Tuoreimmasa Nuoren seurakunnan veisukirjassa on yksi reggae-laulaja Jukka Stormi-Rousun eli Jukka Pojan kappale. Alun perin Kapteeni Ä-nen, eli Jukka Pojan ja Nopsajalan duon teos Herra on mun moottori, on nimensä puolesta huomiota herättävä. Samoin ovat myös kappaleen sanoitukset, joista laulajalla on sanottavansa.

– Reggae-heräämisestä lähtien hengellinen ajatteluni oli enimmäkseen raamattupohjainen, ja sen jälkeen elämän katselu on laajentunut. Kappale viittaa hieman jamaikalaisen Burning Spierin Jah Is My Driver -kappaleeseen, jossa on myös moottorin ja renkaiden tematiikkaa. Minusta Herra on mun moottorissa on hyvä räkänokka-asenne, vaikka se onkin hengellinen kappale.

Nuorena Stormi-Rousu ei innostunut seurakunnan toiminnasta ja suoritti konfirmaation vasta aikuisiällä saadakseen kirkollisen vihkimisen. Ennen konfirmaatiota hän kävi keskusteluja kirkkoherra Tuomo Norvasuon kanssa. Laulaja kuvaa keskusteluja Norvasuon kanssa lämminhenkisiksi ja kirkkoherraa viisaaksi keskustelijaksi.

– Hän ei tuputtanut ajatuksiaan minulle. Hän taisi myös nopeasti huomata, millä kielellä puhun hengellisyydestä. Hän tuntui siteeraavan buddhalaisia tarinoita siinä missä Raamattuakin. Vastaavasti itse kyselin häneltä mitä Raamattu sanoo eri asioista. Minä kyselin Raamatusta ja hän puhui hengellisyydestä.

Jumala on rakkauden ilmentymä.

Stormi-Rousu myöntää, että uskoa ja järkiperäistä ajattelua on hankala sovittaa yhteen. Laulaja kertoo nojautuvansa ajattelussaan paljon empiiriseen tietoon eli tietoon, joka pohjautuu tieteellisiin käsityksiin. Nuorena Stormi-Rousu ajatteli, että ihmisen pitää valita joko hengellinen ajattelu tai materiaaliin nojautuva, enää ei. Nykyään laulaja ajattelee, että ihminen voi uskoa Jumalaan ja luottaa tieteeseen.

– Jumala on rakkauden ilmentymä. Joskus on hankala ajatella näin ja samalla uskoa siihen. Älyllisyys vesittää sen, se tekee liikaa mutkia matkaan, kun pyrkii järkeilemään Jumalaa.

Mitä tulee Jumalaan, Stormi-Rousu ajattelee jumaluutta energian kautta. Energia on asiana ihmiselle vielä epämääräinen, sillä sitä ei voi lisätä eikä tuhota ja se ilmenee maailmassa monella tavalla.

Laulajan mukaan ihmisen kokemuskenttä on rajoittunut materiaaliseen, ja hän ajattelee, että maistiaisia korkeammasta energiasta voisi kokea esimerkiksi meditaation kautta. Stormi-Rousun mukaan se vaatii kuitenkin tietoista hidastamista, jopa pysähtymistä, joka ei ole helppoa.

Jos valitsee armon häsläämisen sijasta, saattaa vaikka kokea pyhän kosketuksen.

Joskus tämän maailman ulkopuolisen energian ja olemuksen voi kohdata arjessa. Tästä laulaja käyttää käsitettä armo.

– Kun armo koskettaa ihmistä, ihminenkin virittyy sen taajuudelle ja on hetken siinä asiassa kiinni. Se voi aiheuttaa liikutusta. Jos valitsee armon häsläämisen sijasta, saattaa vaikka kokea pyhän kosketuksen.

Tästä esimerkkinä Stormi-Rousu mainitsee, kun kuuli ensimmäisen kerran kiinalaisen sydänsutran. Toinen liikutuksen tunteen aiheuttanut hetki oli, kun hän kuuli ruotsinkielisen pastorin saarnan. Vaikka Stormi-Rousu ei omien sanojensa mukaan ymmärtänyt kummastakaan puheesta mitään, hän tunsi kuitenkin liikutusta.

