”Kotona jälleen, luona Lunastajan”

Asko Nurmiranta istuu pöydän ääressä edessään edesmenneen vaimonsa kuva.

Asko ja Leila Nurmiranta kävivät aikanaan molemmat nykyisen Perheniemen opiston. Sen toveriliiton tunnuslause on ”Meillä on lunastus”.

– Jos ei olisi iankaikkista elämää, ei olisi tulevaisuutta ja toivoa, kiteyttää Elimäen Joensuun kylässä asuva Asko Nurmiranta, 75, oman elämänsä arvojärjestyksen.

Maalaistalon pihalta tähysteltynä ruopattu Tallusjoki valuttelee sameahkoja vesiään metsikön reunassa etelän suuntaan. Elimäeltä päin tulijat joutuisivat kiertämään yli seitsemän kilometrin lenkin, ellei Asko olisi 2010 puhkaissut oikotietä metsän läpi. 

Ensikertalaiselta vierähtää hetki kokonaisuuden hahmottamiseen. Etelässä 3,5 kilometrin päästä sijaitsee Pyhtääseen kuuluva Haavisto, jossa Askon perhe asui alkuvuodet 1971–2009 äidin kotitalossa. Nykyiseen isän kotitaloon muutettiin, kun perheen perustanut Ilkka-poika otti tilan hoitoonsa.

Itse asiassa Haavistolla on ollut alueelle tärkeä merkitys, kun autoja oli harvassa. Paikalta on nimittäin yhtä pitkä matka niin Anjalan ja Elimäen kuin Lapinjärven, Pyhtään ja Ruotsinpyhtäänkin kirkkoihin. Helpotusta sanan nälkään toi 1951 rakennettu rukoushuone, joka sittemmin muutettiin kirkoksi. Askon isä toimi kirkon vapaaehtoisena suntiona ja voimien vähetessä tehtävä siirtyi Askon Leila-puolisolle. Hän huolehti, että lattiat kiilsivät ja kauniita luonnonkukkia oli tarjolla. Joulun ajan tilaisuuksiin kirkkoon ahtautui yli sata henkeä.

Sukurakkaudesta viesti myös sisarusten yhteinen kesämökki, jonka seuroihin kaikki olivat tervetulleita.

ASKON elämässä kääntyi viime kesänä uusi lehti, kun 52 yhteisen vuoden jälkeen puoliso Leila kutsuttiin ikuiseen jouluun. Haikeus täyttää mielen, vaikka Asko muistaa hyvin, miten hän pihan kukkaistutusten keskellä muisti arvostaa osaavan käden jälkeä.

Kuistin edessä oli pitkä lauta, jossa pelargoniat viihtyivät pakkasiin saakka. Nyt ne on pelastettu navetan eri ikkunoille – ja kukkivat edelleen.

Edessä on uusi, erilainen joulu. Kahtena edellisenä Leila keksi pyytää kanttori Juha Nurmea mukaan joulunviettoon. Aterialla luettiin jouluevankeliumi. Laulettiin ja jaettiin lahjat. Aamulla odotti Elimäen joulukirkko.

Asko ja Leila vihittiin Vehkalahden kirkossa 1971. Yhdistävä linkki Kannusjärven sukuhaaralle oli evankelisuus ja evankeliumijuhlat. Alkuaikojen muistoista nousee esille Kauko Laivuoren pitämä nuorten leiri. Sittemmin Saaramaan Hietoinrannan leirikeskuksen hankintaa varten Kymenlaaksossa järjestettiin ”torstai-illan” tapahtumia.

Yhteistä oli myös Perheniemen opisto, jonka Asko kävi 1965–1966 talvikautena ja Leila vuotta myöhemmin. Yhteydestä Iittiin kertoo jotain se, että muutama päivä aiemmin Asko pyörähti opistolla rakennustalkoissa.

LEILA opittiin tuntemaan laajalti rovastikunnan alueella aina auttamishaluisena, ahkerana lähetysaktiivina. Elimäellä tärkeä kohde oli lähetyskahvio, jota on pidetty niin seurakuntakeskuksessa kuin kirkon eteisessäkin. Monesti paikassa syntyi niin mielenkiintoisia keskusteluja, ettei kotiin olisi malttanut lähteä.

Askokin on osallistunut muun ohella Ukrainan sänky- ja hoitolaitostarvikkeiden keräykseen kantajana. Toinen mielenkiinnon kohde on ollut 1960-luvulta asti kahden viikon välein toiminut miesten raamattupiiri. Koria ja kirkonkylä vuorottelevat paikkoina. Piirin perustajia oli muun muassa Kalevi Lyyra.

Vilkas elämän hyörinä Askon kodissa on vaihtunut hiljaisuuteen. Kylmäkaappien ovilta osuvat silmiin sinne Leilan vuosikalentereista leikkaamat jälkikasvun kuvat. Eteisessä vielä pysähdytään, käsi laskeutuu Askon olkapäälle: ”Meidän Herramme Jeesuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi nyt, aina ja iankaikkisesti.”

Jaa artikkeli: