Lilian on hyväntuulinen lapsi, mutta arkeen kuuluu tietenkin kaikenlaisia tunteita ja tilanteita. Mikan mukaan niihin osaa nykyään suhtautua lempeästi, sillä vanhemmuudesta on jo kertynyt kokemusta. 
– Esimerkiksi nyt tiedän, että kun lapsi itkee, se on vain se pieni ohikiitävä hetki. Tässä vaiheessa osaa toisella tavalla arvostaa isyyttä ja nauttia joka hetkestä, koska tietää, että loppujen lopulta aika menee niin nopeasti. 

Yhteinen Lilian-vauva täydensi Mikan ja Liinan uusperheen onnen, johon kuuluu nyt yhteensä seitsemän lasta, joista vanhimmat ovat jo muuttaneet omilleen. 
– Ajattelimme, että jos Luoja suo vielä tällaisen tilaisuuden vanhemmuuteen, niin onhan se koettava. Hetkeäkään ei ole kaduttanut. On ihanaa seurata Lilianin kasvua ja kehitystä, Mika kertoo. 

Hän on onnellinen siitä, että vuorotyö on tarjonnut mahdollisuuden olla enemmän mukana vauva-arjessa. Työvuorot ovat osuneet sopivasti siten, että Mika on päässyt Lilianin ja Liinan mukaan vauvamuskariin Kuusankosken seurakuntakeskukselle. 
– Seurakuntakeskus on tuttu paikka, sillä Lilianin kastejuhlaa vietettiin täällä. Muskarin lisäksi emme vielä ole osallistuneet muihin seurakunnan tapahtumiin tai kerhoihin, mutta kiinnostusta on kyllä. 

Seurakunnan perhekerhot voisivat olla mukavaa ajanvietettä, kun Mika jää marraskuun lopussa kotiin vanhempainvapaalle hoitamaan Liliania, ja Liina palaa vuorostaan töihin. 
– Työ on tärkeää, mutta perhe ja lapset ovat tärkeämpiä. Teen lastensuojelutyötä ja se on muuttanut elämänkatsomustani. Isyyden tunne on syvemmällä ja ajatus siitä, että lapsesta pitää välittää. Isänä olen lempeä, ymmärtäväinen ja hyväksyn jokaisen sellaisena kuin hän on, Mika kertoo. 

Artikkeli Muskari on arvokas yhteinen hetki  julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Isien ja lasten leiri järjestään syyskuussa seurakuntayhtymän eri leirikeskuksissa. Leirin ohjelma on suunniteltu siten, ettei leiriläisille tule liiallista hoppua.  

Viikonlopun aikana isät ja lapset askartelivat nimipinssit. Ohjelmaan kuului myös aamu- ja iltahartaudet sekä ulkoilua. Perjantai-iltana lasten mentyä nukkumaan isät lähtivät perinteeksi muodostuneeseen isien saunaan. 

Lauantaina isät ja lapset askartelivat yhdessä paracord-rannekkeet. Lasten leikkihetken aikana isät kokoontuivat isien tuokioon, jossa keskusteltiin isyyteen ja kasvatukseen liittyvistä aiheista. Pihalle kyhättiin omia metsämajoja, ja iltapäivällä jokainen perhe sai tehdä omia juttuja, uida ja saunoa. Illan kruunasi makkaran ja lettujen paistaminen.  

Isien ja lasten leirille ilmoittautuminen ajoittuu keväälle pääsiäisen jälkeen. Tieto tulevasta leiristä löytyy silloin Kouvolan seurakuntayhtymän varhaiskasvatusyön sivuilta

Artikkeli Isien ja lasten leirillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Esa Niemelästä tuli isä 30-vuotiaana, kun Oiva syntyi Helsingissä vuonna 2017. Vaimo Mari Niemelä oli 26.

Nyt Kouvolan Kankarossa asuvassa perheessä on kolme lasta: 2019 syntyi Alpo ja lokakuun alussa Eila.

Perheeseen kuuluu myös sheltti Karpo, 6v.

Esan synnyinseudulle Kouvolaan perhe muutti omakotitalon valmistuttua 2018. Kaikeksi onneksi diplomi-insinööri-isä sai työpaikan Kymenlaakson Sähköltä.

Helsingissä syöpäklinikalla työskennellyt sairaanhoitaja Mari perusti yhden naisen hoiva-alan yrityksen.

