”Halusimme olla lähempänä lastemme perheitä”

Kun Markku Halttunen, 69, jäi ammattikorkeakoulun opettajan työstä eläkkeelle kuusi vuotta sitten, joutilaisuuteen ei ollut aikaa. Päivät täyttyivät mieluisasta projektista entisen kotikylän, Rautalammilla sijaitsevan Kerkonkosken kyläkirjan parissa. Parinkymmenen kirjoittajan teksteistä koostuva Halttusen toimittama kirja valmistui kesällä 2022.

– Sitä oli odotettu ja 450 kappaleen painos myytiin parissa kuukaudessa, mies kertoo.

Seuraava juttu oli muutto Varkaudesta entiseen opiskelukaupunkiin Jyväskylään. Sinne Halttusta ja puolisoa vetivät heidän kolme lastaan perheineen. Kullakin lapsella on kolme lasta, joten hoitoapu on tarpeen.

– Kyllästyimme ajamaan kahden kaupungin väliä ja halusimme olla lähempänä lastemme perheitä, jotta voimme olla helpommin apuna. Yhdessä perheessä on 10-vuotias Down-lapsi, joka tarvitsee tavanomaista enemmän huolenpitoa. Siellä laitamme ruokaa ja olemme lastenhoitoapuna joka toinen viikko iltaisin.

Halttusella riittää aikaa ja halua toimia muiden hyväksi. Hänellä on kokemusta vapaaehtoistehtävistä jo parinkymmenen vuoden ajalta. Punaisen ristin ja seurakunnan järjestämän ystäväpalvelukurssin hän suoritti vuosia sitten Varkaudessa, Jyväskylässä hän on löytänyt vapaaehtoishommia kyselemällä.

– Vapaaehtoistyö varmasti helpottaa siirtymistä pois työelämästä ja vähentää tunnetta tarpeettomaksi jäämisestä. Tehtävää riittää, mutta itse on oltava aktiivinen, jotta löytää sopivan tehtävän, Halttunen tietää.

Diakoniatyön ystävätoiminnassa hän on tutustunut moniin ihmisiin ja heidän erilaisiin tilanteisiinsa. Kerran viikossa hän käy ulkoilukaverina ikäiselleen huonosti liikkuvalle miehelle. Kävelylenkki onnistuu niin, että miehet ajavat vuorotellen sähkömopolla, vuorotellen kävelevät rollaattorin kanssa.

Halttunen toimii myös Nälkäpäivän ja Yhteisvastuun lipaskerääjänä. Parasta siinä ovat satunnaiset juttuhetket.

Itse on oltava aktiivinen, jotta löytää sopivan tehtävän.

– Etukäteen ei tiedä, kuka tulee juttelemaan tai laittaa rahaa lippaaseen. Se voi olla vanha tai joskus nuorikin.

Lisää juttukavereita on löytynyt Kortepohjan seurakuntakeskuksessa kokoontuvasta miestenpiiristä. Siellä on juteltu muun muassa kansalaissodasta ja miten siitä ajasta ovat kunkin vanhemmat tai isovanhemmat kertoneet. Joskus on aiheena ollut jokin elokuva, joskus kirjailijapappi Matti J. Kurosen ajatukset.

Halttunen pyöräilee ja pelaa talvisin kerran viikossa lentopalloa. Kesällä hän soutaa Jyväsjärvellä ja talvella luistelee Nisulan kentällä. Lukemiseenkin liikenee aikaa, parhaillaan on menossa Juha Hurmeen Sampo. Erityisesti paikallishistoria kiinnostaa miestä.

Halttunen kehuu uuden kotikaupunkinsa kirjastoa ja pyöräteitä. Mäkinen maasto ei haittaa, kun huristaa sähköpyörällä. Yksi juttu oli paremmin Varkaudessa. Siellä eläkeläiset saavat matkustaa tiettyyn aikaan päivästä bussissa ilmaiseksi.

