Pappisura ei ollut vaihtoehto Vihman kuopukselle, jota musiikki vei jo kouluvuosina. Ja joka basistiksi valmistuttuaan huomasi, että omin laji onkin laulu.

Laulu johdatti Mikon Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijäksi, jonka tuoreimpia rooleja on kirkkoherra Myrskyluodon Maija-musikaalissa.
– 15:tenä näyttelijävuotenani olen tehnyt useamman papinroolin, sotilaita ja ylimysherroja. Kaipa olemuksessani ja luonteessanikin on jotain niihin sopivaa.

Mikko ei ole varsinaisesti huudellut, jos ei peitellytkään, varttuneensa papinperheessä.
– Isosiskoni olivat seurakuntanuoria, minä en. Viikonlopun jälkeen seurakuntalaiset kävivät kertomassa isälle, mitä poika oli puuhannut, vaikken tehnyt kummempaa kuin muutkaan senikäiset.

Hän hymähtää pyrkineensä varhain pois Valkealasta, mutta varsin pian huomanneensa, miten mukava sinne on palata. Vanhemmat, Sakari ja Marjatta Vihma asuvat kirkonkylällä.

Laulu lähti Mikon matkaan jo lapsuudessa. Vihman perheessä joulutervehdyksetkin vietiin yhdessä laulaen.

Lapsuuskodista seuraa myös kristillisyys, joka nyt omassa Espoon kodissa näkyy yhteisenä iltarukouksena 9-, 10-, ja 16-vuotiaiden lasten kanssa. – Juttelemme myös siitä, miten tärkeää on suvaita erilaisuutta, hyväksyä toinen ihminen, olla tälle läsnä.

Papin roolia rakentaessaan Mikko usein muistaa isänsä, tämän ryhdin, ja myös sen, miten isä ilahtui nähdessään poikansa jumalanpalveluksessa kirkon parvella.

Sakari Vihma, 79 puolestaan toteaa: – On liikuttavaa, miten tärkeää Mikolle yhä on, että äiti ja isä ovat katsomossa. Olemme nähneet kaikki hänen esityksensä.

Perheen osallistuminen ei ole itsestäänselvyys enää papin työssäkään. – Meillä molemmilla on ollut onni saada perhe katsomoon. Vuosi vuodelta perheyhteys tuntuu tärkeämmältä. Minän tilalle tulee me yhdessä. Luulen Mikonkin sisäistäneen tämän ajatuksen.

Mikon vaimo, Annina Rubinstein on freelance-näyttelijä. Lapset siis pääsevät seuraamaan vanhempiaan työssä, joskus pakon sanelemanakin.

Poika on nähnyt papintyön vievän isää ihmisen lähelle niin ilossa kuin surussa. Näyttelijä on usein kauempana lavalla, mutta saattaa myös työllään auttaa ihmistä yli synkän virran.
– Parasta on, kun voi tuottaa muille iloa.
– Koen tekeväni arvokasta työtä, ja tiedän isänkin kokeneen niin. Freelancevuosien jälkeen osaan olla kiitollinen kiinnityksestä isossa talossa, joka myös kouluttaa koko ajan.

Sakari Vihma sanoo olleensa nuorena yksisilmäinen tulisielu, mutta elämän ja etenkin lasten perheineen avanneen toisenkin silmän.
– Näyttelijä joutuu perehtymään moninaisiin kohtaloihin ja olemaan vakuuttava itselleen vieraissa elämäntavoissa. Siinä työssä joutuu pohtimaan syvällisesti elämää, kyseenalaistamaan näkemyksiään.
– Meillä ei ole ollut ristiriitaa Mikon, eikä muidenkaan lasten, ammatinvalinnan kanssa.

Mikko arvelee vanhempien jossain vaiheessa toivoneen pojalle helpompaa ammattia. Eipä hän itsekään kuvitellut päätyvänsä näyttelijäksi.
– Menen yhä kaikessa musiikki edellä, mutta pyrin koko ajan kehittymään työssäni. Tanssijaksikin olen jo heittäytynyt.

Sakarin tiedettiin jo pienestä pitäen päätyvän papiksi. Kauppiasvanhemmat eivät, joustavina uskovaisina, poikaa kuitenkaan painostaneet.
– Olen kiitollinen saatuani tehdä niin mieluisaa työtä. En koe pappina olleeni suuri ajattelija tai sielunhoitaja, sosiaalisena henkilönä ennemminkin ihmissuhdetyöntekijä.
– Lapset menevät aina vanhempiensa ohi, Sakari muistuttaa.

Laulunlahjojen ohella kaikki kolme kuulemma päihittävät isän ainakin kädentaidoissa.

Sakari naurahtaa Liisa-tyttären todenneen, että vaikkei kotoa muuta saisi, niin ainakin osaa veisata 500 virttä.

Rukouskin lienee varma kodinperintö. Se saattelee lapsia perheineen kaikkialla.

Artikkeli Papin puvussa, ja vähän näyttelijänkin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.