”Seurakunnassa kannustettiin puhumaan tunteista”

Kun Samuli Putro sai tietää, että Tuhkaa korulippaassa ja Mitäpä jos -kappaleet päätyvät Punaiseen laulukirjaan tuntui se entisestä seurakuntanuoresta isolta tunnustukselta. Muusikolla on lämpimiä muistoja niin laulukirjoista kuin Raahen seurakunnasta, jonka toimintaan hän osallistui salaa vanhemmiltaan.

– Raahen seudulla oli 1980-luvulla näkyvissä paljon herännäisyyttä, ja vaikka osallistuin evankelis-luterilaisen kirkon toimintaan, mutsi pelkäsi, että saan hihhulin leiman. Totta kai ymmärrän sen jälkeenpäin, mutta olihan se kornia käydä salaa seurakunnan toiminnassa, kun muut kävivät salaa kaupungilla juomassa kaljaa.

Uusiin ihmisiin tutustumisen ja kitaransoiton alkeiden opettelun lisäksi seurakunta antoi otollisen maaperän keskustelulle. Putro piti erityisesti mahdollisuudesta keskustella niin uskonasioista kuin filosofisista kysymyksistä. Myös mahdollisuus puhua tunteista muille oli tärkeää.

– Se oli ihan uutta 80-luvun Raahen poikaporukan kasvatille. Niissä piireissä tunteista ei olisi voinut puhua, mutta seurakunnassa siihen kannustettiin.

On oltava tasapaino sen välillä, että voi itse vaikuttaa ja on ollut johdatettavana.

Zen Café -yhtyeestä aikoinaan tutuksi tullut Putro on ollut viime vuosina mediassa esillä niin soolouran albumiensa kuin antamiensa haastattelujen puolesta. Putro on tullut tunnetuksi pohdiskelevista ja helposti samaistuttavista kappaleistaan. Erityisesti ajatukset elämän rajallisuudesta ovat puhututtaneet häntä viime vuosina. Viime vuonna hän teki Ylelle radiosarjan Putro puhuu kuolemasta, jolla hän käsitteli lisää ajatuksiaan.

Putron mukaan kuoleman ajattelu ei ole tällä hetkellä enää niin intensiivistä kuin aiemmin, mutta hän uskoo asian pohdituttavan läpi elämän. Kysyttäessä uskosta Jumalaan ja johdatukseen muusikko vastaa myönteisesti molempiin. Muusikko myöntää, että kyseenalaistaa joskus uskoaan ja miettii, uskooko vain tottumuksesta, mutta toteaa ettei se haittaa. Putro kertoo, että hänessä on lähtökohtaisesti halu uskoa Jumalaan. Vastaavasti johdatukseen on helpompi uskoa, sillä hänen mukaansa elämässä tapahtuu asioita, joista ei voi aina ottaa kunniaa vastaan.

– On oltava tasapaino sen välillä, että voi itse vaikuttaa ja on ollut johdatettavana. Täytyy siellä olla johdatusta, ja sen toinen nimi voi olla hyvä tuuri. Sekin on ulkoapäin tuleva asia.

”En halua rakentaa elämää itseni varaan”

Anna-Mari Kaskinen on sanoittanut lukuisia lauluja vuosikymmenten aikana ja tuoreimmasta laulukirjasta löytyy yli 20 hänen sanoitustaan. Hän on pyrkinyt kirjoittamaan sanoitukset niin, ettei tee itsestään hurskaampaa mitä on.

Omaa Jumala-suhdettaan Kaskinen kuvaa Sinun varaasi kaiken laitan -laulun sanoitusten kautta.

– Rippikouluaikana tunsin, etten halua rakentaa elämääni itseni ja viisauteni varaan, vaan haluan rukoilla elämän suuriin kysymyksiin Jumalan johdatusta. Halusin antaa elämäni Jumalan käsiin, sillä Hän on minua viisaampi ja Hän saa tehdä sillä mitä Hän haluaa.

Ja sitten armo. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää, että sitä tarvitsee aivan kaikessa.

– Ja sitten armo. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää, että sitä tarvitsee aivan kaikessa ja se on tarkoitettu jokaiselle. Toivon että se ilmenisi sanojen lisäksi myös teoissa.

Lukuisia Pekka Simojoen ja Jaakko Löytyn kappaleita sanoittanut Kaskinen eli poikkeuksellisen kansainvälisen nuoruuden. Ennen täysi-ikäisyyttä hän opiskeli Kanadassa kansainvälisessä sisäoppilaitoksessa, jossa oli kristittyjä yli 40 eri maasta. Siellä Kaskiselle avautui kristikunnan laaja kirjo ja ymmärrys siitä, kuinka luterilaisuus on pieni osa sitä. Suurten muutosten keskellä hän alkoi ilmaista ajatuksiaan kirjoittamalla runoja suomeksi.