Eläkeläinen sanoo osaavansa myös levätä. Hän ottaa päivätorkkuja ja ihmettelee pieniä asioita. Lapsenlapsen kanssa riittää ihmettelemistä, niin hänen kehityksessään kuin ympäristössäkin.

– Merete Mazzarellan eläkkeelle jäämistä käsittelevässä teoksessa Matkalla puoleen hintaan on luonnontutkija Carl von Linnén ajatus ”Ihmettele kaikkea, myös kaikkein vähäpätöisintä”.

Uusia ystäviä löytyy joka puolelta

Eläkkeelle jääminen avasi vapauden valtakunnan.

– Tuntui kummalliselta, että sai tehdä mitä haluaa, muistelee jyväskyläläinen Paula Kupari, 76, kolmentoista vuoden takaista eläkkeelle jäämistään.

Hän ehti työskennellä lähes 40 vuoden ajan psykologina työvoimatoimistossa. Työvuosiin sisältyi myös kouluttamista ja ryhmien ohjaamista. Mieluisasta työstä eläköitymistä helpotti kaksi pientä lapsenlasta, joiden parissa eläkkeelläkin oli tärkeää tehtävää.

– Olen kiitollinen, että sain tehdä työtä aikana, jolloin asiakkaan kanssa sai keskustella niin monta kertaa kuin oli tarpeen. Nykyisin kaikki on paljon rajoitetumpaa ja psykologeja on vähemmän.

Työelämän muutosvauhti ja vaatimukset näyttävät eläkeläisestä hurjilta.

– Välillä tulee melkein syyllinen olo, kun seuraan myös omien lasteni kautta työelämän vaatimuksia, että olenko tosiaan ansainnut tämän vapauden. Toisaalta puhe siitä, että eläkeläiset ovat vain kuluerä ja vanhusten hoitoon kuluu hirveästi rahaa, tuntuu pahalta.

Työkavereista monet tulivat Kuparille läheisiksi, ja hän pitää yhä muutamiin heistä yhteyttä. On kirjapiiriä, kahvihetkiä ja yhteisiä matkoja.

Aktiivisen naisen eläkevuosiin on mahtunut monenlaista. Oppimisen iloa on tuottanut esimerkiksi uuden värisävyn tai työtavan löytäminen kansalaisopiston maalauskursseilla. Liikunta on pienestä pitäen kuulunut Kuparin elämään. Jumpparyhmät, sauvakävely, ympärivuotinen pyöräily, retkeily, puuhailu mökillä ja puiden pilkkominen miehen kanssa pitävät kunnon hyvänä.

– Ilman liikuntaa en voisi elää, Kupari sanoo.

Metsä ja luonto ovat Koillismaalta kotoisin olevalle naiselle tärkeitä. Onneksi kotiovelta avautuvat lenkkipolut Palokan hienoihin maastoihin.

Välillä tulee melkein syyllinen olo.

Puuhommien ja lenkkeilyn lisäksi lukeminen ja yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen ja niistä keskusteleminen – välillä saunan lauteilla – ovat Paulan ja puolison yhteisiä harrastuksia.

Kuparille on luontaista saada yhteys ihmisiin ja ystävystyä heidän kanssaan. Yksi uusi ystävä on 94-vuotias sokeutuva nainen, jota Kupari käy tapaamassa hoivakodissa viikoittain.

– Hän on ihana ihminen ja meistä on tullut hyviä ystäviä. Hänkin on maalannut ja harrastanut liikuntaa ja on kiinnostunut päivän politiikasta. Puhuttavaa riittää.

Toinen uusi ystävä on leskeksi jouluna jäänyt 89-vuotias serkku Rovaniemeltä. Hänen luonaan Kupari on vieraillut ja kirjoittaa parhaillaan tarinaa serkun elämästä.

– Nämä ystävät ovat liikkuneet paljon koko ikänsä. Arvelen, että liikunta voi ehkäistä muistisairauden puhkeamista.

Kaikkein ihaninta eläkkeellä on lastenlasten kanssa touhuaminen. Heitä Kupareilla on neljä, iältään 7–16-vuotiaita. Lisäksi on kaksi bonuslapsenlasta. Teinien kanssa on keksittävä uusia tapoja pitää yhteyttä.

– Se voi olla yhdessä leipomista, tietovisailua tai tekstiviestejä mielenkiintoisista ohjelmista. Mökille lapsenlapset tulevat mielellään ja tykkäävät uida. Kouluasioistakin juttelemme ja autamme tarvittaessa koulutehtävissä. Yksi lapsista on kehitysvammainen, mikä on avannut meille uuden maailman.

Eläkkeellä on aikaa tutkailla suvun historiaa. Kuparista olisi tärkeää jutella omien vanhempien kanssa, kun se vielä on mahdollista, ja kirjoittaa muistiin heidän historiaansa. Monen eläkeläisen vanhemmat elävät vielä, mutta usein kysymykset heräävät, kun vanhuksia ei enää ole. Tähän Kupari havahtui itsekin kirjoittaessaan muistiin tapahtumia nuoruudestaan. Nyt hän kirjoittaa oman perheensä tarinaa. Se on lastenlapsia tai heidän lapsiansa varten, jos he joskus haluavat tietää juuristaan.

Eläkevuosina Paula Kupari on löytänyt polkuja myös seurakuntaan. Hän rohkaistui kirjoittamaan viestin seurakuntaan ja ehdottamaan Palokan kirkolle naisten keskusteluryhmää. Kuparille yllätykseksi pappi kutsui hänet juttelemaan ja niin papin, diakonin ja Kuparin ohjaamana syntyi syksyllä 2022 Nainen roolien pyörteissä -ryhmä. Siihen ilmoittautui kahdeksan naista, juuri sopiva määrä.

– Ihmisillä on suuri tarve puhua syvällisesti elämän tärkeistä kysymyksistä. Siihen ei tunnu löytyvän tilaisuutta tai rohkeutta, helposti puhutaan vaan esimerkiksi televisio­sarjoista, Kupari pohtii.

Toisinaan tekemisen mielekkyys katoaa

Runoja, lauluja, vieraita kieliä, kuntoilua, talkoita. Arto Hjeltiä, 70, voi kuvata energiseksi eläkeläiseksi.

– Ei kannata antaa itsensä rapistua, hän sanoo ja kannustaa pitämään huolta niin fyysisestä kuin henkisestä ja hengellisestä kunnosta. Silloin vapaudesta voi nauttia.

Yksi Hjeltin harrastuksista on runonlausunta. Runo on hänen mielestään kuin taideteos, jota katsellessa löytyy aina uutta. Säkeitä ulkoa opetellessa aivot pysyvät virkeinä.

– Ulkoa oppiminen vaatii lukemattomia toistoja. Kun runo sitten elää mielessäni, voin alkaa miettiä, mitä runoilija on sillä halunnut välittää ja miten osaan sen ilmaista. Runon tunnemaailmaan eläytyessäni käyn läpi omia tunnemuistojani. Se on avannut tunnelukkojani ja hoitanut mieltäni muutenkin, Hjelt kertoo.

Hänestä on hyvää harjoitusta oppia ilmaisemaan tuntemuksiaan ihmisten edessä. Hän harjoittelee lausumista usein peilin edessä, jotta osaisi ilmaista runon viestin kehollaankin.

Arto Hjelt aloitti runonlausunnan 14 vuotta sitten. Hän kiittää vaimoaan, joka näki miehensä lahjat ja kannusti tätä menemään mukaan kansalaisopiston Riimi ja draama -ryhmään. Muutaman vuoden jälkeen mies liittyi Jyväskylän Sana-Sepot -lausuntaryhmään.

Eläkkeelle jääminen kahdeksan vuotta sitten tuntui Hjeltistä helpotukselta, sillä opettajan työ oli hänestä muuttunut liian tietokonepohjaiseksi. Hän opetti Jyväskylän maalaiskunnan ja Jyväskylän lukioissa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Muutoin työ eläväisten oppilaiden ja mukavien kollegojen kanssa oli mieluista.

