Hannu Muhonen on Herrakammarin sydän ja sielu. Lapsuuden menetys johdatti hänet lähimmäisenrakkauden tielle.
HANNU MUHOSEN elämä sai suuntansa, kun hän 13-vuotiaana oppikoululaisena menetti isoveljensä. Väinö Muhonen ei ehtinyt täyttää 17:ää, kun keuhkotauti vei sääminkiläispojan kesällä 1946.
–Se oli suuri menetys, sillä olimme läheisiä. Toisaalta koin erityistä armoa ja siunausta, kun en itse sairastunut.
–Opin arvostamaan elämää yli kaiken, ja ymmärsin tehtäväkseni auttaa muita. Valitsin myös ehdottoman raittiuden. Sen olen pitänyt, vaikka on minua yritetty väkisinkin juottaa.
TOINENKIN merkittävä tapahtuma ohjasi viisilapsisen perheen toiseksi nuorimman elämänpolkua. Nojanmaan kansakoulun opettaja Toini Julkunen, yhdessä vasta sodasta palanneen puolisonsa kanssa, ehdotti vanhemmille, että lahjakas poika saisi jatkaa koulunkäyntiä Savonlinnan lyseossa.
–Olen heille siitä suuresti kiitollinen. Olenkin pyrkinyt antautumaan täydellä sydämellä nuorten opetukseen.
Biologian lehtorin työ Kouvolan Lyseossa vaihtui vuonna 1996 vanhemman polven ohjaamiseen ja kannustamiseen. Pitkään Muhonen päivysti Kouvolan seurakunnan Palvelevassa Puhelimessa, kunnes sydän pakotti pitämään paussia. Ohitusleikkauksen jälkeisen paluun katkaisivat koulusurmat.
–Sitä painetta en enää kestänyt.
TURUN yliopisto-opinnoista vuonna 1954 löytynyt eurajokelainen puoliso kulki rinnalla aina vuoteen 2015 asti. Englannin – ja biologian opettajat täydensivät toisiaan lähetysmatkoilla Ambomaalla, Keniassa, Nepalissa, Kiinassa, Japanissa.
Muhosten myyjäispöydät tulivat laajalti tutuiksi Kouvolan seurakunnassa. ”Irma tekee hyvää, Hannu kaunista”, sanottiin. Irma Muhonen leipoi kuuluisia rahkapiirakoitaan, Hannun sommitellessa herkkulautasiaan.
–Niissä oli aina vihanneksia, painottaa 87-vuotias, joka vasta sai lääkäriltä ajokorttitarkastuksessa arvion: ”Vaikuttaa hyvämuistiselta ja selkeästi ajattelevalta.”
YHTEINEN PROJEKTI Muhosilla alkoi taas vuonna 1996, jolloin kumpikin jäi eläkkeelle. Seurakunnan Ystävänkammari-toiminnasta juurensa juontava Herrakammari aloitti silloin, ensin kerrostalon vuokra-asunnossa, siirtyen myöhemmin Käpylän kirkkoon ja viimein vakiinnuttaen paikkansa Kouvolan seurakuntakeskuksen Luukas-saliin.
Herrakammari sai Irma Muhosesta leipurin, mutta itse kokoontumisiin oli pääsy pääosin herrahenkilöillä.
Hannu Muhonen, monin tavoin aktiivinen seurakuntalainen, päätyi pian Herrakammarin vetäjäksi. Alkuun hän sai puolustella nimeä, jonka muistuttaa herraskaisuuden sijaan kertovan, että joka tapaamisella käännytään Herran puoleen viimeistään päätösrukouksessa.
MIKÄ ON Herrakammarin paikka Kouvolan seurakunnassa?
–Uskoisin, että koota yhteen seurakuntamyönteisiä miehiä, ystäviksi ja yhteistyökumppaneiksi vapaaehtoistoimintaan.
Lähes 24 vuotta on kolmisenkymmentä herrashenkilöä kokoontunut kahdesti kuukaudessa maanantaisin kuulemaan asiantuntijaesitelmiä, vaihtamaan kuulumisia ja jakamaan tunteita, kohtaloita.
Toiminta on laajentunut suosituiksi Ystävänpäivätapaamisiksi ja joululaulu-puuro-tapahtumiksi, joihin tervetulleita ovat myös rouvat ja neidit.
Silloin väkimäärä nousee jopa 70:een.
Nyt tosin ollaan koronan takia tauolla, tällä tietoa toukokuun loppuun asti.
Jaa artikkeli: