Matikainen sanoo vaiheikkaan elämänsä muovanneen ajatusmaailmaansa ja suhtautumistaan ihmisiin. Hän itsenäistyi varhain ja lähti jo 16-vuotiaana yksin, kielitaidottomana Kanadaan pelaamaan jääkiekkoa juniorisarjassa kolmeksi vuodeksi. Kanadan jälkeen hän on elänyt ja työskennellyt monenlaisissa kulttuureissa: Venäjällä Siperiassa, Slovakiassa, Itävallassa, Sveitsissä ja tietenkin Suomessa.

– Ihmisiä kohdellaan eri kulttuureissa eri tavoin ja kulttuuriset vivahteet ovat rikkaita. Suomalaisiin pelaajiin on helppoa luoda yhteys ja heidän johtamisensa on yksinkertaista. Mutta esimerkiksi Itävalta on hierarkkinen yhteiskunta, jossa odotetaan, että johtaja käskyttää. Samoin on Venäjällä.

– Valmensin Itävallassa viisi vuotta samaa joukkuetta ja kesti todella kauan saada luottamus pelaajien kanssa, koska sellainen ei ollut heille tuttua. Mutta lopulta välillemme syntyi valtavan hieno yhteys ja voitimme kaksi mestaruutta putkeen. Ne ovat suurimpia saavutuksiani valmentajana.

Petri Matikainen miettii hetken, kun kysyn hänen esikuvistaan valmentajina. Yksi sellainen on tšekkiläinen Jan Eysselt, joka valmensi Joensuun Kiekko-Poikia 1990-luvun alussa.

– Hänellä oli kyky inspiroida minua ja pidin hänestä kovasti. Hän valitsi minut joukkueen kapteeniksi, olin vasta 24-vuotias, mutta hän kohteli minua aikuisena miehenä. Eysselt oli tasapuolisen tiukka, mutta antoi toisaalta vapauksia. Hän oli hyvin inhimillinen siviilissä ja pystyi keskustelemaan vapautuneesti.

Eysselt kuoli kahdeksan vuotta sitten, mutta hänen vaimonsa pitää Matikaiseen vieläkin yhteyttä.
 
Suuri saavutus kiekkomiehelle on myös perheen pysyminen kasassa. Matikainen tuli isäksi 21-vuotiaana ja pian syntyi kaksi lasta lisää. Avioliiton hän solmi lasten äidin kanssa vuonna 1989 ja yhteinen matka on kestänyt 36 vuotta. Perhe-elämän ja pelaamisen yhteen sovittaminen on ollut kova haaste.

– Suruja ja iloja on ollut, mutta niistä on selvitty. Lukuisat muutot ovat vaatineet perheeltä joustavuutta. Siitä minulla on paha mieli, että lapset eivät saaneet kasvaa yhdellä paikkakunnalla. He ovat asuneet Saksassa, Itävallassa ja Suomessa eri paikoissa. Rikkaus on se, että he puhuvat erinomaisesti saksaa ja toinen pojista puhuu viittä kieltä.

Yhtäkkiä Matikaisen silmät alkavat loistaa ja ääneen tulee lämpöä.

– Olen saanut suuren rikkauden: neljä lastenlasta ja viides on tulossa. Lapset tuovat vaimolleni ja minulle paljon iloa varsinkin nykyisin, kun heidän kanssaan voi jo jutella. Nautin kovasti läheisistä hetkistä iltasadun äärellä. Samoin on ilo nähdä erot tyttöjen ja poikien kasvussa ja toiminnassa.

Koen olevani kristillinen ihminen. Siinä mielestäni olennaista on lähimmäisenrakkaus; se miten kohtelet muita. Syvimmiltään elämän tarkoitus on välittää ja rakastaa.

Matikainen ei pitkään pohdi vastaustaan, kun kysyn, millaiset arvot ohjaavat hänen elämäänsä.

– Ne ovat perinteisiä suomalaisia arvoja, joita voisin kuvata kristillisiksikin: luottamus, rehellisyys, perheen tärkeys.

