Keski-Suomen ja Pirkanmaan rajamailla sijaitsevan puiston polut ovat vuosien varrella tulleet Jokiselle tutuiksi. Hän kertoo vetäneensä Pirkanmaan Kuhmoisiin nykyisin kuuluvalla Isojärvellä useita rippikoululeirejä.

– Osallistujina ovat olleet venäläiset nuoret, joiden luontosuhdetta olemme riparin ohessa koettaneet kohentaa, Jokinen kertoo.

Luonnossa paljon aikaansa viettävä ja luontokuvausta lähes koko ikänsä harrastanut Jokinen on hämeenkyröläinen pappi, joka teki muutamia vuosia sitten yllättävän ratkaisun työelämässään.

Tarve elämänmuutokseen alkoi siitä, kun Jokinen koki vuoden 2016 kieppeissä, että päivittäisen papintyön tekeminen oli vaarassa jämähtää leipäpappeudeksi.

– Oli melkoinen yllätys tuolloisille työkavereille Hämeenkyrön seurakunnassa, kun yhdessä aamupalaverissa ilmoitin aikeestani irtisanoutua. Minulle ehdotettiin virkavapaan ottamista, mutta pidin kuitenkin päätökseni.

Jäin pois virasta 2017, enkä ole katunut.

– Nautin papin työstä, mutta minunlaiseni tyyppi tarvitsee paljon tilaa ja aikaa ympärilleen. Uraudun helposti pyörittämään samaa levyä ja pitkään ihmispaljoudessa ollessani tunnen, että sisimpäni ikään kuin tyhjenee.

Jokisen perheterapeuttina työskentelevä Leena-vaimo rohkaisi miestään yllättävän ratkaisun tekemisessä. Pariskunta sääti kulutustaan ja päätti tulla toimeen taloudellisesti vähän niukemmin.

– Jäin pois virasta 2017, enkä ole katunut. Alussa oli kyllä olo, että mitäs minä nyt ryhdyn tekemään. Sitten arkirytmi löytyi ja aloin saamaan myös vierailukutsuja eri seurakuntiin.

Oman kotitalon pihapiiristä löytyi sopiva vetäytymispaikka, pieni mökki. Siellä Jokinen viettää nykyisin suuren osan arki- ja työpäivistään rukoillen, mietiskellen ja lukien Raamattua.

Suuri elämänmuutos on poikinut Jokiselle myös osuvan ja hauskan tittelin.

– Tyttären ystävä soitti muutama vuosi takaperin ja kysyi, voisinko tulla vihkimään hänet avioliittoon. Minulla on kuulema hyvin aikaa, olenhan tällainen freelancer-munkki. Siitä lähtien minua on siis tituleerattu freelancer-munkiksi, Jokinen nauraa.

 En ole mökissäni hoitamassa vain omaa hengellisyyttäni.

– Aamuisin kahdeksan maissa painun meidän kotitalomme laitamilla sijaitsevaan pieneen mökkiin, jossa freelancer-munkin elämää harjoitan. Kun illalla menen mökistä kotiin vaimon kainaloon, olen sitten ihan tavallinen aviomies.

Jokisen mökissä on rukousalttari, jonka edessä hän lukee Raamattua ääneen ja laulaa hengellisiä lauluja. Kyse on niin sanotusta hetkipalvelusta, jonka juuret ulottuvat alkukirkon aikaan, varhaiskristillisille vuosisadoille.

Rukouksen ja hiljaisuuden harjoittamisesta huolimatta Jokinen painottaa, ettei hänellä ole tarvetta eristäytyä erakoksi muista ihmisistä.

– En ole mökissäni hoitamassa vain omaa hengellisyyttäni, vaan rukoilen siellä perheeni, tuttujen ja arjessa vastaan tulevien ihmisten puolesta.

Isojärven poluilla kokeneen luonnossaliikkujan kanssa taivaltaessa luontotietämys kasvaa. Jutustelun lomassa tarkkasilmäinen ja -korvainen pastori pysähtyy tavan takaa ja kertoo, mikä lintu puissa tai eläin metsässä milloinkin vilahtaa.

