Sukuyhteys muodostuu siten, että kirkonrakentajista viimeisen, Erkki Leppäsen, pojanpoika Gabriel Leppänen muutti aikanaan Jyväskylästä Korpilahden, Muuramen ja Hämeen kautta Varsinais-Suomeen. Sauli Niinistön mummo Hilma Heimo oli Gabriel Leppäsen tytär.

Presidentti kertoo suhtautuvansa suurella kunnioituksella esi-isiensä elämän­työhön.

Rakentaminen on aina vaatinut tekijöiltään uskomattomia suorituksia.

Kuuluisin Niinistön esi-isistä, ensimmäinen ja tunnetuin rakentaja Jaakko Klemetinpoika, oli syntyjään ilmeisesti Saarijärven Lannevedeltä. Hän oli palvellut ennen rakentajauraansa ruotusotilaana Saarijärven Kuukkajärvellä, eli nykyisen Uuraisten seudulla. Jo sotilasaikanaan Leppänen valittiin Saarijärvellä kellotapulin korjaustöiden tekijäksi.

Sen jälkeen hän sai ilmeisesti oppia nykyisin Kuopioon kuuluvaan Karttulaan ja Jyväskylään kuuluvaan Korpilahteen kirkot toteuttaneelta, pohjoissavolaiselta kansanmestari Arvid Junkkariselta. Klemetinpoika Leppäsen johdolla uusittiin 1757–1758 Jämsän kirkon katto ja korjattiin Laukaan 1680-luvulla rakennettua kirkkoa.

Sittemmin Jyväskylän Vesangalle pitäjännikkariksi muuttaneen Leppäsen ehdottomasti tunnetuin työ on Petäjäveden vanha kirkko, joka valittiin vuonna 1994 Unescon maailmanperintöluetteloon. Petäjäveden pyhättö on edelleen ainoa suomalainen kirkkorakennus Unescon listoilla.

– En ole vielä päässyt vierailemaan Petäjäveden vanhassa kirkossa, mutta täytyypä laittaa nyt sekin listoille, hymähtää Sauli Niinistö.

Kädentaidot periytyivät Leppästen suvussa, sillä Klemetinpojan poika Jaakko toteutti ensin tapulin Korpilahden kirkkoon ja rakensi sitten vuonna 1775 Jyväskylän kappelin puukirkon.

Petäjäveden vanhaa kirkkoa huomattavan paljon muistuttanut Jyväskylän kappelin kirkko sijaitsi nykyistä pääkirjastoa vastapäätä olevalla tontilla. Se oli Jyväskylän toinen kirkko, jonka rakentajaksi Leppänen vuonna 1774 valittiin 3 300 riikintaalerin urakkapalkalla.

Leppänen toteutti kirkon suvun tapaan mukaan täysin oman näkemyksensä mukaisesti, maalaamattomaksi ja paanukattoiseksi ristikirkoksi. Kolme vuotta valmistumisen jälkeen hän sai toteutettavakseen sen vierelle myös kellotapulin.

Luotto Leppäsen osaamiseen oli Jyväskylässä vankkaa. Tuomiokapitulin kyseltyä seurakuntalaisilta tapulin piirustusten perään lähettivät jyväskyläläiset heille kirjeen, jossa todettiin: ”Ei tässä sen kummempia piirustuksia tarvita. Kyllä Leppänen tietää tehdä tapulin muutenkin”.

Kirkkorakennusten tunnettu tuntija Heikki Klemetti arvioi myöhemmin, että Leppäsen Jyväskylään toteuttama tapuli oli hyvin harvinainen, sillä sen kaltaisia löytyi Suomesta vain kolme muuta, Petäjävedeltä, Loviisasta ja Luhangalta.

Kun Jyväskylän kappelikirkkoa korjattiin sisältä vuonna 1813, urakan toteutti suvun kolmas rakennusmestari Erkki Leppänen, yhdessä puuseppä Mooses Förstin kanssa.

Rakennustaiteellisesta arvostaan huolimatta Jyväskylän kappelikirkko purettiin vuonna 1888 uuden kaupunginkirkon valmistuttua. Vanhasta on säilynyt tiettävästi vain muutama, Keski-Suomen museossa säilytettävä valokuva.
Paikalla Cygnaeuksen puistossa on nykyään nelisivuinen muistomerkki, jonka ensimmäisellä sivulla todetaan: ”Jyväskylän kappeliseurakunnan kirkon rakensi Jumalan kunniaksi tälle alueelle v. 1775 ja tapulin Jaakko Jaakonpoika Leppänen, kirkonrakentaja Vesangan kylästä”.

Pauli Blomstedtin ja Gunnar Finnen suunnitteleman muistomerkin paljastustilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan kesäkuussa 1938 presidentti Kyösti Kallio ja rouva Kaisa Kallio.