Mies ei ole vuosiin käynyt kirkossa, mutta sanoo uskovansa vahvasti korkeimpaan voimaan.

– Koen olevani kristillinen ihminen. Siinä mielestäni olennaista on lähimmäisenrakkaus; se miten kohtelet muita. Syvimmiltään elämän tarkoitus on välittää ja rakastaa.

– Huippu-urheilussa näkee kaikenlaista, mutta olen ollut tiukka itseni kanssa. En hötkyile sinne tänne eikä menestys ole noussut päähäni. Olen mielestäni ja muidenkin mielestä pysynyt ihan normaalina kaverina.

Ulkopuolisen näkökulmasta valmentajan ja pelaajien suorituksia arvioidaan usein rankalla tavalla. Menestyksen hetkellä suitsutetaan ja tappion tullessa ruoskitaan. Matikainen yrittää pitää itsensä julkisuuden ulkopuolella pelikauden aikana. Hän ei myöskään käytä sosiaalisen median kanavia.

– Huonot jutut menevät aivoihin, vaikka olenkin paksunahkainen. Ihmiset osaavat olla todella julmia, varsinkin politiikka ja urheilu nostavat esiin hirveitä puolia ihmisissä.

Petri Matikainen saa etäisyyttä kiekkokuohuihin toisenlaisesta maailmasta.

– Kotona luen runoutta ja kirjallisuutta, kuuntelen klassista musiikkia. Se on ihan toinen elämä jääkiekon rinnalla ja panee sen oikeaan suhteeseen. Toinen rentoutumiskeinoni ja suuri inspiraation lähteeni on talviuinti ja saunominen. Aivoni tyhjentyvät täysin, kun menen jääkylmään veteen.

Kotona luen runoutta ja kirjallisuutta, kuuntelen klassista musiikkia. Se on ihan toinen elämä jääkiekon rinnalla ja panee sen oikeaan suhteeseen.

Valmentajan hommissa jaksamisen edellytyksenä on myös omasta kunnosta huolehtiminen. Se on tullut Matikaiselle entistäkin tärkeämmäksi viime vuosina ilmenneen selkäsairauden myötä. Kuntosalin lisäksi mies jumppaa ja kävelee iltaisin Harjun kuntoportaita. Vapaina viikonloppuina hän ajaa kotiin Tampereelle, jossa odottaa graafikko-kuvataiteilijapuoliso.

Koti on Matikaiselle rauhoittumispaikka, jossa rentoudutaan yhdessä. Silloin tällöin pariskunta käy ulkona syömässä. Tärkeä paikka on myös Kaupinojan sauna ja avanto Näsijärven rantamaisemissa.

– Yleensä otan makkarat mukaan. On suuri nautinto käydä myssy päässä uimassa ja rauhoittua sitten saunassa.

Artikkeli Jääkiekkovalmentajan kaksi maailmaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sinuun kohdistuu valtavasti odotuksia. Miten käsittelet paineita?
Osaan olla ottamatta paineita mielestäni melko hyvin, vaikka tiedostan kyllä, että niitä on. Koen, että minuun kohdistuvat odotukset antavat minulle motivaatiota puskea eteenpäin entistä kovemmin. Vaikka nostetta on, kadulla saan kulkea melko rauhassa.

Mitä ajatuksia sinussa herättää ensi vuoden NHL:n varaus­tilaisuus?
Se on todella hieno mahdollisuus, mutta siihen on vielä aikaa. Siihen asti yritän pitää täyden fokuksen pelaamisessa, täällä Jyväskylässä.

Olet vasta 17-vuotias. Koetko jääneesi urasi vuoksi jostain paitsi ikäisiisi verraten?
En koe jääneeni mistään paitsi, vaikka on totta, ettei kavereille aina ole aikaa. Kun en pelaa, pyrin viettämään aikaa heidän kanssaan. Välillä on toki hyvä myös vain olla.

Millainen on ensimuistosi jääkiekosta?
Minut on viety ulkojäälle ensimmäistä kertaa kaksivuotiaana, ja siitä kaikki on lähtenyt liikkeelle. Olen ollut jäällä siis lähestulkoon koko elämäni.