Kun viitisen vuotta sitten pohdittiin perheen tulevaa kotipaikkaa, Korialla kasvanut Esa totesi Etelä-Pohjanmaan itselleen liian isoksi palaksi – Mari on syntyisin Jalasjärveltä.

Esa kiittää puolisonsa joustavuutta asuinpaikan suhteen.

Mari yhä joskus ihmettelee lännen ja idän kulttuurieroja: Pohjanmaalla kaikki tehdään suuresti pröystäillen ja sanotaan suoraan.

LÄMMIN VASTAANOTTO

– Alkuun meillä ei ollut Kouvolassa sukulaisten lisäksi juuri tuttuja, muistelee Esa, joka asui vuosia pois täältä, Helsingin ohella Lappeenrannassa ja tovin Brysselissäkin.

2013 Helsingissä tavanneet Esa ja Mari elivät tuolloin kumpikin etsikkoaikaansa, ja kasvoivat uskossaan yhdessä. Molemmilla on luterilainen tausta. Helsingissä oma yhteisö löytyi helluntailaisista,

Kouvolassa seurakunnan Sunnuntai Specialista, Kansanlähetyksestä, ja lasten myötä kerhoista.

Ilman uskovien yhteisöjä tuttavapiiri Kouvolassa olisi reilusti pienempi.
– Vastaanotto oli lämmin. Täällä uskovat tuntevat toisensa, ja seurakunnan tapahtumatarjonta on laaja.

Seurakunta takasi molemmille myös tehtäviä ja luottamustoimia.

Esa arvostaa Marin vetovastuuta luottamustoimien viedessä omaa aikaansa. Kouvolan seurakuntaneuvostoon ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valittu Esa naurahtaa saaneensa jo syntymässä byrokratian lahjan.
– Minulle ei tuota vaikeuksia istua kokouksissa ja kirjoittaa sähköposteja.

NÖYRIN MIELIN

Lahjaansa Esa käyttää edistääkseen seurakunnassa tärkeiksi kokemiaan asioita, viimeksi lasten kristillistä kasvatusta.
– Lähdin näihin palvelutehtäviin nöyrin mielin, toivoen voivani itsekin antaa jotain.

Seurakunnan tärkeimmiksi tehtäviksi hän kokee levittää kirkon perussanomaa Jeesuksesta, Raamatun opetusta, kristittyjen yhteyttä ja rukousta.

Hän toivoo, että asioista käytettäisiin oikeita nimiä.
– Synnistäkin saa puhua!
– Lasten kautta vanhemmat tavoittavat toisiaan. Vaatii kieltämättä kärsivällisyyttä osallistua tapahtumiin lasten kanssa, mutta siinäkin meitä on kannustettu. Lapset ovat elävän seurakunnan merkki.

Oman ikäpolvensa, etenkin 25-40-vuotiaat miehet, Esa arvioi kirkon haasteeksi.
– Pitäisi pysyä mukana nykymaailmassa, ei sitä kuitenkaan myötäillen, vaan perussanomaa vieden.
– Vanhempi polvi sai lapsuudessaan kristillistä kasvatusta, toisin kuin valtaosa meistä. Oman kristillisen yhteisön löytäminen voi olla vaikeaa.

VÄLILLÄ PITÄÄ PYSÄHTYÄ

Esa huokaa joutuvansa aina välillä peilin edessä kysymään: Vietänkö tarpeeksi aikaa perheeni kanssa?
– Selitän itselleni, että ainakin yritän olla läsnä silloin, kun olen kotona.

Yhteiset Lasten Raamatun lukuhetket ovat tärkeitä rauhoittumisen paikkoja.

Isyydessään Esa on osittain turvautunut lapsuuskodin malliin. Kymmenisen vuotta sitten, vain kuusikymppisenä kuollut Harri-isä oli kiinnostunut kolmen lapsensa asioista ja läsnä arjen tekemisissä.
– Siitä jäi hyvä kuva, jota yritän itsekin lapsilleni välittää.

Tässä häntä auttaa rakas ja sopivan kokoinen kotiseutu, luontoineen ja sujuvine arkineen. Jalasjärven mummulassakin pyritään käymään säännöllisesti.

Esalla isyyteen kuuluu myös kiitollisuus.
– Siitä, että on hyvä perhe, että on saatu olla terveinä. Että vaimon kanssa on sama vakaumus, seurakuntayhteys ja sen kautta tuttavia.

Välillä näiden äärelle pitää pysähtyä.

