Kiitos Isä, Luoja taivaan, maan

Sanotaan, että kiitollisuus on aidointa silloin, kun emme ota mitään itsestäänselvyytenä, sillä silloin kaikki on lahjaa. Lisäävätkö siis hyvät asiat elämäämme kiitollisuutta, vai saako kiitollisuus huomaamaan hyvän elämässämme?

Sanotaan, että kiitollisuus on aidointa silloin, kun emme ota mitään itsestäänselvyytenä, sillä silloin kaikki on lahjaa. Lisäävätkö siis hyvät asiat elämäämme kiitollisuutta, vai saako kiitollisuus huomaamaan hyvän elämässämme? Lasten virressä Kiitoslaulu kiitetään kyvystämme iloita ja surra. Kaikki tunteet ovat sallittuja, sillä tarvitsemme niitä selvitäksemme. Myös kiitollisuus auttaa selviämään.

Japanilaisen sananlaskun mukaan tuulessa kasvavilla puilla on vahvat juuret. Jumala ei lupaa meille tuulettomuutta tai tyrskyttömyyttä, eikä kuormatonta elämää. Mutta Hän lupaa, että kuormaa ei tarvitse kantaa yksin. Hän kertoo, millaiset juuret saamme elämäämme kristittyinä; vahvat ja horjumattomat, silloinkin kun itse huojumme. Ja huojummehan me.

Käymme taas uuteen syksyyn tietyssä epävarmuudessa. Tarvitsemme sinnikkyyttä, tukea ja yhteistyötä, mutta myös kiitollista mieltä. Saamme käydä kiitoksella alkaneeseen syyskauteen ja sen mahdollistaneisiin järjestelyihin, ja kiitoksella ajatella terveydenhuollon ammattilaisia ympärillämme. Kiitollisena ja kutsuttuna saamme olla osa seurakuntaa, jonka vahvuus on siinä, kuinka heikkoina meidät tervetulleiksi toivotetaan, kuormiemme kanssa.

Kuvassa Titta Nortunen, nuoriso- ja diakoniatyöntekijä, Seinäjoen seurakunta / Ylistaron kappeliseurakunta.
Titta Nortunen, nuoriso- ja diakoniatyöntekijä, Seinäjoen seurakunta / Ylistaron kappeliseurakunta.

Kirjoitus julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 4/2021.

Jaa artikkeli: