Kokkolassa reserviläiset ovat järjestäneet jouluaaton kunniavartioita jo vuodesta 1967.

Jari Myllymäki

Kunniavartiolla kunnioitetaan sankarivainajien ja tammenlehväsukupolven eli rintamaveteraanien, sotainvalidien ja lottien tekemiä uhrauksia ja työtä itsenäisen Suomen ja Suomen rakentamisen puolesta.
Kun kunniavartioperinne alkoi Kälviällä, Kälviän reserviläiset sopivat sotaveteraanien kanssa, että kunniavartio järjestetään itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona, toisinaan myös kaatuneiden muistopäivänä ja kansallisena veteraanipäivänä.
– Joulu on monille pyhä juhla, jolloin käydään paljon haudoilla ja muistetaan myös sankarivainajia ja sota-ajan jouluja, kertoo Kälviän reserviläisten johtokunnan jäsen ja kunniavartiotoimikunnan vetäjä Simo Säippä.
Myös Kokkolassa kunniavartio järjestetään jouluaaton lisäksi itsenäisyyspäivänä, kaatuneiden muistopäivänä ja kansallisena veteraanipäivänä.

Simo Säipän jouluaattoon mahtuu kolme kunniavartiota. Vartiointivuoro alkaa aamuvarhaisella Lohtajalta.
– Aaton aamukahvit on tapana juoda ennen vartiota Anssi Kinnusen kanssa termospullosta kirkon parkkipaikalla, Säippä paljastaa.
Aamun hiljalleen valjetessa hän poikkeaa joulupuurolle kotiin Kälviälle. Sitten on vuorossa Ullavan kirkkopiha, jonka sankarihaudalla ennen aattohartautta Säipän kaverina seisoo Antti Vieri. Aattohartauden alkaessa kaksikko kiirehtii Kälviälle, missä juhlallisen kunniavartion voi nähdä kirkon vieressä, sankarihaudan muistomerkkien luona sekä ennen että jälkeen jouluaaton rukoushetken.
– Tämä on minun näköiseni jouluaatto. Olen kiitollinen perheelleni, että olen voinut olla vartioissa aktiivisesti mukana yli 20 vuotta, Säippä suitsuttaa.

Talvisodan aikana poltetun kylän poikana arvostan veteraanien työtä.

Simo Säippä

Ennen jouluaattoa täytyy tehdä myös valmisteluja, hankkia varusteet ja sopia vartiovuorot. Nekin ovat Säipän vastuulla.
– Maastopuvut, karvalakit ja kengät saamme Kokkolan maanpuolustuskoululta.
Säippä on kotoisin Suomussalmelta, talvisodan aikana poltetusta kylästä. Hän kunnioittaa ja arvostaa veteraanien työtä ja haluaa vaalia kunniavartioperinnettä.
– Sotaveteraanien arvomaailma on ollut eteenpäin katsovaa – sodan vuosista tähän päivään saakka, vaikka heidän kohtelunsa ei aina ole ollut heidän arvonsa mukaista.

Myös Jari Myllymäki haluaa olla vaalimassa veteraaniperinnettä. Hän ei ehdi itse osallistua jouluaaton kunniavartioihin, mutta pyrkii olemaan mukana muina kunniavartiopäivinä.
– Kokkolassa Kari Autio on jo pitkään järjestänyt vartijat sankarihaudoille. Itse katselen päältä, että asia etenee ja yritän myös hommata lisää tekijöitä, Myllymäki kertoo.
Kaarlelassa vartiossa on kerrallaan kaksi henkilöä ja Marian hautausmaalla kahdesta neljään henkilöä. Vuorot ovat yleensä puolen tunnin mittaisia. Kunniavartioon tarvitaan siis useampia vartijoita.

Molempien kunniavartijoiden mieleen on jäänyt erityisesti itsenäisyyspäivä vuonna 2017, kun Suomi täytti 100 vuotta.
– Marian hautausmaalla nuoret saapuivat sodissa kaatuneiden haudoille kynttilöitä kantaen Narvan marssin soidessa, Myllymäki muistelee.
– Myös Kälviän sankarihaudalla oli siviilejä jokaisella sankarihaudalla. Kyseinen vartio kesti yli yksi ja puoli tuntia, Säippä jatkaa.
– Mutta ihan jokainen kunniavartio on vaikuttava ja omalla tavallaan pysäyttävä ja hieno tilanne.

