Seurakunnan tiloista vastaava vt. aluekappalainen Päivi Kärkkäinen oli yllättynyt kilpailun saamasta suuresta suosiosta. Kaiken kaikkiaan kilpailuun tuli nelisensataa vastausta, jotka täytettiin joko Sepässä tai lähetettiin sähköpostin ja Facebookin kautta.

– En osannut missään unelmissakaan kuvitella, että ehdotuksia tulisi näin paljon, Kärkkäinen iloitsee.

Sepän avajaispäivänä käynnistynyt nimikilpailu tuotti runsaasti hyviä ehdotuksia. Kirkkoherra Arto Viitalan nimeämä nelihenkinen raati päätyi nimivalinnassa Kipinään, koska se täytti ohjeistuksessa annetut määreet: ytimekäs, selkeä ja suomenkielinen.

Raadin mielestä sana kuvaa hyvin myös uutta tilaa ja siellä järjestettävää toimintaa. Kipinä on syttymässä, se edustaa energiaa ja positiivisuutta.
Kipinä on sanana mukava, siitä on helppo tehdä johdannaisia, kuten Kipinäkerho ja se taipuu myös verbiksi, kuten kipinöidä. Kauppakeskus Sepän sanastoon Kipinä sopii myös mainiosti.

Päivi Kärkkäinen kertoo toiminnan käynnistyneen mukavasti ja ihmiset ovat löytäneet tilan, vaikka opasteet ovat olleet vielä tilapäisiä. Uudet opasteet pyritään saamaan entistä paremmin näkyville.

– Avajaisten jälkeen päiväkävijöiden määrä on ollut sadan ja puolentoistasadan hujakoilla. Avajaismessussa tupa oli täynnä, samoin kuin Ilta Lauran kanssa -tilaisuudessa.
– Positiivista palautetta tulee eri ikäisiltä kävijöiltä päivittäin. Ihmiset toteavat, että olemme ihan oikeassa paikassa, kun olemme täällä, Kärkkäinen kertoo.

Monipuoliset tilat saivat yllätyslahjoituksen, kun Pro Marjoniemi -kannatusyhdistys halusi lahjoittaa päätilaan alttaripöydän ja lukupulpetin.
Kokonaisuutta täydentävän kastemaljan lahjoitti Uuraisten seurakunnan entinen kirkkoherra Heikki Tukiainen. Alttaripöytään on upotettu kolmetoista lämpökynttilää muistuttamaan ehtoollisen asettamisesta. Läsnä Jeesus ja 12 opetuslasta. Kaikki kolme teosta ovat kuvataiteilija Kari Alosen suunnittelemia ja takomia.

– Niistä välittyy keveys ja raikkaus. Kun näin Heikin lähettämät kuvat esineistä, tuli heti tunne, että ne ovat kuin tehty tänne, Kärkkäinen tiivistää.

Artikkeli Sepän tilassa kipinöi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Piteniuksella joulun tunnelmaa luovat monenlaiset joulukoristeet. Rakkaimman joulukoristeen valinta on vaikea, mutta lopulta Matti Pitenius päätyy pellavakankaiseen joulukorttitelineeseen. Irma-vaimon tekemä seinävaate on ollut käytössä yli 40 vuoden ajan. Joka joulu saapuneet joulukortit ripustetaan pienillä pyykkipojilla kankaassa roikkuviin punaisiin nauhoihin.
Piteniusten kodin seinävaate täyttyy korteista ääriään myöten ennen joulua. Joulukortit ovat esillä aina loppiaiseen asti. Silloin kortit otetaan talteen ja luetaan läpi vielä kerran.
Matti Piteniuksen mielestä perinteinen joulukortti on yhä se oikea tapa lähettää jouluterveisiä. Jokainen kortti valitaan huolella saajan mukaan, osa korteista tehdään itse.
– Korttia kirjoittaessa lämpimät ajatukset lentävät kortin saajan luokse, Pitenius sanoo.

Jyväskyläläisen Eine Mäkisen rakkain joulukoriste on tonttu. Mäkinen sai toistaiseksi vielä nimeämättömän joulutontun lahjaksi äidiltään seitsemän vuotta sitten.
– Se on kohta kouluunlähtöiässä, Mäkinen sanoo ja heiluttaa hauskannäköistä, varsin isokokoista tonttua käsissään.
Punanutulla on ollut tärkeä paikka joulun tuojana Mäkisen kotona jo seitsemän vuoden ajan.
– Kyllä se tekee joulun, Mäkinen kertoo.
Tonttu kaivetaan esiin joulukuun alkupuolella vaatekaapin ylähyllyltä, jossa se nukkuu kesäunta. Ulkovarastoon tonttua ei sovi viedä talteen, vaan se nukkuu sisätiloissa silloin, kun ei ole joulu.
Tonttu viihtyy Mäkisen mukaan hyvin sohvalla.

Patrik Reinin, 6, rakkain joulukoriste on isosilmäinen pöllö, jolla on kaulassa punainen kaulaliina. Äiti on muutaman kerran joutunut korjaamaan kaulaliinaa, kun se on lähtenyt irti. Pöllö hankittiin muutama vuosi sitten ja aluksi se oli keittiön pöydällä. Poika tykkäsi siitä niin paljon, että se päätyi hänen sänkynsä viereen yöpöydälle, siitä sen näkee yölläkin. Adventtina se etsitään esille aina ensimmäisenä kaikista joulukoristeista.
– Sillä on niin suloiset silmät ja se on niin söpön näköinen ja pieni. Olen nukkunut joskus se vieressäni, Patrik Reini kertoo.