Nautin tekemisen meiningistä, jossa hurtti huumori höystää työtä.

Hyvissä ajoin ennen eläkkeelle siirtymistä Hjelt etsi kanavia korvaamaan koulutyön sosiaalisuutta. Kuusikymppisenä hän aloitti kuntosaliharrastuksen Vaajakosken Wellamossa. Reissulla virkistyy mielikin, kun saa turista miesten kanssa saunassa. Kuntoa Hjelt hoitaa myös pitkillä kävelylenkeillä. Verenpaine, kolesteroli ja verensokeri pysyvät hänen mukaansa parhaiten aisoissa liikunnalla.

Mies on jatkanut eläkkeellä venäjän ja heprean kielen opiskelua. Venäjä tuli hänelle tutuksi jo 1990-luvulla ystävyyskoulutoiminnan kautta ja kielitaito karttui työväen­opiston kursseilla. Hepreasta hän innostui vuoden 2012 Israelin-matkan jälkeen ja hakeutui peräti kahdeksan kertaa kesäisin heprean oppiin Israeliin kibbutsille.

– Se johtunee uupumuksesta tai tämän ikävaiheen muusta syvemmästä elämän käymisprosessista, jonka huomaan vasta tuon kokemuksen myötä. Uusi näkökulma johonkin tekemiseen löytyy pysähtymisen ja elämän rajallisuuden ymmärtämisestä ja kiitollisuudesta, että vielä saan olla elossa.

– Nyt keväällä on ihana katsella tätä vihreyttä ja kuunnella lintujen kirkasta laulua kotona, metsässä, laiturilla. Osaan kyllä pysähtyä ja nauttia tästä, vaikka olen myös usein malttamaton.

”Päivärytmi kannattaa suunnitella etukäteen”

Eläkkeelle jäämiseen kannattaa valmistautua hyvissä ajoin ja suunnitella eläkepäiviin säännöllinen päivärytmi. Samalla mieli prosessoi työroolista irti päästämistä.

Tätä mieltä on professori Sari Stenholm Turun yliopistosta. Hän johtaa laajaa pitkittäistutkimusta, jossa selvitetään eläkkeelle siirtyneiden muutoksia elintavoissa, terveydessä ja toimintakyvyssä.

Stenholm korostaa, että eläkkeelle siirtyminen on yksilöllinen kokemus riippuen esimerkiksi siitä, kokeeko ihminen pääsevänsä tai joutuvansa eläkkeelle. Kaikkien odotukset eivät toteudu monista eri syistä.

Yksi selkeä riskitekijä eläkkeelle siirtymisessä on Stenholmin mukaan sosiaalisten suhteiden väheneminen. Ne saattavat hävitä lähes kokonaan, jos työllä ja työyhteisöllä on ollut eläkkeelle siirtyneelle erittäin suuri merkitys eikä muita ihmissuhteita ole juuri ollut. Yksinäisyys lisää tutkimusten mukaan riskiä mielenterveyden häiriöihin ja ne voivat altistaa epäterveellisille elintavoille sekä tiedon käsittelyn heikkenemiselle.

– Jokainen tarvitsee muita ihmisiä, Stenholm painottaa.

Stenholmin johtaman tutkimuksen merkittävimpiä myönteisiä tuloksia on unen parantuminen eläkkeelle. Yöuni pitenee ja univaikeudet helpottuvat, kun työstressi jää pois. Monilla myös liikunta lisääntyy eläkkeellä.

Eläkeiässä monet myös käyvät läpi elämäänsä ja pyrkivät ymmärtämään tapahtunutta.

Ikäihmisten mielenterveyden asiantuntija Sonja Maunun­aho Mieli ry:stä sanoo, että oman elämän näkeminen tarkoituksenmukaisena kokonaisuutena tuo monille kokemuksen merkityksellisyydestä.

– Pitkä elämä tuo itsetuntemusta ja suhteellisuudentajua.