Kuinka olet onnistunut yhdistämään koulunkäynnin ja treenaamisen lajin huipulla?
Olen lukiossa toista vuotta ja tietenkin välillä aikataulujen yhteensovittamisessa on haasteita. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten koulunkäynti hoituu jääkiekon ohella. Hommat on sumplittavissa.

Moni haaveilee asemastasi. Mitä haluat sanoa tuleville jääkiekkoilijalupauksille?
Kaikilla on mahdollisuus saada hyvä ura, mutta sen eteen pitää jaksaa tehdä paljon töitä.

Millainen on huippu-urheilijan joulu?
Huippu-urheilijan joulu voi tietysti olla monenlainen. Vietän itse varmasti aika perinteistä, tavallistakin joulua. Viihdyn kotona perheen kanssa ja nautin hyvästä ruuasta. Jouluna pystyn ottamaan vähän iisimmin, eikä aikataulu ole tiukka.

Mitkä jouluperinteet ovat sinulle tärkeitä?
Aloitamme aattoaamun käymällä perheen kanssa ulkojäällä, niin on ollut jo monena jouluna.

Mitä toivot tänä jouluna lahjaksi? Olen innostunut golfaamaan ja se on iso juttu, varsinkin kesällä. Golf tuntuu olevan nosteessa nyt. Lahjaksi toivon matkamittaria mukaan golfkentille, sille olisi käyttöä. Jään odottamaan, tuoko pukki sellaisen.

Artikkeli Jäällä jopa jouluaattoaamuna julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Toinen lapsista on nyt ratsastamassa ja toinen pelaamassa jalkapalloa. Voisin tietysti seistä kentän laidalla muiden äitien tavoin, mutta lähdin omiin treeneihin, toteaa joukkueenjohtaja ja maalivahti Anna-Liisa Ojala.

Pukukopissa äidin rooli jää oven taakse. Kopissa naislaumasta kuoriutuu höntsälätkäjoukkue, joka kohta painelee jäällä paita märkänä.

– Treeneissä puhutaan vain ja ainoastaan lätkästä. Joskus saunaillassa voidaan puhua muista urheilulajeista tai muistella legendaarisia otteluja, mutta en muista että olisimme puhuneet muista asioista, tuumaa Laura Korhonen.

Harjoituksia pidetään kerran pari viikossa, toukokuun 5. päivä lähdetään leirille.

– Koko päivä pelataan ja syödään sitten valmiista pöydästä. Äidin taivas, Korhonen huokailee.

Joukkue syntyi paitsi rakkaudesta lätkään, myös tarpeesta olla muutakin kuin äiti. Ojala on kokenut, että äitien oletetaan laittavan elämässään etusijalle lapset ja puoliso, äidin harrastukset ovat helposti listan häntäpäässä.

Saman kokemuksen jakaa Heidi Jouttijärvi, jonka pojat ovat jo lähes aikuisia.

Jouttijärven poika Roope Pekkinen on yksi naisten kolmesta valmentajasta. Jypin A-nuorissa pelaava Pekkinen valmentaa maalivahteja, joten oman äitinsä pelikuvioihin hän ei puutu.

– Nämä tulevat jäälle pitämään hauskaa eivätkä ota pelaamista kovin vakavasti. Luistelutaidoissa ja kiekon käsittelyssä on isoja eroja, Pekkinen myöntää.

Tyyli on kovin erilainen kuin Pekkisen omissa treeneissä tai peleissä, joihin valmistaudutaan tosissaan. Pekkisen mielestä naisten valmentaminen on hauskaa vaihtelua omille treeneille, eikä haittaa, että oma äiti on samassa kaukalossa.

– Ihan kiva on tavata näinkin, hän virnuilee.

– Harkoissa voin kysyä että tuletko sunnuntaina kotiin syömään, äiti Jouttijärvi sanoo kotoa muuttaneelle pojalleen.

Valmentajia tarvitaan, että naiset voivat irrottautua täysillä höntsäämään.