Sauli Niinistö huomauttaa, että vaikka Leppäset olivat aikanaan poikkeuksellisen osaavia rakentajia, eivät he olleet ainoita itseoppineita taitajia.

– Ilman kykyä nikkaroida ja osata tehdä itse monenmoista ei kukaan olisi voinut elämässään tuolloin menestyä. On siis ollut pakkokin osata toteuttaa käsillään, kunnostaa ja rakennella, Niinistö muistuttaa.

– Tällä hetkellä en tiedä, että suvussamme olisi erityistä rakentamistaidon osaamista, mutta se että kykenee tekemään itse ja itsenäisesti, on kyllä edelleen kannatettavaa ja tarpeellista, meidänkin ajassamme.

Sukututkimusta ylipäänsä presidentti luonnehtii kiinnostavaksi ja mieltä avartavaksi harrastukseksi.

Etenkin hänen isänsä Väinö Niinistön sukuhaaroissa seurojen toiminta on edelleen vilkasta.

– Isäni puolella ollaan sukutoiminnassa hyvinkin aktiivisia. Seuraan tätä tiivistä kanssakäymistä suurella mielenkiinnolla. Ja aina välillä vastaan tupsahtaa eteen uusiakin sukulaisia. Ne ovat jänniä kohtaamisia.

Leppästen lisäksi Niinistön keskisuomalaisiin esi-isiin kuuluu sukututkimuksen yhteisöpalvelu Geni.comin tietojen perusteella sellaisia sukuja kuten Huhtala, Wassio, Keljo, Heinälampi ja Äijälä.

Se mitä tarvitaan eniten, on henkinen, sisäinen vahvuus.
Ja samalla on hyvä osata arvostaa myös työnsä jälkeä.

Osa Niinistön esi-isistä oli Jyväskylän seudun suurten talojen isäntiä, joiden sukunimet ovat tuttuja myös nykyisten kaupunginosien nimistöstä.

Leppäset ja paikallisyhteisöt, joille he työskentelivät, rakensivat omana aikanaan vähillä aineellisilla voimavaroilla komeita ja kestäviä kirkkorakennuksia. Mitä me nykyaikana voisimme oppia näiltä menneiltä sukupolvilta?

– Rakentaminen on aina vaatinut tekijöiltään uskomattomia suorituksia. Monien historiallisten rakennusten kohdalla nykyihminen voi vain äimistellä työn jälkeä, Sauli Niinistö vastaa.

– Voisimme oppia ainakin sen, ettei elämän peruspilarien tarvitse olla näyttäviä. Se mitä tarvitaan eniten, on henkinen, sisäinen vahvuus. Ja samalla on hyvä osata arvostaa myös työnsä jälkeä.

”Sukututkimus kertoo, mistä olet tullut”

Suomen tasavallan presidenttien juuria ja muitakin sukuja tutkinut Tampereen yliopiston yliopistotutkija, dosentti Tiina Miettinen sanoo, että presidenttiemme sukupuista löytyy sekä yhteneväisyyksiä että erikoisuuksia tavallisiin kansalaisiin nähden.

– Sellainen erityispiirre niissä on, että ensimmäisten presidenttien sukujuurista löytyy paljon aatelisia tai säätyläisiä. Ensimmäiset presidentit nousivat siis herrasväen joukosta.

Säätyläisiin voidaan lukea presidenteistämme sukututkijan mukaan Kaarlo Juho Ståhlberg, Lauri Kristian Relander, Pehr Evind Svinhufvud ja Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Kolmen ensimmäisen, Ståhlbergin, Relanderin ja Svinhufvudin jälkeen ensimmäinen presidentti, joka tuli tavallisen maalaisväestön keskuudesta, oli Kyösti Kallio.

– Sen jälkeen meni pitkään, että saimme presidentin, jonka juuret olivat tilattomissa ja työväestössä. Hän oli vuonna 1982 valtaan noussut Mauno Koivisto, valottaa Miettinen.

Yllättävin sukutausta, jonka tutkija on presidenttien juurista, löytänyt liittyy Kyösti Kallioon.

– Kallion sukujuuret olivat sikäli yllättävät, että ne menevät moneen kertaan samaan henkilöön eli 1500-luvulla eläneeseen Ylivieskan Knuutti Juurikoskeen. Hän on jopa 20 kertaa Kallion esi-isä.

– Kallion sukujuuret ovat toisin sanoen suppealla alueella, toisin kuin monien muiden presidenttiemme.

Sauli Niinistön juuret johtavat hänen äitinsä puolelta keskisuomalaisiin kirkonrakentajiin. Miettinen sanoo, että kirkonrakentajat olivat aikansa yhteiskunnassa arvostettua ja luottamusta herättänyttä väkeä.

