Kuinka hyvin suomalaiset osaavat tunnistaa informaatiovaikuttamista?
Kansanvälisten vertailujen mukaan melko hyvin. Uusia vaikuttamisyrityksiä syntyy koko ajan, joten en usko, että kukaan pystyy tunnistamaan tulevaisuuden informaatiovaikuttamismuotoja.

Mistä olet tekoälyn kehityksessä eniten toiveikas ja mistä eniten huolissasi?
Toiveikas olen ehkä ihmisten hallinnan tunteen palaamisesta. Saadaan selville asioita, mutta toisaalta meillä on jo nuoria, jotka ovat tekoälyriippuvaisia. Omien aivojen käyttöön ei enää uskalleta luottaa. Pitää myös tiedostaa, että jokaisen tekoälyn alla on aina jokin arvomaailma, joka ohjaa sen kaikkea toimintaa, huomasimme sitä tai emme.

Kuinka paljon käytät itse tekoälyä?
Olen koko ajan lisää opetteleva käyttäjä. Tällä hetkellä yritän saada monimutkaisista dokumenteista selvää.

Mistä saat vastapainoa työllesi?
Saan vastapainoa rantalentopallosta, jota olen harrastanut viimeiset pari vuotta. Se on tarpeeksi erilaista, eikä pelatessa pysty ajattelemaan työasioita.

Salainen haaveesi?
Jonkinlainen ihmisten kuulumisen kokemus. Haluaisin, että esimerkiksi yliopistolla olisi entistä vähemmän niitä, jotka kokevat itsensä ulkopuoliseksi. Ulkopuolisena on alttiimpi erilaisille ääriajatteluille. Kuulumisen kokemus on ihmiskunnassa ihan perusydin

Artikkeli Toinen todellisuus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyväskylän seurakunnan kasvatustyön papin Johanna Puupposen mukaan kastamaton nuori usein huomaa rippikoulussa kirkon arvojen vastaavan omiaan ja haluaa liittyä tähän yhteisöön. Hän haluaa osallistua konfirmaatioon ja saada juhlan.

– On vaikea arvioida, kuinka hengellisesti nuori perustelee päätöksensä. Kaste on nuorelle oma valinta, johon liittyy syvempää prosessointia. Se näkyy kasteen merkityksen pohtimisena sekä kasteeseen valmistautumisena, Puupponen sanoo.

Rippikoulun yhteydessä kastettujen ja näin kirkkoon liittyneiden nuorten määrä on Puupposen mukaan kasvanut Jyväskylässä merkittävästi viime vuosina. Jyväskylän seurakunnassa on kuluvana vuonna kastettu 59 nuorta. Viime vuonna kastettuja oli 66. Tyttöjä ja poikia on kastettu suurin piirtein saman verran.

Ilmiön taustalla Puupponen näkee sekä rippikoulun vahvana säilyneen suosion että lapsikasteiden vähenemisen. Hänen kokemuksensa on, että kristinuskoon suhtaudutaan myönteisesti ja rippikoulussa käsiteltävät teemat kiinnostavat.

Riparilla koin, että maailma jotenkin kirkastui ja avauduin uusille asioille.

Kastamaton nuori tulee kastettujen ikätoveriensa vanavedessä rippikouluun, kuten Jasmiina Tammilehtokin.

– Riparista oli koulussa puhetta ja monet olivat kuulleet siitä hyviä kokemuksia. Juttelin riparille menosta myös vanhempieni kanssa. Isäni sanoi, että saan riparista varmasti todella hauskoja kokemuksia, Tammilehto kertoo.

Hän osallistui talvella 2026 Jyväskylän seurakunnan taide- ja musiikkiriparille Vesalan leirikeskuksessa. Musiikin kuuntelu ja laulaminen sekä piirtäminen kuuluvat hänen arkeensa kiinteästi.

Rippikoulun opetus oli Tammilehdon mielestä kiinnostavaa ja avasi kristinuskoa eri tavalla kuin koulun oppitunnit. Hän kertoo pohtineensa leirillä myös uskoa.

– En oikein osaa sanoa vielä mitään omasta uskostani. Mutta riparilla koin, että maailma jotenkin kirkastui ja avauduin uusille asioille.

Tammilehto ei ole vielä mukana seurakunnan toiminnassa, mutta harkitsee paria vaihtoehtoa.

– Voisin mennä mukaan messujen musiikkiryhmään. Siitä oli leirillä puhetta. Olen myös miettinyt isoskoulutukseen osallistumista, mutta en tiedä riittääkö siihen aikaa. Lentopalloharkkoja on kolmasti viikossa ja ysiluokalla pitää keskittyä opiskeluun.

Kirkkoon liittyneiden rippikoululaisten määrä on viime vuosina kaksinkertaistunut Suomessa. Kirkkohallituksen tilastojen mukaan vuonna 2025 rippikoulun yhteydessä kirkkoon liittyi 1 634 nuorta, joista 1 353 kastettiin. Rippikoulun kävi yhteensä 48 214 nuorta, 15-vuotiaiden ikäryhmästä noin 72 prosenttia.

