattavasti laajemmiksi, ja työkenttä käsitti alueen kolme vanhaa ja kulttuurisesti merkittävää kirkkoa. Suntion kesätyöt saivat jatkoa myös tulevina kesinä.

– Oli mahtavaa kavuta kellotorniin ja avata luukut hämäläiseen peltomaisemaan. Sen jälkeen soitin kelloja ja herätin kaikki kyläläiset.

Lahden vuosina Salminen oli tutustunut tulevaan vaimoonsa, joka oli lähtöisin Korpilahdelta. Mutkien kautta he päätyivät asumaan Jyväskylään.

– Kun aloin miettiä mitä voisin tehdä täällä työkseni, niin sieltähän puskivat esiin aiemmin tekemäni suntion hommat.

Salminen suoritti suntion tutkinnon Jyväskylän kristillisellä opistolla reilu kymmenen vuotta sitten. Sitä seurasivat lyhyet tuurausjaksot, jotka johtivat säännöllisempiin tehtäviin ja lopulta suntion virkaan Jyväskylän seurakunnassa.

Suntio-muusikko on hyvä yhdistelmä

Tällä hetkellä Salminen työskentelee Taulumäen kirkossa ja on mukana Yhteisen seurakuntatyön messu- ja musiikkitiimissä. Hän pystyy hyödyntämään työssään myös musiikillista osaamistaan.

Taulumäen kirkossa järjestetään paljon konsertteja ja siellä ovat esiintyneet monet maamme eturivin artistit. Etenkin joulun aikaan konserttitarjonta kirkossa on runsasta.

– Esittelen itseni vieraileville muusikoille sekä suntiona että muusikkona. Siitä avautuu yhteinen kieli, ja käytännön asioiden hoitaminen on sen jälkeen helppoa.

Salminen kokee työn kasvattaneen häntä ihmisenä ja hän on saanut paljon hyvää palautetta. Sosiaalisena ihmisenä työn paras puoli löytyy ihmisten kohtaamisesta. Kohtaamiset liittyvät usein tilanteisiin, jotka ovat ihmisten elämässä erityisen tärkeitä.

– Jokainen tilaisuus on ainutkertainen niille ihmisille, jotka tulevat kirkkoon – oli heitä sitten paikalla 10 tai 700. Minusta jokaiseen tilanteeseen on hyvä suhtautua siten, kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta toteuttaa se.

Salminen kokee tekevänsä tärkeää­ työtä, josta voi olla ylpeä. Varsinkin tällaisena aikana, jota Salmisen mukaan leimaa lähes kaikkialla negatiivisuuden henki.

– Tässä työssä ja oikeastaan kaikessa seurakuntatyössä voimme välittää aidosti toisista ihmisistä ja myös näyttää se todeksi. Ihmiset aistivat nopeasti oletko oikeasti läsnä.

Retrosyntikat ja 
elektroninen musiikki ovat 
aina olleet lähellä Miikka 
Salmisen sydäntä. Siitä 
huolimatta sormet 
hakeutuvat useimmiten 
perinteisen pianon tai 
flyygelin koskettimille. 

Vaikka varsinainen keikkailu on jo taakse jäänyttä elämää, on Salminen aina silloin tällöin konsertoinut ja esittänyt tilaisuuksissa myös omia sävellyksiään.

Säveltäjänä hänellä on hyvin elokuvallinen lähestymistapa musiikin tekemiseen. Ehkä juuri siksi vuosien varrella on syntynyt musiikki muutamaan lyhytelokuvaan sekä dokumenttituotantoon.

Parhaillaan vietettävälle Taulumäen kirkon 90-vuotisjuhlavuodelle on kaavailtu myös yhtä omaa konserttia syksylle.

– Ehkäpä silloin kuullaan akustisen pianon lisäksi myös minulle tuttuja elektronisia soittimia. Tietysti hyvällä maulla yhdistettynä, ilman hirveitä pörinöitä, Salminen toteaa.

Artikkeli Suntio, joka soittaa muutakin kuin kirkonkelloja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Virtahevon jälkeen Hellsten on julkaissut ihmisen sisäiseen kasvuun liittyvistä teemoista parikymmentä teosta. Kirjassa Saat sen mistä luovut (2000) hän kuvailee, kuinka elämän hallinta on harhaa ja kuvitelmaa, ja että tie parempaan elämään kulkee paradoksien kautta.

Samankaltainen paradoksi on myös apostoli Paavalin kuvaus kristityn elämästä Jumalan armon varassa: ”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Vuonna 2016 ilmestyneessä teoksessa Tähän olen tullut Hellsten kirjoittaa avoimesti uskostaan ja omasta hengellisestä tiestään.