– Kirkolla oli aikanaan tärkeä merkitys ja itse kirkkorakennus yhdisti koko pitäjän väestöä. Niiden tekijät, rakennusmestarit, olivat todellisia ammattimiehiä ja alansa huippuja.

Leppästen lisäksi tunnettuja kirkonrakentajasukuja Suomessa olivat muun muassa Kuorikosket, Hakolat ja Piimäset. Myös yksittäisillä kirkonrakentajilla oli työmailla mukanaan oppipoikia, jotka omaksuivat osaamisen vanhemmilta mestareilta.

– Usein se meni juuri näin, että rakennustaito pyrittiin siirtämään sukupolvelta toiselle käytännön oppimisen kautta, Miettinen toteaa.

Sauli Niinistö ei sukututkijan mukaan ole ainoa presidenteistämme, jolla on juuria nykyisen Keski-Suomen alueella.

– Ainakin Martti Ahtisaarella menee sukuyhteys 1700-luvulle Laukaaseen. Hänen esivanhempiaan olivat muun muassa torppari Erkki Heikinpoika Pietiläinen ja Maria Simontytär Sparf, jotka olivat syntyneet Jyväskylän maaseurakunnassa.

Lisäksi pohjoissavolaissyntyisellä Urho Kekkosella on Miettisen mukaan sukujuuria 1700-luvun Laukaaseen ja Rautalammille.

Ylipäänsä presidenttien ja muiden tunnettujen suomalaisten sukujuurien kiehtovuuden tutkija otaksuu nousevan siitä tosiasiasta, ettei Suomella ole omia kuninkaallisia.

– Sukujuuret ja -taulut ovat merkittävässä asemassa kuningaskuntien kertomuksissa. Meillä taas presidentit ja mikseivät muutkin julkkikset ovat ikään kuin näitten kuninkaallisten sijaisia.

Ylipäänsä sukututkimuksen kiehtovuus syntyy Miettisen mukaan yleensä siitä, että sen perusteella voidaan sanoa kuuluvansa johonkin ja tietää, mistä on tullut. Globalisoituvassa ja monikulttuurisemmaksi muuttuvassa maailmassa tarve tuntea juurensa ei yllättäen olekaan hävinnyt, vaan jossain määrin jopa lisääntynyt.

– Sukujuuret kiinnittävät ihmisen jonnekin arkielämää pidemmälle ja antavat tukea kohdata tulevat haasteet. Mielestäni juuri Sauli Niinistö kiteytti tämän todella hyvin todetessaan vuonna 2008, että ”pieni suku on sitä tärkeämpi mitä pienemmäksi maapallo käy.”

– Mitä enemmän maailma kaupungistuu ja ihmiset muuttavat, sitä enemmän sukututkimus alkaa yleensä kiinnostaa. Sillä rakennetaan omaa identiteettiä levottomassa maailmassa, tulkitsee Tiina Miettinen.

Voiko netin tietoihin luottaa?

Enää ei suvustaan tietoa etsivien tarvitse edes mennä penkomaan vuositolkulla arkistoihin, sillä netissä on helppokäyttöisiä sukututkimuksen yhteisöpalveluja. Mutta voiko niissä oleviin tietoihin luottaa, yliopistotutkija, dosentti Tiina Miettinen?

– Ne ovat lähinnä viihdettä ja tietojen taso vaihtelee, koska niihin voi kuka tahansa syöttää sukututkimustietojaan, eikä lähteitä ole aina merkitty.

– Minusta paras on Geni.com, jossa suku muodostaa valtavan verkoston, ja siellä voi vaikka tarkistaa onko sukua presidenteille tai kuninkaallisille. Kunhan vain muistaa, etteivät nämäkään tiedot ole aina satavarmasti luotettavia, muistuttaa Miettinen.

Sukututkimusta aloittelevalle tutkija suosittelee ensimmäisenä opaskirjojen lukemista tai sukututkimuskurssille menemistä. Tärkeää on Miettisen mukaan tunnistaa, miten luotettava tieto syntyy ja millaisten asiakirjojen sekä lähteiden perusteella voi tehdä luotettavaa tutkimusta.

Entäpä onko dna-testi välttämättömyys?

– En sanoisi niin, sillä jokaisen tulee tehdä se päätös itse. Kannattaa kuitenkin muistaa, että dna-testistäkin saa eniten irti, kun sen pohjalla on perinteistä, asiakirjojen avulla tehtyä sukututkimusta.

Tärkeimmät lähteet:
Onni Repo: Jyväskylän kunnan historia (1937),
Tiina Miettinen: Tasavallan juuret (2017),
Riikka Miettinen ja Ella Viitaniemi (toim.): Reunamailla (2018), Heikki Vuorimiehen ja Raili Ala-Haaviston haastattelut

Artikkeli Kirkonrakentajien jälkeläinen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Miehet huoltavat ulkonäköään aiempaa enemmän, mutta heidän keskimääräinen peilin edessä käyttämänsä aika ei vaihtele dramaattisesti eri ikäryhmissä.