Kaikkiaan 1 330 nuorta Jyväskylän seurakunnan alueella on käynyt rippikoulun tänä vuonna. Alueen rippikouluikäisistä määrä on Johanna Puupposen mukaan noin 87 prosenttia. Valtaosa nuorista on osallistunut Jyväskylän seurakunnan järjestämään rippikouluun. Järjestöjen ja muiden seurakuntien rippikoulun on käynyt 157 nuorta.

Rippikoulun voi käydä liittymättä kirkkoon. Silloin ei kasteta eikä osallistuta konfirmaatioon. Nuoren kaste toimitetaan useimmiten omana tapahtumanaan. Jyväskylän seurakunnassa on pohdittu myös yhteisen kastetilaisuuden järjestämistä rippikoululaisille.

Artikkeli Koko paketti yhdellä riparilla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Opiskelijahaalarit ja niiden merkit ovat olennainen osa yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden identiteettiä. Jo haalareiden väri viittaa siihen, mitä alaa asusteen kantaja mahdollisesti opiskelee.

– Minulla on nämä punaiset haalarit, joista voi arvata, että opiskelen luokanopettajaksi. Muutamalla muullakin ainejärjestöllä on sama väri, mutta on kivaa, kun voi jo heti vähän päätellä, millä alalla vastaantuleva saattaa olla, Karhunen tuumaa.

Merkit haalareihin kerätään eri paikoista.

– Niitä saadaan ilmaiseksi erilaisilta messuilta, tai ostetaan kaupoista ja netistä. Joskus niitä voi saada käytettyinä tai niitä vaihdellaan kavereiden kanssa.

Haalareihin ommeltavat merkit voivat Karhusen mukaan kertoa opiskelijasta jotakin pintaa syvemmältä. Ne paljastavat asioita, joista haalareihin sonnustautunut pitää. Jokaisen mieltymyksiä, suosikkipaikkoja ja ainakin joidenkin kohdalla jopa arvoja.

– Minulla on esimerkiksi tämä Argentiinan lippu, joka kielii siitä, että olen asunut maassa ennen kuin tulin Jyväskylään opiskelemaan. Ja toisena maatunnuksena Australian lippu, koska olin siellä kuusi kuukautta opiskelijavaihdossa.

– Merkkiteksti ”Helsinki” kertoo puolestaan siitä, mistä olen alun perin kotoisin. On tavallista, että opiskelijoilta löytyy juuri tällainen oman kotipaikkakunnan merkki.

Haalarimerkit ommellaan itse käsin haalareihin. Ompelukoneen käyttö on siis kielletty.

– Siihen menee aika paljon aikaa, mutta sitä oli kiva tehdä opiskelijakavereiden kanssa.

Karhusen haalareista löytyy viestejä herkuttelusta, humoristisia lausahduksia sekä jopa viittaus uskoon.

– Yksi suosikeistani ovat herkku­approjen merkit. Niitä saa tapahtumasta, jossa kierretään herkuttelemassa kahviloissa, ravintoloissa ja kaupoissa, ostetaan sieltä jotakin 2–3 eurolla ja saadaan passiin leima.

Karhunen on mieltynyt myös vähän harvinaisempaan, säteilevän sähkölampun haalarimerkkiin. Se kertoo hänelle tärkeäksi muodostuneesta Lumina-toiminnasta.

– Kokoonnumme Lumina-porukalla, ekumeenisesti ja avarasti, kerran viikossa yliopistolla tutkimaan kristinuskoa.

– Tämä merkki on siis minulle tärkeä siksi, että se kuvaa arvojani ja uskoani, Karhunen pohtii.

Humoristisempaa osastoa viidennen ja viimeisen lukuvuoden opettajaopiskelijan haalareissa edustaa tunnettu tonnin seteli -meemi, kuva koomikko Heikki Silvennoisen naamasta.

– Silvennoinen on vaan tosi huvittavan näköinen. Ja kun alla on vielä teksti ”positiivisen vuorovaikutuksen ammattilainen”, saa tämä merkki minut aina hyvälle tuulelle.

Myös Jyväskylän seura­kunnalla on erilaisia haalarimerkkejä, joita voi saada palkinnoksi muun muassa opiskelija­tapahtumissa. Merkit on suunnitellut Anni Suuronen.

Artikkeli Paljastava univormu julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mika Lahtinen on kokenut bibliodraamaohjaaja, joka on ohjannut lukuisia tiimejä ja pienryhmiä. Oletko jyvällä? -musikaali on mittakaavaltaan uudenlainen ohjaustyö Lahtisellekin. Jyväskylän seurakunnan ja yhteistyökumppaneiden suursatsausta on tekemässä lähes 80 näyttelijää, tanssijaa, kuorolaista, muusikkoa ja avustajaa.