Artikkeli Vastuullisella paikalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sanoillaan kolmen pojan isä ja intohimoinen teatteriharrastaja tarkoittaa sitä, miten tärkeää miesten olisi jakaa kokemuksiaan isänä olemisesta. Itse hän on pohtinut isyyttään syvällisesti vuosien ajan. Mäki kokee etenkin isien keskinäiset keskustelut arvokkaiksi.

– Kun itse opettelin elämää oman avioeroni jälkeen, olisin tarvinnut isyyteeni ja miehuuteeni tukea muilta.

– Jo pelkkä isäksi tuleminen ja vauvaperheen arki tuo haasteita parisuhteelle ja jaksamiselle. Silloin vuorovaikutus toisten kanssa, joilla on samoja kokemuksia, voi auttaa jaksamaan, Mäki pohtii.

Petäjävedellä­ asuva Markus Mä­ki kertoo itse osallistuneensa useille seurakuntien ja järjestöjen parisuhdekursseille, joissa esimerkiksi keskustelut saunassa miesten kesken ovat ruohonjuuritason tärkeää vertaistukea.

– Jopa tärkeämpään kuin luennot ja tehtävät, hän tuumii.

Isän roolista puhumisen tarpeesta syntyi hiljattain käsikirjoitus monologinäytelmään Isäksiriisuttu. Sen ensi-illan olisi tarkoitus olla, jos koronarajoitukset sallivat, Jyväskylässä maaliskuussa Teatteri Eurooppa Neljässä.

Teatteri antoi näyttämönsä Mäen käyttöön ilmaiseksi, sillä lipputulot esityksistä menevät kaksoset, kolmoset tai neloset saaneita perheitä tukevalle Suomen Monikkoperheet ry:lle.

Isäksiriisutun myötä Mäki palaa paitsi isyyden kysymyksiin, myös rakkaan teatteriharrastuksensa pariin.

– Aloitin 1990-luvun lopulla Jyväskylään muutettuani tekemään pantomiimia seurakunnallisissa tilaisuuksissa. Valkoinen maski ja valkoiset hanskat, sellaista mitä näkee katuteatterissa, Mäki kuvailee.

– Sitten ajauduin kuin vahingossa harrastajateatterin tekemiseen. Jyväskylän Ylioppilasteatterissa sain tehdä monenlaisia rooleja, muun muassa Volter Kilven Jäällävaeltajan, josta jäi kova palo monologien tekemiseen.

Uskon, että miehillä on paljon puhuttavaa ja koettavaa, jos sille vain annetaan tilaa.

Ruuhkavuodet, opiskelu, työt ja lasten syntymät sysäsivät teatteriharrastuksen syrjään, mutta kipinä jäi elämään.

Mäestä tuli isä ensi kertaa vuonna 1998. Kaksospojat syntyivät yhdeksän vuotta ensimmäisen lapsen jälkeen.

– Koen, että jo pidempään miehisyys ja isyys ovat olleet murroksessa. Se, miten oman sukupolveni miehet ovat oppineet omien isiensä sukupolven mallista, voi olla hyvin erilainen kuin se rooli, mitä isille tänä päivänä tarjotaan.

– Uskon, että miehillä on paljon puhuttavaa ja koettavaa, jos sille vain annetaan tilaa. Joskus sellaisia hetkiä syntyy luonnostaan vaikka ystävien kanssa saunoessa. Joskus on tarpeen järjestää vaikka tällainen teatteriesitys keskustelun virittelyä varten.

Idean Isäksiriisuttu-monologin nimeen Mäki sai suomen kielellä leikkiessään.

– Vääntelen mielelläni kieltä, vielä silloinkin, kun muut pyytävät jo lopettamaan. Esityksen nimi kirjoitetaan yhteen pötköön ja se kuvaa sitä, miten kertakaikkisen riisuva kokemus isyys on.

Monologi ei kerro vain Mäen omasta isyydestä, vaan hän on liittänyt siihen havaintoja myös toisten kokemuksista.

Haluan myös herättää isissä ajatuksen armollisuudesta itseä kohtaan.

– Kirjoitin minämuodossa oman tarinani moneen kertaan. Se oli prosessina tärkeä, mutta tuskin niin kiinnostava, että kukaan olisi jaksanut kuunnella vain minusta kertovaa näytelmää. Aloin nähdä ympärilläni erilaisia tarinoita isyydestä, eri lailla koetuista ja eletyistä elämistä.

