Toisen maailmansodan jälkeen ekumeenisen liikkeen piirissä kirkkojen välinen apu ja diakonia alkoi rakentua kirkkojen sisällä ja tätä työtä varten perustettuihin omiin organisaatioihinsa. Konfliktien, pakolaisuuden ja ilmastonmuutoksen keskellä toimivat kirkkojen välisen avun ja diakonian toimijat etsivät entisestään keinoja tehdä laajempaa, vaikuttavampaa ja laadukkaampaa työtä. Kehitysyhteistyön ammattimaistuminen vaikutti näihin toimijoihin, niiden toimintaperiaatteisiin ja käsitykseen ammatillisesta avustustyöstä. 

Yhteyksiä syntyi kehitysyhteistyötä ja humanitaarista toimintaa rahoittaviin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin sekä muihin kehitys- ja humanitaarista työtä tekeviin kansalaisjärjestöihin ja ihmisoikeusliikkeeseen. Osa toimijoista perusti erillisiä järjestöjä ja säätiöitä, joiden omistajapohjat vaihtelivat yksittäisistä kirkoista laajempiin ekumeenisiin jäsenkuntiin. Tämä kehityskulku vaikutti toimijoiden toimintatapoihin, painopisteisiin, jopa identiteettiin. 

Diakonian ja kirkkojen välisen avun yhteistyölle on ekumeenisessa liikkeessä löydetty erilaisia organisoinnin tapoja. 1990-luvulta eteenpäin nämä organisoinnin tavat ovat olleet aiempaa itsenäisempiä KMN:n rakenteesta. Vuonna 1995 perustettiin Action by Churches Together (ACT International). Uusi Geneveen perustettu järjestö keskittyi erityisesti kirkkojen väliseen humanitaariseen toimintaan. Vuonna 2007 perustettiin ACT Development kirkkojen ja niihin liittyvien järjestöjen laajempaan yhteiskunnalliseen transformaatioon tähtäävän kehitysyhteistyön yhteistyöelimeksi. KMN ja LML olivat tiiviisti mukana uusien järjestöjen perustamisessa. Vuonna 2010 ACT International ja ACT Development yhdistyivät ACT-allianssiksi (Action by Churches Together (ACT) Alliance). ACT-allianssin tehtäväksi tuli KMN:n ja LML:n jäsenkirkkojen ja niihin liittyvien alan järjestöjen yhteistyön edistäminen humanitaarisessa avussa, kehitysyhteistyössä ja vaikuttamistoiminnassa.

ACT-allianssin perustamisen yhteydessä ja sen jälkeen erityisesti KMN:n ja alueellisten ekumeenisten organisaatioiden piirissä syntyi pohdintaa kirkkojen ja niitä lähellä olevien kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun organisaatioiden (”specialized ministry”; ”agency”) suhteesta. Myös LML:n kanssa etsittiin ratkaisuja sen jäsenkirkkojen ACT-jäsenyyden esteisiin. Etenkin alueellisten ekumeenisten organisaatioiden piirissä oli huolta uusien maatasolle perustettujen ACT-foorumien roolista. ACT-foorumit toivat ACT-allianssin jäsenjärjestöt kussakin maassa verkostomaisesti yhteen toimimaan mm. katastrofivarautumisessa, humanitaarisissa ohjelmissa ja vaikuttamistyössä. Joidenkin huolena oli, että nämä pitkälti ulkomaisten avustusjärjestöjen jäseniä sisältävät foorumit pyrkisivät syrjäyttämään kansalliset kirkkojen neuvostot. Joidenkin ACT-allianssin jäsenjärjestöjen identiteetit olivatkin siirtyneet jo melko kauas toisen maailmansodan aikojen selkeämmin kirkollisesta identiteetistä.