Maununahon mukaan yhteyden kokeminen on ­elin­tärkeää. Se voi syntyä läheisistä ihmissuhteista tai kuulumisesta sukupolvien ketjuun tai muihin itselle tärkeisiin yhteisöihin. Myös toisten auttaminen tuo monen eläkeläisen elämään merkityksellisyyttä.

– Mielestäni tarvitaan enemmän julkista puhetta siitä, miten monin tavoin ikääntyneet toimivat yhteisöidemme hyväksi ja tuovat merkityksellisyyden kokemuksia toisille.

Tiesitkö?

• Jyväskylässä on noin 35 000 eläkeläistä.
• Suomessa eläkeläisiä on noin 1, 6 miljoonaa.
• Työeläkkeelle siirrytään keskimäärin 63-vuotiaana. Eläkkeellesiirtymisikä on noussut nopeasti. Vuonna 2002 eläkkeelle jäätiin keskimäärin alle 59-vuotiaina. Vuosittain eläköityy noin 40 000 suomalaista.
• Eläketurvakeskuksen (ETK) tutkimuksen mukaan suurin osa kokee elämänlaatunsa paranevan eläkkeellä. Sen sijaan toimeentulon koetaan heikentyneen.

Artikkeli Sitten eläkkeellä… julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Leikin ja touhusin tiiviisti naapurin lasten kanssa korttelin pihapiirissä, joka minusta muistutti hengeltään Pikku Pietarin pihaa. Isomman asunnon saimme vasta pikkusiskoni synnyttyä kahdeksan vuotta minun jälkeeni.

Neljätoista vuotta sitten jäin täysin palvelleena eläkkeelle. Matematiikan opettajana toimin viimeiset kolmekymmentä vuotta Keuruulla.

Olen aina tykännyt lapsista, vaikka itselläni ei niitä ole. Parasta opettajan työssä olivat oppilaat ja ”murkkujen” innostaminen opiskelemaan ja oppimaan mahdollisimman hyvin.

Välillä kun vähän kiivastuin tunnilla, joku oppilaistani saattoi todeta: ”Sinähän sanoit, että me ollaan sinulle haaste”. Silloin ei auttanut kuin kääntyä päin liitutaulua pieneksi hetkeksi nauramaan.

Pienestä pitäen minua ovat kiinnostaneet monenlaiset asiat ja olen aina ollut innokas oppimaan uutta. Luen paljon ja tykkään keskusteluista. Virkkauksesta lähtien olen ehtinyt harrastaa kaikenlaista elämäni aikana.

Olen ratkaisukeskeinen ihminen, joka koettaa saada asiat menemään parhain päin. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien ja toiveiden mukaan, sillä elämä ei ole hallittavissa.

Kanssakulkijoista olen yrittänyt pitää huolta ja vastaavasti olen kovin kiitollinen heiltä saamastani tuesta. Kun Jyväskylässä asuvien vanhempieni tuen tarve alkoi reilut 40 vuotta sitten vaikuttaa ajankohtaiselta, muutin lähemmäksi heitä, koska autottomana ihmisenä olin joukkoliikenteen varassa.

Kymmenen vuotta sitten palasin takaisin Jyväskylään tukeakseni äitini sisarta. Hän kuoli viitisen vuotta sitten lähes satavuotiaana.
Eräs motoistani on peräisin isän äidiltä, joka tuumi, että tulevaa tautia ei kannata sairastaa.

Jyväskylän Kaupunginkirkosta on tullut minun ja läheisteni suosikki. Alttaritaulussa Jeesus siunaa lapsia ja katossa loistavat tähdet. Siellä on hyvä olla pieni ja turvassa.

Artikkeli Tulevaa tautia ei kannata sairastaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olen käynyt soittamassa varmaan kaikissa Jyväskylän kaupungin palvelutaloissa tai palvelukeskuksissa.

