”He lähtivät soitellen sotaan, mutta huomasivat pian, että siivet eivät kanna. Uusi lähetysseura teki useimmat aloittelijan virheet, mutta selviytyi niistä huolimatta. Tätä on pidetty osoituksena Jumalan suuresta armosta.” (Heininen, 210). Ihan konkreettisesti soitellen lähtivät sekä ensimmäiset työntekijät, että heitä soitellen lähettäneet lähetysseuran edustajat. Kukaan ei vielä tiennyt, kuinka haastaviin olosuhteisiin lähdettiin. Kotimaassa ei aina myöskään oltu kiinnostuneita näistä olosuhteista, vaan päätöksiä tehtiin työpöydän takaa. (Simo Heininen: Afrikan kutsu - Ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Helsinki 2025)

Anjeline Okola toimii ekumeenisen vammaisten ihmisten vaikutusverkoston (EDAN) kansainvälisenä koordinaattorina. Hän osallistui viime syksynä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyskumppanuusneuvotteluihin. Okola haastaa meitä Pietarin tarinan kautta huomaamaan sitä, missä me voisimme kirkkoina olla yhä avoimempia erilaisuudelle ja huomata heidät, jotka suljemme ulos epähuomiossa tai tarkoituksella.

”Kirkko lukee Raamattua, mutta maailma lukee kirkkoa.” Näin kuuluu vanha taiwanilainen sananlasku, joka puhuttelee minua syvästi. Uskomme näkyy ennen kaikkea siinä, miten kohtelemme toisiamme. Mitä naapurisi, työtoverisi tai someseuraajasi lukevat sinusta? Miten Kristus näkyy sinussa?