Rakennammeko vuonna 2018 sovintoa? Kuusankosken seuratalon pihalle kokoontunut joukko saattamassa sodassa kaatuneita punakaartilaisia.
Sisällissodan syttymisestä tuli tammikuun lopulla kuluneeksi sata vuotta. Sen johdosta Kouvolan seurakunta järjestää muistoseminaarin 10. maaliskuuta.
Yksi seminaarin luennoitsijoista on opetusneuvos Sakari Viinikainen, joka julkaisi viime kesänä kirjan Rautatiesota. Kirja käsittelee sotaa Kouvolan ja lähiseudun tapahtumia painottaen ja tuo esiin sen ankaruuden erityisesti rivimiesten näkökulmasta.
Sakari Viinikainen eli lapsuutensa lähellä Tommolan ”veripeltoja”.
– Ei niistä tapahtumista puhuttu. Lapset olivat jossakin määrin tietoisia, että ”siellä on tapahtunut joskus jotain pahaa”, mutta aikuiset eivät puhuneet asiasta. Vielä 1970- ja 80-luvuilla sisällissodasta ei juuri keskusteltu, Viinikainen kertoo.
– Nuorison takia näistä tapahtumista pitää puhua. On mahdotonta ymmärtää nykyisyyttä, jos ei ymmärrä historiaa. Me paheksumme esimerkiksi Balkanilla tapahtuneita hirmutekoja näkemättä, että sama voi tapahtua missä tahansa muuallakin, Sakari Viinikainen muistuttaa.
Toimittaja Mirja Turunen oli 25 vuotta sitten haastattelemassa opettaja Irja Wahermaa, joka oli sisällissodan aikaan neljätoistavuotias. Waherma kertoi, miten sodan päätyttyä Kouvolan aseman lähellä valkoisten ruumiita kaivettiin joukkohaudoista ja punavangit laitettiin pesemään niitä. Ihmisiä virtasi paikalle tunnistamaan omaisiaan. Irjan äiti vei tyttärensä katsomaan tapahtumaa, koska hän hartaana uskovaisena halusi muistuttaa elämän varjopuolista.
– Aluksi ajattelin, että nyt vanhuksella menevät asiat sekaisin. Mielessä oli kuvia ruumiskasoista, mutta Kuusankoskella. Siellä teloitettiin ihmisiä kasapäin sodan jälkiselvittelyissä ja surmatut olivat punaisia, eivät valkoisia. Siihen aikaan, 90-luvun alussa kirjoitettiin paljon punaisten kärsimyksistä. Oli yllätys saada tietää kotipaikan olleen punaisten harjoittaman terrorin synkimpiä Suomessa. Kävi ilmi, että Irja Waherman näkemät ruumiit oli nostettu niin sanotusta veripellosta, joka sijaitsi lähellä nykyistä Käpylän kirkkoa, Mirja Turunen kertoo.
Turunen sai tästä haastattelusta kimmokkeen lähteä tutkimaan sisällissodan tapahtumia tarkemmin ja juuri Kouvolassa.
– Tarkoitukseni ei ollut tehdä väitöskirjaa, mutta aihe vei mukanaan. Kirjoitin tutkimusprosessin aikana muutaman jutun Kouvolan Sanomiin ja pyysin tietoja sodan silminnäkijöiltä. Yhteyttä ottaneissa oli taustaltaan sekä punaisia että valkoisia ja sain arvokasta muistitietoa. Tutkimukseeni suhtauduttiin pääosin kannustavasti, mutta sain myös kuulla syytöksiä sodan haavojen auki repimisestä.
Varsinaiset sotatapahtumat eivät ulottuneet Kouvolaan, mutta väkivalta ja siviiliväestöön kohdistunut terrori oli rajua. Kouvolassa teloitettiin noin 250 ihmistä, puolet punaisia ja puolet valkoisia. Turusen kirja Veripellot: sisällissodan surmatyöt Pohjois-Kymenlaaksossa 1918 poiki lukuisia yhteydenottoja uhrien omaisilta, jotka kaipasivat vastauksia. Miksi läheinen teloitettiin, missä hänen hautansa on?
Seurakunta on osoittanut aktiivisuuttaan sovinnon puolestapuhujana aiemminkin, Mirja Turunen muistuttaa.
– Vuonna 2005 Mikkelin piispa siunasi Kouvolassa teloitetut punaiset. Vastaavia tilaisuuksia on ollut harvassa seurakunnassa, joiden alueella oli paljon teloituksia. Kouvolan siunaustilaisuudella oli symbolinen merkitys laajemmaltikin. Kuulin eräiden omaisten sanovan, että tapahtumille pantiin perheessä ikään kuin piste, Mirja Turunen kertoo.