 Avustusjärjestöihin kohdistui myös odotuksia taloudellisesta avusta kirkkojen työlle ja ekumeenista ajatusta resurssien jakamisesta peräänkuulutettiin. Paikoin oli vaikeuksia löytää yhteistä kieltä ja ymmärrystä periaatteista, valtiollisten taustarahoittajien kirkollisten järjestöjen käyttöön antamien varojen käytöstä ja yhteistyöstä. KMN:n Busanin yleiskokouksessa todettiin, että töitä olisi tehtävä, että toimijat löytäisivät yhteisen diakonisen kielen – kielen, joka kuvaisi diakoniatyön uskopohjaista ja samalla oikeusperustaista luonnetta.

Paikoin jännitteisen tilanteen lieventämiseksi KMN ja ACT-allianssi kutsuivat vuonna 2014 Malawiin koolle jäsenkirkkojaan, jäsenjärjestöjään ja ekumeenisia alueellisia yhteistyöelimiä. Tarkoitus oli keskustella yhteistyöstä ja suhteista. Malawissa syntyi ajatus yhteisen diakonia-ajattelun kiteyttämisestä. Haluttiin luoda vuoropuheluprosessi, jossa kiteytettäisiin ekumeenisen diakonian käsitettä ja luotaisiin näin edellytyksiä yhteiselle toiminnalle. Vuonna 2009 ilmestynyt LML:n Diakonia in Context – Transformation, Reconciliation, Empowerment (2009) oli tälle prosessille tärkeä taustadokumentti. 

Oli tärkeää saada aikaan paitsi prosessi, joka synnyttäisi luottamusta, myös aidosti yhdessä omistettu asiakirja. Dokumentin työstämisprosessi olikin melko pitkä, sillä hyväksyntä yhteisasiakirjalle saatiin vasta tänä vuonna (2022). Prosessiin vaikutti paitsi pandemia, myös tarve saada KMN:n jäsenkirkkojen, etenkin ortodoksikirkkojen, näkökulma riittävästi esille diakoniaymmärryksessä.  

Diakonia kutsumuksena vastustaa kaikkea pahaa

Dokumentti korostaa käytännön ja teologian yhteenkietoutumista. Diakonian teologia ilman käytännön työtä on vain kauniita sanoja. Diakoninen toiminta vaatii tuekseen teologiset perusteet, joista työ saa erityislaatunsa. Diakonian teologiassa on usein keskitytty Uuden testamentin diak–alkuisiin sanoihin, joita on vuosien ajan tulkittu viittauksena köyhien palvelemiselle. Uudemmassa raamatuntutkimuksessa tätä on kritisoinut muun muassa John S. Collins, joka on osoittanut, että Uudessa testamentissa diakonia merkitsee paremminkin tehtävää tai viestinviejää. Dokumentissa korostetaan, että diakonian tehtävä ja vietävä viesti nousee Kolminaisuuden rakkaudesta.

Ekumeenisen diakonian dokumentissa diakonian teologiaa käsitellään Kolminaisuuden kautta. Luomisessa Jumalan rakkaus tuli näkyväksi, ja luomisen teologiassa on myös kutsu ihmiselle vaalia luomakunnan eheyttä. Huolenpito luomakunnasta osana diakonian tehtävää korostuu erityisesti ilmastokriisin ja sukupuuttoaallon aikana.  Diakonia määritellään kutsuna vastustaa kaikkea pahaa, joka rikkoo Jumalan luomistyötä, luomakunnan eheyttä ja ihmisten arvoa Jumalan kuvina. 

Jeesuksen elämässä ja toiminnassa näkyy piirteitä, jotka syventävät ymmärrystä diakoniasta. Kuten Jeesuksen elämä, myös diakonia tekee näkyväksi Jumalan hyvän tahdon ja läsnäolon maailmassa. Inkarnaation kautta tulee todelliseksi Jumalan sitoutuminen kärsimyksen todellisuuteen. Jeesuksen maanpäällinen toiminta oli holistista, ja kosketti ihmiselämän koko todellisuutta ja teki syrjään työnnetyistä osallisia, yhteisön jäseniä. Useimmiten se tapahtui julkisessa tilassa ja oli siksi vahvasti yhteiskunnallista. Kuten Jeesuksen elämä ja tehtävä Jumalan palvelijana, myös diakonian tehtävä on olla todistus Jumalan valtakunnan saapumisesta, rauhan ja oikeudenmukaisuuden voitosta. Tämä ei voi toteutua kirkon sisällä, vaan on aina ulos ja laitamille pyrkivää toimintaa.