– Isojen massojen ohjaaminen on minulle uutta. On rikkautta tutustua uusiin ihmisiin ja toimia yhdessä. Se ei ole pelkästään taiteen ja musikaalin ohjaamista, vaan myös yhdessä olemisen ohjaamista ja opettelemista.
Tarvitaan paljon kokoontumisia ja keskusteluja, läsnäolon ja kuuntelemisen opettelua, Lahtinen sanoo.

– Yhteisen luomistyön ohjaaminen tuntuu lahjalta. Tässä ajassa on innostavaa luoda jotakin mukavaa ja sykähdyttävää.

Siiri Luukkainen, 13, on mukana musikaalissa sekä puheroolissa koululaisena että tanssijana.

– Musiikinopettaja oli laittanut Palokka-ryhmään ilmoituksen musikaalista. Hain innoissani mukaan.

Luukkainen harrastaa pianonsoittoa ja tanssia. Kokemusta on kertynyt koulun näytelmistä ja tanssiesityksistä, mutta näin suuressa teatterituotannossa Luukkainen ei ole aiemmin ollut mukana.

– Täällä on kiva porukka, paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Mukavinta on yhteishenki. Harjoituksissa on aina tosi hauskaa, hän kertoo.

Koulumaailmaan sijoittuvan musikaalin keskeisiä teemoja ovat sovinto, yhteys ja rukous. Teemoista on keskusteltu myös porukalla. Heti ensimmäisissä harjoituksissa käytiin läpi periaatteita, joilla musikaalin luominen onnistuu.

– Keskeiset jutut olivat, että kannustamme ja iloitsemme toisistamme, kuuntelemme ohjeita, emme kiusaa, emmekä jätä ketään yksin. Lapsille on tosi tärkeää, että ketään ei kiusata. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, Mika Lahtinen kertoo.

– Lapsilla on kyky pohdiskella elämän isoja asioita kuten ystävyyttä, yksinäisyyttä ja myös rukousta ja hengellisiä asioita. Lapsilla voi olla paljon viisautta annettavaan, Lahtinen muistuttaa.

Koulukiusaamista käsitellään musikaalissa ystävyyden ja toivon näkökulmasta.

– Keskeistä on, miten koululaiset yhdessä aikuisten kanssa voisivat olla rakentamassa sovintoa ja yhteistä unelmien ja toiveiden koulua.

Musikaalia on harjoiteltu tiivistii kevään ajan työpajoissa omissa ryhmissä. Kerran kuussa on kokoonnuttu yhteen käymään esitystä läpi koko porukalla. Kesätauon jälkeen harjoitukset jatkuvat elokuussa.

– Vielä voi tulla mukaan, jos mieli tekee. Etenkin kuorossa ja avustavissa rooleissa on paikkoja auki, Lahtinen vihjaa.

Musikaalin esitykset ovat marraskuussa Jyväskylän helluntaiseurakunnan tapahtumakeskus Helmissä. Lipunmyynti aukeaa elokuussa.

– Tulossa on upea musikaali, joka tempaa varmasti mukaansa. Esityksessä on hienoja joukkokohtauksia, koskettavia koululaistarinoita ja uutta musiikkia, vahvana myös rukouksen, toivon ja ilon aiheita. Sitä kannattaa tulla hämmästelemään, Lahtinen vinkkaa.

Kuoroon voi ilmoittautua Jenni Jurvalle sähköpostilla jenni.jurva@evl.fi. Aputehtäviin löytyy ilmoittautumislinkki osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/oletko-jyvalla. Lipunmyynti aukeaa elokuun puolivälissä. Tarkemmat tiedot jyvaskylanseurakunta.fi.

Artikkeli ”Innostavaa luoda jotakin sykähdyttävää” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tiesitkö?

Nuorten vaikuttajaryhmään kuuluvat Isabel Diken ja Essi
Poikolaisen lisäksi:

Eikka Eronen, Palokan lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa

Peppi Juntunen, Huhtasuon lähikirkkoalue, nuorten edustaja kirkkoneuvostossa, kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa sekä Lehtisaaren työryhmässä

Kerttu Keränen, Kaupungin lähikirkkoalue

Roni Korteikko, Keljonkankaan lähikirkkoalue

Linnea Matilainen, Kortepohjan lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän
puheenjohtaja, kirkon nuorten aikuisten vaikuttajaryhmän edustaja

Vili Niskanen, Säynätsalon lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa ja kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa

Sonja Paljakka, Tikkakosken lähikirkkoalue

Aada Pesonen, Keltinmäen lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän sihteeri

Tuomas Rantalaiho, Korpilahden lähikirkkoalue

Aleksi Virfvell, Vaajakosken lähikirkkoalue

Helinä Viro, Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalue

Artikkeli Nuorten äänellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sait paljon huomiota Liekinheitin-jumppavideosta, jossa ohjaat vesijumppaa
Suomen euroviisukappaleen tahtiin.
Yllättikö suosio sinut?
Kyllä se vähän yllätti. Tiesin, että tapa, jolla
jumpan vedin ja heittäydyin
mukaan, voi herättää mielipiteitä.

Olet saanut asiakkailtasi nimen liikunta-artisti. Miltä se kuulostaa?
Se kuulostaa tosi hyvältä ja olenkin ottanut sen itselleni käyttöön. Haluan, että liikuntahetki on enemmän elämys kuin ohjaus. Artisti-termi
kuvaa tätä aika hyvin. Muiden artistien tapaan, haluan tuottaa elämyksiä. Minä vain teen sitä liikunnan kautta.

Mikä on yleisin tekosyy, jonka olet kuullut, jos joku ei halua liikkua?
Yleensä sanotaan, että ei ole aikaa tai on kiireitä. Olen työskennellyt paljon 30–50-vuotiaiden naisten sekä elämäntapamuutosta kaipaavien asiakkaiden kanssa. Moni laittaa muut itsensä edelle, vaikka kaiken pitäisi lähteä ensin itsestä ennen kuin voi huolehtia muista.

Mitä liikuntaryhmiä ohjaat?
Ohjaan pääsääntöisesti eläkeläisryhmiä, kuntosali- ja vesijumpparyhmiä
sekä annan uimaopetusta. Yrittäjänä vedän treeniryhmiä ja teen
valmennuksia.

Haluat laittaa myös itsesi likoon ohjatessasi muita?
Ohjatessani laitan itseni fyysisesti ja henkisesti todella koville. Jostain
tulee se into heittäytyä. Se ottaa, mutta myös antaa todella paljon.

Miten motivoit ihmisiä, joita liikunta ei lähtökohtaisesti kiinnosta?
Ensin selvitetään taustatekijät, ja mistä motivaation puute johtuu. Lähdetään liikkeelle pienin askelin. Mikä voisi tuoda iloa arkeen? Ikääntyessä meidän on pakko huolehtia voimantuotosta. Se lähtee ensimmäisenä kehosta.

Olet sanonut, että haluat muuttaa käsitystä monista
liikuntalajeista. Millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on?
Joidenkin liikuntalajien harrastamisesta on tehty liian vakavaa. Esimerkiksi
vesijumpasta monella on käsitys, että käydään vähän kevyesti
jumppaamassa. Se on kuitenkin yksi siisteimpiä liikuntamuotoja,
josta voi saada todella hauskaa. Vesi itsessään on ihmisille ilon lähde,
ja kun siihen yhdistetään musiikki, siitä voi saada irti vaikka mitä.

Mistä palosi liikuntaan on lähtöisin?
Pikkupojasta asti olen liikkunut pallon perässä päivät pitkät. Yläasteella
jo mietin, että enhän mä osaa mitään muuta kuin liikkua. Se oli ykkösjuttu ja nautin siitä. Mietin, voisiko liikunnasta tehdä ammatin ja tässä sitä ollaan.

Aamuveryttely vai iltalenkki?
Iltalenkki. Olen enemmän iltaihminen.

Mitä kesääsi kuuluu?
Varmaan lomailen, teen treenejä ja liikun itse monipuolisesti ulkona. Nautin kesästä, se on parasta aikaa.

Artikkeli Jumppaava ilontuoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tallin asukas ja jo ennestään tuttu hevonen loukkaantui vuosi sitten ja oli levossa sen jälkeen puolisen vuotta.

– Hevosen loukkaantuminen on aina iso juttu.

Niemisen hevosharrastus alkoi 6-vuotiaana ponikerholaisena ja jatkui nelosluokkalaisena uudelleen. Kulku tallille käy 3–4 kertaa viikossa ja siellä kuluu helposti neljäkin tuntia kerrallaan, mutta koulu ei silti kuulemma kärsi.

Tallilla voi hoitaa hevosia ja vain hengailla kavereiden kanssa – ja tietenkin ratsastaa. Este- ja kouluratsastus ovat molemmat mieluisia, ja välillä lähdetään maastoon. Tehtäviin kuuluvat monet tallin työt, kuten karsinoiden siivous, aamu- tai iltaruokinta, vesien vaihto ja hevosen harjaus.

– Kivointa on, että täällä mieli tyhjenee kaikesta muusta. Harrastuksessa kehittyy, oppii rauhoittumaan, olemaan läsnä ja kantamaan vastuuta hevosesta.

Nykyisin puhutaan paljon hevosen hyvinvoinnista ja enenemässä määrin myös sen kivusta, eläimen kipuilmeitä on opittu lukemaan.

– On tärkeä tietää, miten terve hevonen käyttäytyy ja miten se taas ilmaisee, jos kaikki ei ole hyvin, Minja Lehmonen sanoo.

Hän katsoo, että hevosharrastus elää murrosvaihetta, kun ratsastuskoulujen eettisyyttä on alettu tarkastella.

– Ratsastus harrastuksena varmasti pysyy, mutta toiminta muuttuu yhä selvemmin hevoslähtöiseksi. Myös hevostallien on pysyttävä ajan hermoilla ja oltava valmiit kehittämään toimintaansa.