Sirpa Herve on aina pitänyt enkeleistä. Enkeleitä on kotiin kertynyt enemmänkin, mutta yksi niistä on muodostunut erityisen tärkeäksi. Paperinen, kullanhohtoinen enkelihahmo kuuluu Herven rakkaimpiin joulukoristeisiin. Sillä on erityinen paikka joulukodin piirongin päällä.
Herve ei enää muista, mistä enkeli on ostettu, mutta mukana elämässä se on kulkenut jo parikymmentä vuotta. Enkeli on Herven mielestä keskeisiä joulun symboleita.
– Ilmoittivathan enkelit ensimmäisenä Kristuksen syntymästä.
Kaunis paperienkeli muistuttaa Herveä paitsi joulun sanomasta, myös edesmenneestä isästä.
– Kun isäni joutui sairaalaan jouluna 2001, vein enkelin hänen sairasvuoteelleen. Kun isäni kuoli viattomien lasten päivänä, taivas kirkastui ja auringonsäteet paistoivat enkelin siipien läpi hänen vuoteelleen. Se on minulle erityinen muisto.

Raija Nylundin kotoa löytyy paljon hänen itsensä sekä perheensä tekemiä taideteoksia. On tauluja seinillä, kukka-asetelmia ikkunalaudalla ja muutama varta vasten esiin otettu joulukoriste olohuoneen pöydällä.
Käsitöistä nauttiva Nylund esittelee näistä kaksi: villaisen tontun, jonka hänen tyttärensä teki nuorempana ja hänen itsensä tekemän keltaisen paukkukarkin. Rakkaan paukkukarkista tekevät muistot, joita on vuosien varrella kertynyt,  ja kuuseen se ripustetaan tänäkin jouluna, vaikkakin ilman karkkia.
– Ei sinne enää ole karkkia laitettu ja se on varmaan vuosien varrella jo haurastunutkin jonkin verran, Nylund naurahtaa.

Gloria Lapitanin jouluun kuuluu olennaisena osana joulutähti. Lapitan esittelee värikästä, taidokkaasti simpukasta valmistettua tähteä, joka toimii samalla myös lyhtynä.  Se on tuotu tuliaisina pari vuotta sitten Filippiineiltä.
– Joulutähti symboloi minulle toivoa ja valoa, Lapitan kertoo.
Tähti on Filippiineillä tärkeä joulukoriste, joka ripustetaan esille jo joulukuun ensimmäisenä päivänä yleensä etuoven yläpuolelle. Tähtiä valmistetaan erilaisista materiaaleista, muun muassa bambusta, japaninpaperista ja simpukasta.
Lapitanin kotia joulutähti koristaa loppiaiseen asti. Tähti muistuttaa 25 vuotta sitten Suomeen muuttanutta Lapitania kaikista läheisistä Filippiineillä.

Outi Ramula nostaa varovasti pöydälle itsetekemänsä joulupallon. Hän sanoo itseään koristehulluksi, ja pieneen palloon onkin mahdutettu monenlaista kiiltävää. Pallon ytimenä on kukkakaupoista tuttu Oasis-sieni, johon on pistelty satoja nappeja ja helmiä, neuloja, niittejä ja nauloja. Koko komeus pysyy koossa kimalleliimalla.
Teos on syntynyt televisiota katsellessa ilman varsinaista ennakkosuunnitelmaa.
– Valmiiksi se ei taida tulla koskaan, Ramula tuumaa ikuisuusprojektia katsellessaan.
Rakkaaksi joulupallon tekee omatekoisuus ja se, että osan helmistä hän sai pieneltä siskonpojaltaan lahjaksi.

Artikkeli Joulumuistot elävät koristeissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Syntymäkuuro Maarit Malinen (47) sanoo viittomakieltä äidinkielekseen, vaikka se ei sitä kirjaimellisesti olekaan. Äiti, isä, sisarukset ja muut sukulaiset opettelivat viittomaan voidakseen keskustella Maaritin kanssa.

– Äitini liimaili eri paikkoihin lappuja, joista opin sitten suomen ja samalla viittomakielen. Vanhemmat opettelivat ensin viittomakielen ennen kuin opettivat minulle, hän kertoo.

Viittomakieli on Malisen ensimmäinen kieli, vaikka hän käyttää myös puhuttua kieltä. Käsien liikkeet ovat nopeita ja sulavia, eikä kieltä osaamaton pysty puhetta seuraamaan. Tulkkina toimii Susanna Ohranen Viittomakielialan Osuuskunta Viasta.

Malinen on iloinen siitä, että tulkkipalvelut ovat siirtyneet kunnilta Kelalle. Nyt lisätuntien myöntäminen ei riipu kunnan varallisuudesta.

– Nyt tulkkaustunteja voi anoa lisää tarvittaessa eikä tarvitse pelätä, että vuoden tuntimäärä täyttyy liian aikaisin. Tosin tuntirajoitus on mielestäni aivan turha. Harmina on silti edelleen, että äkillisissä tapauksissa, kuten lasten sairastuessa, ei apua aina siihen hätään saa.

Olenko kuuro vai kuuleva?