Nöyrä palvelu vai rohkea puolustaminen?

Jeesuksen ohjelmanjulistus Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 4:14–16) nähdään dokumentissa diakonialle keskeisenä tekstinä. Pyhä Henki johtaa ”ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” Pyhä Henki siis ohjaa diakonian profeetalliseen tehtävään.

Asiakirja nostaa esiin transformaation käsitteen, jota on viime vuosina käytetty ekumeenisessa missiologiassa, esimerkiksi Arushan Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin konferenssissa vuonna 2018. Huonosti suomeksi kääntyvä transformaatio kuvaa syvällistä muutosta, muuntumista, jonka Pyhä Henki vaikuttaa meissä ja maailmassa. Asiakirja liittää transformaation diakoniassa yhteiskunnalliseen muutokseen ja näkee sen diakonian yhtenä tavoitteena. 

Dokumentissa esitetään, että diakonia tulisi nähdä nöyrän palvelun sijaan rohkeana vaikuttamisena, joka pyrkii puuttumaan rakenteelliseen sortoon, väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen. Profeetallinen diakonia rohkaisee käyttämään ääntä sorrettujen ja syrjään työnnettyjen aseman korjaamiseksi, ei heidän puolestaan, vaan yhdessä heidän kanssaan. Joskus tämä voi edellyttää myös kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan. 

Diakonian kutsumus (vocation) pitää sisällään heikoimmassa asemassa olevien puolustamisen tai puolesta puhumisen (advocation), jossa ei ole aina mahdollista välttää vihaista vastareaktiota (provocation). Dokumentin diakonian teologiaa käsittelevä osa pyrkii näkemään diakonian hyvin laajana käsitteenä, jonka alla on mahdollista nähdä yhtä lailla pyrkimykset rauhan puolesta ja ponnistelut ilmasto-oikeudenmukaisuuden tai sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Diakonian vahva teologinen perustelu on tärkeä osa dokumenttia ja auttaa löytämään kirkkojen ja uskopohjaisten toimijoiden yhteistä kaikupohjaa. Dokumentin ääni on sävyltään vapautuksen teologinen ja luo ansiokkaasti kaivattua siltaa uskopohjaisuuden ja oikeusperustaisuuden välille. 

Toimintaympäristön haasteet ja tie eteenpäin

Dokumentti on myös aikansa kuvaa. Se korostaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita (SDG) ekumeenisen diakonian toimintaympäristönä ja muistuttaa ACT-allianssin jäsenten sitoumuksesta niiden edistämiseen. Kirkkoja ja muita uskonnollisia yhteisöjä tarvitaan yhteistyöhön yhä kauemmaksi lipuvien tavoitteiden saavuttamiseksi. Samoin asiakirjassa korostetaan ekumeenisten toimijoiden vastuuta pakolaisista ja vaikuttamistyötä tilanteessa, jossa pakolaisten oikeudet ja pakolaisia suojelevat kansainväliset sopimukset kaipaavat puolustamista. Taloudellinen oikeudenmukaisuus ja taloudellisen epätasa-arvon lisääntyminen, ilmasto-oikeudenmukaisuus ja sukupuolten välinen oikeudenmukaisuus ja terveyteen liittyvä oikeudenmukaisuus nostetaan myös esille toimintaympäristön kuvauksessa. Kaikissa näissä lisääntyvä epätasa-arvo aiheuttaa huolta ja vaatii toimia. Kasvava tunnustus uskonnon roolille kehityksessä nähdään mahdollisuutena kirkoille ja diakonisille toimijoille taistella elämän puolesta ja tuoda toivoa ihmisten ja yhteisöjen elämään. 

