– Alle 40-vuotiaiden ikäryhmissä ei-uskonnollisuutta pidetään lisääntyvässä määrin normaalina, sosiaalisesti hyväksyttävänä tapana. Nuorimpien, alle 30-vuotiaiden naisten joukossa suomalaiset olivat eurooppalaisessa vertailussa kaikkein vähiten valmiita identifioitumaan uskonnollisiksi, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen kertoo.

Erityisesti nuorten naisten haluttomuus identifioitua uskonnollisiksi tulee heijastumaan nopeasti kristillisen perinteen välittymiseen Suomessa.

Salmisen mukaan kirkon kannalta on huomionarvoista, että millenniaalit eli Y-sukupolveen kuuluvat noin 30–40-vuotiaat ovat tällä hetkellä vähiten uskonnollinen sukupolvi Suomessa. Heidän tapansa suhtautua uskontoon tulee vaikuttamaan moneen kirkon kannalta keskeiseen asiaan lähitulevaisuudessa.

– Erityisesti nuorten naisten haluttomuus identifioitua uskonnollisiksi tulee heijastumaan nopeasti kristillisen perinteen välittymiseen Suomessa. Kun perheenperustamisvaiheessa olevat sukupolvet ovat vähiten uskonnollisia, tämä näkyy väistämättä kasteiden määrässä ja siinä, miten merkittävänä kristillistä kasvatusta pidetään.

Aineellista selviytymistä ja turvallisuutta korostavat arvot eivät ole nuoremmille sukupolville erityisen merkityksellisiä, vaan heillä korostuvat laadulliset, itsensä toteuttamista korostavat arvot.

Salmisen mukaan erityisesti millenniaaleilla kulttuurikristillisyyden merkitys on vähentynyt selvästi. Heistä vain alle neljännes määrittelee itsensä kulttuurikristityksi eli kristillistä perintöä arvostavaksi, mutta ei uskovaksi. Se on pienin osuus eri ikäryhmiä vertailtaessa.

Millenniaaleista kolmannes määrittelee itsensä etsijäksi.

– Heille erityisen ongelmallinen on juuri suhde kristillisyyteen kollektiivisena kulttuuri-identiteettinä. Sen sijaan he eivät vierasta kristinuskoa sen liiallisen hengellisyyden takia. Päinvastoin millenniaaleilla korostuu erityisesti etsijyydelle ominainen suhtautuminen hengellisyyteen, jossa voidaan olla hyvinkin avoimia yleisuskonnollisuudelle. Millenniaaleista kolmannes määrittelee itsensä etsijäksi.

1990-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alussa syntyneet eli Z-sukupolven edustajat puolestaan uskoivat vanhempia ikäryhmiä useammin joukkoon vaihtoehtoisia uskomuksia, kuten näkymättömien maailmojen olemassaoloon tai henkimeedioiden kykyyn välittää tietoa.

Perinteisesti eri ikäluokissa naiset ovat uskoneet miehiä useammin kristinuskon perusoppeihin. Millenniaalien kohdalla on toisin. Tuon ikäluokan naisista esimerkiksi vain alle neljännes (23 prosenttia) uskoo vakaasti tai pitää todennäköisenä sitä, että Jeesus sovitti kuolemallaan ihmisten synnit. Vastaavan sukupolven miehistä luku on kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi (33 prosenttia), mikä on 70–79-vuotiaiden jälkeen toiseksi korkein lukema.

Yhteisö voi tulla todeksi vasta kokemuksellisella tasolla.

Salmisen mukaan miesten ja naisten suhde sosiaaliseen paineeseen ja hegemoniseksi koettuun valtavirtakulttuuriin voivat olla jossain määrin erilaisia. Naiset samaistuvat vahvemmin kulttuuriseen valtavirtaan, kun taas osa miehistä saattaa mieluummin omaksua ”kapinallisen”, vastakulttuurisen asenteen.

– Alle 30-vuotiaat miehet ovat poikkeuksellisen vastaanottavaisia niin kristillisyydelle, vaihtoehtoiselle uskonnollisuudelle kuin uskonnottomuudelle. Jos kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö koetaan hegemonisesti sekulaariseksi, he saattavat tuntea vetoa uskonnollisuuteen, joka antaa heille yksilöllisen, valtavirrasta poikkeavan identiteetin.

