Kirkkohistorioitsija Simo Heininen on suomentanut ja toimittanut aikaisemmin julkaisemattomat kirjeet, jotka lähetystyöntekijä Martti Rautanen lähetti uskotulleen Carl Hugo Hahnille. Hahn oli saksalaisen lähetysjärjestön palveluksessa olleessaan suositellut Suomen Lähetysseuralle, että se lähettäisi työntekijöitä silloiselle Ambomaalle. Hahn myös auttoi suomalaisia työn alkuun – heidän joukossaan Martti Rautasta.

Kirjeet ovat puhuttelevia, rehellisiä ja avoimia. Ne eivät ole virallista kirjeenvaihtoa työntekijän ja työnantajan välillä tai raportinomaisia viestejä lähetystyön tukijoille, vaan – joskus jopa purkauksen omaisia huudahduksia – henkilölle, johon Rautanen koki voivansa luottaa. Kirjeet ovat säilyneet Kapkaupungin arkistossa, Hahnilta jääneiden dokumenttien joukossa.

Heinisen teos piirtää kuvaa nopeasti reagoivasta, mutta tehtävälleen suurella sydämellä antautuneesta miehestä. Ensimmäiset suomalaiset saapuivat Ambomaalle 1870 ja joutuivat pian suurten haasteiden eteen. Luonnonolot, paikallisten ihmisten joskus vähemmän suopea suhtautuminen ja oman terveyden horjahtelu johtivat siihen, että kirjeiden kirjoittamisen aikaan kymmenestä Suomesta lähteneestä vain Martti Rautanen oli enää töissä. Muut olivat joko kuolleet tai palanneet Suomeen – tai siirtyneet Amerikkaan.

Kirjeistä välittyy hämmästyttävän laajalti elämästä ja sen ilmiöistä kiinnostunut ihminen. Hän tekee teräviä, joskin hyvin subjektiivisia havaintoja sekä suomalaisista että ambolaisista. Ondongan kieltä osaavalle on varmaan erityisen mielenkiintoista lukea Rautasen kommentteja, kun hän yrittää hahmottaa kielen kirjallista asua. Sairaudet, kuolemat, paikalliset sodat, orjakauppa ja evankeliumin jakamiseen liittyvät ilot sekä surut toistuvat kirjeissä.

Toistuvasti esiin tulee myös Rautasen epäluulo silloista Lähetysseuran johtoa kohtaan – ilmeisen syystä. Välimatka Suomen ja Ambomaan välillä tuntuu olleen liian pitkä, sekä fyysisesti että ennen kaikkea henkisesti, jopa hengellisesti.

On erittäin ajattelematonta lähettää ainoastaan yksi lähetyssaarnaaja uudelle alueelle. Mutta minut leimattiin heikkouskoiseksi. Pelkoni osoittautui valitettavasti aiheelliseksi. Hyvästä lähetysjohdosta riippuu paljon. Tiedät kyllä, rakas setä, millainen miellä on. (Rautanen, 1894)

Kirjeitä lukiessani huomasin useinkin pohtivani sitä, että kenties lähetysjärjestöt ovat kaiken kaikkiaan käyttäneet turhan vähän hyödyksi niitä oppeja, joita jollain työalueella on saatu. Onneksi kirkon missio ei ole vain meistä ihmisistä kiinni. Siihen liittyy jutun alussa oleva kuva lapsista Namibian luterilaisen kirkon ylläpitämässä esikoulussa.

Artikkeli Sydämellisin terveisin meiltä kaikilta sinulle ja rakkaillesi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.