– Lapsena tein merkintöjä luontokuvaukseni onnistumisista vihkoon. Löysin sen vihon hiljattain omien arkistojeni kätköistä. Lähinnä se oli täynnä kauheaa sättimistä, että miten oletkin voinut taas mokata tuon tai tuonkin otoksen, sanoo Jokinen huvittuneena.

Pappi kertoo Isojärven puiston olevan tunnettu kanadanmajavista. Niiden jälkiä on etsittävä polkuverkoston ulkopuolelta, joten taivallus vie toviksi erityisen haastavaan, kivikkojen ja painanteiden pirstomaan sammalmaastoon.

Majavien näkeminen jää tällä kertaa haaveeksi, mutta niiden puunrungoista täyden pesän maastokuvioisella kameralla ja pitkällä objektiivilla varustettu luontokuvaaja-Jokinen onnistuu bongaamaan pienen puron ja suomaisen järven läheltä.

Erävaeltamisen opettaminen ja ihmisten luontosuhteen syventäminen on vain yksi Jokisen sivutoimenkuvista. Tärkein ja eniten aikaa vievä työ vieraillessa eri seurakuntien ja järjestöjen tilaisuuksissa Lappia ja Ruotsia myöten on raamatunopetus.

 Olen löytänyt varsinkin Jeesuksen Vuorisaarnan uudelleen näiden munkkivuosieni aikana.

– Olen löytänyt varsinkin Jeesuksen Vuorisaarnan uudelleen näiden munkkivuosieni aikana. Minua kiehtoo etenkin sen etsiminen, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo Jumalan valtakunnan olevan jo keskellämme.

– Tarkoitan kysymystä siitä, miten voisimme elää kristillisyyttämme todeksi jo tämän hetken elämässämme. Jos usko näet tähtää vain tuonpuoleiseen, niin vaarana on, että käännymme sisäänpäin ja käperrymme huolehtimaan vain omasta uskostamme, lähimmäiset unohtaen, Jokinen pohtii.

Toinen hengellisistä löydöistä Jokiselle on ollut raamatunkohta, jossa Saatana kiusaa Jeesusta viemällä hänet korkealle vuorelle, katselemaan kultakaupunkeja, mammonaa ja loistoa.

– Paholainen lupaa siinä Jeesukselle maat ja mannut, kaiken upean, rikkaan ja ihanan, jos hän vain suostuu elämään ja tekemään kuten Paholainen ehdottaa.

Olen tutkinut paljon autoritääristen hallintojen jälkiä ja historiaa.

Jokisen mukaan kaikissa harhaanjohtavissa aatteissa, ideologioissa ja uskomuksissa on kyse tavallaan tästä samasta, pahan lumouksesta. Saatana lupaa ihmiselle suunnattomia etuja ja rikkauksia, jos vain ihminen kumartaa ja palvelee hänen, ei Jumalan, osoittamaa tarkoitusta.

– Olen tutkinut paljon autoritääristen hallintojen jälkiä ja historiaa. Oli kyse sitten kansallissosialismista Saksassa tai ateistisesta Neuvostoliitosta, niiden johtajat veivät seuraajansa juuri tuollaiseen lumoukseen.

Tavoitteena kaikissa vahingollisissa ideologioissa on luoda uusi ihanneihminen, määritellä oman fantasian kautta todellisuus.

– Ja samalla syöksytäänkin lumouksesta sokaistuneina loppujen lopuksi itse täyteen perikatoon.

Istahdamme vaelluksen jälkeen Isojärven kauniille niemelle, Kannuslahden tulipaikalle.

On puhuttava vielä yhdestä ajankohtaisesta teemasta, jota Jokista tavatessa ei voi sivuuttaa. Venäjästä.

Jokisella on oma historiansa idässä. Hän toimi 1990- ja 2000-luvun taitteessa Kelton maaseutukaupungissa Inkerin kirkon pappina. Inkeriläiset ovat Venäjällä asuva suomensukuinen kansa, joka valtaosin on uskonnoltaan luterilaista.

– Ehdin nähdä Boris Jeltsinin ajan lopun, jolloin kaikki arkistot olivat auki ja ihmisiä rohkaistiin muistamaan Stalinin terrorin kauhut ja kommunismin rikokset.

