Miksi ja milloin ehtoollista vietetään?

– Ehtoollinen on Jeesuksen asettama pyhä ateria, kasteen lisäksi toinen luterilaisen kirkon sakramenteista. Ehtoollinen perustuu siihen, että viimeisenä iltanaan Jeesus vietti opetuslastensa kanssa tällaisen aterian, jakoi viinin ja leivän, Klapuri kertoo.

Jumalanpalvelusta, jossa jaetaan ehtoollinen, sanotaan messuksi. Käytännössä messua vietetään joka sunnuntai vähintään yhdessä seurakunnan kirkoista. Vuoden suosituin ehtoollispäivä on kiirastorstai – päivä, jolloin Jeesus asetti ehtoollisen.

Kuka voi tulla ehtoolliselle?

Kaikki kirkon jäsenet. Moni ei tiedä, että myös lapset voivat osallistua ehtoolliselle esimerkiksi vanhemman tai kummin kanssa. Klapuri vakuuttaa, ettei ehtoollinen vaadi osallistujaltaan mitään, vaan sinne voi tulla monenlaisella mielellä, sellaisena kuin on.

Mitä lapset tekevät ehtoollisella?

Lapset voivat osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhemman tai muun aikuisen kanssa tai vaihtoehtoisesti ehtoollista jakava pappi voi siunata heidät. Mitään tiettyä ikärajaa ehtoolliselle ei ole.

– Haluaisin rohkaista vanhempia siihen, että lapsetkin pääsisivät osalliseksi tästä kirkon aarteesta. Lapsille riittää, kun he tietävät, että ehtoollisella muistetaan Jeesusta, Klapuri sanoo.

Miten ehtoollisella toimitaan?

Ehtoollista ei tarvitse jättää väliin, vaikka siihen liittyvät tavat eivät olisikaan tuttuja, sillä pappi johdattaa kyllä tilannetta eteenpäin. Nykyään ehtoollinen jaetaan lähes aina jatkuvan pöydän periaatteella. Se tarkoittaa sitä, että saatuaan ehtoollisen ehtoollisvieras poistuu, ja seuraava tulee tilalle. Ehtoolliselle tultaessa polvistutaan, ja samalla voi tehdä ristinmerkin.

Ehtoollisleivästä saa parhaiten otteen, kun kämmenistä muodostaa kupin, johon pappi laittaa leivän, ja josta se on helppo poimia sormilla suuhun. Tällä hetkellä jokainen ottaa hygieniasyistä itse viinipikarinsa. Pappi kaataa viinin, ja se juodaan itse.

Jos pappi on jakamassa ehtoollista yksin, hän voi käyttää myös astiaa, jonka keskellä on viinimalja ja reunoilla leivät. Tällöin pappi kastaa leivän viiniin ja antaa sen ehtoollisvieraalle.

– Ehtoollisella ollaan toki pyhän äärellä ja sitä korostetaan erilaisilla perinteillä. Silti tämäkin on inhimillistä toimintaa, eikä haittaa yhtään, jos leipä tippuu tai pikari kolahtaa lattialle. Klapuri vakuuttaa.

Ketä siellä käy?

Tavallisessa sunnuntaijumalanpalveluksessa suurin osa osallistujista käy ehtoollisella. Sen sijaan erilaisissa erikoistilaisuuksissa, kuten konfirmaatiossa, moni jää ehtoollisen ajaksi penkkiin istumaan. Klapuri toivoo, että jokainen tuntisi itsensä tervetulleeksi, vaikka edellisestä ehtoollisesta olisikin jo vierähtänyt aikaa.

Mitä pappi ajattelee ehtoollisesta?

– Minulle ehtoollinen merkitsee vahvistusta ja iloa. Silloin tuntuu, että olen matkalla ja tämä on matkaevääni, Klapuri pohtii.

Hän kertoo miettineensä paljon myös ehtoollisen jatkuvuutta.

– Ehtoollista vietetään joka ikinen sunnuntai ympäri maailmaa. Luterilaisessa kirkossa ajatellaan, että Kristus on ehtoollisella todellisesti läsnä. Siitä on hyvä lähteä arkeen ja viikon töihin.