– Jos valmentajia ei olisi, jonkun pitäisi ottaa se rooli ja sanoa mitä tehdään seuraavaksi. Nyt ei tarvitse ajatella jäällä mitään, Ojala toteaa.

Pyöräilykypärä ja ”joku keppi” olivat Laura Korhosen varusteet ensimmäisissä treeneissä. Hänelle kutsu joukkueeseen oli iso asia. Hän kertoo miettineensä, mistä hän oikeasti nauttisi.

– Näin kuvan naisjalkapalloilijoiden ihanasta joukkuetunnelmasta. Siinä kuvassa naiset olivat laittaneet kätensä toistensa olkapäille ja kannustivat toisiaan ja riemuitsivat yhdessä. Sitä tunnetta kohti halusin mennä. Seuraavana päivänä naapuri pyysi mukaan jääkiekkotreeneihin.

Korhonen on kokenut, että äidin oma aika on välttämätöntä jaksamisen kannalta. Pieni välimatka ja irrottautuminen on tarpeen, oli oma aika sitten kuorolaulua, joogaa tai lenkkeilyä varten.

– Kun poika oli pieni, oli yksinhuoltajana vaikea lähteä omiin harrastuksiin. Oma aika on tärkeää oman latautumisen vuoksi. Jos olet koko ajan antavana osapuolena etkä voi palautua, on vaikeaa tankata energiaa varastoon, hän miettii.

Lapsenhoito-ongelmat ovat tässäkin joukkueessa osa arkea. Jos pelaajan on otettava lapsi mukaan harkkoihin, se sopii. Näitä ”puumanpentuja” pitää sitten kaukalossa vähän varoa, vaikka moni luisteleekin paremmin kuin aikuiset.

Puumalauman pelivarusteet ovat pääasiassa käytettyjä, aviomiehiltä, lapsilta tai pelitovereilta lainattuja. Osa joukkueen jäsenistä on taitavia kiekkoilijoita, osa on vasta talven mittaan ryhtynyt opettelemaan luistelua.

– Nojailtiin alussa mailoihin että pysyttiin pystyssä. Mailaan merkittyä jäykkyyttä epäiltiin painorajoitukseksi, Jouttijärvi naureskelee.

Hoki Puumat on todennäköisesti Suomen akateemisin naisten kiekkojoukkue. Arjessa tehokkaat omien alojensa asiantuntijat saavat heittäytyä jäällä osaamattomiksi ja pitää hauskaa keskenään.

– Harkoista tulee kotiin noin 200-prosenttisesti elpyneempi äiti. Jääkiekossa on pakko laittaa päivän rasitteet pois mielestä, pakko keskittyä täysillä. Hikinen liikunta myös auttaa purkamaan turhia aggressioita, vakuuttaa Korhonen.

Kun lapset ovat pieniä, mennään ja touhutaan lasten ehdoilla. Retkiä, pyöräilyä, muskaria, kyläilyä ja lukemista voi tehdä yhdessä.

– Sinä aikana kun lapsi oli jalkapallossa, kävin itse kuntosalilla tai lenkillä, Korhonen muistelee.

Aina ei kuitenkaan suju täydellisesti.

– Koen olevani huono äiti silloin kun yhteys lapseen on vähän poikki tai katkolla oman väsymyksen tai ajatusten vuoksi. Siinä näkee jotenkin parhaimmillaan sen, miten tärkeää se aito läsnäolo on, Korhonen pohtii.

Nyt Hoki Puumien lapset tuntuvat olevan vähän ylpeitä äideistään.

– Luulen, että pojasta on sikasiistiä että pelaan lätkää. Poikani saa mallin, että jokaisella pitää olla jokin harrastus ja että ei pidä ajatella liikaa mikä on sopivaa tai naisellista tai miehekästä, vaan tehdä yksinkertaisesti sellaista, josta nauttii ja jossa on sopivasti haastetta, Korhonen kertoo.

– Ainakin äiti kelpaa nyt maalivahdiksi pihapeleihin, Ojala naurahtaa.
Kypärä päähän, maila kouraan ja naiset liukuvat kaukaloon. Edessä on tunti eläimellistä menoa.