Hevonen on välitön peili, se aistii ihmisen tunnetilan ja reagoi siihen käyttäytymisellään. Jos sen lähellä käy kovilla kierroksilla, myös hevonen on levoton.

– Kiltistäkin hevosesta näkee, jos sillä ei ole hyvä olla tilanteessa. Hevostaidot ovat oleellinen osa ratsastusharrastusta, ja jokainen hevosta käsittelevä ihminen vaikuttaa sen hyvinvointiin. Hyvää hoitoa voi opetella teoriassa ja käytännössä.

Hevosihminen on ennen kaikkea empaattinen,
hoivaviettinen ja välittävä.

Villa Hepolassa käy viikoittain tunneilla noin 80 ratsastajaa, mutta vaihtelua on paljon. Toiset jatkavat harrastusta pitkään ja toiset lyhyemmän aikaa. Oppilaana on ollut jopa SM-tasolle kehittynyt kenttäratsastaja. Tallin kisatiimi
toimii aktiivisesti, mutta Lehmosen mielestä harrastus ei saa olla suorittamista, vaan nimenomaan tunnetta ja hevosen kanssa läsnäoloa.

– Hevosta tulee oppia tuntemaan kokonaisvaltaisesti. Myös hoito kuuluu asiaan, tallilla ei käydä vain ratsastamassa, hän korostaa.

Hoidon ja yhteisen tekemisen kautta ihmisen ja hevosen välille kehittyy luottamus, ja silloin he toimivat paremmin myös ratsukkona. Hevoset ovat yksilöitä myös temperamentiltaan ja niiden käsiteltävyydessä ja tavassa reagoida ihmiseen voi olla suuriakin eroja. Tallilla jokainen hevonen taipumuksineen tunnetaan.

Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen
mielessä liikkuu.

– Hevosellakin on oikeus olla pitämättä jostakin asiasta. Koulutus tehdään pehmeällä tavalla palkitsemisen kautta ja koko ajan hevosta lukien.

Myös Adeleine Mattila, 16, haluaa kehittyä ratsastajana ja menestyä kisoissa.

– Kilpaileminen on kivaa, mutta se ei ole ykköstavoite. Tärkeintä on oppia ymmärtämään hevosta ja toimia sen kanssa yhdessä, hän sanoo Vilma-hevosta satuloidessaan.

Vilma on 13-vuotias tamma, jolle ruoka maistuu. Mattilan mukaan se osaa olla ystävällinen, mutta on omalla tavallaan herkkä.

Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen mielessä liikkuu.

– Juttelen Vilmalle ja annan sen huomata, että olen tulossa lähelle. Hevosen kanssa on koko ajan seurattava, mitä sen mielessä liikkuu.

Tytöt kertovat, että hevoset osaavat myös hymyillä. Ne nostavat ylähuulen ylös varsinkin, jos ne haistavat erikoisen hajun. Vihainen hevonen taas laittaa korvat luimuun, häntä heiluu vinhasti, keho jäykistyy, silmät menevät sirrilleen ja se polkee jaloillaan.

Iso eläin ei pelota, vaikka hevonen saattaa potkaista tai näykkäistä hampaillaan. Kumpikin on pudonnut ratsunsa selästä jo monta kertaa, mutta tyttöjen mielestä se kuuluu lajiin.

– Sitten vaan noustaan uudelleen satulaan, Mattila tuumaa.

– Välillä on häntäluu kovilla. Kerran hevonen kaatui, kun olin ratsailla. Jalka jäi alle, mutta ei onneksi käynyt pahasti, Anni Nieminen täydentää.

Turvallisuutta lisäävät oikeat varusteet: kypärä, ratsastuskengät ja -housut ja käsineet. Lisäksi on hyvä käyttää turvaliiviä, joka suojaa vartaloa, ehkäisee sisäelinvaurioita ja vähentää selkärankaan kohdistuvaa painetta onnettomuuden sattuessa. Maastoesteratsastuksessa turvaliivi on pakollinen.

Hevonen voi elää yli 30-vuotiaaksi, mutta luopumisia tulee väistämättä vastaan.

Kouluratsastus on kuin tanssia.

– Oma elämäni hevonen kuoli muutama vuosi sitten, ja se oli kova paikka, Minja Lehmonen muistaa.

Ratsastuskoulussa joudutaan välillä myös vaihtamaan opetushevosia. Hevonen ei välttämättä sovellukaan opetustyöhön tai se ei kestä vaihtuvia ratsastajia ja erilaisia ihmisiä.

Kesäloma koittaa tallillekin. Hevoset pääsevät isoille laitumille tuoreen heinän ääreen, maastoretkille ja virkistäville uinneille läheiseen lampeen. Hevoskärpäsen puremille tytöille kesä tarkoittaa lomaa koulusta. Adeleine Mattila pääsee tallille kesätöihin, ja Anni Nieminenkin aikoo viettää siellä lähes koko kesälomansa.

– Hevosten kanssa on vaan niin mukava olla!