– Sitten valtaan nousi Vladimir Putin. Arkistot menivät kiinni ja historiakuva lähti muokkautumaan taas siihen suuntaan, jossa menneet hirmuteot haluttiin tietoisesti kiistää ja unohtaa.

Juuri Isojärven kansallispuisto tuo Jokiselle paljon muistoja hänen venäläisistä ystävistään. Jokinen toimi Kelton vuosiensa jälkeen myös Helsingin venäjänkielisen seurakunnan pappina.

– Vedin täällä Isojärven puistossa yhteensä viisi rippikoululeiriä venäläisille nuorille, joille erämainen luonto oli täysin vieras ympäristö. Monille oli aikamoinen elämys elää useampia öitä paikassa, jossa ei ollut sähkövalaistusta, sisävessaa eikä edes juoksevaa vettä.

 Tosiasia on, että suurinta osaa venäläisistä Ukrainan sota ei kosketa tällä hetkellä millään lailla.

Tällä hetkellä Jokisella ei ole paljoakaan yhteyksiä venäläisiin tai Venäjälle. Ja jos on, Ukrainan sodasta joutuu puhumaan vain kiertoteitse.

– Tosiasia on, että suurinta osaa venäläisistä Ukrainan sota ei kosketa tällä hetkellä millään lailla. Sen takia varsinkin niiden, joiden poikia ei ole sodassa rintamalla, on helppoa sulkea koko asia mielestään tai jopa kieltää sodan olemassaolo.

– Enemmän minulla on tällä hetkellä yhteyksiä ukrainalaisiin ystäviin, joiden kärsimysten määrää ei kukaan ulkopuolinen voi edes kuvitella. Sotaa Suomeen paenneet ukrainalaiset seuraavat uutisia, kun eivät muutakaan voi, mutta samalla heidän sielunsa menee uutisten vuoksi täysin rikki.

Venäjän käytös on Jokisellekin suuri murhe, sillä hän pitää venäläisestä kulttuurista ja yhteisöllisyydestä, jollaisesta yksilökeskeisemmät suomalaiset jäävät paitsi.

– Venäläiseen sieluun kuuluu ajatus, että ollaan jatkuvasti ryhmässä, jollain porukalla. Jos vaikkapa joku vetäytyy joukosta lähistölle yksinään, venäläisten ensimmäinen ajatus on, että tuo yksinäinen täytyy pelastaa tuolta heti.

– Mutta kun tällainen kollektiivinen ajattelutapa viedään politiikan alueelle, sieltä löytyy myös ajatus itsevaltaisesta johtajasta, jota kollektiivin täytyy kyseenalaistamatta kumartaa, Jokinen murehtii.

Jokista huolestuttavat Ukrainan sodan vaikutukset paitsi hyökkääjään, myös puolustajaan ja kaikkiin eurooppalaisiin.

– Olen armeijan käynyt laskuvarjojääkäri ja tiedustelija, mutta inhoan paitsi sotaa myös sitä, millaiset jäljet se kaikkiin osapuoliin ja sivustaseuraajiinkin jättää.

Jokinen viittaa kirjailija Primo Leviin, joka on sanonut, että ”pahuus tahraa kaikki”.

– Myös ukrainalaiset, vaikka käyvätkin oikeutettua sotaa, raaistuvat tämän sodan seurauksena.

– Olen pohtinut myös sitä, millainen valmius väkivaltaan meille muille, sivustaseuraajillekin, kehittyy. Olemmeko sen seurauksena lähitulevaisuudessa valmiimpia osallistumaan johonkin vielä suurempaan konfliktiin?

 Oikeamielisyyden jano on toivon oikea suunta.

Lohtua synkän ja erilaisten kriisien täyttämän aikakauden keskellä Jokinen on munkinkammiossaan löytänyt hiljaisuudesta ja Raamatun sanan lupauksista.

– Oikeamielisyyden jano on toivon oikea suunta. Kristitylle Jumalan Henki synnyttää elämään toivon ja valon, jollaista tästä pimeästä maailmasta ei voi muualta saada.