– Miehet kiinnittävät huomiota esimerkiksi kasvojen hoitoon, ja miehille suunnattujen kauneudenhoitotuotteiden tarjonta on kasvanut, Pajunen kertoo.

Teinipojalla aamu- ja iltatoimiin kuluu keskimäärin 10 minuuttia ja keskiverto suomalainen teinityttö käyttää peilin edessä kolme varttia päivässä. Tästä eteenpäin naisilla laittautumisaika vähenee iän myötä siten, että keski-ikäiset käyttävät siihen enää vartin verran päivässä. Kun katsotaan keskiarvoja, naisen elämästä kuluu keskimäärin vuosi laittautumiseen.

Pajunen pitää nuorten tyttöjen peilin edessä käyttämää aikaa melko isona.

– Se ei johdu kuitenkaan siitä, että he olisivat poikia turhamaisempia. Peilin edessä käytetty aika kertoo siitä, että heihin kohdistuu ulkonäköodotuksia. Se on rationaalista käytöstä ympäristön odotuksiin nähden.

Ulkonäöllä tarkoitetaan tutkija Pajusen mukaan ruumiinrakennetta, kasvonpiirteitä, hiuksia, vaatetusta, asusteita ja koristeita.

– Näistä rakentuu kokonaisvaikutelma ihmisestä. Ulkoinen olemus on se, mikä meistä välittyy toisille. Tulkitsemme automaattisesti toisiamme ulkonäön perusteella. Aistimista ei voi kytkeä pois päältä.

Ulkoinen olemus kertoo ihmisen identiteetistä, asemasta, ominaisuuksista, tyylistä ja kiinnostuksen kohteista. Ihmiset pyrkivät vaikuttamaan siihen, millaisia merkityksiä oma ulkonäkö välittää, mutta sen taakse voi myös piiloutua.

– Kun henkilö pukeutuu esimerkiksi univormuun, hän menee enemmän siihen rooliin kuin kertoisi itsestään.

Ulkonäköön liittyvät arvostukset ovat vahvasti kiinni ympäröivissä normeissa eli sosiaalisissa säännöissä. Normit voivat koskea koko yhteiskuntaa, kuten uima-asupakko julkisilla uimapaikoilla tai ryhmää, kuten pyöräilykypärän vähäinen käyttö nuorilla.

Ulkonäkönormit ovat myös kiinni ajassa. 2000-luvulla on nähty iso muutos muun muassa miesten pitkien hiusten ja parran yleistymisenä. Vielä vuosituhannen alussa nämä olisi helposti yhdistetty heikkoon sosioekonomiseen asemaan.

Vallitsevia normeja pyritään Pajusen mukaan myös muuttamaan erilaisin keinoin.

– Meillä on paljon ulkonäköaktivismia, jolla halutaan vaikuttaa siihen, mikä on hyväksyttyä. Myös tv-sarjoissa ja elokuvissa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota roolihahmoihin. Sankarin roolissa ei enää välttämättä ole aina se kaunein tai komein.

Juttukokonaisuudessa käytetyt lähteet:
Iida Kukkonen, Tero Pajunen et al: Ulkonäköyhteiskunta, Into Kustannus Oy 2019.
Outi Sarpila, Tero Pajunen et al: Onko ulkonäön arvostus nousussa Suomessa? Yhteiskuntapolitiikka-lehti 1/2017

Puhdas sairaanhoitaja, neutraali juristi

Työelämässä ulkonäköön liittyvät merkitykset riippuvat paljon työpaikasta ja ammattiryhmästä.

– Sairaanhoitajat, jotka pukeutuvat työnantajan asettamien vaatimusten mukaisesti univormuun, viestivät asullaan terveyttä ja puhtautta. Juristit taas voivat itse valita asunsa, jolla he tyypillisesti viestivät neutraaliutta, taloussosiologian erikoistutkija Tero Pajunen valottaa.

Nuorisotyöntekijöillä oli tutkituista ammattiryhmistä vapain pukeutumiskoodi.

– He haluavat olla mahdollisimman aitoja ja saada yhteyden nuoriin. Jos nuorisotyöntekijä lähestyisi nuorta puku päällä, hän loisi muurin itsensä ja nuoren välille.

Papin pukeutumista säätelee piispainkokouksen ohje virkapukeutumisesta. Jyväskylän seurakunnan yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen kertoo, että jumalanpalvelustilanteissa ja toimituksissa papin tulee käyttää virallista juhla-asua tai vastaavaa mustaa asua ja virkapaitaa eli mustaa paitaa, jossa on valkoinen panta.