Dokumentissa korostetaan diakonian eettisyyttä: diakoninen toiminta on itseisarvo, eikä sillä saa olla muuta päämäärää, kuten kirkon jäsenmäärän kasvattaminen. ACT-allianssi sanoutuu irti kaikenlaisesta proselytismistä eikä diakoniaan saa kuulua minkäänlaisia ehtoja. Läpinäkyvyys toimijoiden taustasta ja arvoista kuuluu kuitenkin eettisen humanitaarisen työn, kehitysyhteistyön ja diakonian periaatteisiin. Dokumentti rohkaisee kunnioitukseen kunkin vakaumusta ja arvopohjaa kohtaan, kun tehdään yhteistyötä muihin uskontokuntiin kuuluvien tai sekulaarien toimijoiden kanssa. Vaikuttamistyön tavoite ei ole luoda kristillisille arvoille tai toimijoille lisää yhteiskunnallista tilaa, vaan vaikuttaa kaikkien ihmisten oikeuksien toteutumiseen. Se toki voi pitää sisällään työn uskonnonvapauden puolesta ja luoda näin kirkoille paremmat toimintaedellytykset osana kansalaisyhteiskuntaa.

Dokumentti painottaa marginaaleista nousevan diakonian käsitettä, haastaa purkamaan auttajan ja autettavan roolia ja korostaa jokaisen, myös haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen, toimijuutta. Tämä on erittäin tärkeä huomio, mutta se, millä tavoin tätä purkamista voidaan toteuttaa, kaipaa jatkotyöstöä eri ympäristöissä.

Antia myös kotimaiseen keskusteluun

Uusi diakonia-asiakirja on hyvä yleiskatsaus ekumeenisen liikkeen käsitykseen diakoniastaan ja omasta roolistaan siinä. Voidaan toki kysyä, missä määrin dokumentti luo katsausta diakonioihin, siinä määrin on moninaisuudelle annettu ääntä. Sama riski on nykyhaasteiden listaamisella, joka tuo esille haasteiden moninaisuuden, muttei välttämättä niihin vastaa. Dokumentti on kuitenkin onnistunut perustavoitteessaan: se antaa – toimijoiden väliselle keskustelulle legitiimin kanavan ja luomaan edellytyksiä yhteistyölle. Dokumentti määrittää riittävästi diakonian yhteisiä erityispiirteitä ja luo puitteita yhteistyölle toimijoiden moninaisuuden vahvistaen. 

Suomalaiselle lukijalle dokumentti avaa ikkunan ekumeenisen diakonian polysentrisyyteen ja erilaisten tunnustuskuntien painotuksiin, mutta näyttää myös toimintaympäristöjen erityisiä haasteita. Diakonian rooli ilmastokriisiin vastaamisessa ei välttämättä meillä ole vielä elettyä todellisuutta, mutta kehittyvien maiden kontekstissa se on jo arkipäivää ja saa siksi dokumentissa roolin. Diakonian teologiseen pohjaan kuuluu myös huolenpito luomakunnasta. 

Korostus diakoniasta kirkon olemuksen läpäisevänä asiana, ei työmuotona, liittyy meilläkin käytyyn keskusteluun diakonian viran ja koko kirkon tehtävän välisestä jännitteestä. Suomalaiselle lukijalle dokumentissa on kiinnostavaa sitoutuminen profeetalliseen diakoniaan, joka nähdään ytimeltään osana diakoniatyötä. Diakonian identiteetti köyhien ja marginaaliin työnnettyjen rinnalla edellyttää työtä systeemisen epäoikeudenmukaisuuden kitkemiseksi ja sinnikästä ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistämistä. 

Aiemmin hiertävät valtaan ja varojen käyttöön liittyvät kysymykset eivät ole välttämättä prosessin myötä ratkenneet, mutta nyt trendit ovat paikoin myös paikallisten kirkkojen puolella. Vaikka humanitaarisiin toimijoihin kohdistetaan jatkuvasti suurempia ammattimaisuuteen ja läpinäkyvyyteen liittyviä vaatimuksia, on kompleksisten ongelmien kanssa painiva kansainvälinen apuyhteisö entistä enemmän kiinnostunut myös uskopohjaisten toimijoiden kapasiteetista ja erityispiirteistä. 