– Kirjoitin lopulta mukaan yhden henkilön esittämänä viisi erilaista isätarinaa, joihin mahtuu isänä elämisen koko tunnekirjo, pakahduttavasta onnesta menetyksiin ja kuoleman pelkoon.

Mäen monologissa puheenvuoron saavat isyytensä sairaalassa aloittava isä, kasvatustieteilijä, insinööri, kolme sotaa käyneen veteraanin poika sekä eroisä.

– Haluan rohkaista isiä ajattelemaan ja puhumaan ääneen, kertomaan oman tarinansa omasta isästään, omasta isyydestään ja kaiken kaikkiaan omasta elämästään.

– Haluan myös herättää isissä ajatuksen armollisuudesta itseä kohtaan. Idean isyydestä ilman suorituspaineita.

Isäksiriisuttu Teatteri Eurooppa Neljässä 19.3, 20.3. ja 25.3. klo 19. Esitysten toteutumiseen vaikuttavat silloiset korona­rajoitukset. Lipputulot Suomen Monikkoperheet ry:n toimintaan.

Artikkeli Isyyttä ilman suorituspaineita julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Halusin näyttää, että jos halua on, myös miehet pystyvät olemaan kotona lapsen kanssa. Rakennusala on aika miesvaltaista, enkä tunne sieltä ketään muuta joka olisi jäänyt kotiin vanhempainvapaalle. Ajattelin, että voisin olla tavallaan esimerkki sillä alalla.

Valinnassa painoi myös se, että Nooa on Hokkasen ensimmäinen lapsi.

– Ja oma lapsi ylipäänsä! Tiesin jo etukäteen, ettei tätä yhteistä aikaa korvaa mikään. Ja että tästä jää varmasti sellaisia muistoja, jotka säilyvät koko loppuelämän.

Samalla kotiin jääminen alle puolivuotiaan kanssa jännitti.

– Tietysti mietin, että mitä tästä oikein tulee, kun jään vauvan kanssa kahdestaan ilman mitään aiempaa kokemusta. Koskaan en ole näin pienestä ollut vastuussa. Varmaan monella vanhemmalla on sama tilanne, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi. Ei tiedä mitä odottaa.

Huolet hälvenivät kuitenkin nopeasti.

– Huomasin, että ihan normaali ihminen Nooa on siinä missä muutkin, kooltaan ja iältään vain pienempi. Hyvä sanoa näin jälkikäteen, että ihan turhaan pelotti ja jännitti. Mutta ehkä se kuuluu siihen prosessiin.

Myös itsestä on kuluneen vuoden aikana tullut opittua yhtä ja toista.

Lapsen kasvun ja kehittymisen päivittäinen seuraaminen on Hokkaselle iso juttu. Nooa on osoittautunut valoisaksi ja sosiaaliseksi pojaksi, joka tulee hyvin juttuun muiden kanssa. Myös itsestä on kuluneen vuoden aikana tullut opittua yhtä ja toista.

– Olen aiemminkin ollut kohtuullisen vastuuntuntoinen, mutta kyllä tämä uudenlainen vastuu pienestä lapsesta on korostanut sitä entisestään. Ja sosiaalista puoltakin on tullut lisää. Mitä vanhemmaksi Nooa on tullut, sitä enemmän olemme käyneet leikkimässä kodin ulkopuolella ja tavanneet muita ihmisiä.

Yksi oiva kontakti on samoihin aikoihin isäksi tullut entinen armeijakaveri, jonka kanssa tavataan ajoittain leikkipuistossa. Tärkeitä ovat myös seurakunnan tapahtumat, kuten taaperokerho ja muskari.

– Tosi hyvä, että on tuollaisia paikkoja, joissa voi käydä lapsen kanssa ja nähdä samalla muita vanhempia. Olen usein porukan ainoa mies, mutta koskaan ei ole tullut sellainen olo, että olisin jotenkin ulkopuolinen. Aina on otettu hyvin vastaan.

Miesten arki kotona on asettunut monelle lapsiperheelle tuttuun, vakaaseen rytmiin.

– Nooa herää 6–7 maissa ja syömme aamupalan. Aamupäivällä leikimme joko kotona tai lähdemme jonnekin, säästäkin riippuen. Lounas on 11 maissa, ja puolilta päivin pistän Nooan päiväunille. Unien jälkeen on välipala ja leikkiaikaa sisällä tai ulkona.