Suomeen palattuaan ja Töölöön asetuttuaan Kaskinen tutustui kansainvälisen seurakunnan nuorten toiminnassa Pekka Simojokeen, jolla oli jo paljon valmiita säveliä Afrikassa vietettyjen vuosien jälkeen. Siitä alkoi yhteistyö, joka jatkuu edelleen.

Oman rippikoulun Kaskinen kävi Paraisilla. Ennen rippikoulua Kaskinen oli ehtinyt pohtia paljon hengellisiä kysymyksiä. Kaskisen isoäiti oli opettanut hänelle Siionin Kanteleen lauluja ja isän suvussa oli paljon herännäisyyttä Savosta.

Kaskinen kertoi epäilleensä, ettei hän voi koskaan täyttää kristityn mittaa Jumalan edessä. Rippileirillä hän ymmärsi Jeesuksen merkityksen ja alkoi aavistaa, mitä armo on.

”Sain kostoni, kun Pelastaja valittiin veisukirjaan”

Happoradio-yhtyeen vokalisti Aki Tykillä on mukavia muistoja omasta rippikoulu- ja isosajastaan, vaikka laulaja ei koekaan olevansa uskossa. Kun kappaleita Pelastaja ja Puhu äänellä jonka kuulen pyydettiin laulukirjaan, yhtye suostui asiaan yhteistuumin.

– Muistan omasta nuoruudesta Punaiset laulukirjat, jotka olivat kovassa käytössä. Siellä on monia klassikkobiisejä, jotka muistan edelleen. Ja toki ymmärsin miksi Pelastaja-kappale sinne päätyi, kun olin kuullut, että sitä oli laulettu jo ripareillakin, mutta Puhu äänellä jonka kuulen tuli yllätyksenä. Mutta toisaalta, miksi ei. Universaalejahan kommunikointiongelmat ovat.

Voisiko pop-kappaleen kirjoittaa Jeesuksesta?

Pelastaja on Happoradion keikalla käyneille tuttu kappale, ja sen sanoitukset sisältävät poikkeuksellisen raamatullisia viittauksia. Ideointivaiheessa Tykin ajatukset palautuivat lapsena usein katsottuun Jesus Christ Superstar -musikaaliin, etenkin Getsemane-kohtaukseen.

– Elokuvassa vaikuttavin hetki oli Getsemane, jossa Jeesus osoitti epäröintiä. Musikaalissa se oli raskas progekappale, joka painui mieleeni. Ja siitä syntyi idea, että voisiko pop-kappaleen kirjoittaa Jeesuksesta? Se oli hauska haaste, sillä halusin että se sopisi seurakunnan tilaisuuksien lisäksi yökerhoihin soimaan. Ja ilmeisesti se toimi, kun se sopii molempiin paikkoihin.

Eräs kokemus Tykille jäi erityisesti mieleen rippikoulustaan.

– Anna mun etsiä -laulussa laulettiin epävarmuudesta, ja ripariporukkamme olisi halunnut sen laulaa. Jostain syystä joko nuorisotyöntekijä tai pappi ei hyväksynyt sitä, kun siinä laulettiin epävarmuudesta. Se jäi vaivaamaan minua, koska muistin sen Getsemanen tapahtuman, jossa Jeesus koki epäröintiä. Jos Jeesuskin epäröi, niin eikö me 14–15-vuotiaat saada epäillä?

– Tämä tapahtui tosin 90-luvulla, joten ajat ovat varmasti kirkossakin muuttuneet. Tämä on vähän epäkristillistä todeta, mutta sain kostoni, kun Pelastaja valittiin veisukirjaan.

Mikä veisukirja?

• Nuoren seurakunnan veisukirja, tuttavallisemmin Punainen laulukirja, on tuttu monelle suomalaiselle, joka on käynyt rippikoulun 1970-luvun jälkeen.
• Vuonna 1970 ensimmäisen kerran painettu kirja on vakiinnuttanut paikkansa evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien nuorisotyössä.
• Veisukirjan painokset ovat uudistuneet viiden vuoden välein, ja niihin on valittu lukuisten laulutekijöiden ja sanoittajien lauluja. Vuoden 2020 vuosimallista löytyy tutun Anna-Mari Kaskisen lisäksi esimerkiksi Aki Tykin, Jukka Pojan ja Samuli Putron lauluja.