Kirkolliset toimitukset ja kristillinen perinne ovat olleet jo pitkään tärkeä syy kirkkoon kuulumiselle. Sen sijaan kirkon merkitys uskon ja hengellisyyden henkilökohtaisen merkityksen välittäjänä koetaan nykyään ohueksi.

– Tästä kertoo myös se, että kirkosta eroamisen keskeisenä syynä korostuu uskon puutteen ohella kirkkoinstituution kokeminen henkilökohtaisesti merkityksettömäksi. Yhteisö voi tulla todeksi vasta kokemuksellisella tasolla, Veli-Matti Salminen huomauttaa.

Erilaisten uusien, luterilaisen kirkon sisällä toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen lukumäärä ja kävijämäärä kasvaa samaan aikaan kun luterilaisten seurakuntien jumalanpalveluksiin osallistuminen vähenee. Näiden jumalanpalvelusyhteisöjen tilaisuuksissa on yhteensä satoja tuhansia käyntejä vuodessa. Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki toteaa tämän kertovan sekä yhteisöjen tarpeesta että valinnanvapauden merkityksestä.

Jumalanpalvelusyhteisöt koetaan elävinä ja nuorekkaina.

Uusissa yhteisöissä keskeinen kirkon uudistamisen lähtökohta on ollut se, että kirkko on yhteisö, ei instituutio.

– Käytännössä tämä on merkinnyt muun muassa seurakuntalaisten tavanomaista laajempaa osallistumista toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tällä on yhteys siihen, miten vahvana he kokevat jäsenyytensä yhteisössä ja mikä on sitoutumisen aste. Nämä jumalanpalvelusyhteisöt koetaan elävinä ja nuorekkaina, Salomäki sanoo ja toteaa joitain vuosia sitten laaditun kirkon tulevaisuuskomitean mietinnön korostaneen, että seurakuntien tulee tukea ja kehittää sen sisällä toimivia jumalanpalvelusyhteisöjä.

Salomäen mukaan uusista jumalanpalvelusyhteisöistä tehdyt havainnot on syytä ottaa huomioon kirkon toimintamuotoja kehitettäessä.

– On syytä miettiä, miten seurakuntalaisten osallisuus voi nykyistä laajemmin toteutua seurakunnan eri työmuodoissa. Nykyäänhän luterilaisissa seurakunnissa palkatut työntekijät suunnittelevat ja toteuttavat edelleen suuren osan työstä.

Kirkon osallistuminen ympäristö- ja ilmastotyöhön saa kannatusta sekä kirkon työntekijöiltä että suomalaisilta ylipäänsä. Kirkon aktiivisuutta ilmastopolitiikassa ja kestävään elämäntapaan kannustamisessa toivovat niin aktiiviset kirkossakävijät, yhteyttä Jumalaan luonnossa kokevat kuin ne, jotka haluaisivat parantaa vähemmistöjen asemaa kirkossa. Eniten tämä näkökulma korostuu viimeksi mainituilla.

– Ilmastonmuutokseen vaikuttamisessa, kuten myös tasa-arvon edistämisessä, kirkko toimii ja vaikuttaa yhteisönä. Näiden teemojen avulla kirkko voi myös puhutella yksilöitä ja avata uusia aktiivisia kanavia vapaaehtoisille jo tarjolla olevien vakiintuneiden toimintamuotojen lisäksi. On tärkeää, että tällainen työkenttä hahmottuisi seurakunnalle yhteisenä jäsenyydestä riippumatta ja siihen osallistumiseen on mahdollisimman matala kynnys, Salminen sanoo.

Artikkeli Nuorten naisten uskonnollisuus vähentynyt jyrkästi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Uudessa luentosarjassa käsitellään kristillisen uskon ydinteemoja. Kullekin kerralle on oma aiheensa.

Kohderyhmänä ovat etsijät, pohtijat ja ne, jotka miettivät, mitä järkeä uskossa ja kirkon elämässä oikein on ja mihin ne perustuvat.

– Nyt on tarkoitus vastata sisällöstä käsin haasteeseen, joka koskee kristillisen uskon ymmärrettäväksi tekemistä tässä ajassa. Monestihan kirkkoa kritisoidaan juuri siitä, että siellä vain toimitetaan käsittämättömiä rituaaleja ja että ajattelu on täysin yhteen sopimaton modernin maailmankuvan kanssa, miettii Väätäinen.

