Inhimilliset jäähyväiset

Saattohoidossa potilas ja hänen läheisensä valmistautuvat yhdessä lähestyvään kuolemaan.

Saattohoitoon voidaan ryhtyä, kun kuolema lähestyy, eikä parantavaa hoitoa ole.

Kouvolan terveysaseman osastolla 6 on useita saattohoidossa olevia. Johtava sairaalapastori Mia Kähärä vierailee siellä usein, sillä moni potilaista haluaa käydä keskustelun pastorin kanssa.

– Osaston hoitajilla on siihen vaikutusta, sillä he muistuttavat mahdollisuudesta tavata pappia, sanoo Kähärä, jonka työhuone on terveysaseman alakerrassa.

Kähärän tapa keskustella kuolevan kanssa ei ole kovin muodollinen. Hän esittelee itsensä, kyselee vointia ja etenee smalltalkin kautta aiheisiin, joista potilas haluaa puhua.

– Puhetta tulee niin sairaudesta kuin tunteista, elämänvaiheista ja läheisistä. Aika moni tuumaa eläneensä hyvän elämän, vaikkei se aina helppo ole ollutkaan. Kysyn lähes aina, toivooko potilas, että laulan virsiä tai rukoilen hänen puolestaan. Jumalaan turvaamisesta saa lohtua ja voimia.

Suurin osa osasto 6:n henkilökunnasta on kouluttautunut saattohoitoon. Kähärä on itsekin pitänyt saattohoitoaiheisia kursseja hoitoalan ammattilaisille.

Myös palveluasumisen ja kotihoidon piirissä on ihmisiä, joilla on saattohoitopäätös.

– He saavat kuolla tutussa ympäristössä. Omassa kodissa asuva voi olla loppuun asti kotona, jos hänellä on omaisia, jotka ovat läheisensä apuna ja oireenmukainen hoito on järjestetty hyvin. Tukea antavat kotihoito ja kotiutustiimin henkilökunta, Kähärä sanoo.

Hyvään saattohoitoon kuuluu, että päätös siitä tehdään oikeaan aikaan.

– Joskus omaiset haluavat tehohoitoa vielä lopun lähetessä, vaikka inhimillisempää olisi siirtyä kivunlievitykseen. Osan lääkäreistäkin on joskus vaikeaa luovuttaa ja tehdä päätös saattohoidosta.

Voisi ajatella, että kuolemaa odottavan kanssa keskustellessa esiin nousee elokuvamaisia aiheita ja ripittäytymistä. Jutustelu ei kuitenkaan ole niin dramaattista kuin luulisi.

Melkein aina Kähärä kysyy peloista. Yleensä potilas vastaa, että ei pelkää kuolemaa. Elämisen viime vaiheet ja kivut voivat huolestuttaa.

– Jos diagnoosista on lyhyt aika ja sairaus on edennyt nopeasti, potilas on pohdintojensa kanssa eri vaiheessa kuin pitkään sairastanut, Kähärä sanoo.

– On niitäkin, jotka eivät halua puhua. Erään potilaan kanssa pelasin monet kerrat Unoa ja Jazzia. Pyrin kuulostelemaan, mitä minulta halutaan.

Ihan loppuvaiheessa ihminen hiljenee. Sairaus tekee oman työnsä, väsymys iskee. Saattohoidossa oleva on usein valmis lähtemään, mutta omaiset eivät haluaisi päästää irti.

Kähärän mukaan ihanteellisessa saattohoitopaikassa on viihtyisät tilat, ja omaiset voivat olla siellä mahdollisimman paljon läsnä. Esimerkiksi osastolla 6 on useampi yhden hengen huone.

– Tärkeää on, että kaikilla hoitotyötä tekevillä on myötätuntoinen, lämmin asenne ja että potilas saa hyvän kivunhoidon. Yleisasenne on onneksi nykyään se, että kivunhoidossa ei pihdata. Tarvittaessa annetaan jopa kevyt nukutus, Kähärä sanoo.

– Kiireettömyys ja hyvä henkinen sekä fyysinen tuki kuuluvat myös hyvään saattohoitoon. Samoin se, että omaiset ja potilas saavat kaiken tarpeellisen tiedon.

Kuolema on vaikea aihe. Jos siitä ei ole keskusteltu ennen, ei siitä aina puhuta kuoleman lähestyessäkään.

– Ikävistä asioista vaietaan, jotta ne eivät tapahtuisi. Tai sitten ajatellaan, että aikaa on vielä hyvin.

Kähärän mukaan on tärkeää, että saattohoidossa oleva pystyy käymään läheistensä kanssa läpi sydämellään olevat asiat ennen eron hetkeä.

– Vaikka edes sen, että kokee surua siitä, ettei ole tehnyt tai sanonut aikaisemmin jotain. Lähteminen on levollista, kun toiveet ovat tiedossa ja keskustelut on käyty.


Sielunhoitokortti

”Toivon, että luokseni kutsutaan pappi tai seurakunnan työntekijä, jos olen sairauden tai onnettomuuden seurauksena kyvytön itse sitä tekemään. Luonani saa viettää hartaushetkiä, puolestani saa rukoilla, minulle saa antaa synninpäästön ja jakaa ehtoollisen.”

Tämän toiveen voi tuoda esille sielunhoitokortilla. Pankkikortin kokoista korttia pidetään lompakossa tai käsilaukussa, josta omainen tai auttaja sen löytää.

Sielunhoitokortti on ollut käytössä pari vuotta, ja sillä ilmaistaan hengellinen hoitotahto. Omaisetkaan eivät aina tiedä läheisensä vakaumuksesta.

Sielunhoitokortteja on jaossa joidenkin seurakuntien kirkkoherranvirastoissa. Sellaisen voi myös tulostaa verkosta, sakasti.evl.fi/julkaisu/Sielunhoitokortti

Jaa artikkeli: