– Minusta tuli isoäiti reilut kaksitoista vuotta sitten. Tänä päivänä poikia on kahdeksan ja tyttöjä kaksi, viimeisin heistä syntyi nyt maaliskuussa. Vanhin on siis jo yläkouluikäinen, ja nuorin vastasyntynyt, Kotamäki listaa.

– Kun kuulin, että minusta tulee isoäiti, olo oli ihmeellinen. Tuntui hämmästyttävältä, että oma lapsi on jo siinä iässä, että perustaa perheen. Ensimmäisen lapsenlapsen syntyminen käynnisti uuden kauden elämässäni.

Yhdellä sanalla kuvailtuna isoäitiys tuntuu Kotamäestä elämänilolta. Hänen mukaansa on ilo saada seurata lasten kasvua ja kehitystä aitiopaikalta.

Lastenlapset kutsuvat minua mammaksi ja puolisoani papaksi.

– Tässä roolissa saa kermat kakun päältä, kun ei joudu kantamaan kasvatusvastuuta. Välillä kyllä tekisi mieli neuvoa kasvatusasioissa, vaikka oikeastaan kaikki lapsistani ovat itse ammattikasvattajia, ja tiedän heidän osaavan asiansa, Kotamäki toteaa.

Ennen eläkkeelle jäämistä Kotamäki työskenteli perhepäivähoitajana. Kodista, joka aiemmin toimi työpaikkana, on nyt tullut mammala.

– Lastenlapset kutsuvat minua mammaksi ja puolisoani papaksi. Nimet juontavat juurensa omista vanhemmistani, joita kutsuttiin samalla tavalla.

Kotamäen lapsista kolme asuu Jyväskylässä, neljäs Muoniossa ja viides Sveitsissä, Keski-Euroopassa. Osaa lastenlapsista tulee siis nähtyä harvoin.

– Jyväskylässä asuvien lastenlasten elämässä tulee tietysti oltua tiiviisti mukana. Koska asumme lähekkäin, voimme tarjota lasten vanhemmille myös hoitoapua.

 Leikimme, luemme, pelaamme ja piirrämme.

– Pohjoisessa ja etelässä asuvien kanssa näemme valitettavan harvoin, vain pari kertaa vuodessa. Yleensä kokoonnumme yhteen jouluisin, ja kesällä kesämökillemme.

Lastenlastensa seurassa Kotamäki viihtyy mainiosti. Vauhtia riittää, eikä tekemistä tarvitse hakea kaukaa.

– Leikimme, luemme, pelaamme ja piirrämme. Kesällä hoidamme yhdessä kanoja ja kasvimaata mökkimme pihapiirissä, hän luettelee.

– Kun pientä väkeä tulee kylään, ovat mehujäät ykkösjuttu, ja myös marjat maistuvat. Välillä teemme mittauksia ovenpielessä, ja lapsista on outoa, jos pituuskasvua ei ole tapahtunut viikossa, isoäiti nauraa.

 Kyllä lapset ovat pohjimmiltaan vanhempiensa kaltaisia.

Kotamäki on nähnyt lastensa kasvavan, ja näkee nyt lastenlastensa kasvun. Toisinaan hän huomaa lastenlasten luonteissa samoja piirteitä kuin näiden vanhemmilla.

– Kyllä lapset ovat pohjimmiltaan vanhempiensa kaltaisia. Jos vanhempi on luonteeltaan esimerkiksi rauhallinen, niin kyllä se heijastuu lapseenkin, hän uskoo.

Tulevaisuudelta Kotamäki toivoo yhdessä vietettyjä hetkiä ja sitä, että yhteys lastenlasten kanssa säilyisi. Hän rukoilee, että Taivaan Isä suojelisi kaikkia lastenlapsia heidän elämänpolkujensa varrella.

– Vanhin lapsenlapsi alkaa tulla jo teini-ikään, jossa on paljon menoja, harrastuksia ja kaverisuhteita. Toivon, että löydämme myös hänen kanssaan aikaa kohdata jatkossakin.

Artikkeli Mamma kuorii kermat päältä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lasten riemua oli mukava seurata, mutta mukaan mahtui myös säikäyttäviä hetkiä. Olin altaassa ensimmäistä kertaa tyttäreni kolmivuotiaan pojan kanssa. Säikähdin kun poika yhtäkkiä vajosi pinnan alle. Reagoin nopeasti, tartuin poikaan ja nostin hänet pinnalle. Kun sama toistui uudestaan, poika tönäisi minua harmistuneena. Hän olisi tietysti halunnut olla pinnan alla pidempään, kun oli juuri oppinut sukeltamaan.

Viiden lapsenlapsen ukkina tunnen itseni etuoikeutetuksi ylimääräiseen onneen. Saan seurata heidän kasvuaan ja jatkuvaa muutostaan. Viikossakin ehtii tapahtua paljon ja koko ajan opitaan uusia taitoja. Isovanhemmuus on tuonut elämään aivan uuden ulottuvuuden. Vaikka ikää tulee lisää ja fyysisesti vanhenee, henkisellä puolella kokee nuorentuvansa. Lasten kanssa tempaantuu väkisinkin lattiatasolle ja huomaa olevansa taas leikki-iässä.

Kesän ollessa lopuillaan tyttäreni eskari-ikäinen oli kuullut isänsä sanovan, että onpa se mukavaa, kun on näin kylmä ja sateinen kesä. Poika oli hämmentynyt ja katsonut vanhempiaan kysyvästi, mitä tästä piti ajatella. Isä ja äiti kertoivat, että kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millainen äänensävy ja ilme sanojalla on. Hän voi itse asiassa tarkoittaa jopa aivan päinvastaista. Sitä kutsutaan ironiaksi.

Seuraavana päivänä poika sanoi vanhemmilleen, että hän niin toivoo, että ukin poreallas puhkeaisi ja vedet valuisivat maahan. Hämmentyneet vanhemmat kuulivat hetken päästä poikansa nauravan äänen: Iloniaa. Puhkeamistahan hän olisi viimeksi toivonut, kun poreallas oli varmaan yksi parhaista asioista viime kesässä.

Kuvaava sana. Harmistus muuttuu iloksi ja ironia iloniaksi. Ironiatonta iloa ovat lapsenlapset tuoneet ukille ja mammalle roppakaupalla.

Artikkeli Iloniaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.