Lehmonen on itsekin alkujaan hevostyttö, joka opiskeli ratsastuksen ohjaajaksi, hevosavusteisen toiminnan ohjaajaksi ja on myös ratsastusvalmentaja. Kilpailemisessa häntä auttaa oma valmentaja.

– Kouluratsastus on kuin tanssia, jossa liikutaan vähäeleisesti, kauniisti ja joustavasti hevosen kanssa. Tosin tallityö kaikkineen vie niin paljon aikaa, että oma ratsastaminen on jäänyt vähälle.

Artikkeli Hevonen on ihmisen peili julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Tuon likan mä vielä haen mukaani, kertoo Raino Jokinen (pääkuvassa) sanoneensa kaverilleen, kun näki reippaan nuoren naisen myymässä kioskissa Toivakassa 1970-luvun lopulla. Hän oli matkalla Rutalahdesta Imatran ajoja seuraamaan.

Pari vuotta myöhemmin mies otti Toivakassa Mazdansa takapenkille kaksi liftarityttöä, jotka olivat matkalla tansseihin Leivonmäelle. Toinen tyttö nousi Leivonmäellä autosta, mutta kioskissa aiemmin nähty tyttö jäi autoon juttelemaan.

– Tyttö kapsahti kaulaani, Raino paukauttaa.

Tarja Jokinen nyökkää, että niin se meni.

Siitä alkoi seurustelu ja parin vuoden päästä muutettiin yhteen Kotkaan.

– Raino tuntui alusta asti tutulta. Yhdessäolo oli mutkatonta eikä tarvinnut esittää mitään, Tarja kertoo.

Avioliiton pari solmi 1985. Vuonna 1992 Jokiset muuttivat Toivakkaan Tarjan lapsuudenkotiin, jossa he yhä asuvat. Perheeseen syntyi kaksi lasta.

– Kipinä on säilynyt, mutta tunteet eivät enää ole kiihkeitä, pari kuvailee yhteiseloansa.

– En voisi kuvitella elämää ilman Rainoa, Tarja sanoo.

Viime keväänä pari juhli 40-vuotishääpäiväänsä paistamalla makkaraa Kuivavuoren laavulla.

Pari vuotta meni tyttöä kesyttäessä

– Toi on mun nainen, ajatteli Juhani Natri nähdessään kauniin ja iloisen neidon ravintolassa Lahdessa 1970-luvun lopulla.

– Menihän siinä pari vuotta tyttöä kesyttäessä, hän naurahtaa.

Anne Natri herkistyy miltei kyyneliin kuunnellessaan miehensä muisteloa.

– Juhanin seurassa tuli turvallinen olo, hän kuvailee rakastumistaan.

Vuonna 1979 hääkellot soivat. Joutsaan pariskunta muutti pari vuotta myöhemmin ja perheeseen syntyi kaksi lasta.

– On ollut erilaisia vaiheita, mutta sitkeästi ollaan toisiamme kärsitty, Juhani Natri veistelee ja siteeraa sanontaa, että toisen mielialan kuulee jo sukkien suhinasta.

– Tai jos mietin, että tänään tehdään makkarakastiketta, niin Annella on sama ajatus.

– On hyvä, että kodissamme on useita huoneita, ettei tarvitse koko ajan toista katsella, rouva hymyilee.

– Meillä on samat arvot ja tykkäämme samantyyppisistä asioista, pariskunta arvelee liittonsa kestävyyden salaisuudeksi.

Ulkonäkö ja puheliaisuus viehättivät

– Ihastuin Elian ystävälliseen käytökseen, sosiaalisuuteen ja kivaan ulkonäköön. Hänen kanssaan on helppo jutella, kertoo Lotta Suhonen.

Elia Kitadu ihastui Lotan ulkonäköön, persoonallisuuteen ja puheliaisuuteen. Elia tuli Tansaniasta Suomeen opiskelemaan runsas kolme vuotta sitten ja tapasi pian tulevan vaimonsa helluntaiseurakunnan nuorisotapahtumassa.

Jyväskyläläispari solmi avioliiton tammikuussa seurusteltuaan kolmisen vuotta.

– Rakastan Lottaa ja haluan perustaa hänen kanssaan perheen, Elia sanoo.

Nuoripari viihtyy yhdessä esimerkiksi jalkapalloa televisiosta katsoen. Lotta tykkää syödä Elian kokkaamaa tansanialaista ruokaa.

”Vakuutuin parissa minuutissa”

Ulla Kääriäinen ja Joel Hujala tutustuivat yhdeksän vuotta sitten viestittelemällä WhatsAppissa.

Ulla myös soitti Joelille kuullakseen tämän äänen. Pelkkään kirjoitettuun tekstiin ei hänestä voi nykyään aina luottaa.

– Halusin myös tavata kasvokkain pian, sillä tiesin voivani nopeasti päätellä, haluanko jatkaa tutustumista. Joel sanoi voivansa vakuuttaa minut parissa minuutissa. Niin tapahtuikin, kun he tapasivat kahvilassa Jyväskylässä.