– Virkapaitaa on hyvä pitää myös silloin, kun kohtaa seurakuntalaisia. Sen kanssa voi käyttää farkkuja tai hametta. Olennaista on siisti vaikutelma. Oma persoona saa näkyä ulkoisessa olemuksessa. Hiukset ja meikin saa laittaa niin kuin itselle ja tilanteeseen sopii.

 Nuorten naispappien ulkonäön kommentointi on yleistä. Myös Ahonen sai nuorempana ikään liittyviä kommentteja, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi.

– En ole ottanut ulkonäöstä paineita. Olen kyllä kuullut, että jotkut hääparit ovat esittäneet toiveita papin ulkonäöstä, mikä tuntuu kummalliselta.

Ulkonäköön panostaminen on huomattu myös rekrytoinnissa, missä visuaalisuus on ulottunut työhakemuksiin ja ansioluetteloihin. Henkilöstövuokraukseen erikoistuneen Eilakaislan Keski- ja Itä-Suomen aluepäällikkö Pia Pipatti muistuttaa kuitenkin, että hakijan ulkonäöllä ei ole merkitystä työntekijän valinnassa.

– Me painotamme aina henkilön osaamista, asennetta työntekoon ja itsensä kehittämiseen.

Yleinen pukeutumiskoodi on Pipatin mukaan rentoutunut työelämässä selvästi viimeisten 10 vuoden aikana. Asiakaspalavereissa ollaan farkuissa, kahviloissa tarjoillaan t-paidoissa, pelialan johtajat kulkevat huppareissa. Tämä kertoo hänen mukaansa työelämässä tapahtuneesta isosta murroksesta.

– Nuoremmalla sukupolvella on vahva näkemys siitä, että työ ei ole tärkeintä elämässä. He arvostavat työnteon ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

Artikkeli Vuosi peilin edessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Erään arvion mukaan korjausvelkaa on yli 30 miljoonaa euroa. Uudisrakentamisista suurin hanke on Vesalan leirikeskuksen rakentaminen, kertoo Jyväskylän seurakunnan vt. talouspäällikkö Jorma Oikari.

Sijoittamalla täytetään myös kirkkolain vaatimus: laki velvoittaa seurakuntaa turvaamaan toimintansa taloudellisesti niukkojen aikojen varalta.

– Jotta voisimme täyttää kirkkolain antaman velvoitteen, meidän on sijoitettava mahdollisimman vastuullisesti ja riskittömästi, Oikari sanoo.

– Tämä vuosi on ollut hyvä, mutta eihän huomisesta koskaan tiedä. Korona-aika on näyttänyt sijoitustoiminnassakin tulevaisuuden arvaamattomuuden. Pandemian alussa osakekurssit laskivat rajusti, mutta sen jälkeen on taas nähty merkittävää nousua.

Seurakunta pyrkii sijoittamaan mahdollisimman vakaasti. Osake- ja rahastosijoitukset on hajautettu mahdollisimman laajalle. Yhden tai muutaman firman tai toimialan syöksyminen pörsseissä alaspäin ei näin heilauta koko sijoitustoiminnan tasapainoa.

Rahavarojen sijoitustuoton ennuste nettona tälle vuodelle on noin 5,3 prosenttia. Rahallisena arvona tämä tarkoittaa noin 1,5 miljoonaa euroa. Osuus on pysynyt viimeisen viiden vuoden ajanjaksolla keskimäärin samana.

Hajauttamalla sijoitukset tällä tavoin eri omaisuusluokkiin sijoitussalkun kokonaisriski pienenee.

Oikarin mukaan sijoitustoiminnan rooli tulee tulovirrassa väistämättä kasvamaan.

– Inflaatio etenee ja jollei sijoitustoimintaa olisi, tekisimme reaalitappiota. Tällä menettelyllä pääomamme on huomattavasti paremmin turvattu.

Jyväskylän seurakunnan budjetoidut tulot muodostuvat lähinnä neljästä eri tulolähteestä: kirkollisveroista (tämän vuoden ennusteen mukaan noin 72 prosenttia), yhteiskunnallisesti tärkeiden tehtävien, kuten hautausmaiden ja väestökirjanpidon hoitamisesta valtiolta saaduista maksuista (noin 10 prosenttia), muista ulkoisista tuloista kuten vuokra-asuntojen tuotoista, hautausmaksuista ja tilavuokrista (noin 12 prosenttia) sekä juuri osake- ja rahastosijoitustoiminnasta.

Suoria osakeomistuksia Jyväskylän seurakunnalla on muun muassa sellaisissa pörssiyhtiöissä kuten Nordea, Metsä Board, Sampo, Elisa, Stora Enso, UPM-Kymmene, Oriola ja Orion.

– Osa omistuksista liittyy testamenttilahjoituksiin, joiden salkkusisältöjä olemme pyrkineet mahdollisuuksien mukaan kunnioittamaan, ellei niille ole noussut realisoinnin tarvetta.