Myös paikallisten toimijoiden roolin korostaminen sekä kyky liikkua jouhevasti humanitaarisen ja kestävän kehityksen kontekstien välillä ja tehdä paitsi diakoniaa myös rauhantyötä kasvattavat uskonnollisten toimijoiden lisäarvoa. Aika korostaa identiteetin merkitystä ja identiteettityötä, mikä osaltaan työntää kirkkojen piirissä syntyneitä toimijoita määrittelemään ja sanoittamaan omaa identiteettiään ja toimijuuttaan. Se saa Malawin prosessin jatkumaan myös osana järjestöjen strategiatyötä.

Jatkotyöstönä KMN toivoo, että asiakirja aiheuttaisi keskustelua eri maissa kirkkojen ja sen piirissä toimivien kotimaisen ja kansainvälisen diakonian toimijoiden kesken. Yhteiselle ekumeeniselle jatkotyöstölle voisi olla tarvetta myös kirkkojen diakonisten hankkeiden vastuullisuussitoumuksien saralla. Dokumentista olisi hyvä keskustella myös seurakuntadiakonian kentässä ja tarkistaa, vastaako diakoniakäsitys sitä, mikä kirkkojen diakonian arjesta ja sen piirissä olevien ihmisten kokemuksesta kumpua eri puolilla maailmaa.  

Kirjoittajat:

• Lotta Gammelin, Lähetysseuran diakonian erityisasiantuntija
• Pauliina Parhiala, Lähetysseuran Diakonia ja kehitys – päällikkö, joka oli mukana Malawin konsultaatiossa ja käynnistämässä prosessia diakonia-asiakirjan laatimiseksi toimiessaan ACT-allianssin operatiivisena johtajana (2014–2017)

Dokumenttin voi lukea tästä:
Called to Transformation – Ecumenical Diakonia

Artikkeli Kohti yhteistä ekumeenisen liikkeen diakoniakäsitystä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Miksi yksi maailman suurimmista kirkoista sitten tarvitsee tukea teologiseen koulutukseen? Seuraavassa kolme näkökulmaa asiaan.

Kasvava kirkko tarvitsee koulutettua työvoimaa

Tansanian luterilaisen kirkon jäsenmäärä kasvaa nopeammin kuin koulutettujen työntekijöiden määrä. Valtion sääntöjen mukaan oppilaitoksilla täytyy olla tietty määrä akateemisen tutkinnon saaneita työntekijöitä, jotta uusia teologeja voidaan edes kouluttaa.

Nyakatossa ylemmän opistotason opettajilla täytyy olla vähintään kandidaatin paperit, mutta korkeakoulutus on alueella vielä suhteellisen harvinaista. Lähetysseuran työntekijöitä on siis kutsuttu opiston opettajiksi vahvistamaan sen akateemista tasoa.

Opiston rehtori Mimii Brown Mziray sanoo, että tansanialaisia teologeja valmistuu koko ajan enemmän, mutta moni heistä haluaa opiskella mahdollisimman pitkään. Opistolla ei olisi vielä varaakaan palkata tarpeeksi korkeakoulutettuja teologeja.

– Suomalaiset laajentavat näkökulmia opetuksessamme, mutta myös Lähetysseura pysyy paremmin perillä Nyakaton kuulumisista, kun suomalaiset työntekijät voivat itse kertoa kokemuksistaan, Mziray sanoo.

Opetuksen tasoa vahvistaa myös tansanialainen emerituspiispa Elisa Buberwa, joka opettaa opistolla osa-aikaisesti. Hän on jo 71-vuotias ja toimi piispana Bukoban alueella. Hän muistaa, miten alemman tason tutkinto teologiasta oli aikoinaan iso juttu. Nyt moni suorittaa maisterinopinnot joko Tansaniassa tai ulkomailla.