Vartiossa seistään liikkumatta, lepo-asennossa ja puhumatta.
– Mikäli joku kysyy jotakin, kysymyksiin voidaan kyllä vastata kohteliaasti ja asiallisesti, Myllymäki ohjeistaa.
Vartiossa voi myös aistia arvostetun ja kunniottavan ilmapiirin. Ihmiset suhtautuvat positiivisesti, pysähtyvät ja saattavat ottaa valokuvia.
Simo Säippää ovat liikuttaneet pienten lasten ihmettelevät ja hyväntahtoiset reaktiot.
– On hienoa, että lapset ovat kiinnostuneita. Vanhemmat myös selittävät lapsilleen, mistä on kyse. Sekin tuntuu hienolta.
Sotaveteraanit kävivät aikanaan Kälviällä kirkoon mennessään tervehtimässä vartiossa seisovia.
– Vartion merkityksen sotaveteraaneille huomasi. Ja kohtaamisella oli iso merkitys myös meille, Säippä muistelee.
Nyt sotaveteraanijoukko on vain muisto, sillä Kälviällä on jäljellä enää yksi sotaveteraani.
– Kunniavartion hoitaminen on sitäkin tärkeämpää.

Nykyinen maailmantilanne on lisännyt ihmisten kiinnostusta reserviläistoimintaan, ja yhdistykset ovat saaneet lisää jäseniä.
Säipän mukaan ihmiset ehkä ymmärtävät paremmin sotaveteraanien työn merkityksen.
– Kiinnostus myös kunniavartiontoimintaan on yleisesti lisääntynyt.
Vaikka kunniavartiotehtäviin löytyy vakioporukka, joukkoon kaivataan erityisesti nuoria. Suurin pula kunniavartijoista on Lohtajalla ja Ullavassa.
Kunniavartioon voi päästä kuka tahansa täysi-ikäinen sukupuolta tai sotilasarvoa katsomatta. Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kunniavartioita varten ei vaadita armeijan käymistä. Kokkolassa sen sijaan vaaditaan varusmiespalvelus tai vähintään meneillään oleva palvelus.

Artikkeli Sankarivainajia vartioidaan jouluna julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sehän on Martti Luther. Tuollainen päähine hänellä on vanhassa maalauksessa. Mutta entä Karppelan parta? Luther on kuvattu usein siloposkisena. – Onhan tätä ollut 500 vuotta aikaa kasvattaa, Karppela lohkaisee ja tunnustelee leukaperiään.

Hän on sonnustautunut Lutheriksi reformaation eli uskonpuhdistuksen juhlavuoden kunniaksi. On kulunut 500 vuotta siitä, kun Luther, saksalainen munkki, julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan.

Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. Näin kuului teesi numero 27.

Mitä Luther tuumaisi Suomen itsenäisyyden juhlinnasta? Lutherin aikana Saksa oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, joka koostui useista ruhtinaskunnista. Isänmaa ei voinut tarkoittaa Lutherille samaa kuin meille, mutta luterilaisuus yhdistetään usein isänmaallisuuteen, sillä Lutherin opetuksissa oli esivaltaa kunnioittava henki. – Yhtenä selityksenä kunnioitukselle on se, että Luther sai suojelua maalliselta hallitsijaltaan, Saksin vaaliruhtinaalta, kun Rooman kirkko halusi hänet hengiltä, Karppela arvioi.

Hallitsijat ovat käyttäneet hyväkseen protestanttisten kirkkojen – kuten luterilaisuuden – ajatusta siitä, että maallinen hallitsija on myös kirkon pää. Kritiikittömyys esivaltaa kohtaan on ollut luterilaisuuden sokea piste. Kun kansallisaate nousi Saksassa 1800-luvulla, Luther valjastettiin sen esikuvaksi. Samoin natsien noustessa valtaan Luther asetettiin heidän arvojensa esitaistelijaksi. – Luterilaista isänmaallisuutta ei saa käyttää ahdasmielisen muukalaisvastaisen kansallistunteen nostattamiseksi, Karppela huomauttaa.

Kristityt ovat vieraita ja muukalaisia tässä maailmassa; heidän isänmaansa ja omaisuutensa on muualla. Näin Luther kirjoitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä. – Lutherin ajatus isänmaallisuudesta on kaksijakoinen. Kristitty on samalla sekä oman kotimaansa että tulevan kotimaansa taivaan  kansalainen.

Mietitään juhlivaa Suomea sen synnytysvuosina. Suomessa kirkko on perinteisesti ollut hyvää pataa esivallan kanssa. Kansalaissodan aikana kirkko leimautui oikeistolaiseksi, ja sen välit työväkeen tulehtuivat pitkäksi ajaksi. – Kirkko kohteli väärin punaisia, toteaa Luther, siis Karppela.

Sotien jälkeen Suomessa ruvettiin rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka ajatus ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta oli lähellä kirkon ihanteita. Sitä on purettu hissukseen 80-luvulta lähtien.
– Parhaillaan on kehittymässä köyhiin ja rikkaisiin jakautuva Suomi.  Vähäosaisten ja syrjäytyneiden määrä kasvaa.

Luther kannatti sekä köyhäinhuoltoa että esivallan kunnioittamista. Koko pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta nousee luterilaisuudesta. Siinä hyväntekeväisyys on rakennettu systeemin sisälle, ja se rahoitetaan veroilla. Katolilaisissa maissa hädänalaista tuetaan vapaaehtoisin lahjoituksin.

Aina kun Suomen valtaapitävät kumartavat suurituloisille ja etuoikeutetuille, he kääntävät selkänsä vähäosaisille.
– Kirkon köydenvedossa on kaksi suuntaa: köyhien oikeuksien puolustaminen ja esivallan päätösten kunnioitus. Nämä ovat usein ristiriidassa keskenään, eikä kirkkokaan aina tiedä, miten toimia, Karppela sanoo.
– Kirkko ei voi lähteä siitä, että se ratkoo kaikki aikansa ongelmat. Tärkeintä on olla aktiivinen ja osallistua keskusteluun, vaikka yhteentörmäyksiä tulee. Ei sitä tarvitse pelätä.

Luther oli ristiriitojen mies. Munkki, joka karkasi naimisiin nunnan kanssa. Kirjasi kuolemattomia lauseita kuten: Ajatukset ovat tullivapaita. Ja: Mihin Jumala rakentaa kirkon, paholainen viereen pystyttää kappelin. Hän rakasti viiniä ja laulua, ja parjasi paavin lisäksi juutalaisia ja lakimiehiä. – Aikansa lapsi. Luuli, että maapallo on universumin keskus, jota aurinko kiertää, Karppela toteaa.

Lutherin mielestä Jumala toimii kirkon, perheen ja yhteiskunnan rakenteiden välityksellä. Niissä on löydettävissä Jumalan tahto ja johdatus. Täyttäessään velvollisuutensa yhteiskunnassa, työ- tai perhe-elämässä luterilainen toteuttaa Jumalan tahtoa.

Luther ajatteli Jumalan johdattavan päättäjiä. Toisaalta luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista kumpuaa ajatus, että tilanteessa, jossa pyritään kukistamaan evankeliumin oppi, kristityn on asetuttava vastarintaan.
– Ajankohtainen esimerkki on turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset. Pakolaisia otettiin aluksi kirkon suojiin, mutta vähitellen tuli ymmärrys, ettei ole sopiva pelata omaa peliä, Karppela sanoo ja näyttää lisää Lutherin kirjoituksia.

Kirkko on ollutkin kaikkina aikoina eräänlainen maanpakolaisten ja varattomien turvapaikka.
– Näissä veljien vaikeuksissa ei siis kirkko voi olla toimetonna eikä se saakaan. Jumalan käsky ja esi-isien opetukset pakottavat sen laupeuden töihin.
– Mikä on kirkon rooli ja missä kulkee auttamisen raja? Ainakin on tärkeää, että kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pitää esillä lähimmäisenrakkautta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta. Ne ovat kristinuskon ydintä.

Artikkeli Luther ja juhlavuodet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ei sentään, vaikka rautatieaseman lähistöllä sijainnut kotitalo roihusi kohta liekeissä. Perhe kuitenkin säästyi, sillä se oli siirtynyt asumaan Kuusaan Sääksniemelle. Armollinen kokemus oli myös sodan lopputulos: Suomi säilytti itsenäisyyden.

Suomen juhliessa satavuotiasta olemassaoloaan seisomme nykyisen ortodoksikirkon kupeella ja etsimme katseella sirpalekuopan paikkaa. Monttu on täytetty, ja kirkkokin on saanut uudet isännät.

Kellotorni on kuitenkin sama, johon Pertin isä nahkurimestari Nestor Vuori kiipesi yli neljänkymmenen vuoden ajan. Pertti avusti usein isää kolme vuotta vanhemman veljensä Paulin kanssa suntion tehtävissä. Joskus soitettiin kahdestaan lauantain ehtookellot. Kun isoa kelloa oli naputettu neljäkymmentä vuotta yhteen ja samaan kohtaan, luomus halkesi.

– Ikkunasta tähystettiin papin saapumista mäkeä ylös. Papinkellot hiljenivät, kun ulko-ovi kolahti kiinni. Sielunkellot soitettiin kahdella kellolla. Kaksi huttaa ja kolmannella läpättiin…

Kirkon neljä kamiinaa polttivat ahnaasti koivuhalkoja, joten lämmitys piti pakkaskaudella aloittaa aamukuudelta. Sotavuosina iäkäs isä sai jatkaa suntion tehtävissä väestönsuojelutyön ohella. Hälytyksen tullessa ihmisiä ohjattiin suojaan.

Isä käveli Käpylän asunnolta aina kirkonmäelle suntion tehtäviin. Lopulta sairaus vei niin voimat, että viimeiseltä työkeikalta isä autettiin kotiin.

Artikkeli Pommeja satoi – vapaus säilyi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomi ei siis syntynyt 100 vuotta sitten, mutta uuteen itsenäiseen elämänvaiheeseen maamme tuolloin lähti. Nuori valtio on joutunut maksamaan kalliin hinnan vapaudestaan. Suomen vapaus lähes tukahtui alkuunsa sisällissotaan ja maailmansodan melske oli tuhota maamme. Sisäiset ja ulkoiset epävarmuudet – usein toisiinsa kietoutuneina – ovat myös tämän päivän ja tulevaisuuden kysymyksiä.

Menneiden vuosikymmenten jäljiltä on suomalaisilla monia taakkoja kannettavanaan. Itsenäisyyden alkuaikojen ristiriitojen selvittelylle on yhä tarvetta. Sankarihaudat muistuttavat palvelualttiudesta isänmaan hyväksi, mutta myös edelleen jatkuvasta surusta ja kaipauksesta.

Jeesuksen opetuksen mukaan vain totuus voi tehdä vapaiksi. Totuus menneisyydestä ei aina silitä meitä myötäkarvaan. Kuitenkin kristittyinä uskomme, että Jeesuksen tarkoittama vapauttava totuus on ennen muuta uuden alun mahdollisuuksia antava, Luojasta lähtöisin oleva hyvyyden voima. Siniristilippujen kansa voi tämän vuoksi katsoa luottavaisesti eteenpäin.

Vapaus on perusarvo myös perustuslaissamme: ”Jokaisella on oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”. Vapaus kuitenkin tarvitsee mukaansa vastuun. Suomi 100 -teema ”Yhdessä” muistuttaa yhteisvastuun merkityksestä. Itsenäisyyttä arvostamme parhaiten toimimalla yhdessä sen hyväksi, että vapauden ohella saisivat toteutua muutkin perustuslakimme perusoikeudet, esimerkiksi yhdenvertaisuus, oikeusturva, oikeus työhön ja sosiaaliturva.

Suomi on hyvä maa. Saamme juhlia 100-vuotiasta isänmaatamme kiitollisin ja toiveikkain mielin. Jumala meitä siunatkoon ja varjelkoon.

Artikkeli Vapaina ja yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olet menossa armeijaan. Miksi päätit suorittaa asevelvollisuuden?
Aloitan varusmiespalveluksen ensi kesänä Tikkakoskella. Päätin lähteä suorittamaan asevelvollisuuden, koska halusin kokea armeijan. Lisäksi uskon, että armeija on hyvä paikka aikuistua.