Jokisen mukaan tuon valon tulisi näkyä kristittyjen konkreettisena osallistumisena tämän maailman kärsimyksiin. Munkinkin on tultava välillä ulos kammiostaan, sillä Jumala on tehnyt meidät riippuvaisiksi toinen toisistamme.

Hyvät teot toteutuvat silloin, kun olemme yhtey­dessä valoon.

– Kristus puhuu Raamatussa lampaista, jotka ihmettelivät jälkikäteen, milloin muka olivat tulleet tehneeksi jotakin hyvää. Eli ne hyvät työt tulivat tehdyiksi lampaiden itsensä huomaamatta.

– Uskon, että oikea valo loistaa meistä silloin, kun se heijastuu meidän kauttamme Kristukselta, joka on Jumala.

Artikkeli Mies, joka astui tuntemattomaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Aitta-ahon elämänmuutos pohjautuu pyrkimykseen elää arvojensa mukaista elämää. Arvojensa mukaan elämistä pohtii myös moni muu suomalainen.

Mitkä asiat ovat sinulle elämässäsi tärkeimpiä? Useimmat ihmiset vastaavat kysymykseen mainitsemalla ainakin ystävät ja perheen, hyvinvoinnin, terveyden ja luonnon.

Vaikeampi kysymys sen sijaan on, osaammeko elää näiden meille tärkeiden asioiden mukaisesti. Näkyvätkö arvot jokapäiväisessä elämässämme?

Aiheesta paljon julkisuudessa puhunut ja kirjoittanut psykologi Arto Pietikäinen kohtaa työssään enenevässä määrin ihmisiä, jotka kokevat, etteivät suoritteet ja menestys ulkoisessa elämässä ole taanneet heille pysyvämpää onnea. Niiden kautta on saatu vain nopeasti haihtuvaa tyydytystä.

Arvoista puhuminen saattaa kuulostaa filosofiselta, mutta kysymys on Pietikäisen mukaan hyvin käytännönläheisistä asioista.

– Jos arvot eivät näy käytännön elämässä, ei niillä ole paljoakaan merkitystä, psykologi huomauttaa.

Se, millainen olin ja mitä annoin omille lähimmille ihmisilleni, koetaan kuolemankin edessä hyvin tärkeäksi.

Psykologi Arto Pietikäinen

Pietikäinen korostaa, että omia arvoja on hyvä kirkastaa menemällä elämänsisältöjen taakse.

– Sinällään vaikkapa parisuhteessa kumppanina oleminen, isän tai äidin rooli, tai mikä tahansa elämänsisältö sinällään, ei ole vielä arvo.

– Vasta sen jälkeen, kun kysytään, millainen haluaisin parisuhteessa, isänä tai äitinä tai jossain muussa roolissani olla, ollaan tekemisissä arvojen kanssa.

Jos tärkeitä arvoja ovat esimeriksi kannustavuus ja kunnioittava suhtautuminen muihin ihmisiin, on Pietikäisen mukaan tärkeää kysyä, miten voisin olla käytännössä elämässä kannustavampi ja kunnioittavampi. Hän pyytää asiakkaitaan usein pohtimaan, miten he voisivat siirtää itselleen tärkeitä periaatteita käytännön toimintaan, juuri tänään ja tällä viikolla.

Mieli ja tunnemaailma jarruttavat usein ihmisen matkaa kohti arvojen mukaista elämää.

– Arvojen vieminen käytäntöön ei ole aina helppoa, sillä ajatukset muodostavat vaikutusvaltaisia esteitä. Joskus pelkokin voi estää arvojen toteutumisen. On hyvä muistaa, että tunteet tulevat ja menevät, eikä niihin tarvitse enempää kiinnittyä.

Psykologi Pietikäinen kannustaa niin ikään välttämään sitä, että omat arvot sekoittuvat muiden tärkeäksi nimeämiin tavoitteisiin, odotuksiin ja mielipiteisiin. On hyvä kysyä, eletäänkö elämää itse valitulla suunnalla vai toteutetaanko vain muiden haluamia asioita.

– Myös yhteiskunnan arvot ja mainosten maailma luovat helposti mielikuvan siitä, mikä on elämässä tärkeää. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, mitkä ovat omasta sisimmästä kumpuavia arvoja, hän sanoo.

Vaikkei omien arvojen mukaista elämää voisi joka hetki elääkään, on silti hyvä ponnistella niiden viitoittamaan suuntaan. Pietikäinen muistuttaa, että ihmisten puhuessa elämänsä ehtoopuolella menneisyydestään, harva nostaa enää esille vaikkapa työtä tai sen kaltaisia saavutuksiaan.

– Sen sijaan se, millainen olin ja mitä annoin omille lähimmille ihmisilleni, koetaan kuolemankin edessä hyvin tärkeäksi.

”Kiusauksena on määritellä itseäni suoritusten kautta”

Eräs Suomen parhaista yleisurheilijoista, pika-aituri Elmo Lakka myöntää, että urheilijan ammatissa on vaikeaa, usein mahdotontakin, pitää kiinni kaikista tärkeimmistä arvoistaan.

– Arvot ohjaavat kyllä käyttäytymistäni, mutta toisaalta joudun tekemään paljon myös niiden vastaisia valintoja.

Vaikka Lakka esimerkiksi arvostaa suuresti perheen ja läheisten kanssa vietettyä aikaa, hän ei kuitenkaan huippu-urheilijana pysty sitä aina toteuttamaan. Lukuisia suomenmestaruuksia voittanut urheilija sanoo, että ammatti on perhe-elämän lisäksi välillä vastoin myös toista hänelle hyvin tärkeää arvoa, terveyttä.

– Huippu-urheiluhan on kaukana ter­veyttä edistävästä liikunnasta! Lakka täräyttää.

– Toisinaan joudun puskemaan itseni aivan äärimmilleen ja puremaan hammasta, kun jokin kohta kropassa on kipeä. Ja vaikka keho kokee tiukkojen treenien jälkeen kovia, seuraavana päivänä pitää taas yrittää olla vielä entistäkin parempi.

Urheilija toivoo voivansa omistaa kilpa­uran jälkeen enemmän aikaansa muille arvoilleen. Vaikka Lakka kertoo nauttivansa tällä hetkellä suunnattomasti ammatistaan, tuntuu hänestä hyvältä ajatella, että uran jälkeen on mahdollista tehdä valintoja muutoinkin kuin urheilun optimoinnin näkökulmasta. Jo tällä hetkellä hän yrittää muistuttaa itselleen, että elämässä on paljon muutakin mielekästä kuin urheileminen.

– Että en ole pelkästään pika-aituri, vaan ennen kaikkea ihminen Elmo Lakka.

Yleisurheilija pitää itseään kuitenkin onnekkaana voidessaan toteuttaa sitä mistä eniten pitää, urheilla ammatikseen. Hän kertoo tiedostavansa, että urheilijana on kiusaus ryhtyä määrittelemään itseään tekemisten, suoritusten ja menestyksen kautta.

– Mutta vaikka olen huippu-urheilija, olen mielestäni pohjimmiltani melko jalat maassa tyyppi, enkä kurottele korkeuksiin.

– Tällä hetkellä pidän siitä, että saan urheilla, mutta urheilun ulkopuolella on myös todella mielekkäitä asioita, joita voin toteuttaa ja tehdä, kuten opiskelu ja perheen kanssa vietetty kullanarvoinen aika.

Lakka kertoo arvojensa muuttuneen vuosien aikana. Hän on oppinut sen, että urheilu on parhaimmillaankin vain urheilua.

– Nautin siitä valtavasti ja se tekee minut onnelliseksi, mutta koetan olla rakentamatta omaa identiteettiäni urheilijana olemisen varaan.

”Ei olla tulossa maitojunalla takaisin”

Kun Miia Aitta-ahon muuttokuorma suuntasi viime kesänä Jyväskylästä kohti Ivaloa, moni ystävä veikkasi perheen palaavan pian maitojunalla takaisin.

– Ei olla kyllä tulossa täältä ihan heti takaisin, naurahtaa Aitta-aho nyt kysymykselle.

– Olemme viihtyneet Lapissa todella paljon. Ja vaikka niin kävisikin, että tulisimme joskus takaisin, en näkisi sitä epäonnistumisena. Ratkaisu kumpusi omista arvoistani ja on ollut hienoa elää niiden mukaisesti, hän painottaa.

Aitta-aho arvelee, että lappilaisten elämänarvot eroavat jonkin verran eteläsuomalaisista. Ihmisillä kun ei ole kiire mihinkään.

– Ei juosta kaupasta toiseen turhanpäiväisten ostosten perässä, kun ei ole edes kunnolla kauppojakaan, hän kertoo huvittuneesti.

Aitta-aho kertoo huomanneensa, että kun elämästä on karsittu kaikki ylimääräinen, sitä huomaakin tulevansa toimeen yllättävän vähällä. Hän kokee Ivalossa suurta mielihyvää aivan pienistä ja arkisista asioista.

Lapissa asumisen hyviksi puoliksi Aitta-aho nimeää myös sen, että ulos mennään, oli keli mikä hyvänsä. Ja sen, että toiseen ihmiseen keskitytään.

– Täällä vietetään tosi paljon aikaa luonnossa. Ja kun ollaan toisten luona kylässä, ei räpläillä kännykkää, vaan keskitytään juttelemaan.

”Mieluummin yksin kuin pahoinvoivana huonossa seurassa”

Jo nuorena omilleen muuttanut, Jyväskylän Keljossa nykyisin asuva opiskelija Emmi Kanerva kertoo pitävänsä elämänsä tärkeimpinä arvoina hyvin tavallisia asioita. Eräs niistä on omasta jaksamisesta huolehtiminen. Jatkamisen painottaminen on muuttunut teoiksi pitkällisessä prosessissa.

– Olen pohjimmalta luonteeltani sellainen, että unohdan helposti itseni. Otan liian usein toisten huolet omikseni, media-alaa Gradialla opiskeleva Kanerva luonnehtii itseään.

– Joskus aikaisemmin omasta olotilasta kiinni pitäminen oli minulle melko vierasta. Nyt koetan opetella ja toteuttaa sitä joka päivä.

Jaksamisesta huolehtimiseen kuuluu muun muassa se, että osaa tunnistaa omat rajansa ja vetäytyä välillä yksinäisyyteen lataamaan akkuja. Kanerva saattaa sanoa kavereille, että ei jaksa nyt nähdä heitä, vaan haluaa vain olla sillä hetkellä yksin. Hän myös varmistaa hyvät yöunet ja liikkuu paljon luonnossa.

Aluksi itsekkäältä vaikuttanut päätös tuottaa Kanervan mukaan useimmiten hyvää myös muille: Voidessaan itse paremmin hän jaksaa olla ystäville levänneenä taas parasta mahdollista seuraa.

Kanervalle metsissä liikkuminen ja järvien läheisyys ovat paikkoja, joissa elämän arvoja ja ajatuksia on vaivattominta kirkastaa. Aina vetäytyminen ei kuitenkaan tarkoita yksin olemista.

– Jos haluan lähteä keräämään voimia luontoon, voin helposti saada jonkun ystävän mukaan. Koen ystävien kanssa samanlaista rauhaa ja levollisuutta kuin yksinäisyydessä.

Omien arvojen vieminen käytäntöön tarkoittaa hänelle esimerkiksi sitä, että välttää ajautumista huonoihin kaveriporukoihin.

– Vietän mieluummin aikaani yksin kuin voin pahoin huonossa seurassa. Varsinkin nuorempana mennään helposti massan mukana, eikä välttämättä ymmärretä, miten tärkeää on pitää omista arvoista.

Yhdeksi elämänsä isoista käännekohdista Kanerva nimeää rippileirin.

– Ripari oli todella vaikuttava kokemus. Meidän leirillä vallitsi tosi kodinomainen, lämmin henki. Aivan kuin olisi viettänyt aikaa omien sisarustensa seurassa.

Kanerva kertoo tutustuneensa leirillä ennestään tuttuihinkin ihmisiin uudella tavalla, ja että ihmisistä tuli pintaan sellaisia puolia, joita hän ei ollut aikaisemmin huomannut.

– Loppujen lopuksi olimme kyyneleet silmissä, kun leiri loppui. Emme olisi halunneet lähteä sieltä, Kanerva muistelee haikeana.

”Jos haluan lähteä keräämään voimia luontoon, voin helposti saada jonkun ystävän mukaan.”

Emmi Kanerva

Artikkeli Rakkautta, rehellisyyttä, kauneutta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirjanpitäjän pesti vaihtui talouspäälliköksi, talousjohtajaksi, sitten henkilöstöpäälliköksi ja hallintojohtajaksi. Laskentatoimen merkonomin opintojaan Lonka on täydentänyt myöhemmin muun muassa ammattikorkeakoulututkinnolla ja työelämän juridiikan opinnoilla.
– Minustahan piti tulla rakennusinsinööri, laskentatoimi on tosin ollut minulle aina helppoa. Pitkä matematiikka oli koulussa mieliaineeni, se meni kielten edelle.

Seurakuntalaiseksi ja seurakunnan työntekijäksi kasvanut Lonka on saanut tutustua työssään moniin ihmisiin. Yksi heistä nousee kuitenkin uran alkuajoilta enemmän esille.
– Olli Johansson oli ensimmäinen esimieheni ja oli sitä taas, kun tulin yhtymän palvelukseen. Hän luotti osaamiseeni ja pyysi minua sijaisekseen, kun hän lähti pieneksi ajaksi kirkkohallituksen määräaikaiseen virkaan. Ollilta sain oppia ja varmuutta.

Seurakuntayhtymän aikana tärkeitä työpareja ovat olleet yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajat ja kirkkoherrat Juhani Huovila, Keijo Gärdström ja Kimmo Ylikangas, joiden kanssa yhteistyö on sujunut hyvin ja rakentavasti.

VÄRIKKYYS ja monipuolisuus ovat sanoja, joita Lonka käyttää kuvatessaan seurakuntaa työyhteisönä. Seurakuntien ja yhtymän henkilöstö muodostaa kirjon, jota kuvaa monialainen osaaminen. Tämä näkyi Longan työssä läpi vuosien. – Sain olla monen alan asiantuntija. Kiinteistöt, rakentaminen, urakat ja metsät olivat minulle uutta työskennellessäni Iitin ja Anjalankosken seurakunnissa. Joskus koin olevani itse asiassa insinööri.

Lonka on nähnyt paljon auttavaisia ihmisiä ja talkoohenkeä, näiden suhteen hän muistelee erityisellä lämmöllä aikaansa Iitissä. Vuosikymmeniin on mahtunut muutoksia: rakenteellisia, teknisiä ja palvelullisia. Ne ovat olleet Longalle mahdollisuus. – Olen aina tykännyt muutoksista, ne tuovat motivaatiota ja toimeliaisuutta. Ei passaa jäädä paikalleen, ja muutoksille on tarvetta edelleen.

Vaikka Lonka on tottunut byrokratiaan, hän kaipaa siihen kevennystä. Yhden seurakunnan malli olisi vikkelämpi liikkeissään kuin yhtymämalli. Yhtymämallissa yhteistyö on hänen mielestään avainsana parempaan. – Laaja yhteistyö seurakuntien kesken toiminnallisten ja hallinnollisten asioiden välillä mahdollistaa laajemmat työnkuvat. Yhdessä tekeminen tuo lisäresursseja, joita voisi saada myös sitouttamalla seurakuntalaisia vapaaehtoistyöhön.

SEURAAVA toimenkuva Riitta Longalla on totuttautua eläkeläisen elämään, joka odottaa vuodenvaihteessa. Sopivana perehdyttäjänä toimii oma aviomies, jolle tämän elämänvaiheen arjen rutiinit ovat jo tuttuja. – Mietimme ja teemme asioita yhdessä, mutta myös omille jutuille tulee jäädä aikaa. Keskityn perheeseen, harrastuksiin ja omaan elämään.

Se tarkoittaa fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimista, viulunsoittoa, järjestötoimintaa ja ihan vaan oleilua, mikä tuntuu etukäteen ajateltuna oudolta. Lapsenlapset kaukana Etelä-Afrikassa ja Helsingissä saavat oman erityishuomionsa.

Artikkeli Muutos on mahdollisuus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.