Buberwa pitää kehitystä luonnollisena jatkumona.

– Trendi on, että yhä useampi ihminen on kiinnostunut korkeammasta koulutuksesta teologiassa. Se ei ole yllättävää, koska maan yleinen koulutustaso nousee koko ajan, Buberwa kertoo.

Koulutustason kasvu tarkoittaa myös sitä, että kirkon täytyy valmistautua palvelemaan entistä koulutetumpaa väestöä. Se on Buberwan mielestä olennaista. Ja koska koulutus on kallista, eri maiden kirkkojen on hyvä tukea toisiaan.

– Skandinavian maat ja Saksa ovat hyviä maita saada tukea teologiseen koulutukseen, koska ne ovat luterilaisia. Mutta ne eivät ole ainoita. Maailma pienenee sellaista vauhtia, että toisilta oppiminen tulee koko ajan tärkeämmäksi, Buberwa sanoo.

Hän opiskeli itsekin pari vuotta Yhdysvalloissa ja ymmärsi siellä, mitä kansainvälinen yhteisö merkitsee. Ensin Buberwa ajatteli olevansa vain hyötyjä – joku, joka sattui saamaan stipendin ja pääsee tekemään ilmaiseksi maisterintutkinnon. Yliopistolla hänelle valkeni, että koko akateeminen yhteisö perustuu kansainvälisyyteen.

– Kaikki toivotettiin tervetulleiksi. Meidät afrikkalaiset yhtä lailla kuin aasialaiset ja eteläamerikkalaiset. Yliopisto hyötyi vaikutteista ympäri maailmaa.

Samasta syystä Buberwa pitää tärkeänä, että Lähetysseura tukee Nyakatoa nimenomaan lähettämällä ihmisiä.

– Emme tarvitse vain rahaanne, vaan läsnäoloanne. Vain siten voimme yhdessä muuttaa maailmaa.

Menestysteologia houkuttelee ihmisiä

Tansaniassa alkoi iso uuskarismaattisuuden buumi 1980-luvulla. Lähetysseuran työntekijä ja väitöskirjatutkija Lotta Gammelin on perehtynyt suosittuihin uuskarismaattisiin kirkkoihin Tansaniassa. Hän on sitä mieltä, että niiden suosion nousun ajoittuminen kohdakkain terveyspalveluiden romahtamisen kanssa ei ole sattumaa.

– Afrikkalainen uskonnollisuus on hyvin käytännönläheistä. Jotkut menevät sairaalan sijasta tällaiseen kirkkoon hakemaan parannusta. Luterilaisessa teologiassa tarvittaisiin vastauksia sairauksiin ja parantumisiin.

Uuskarismaattisissa kirkoissa ei itsessään ole mitään vikaa, mutta joihinkin niistä liittyy ongelmallista vallankäyttöä. Jos kirkko syntyy johtajan omasta hengellisestä visiosta, niin on tyypillistä, että johtaja kehittää teologian itse.

Julkisuudessa on ollut esimerkiksi Moshin turma helmikuussa 2020, jossa ihmisiä tallautui kuoliaaksi rynnätessään hakemaan siunatuksi sanottua öljyä. Kirkoissa saatetaan myös antaa lupauksia rikastumisesta.

– Luterilaisella kirkolla on Tansaniassa huoli jäsenien liukumisesta uuskarismaattisten kirkkojen puolelle, mutta ennen kaikkea huoli siitä, että joissain kirkoissa ihmisten uskoa voidaan käyttää hyväksi, Lotta Gammelin sanoo.

Emerituspiispa Buberwa allekirjoittaa tämän. Uusien kirkkojen johtajilla keinot ovat monet, hän sanoo. Karismaattiset johtajat saavat väen vakuutettua, että juuri tässä seurakunnassa saa enemmän siunausta, parantuu sairauksista ja bisnekset alkavat kukoistaa.