Hokkasen yliopistolla työskentelevä puoliso Hanna Pöyliö kotiutuu 16–17 välillä, ja päivällisen koko perhe syö yhdessä. Ilta on yhteistä aikaa, kunnes Nooa käy yhdeksän aikaan yöunille.

Tietysti parisuhde on erilainen muutenkin, kun on lapsia.

Parisuhteeseen koti-isyys ei Hokkasen mukaan ole vaikuttanut juurikaan.

– Hanna on ollut pelkästään kannustava. Tietysti parisuhde on erilainen muutenkin, kun on lapsia. Jos joskus haluamme käydä kahdestaan elokuvissa tai syömässä, meillä on kohtuullisen hyvä kaveriverkosto tässä lähialueella ja voimme viedä Nooan hoitoon pariksi tunniksi.

Paluu työelämään on näillä näkymin edessä vuoden vaihteessa, mutta viime aikoina Hokkanen on tehnyt keikkatyötä myös urheilutoimittajana. Alkusyksystä jääkiekkoseura JYPistä otettiin yhteyttä, ja kyseltiin tekisikö Hokkanen seuralle tauon jälkeen peliaiheisia juttuja.

– Lapsen kanssa kotona olemisessa ei mielestäni ole mitään erityisen vaikeaa. Mutta nyt kun teen sivutöitä, asioita pitää kyllä järjestellä aika paljon. Työnteko sijoittuu yleensä jonnekin iltakasin ja puolenyön väliin, joten yritän hoitaa päivittäiset kotityöt niin, että saan illalla jutut ripeästi tehtyä. Nykyään vietämmekin laatuaikaa Hannan kanssa myös vierekkäin töitä tehden, Hokkanen virnistää.

– Mutta enemmän nämä ovat sellaisia soveltamiskysymyksiä. Vaikka oma aika on jäänyt vähemmälle, en ole jäänyt sitä kaipaamaan, enkä ole siitä mitenkään katkera. Elämä on nyt sisällöllisesti niin paljon rikkaampaa kuin ennen.

Vanhemmuus on yhteinen juttu

Tutkimustiedon mukaan nykyajan isyyden positiivisia puolia ovat vahvempi sitoutuminen lastenhoitoon ja isän roolin muuttuminen entistä hoivaavammaksi.

– Kyllähän isät nykyään viettävät lasten kanssa enemmän aikaa kuin aiemmin, vahvistaa perhetutkija, KT Petteri Eerola Tampereen yliopistosta.

– Vielä 80-luvulla isän jääminen kotiin pienen lapsen kanssa olisi ollut täysin ennen kuulumatonta. Tänä päivänä se ei hetkauta kovinkaan monia. Asenteet ovat muuttuneet ja isien odotetaankin osallistuvan ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Vertailu isien ja äitien välillä paljastaa silti huomattavia eroja vanhempien välillä. Äidit käyttävät lastenhoitoon edelleen reilusti enemmän aikaa kuin isät, ja pitävät myös leijonanosan perhevapaista.

Eerola näkee monia etuja siinä, että isäkin voisi lapsen elämän alussa jäädä pidemmäksi aikaa kotiin.

– Lapsen kannalta on hienoa, jos hän pystyy jo pikkulapsivaiheessa luomaan läheisen suhteen kumpaankin vanhempaansa. Isälle se on ainutlaatuinen tilaisuus hoivata omaa lasta, ja tarjoaahan se äidillekin mahdollisuuden luoda omaa uraa.

– Pikkulapsivaiheessa muodostuu myös usein vahvoja kotiin ja vanhemmuuteen liittyviä käytäntöjä. Jos äiti on kotona lapsen kanssa 1–2 vuotta ja isä kolme viikkoa, kyllä se näkyy myös perhevapaajaksojen jälkeen.

Yksi koti-isyyttä tukeva tekijä voisi olla tukijärjestelmän kehittäminen niin, että miehille varattaisiin lisää palkkaan sidottua perhevapaata. Myös positiivisia roolimalleja kaivataan edelleen.

– Yhteiskunta voisi tukea isyyttä lisäksi kehittämällä neuvolapalveluita äitiysneuvolasta koko perheeseen keskittyvän perheneuvolan suuntaan. Samalla tulisi sellainen signaali, että vanhemmuus on yhteinen juttu ja lapsen hoito molempien vanhempien tehtävä.

Artikkeli Isältä pojalle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.