Tiesitkö

• Hoki Puumat on JYP Juniorien alla toimiva naisten easy-hockey-joukkue.
• Perustettu vuonna 2017.
• Jäseniä on noin 50.

Artikkeli Äidit pelaavat höntsä-lätkää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuinka monissa arvokisoissa olet ollut mukana?
Tämän kevään kisat ovat kolmannettoista. Kolmet olympialaiset, yhdeksät MM-kisat ja yksi World Cup.

Kuinka paljon tehtävä työllistää sinua kauden aikana?
MM-kisat kymmenen, olympialaiset tai World Cup kolmetoista viikkoa.

Milloin työsi on kiireisintä?
Kiireisin hetki on yleensä tunti ennen pelin alkua, kun pelaajat valmistautuvat alkulämmittelyyn.  Varsinkin jos on paljon teippauksia ennen pukemista. Pyrin kuitenkin sopimaan aikataulun jo etukäteen niin, ettei kenenkään tarvitsisi odottaa.

Mitä kaikkea tehtäviisi kuuluu?
Normaalit fysioterapeutin tehtävät. Liikehoidot, teippaukset ja myös hieronnat, vaikka joukkueessa on hierojakin. Tarvittaessa fysikaaliset hoidot ja akupunktio.  Lisäksi autan tarpeen vaatiessa huoltajia kopin laitossa.

Ehditkö seurata paikan päällä itse otteluita?
Omaa peliä pystyy jonkin verran seuraamaan. Tärkeintä on kuitenkin huomioida mahdolliset loukkaantumiset ja reagoida niihin. Pari kertaa olen katsonut finaalin, kun omat pelit ovat jo loppuneet pronssiotteluun.

Kuluvalla kaudella on nähty rajuja taklauksia. Mitä fysioterapeuttina ajattelet niistä?
Mielipiteeseeni ei vaikuta se, että olen fysioterapeutti.  Arvostan jääkiekossa ennen kaikkea taitoa, ja taitoon kuuluu myös taklaaminen oikein, puhtaasti ja vastustajaa kunnioittaen.  En kannata taklauksia, joilla aiheutetaan päävammoja, vaikka ne olisivatkin sääntöjen mukaisia.
Tarkoitushakuinen toisen vahingoittaminen ei mielestäni kuulu jääkiekkoon.

Jääkiekkoilijoiden yleisimmät hoitoa tarvitsevat vammat?
Iskuvammat ovat yleisimmät, mutta niistä selvitään yleensä jääpusseilla. Vakavammista vammoista varmaankin polven ja olkapään vääntövammat ovat tyypillisimpiä.  Pään alueen vammat ovat sitten yleensä lääkärin alaa.

Miksi pelaajien krempoista vaietaan?
Yksinkertaisesti siksi, ettei vastustaja saa tietää pelaajan heikkoa kohtaa. Minulla on vaitiolovelvollisuus asiakkaistani ja asiakkaitteni tiedoista, joten miksi jääkiekkoilijan kohdalla pitäisi poiketa siitä.

Miten huollat omaa kroppaasi?
Pelaan parissa harrasteporukassa jääkiekkoa ja pyöräilen työmatkat ympäri vuoden. Kesäisin pelaan tennistä silloin kun ehdin.  Lisäksi venyttelen melko säännöllisesti. Aikaisemmin urheilin enemmänkin ja harrastin useita lajeja, mutta viisi ja puoli vuosikymmentä ja viisi leikkausta ovat rajoittaneet lajivalikoimaa.

Mikä on palkitsevinta työssäsi?
Aina kun pystyy auttamaan pelaajaa kuntoutumaan tai mahdollistamaan pelaamisen pienemmällä kivulla voi olla tyytyväinen, mutta isossa kuvassa palkitsevinta on olla osa joukkuetta. Moni pelaaja on sanonut peliuran jälkeen, että kaipaa eniten sitä koppielämää.  Omalla kohdallanikin kaipaan JYPin ajoista juuri sitä ja niitä ihmisiä siellä.

