He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?” Luuk. 24:28-32

Tunnistamisen hetki

On mahdollista, että yhdessä syöminen herätti oppilaiden muistot. Kenties leivän murtaminen toi mieleen vain jokunen päivä sitten vietetyn yhteisen aterian ennen Jeesuksen vangitsemista ja ristiinnaulitsemista. Silloinkin Jeesus jakoi siunatun ja murretun leivän ystävilleen, jotka olivat syömässä hänen kanssaan.

Tuosta ateriasta oli kulunut vain vähän aikaa, mutta sen jälkeen oli tapahtunut paljon. Jeesus oli pidätetty, tuomittu, teloitettu ja haudattu. Yhteinen juhla oli vaihtunut menetykseen, pelkoon ja epätietoisuuteen. Kun Jeesuksen haudalla käyneet naiset olivat kertoneet tyhjästä haudasta ja enkeleistä, tunteiden joukkoon oli tullut syvä hämmennys. Todennäköisesti monet kysymykset pyörivät oppilaiden päässä. Ehkä unet olivat jääneet vähiin. Vähempikin riittäisi viemään Emmauksen tien kulkijoiden tarkkaavaisuuden ja huomiokyvyn. Ei ollut ihme, että Jeesus jäi tunnistamatta. 

Muutamaa päivää aikaisemmin Jeesus oli pyytänyt oppilaitaan syömään hänen muistokseen. Nyt he söivät yhteistä, murrettua leipää. Kenties tämä herätti muistot ja auttoi oppilaita tunnistamaan Jeesuksen.

Haavat

Jotkut ovat esittäneet, että Jeesuksen haavat olivat ratkaiseva tekijä tunnistamisessa. Yhteisen matkan aikana vielä piiloon jääneet ristiinnaulitsemisen jäljet tulivat näkyville, kun Jeesus käsitteli leipää. Ajatusta haavojen merkityksestä tunnistamisessa tukee se, että jo muutaman jakeen päässä evankelista Luukas kertoo, että Jeesus näyttää nimenomaan kätensä ja jalkansa ilmestyessään oppilailleen.

Ehkä haavojen näkeminen aterialla palautti oppilaiden mieleen sen, mitä Jeesus oli puhunut heille matkalla Emmaukseen. Luukas on nostanut Jeesuksen puheista Messiaan kärsimyksen sitaattiin asti: ”Juuri niinhän Messiaan pitikin kärsiä.” Oppilaat olivat kuulleet tämän, ja leivänmurtamisen hetkellä he näkivät kärsimyksen jäljet.

Mistä kirkko tunnetaan

Kirkon sanotaan olevan Jeesuksen ruumiin maan päällä. Tunnistetaanko ruumis samoista asioista kuin sen pää?

Leivän murtaminen on kirkon ytimessä. Alttarin sakramentti kokoaa ja lähettää Jeesuksen oppilaat. Jeesus ruokkii seuraajansa ja lähettää heidät palvelemaan maailmaa sanoilla ja teoilla. Ehtoollisella muistetaan yläsalin ja Emmauksen aterioita ja eletään jo todeksi taivaallista juhlaa.

Ilman alttarin sakramenttia kirkko olisi tunnistamaton. Samoin se olisi tunnistamaton ilman ”liturgiaa liturgian jälkeen” eli lähetettyjen Kristuksen seuraajien monimuotoista palvelua ja todistusta. Kirkko on tunnistettavissa, kun se on vieraanvarainen, ruokkii nälkäiset, rakentaa rauhaa, luo yhteyttä ja pysyy liikkeellä.

Kirkko Kristuksen ruumiina on tunnistettavissa, kun sen haavat ja haavoittuvuus näkyvät. Elämä ihmisenä löi näkyvät jälkensä Jeesukseen. Joskus on todettu, että haavat olivat ainoa asia, jonka Jeesus vei maan päältä mukanaan taivaaseen. Myös Kristuksen seuraajat kantavat haavoja. Näiden haavojen näkyminen ja hyväksyminen rohkaisee muita haavoittuneita liittymään joukkoon. Haavojen peittäminen johtaa kirkkoon, joka ei näytä Kristukselta vaan on kova, itseriittoinen ja kylmä.

Kirkko on tunnistettavissa, kun se tekee tunnetuksi Kristusta pikemmin kuin itseään. Kirkko on kirkko, kun se viittaa itsestään pois, kun se ei etsi näkyvyyttä ja kiitosta itselleen vaan lähettäjälleen. Hyvin toimiva kirkko havahduttaa ihmiset näkemään toisaalta leipää murtavan ja haavoitetun Kristuksen, toisaalta nälkäiset ja haavoitetut ihmiset sekä muun luomakunnan.

Suuntautuminen ulospäin tukee myös sisäistä yhteyttä. Yhteisen pöydän puute on kirkolle ja kristityille todellinen ongelma, jota ei voi eikä saa selittää pois. Ongelma tulee ratkaista. Usein missio on auttanut eri kirkkojen ja yhteisöjen kristittyjä löytämään toisensa yhteisessä tehtävässä. Missio ja kirkko ovat maailmanlaajuisia. Lähetys ja ekumenia tarvitsevat ja tukevat toisiaan.

Ainoa, joka ei tiedä

Emmauksen tien kertomukseen sisältyy toteamus, jossa on nähtävissä tilannekomiikkaa. ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut”, totesivat oppilaat Jeesukselle, jota he eivät olleet vielä tunnistaneet. Mitä ajatteli näistä sanoista Jeesus, joka oli mitä syvimmällä tavalla tilanteen kokemusasiantuntija ja ainoa, joka tiesi tapahtumien merkityksen?

Lähetetyn kirkon on hyvä muistaa tämäkin Emmauksen tien opetus. Jeesuksen seuraajien ymmärrys todellisuudesta on aina hämärämpi kuin Jeesuksen itsensä. Lähetetty kirkko kulkee yhä Emmauksen tietä Jeesuksen seurassa. Se tietää tarpeeksi voidakseen kulkea uusiin maisemiin kertomaan hyvää sanomaa ja palvelemaan, mutta se on jatkuvasti myös oppilaan asemassa. Oppilaan aseman ymmärtäminen luo solidaarisuutta koko ihmiskuntaa ja luomakuntaa kohtaan.

Lähetetyn kirkon on syytä kuunnella Jeesusta ja ottaa vastaan ravinto, jonka hän tarjoaa. ”Jää meidän luoksemme. Päivä on kääntymässä iltaan.”

Artikkeli Murrettua leipää ja haavoja – toinen pääsiäispäivä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.