Heti seuraavana vuonna Saarenpää sai kutsun Ylen asiantuntijakommentaattoriksi Vancouverin olympialaisiin. Myöhemmin Saarenpää huomasi istuvansa ypöyksin Pasilan selostuskopissa selostamassa lautailukisoja.

– Ne varmaan uskalsivat ottaa minut, kun lähetykset olivat pääasiassa Yle Areenan puolella. Siitä se lähti.

Lautailu on muutakin kuin kilpailua.

Viime vuosina tahti on ollut tasainen. Työ on kausiluonteista ja talvilajien lisäksi Saarenpää on selostanut kesällä myös rullalautailua ja BMX-pyöräilyä.

Hän tunnustaa, ettei ole koskaan ollut fanaattinen penkkiurheilija. Aikoinaan lautailu ja erityisesti freestyle houkuttelivat, koska ne tarjosivat välineen taiteelliselle itseilmaisulle.

Kilpailemisen lisäksi ammattilaista työllistivät myös lautailuvideot ja alan lehdet.

Saarenpään mielestä helpointa selostustehtävissä on se, että omat juuret ovat syvällä suhteellisen nuoressa lajissa. Helpottavaa on sekin, että asioiden mittasuhteet ja merkitykset ovat elämässä jo kohdallaan. Ne tekevät olotilasta paineettoman.

– Voin katsella asioita kevyemmin. Tiedän, että maapallo pyörii,
vaikka suomalainen ei pääsisikään finaalin.

Lähetyksessä pitää olla kipinää

Saarenpää toivoo, että kotisohville välittyisi lajin henki ja katsojat saisivat hengähdystauon vakavasta tulosurheilusta.

Lähetyksissä pitää olla kipinää sekä sopiva draaman kaari. Se voi syntyä itsestään, kun päätöskierroksella laskujärjestys käännetään ja viimeinen laskija saattaa laittaa sijoitukset kokonaan uusiksi.

– Myös jokin ennalta arvaamaton kuvio tai temppu saattaa yllättää selostajankin. Wau!

Saarenpää paljastaa, että hän on kova puhumaan ja siksi selostaminen tuntuu luontevalta. Oman haasteensa tarjoa kuitenkin se, että kisaa saattaa seurata intohimoisesti lajia harrastava teini tai sitten täysin lajia tuntematon katselija. Molemmat täytyy huomioida.

Vaikeinta Saarenpään mielestä ovat ne hetket, kun joku loukkaantuu vakavasti.

– Mitä sanoa silloin, kun ensiapuryhmä yrittää hoitaa tajutonta laskijaa?

Saarenpää toivoo, ettei selostuksissa toistaisi liikaa itseään. Joskus on vaikea löytää uusia ja tuoreita ilmaisuja ja usein tuntuu, että suomenkielessä on liian vähän adjektiiveja kuvaamaan asioita.

Koomisilta tilanteiltakaan ei voi aina välttyä.

– Sen olen oppinut, ettei kannata lähetyksessä juoda erehdyksessä ostettua hiilihapotettua vettä!

Kuuntele, miten Sami Saarenpää hyödyntää kännykkää selostuskopissa.

Mies kameran takana

Aktiiviuransa jälkeen Sami Saarenpää kouluttautui valokuvaajaksi. Nykyään hän kuvaa freelancerina muun muassa Henki&elämä -lehdelle ja Keskisuomalaiselle.

Kuvaaminen on osa lautailun arkea, onhan lajissa kyse itseilmaisusta. Ammattilaisten lisäksi myös laskijat kuvaavat itse paljon.

– Tosi monet lautailijat siirtyvät jollekin luovalle alalle, myös kameran varteen, joko harrastuksena tai täysipäiväisesti.

Valokuvaus on Saarenpäälle tuttua myös kodinperintönä. Kotona oli oma pimiö, jonne aktiivinen luontokuvaaja-isä meni kehittämään reissuiltaan napsimaansa materiaalia.

Artikkeli Selostuskopissa kipinöi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.