– Läsnäolo, lämminhenkisyys sekä keskustelun helppous ja luontevuus. Pääsimme pian juttelemaan syvällisestikin, Ulla kuvaa ihastumisensa syitä.

– Lämminsydämisyys ja samankaltaiset arvomme paljastuivat jo viestitellessämme. Tavatessamme näin, että hänen hymynsä oli yhtä kaunis kuin kuvassa, Joel Hujala kertoo.

Hänen mukaansa molempien kyky joustaa muutoksissa on yksi suhteen kulmakivistä.

Ystävyys muuttui huumaksi

Jyväskyläläiset Elke ja Juuso Korppi tutustuivat kymmenisen vuotta sitten toimiessaan festivaaleilla vapaaehtoisina.

– Elkessä viehätti impulsiivisuus, tulenpalavuus ja se, että hänen kanssaan pystyi keskustelemaan syvällisesti ja pitämään hauskaa. Yhteys välillämme syntyi heti, Juuso kertoo.

– Ihastuin Juuson karismaan ja kykyyn ottaa asiat haltuun ja hoitaa hommat loppuun. Häneen pystyi luottamaan ja se tuntui turvalliselta, Elke sanoo.

Työtoveruus syveni ensin ystävyydeksi ja viitisen vuotta sitten rakastumiseksi.

– Siitä se toisesta huumaantuminen alkoi, pari hymyilee.

Rakkaus on pieniä tekoja

Jo 55 vuotta naimisissa olleet jyväskyläläiset Irma ja Matti Pitenius ihastuivat aikoinaan toistensa miellyttävään olemukseen opiskellessaan Kuopiossa.

– Olemme aika samantyylisiä, Irma hymyilee.

Molemmat liikkuvat ahkerasti ja ovat eläkkeellä ollessaan vetäneet eläkeläisten liikuntaryhmiäkin. Yhteisiä harrastuksia on myös teatteri ja ristikoiden teko sohvalla vierekkäin istuen.

– Rakastumisen huuma hiipuu väistämättä, mutta muut asiat liimaavat yhteen vuosien myötä. Rakkaus ilmenee arjen pienissä teoissa, kuten siinä että keittää toiselle kahvit tai imuroi kodin, Matti miettii.

Nopeiden liikkeiden rakkaus

Aulikki ja Kari Venho olivat kuusi vuotta hyviä työkavereita Savonlinnan keskussairaalassa, kunnes työmatkalla suhde syveni. Puhuttavaa riitti ja riitti.

Matkan jälkeen Aulikki meni Karin työhuoneeseen selvittämään matkalaskuja.

– Kerroin Karille lopuksi, että olen rakastunut sinuun, mutta asiasta ei tarvitse puhua tämän jälkeen.

Kari hämmentyi ensin, mutta sitten kaikki näytti selvältä. Hän oli hiljattain jäänyt neljän lapsen yksinhuoltajaksi.

– Tuntui hyvältä, että kaikesta sai puhua Aulikin kanssa, joka ymmärsi ja oli kokenut samankaltaisia asioita.

Aulikissa Karia kiehtoo määrätietoinen toimeliaisuus.

– Minä olen tuittupää, Karilla on lehmän hermot, Aulikki kuvailee.

Kummallekin avioliitto on toinen. He avioituivat vuonna 1997. Vuotta aiemmin he muuttivat Savonlinnasta Jyväskylään.

– Kari sai Jyväskylästä uuden työn ja kysyi, lähdetkö mukaan. Sanoin että lähden ja irtisanouduin saman tien, Aulikki raportoi.

Parin mukaan heitä kantaa keskinäinen luottamus ja toinen toisensa tukeminen.

Tiesitkö?

Rakastavaisten ja ystävien juhla

Helmikuun 14. päivä vietettävä ystävänpäivä, englanniksi Valentine’s Day, on alun perin rakastavaisten juhlapäivä, mutta Suomessa sitä vietetään myös ystävyyden juhlana. Suomeen ystävänpäivä kotiutui 1980-luvulla.

Ystävänpäivän juuret ulottuvat legendan mukaan 200-luvulle, jolloin Pyhä Valentinus vihki keisarin kieltoa uhmaten salaa rakastavaisia. Keisari piti
naimattomia miehiä parempina sotilaina. Kun Valentinus jäi kiinni, keisari mestautti hänet. Rakastavaiset lähettivät Valentinukselle tyrmään kirjeitä ja pieniä lahjoja kiitokseksi. Tämän uskotaan aloittaneen ystävänpäivän lahjaperinteen.

Lähde: info.paivyri.fi/ystavanpaiva

Artikkeli Kun mä sinut kohtasin… julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Uushenkisyyden määritelmä on tutkijoillekin hankala pähkinä. Käsitteen alle kuuluu laaja joukko menetelmiä ja opetuksia uskonnoista ja henkisistä perinteistä. Ilmiön kirjavuus näkyy Youtubessa, Facebookissa ja Tiktokissa.