Olisitko valmis tarttumaan aseeseen Suomen puolustamiseksi vieraan maan hyökkäykseltä?
Kyllä, olisin valmis tarttumaan aseeseen, jos siihen olisi tarve.

Pitäisikö Suomen säilyttää jatkossakin itsenäinen armeija vai liittyä Natoon?
Tämähän on vähän kaksipiippuinen juttu, mutta mielestäni Natoon liittyminen olisi positiivinen asia. Sotatilanteessa emme jäisi yksin.

Mitä Suomen satavuotinen itsenäisyys sinulle merkitsee?
Onhan se hienoa, että Suomi täyttää sata vuotta – vielä samana vuonna, kun täytän 18 vuotta. Itsenäisyyttä ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä. Se on asia, mistä tulisi olla ylpeä.

Miten vietät itsenäisyyspäivää?
Katsomme yleensä illalla Linnan juhlia.

Millä mielellä olet seurannut Suomi 100 -juhlintaa kuluvan vuoden aikana?
Hyvillä mielin. Kuluvana vuonna Suomessa on ollut monia upeita tapahtumia.

Oletko nähnyt uuden Tuntematon sotilas -elokuvan ja mitä pidit siitä?
En ole vielä nähnyt elokuvaa, mutta moni kaverini on kehunut sitä. Aion vielä käydä katsomassa sen.

Millainen paikka Suomi on nyt, vuonna 2017?
Suomi on hyvä paikka elää. Meillä on korkea elintaso ja kansalaisista pidetään hyvää huolta.

Mikä Suomessa on tällä hetkellä hyvin ja mikä huonosti?
Ainakin Suomen talous näyttää menevän parempaan suuntaan tällä hetkellä, mikä on positiivinen asia. Suomi on myös hyvin vapaa maa, mistä voimme ylpeitä. Huomaan kuitenkin, että monet suomalaiset ovat tyytymättömiä elämäänsä muihin maailman ihmisiin verrattuna. Suomalaisten tulisi yrittää nauttia elämästään enemmän.

Millä tolalla suomalaisten nuorten asiat ovat mielestäsi?
Nuorten asiat ovat mielestäni pääsääntöisesti hyvällä tolalla. Nuorilla on sanavaltaa päätöksissä ja heidät otetaan hyvin huomioon. Toisaalta esimerkiksi töiden saaminen on hyvin hankalaa nuorille nykyään, sillä kilpailu työpaikoista on kovaa.

Haluaisitko lähettää jotakin terveisiä Suomen johdolle, presidentille ja pääministerille?
Kyllä. Hoitakaa hommanne kunnialla niin kuin tähänkin asti olette hoitaneet.

Millaisen viestin haluaisit välittää veteraaneille?
Iso kiitos maamme puolustamisesta. Ansiostanne me nuoret olemme saaneet paremman elämän.

Jyväskylän Vanhan hautausmaan
sankarihauta-alue

• Perustettiin v. 1918 valkoisten puolella kaatuneille kaupunki- ja maaseurakuntalaisille
• Gunnar Finnen Uhriliekki -patsas pystytettiin v. 1922
• Puolipyöreään muistomuuriin on kiinnitettynä yhteensä 43 nimilaattaa
• Alue uudelleen käyttöön talvi- ja jatkosodan aikana ja siihen haudattiin 413 kaatunutta
• Sotakentille jääneitä jyväskyläläisiä siunattiin sankarihautaan 45
• Alue uudistettiin 1950-luvulla arkkitehti Aulis Blomstedtin piirustusten mukaisesti

Artikkeli Hattu päästä sankarin muistoksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Koska olemme niin omanlaisiamme, meillä pitää olla oma maa. Emme voisi olla sen enempää Ruotsin kuin Venäjänkään osa. Itse asiassa kaikissa tapauksissa kansalla pitää olla oma maa, mikäli heitä on riittävästi. Nyt ei siis puhuta enää pelkästään suomalaisista. Tämän päätelmän valossa kurdien tilannetta ja palestiinalaiskysymystä täytyy pohtia lisää. Alkuperäiskansatkin liittyvät tähän. Ja sana reservaatti.