Onko maajoukkueessa tilaa huumorille?
Todella paljon. Siinä on varmaan yksi iso tekijä ja voimavara menestyvälle joukkueelle.

Mikä on ikimuistoisin hetki maajoukkueessa?
Se kun ajettiin bussilla Kauppatorille Bratislavan kisojen kultajuhlissa 2011 ja näki sen tihentyvän ihmismeren. Ikimuistoisena aikana nimeäisin viime syksyn World Cupin Torontossa, missä jääkiekko on jotain todella suurta.

Lätkäillassa kannustetaan Suomi voittoon
Yhteisvastuulätkää on tarjolla Vaajakosken 
kirkolla lauantaina 13.5. klo 13, 
kun Suomi kohtaa Norjan MM-kisoissa. 
Kisaeväät löytyvät puffetista. 

Artikkeli Palkitsevinta on olla osa joukkuetta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jesse (nimi muutettu) on käyttänyt nuuskaa jo vuoden ajan.

– Nikotiini on vähän sellainen, että kun kerran kokeilee, niin se on siinä.

Jessen mielestä nuuskan käyttö oli ”ihan hienoo” ensimmäisen kuukauden ajan. Sitten siitä tuli tapa.

– Jos pääsisin nikotiinista eroon, niin jättäisin nuuskankin pois.

Nuuskan hankkiminen ei ole mikään ongelma.

– Sitä saa melkein mistä vain. Kavereilla on aina myydä.

Tupakkaa Jesse ei polta, koska se haisee pahalle ja pilaa keuhkot. Kuntokin loppuisi kaukalossa kesken.

Jesse ei käytä nuuskaa harjoitusten aikana, joskus kylläkin ennen treenejä. Vapaa-ajalla nuuska maistuu.

Jesse tietää, että joukkueessa nuuskaa käyttää pari muutakin. Kovin yleistä se ei kuitenkaan vielä ole. Nuuska tulee hänen mielestään kuvioihin, kun pelaajat täyttävät 16 vuotta.

Jessen joukkuekaveri Aleksi Piipponen ei käytä nuuskaa.

– En halua pilata mun elämää, että siihen jäisi koukkuun.
Aleksilla on nuuskattomuuteen toinenkin syy.

– Mun äiti on vielä hammaslääkäri, niin ei viitti.

Ei ole vielä tarvinnut puhua

Diskoksen C2-junioreiden, myös Jessen ja Aleksin, vastuuvalmentaja Riku Saikkonen valmistautuu harjoitushallilla joukkueensa harjoituksiin. Hän ei ole vielä puhunut valmennettavilleen nuuskan vaaroista.

– Pojat on sen ikäisiä, ettei ole vielä hirveästi tarvinnut puhua. Ei ole näyttänyt, että siitä pitäisi hirveästi huolestua.

Saikkonen kuitenkin uumoilee, että tilanne on parin vuoden päästä toinen.

– Kyllä se on tässä kulttuurissa ollut vuosikymmenet. En tiedä, mistä juontaa juurensa.

Saikkonen on sitä mieltä, että kaikki, mikä ei vaikuta terveyteen myönteisesti, kannattaisi jättää pois. Myös nuuska.

– Kyllä tämä on profiloitunut jääkiekkoon. Huippupelaajat ja heidän antamansa malli on aika isossa roolissa. Pitäisi lähteä ihan huipulta, jos nähdään, että tämä on ongelma.

JYP junioreiden valmennuspäällikkö Mikko Palsola on vakuuttunut, että hänen valmennettavansa käyttävät nuuskaa. Erityisesti 16–18-vuotiaat B-junnut.

– En epäile yhtään. Hallilla ja ympäristössä ja pelireissuilla se ei näy. Seuran puitteissa on ehdoton kielto. Jos jää kiinni, niin seuraa rangaistus. Siviilipuolella asiaan ei pystytä vaikuttamaan.

Palsola kertoo valmennettavilleen nuuskan ja muiden päihteiden vaaroista. Alaikäisten kohdalla vaihtoehtona on myös vanhemmille kertominen. Palsola korostaa kuitenkin perheiden roolia.