Kuudennelle luokalle saakka Maarit Malinen kävi Kuopion kuurojen koulua. Koulumatka taittui taksilla kotoa Leppävirralta. Opettajan kannustamana hän siirtyi kotipaikkakuntansa kuudennelle luokalle kuulevien joukkoon tavalliseen peruskouluun ja sieltä lukioon.

Opetuksen seuraamisessa auttoi FM-laite, jossa opettajalla on mikrofoni ja ääni vahvistuu kuulolaitteen kautta.

Lukiossa alkoi identiteettikriisi. Malinen kaipasi Kuopion koulukavereitaan, joiden kanssa pystyi viittomaan, nyt hän jäi kaiken keskustelun ulkopuolelle.

– Mietin kuka olen, mikä olen, kuuro vai kuuleva. Halusin kuurojen lukioon. Helpottui, kun sain viittomakielen tulkin ja pysyin paremmin tunneilla kärryillä myös oppilaiden vastauksista. Kaipasin silti edelleen viittomakielistä yhteisöä.

Urheilusta roppakaupalla mitaleita

Pienestä pitäen Malinen urheili isän jalanjäljillä. Hänen mielestään oli kivempaa päästä välillä kuurojen kisoihin tapaamaan muita viittovia kuuroja kuin käydä vain kuulevien kisoissa, joissa oli isän tulkkauksen varassa.

Hän kiersi isänsä kanssa kuulevien SM-tason hiihtokisoissa. Paras suoritus oli Hopeasompa-kisojen toinen sija vuonna 1985, 15-vuotiaana.

– Sen hetken muistan edelleen, se oli unelmahiihto ja yleisö kannusti ladun varrella. Mukana oli sata kilpailijaa ja lähdin viimeisten joukossa matkaan, Malinen kertoo.

Ensimmäisen kuurojen arvokisamitalin hän sai jo 13-vuotiaana PM-kisoissa, 15-vuotiaana tuli EM-mitali. Kansainvälisissä kisoissa Malinen kulki vuoteen 2001 saakka. Sitten hän halusi panostaa työelämään ja urheilu jäi taka-alalle pikkuhiljaa.

Muistona noista ajoista kodin palkintokaapissa on 19 kuurojen olympialaisten ja Euroopan mestaruuskisojen arvokisamitalia hiihdosta, yleisurheilusta ja suunnistuksesta.

Nykyään Malinen toimii tuomarina kuurojen arvokisoissa ja tuomaroi myös kuulevien kisoissa lähinnä Keski-Suomen alueella.

Älykännykästä apua

Nykyteknologia on helpottanut arkista elämää. Älykännyköillä voidaan tekstiviestien lisäksi ottaa videopuheluita eikä tekstiteeveetä varten tarvitse erillistä lisälaitetta. Korjattavaa riittää silti.

– Hätäpuhelut pitäisi voida hoitaa viittomalla, tekstiviesti ei tunnu riittävältä ratkaisulta. Hätäkeskus voisi viittomakielellä rauhoitella soittajaa ja antaa toimintaohjeita, Malinen kertaa yleisesti pohdinnassa ollutta toivetta.

Etätulkkaus on vielä kehittelyasteella, vaikka se käytännössä jo onkin mahdollista älypuhelimen avulla. Kauppareissulla sitä ei voi käyttää. Malinen kertoo haluavansa käydä joskus ostoksilla ihan spontaanisti, ilman tulkkia, mutta aina ostostenteko ei onnistu.

– Jos olen kännyköitä katselemassa ja viiton myyjälle etten kuule, tämä joko poistuu hiljaa takavasemmalle tai ryhtyy puhumaan englantia, hän kertoo hieman huvittuneena.

Suomalaisten elokuvateattereiden esitysten tekstittämättömyys harmittaa. Jos tekstitetty versio on, näytökset ovat usein keskellä päivää.

– Tekstitettyjä näytöksiä kaipaavat myös huonokuuloiset ja kuulevat. Monet kuulevatkin ovat sanoneet, etteivät saa selvää suomalaisten elokuvien puheesta.

Hänen toivelistallaan on myös tv-dokumenttien ja Urheiluruudun tekstitys, joka olisi teknisesti toteutettavissa myös suoriin urheilulähetyksiin.

Viittomakielisiä palveluita kuurot ja huonokuuloiset tarvitsevat myös esimerkiksi terapiakeskusteluissa. Viittomakieliset terapeutit ovat harvassa, vaikka heitä onkin. Henkilökohtaisia asioita kävisi mieluummin läpi kahden kesken kuin tulkin välityksellä.

Uuden ammatin aika

Ylioppilastutkinnon jälkeen opinnot jatkuivat Turun kristillisen opiston atk-linjalla, sen jälkeen Helsingin kauppaoppilaitoksen datanomi-linjalla. Nyt on uuden ammatin aika.

– Olin IT-ohjaajana tähän äitiyslomaan saakka. Sitten mietin uudestaan kunnolla, että mihinkäs nyt, kun toinenkin lapsi tuli ja matkatyö on vähän huono vaihtoehto, 3- ja 8-vuotiaitten tyttöjen äiti muistelee.

Lähihoitajaksi oppisopimuksella kouluttautuva Malinen kertoo, että työelämässä käytetään tulkkia yleensä yhteisessä viikkopalaverissa, koulutuksessa sekä tiimipalaveri- ja työnohjauksessa. Lähiopetuksessa hänellä on tulkki, ja samalla muut opiskelijat ovat saaneet viittomiin jo tuntumaa. Työnantajalle tulkkauksesta ei koidu kuluja.