Rahastot ovat puolestaan salkunhoitajien hallussa ja he ratkaisevat, miten sijoitukset niissä seurakunnan antamien kriteerien pohjalta hajautuvat. Rahastosijoitukset on hajautettu tällä hetkellä kahdeksan eri rahastonhoitajan tehtäväksi.

– Hajauttamalla sijoitukset tällä tavoin eri omaisuusluokkiin sijoitussalkun kokonaisriski pienenee.

Saamme rahastosalkkujen hoitajilta kerran kuukaudessa raportin, jossa he kertovat muun muassa eettisyyden ja ympäristövastuullisuudesta toteutumisesta.

Seurakunnan varallisuuden hoitamista ohjaa sijoitussuunnitelma, jonka hyväksyy kirkkoneuvosto. Päätökset varojen jaosta eri sijoitustapojen välillä sekä sijoitussalkun varojen lisäyksistä tai vähennyksistä päättää seurakunnan talouspäällikkö sijoitussuunnitelman, kirkkoneuvoston ohjeiden sekä taloussäännön mukaisesti.

Eettisyys on seurakunnan sijoitustoiminnan tärkeimpiä kriteerejä. Jyväskylässä noudatetaan Kirkon eläkerahaston vastuullisen sijoittamisen ohjeita.

Vastuullisen sijoittamisen periaatteiden mukaan seurakunta suosii sijoituskohteinaan vastuullisia yrityksiä, välttää sijoittamasta yrityksiin, jotka eivät noudata hyvää hallintotapaa tai esimerkiksi kansainvälisiä ihmisoikeus- ja työelämäsopimuksia, noudattaa vastuullisuutta sijoituspäätöksissään sekä pyrkii vaikuttamaan yrityksiin niin, että ne sitoutuvat vastuullisuuteen.

– Saamme rahastosalkkujen hoitajilta kerran kuukaudessa raportin, jossa he kertovat muun muassa eettisyyden ja ympäristövastuullisuudesta toteutumisesta.

Rahastonhoitajamme tulee olla sitoutunut esimerkiksi vastuullisen sijoittamisen yhdistyksen Finsifin laatimiin ohjeisiin.

– Kirkon eläkerahaston ohjeiden mukaisesti salkkujen hoitajat pyrkivät välttämään sijoituksia yhtiöihin, joiden merkittävät tulovirrat tulevat esimerkiksi tupakkateollisuudesta, aikuisviihteestä tai muusta epäeettisiksi luokitellusta toiminnasta, Oikari kuvaa.

Osan varoistaan seurakunta sijoittaa myös vastuullisten ja kestävän kehityksen teemojen mukaisesti, muun muassa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja bioenergiaan.

– Sijoituskohteiden valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota seurakunnalle myönnetyn ympäristösertifikaatin vastuullisuusnäkökohtiin, Oikari painottaa.

– Rahastonhoitajamme tulee olla sitoutunut esimerkiksi vastuullisen sijoittamisen yhdistyksen Finsifin laatimiin ohjeisiin.

Sijoitustoiminnan valvonnasta vastaavat seurakunnan tilintarkastajat. Sijoitustoiminnan onnistumista arvioi vuosittain kirkkoneuvosto.

Sijoitustoiminnan merkitys kasvussa

Myös Helsingissä, Tampereella ja Lahdessa arvioidaan sijoitustoiminnan merkityksen seurakunnille olevan kasvussa kirkollisverojen tuoton pienentyessä.

Helsingin seurakuntayhtymässä rahavarojen sijoitustuoton ennuste nettona on tälle vuodelle noin 2,8 prosenttia. Rahallisena arvona tämä tarkoittaa noin 3,6 miljoonaa.

– Arvioimme nettotuoton pysyttelevän samoissa lukemissa tulevien vuosienkin aikana. Meillä on vuoteen 2030 mennessä paljon investointitarpeita, jotka rahoitetaan ensi sijassa kassarahoilla. Joudumme siksi pienentämään sijoitettujen varojen osuutta, seurakuntayhtymän vt. hallintojohtaja Juha Silander sanoo.

Tampereen seurantayhtymän rahavarojen sijoitusten osuus kuluvan vuoden budjetin ulkoisista kokonaistuloista on noin 1,3 prosenttia, euromääräisesti noin 0,7 miljoonaa.

– Kirkollisverotulojen määrän laskiessa tulevina vuosina muiden tulojen merkitys kasvaa. Arvioimme sijoitusten nettotuoton pysyvän suunnilleen samalla tasolla lähivuosina, toteaa talousjohtaja Birgitta Bragge.

– Sijoitustoiminnan nettotuotot käytetään toiminnan ja osin investointien rahoittamiseen. Varoja kuluu muun muassa rakennuskannan korjausvelan umpeen kuromiseen.