Artikkeli Rakkaita lauluja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Teologi Patrik Hagman kohtasi elämässään vain muutaman vuoden välein kaksi suurta tragediaa, jossa yksinäisyys tuli kohti. Ensin Hagmanien kuusivuotias Joel-poika kuoli uudenvuodenaattona 2014 sairastuttuaan aivokasvaimeen kolmisen vuotta aiemmin.

Vain kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Patrikin vaimo Carina sai sairaskohtauksen kesken työpäivän. Kahden viikon kuluttua tästä Carina, kutsumanimeltään Kika, kuoli. Patrik uskoo, ettei aivoverenvuodon saanut Kika halunnut enää taistella, vaan päästä taivaan kotiin Joelin luo.

 Tietenkin on aina surun keskellä lupa haastaa Jumalaa.

Surun murtama Hagman huomasi kysyvänsä samoja kysymyksiä, joita hän oli työstänyt tutkiessaan varhaiskirkon erämaihin ja luostareihin muuttaneita erakkoja.

– Teologina olin miettinyt suuria kysymyksiä perusteellisesti, ja se auttoi minua käsittelemään kipua ja surua kysymyksinä, joihin on vaikea saada vastauksia, Hagman sanoo nyt, kolme vuotta vaimonsa poismenon jälkeen.

Hagman toteaa, ettei suurille tapahtumille elämässä ole aina tarpeellistakaan saada lopullisia vastauksia. Hänen mukaansa monet kristityt takertuvat liian herkästi miksi-kysymyksiin, kuten ”miksi tämä tapahtuu” ja ”kuinka Jumala voi tehdä minulle tällä tavoin”.

– Tietenkin on aina surun keskellä lupa haastaa Jumalaa ja pyytää Häneltä vastauksia, mutta lopulta suuret vaikeudet jättävät meidät tilanteeseen, joihin ei useinkaan löydy lopullisia selityksiä.

Elämän suuret mysteerit olivat askeeteille, erämaissa ja luostareissa asustaneille erakoille, yhtä polttavia kuin COVID-19-taudin yllättämille länsimaisille nykyihmisille.

– Se, kuinka askeetit kohtasivat vastoinkäymisiä, on todella perehtymisen arvoista. He yrittivät aina ymmärtää, kuinka heidän kohtaamansa koettelemukset liittyivät heidän omiin toiveisiinsa, Hagman avaa autiomaaisien ja -äitien ajattelua.

Askeetit katselivat vaikeuksien kohdatessa elämäänsä taaksepäin ja kysyivät, olivatko he etsineet jotain valheellista jo ennen kuin menetys osui heihin. He siis kyseenalaistivat omat elämänarvonsa, eivät kaikkivaltiaan Jumalan sallimia menetyksiä.

– He eivät myöskään kysyneet miksi, ilman että he olisivat kysyneet myös, kuinka voin käydä läpi tämän Jumalan avulla?

Askeeteille kaikki elämän käänteet, niin onnen kuin epäonnenkin hetket, tulivat yhden ja saman Jumalan kädestä. Tietoisuus siitä, että jokainen uusi elämäntilanne oli kaiken Luojan ja ylläpitäjän sallimaa, olivat olennainen osa varhaiskirkon askeettien kilvoittelua elämän ja kuoleman varjojen maailmassa.

Mitkä sitten voisivat olla viisauksia tai hyviä neuvoja, joita kristityillä askeeteilla, yksinkertaisen elämän ”ammattilaisilla”, olisi meille hyvin erilaiseen elämään tottuneille?

Näemme nyt toisella tavalla, mikä on todella tärkeää elämässä.

– Niitä meistä, joilla on nyt paljon enemmän aikaa kuin aiemmin, autiomaan isät rohkaisisivat luultavasti kiinnittämään huomiota siihen, mikä estää meitä nyt tekemästä sellaisia asioita, joihin me muuten sanomme, ettei meillä ole niille nyt aikaa.

– Tällaisia asioita koronavirusaikana voisivat olla vaikka rukoileminen ja yhteydenpito ihmisiin, joihin emme ole olleet yhteydessä pitkään aikaan.