– Ruokatunnilla ei tulkkia ole, mutta olisi kiva pystyä seuraamaan, mitä muut puhuvat, Malinen tuumaa.

Silti hän ei ole koskaan tosissaan toivonut olevansa kuuleva.

– Ei, miksi ihmeessä? Ei sellaista osaa haluta jota ei koskaan ollutkaan, Malinen hämmästyy kysymyksestä.

Hän tarkentaa, että kuulolaitteet ovat hänelle riittäneet, ja lasten harvoihin yöitkuihin herää itkuhälyttimellä. Kuulolaitteiden avulla hän huomaa, kun jostain kuuluu ääntä ja yrittää sitten paikallistaa, mikä ääni on ja mihin se liittyy.

– Keskusteluun tarvitsen kasvokontaktin. Mutta kätevää on olla ilman kuulolaitetta vaikkapa aamuisin lasten melutessa tai laittaa kuulolaite kiinni, jos on hirveää meteliä ja nukkua yöt rauhassa, vaikka ukkonen

Jyväskylän seurakunnan viittomakielinen työ:

Kuurojendiakonissana toimii Päivi Lehtinen.

Kuurojendiakonissan seurakuntalaisia ovat kaiken ikäiset viittomakieliset kuurot ja kuurosokeat ja kuuroutuneet sekä heidän läheisensä.

Hänen tehtävänään on auttaa ja tukea arkipäivän asioissa, keskustella uskoon ja elämään liittyvistä kysymyksistä sekä tehdä koti- ja laitoskäyntejä, järjestää leirejä ja retkiä ja antaa opastusta alaansa liittyvissä kysymyksissä.

Kuurojendiakonissa on mukana toteuttamassa viittomakielisiä jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia yhdessä kuurojen papin kanssa.

Seurakunnan viittomakielisestä työstä tiedotetaan Henki&elämä-lehdessä ja teksti-TV:n sivulla 558. Seurakunnan sivuilta www.jyvaskylanseurakunta/viittomakieliset löytyy viittomakielisten tapahtumakalenteri.

Viittomakielinen joulukirkko on lauantaina 16.12. Kello 17 juodaan kahvit Vanhassa Pappilassa ja sen jälkeen on joulukirkko Kaupunginkirkossa.

Artikkeli Äidinkielenä viittomakieli julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nukketaiteilijoiden näyttelyvastaava, kuvanveistäjä Arja Jäppinen on ollut mukana tämänkin vuoden näyttelyn kasaamisessa.

– Monet sanovat, että joulu ei tule Jyväskylään ennen kuin näyttely on avattu ja nuket ovat ikkunassa, Jäppinen sanoo.

Jäppinen on tehnyt nukkeja 17 vuotta ja järjestänyt yli 100 nukkenäyttelyä. Hän on huomannut urallaan, että nuket herättävät voimakkaita tunteita ja keskustelua. Vaikka suomalaiset ovat perinteisesti varautuneen maltillisia, nuket saavat eloa jäyhiin jäykistelijöihin.

– Ikkunan edessä alkaa usein kova palpatus, ihan kuin tyhjästä, vaikka sitä ennen on oltu hissukseen, Jäppinen kertoo.

Ihmiset tunnistavat nukeista julkisuudesta tuttuja kasvoja. Näyttelyiden nuket eivät yleensä esitä ketään tosielämän henkilöä, vaikka katsojat löytävätkin niistä aina tuttuja piirteitä. Tämä huvittaa taiteilijaa.

– Kerran eräs katsoja näki yhdessä nukessani aivan selvästi Paavo Lipposen, vaikka minä en ollut häntä ajatellut ollenkaan nukkea tehdessäni, Jäppinen myhäilee.

”Laulu Suomen Soi” -nimellä kulkevan näyttelyn nuket on tehnyt viisitoista nukketaiteilijaa eri puolilta Suomea. Ikkunaa koristaa 33 nukkea, joista Jäppisen kädenjälkeä neljä. Ikkunanuket muodostavat kuoron, joka laulaa laulua Suomen satavuotisen historian kunniaksi.

Kulttuurista kiinnostunut kaduntallaaja voi paitsi nähdä nuket, myös kuulla laulun korvissaan, sillä se raikuu ulos asti.

Tänä vuonna näyttelyssä on yksi merkittävä muutos: mittakaava. Kun aiemmin nuket olivat ”kokovartalonukkeja”, nyt 13. näyttelykerralla ikkunaan on tehty vain isoja, laulavia päitä.

– Minä opetin nukentekijöille ison pään tekniikat viikonloppukurssilla. Kaikki tekivät sitten muotoilut loppuun kotonaan, Jäppinen kertoo.

Nuket seisovat mustilla tolpilla. Päiden materiaalina on käytetty Jäppisen suosimaa paperimassaa. Nukkeja voi valmistaa myös paperivalutekniikalla, tekstiilistä, villasta, puusta ja posliinista.

Nukenteossa yleensäkin on monia eri vaiheita ja tekniikoita. Nukkemestarilta vaaditaan lukuisia taitoja. Nuken pään, jäsenien ja rungon rakentaminen on kuvanveistäjän työtä, osien maalaus taidemaalarin ja hiusten laitto kampaajan työtä. Lisäksi nukentekijä suunnittelee vielä vaatetuksen ja muun tarpeiston.

