Jeesus alkoi taas puhua ihmisille: »Minä olen maailman valo. Minun seuraajieni ei koskaan tarvitse kulkea pimeässä, sillä heillä on elämän valo.” Joh. 8:12 (UT 2020)

Kaamoksen aikana me suomalaiset kaipaamme ja odotamme luonnonvaloa, aurinkoa. Adventin ja joulun aikana olemme nauttineet monenlaisista valoista: kynttilöiden valosta, jouluvaloista, yms. Nyt tammikuussa, kun päivät alkavat hitaasti pidentyä, katse suuntautuu odottavasti kohti tulevaa kevättä ja kesää, sekä sen tuomaa auringonpaistetta.

Kristillinen lähetys on havahtunut siihen, kuinka tärkeätä on ymmärtää erilaisia konteksteja ja kontekstuaalista teologiaa. Amerikkalainen missiologi Stephen Bevans kertoo kirjassaan Essays in Contextual Theology, kuinka hän havahtui ensimmäisen kerran kontekstuaalisuuden tärkeyteen:

”Muistan, kuinka pidin adventtihartautta. Julistin, että adventti kutsuu meitä kuvittelemaan maailmaa ennen Kristuksen tuloa pimeyden peitossa. Kristuksen tulo tähän pimeään maailmaan on kuin auringon nousu. Hämmästyin, kun yksi kuulijoistani, intialainen pappi, tuli messun jälkeen puhumaan kanssani. Hän kertoi, että käyttämäni kielikuva Kristuksesta ei ollut hänelle relevantti. Hän selitti, että Intiassa aurinko on vihollinen. Aurinkoa ei toivoteta tervetulleeksi, vaan sitä paetaan, jotta vältyttäisi sen polttavilta, uuvuttavilta säteiltä. Saarnani sisältö soti hänen kokemustaan vastaan. Intiassa täytyy käyttää eri kielikuvia adventista, jotta se olisi ymmärrettävä, hän opasti (s. 30).”

Olen itse lähetyslapsena ja lähetystyöntekijänä asunut tropiikissa ja kokenut auringon polttavan voiman. Siksi samaistun intialaisen papin kokemukseen ja huoleen siitä, ettei evankeliumien viesti Kristuksesta tulisi väärinymmärretyksi. Samalla olen eri mieltä hänen ratkaisustaan.

Valo on keskeinen, raamatullinen kielikuva, ei ainoastaan Kristuksesta, vaan Jumalasta ja hänen kunniastaan myös Vanhassa Testamentissa: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon (Ps. 36:10).” Miten, millä tavalla, Jeesus on maailman valo? Ensin, Hän on hengellisen, yltäkylläisen elämän edellytys ja lähde. Elossa olo on perustavanlaatuisempi haaste kuin auringonpoltto tai -pistos. Vaikka aurinko voi ja onkin vaarallinen, se on ensisijaisesti elämän edellytys ja lähde. Näin myös Jeesus on hengellisen elämän suhteen maailman valona. Toiseksi Kristuksen valo paljastaa todellisuuden. Aivan kuin valo paljastaa pimeän huoneen tositilan, samoin Kristuksen elämä ja valo paljastaa elämämme pimeyden ja synnillisyyden.

Kolmanneksi syntimme tähden Kristus maailman valona ”polttaa,” jotta hän voisi lämmittää. Jumalan kaikkivaltius kuvataan Vanhassa Testamentissa näin: ”Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan (5 Moos. 32:39).” Niin kuin lasersäde, Kristuksen valo viiltää ja leikkaa synnin ”syöpäsolut” elämästämme, parantaakseen ja eheyttääkseen meidät. Lain tuomio raivaa tilaa evankeliumin armolle.

Tämä prosessi voi tuntua meistä epämiellyttävältä tai vastenmieliseltä. Niin kuin lääketieteellinen hoito, se kuitenkin tähtää meidän parhaaksi ja pelastukseksi. Lopuksi Kristuksen valo lahjoittaa meille itse Jumalan kirkkauden. Niin kuin Paavali toteaa: ”Jumala, joka sanoi: »Tulkoon pimeyteen valo», valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan” (2 Kor. 4:6). Kun uskossa luotamme ja seuraamme tätä elämän valoa, kaamoksenkin keskellä kenenkään meistä ei tarvitse vaeltaa pimeässä.

Artikkeli Valo – elämän edellytys julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.