Artikkeli ”Ei haittaa, jos leipä tippuu tai pikari sattuu putoamaan” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sahlberg on osa 200 aktiivisen vapaaehtoisen joukkoa, joka auttaa pitämään Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön pyörät pyörimässä. Hän erottuu joukosta ikänsä ja sukupuolensa perusteella, sillä suurin osa diakoniatyön vapaaehtoisista on eläkeikäisiä naisia. Sahlberg uskoo, että toiminta kaipaa lisää miehiä ja nuoria, sillä diakoniatyön asiakkaille vapaaehtoisten monimuotoisuus on etu. Sahlberg tietää, että auttaminen tuo hyvää mieltä myös auttajalle.

-Jos haluaa tehdä jotain tähdellistä, niin tänne vain! Kun on avuksi toiselle ihmiselle, saa myös itselleen hyvän fiiliksen, Sahlberg vakuuttaa.

Hän arvostaa sitä, että diakoniatyöntekijät kunnioittavat vapaaehtoisia ja muistavat usein kertoa, miten suuri merkitys vapaaehtoistyöllä on seurakunnalle.

– Ilman meitä tämä ei pyörisi.

Vapaaehtoistyön konkari

Sahlberg kertoo lähteneensä mukaan seurakunnan vapaaehtoistyöhön vähän vahingossa. Hän oli jo pitkään toiminut A-killassa, ja kun seurakunnan työntekijät kysyivät miestä mukaan myös diakoniavapaaehtoiseksi, Sahlberg ei nähnyt syytä kieltäytyä.

– Toiminnassa käy mukavia ihmisiä, ja vapaaehtoisilla on hyvä porukka, hän sanoo.

Sahlberg huomauttaa, että vapaaehtoistyössä sitoutumisella on suuri rooli. Esimerkiksi diakoniaruokailujen osalta vuorot sovitaan etukäteen. Tähän asti vapaaehtoisia ei ole kuitenkaan tarvinnut erityisesti houkutella mukaan.

– Moni pikemminkin harmittelee sitä, ettei saa niin paljon vuoroja kuin haluaisi, Sahlberg nauraa.

Vaikka koronatilanne laittoi toiminnan tauolle, Sahlberg uskoo, että diakoniatyön vapaaehtoiset jaksavat pitää motivaation työtä kohtaan korkealla. Monilla on halu auttaa, ja vapaaehtoistyö tarjoaa merkittävää sisältöä myös auttajan omaan elämään.

Arkisia kohtaamisia

Välillä vapaaehtoistyöhön kuuluu myös eräänlaista arjen pappeutta. Jos diakoniatyöntekijä ei syystä tai toisesta pääse paikalle, Sahlberg huolehtii, että ennen ruokailua lauletaan tuttu ruokalaulu ja lukee tarvittaessa pienen tekstin. Hän ei tee työstään numeroa, mutta arvelee hetken mietittyään vapaaehtoisten tarjoavan tärkeää tukea ja turvaa.

– Monelle esimerkiksi diakoniaruokailu on tärkeä hetki, eiväthän he muuten tulisi paikalle viikko toisensa jälkeen.

Kun Sahlberg itse ensimmäisen kerran aloitti vapaaehtoisena, rutiinit ja sisältö päiviin olivat todella tärkeitä, sillä hänellä on takanaan pitkä päihdetausta.

– Aluksi oli todella tärkeää olla selvät sävelet jokaiselle päivälle. Nykyään en tarvitse vapaaehtoistyötä enää rutiinien takia, vaan siitä on tullut muulla tavoin merkittävä osa elämääni.

Seurakunnan diakoniaruokailuissa käy eniten eläkeläisiä, A-killassa puolestaan kaikilla on ollut ongelmia päihteiden käytön kanssa. Samanlaiset kokemukset auttavat puhumaan asioista, mutta Sahlbergin mukaan killassakin keskustellaan silti enimmäkseen arkisista asioista. Ja juuri siihen vapaaehtoistyön merkitys hänen mielestään kiteytyykin – kohtaamisiin ja arjen jakamiseen.

Artikkeli Vapaaehtoistyöntekijä on arjen pappi ja olkapää, johon nojata julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.