– Pienemmissä kirkoissa pystytään myös olemaan lähempänä seurakuntalaisia. He käyvät ihmisten luona usein ja pitävät omansa lähellä, Buberwa kuvailee.

Hän ei pidä siitä, kun luterilaisesta kirkosta ihmisiä siirtyy pienempiin kirkkoihin mutta korostaa, ettei ilmiön päivittely auta.

– Yhteiselon avain on avoimuus. Emme voi vain sanoa, että me olemme oikeassa ja joku muu väärässä. Sellainen ei ole auttanut maailmassa ennen eikä auta nytkään.

Luterilaisuus säilyy Buberwan mukaan kyllä, kunhan ihmiset pysyvät kartalla siitä, mitä maan uskontokentässä ja toisaalta koko maailman uskonnollisuudessa tapahtuu. Siihenkin auttaa laadukas teologinen koulutus.

– Koulutus lisää avoimuutta ja itsevarmuutta niin ihmisissä kuin yhteisöissä. Koulutettu ihminen ymmärtää ilmiöiden taustoja ja näkee kehityksen haitat ja hyödyt.

– Yhteiselon avain on avoimuus. Emme voi vain sanoa, että me olemme oikeassa ja joku muu väärässä. Sellainen ei ole auttanut maailmassa ennen eikä auta nytkään.

piispa Buberwa

Myös rehtori Mimii B. Mziray painottaa koulutuksen vaikutusta koko Tansanian luterilaisen kirkon tulevaisuuteen.

– Kun sekä oppilaitoksissa että kirkon hallinnossa on tarpeeksi koulutettuja ihmisiä, kirkko kasvaa paitsi jäsenmäärältään suureksi, myös tavoittavaksi ja kestäväksi, hän summaa.

Teologia kehittyy vuorovaikutuksessa

Kuten piispa Buberwa sanoi, akateeminen maailma elää kansainvälisestä yhteisöstä. Näin on myös Nyakaton raamattuopiston teologisessa koulutuksessa. Opiston akateemisesta tasosta vastaava opettaja on viime vuodet ollut Lähetysseuran työntekijä Hanna Oja-Nisula.

Hänen mukaansa opetukseen vaikuttaa enemmän opettajan persoona kuin kansalaisuus, mutta pelkkien ulkomaalaisten opettajien voimalla ei koulutettaisi hyviä teologeja. Lähtökohdat ovat niin erilaiset.

Esimerkiksi perinteinen ajatus siitä, että miehellä voi olla monta vaimoa, vaikuttaa tansanialaisten käsityksiin avioliitosta. Suomi ei enää ole kristillisen yhtenäiskulttuurin maa, mutta kristilliset arvot vaikuttavat moraalikäsityksiimme.

Oja-Nisula oppi kulttuurisidonnaisuudet itsekin kantapään kautta.

– Nolottaa, miten omasta maailmastani lähdin opettamaan aikoinaan. Koko ajan tajuan enemmän siitä, miten opetuksesta voi tehdä relevanttia tansanialaiseen kontekstiin, hän kertoo.

Oja-Nisula on työskennellyt Nyakaton raamattuopistossa vuodesta 2012 ja opetti aluksi nuorisotyötä. Jo käsitys nuoriso-termistä paljastui pian kulttuurisidonnaiseksi.

– Minulle oli itsestään selvää, että nuorisotyö koskettaa nuoria, noin 13–20-vuotiaita. Meni jonkun aikaa, että ymmärsin puhuvamme ihan eri ihmisistä. Opiskelijoiden ajatuksissa olivat 18–45-vuotiaat ihmiset, Oja-Nisula muistelee.

Toinen kulttuurisidonnaisuus liittyi perhekäsitykseen. Se tuli ilmi, kun Oja-Nisula kävi opiskelijoidensa kanssa läpi lapsen kehitysvaiheita. Opiskelijat olivat kasvaneet laajoissa perheissä, mikä eroaa länsimaisesta ydinperheajatuksesta.