Alkusysäyksen vapaaehtoistyöhön antoi oma vaimo, joka oli toiminut Aseman Pysäkillä vapaaehtoisena jo jonkin aikaa. Oinonen ajatteli, että täytyyhän hänelläkin olla jotakin vastaavaa tekemistä. Luettuaan lehdestä jutun, jossa Vapari haki vapaaehtoistyöntekijöitä, hän päätti lähteä mukaan koulutukseen.

– Idea musiikkihetkistä syntyi, kun huomasin, että lähipiirissä on vanhuksia, jotka eivät pääse liikkumaan.

Oinonen otti yhteyttä palvelukeskuksiin, joissa innostuttiin ideasta välittömästi. Musiikillinen sapluuna kehittyi vierailujen myötä nykyiseen muotoon Mikon Musiikkihetkeksi.

Sapluunaan mallia tutusta radio-ohjelmasta

Vierailua edeltävänä päivänä muusikko laatii ohjelmiston radiosta tutun Lauantain toivotut levyt -ohjelman hengessä. Ensin klassista ja siitä edeten kohti kevyempää. Loppupuolella musiikillisessa kimarassa voi olla elokuvasävelmiä, bossa novaa ja kenties jazzia.

– Olen jazzfriikki. Soitan sitä mielelläni ja pyrin samalla kehittämään improvisointikykyä.

Mikon Musiikkihetkiä on toteutettu palvelutalojen lisäksi myös muissa paikoissa kuten kirjastoissa. Oinoselle on tärkeää luoda hyvä suhde kuulijoihin. Musiikin lomassa hän haluaa kertoa taustatietoa kappaleista. Niistä voi rakentaa tarvittaessa myös teemallisia kokonaisuuksia.

– Muusikolle Youtube ja Google ovat ihan pohjaton tarina-aitta.

Tekniikan hallinta ei ole välttämättä  ikäkysymys

Oinonen poikkeaa kenties ikäluokastaan siinä, että hän hyödyntää tekniikkaa monin tavoin. Entisen kaupunginorkesterin kontrabasistin soitinvalikoimaan on eläkepäivillä tullut mukaan sähköinen puhallinsoitin. Keikalla mukana on äänentoiston lisäksi tietokone, josta esiin saa niin nuotit kuin taustamusiikit.

– Minulla on tietokoneella ehkä tuhat kappaletta, joista hallitsen jo satoja.

Oinonen tunnustaa tekevänsä vapaaehtoistyötä myös täysin itsekkäistä syistä. Soittaminen pitää virkeänä ja uuden opettelu tarjoaa aivoille mielekästä tekemistä.

– Se antaa ainakin toiveen siitä,että elämässä edessä olisi vielä ehjiä vuosia.

Oinonen on vieraillut myös kirkoissa. Virsien säestys ja soolokappaleet yhdessä kanttorin kanssa ovat tuoneet lisäväriä jumalanpalvelusmusiikkiin.

Jatkoa ajatellen Oinonen toivoo, että löytäisi mukaan myös muita muusikoita. Hän on ollut yhteyksissä musiikkikoulutusta tarjoaviin laitoksiin ja tarjonnut musiikinopiskelijoille tilaisuutta päästä mukaan.

– Sitä kautta opiskelija saisi esiintymiskokemusta, ja se mahdollistaisi konserttikokonaisuuksien suunnittelun.

Mikko Oinonen

• Jäi eläkkeelle kolmetoista vuotta sitten soitettuaan 38 vuotta Jyväskylän kaupunginorkesterissa.
• Toimi kontrabassoryhmän äänenjohtajana Jyväskylän kaupunginorkesterissa, nykyisessä Jyväskylä Sinfoniassa.
• Mikon Musiikkihetkissä hän soittaa Akai Ewi -merkkisellä
  sähköisellä puhallinsoittimella. Sen sormitus on sama kuin hänelle nuoruusvuosilta tutussa saksofonissa.
• Facebookista löytyy Oinosen luomat sivut:
  Mikon Musiikkihetki
  Musiikkia muistisairaille

Artikkeli Bossa novaa ja aivojumppaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.