Toisaalta myös ajatellaan, ettei kirkon edustama usko ole merkityksellinen tai kosketa omaa elämää ja uskonkäsityksiä. Nämä kaikki haasteet aiotaan nyt kohdata ja ottaa vakavasti.

Tarkoitus on antaa ajatteluun uusia välineitä.

– Jos termeistä ja liturgiasta ei saa otetta, usko ja jumalanpalvelus­elämä jäävät vieraaksi eivätkä tunnu omalta. Kun pääsee sanojen taakse, ymmärtää paremmin mistä on kysymys, Väätäinen toteaa.

Hän toivoo antavansa kuulijoille ajattelemisen aihetta ja osaavansa vastata esiin nouseviin miksi-kysymyksiin.

– Saarna ei ole oikea paikka tällaiseen pohdiskeluun, mutta opettaminen on osa papin työtä, Väätäinen perustelee uuden luentosarjan tarvetta.

Luentosarja palvelee esimerkiksi aikuisrippikoululaisia, kristittyjä tai uskoon kääntyneitä maahanmuuttajia sekä niitä aivan tavallisiakin seurakuntalaisia, jotka toivovat voivansa jotenkin palata oman rippikoulunsa teemoihin tai muuten pohtia ja saada syvempää tietoa uskonasioista.

Väätäisen mukaan tavoitteena on laaja osallistujapohja. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua eikä ole välttämätöntä osallistua kaikkiin. Listasta voi valita itseään kiinnostavan aihealueen.

Kevään ja ensi syksyn aikana keskustellaan muun muassa kolmiyhteisen Jumalan käsitteestä, kirkosta hengellisenä yhteisönä, kasteesta, ehtoollisesta ja rukouksesta.

Sarja päättyy Raamatun ja sen tulkinnan pohdiskelemiseen. Väätäisellä on ajatus siitä, että vuoden kuluttua sarja jatkuisi laajempana Raamatun tutkiskellulla.

– Tarkoituksena on avata seurakunnan elämän ja kirkon uskon taustalla olevia perusteita ja ajattelua eli tehdä uskoa ymmärrettäväksi tässä ajassa kohdaten ihmisten kysymykset, Väätäinen tiivistää.

Syvemmälle kirkon uskoon -luennot Keltinmäen kirkossa kerran kuussa keskiviikkoisin klo 18. 

20.2. Kolmiyhteisen Jumalan salaisuus 
27.3. Kirkon olemus: hengellinen yhteisö 
24.4. Kaste luo kristityn identiteetin 
29.5. Ehtoollinen – kirkon yhteinen aarre 
4.9. Messu – Jumalan kansan juhla 
25.9. Mitä rukous on? 
30.10. Raamattu ja sen tulkinta

Artikkeli Uskon sisältö avautuu sanojen takaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Räty ajatteli, että voisi olla eheyttävää tuoda luvan kanssa vihaisuutta esille ja nimenomaan kirkossa, koska usein ajattelemme, että olisi väärin olla vihainen Jumalalle.
– Erehdymme luulemaan, että vihaisuus Jumalaa kohtaan tarkoittaisi sitä, että olemme hänestä etäällä ja jotenkin väärillä poluilla. Jumalalle vihaisella on kuitenkin kohde, Jumala, ja minkä tahansa tunteen tuominen Hänelle on myös luottamusta ja uskoa.

Armo tulee todeksi siinä, että Hän ottaa vastaan eikä hylkää, vaikka emme olisikaan kiitollisia, eikä meillä olisi hyviä tunteita Jumalaa kohtaan.

Musiikilla on vahva osuus Huuda Jumalalle -messussa. Musiikista vastaavat kanttori Marianna Pellinen ja itkuvirsiin perehtynyt Jaana Luomajoki.

Ti 16.10. klo 18 Huuda Jumalalle -messu Kouvolan Keskuskirkossa
Mukana huutamassa: sairaalapastori Mia Räty, pastori Satu Leino, kanttori Marianna Pellinen ja itkijä Jaana Luomajoki.

Artikkeli Huuda Jumalalle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.