– Olen paitsi opettanut, myös itse oppinut valtavasti. Kysymykset oppilaideni arjessa ovat toisenlaisia kuin suomalaisessa arjessa, joten myös tulkinnat teologiasta ovat uudenlaisia.

Samaa sanoivat opistossa pitkään opettaneet pastorit Riitta ja Olavi Heino.

– Aina opiskelijat kysyivät jotain, mitä ei olisi osannut odottaa. Raamatun tutkimus tansanialaisten kanssa oli itsellekin innostavaa ja rakentavaa, Riitta Heino kertoi muutama kuukausi eläkkeelle jäämisensä jälkeen.

Emerituspiispa Buberwa tuo esiin perinteisten uskomusten vaikutukset. Hänen mukaansa erityisesti kriisitilanteissa monet sekoittavat uskontojen elementtejä. Suurin osa ihmisistä kertoo olevansa joko kristittyjä tai muslimeja, mutta pinnan alla elää silti vanhoja tottumuksia. Sairaana saatetaan hakeutua lääkärin lisäksi perinteiselle parantajalle.

Kirouksiin uskominen ja noituus ahdistavat Buberwan mukaan ihmisiä. Ne eivät vaikuta vain yksilöiden vaan myös yhteiskunnan tasolla, sillä ne estävät maan kehittymistä. Tällainen viitekehys vaikuttaa siihen, miten asioista kannattaa kirkossa puhua.

Vahvojen perinteisten uskomusten takia teologisessa koulutuksessa korostetaan, että kirkkoon liittyneen täytyy elää uskollisesti kristittynä.

– Varoitamme opiskelijoita siitä, että vaikka joku sanoisi hylänneensä vanhat tavat ja uskomukset, se ei välttämättä pidä paikkansa, Buberwa kertoo.

Tällaisen kontekstin ymmärtävät parhaiten tansanialaiset opettajat. Mitä annettavaa länsimaisilla opettajilla sitten on, etenkin kun meidän omista kirkoistamme erotaan kovaa vauhtia? Buberwan mielestä yksi arvo on itsekkyyden vastustaminen.

Vaikka eurooppalaiset eivät enää käy niin paljon kirkossa, heillä on Buberwan mukaan ilmiselvästi kristillinen sydän. Se näkyy esimerkiksi auttamishalussa.

– Täällä on moni rahan ja materian perään, mutta kristillisyys toimii itsekkyyttä vastaan.

Länsimaissa ajatellaan, että Afrikan maissa nimenomaan autetaan lähimmäisiä, mutta Buberwa näkee tilanteen toisin.

– Länsimaissa asuvat lahjoittavat ulkomailla tehtävään hyväntekeväisyyteen valtavasti rahaa. Se on mielestäni todiste kristillisestä rakkaudesta, Buberwa sanoo ja vie käden sydämelleen.

Infoa:

Victorianjärven itäinen hiippakunta perusti Nyakaton raamattuopiston runsas kymmenen vuotta sitten Suomen Lähetysseuran ja Oulun hiippakunnan tuella. Lyhyessä ajassa raamattukouluna aloittaneesta oppilaitoksesta on kehittynyt alueellinen koulutuskeskus, jossa koulutetaan evankelistoja ja seurakuntatyöntekijöitä omaan hiippakuntaan ja diploma-tason pappeja viiteen muuhunkin hiippakuntaan.

Koko Tansaniassa luterilaisella kirkolla on vain kolme tällaista alueellista koulutuskeskusta. Korkeakoulutason tutkintoja voi suorittaa kirkon yliopistoissa Makumirassa ja Iringassa. 

edit: Viimeisen kuvan kuvateksti on korjattu klo 17.45. Ensimmäisessä kerrottiin väärästä juhlasta: ”Laulu raikasi Nyakaton raamattuopiston valmistujaiskulkueessa lokakuussa 2019. Opistossa koulutetaan Lähetysseuran tuella pappeja, evankelistoja ja seurakuntatyöntekijöitä.”

Artikkeli Tansania: Kolme syytä tukea teologista koulutusta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.