Juuri ilmestyneessä uutuusteoksessaan Enää en pelkää Hellsten pohtii rakkauden voimaa ja läsnäolon ihmettä. Terapeutin mukaan ei ole muuta tilaa, missä ihminen voisi elää ja selviytyä, kuin rakkaus. Rakkaus edellyttää aitoa kohtaamista. Liittymisen ja kohtaamisen vastakohta on pelko.

”Pelko, josta puhun, on perustavaa laatua olevaa turvattomuutta. Rakenteellinen, syvällä olemuksessa oleva elämän pelko on syntynyt yhteyden puutteesta, läsnä olevien vanhempien ikävästä. Se on minuun valettu jo lapsuudessa”, kertoo alkoholistiperheessä kasvanut Hellsten.

Turvattomuuden seurauksena hänen kokemuksensa mukaan on usein pyrkimys suorittaa ja hallita, halu ottaa elämä omiin käsiin sen sijaan, että itse antautuisi elämän käsiin. Tämä vahvuutena näyttäytyvä suojapanssari voi ilmetä esimerkiksi pakonomaisena tarpeena onnistua ja menestyä, omaisuuden keräämisenä, vallanhaluna tai elämysten ja nautinnon metsästämisenä.

Ego ei voi luoda turvaa. Vain rakkaus luo.

”Tällaisen rautaisen egon kehittänyt ihminen ei itse näe omassa tilanteessaan mitään problemaattista. Mutta elämää ei voi hallita, eikä ego voi luoda turvaa. Syvällä sisimmässä oleva pelkotila syvenee vain entisestään, kun ihminen intuitiivisella tasolla tämän kuitenkin tajuaa.”

Pimeys nousee varjostani

Hellsten pitää itsetuntemusta ja -ymmärrystä toimivan ihmissuhteen edellytyksenä. ”En voi nähdä sinua, ellen näe itseäni”, lukee hänen nettisivullaan.

”Kun ei näe varjoaan, heijastaa sen toisten päälle ja pimentää sillä ihmissuhteensa. Turvaton ihminen ei pysty liittymään toiseen, vaan ainoastaan käyttämään toista omiin tarpeisiinsa. Hän näkee vikoja muissa ja kyselee kumppaniltaan, miksi toimit noin tai näin, eikä ymmärrä, että pimeys nouseekin hänestä itsestään. Jos suhteessa molemmat toimivat näin, syntyy krooninen rähinä, joka voi kestää vuosikymmeniä.”

Jos kaikki tapahtuu täysin tiedostamattomasti, kuten kirjailija-terapeutti väittää, miten tästä kierteestä voi sitten vapautua, miten tulla tietoiseksi omasta varjostaan?

”Monesti tarvitaan kärsimystä. Vaikeudet kenties alkavat kammeta ihmistä ulos vankilastaan. Ihminen joutuu nöyrtymään ja alkaa hahmottua tietoinen kysymys: Miksi näin aina tapahtuu?

Todellisuus on spiraalinmuotoinen. Hellsten palaa jatkuvasti samoihin perusasioihin ja -sanoihin. Nöyryys, tietoisuus, liittyminen, rakkaus.

Haluan liittyä sinuun, en käyttää sinua.

”Kun alkaa tiedostaa itseään, näkee itsensä ja toisen erillisenä. Voin sanoa hänelle: Haluan liittyä sinuun, en käyttää sinua. Ja kun sitten vihdoin on elämälle avoin, voi kokea läsnäolon ihmeen ja rakkauden voiman omassa elämässään.”

Uinuvan tietoisuuden herättelijä

Hellstenin mukaan meissä kaikissa on sama tietoisuus elämän ja ihmisyyden perusasioista. Itsestään tietoiseksi haluava voi saada tukea kirjoista ja koulutuksista.

”Jos luennoitsija tai kirjailija puhuu tietoisuudesta käsin, puhuu totta oman kokemuksensa ja elämänsä kautta, kuulijoissa oleva uinuva tietoisuus resonoi.”

Terapeutin kokemuksella Hellsten väittää meidän olevan koko kulttuurin kattavassa unessa. Suurin osa ihmisistä nukkuu – eikä nukkuva tiedä nukkuvansa.

”Kaikki voidaan huonosti, ollaan kateellisia ja katkeria. Mutta tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä se on normi. Se on tiedostamattomuus, jossa massa elää. Valheellinen uni, joka tuntuu todellisuudelta. Kysymyksessä on massiivinen elämän hukkaan heittäminen!”

Luennoijana ja kirjailijana Hellsten on kuin tutkimusmatkailija joka on jatkuvasti liikkeellä. Hän kulkee kysymykset ja ihmettely edellä ja haluaa jakaa ihmisille oivalluksia, joita on löytänyt.

”Sanon usein, että en puhu mitään sellaista, mitä te ette jo tiedä. Unessa olevaa tietoisuutta vain pitää herätellä joskus raskaidenkin kerrosten alta.”

Artikkeli Rakkaus voittaa pelon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.