Lahden seurakuntayhtymän budjetoiduista kokonaistuloista sijoitustoiminnan tuotot ovat tänä vuonna 4 prosenttia, noin miljoona euroa.

– Vuosittaisella tuotolla rahoitetaan toimintaa ja investointeja, ja pitemmällä tähtäimellä sijoitusvarallisuus toimii puskurina, hallintojohtaja Pasi Mäkelä sanoo.

– Kiinteistösuunnitelma edellyttää tulevina vuosina merkittäviä investointeja. Ne rahoitetaan pääosin kassasta ja kertyneistä puskureista, joten sijoitusvarallisuutemme tulee jatkossa todennäköisesti pienenemään hieman.

Artikkeli Puskuri pahan päivän varalle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pyhätön ulkoseinille on heijastettu taidokkailla valoilla varjokuvia. Ikkunoista tulvii lukuisten kynttilöiden ja lyhtyjen hohde.

Etupihalle asti kuuluu sisältä hiljaista, tenhoavaa musiikkia. Ovella oleva plakaatti kertoo kirkon uudet­ aukioloajat: 24/7. Astut sisälle ja tunnet viherkasvien tuoksun. Apostolin patsaan vierelle sivuseinälle on aseteltu kokonainen viherseinä.

Istahdat penkkiin, ergonomialtaan oikein miellyttävään. Tilaisuus, kirkon oman bändin gospel­ilta, voi alkaa. Vaikkei tämä musiikkityyli olisi sinun juttusi, ei hätää, sillä ohjelma kertoo huomenna vuorossa olevan kamarikonsertin, sen jälkeen salsamessun, ja sitten lauletaankin tuttuja virsiä ja yhteislauluja. Muun muassa.

Katseesi kiertää ja hämmästyt, miten paljon paikalla on lapsiperheitä. Illan päätteeksi siirrytään yhdessä maan alle, upeaan kryptaan, nauttimaan tuoretta pullaa, Reilun kaupan aromikasta kahvia ja juttelemaan muiden seurakuntalaisten ja tutun papin kanssa.

Yhdessä ateriointi, oli sitten kyse kirkkokahveista, soppakeittiöstä tai vaikka pääsiäisateriasta, on voimakas yhteyden symboli.

Ulos palatessa huokaat, miten hieno paikka Kaupunginkirkko onkaan. Keskellä kaikkea, vireä ja sielukas, pyhän ja arkisen kohtauspaikka.

Edellä kuvattu antaa kevyen aavis­tuksen siitä, millaisia unelmia jyväskyläläisillä on 140-vuotiaasta Kaupunginkirkostaan. Osa haaveista voi piakkoin toteutuakin. Kirkko peruskorjataan, ja sitä silmällä pitäen Jyväskylän seurakunta kysyi verkossa avoimella kyselyllä ideoita kirkon kehittämiseksi.

Henki ja elämä -lehti poimi satojen vastausten joukosta erilaisia ehdotuksia ja esitteli ne kirkkotilojen uudistuksiin erikoistuneelle konsultille, Mika K. T. Pajuselle.

Olennainen kysymys kuuluu, miten erilaisiin käyttötarkoituksiin vanha pyhättö voikaan taipua.

Aloitetaan avoimuudesta. Moni toivoo kirkon ovien olevan aina auki eli jonkinlaisen nykyaikaisen 24/7-ajattelun tuomista sinne. Mika K. T. Pajunen ei tyrmää ajatusta, mutta muistuttaa näin ison muutoksen vaativan seurakunnalta hyvää suunnittelua, resursseja ja selkeän strategisen valinnan.

– En äkkiseltään muista kuulleeni, että yksikään kaupunkikirkko Suomessa olisi aina auki. Ainoastaan Saariselän Pyhän Paavalin kappelin tiedän olevan auki ympäri vuorokauden. Näin saattaa olla myös joissakin muissakin luonnon keskellä sijaitsevissa kohteissa.

Pajunen muistuttaa, että kaupunkikirkoissa aukioloon liittyy aina diakoninen ulottuvuus.

– Onko kirkosta mahdollista tarjota nukkumapaikkaa ja suojaa esimerkiksi kodittomille? Tässäkin on eräs valinnan ja resurssoinnin paikka, konsultti pohtii.

Sehän on kaikkien etu, että kirkko palvelee ensisijassa käyttäjiään.

Toinen huomattavissa määrin toivottu uudistus on kryptan rakentaminen. Useat kaupunkilaiset haluaisivat kirkkoon tee- ja kahvitilan, jonne voisi kokoontua messujen jälkeen ja järjestää pienimuotoisia tilaisuuksia.