Toinen tärkeä huomio Hagmanin mukaan on, että kriisitilanteet auttavat meitä näkemään selkeämmin.

– Näemme nyt toisella tavalla, mikä on todella tärkeää elämässä. Yhteisötasolla näemme nyt, miten valtava merkitys on sairaanhoitajilla, opettajilla ja kaikilla muilla, jotka työskentelevät sen varmistamiseksi, että jokapäiväinen elämämme voi jatkua. Normaalissa elämäntilanteessa emme ehkä kiinnitä riittävästi huomiota heihin.

– Kun emme voi huolehtia kaikesta, voisimme henkilökohtaisella tasolla Marian tavoin keskittyä hyvää osaan, kuten Raamatun Martta.

Toivo iankaikkisuudesta on jo nyt keskellämme.

Tällä Hagman viittaa Luukkaan evankeliumista löytyvään kertomukseen, jossa Jeesus kehottaa Martta-nimistä naista olemaan huolehtimatta epäolennaisista ja tekemään kuten sisarensa Maria, joka luotti Jumalan huolenpitoon ja osasi olla murehtimatta turhista.

Hagman toteaa koronaviruskriisin osoittaneen meille paljon siitä, mikä on ja mikä ei ole mahdollista. Nyt on tapahtunut monia asioita, joita muutama kuukausi sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella nykymaailmaan.

– Jeesus kehottaa meitä epävarmuuden keskellä muistamaan aina sen, missä kristityn toivo on. Vaikka ympärillä olisi kaoottinen maailma, Jumalan valtakunta eli Jeesus itse ei katoa minnekään. Toivo iankaikkisuudesta on jo nyt keskellämme, vaikka olemme samalla osa luomakuntaa, joka yhä huokaa ahdistuksissaan.

Omassa elämässään Hagman on vaikeiden vuosien jälkeen päässyt uuteen alkuun. Vaikka menetetty perhe on, ja tulee aina olemaan, osa häntä ja hänen tarinaansa, elämä on tuonut eteen myös uutta. Hagman elää avioliitossa pitkäaikaisen ystävänsä Emma Audaksen kanssa. Tutkijantyö on edelleen jatkunut Åbo Akademissa käytännöllisen teologian alalla.

Askeettien tutkija on puhunut ja kirjoittanut paljon kiitollisuuden tarpeellisuudesta, muttei halua tuputtaa sitä kenellekään.

– On vaikeaa olla kiitollinen silloin, kun on todella vaikeaa. Mutta oma kokemukseni on, että jos on muistanut olla kiitollinen elämän hyvinä päivinä, se kantaa myös silloin, kun vaikeat päivät tulevat. Kiitollisuus voi jäädä ikään kuin osaksi hengellisiä lihaksiamme, jolloin niiden harjoituttamisesta on hyötyä silloin kun on todella raskasta.

Hagman muistuttaa Jeesuksen kehottaneen meitä hyvin kirjaimellisesti ”katsomaan taivaan lintuja”, oppimaan niiden huolettomuudesta.

– Ja jos et tykkää lintujen tarkkailusta, niin katso vaikka koiria, joita ulkoilutetaan pitkin kaupunkeja. Niiden iloisuudesta ja huolettomuudesta voisimme oppia paljon, Hagman hymähtää.

– Kun pysähdymme näkemään elämässä kauneutta, samoin kuin komiikkaa ja rakkauttakin, Jumala täyttää sydäntämme uudella elämällä.

Keitä olivat askeetit?

• Jo Jeesuksen ajan Israelissa asketismi, vetäytyminen eristyksiin muusta maailmasta, kuului osana uskonnonharjoitukseen.
• Asketismi oli erityisen suosittua 300-luvulla. Elettiin ”erämaaisien” ja ”erämaaäitien” kulta-aikaa. Järjestäytyneestä asketismista kehittyi myöhemmin luostarilaitos.
• Nykyään askeettisen elämäntavan noudattajia löytyy etenkin ortodoksisuudesta ja katolisuudesta. Kummassakin perinteessä asketismi on pitkälle kanavoitunut luostareihin.
• Kristinuskon historiassa on tunnettu myös kotiasketismin muoto, jolloin ihminen on vapaaehtoisesti eristäytynyt esimerkiksi rukoilemaan ja paastoamaan omaan kotiinsa.

Artikkeli Erämaan viisautta korona-ajalle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.