Uushenkisyyden kasvu näkyy laajentuneena tapahtumatarjontana. Tapahtumat keskittyvät isoihin kaupunkeihin, kuten esimerkiksi Äiti Amman halausspektaakkeli Espoossa.

Nuoria naisia kiinnostaa tällä hetkellä erityisesti manifestointi eli usko siihen, että ajatuksen voimalla voi muuttaa aineellista todellisuutta. Peräti neljännes 18–29-vuotiaista naisista kertoo kirkon kyselyssä, että manifestointi kuuluu heidän henkiseen tai hengelliseen elämäänsä vähintään toisinaan.

Kirkon tutkimusten mukaan nelisen prosenttia suomalaisista ajattelee, että vain yksi uskonto on oikeassa ja muut uskonnot perustuvat erehdykseen. Useimmat ajattelevat, että myös muissa uskonnoissa on löydettävissä totuuksia tai tärkeitä inhimillisiä arvoja.

Merkityksen etsijät ovat kirkolle mahdollisuus, jota se ei voi ohittaa.

Kristinuskon ja uushenkisyyden suhde riippuu Sohlbergin mukaan kristinuskon tulkinnasta. Herätyskristillisyyden piirissä suhtautuminen on hyvin kielteistä. Taustalla on eksklusiivinen eli poissulkeva näkemys suhteessa muihin uskontoihin ja henkisiin perinteisiin.

– Se heijastaa dualististyyppistä näkemystä todellisuudesta, jossa tehdään jyrkkä jako ”valon ja pimeyden”, ”hyvän ja pahan välillä.”  Taustalla on pelko siitä, että uushenkisyyden menetelmät johtavat harhaan. Kyse on usein myös tiedon puutteesta, Sohlberg selvittää.

Kun uushenkisyyden harjoittaja ”tulee uskoon” ja näkee menneen elämänsä valheellisena, taustalla saattaa Sohlbergin mukaan olla jokin kriisi. Kääntymystä edeltävää aikaa peilataan hyvin kielteisesti ja uusi yhteisö tukee tätä kokemusta.

– Näissä kertomuksissa nousee usein esille armon merkitys ja jonkinlainen väsymys ajatukseen jatkuvasta itsensä kehittämisestä ja sisäisten voimavarojen ehtymättömyydestä.

Opiskelija Linda Lindroth kertoo etsineensä vastauksia uushenkisyydestä. Häntä ajoi etsinnöissä eteenpäin voimakas auttamisen halu. Lindroth keräsi kokemuksia matkustaen Australiaan, Intiaan ja Meksikoon. Lopulta hänellä oli käytössään uushenkisyyden koko tarjotin reikihoidoista shamaanirumpuihin ja mantralauluihin.

Lindroth alkoi tarjota intuitiivista energiahoitoa, reikihoitoa ja shamanistisia rumpumatkoja. Hän uskoi auttavansa ihmisiä löytämään tarkoituksen elämäänsä tai parantumaan vaivoistaan.

Muutama vuosi sitten Instagram-syötteeseen alkoi virrata postauksia, joissa uushenkisyyskuvioista tutut ihmiset kertoivat löytäneensä Jeesuksen.

– Tulin vihaiseksi. Miten niin vanha, tylsä ja tuomitseva juttu voisi olla ainoa totuus? Mutta ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Postausten lempeys ja rakkaus liikuttivat jotain sydämeni syvimmissä sopukoissa.

– Sitten kerran lenkillä tunsin yhtäkkiä täydellisen rakkauden ja rauhan ylläni ja kuulin sisimmässäni kysymyksen: Linda, kuka on sinun Jumalasi? 

Pian Lindroth irtisanoi hoitohuoneensa. Lindroth seurasi aiheeseen liittyviä ajatuksia Instagramissa, ja sieltä löytyi myös yhteys helluntaiseurakuntaan. Hän ei näe mahdolliseksi yhdistää uushenkisyyttä ja Jeesuksen seuraamista.

Kirkkonummella asuva Lindroth valmistuu sosionomi-diakoniksi tänä keväänä. Vuonna 2025 hän suoritti opintoihin liittyvän harjoittelun Jyväskylän seurakunnassa.

Tutkimuskoordinaattori Sohlberg näkee, että uushenkisiä käytäntöjä on mahdollista soveltaa harkitusti valikoiden kristilliseen kontekstiin. Hänen mukaansa uushenkisyyteen on hyvä suhtautua kriittisesti, muttei pelokkaasti tai lähtökohtaisesti demonisoiden.

– Jo varhaiset teologit ja kirkkoisät ammensivat antiikin pakanallisesta filosofiasta aineksia kristilliseen teologiaan. Kristinuskon historiassa on ollut hyvin yleistä, että kristinuskon rinnalla ovat eläneet erilaiset kansanuskon muodot.

Artikkeli Etsijät, keitä he ovat? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Artikkeli Viisauden jäljillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.