– Olen useamman lapsen isä. Perheiden pitää huolehtia omista asioista, Mikko Palsola toteaa.

A-junnut ovat aikamoisia esikuvia

JYP A-junioreiden valmennuspäällikön Lauri Merikiven pelaajat ovat 18–22-vuotiaita. Hänen mielestään nuuskaaminen näkyy nykyään huomattavasti aikaisempaa vähemmän halliympäristössä.

– A-junioreista 30–40 prosenttia käyttää nuuskaa.
Merikiven mielestä jääkiekossa lajin vaatimus nousee koko ajan. Nuorilta vaaditaan paljon.

– Tuntuu, että nuorten urheilijoiden elämänhallinta, suhtautuminen urheilemiseen ja ammattimaiseen toimintaan on parantunut koko ajan.

Millaista viestiä Merikivi haluaa antaa pelaajille?

– Viesti on, että nuuskan käyttö on tyhmää. Se on jääkiekkoliiton ja seurojen viesti, Merikivi sanoo.

Merikivi tiedostaa, että A-juniorit ovat jo aikamoisia esikuvia heitä nuoremmille pelaajille.

– He eivät sitä itsekään aivan ymmärrä. Kyllä siihen kuuluu tietynlainen vastuu, miten käyttäydytään ja miten toimitaan.

Selvä syövän riskitekijä

Nuuskan käyttö näkyy suussa. Erikoistuva hammaslääkäri Kati Kainulainen toimii Jyväskylän suun terveydenhuollossa. Hän nostaa empimättä urheilijoista juuri jääkiekkoilijat nuuskan käyttäjiksi.

– Onkohan se heillä tällainen ryhmäjuttu?

Kainulaisen kokemuksen mukaan jääkiekkoilijat ajattelevat nuuskan käytön olevan tupakointia turvallisempaa. Sitä se ei kuitenkaan ole.

– Nikotiinin määrä, mitä nuuskasta saadaan, on paljon isompi ja se säilyy kauemmin elimistössä kuin tupakasta saatuna. Se huonontaa suorituskykyäkin.

Hammaslääkäri näkee nuuskan käytön ensimmäisenä hampaiden värjäytymisenä ja ikenien vetäytymisenä. Vetäytyneen ikenen kohdalta hammas reikiintyy helposti. Nuuskaajien suu haisee pahalle ja suuhun voi tulla sieni-infektio.

Nuuska muuttaa myös limakalvon helposti karheaksi norsunihoksi.

– Karhea kohta aiheuttaa ongelmia. Nuuskassa on parikymmentä syöpäriskiä aiheuttavaa ainetta. Nuuska on ihan selvä syövän riskitekijä niin kuin tupakka.

Onko nuuskan käytöstä oltava huolissaan?

– On. Nuuskan käyttö on lisääntynyt, kun mielletään, että se on turvallisempaa kuin tupakka. Kyllä se itse asiassa on vaarallisempaa.

Nuuska: Urheilijoiden suosiossa

• Myynti Suomessa kiellettyä vuodesta 1995.
• Nuorten nuuskan käyttö on yleistynyt viime vuosina.
  Vuonna 2015 nuuskaa kokeilleita oli 12-vuotiaista pojista yksi prosentti, 14-vuotiaista 14 prosenttia, 16-vuotiaista 32 prosenttia ja 18-vuotiaista 47 prosenttia.
• Ammattiin opiskelevista pojista 13 prosenttia käyttää nuuskaa, lukiossa 9 prosenttia.
• Liikunta- tai urheiluseuraan kuuluvien nuorten nuuskan käyttö on kuitenkin selvästi yleisempää kuin muilla nuorilla. Tupakkaa poltetaan sen sijaan muita nuoria vähemmän.
• Jääkiekkojunnut kokevat nuuskan samalla haitattomaksi ja haitalliseksi.

Lähteet:

Sanna-Mari Salomäki ja Johanna Tuisku: Nuuska nuorten maailmassa -julkaisu 2013.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 

Artikkeli Savua ilman tulta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.