Jäppinen kouluttautui nukentekijäksi Keski-Suomen Käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa vuoden kestävällä kurssilla. Samalla kurssilla olijat perustivat Suomen nukketaitelijat ry:n vuonna 2000.
Mikä nukeissa sitten oikein viehättää?

– Olen onnellinen nukkeja tehdessäni. Niin yksinkertaista se lopulta on, Jäppinen sanoo.

Jäppinen kertoo, että useat yhdistyksen jäsenet tekevät kauniita nukkeja. Hän itse tykkää tehdä ronskia jälkeä, ei kaunista. Jokaisella nukentekijällä on oma tyyli, jonka muut tekijät tunnistavat jo ennalta.

– Mitä hurjempi nukke, sitä onnellisempi olo. Joku sanoi, että Arja tekee takarivin poikia, Jäppinen nauraa.

Hän eläytyy aina tekohetkellä nukkeen, keksii sille luonteen ja elämäntarinan, kokonaisen persoonallisuuden.

– Siinä mielessä tämä nukkehomma on myös tarinankerrontaa. Tavoitteena on puhaltaa henki ja elämä nukkeihin, saada ne elämään, Jäppinen sanoo.
Lopuksi hän lupaa kertoa salaisuuden nukenteosta.

– Näyttelyiden kasaaminen on lopulta virheiden piilottelua. Muut nukketaiteilijat näkevät pienetkin virheet, joten nuket käännetään niin, että virheet näkyisivät mahdollisimman vähän, Jäppinen virnistää.

Artikkeli Jäppinen tekee takarivin poikia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

-Tavoite on, että jos joku asiakkaamme tarvitsee Xl-kokoisen kerraston, hän saisi sen tuntemattomalta lahjoittajalta. Tai että kenkien tarvitsija saisi juuri oikeaa kokoa olevat kengät, diakonian työalasihteeri Heini Lekander selvittää periaatetta.

Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijät kokoavat alueiltaan asiakkaittensa tarpeista lahjatoivelistan, joka on nähtävissä valtakunnallisen Kirkkopalvelun sivuilla.

Lahjan ostajat voivat valita listalta omaan budjettiinsa sopivan lahjan, käydä sen ostamassa ja tuoda Joulun lahja -keräykseen.

Lahjan ostaja ei tiedä saajan henkilöllisyyttä, eikä hänen tarvitse laittaa mukaan omia yhteystietojaan.

Lahjoja ei kannata kääriä pakettiin, ettei lahjojen jakelijoiden tarvitse arvailla pakettien sisältöä. Joulun lahjat jaetaan hyvissä ajoin ennen joulua.

-Nyt etsitään uutta ja sopivaa tavaraa kaikenikäisille, lähinnä lämmintä vaatetta ja kenkiä, mutta varmasti muitakin lahjatarpeita tulee, Lekander miettii.

Ruoka-lahjoja ei tässä keräyksessä jaeta.

Lahjoja otetaan vastaan kauppakeskus Sepän seurakuntatiloissa 9.-10. joulukuuta.

Uudenlainen tapa auttaa

Kolmena aikaisempana jouluna Jyväskylän seurakunta on tehnyt yhteistyötä Pelastusarmeijan kanssa.  Nyt kokeillaan uudenlaista joulun henkeen sopivaa avustustapaa.

Vastaavaa Joulun lahja -keräystä ei Lekanderin mukaan ole toteutettu missään muussa seurakunnassa, joten kaikenlainen palaute ja kehittämisideat ovat tervetulleita.

­- Jouluun liittyy vahva perinne auttaa vähäosaisia. Tämä on uusi tapa osallistua.

Auttaa voi myös rahalahjoituksilla, joille on oma kanava Kotimaan avun nettisivujen kautta. Tänne lahjoitetut varat ohjautuvat Jyväskylän diakoniatyöhön ja ovat ympäri vuoden käytettävissä avustustoimintaan.

Joulun lahja –keräyksen lahjatoiveet ovat luettavissa osoitteessa www.vapaaehtoistyo.fi.

Raha-lahjoitukset ohjautuvat Jyväskylän diakoniatyöhön osoitteessa www.kotimaanapu.fi.

Ostetut lahjat voi tuoda kauppakeskus Sepän 2. kerroksessa oleviin seurakunnan tiloihin lauantaina 9.12. klo 9-19 ja sunnuntaina 10.12. klo 11-16.

Artikkeli Täsmälahja tuntemattomalle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Merkonomin koulutuksen saanut Pynnönen tuli töihin seurakunnalle vuonna 2008, alun perin kahdeksi kuukaudeksi kesätöihin. Kymmenen vuotta talossa tulee pian täyteen.

– Eläköitymisten myötä työtä on vapautunut ja määräaikaisuuksien kautta minut lopulta vakinaistettiin. Aika on mennyt tosi nopeasti, Pynnönen pohtii.

– Viimeiset vuodet ovat olleet tasaisia. Työurani alkupuolella oli enemmän isoja muutoksia.

Isoin muutoksista oli seurakuntien yhdistyminen vuonna 2009. Palkkahallinnon kannalta merkittävän asia oli Kipa-järjestelmään siirtyminen vuonna 2013. Silloin Kirkon palvelukeskus ryhtyi hoitamaan palkkojen maksatusta. Kaikki palkka-aineistojen tallennus ja raportointi jäi kuitenkin seurakuntien kontolle.

