Toripappi päivystää Kouvolan torilla

Kaksi naista torikahvilla.
11.6.2024
Kouvolan seurakunnan papit jalkautuvat tänäkin kesänä Kouvolan torille. Toripappi päivystää 7.8. saakka keskiviikkoisin klo 9–10. Seurakuntapastori Laura Kalenius sai kahviseuraksi Airi Penttilän, joka on Kouvolan alueelta kotoisin oleva kesäasukas.

Psalmit aikamme kielellä

Nainen istuu studiossa luurit korvilla ja puhelin kädessään.
11.6.2024
Uusi suomennos Psalmien kirjasta on ilmestynyt. Näyttelijä Krista Kosonen on lukenut uuden suomennoksen äänikirjana kuunneltavaksi. – Psalmit ovat aivan valtavan hienoa kieltä. Niitä on nautinnollista lukea, Krista Kosonen kommentoi lukemaansa tekstiä.

Oman polkunsa kulkija

Nuori nainen istuu penkillä.
11.6.2024
Kouvolan seurakunnan kesäteologiksi tänäkin vuonna palaavalle Janette Leinoselle työssä tärkeää on kohdata ihmisiä ja itselle merkityksellisiä asioita.

Susie Pek asettuu kärsivän naisen rinnalle

Kuvassa hymyilevä Susie Pek
10.6.2024
Toivoa naisille -työn kansainvälisen johtajan Susie Pekin omat vaikeat kokemukset ovat vaikuttaneet hänessä halun asettua kärsivän naisen rinnalle. Hän haluaa parantaa naisten asemaa, mutta auttaa myös sisäistä paranemista.

”Älkää lakatko puhumasta meistä”, pyytää pastori Sally Azar

Kuva pastori Sally Azarista aurinkoisessa säässä Tampereella.
7.6.2024
Sally on 27-vuotias palestiinalainen kristitty ja Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen papiksi vihitty nainen. Sallyn pappisvihkimyksestä on nyt kulunut noin puolitoista vuotta.

Vastuumme luomakunnasta

Koristeellinen.
6.6.2024
Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen kriisi, jonka pysäyttämiseen kaikkien valtioiden ja ihmisten tulisi osallistua. Kirkko on konkreettisten tavoitteiden avulla sitoutunut hillitsemään ilmastonmuutosta.

Uskon tarinoita ja uudenlaista yhteyttä

Uskon tarinoiden jakamista pöytäkunnittain kokoontuneissa ryhmissä. Niissä jaettiin yhteyttä.
5.6.2024
Juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) 8. yleiskokouksen jälkeen heräsi kysymys siitä, kuinka voitaisiin lisätä edustavuutta ekumeeniseen liikkeeseen. Kartoituksen mukaan KMN tavoittaa vain noin 25 % maailman kristityistä. Mukaan haluttiin saada kirkot, jotka eivät olleet perinteisten ekumeenisten kirkkoliittojen toiminnassa kuten maahanmuuttajakirkot, megakirkot, Afrikan riippumattomat kirkot ja muut karismaattiset liikkeet. Syntyi ajatus Global Christian Forumista (GCF).

”Tätä juttua ei kannata missata!”

Maria Mountraki Ghanassa Christian Globa Forumin kokouksessa
3.6.2024
Maria Mountraki on ortodoksikristitty, jonka ekumeenisuudesta kertovat monet hänen kotimaiset ja kansainväliset luottamustehtävänsä ekumeenisissa järjestöissä. Maria on ollut toukokuusta 2023 Suomen ev.-lut. kirkon Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla Kirkon lähetystyön keskuksessa, pääasiallisena tehtävänään toimia ev.-lut. kirkon kansainvälisten lähetyskumppanuusneuvottelujen määräaikaisena projektikoordinaattorina. Kirkkomme Lähetys haastatteli Mariaa.

Futiksesta väitellyt

29.5.2024
Jalkapalloprofessori Mihály Szerovay seuraa kesän EM-kisoissa etenkin synnyinmaansa Unkarin otteita.