Pajusen mukaan tämä on yleinen kirkkotilojen kehittämisen yhteydessä nouseva ajatus. Sen takaa hän löytää vankkaa kristillistä teologiaa.

– Jos ajatellaan vähänkin syvällisemmin, niin koko kristillinen jumalanpalvelushan syntyi alun perin juuri Jeesuksen ja hänen seuraajiensa ateriayhteydestä. Yhdessä ateriointi, oli sitten kyse kirkkokahveista, soppakeittiöstä tai vaikka pääsiäisateriasta, on voimakas yhteyden symboli.

– Mutta millä tilaratkaisuilla tämä voitaisiin Jyväskylän kaupunginkirkossa toteuttaa? Se jää suosiolla seurakunnan ja peruskorjauksen suunnittelijoiden harkittavaksi, Pajunen sanoo.

Kaupunkilaisten vastauksissa­ toistuu kokemus kirkon nykypenkkien kehnosta ergonomiasta. Myös tämä on Pajuselle tuttu juttu. Penkkien isompi muuttaminen on kuitenkin yleensä seikka, johon tarvitaan vähintäänkin lausunto Museovirastolta.

– Mutta ei penkkienkään suhteen kannata arastella, vaan viedä ajatukset alusta asti rohkeasti kaikkien tarvittavien tahojen päätettäväksi, hän kannustaa.

– Sehän on kaikkien etu, että kirkko palvelee ensisijassa käyttäjiään. Minusta tilojen aktiivinen käyttö on myös niiden parasta suojelua.

Lasten hyljeksintä ei kyllä kuulosta Jeesuksen seuraamiselta!

Ikuisuuskysymys ovat lasten äänet­ kirkkotilassa. Iäkkään pyhäkön ja pienten kirkkovieraiden yhteensovittaminen aiheuttaa joskus kitkaa. Pajusen mukaan kyse on ennemmin kirkossa kävijöiden asenteista kuin itse rakennuksesta.

– Olen kuullut monesti lapsiperheiden sanovan, että eiväthän he oikein tohdi tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen, koska heidän koetaan häiritsevän siellä. Lasten hyljeksintä ei kyllä kuulosta Jeesuksen seuraamiselta!

– Tilaratkaisuilla voidaan vaikuttaa äänimaisemaan, mutta lopulta vastuu jää aina kirkossa kävijöille itselleen. Miten me voisimme antaa tilaa toisillemme ja toivottaa toisemme paremmin tervetulleiksi?

Voisiko kirkko olla keskellä kaupunkia oleva keidas, jossa olisi kasvillisuutta?

Useammassa palautteessa kaupunginkirkkoon toivottiin runsaasti kukkia, eräässä visiossa ehdotettiin jopa viherseinää. Voiko runsas kasvillisuus kirkossa toimia? Näistä ehdotuksista Pajunen suorastaan innostuu.

– Ainakin ideana kuulostaa oikein hyvältä! Voisiko kirkko olla keskellä kaupunkia oleva keidas, jossa olisi kasvillisuutta? hän pohtii.

Toinen Pajuselta erityisesti peukkua saava ehdotus on Kirkkopuiston lisävalaistus. Valojen avulla voitaisiin luoda jopa heijastuskuvia kirkon seinään, Valon Kaupunki -tapahtuman hengessä.

– Kirkko on perinteisesti ollut taiteiden suojelija ja tässä olisi tapa suuntautua kirkon seinien sisältä ulkomaailmaan. Kuvat voisivat liittyä kirkkovuoteen tai seurakunta voisi tilata töitä vaikkapa nykytaiteilijoilta, Pajunen ehdottaa.

Musiikkia toivotaan laidasta laitaan: heviä, bändejä, gospelia, klassista, barokkia, salsaa, perinteisiä virsiä unohtamatta.

– Akustiikka vaatii aivan oman suunnittelijansa, mutta tässäkin on kyse valinnasta. Uskon ja toivon, että eri musiikkityylit saadaan hyvin sopimaan kirkkoon.

Muun muassa varsinaissuomalaisen Liedon harmaakivikirkon uudistuksessa mukana ollut Pajunen haluaa lopuksi rohkaista ideoita pursuavia jyväskyläläisiä. Samalla hän muistuttaa, että uudistuksissa on aina kyse kompromisseista.

Uuden edessä kannattaa silti olla avoimin mielin liikkeellä.

– Toivon, että Kaupunginkirkko avautuu vastaisuudessakin jyväskyläläisille ovena Jumalan vieraanvaraiseen läsnäoloon, Pajunen sanoo.

Uudistaakaan ei tarvitse pelkän uudistamisen ilosta. Moni palautteen antaja onkin jo nykyisellään hyvin tyytyväinen rakkaaksi koettuun Kaupunginkirkkoon ja sen vireään toimintaan.

Artikkeli Vireitä ideoita Kaupunginkirkosta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.