Palkkasihteerin homman seurakunnalla tekee vaativaksi kirkon virka- ja työehtosopimus. Se on nimittäin harvinaisen pitkä, 300 sivua.

– Kirkon työehtosopimus on erityisen sekava, koska talossa tehdään niin monenlaista työtä. On esimerkiksi virkasuhteisia sekä tavallisessa työsuhteessa olevia sekä epäsäännöllisempää työtä tekeviä, kuten papit, Pynnönen selittää.

Palkkasihteerin toimenkuva sisältää muutakin kuin pelkkää tietojenkäsittelyä, numeroita, taulukointia ja pykälien tulkintaa. Työ on paljolti myös neuvontaa palkka-asioissa.

– Työntekijät soittelevat, kun heillä on kysymyksiä palkanmaksusuun liittyen. Puheluita tulee itse asiassa yllättävän paljon. Joskus voi tuntua jopa siltä, että toimii puhelinvaihteena, Pynnönen nauraa.

Viime aikoina kilpailukykysopimus ja lomarahojen vähennykset ovat mietityttäneet monia ja palkkasihteerin puhelin on soinut tiuhaan.

– Se toisaalta sopii minulle, koska olen luonteeltani sosiaalinen, Pynnönen sanoo.

Työssä haastavinta on Pynnösen mielestä aikatauluttamien ja ennakointi. Tarkkuutta vaaditaan jatkuvasti.

– Ei voi laittaa aivoja narikkaan, vaan on oltava skarppi koko ajan.
Työn iloa lisää vastaavasti se, kun tuntee hallitsevansa työn hyvin. Näin syntyy myös onnistumisen kokemuksia.

– Se tuntuu hyvältä, kun työ kulkee sujuvasti. Tämä on sellaista työtä, että jos on hiljaista, silloin tietää, että on tehnyt työnsä hyvin. Suoraa palautetta tulee aika harvoin, Pynnönen kertoo.

Toinen hyvä puoli on työn säännöllisyys. Työt tehdään työpaikalla virastoaikana, eikä niitä viedä kotiin.

– Minusta on kiva, että kotona ei tarvitse kantaa puhelinta mukana. Työ ja vapaa-aika pysyvät erillään.

Kolmas hyvä puoli on Pynnösen mukaan työkaverit. Hyvä ilmapiiri tuo tunnetusti hyvinvointia ja se ei ole aina itsestäänselvyys.

– Meillä on tosi hyvä porukka, Pynnönen kehuu työkavereitaan.

Artikkeli Palkat vaativat laskijansa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olen käynyt soittamassa varmaan kaikissa Jyväskylän kaupungin palvelutaloissa tai palvelukeskuksissa.

Alkusysäyksen vapaaehtoistyöhön antoi oma vaimo, joka oli toiminut Aseman Pysäkillä vapaaehtoisena jo jonkin aikaa. Oinonen ajatteli, että täytyyhän hänelläkin olla jotakin vastaavaa tekemistä. Luettuaan lehdestä jutun, jossa Vapari haki vapaaehtoistyöntekijöitä, hän päätti lähteä mukaan koulutukseen.

– Idea musiikkihetkistä syntyi, kun huomasin, että lähipiirissä on vanhuksia, jotka eivät pääse liikkumaan.

Oinonen otti yhteyttä palvelukeskuksiin, joissa innostuttiin ideasta välittömästi. Musiikillinen sapluuna kehittyi vierailujen myötä nykyiseen muotoon Mikon Musiikkihetkeksi.

Sapluunaan mallia tutusta radio-ohjelmasta

Vierailua edeltävänä päivänä muusikko laatii ohjelmiston radiosta tutun Lauantain toivotut levyt -ohjelman hengessä. Ensin klassista ja siitä edeten kohti kevyempää. Loppupuolella musiikillisessa kimarassa voi olla elokuvasävelmiä, bossa novaa ja kenties jazzia.

– Olen jazzfriikki. Soitan sitä mielelläni ja pyrin samalla kehittämään improvisointikykyä.

Mikon Musiikkihetkiä on toteutettu palvelutalojen lisäksi myös muissa paikoissa kuten kirjastoissa. Oinoselle on tärkeää luoda hyvä suhde kuulijoihin. Musiikin lomassa hän haluaa kertoa taustatietoa kappaleista. Niistä voi rakentaa tarvittaessa myös teemallisia kokonaisuuksia.

– Muusikolle Youtube ja Google ovat ihan pohjaton tarina-aitta.

Tekniikan hallinta ei ole välttämättä  ikäkysymys

Oinonen poikkeaa kenties ikäluokastaan siinä, että hän hyödyntää tekniikkaa monin tavoin. Entisen kaupunginorkesterin kontrabasistin soitinvalikoimaan on eläkepäivillä tullut mukaan sähköinen puhallinsoitin. Keikalla mukana on äänentoiston lisäksi tietokone, josta esiin saa niin nuotit kuin taustamusiikit.

– Minulla on tietokoneella ehkä tuhat kappaletta, joista hallitsen jo satoja.

Oinonen tunnustaa tekevänsä vapaaehtoistyötä myös täysin itsekkäistä syistä. Soittaminen pitää virkeänä ja uuden opettelu tarjoaa aivoille mielekästä tekemistä.