Se on sama kuin laittaisi HoNsUn ja JJK:n yhteen. Eihän se toimi. Vaikka molemmat ovat urheiluseuroja, koripalloilijat ja jalkapalloilijat eivät vain sovi samaan joukkueeseen. Eroavaisuuksia on liikaa, kun on eri peli. Niin se on ruotsalaisten ja venäläistenkin kanssa, vaikka kaikki olemme ihmisiä. Parempi pysyä erillään.

Entä sotiiko tämä kansallishenkinen ajattelu jotenkin pakolaisten auttamisen ja kansainvälistymisen kanssa? Että kansa kasaan ja rajat ympärille. Ei tietenkään. Kansa on ikään kuin oman maansa perusta. Sen lisäksi maahan mahtuu muutakin väkeä. Eli koripalloilija voi mainiosti
pelata myös jalkapalloa, ja päinvastoin. Itsenäinen maa antaa kansalaisilleen vapauden elää omalla tavallaan. Kukaan muu ei voi tulla sanomaan, miten täytyy toimia. Se on arvokasta. Mutta olisiko valmiutta
puolustaa oman maan itsenäisyyttä, se on vaikea kysymys. Liian vaikea.

Kaikki tämä tuli siis jälkikasvun suusta. Suomen ensimmäisen itsenäisen vuosisadan päättyessä on mielenkiintoista kuulla, kuinka jälkikasvu hahmottaa Suomen ja suomalaisuuden. En olisi arvannut, että jalkapallo saadaan ujutettua tähänkin keskusteluun, mutta niin vain kävi. Arvatenkin Suomi on esimerkissä JJK ja muut maat edustavat HoNsUa. Suomi on siis tärkeä ja kiinnostava. Elämää ilman Suomea on vaikea edes ajatella. Suomi on nuorelle koko elämä. Se on hienoa. Niin minullekin.

Artikkeli HoNsU ja JJK julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kynttiläparin sytyttäminen ikkunalle itsenäisyyspäivänä kuvaa hyvin sitä harrasta luonnetta, joka suomalaisten itsenäisyyden juhlistamiseen on liitetty. Tilanne voisi olla toinen ilman historiamme sotia ja surua. Ja toki myös silloin, jos itsenäistymisen juhlapäivä sattuisi olemaan keskellä kesää. Yöttömässä yössä ei kynttilöille ole pahemmin tarvetta.

Alkanut vuosi on Suomen ja suomalaisuuden juhlavuosi. Yksi vuosisata on täynnä. Se on lyhyt aika. Todella lyhyt. Kansallistunteemme on silti – tai juuri siksi – kiitettävän korkea. Toisaalta kansallistunnetta käytetään näinä aikoina myös härskisti hyväksi. Suomen leijona kaverin kaulakoruna ei herätä enää ajatusta ihailtavan isänmaallisesta ihmisestä.

Suomi 100 -juhlavuoden teemaksi on valittu Yhdessä. Vaikka itsenäisyys ja yhdessäolo ovat äkkiseltään ajatellen vastakkaisia asioita, Yhdessä on oivaltava teema. Ilman yhteistä sitoutumista itsenäisen valtion puolustamiseen koko itsenäisyyttä ei olisi. Ilman yhteistä tekemistä ja samaan suuntaan katsomista itsenäisyydellä ei myöskään ole tulevaisuutta.

Itsenäisyys ei ole itsepäisyyttä, omien etujen ja intohimojen jääräpäistä puolustamista. Itsenäisyys on sen arvostamista, että meillä kaikilla olisi jokseenkin hyvä olla. Tämä vaatii työn tekemistä, rauhan rakentamista omassa lähipiirissä, naapurustossa, työpaikoilla ja koko yhteiskunnassa. Mitä useampi lipeää porukasta, sen heikommin meillä kaikilla menee.

Suomi 100 -juhlavuosi näkyy ja kuuluu koko maassa. Vuoden mittaan itsenäistä Suomea juhlitaan Jyväskylässä ja Jyväskylän seurakunnassakin. Monenmoista tapahtumaa on luvassa isoille ja pienille. Niihin kannattaa osallistua. Yhdessä.

Hyvä Suomi!

Henki&elämä-lehden pääkirjoitus 13.1.2017

Artikkeli Yhteiset juhlat julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.