– Se antaa ainakin toiveen siitä,että elämässä edessä olisi vielä ehjiä vuosia.

Oinonen on vieraillut myös kirkoissa. Virsien säestys ja soolokappaleet yhdessä kanttorin kanssa ovat tuoneet lisäväriä jumalanpalvelusmusiikkiin.

Jatkoa ajatellen Oinonen toivoo, että löytäisi mukaan myös muita muusikoita. Hän on ollut yhteyksissä musiikkikoulutusta tarjoaviin laitoksiin ja tarjonnut musiikinopiskelijoille tilaisuutta päästä mukaan.

– Sitä kautta opiskelija saisi esiintymiskokemusta, ja se mahdollistaisi konserttikokonaisuuksien suunnittelun.

Mikko Oinonen

• Jäi eläkkeelle kolmetoista vuotta sitten soitettuaan 38 vuotta Jyväskylän kaupunginorkesterissa.
• Toimi kontrabassoryhmän äänenjohtajana Jyväskylän kaupunginorkesterissa, nykyisessä Jyväskylä Sinfoniassa.
• Mikon Musiikkihetkissä hän soittaa Akai Ewi -merkkisellä
  sähköisellä puhallinsoittimella. Sen sormitus on sama kuin hänelle nuoruusvuosilta tutussa saksofonissa.
• Facebookista löytyy Oinosen luomat sivut:
  Mikon Musiikkihetki
  Musiikkia muistisairaille

Artikkeli Bossa novaa ja aivojumppaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Emaus-Etindelle tapaa työssään lähinnä näkövammaisia, huonokuuloisia ja omaishoitajia. Työ koostuu sekä kotikäynneistä että ryhmätapaamisista. Kotikäynneillä käydään ulkoilemassa ja hoidetaan arkisia asioita yhdessä.
– Tämä on sellaista rinnalla kulkemista. Joku voi kaivata apua esimerkiksi Kelan lomakkeiden täyttämisessä, Emaus-Etindelle kertoo.
– Omaishoitajina toimivat puolisot saattavat toivoa tuurausta kotona, jotta he pääsevät hetkeksi tuulettumaan, vaikka kävelylenkille itsekseen, hän jatkaa.

Eri ryhmille järjestetään monipuolista virkistystoimintaa: leirejä, kerhoja, metsäretkiä, brunsseja. Seurakunta tekee yhteistyötä kaupungin, keskussairaalan ja erilaisten kolmannen sektorin toimijoiden, kuten Keski-Suomen Näkövammaisten, Jyvässeudun Omais­hoitajien ja Keski-Suomen Muistiyhdistyksen kanssa.
– Vertaistuki on todella tärkeää, samoin riittävä ulkoilu – että ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan. Jokainen kaipaa sosiaalista kontaktia, Emaus-Etindelle sanoo.
Avun tarpeet ovat huonokuuloisilla ja näkövammaisilla erilaisia. Huonokuuloisten kanssa oppii puhumaan rauhallisesti ja selkeästi. Heikkonäköisille on oltava isot tekstit. Näkövammaisille saatetaan lukea kirkossa laulettavan virren sanoja.

Parasta diakoniatyössä on Emaus-Etindellen mukaan ihmisten tapaaminen ja yhdessä tekeminen. Yksin töitä ei tarvitse tehdä. Siitä pitävät huolen uskolliset vapaaehtoiset, joita ilman seurakunta ei pärjää. Näkövammaistyössä vapaaehtoiset auttavat esimerkiksi kerhotoiminnassa sekä äänilehden lukemisessa.
Emaus-Etindelle vietti kuusi vuotta Kamerunissa diakoniatyössä. Afrikan-reissuilta jäi vaikutteena uskallus ottaa rukoukset rohkeammin osaksi diakoniatyötä. Matkalta jäi myös arvostus sitä kohtaan, kuinka hyvin Suomessa monet asiat ovat: turvallisuus, luonto ja puhdas juomavesi.
– Ja että osaa iloita pienistä asioista. Koen sen jonkinlaisena johdatuksena.
Tärkeitä ominaisuuksia diakoniatyössä ovat tietynlainen tilannetaju, herkkyys kuunnella ja taito reagoida. Taitojen lisäksi vaaditaan tietoja, mitä erityisryhmät vaativat. Kaikki sokeat eivät esimerkiksi kaipaa värien selostamista. Pitää osata asettua toisen ihmisen rooliin.
– Avoin mieli on tärkeää, sillä ensimmäiselle kerralla ei tiedä, millainen ihminen odottaa vastassa.

Artikkeli Rinnalla kulkija julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Miten futsal eroaa vaatimuksiltaan tavallisesta jalkapallosta?
Futsalissa on paljon nopeampi tempo kuin jalkapallossa. Kentällä jokaisen pelaajan on oltava koko ajan hereillä ja osattava niin hyökätä kuin puolustaakin. Myös futsalin pelaajien tekninen vaatimustaso on yleensä korkeampi kuin jalkapallossa.

Mitkä ovat vahvuutesi jalkapalloilijana? Entä kentän ulkopuolella?
Vahvuuteni on yksi vastaan yksi -pelaamisessa ja maalintekotaidossa. Kentän ulkopuolella vahvuuksiani ovat luotettavuus ja avoimuus.

Pelaat ensimmäistä kautta Kadyssä. Tulit Jyväskylään Tampereelta. Mikä toi sinut Jyväskylään ja miten olet viihtynyt kaupungissa?
Muutin tosiaan Jyväskylään vasta muutama viikko sitten. Alkuvaikutelma on ollut hyvä: kiva kaupunki. Vaikka isommin en ole vielä ehtinyt tutustumaan. Suurin osa palveluista on ihan kävelymatkan päässä, josta tykkään paljon. Ensisijaisesti muuton takana oli juuri siirto KaDyn joukkueeseen.

KaDyn ja Riemun derbyissä tunnelma Monnarilla on kuulemma mieletön. Pitääkö tämä paikkansa ja oletko päässyt kokemaan derbyjen riemun?
Keskiviikkona pääsin itse ensimmäistä kertaa paikan päällä todistamaan Jyväskylän derbyä. Aikaisemmin oli tullut seurattua TV:n tai striimin välityksellä. Paikan päällä tunnelma oli vielä hienompi. Tuntui mahtavalta osallistua tapahtumaan ja vielä paremmalta olla voittamassa derbyä.

Miten sinut otettiin vastaan pukukopissa?
Vastaanotto joukkueessa on ollut mahtava. Heti ensimmäisistä treeneistä alkaen on tuntunut siltä, että olen osa joukkuetta. Kaikkiin kysymyksiin olen saanut vastauksen nopeasti ja muutenkin apua aina, kun olen tarvinnut.

Mitä opiskelet ja miksi?
Olen valmistunut jo Tampereella ammattikorkeakoulusta tradenomiksi. Alalle lähdin, koska liiketalous on hyvin kiinnostava ala ja tulevaisuudessa haluan työskennellä alan parissa.

Mistä lempinimesi Terdelli kumpuaa?
Lempinimi on syntynyt vasta Jyväskylässä ensimmäisten KaDyn treenien aikana ja siitä se sitten jäi ilmoille.

Mitkä ovat suosikkipaikkasi Jyväskylässä?
En ole vielä isommin ehtinyt tutustua Jyväskylän elämään. Revolutionissa on hyvät lounaat ja tietysti Monnari, koska siellä tulee vietettyä niin paljon aikaa treenien parissa.

Kuinka monta kertaa viikossa harjoittelet?
Joukkueen kanssa harjoittelemme viikolla jokaisena arkipäivänä. Lisäksi omalla ajalla teen kehonhuoltoa, jotta harjoituksista palautuu parhaalla tavalla. Harjoitukset ovat olleet hyvin erilaisia kuin mihin Tampereella olin tottunut. Uutta asiaa on tullut paljon.

Olet Henki&elämä-lehden kummipelaaja. Onko sinulla kummilapsia ja millainen on hyvä kummi?
Itse en ole vielä saanut tilaisuutta olla kummi. Hyvän kummin uskon olevan sellainen, joka auttaa ja tukee lasta. Muutenkin on tärkeää olla läsnä lapsen elämässä.

Artikkeli KaDyn tulokas haluaa panostaa futsaliin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tapaus toimii tyyppiesimerkkinä epäonnistuneesta palautteesta ja epäasianmukaisesta viestinnästä. Asiakas- tai jäsentyytyväisyys ei varmasti parane epäasiallisella viestinnällä, oli sitten kyse kunnasta, seurakunnasta tai yrityssektorista. Tilanteen erikoisuutta lisää, että ideoita oli kunnasta erikseen pyydetty.

Sysmän tapaus on hämmästyttävä etenkin tänä aikana, kun kaikenlaiset organisaatiot ovat usein hyvinkin tarkkoja julkikuvastaan ja jopa varpaillaan sen kanssa, millaisia mielikuvia esimerkiksi lehtijuttu yrityksestä herättää. Yksikin väärä sana tai liian värikäs adjektiivi voi tuottaa huolta siitä, herääkö lukijassa ei-toivottuja mielikuvia.

Mediataloihin tulee paljon palautetta. Osa palautteesta on asiallista, yllättävän iso osa varsin asiatonta. Suoranaisen vihapuheen määrä on melkoinen ja se jaksaa hämmästyttää. Usein kirjoittajia saatetaan syyttää viher-vasemmistolaiseksi mädättäjiksi tai sitten liian oikeistolaiseksi, jopa samalla kertaa. Tai sitten naiiviksi suvakiksi, joka pitäisi viedä saunan taakse.

Tänä netissä leviävän, kasvottoman ja vastuuttoman vihapuheen aikana seurakunnan on tärkeää muistuttaa perusasioista: asiallisista käytöstavoista ja lähimmäisenrakkaudesta. Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Toivonkin, että jokainen tämän kolumnin lukenut antaisi työkaverilleen positiivista palautetta jostakin asiasta. Se nimittäin piristää kummasti harmaata työpäivää.

Heitän ehdotuksen. Vaikka työkaverin väläyttämä idea olisi omasta mielestäsi kuinka huono tahansa, suhtaudu siihen rakentavasti ja kuuntele aidosti, mitä hän yrittää sanoa. Jos olet eri mieltä ja haluat ilmaista sen, muotoile viestisi rakentavaan muotoon.

Muista siis seuraavalla kerralla, kun tunteet nousevat pintaan ja raivo herää, miten palautteesi muotoilet. Ota aikalisä, muista rakentavuus ja maltti. Äläkä missään nimessä sorru vihan tielle, pimeälle puolelle.

Artikkeli Palautteen antamisesta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.