Seinäjokisella Tomi Järvisellä oli aivan tavallinen lapsuus Seinäjoen Kasperissa. Hän harrasti paljon liikuntaa, kuten jääkiekkoa, jääpalloa ja jalkapalloa. Yläasteella ammattiurheilijan urahaaveet kariutuivat selkävaivoihin.

– Kun tajusin, ettei minusta tule ammattiurheilijaa, päätin opiskella lakimieheksi.

Kaikki suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Järvinen sai mahdollisuuden mennä abikesänä 1989 kuukaudeksi asumaan Afrikkaan kaverinsa kanssa. He lähtivät Keniaan Kakamega-nimiseen kaupunkiin.

– Afrikassa oli siihen aikaan vielä hyvin vaatimatonta monella tavalla. Silloin 18-vuotiaana törmäsin ensimmäistä kertaa köyhyyteen. Havahduin siihen, että ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, mutta kaikilla ei vain ole samoja mahdollisuuksia. Ajattelumaailmani mullistui ja päätin, että jotain on tehtävä.

Lähes 12 vuotta Afrikassa

Palattuaan Suomeen kuukauden Afrikan matkaltaan Järvinen kirjoitti ylioppilaaksi ja kävi sen jälkeen armeijan. Vuonna 1992 teologian opinnot veivät hänet Belgiaan Continental Theological Seminary -korkeakouluun, ja vuonna 1995 hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon.

– Opiskelujen jälkeen mietin, että mitä seuraavaksi, kunnes näin Fida Internationalin työilmoituksen. Vuonna 1994 oli ollut Ruandan kansanmurha, ja lähettiperhe haki ilmoituksessa harjoittelijaa Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille. Jätin ruokailun kesken ja soitin paikasta. Siitä alkoi polkuni.

Vuonna 1996 Järvinen lähti Tansaniaan Fidan tehtävään. Vuoden harjoittelujakso venyikin lopulta vajaaksi 12 vuodeksi Afrikassa. Vuosien aikana Järvinen ehti asua kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa.

– Sellaisissa olosuhteissa joutui tekemään kaikkea. Ensimmäinen työtehtäväni oli lapioida käsin kuorma-autollinen hiekkaa ja tehdä perustuksia afrikkalaisten kanssa.

Järvisen eri tehtävät vuosien aikana liittyivät pitkälti koulutukseen. Hän osallistui mm. koulutuksen järjestämiseen ja sen mahdollistamiseen. Hän teki myös paljon työtä opetuksen parissa, vaikka ei ollutkaan kasvatustieteilijä taustaltaan. Viimeiset vuodet Järvinen oli Fidan aluekoordinaattorina.

Oikeudet, jotka kuuluvat kaikille

Vuonna 2007 Järvinen palasi Suomeen ja väitteli kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi. 2009 hän siirtyi World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Järvinen siirtyi Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi. Myöhemmin hänestä tuli apulaistoiminnanjohtaja, ja tammikuussa 2023 Järvinen aloitti nykyisen tehtävänsä toiminnanjohtajana.

– Kehitysyhteistyössä ja avustamistyössä keskitytään kaikille kuuluviin oikeuksiin, jotka ovat oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon. Luomme ihmisille mahdollisuuksia ja toivoa. Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.

– Yritän huolehtia siitä, että meillä on parhaat ihmiset tekemässä tätä työtä. He, joilla on oikea asenne ja halu auttaa.

”Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.”

Tomi Järvinen

Työskentelen Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Asun Seinäjoella vaimoni ja koiramme kanssa.

Vapaa-aikana vietän mahdollisimman paljon aikaa Ähtärin mökillämme. Liikun luonnossa ja kesällä golfaan.

Tärkeää on perhe ja ystävät. Tärkeää on myös herkkyyden säilyttäminen. Kun kohtaa jonkun, hänelle jäisi arvostettu olo, ja hän kokisi tulleensa nähdyksi.

1972 Tomi syntyy Seinäjoella.

Abikesänä 1989 Afrikkaan Kenian Kakamega-nimiseen kaupunkiin kuukaudeksi asumaan. Törmäsi ensi kertaa köyhyyteen.

1991 armeija.

1992 Belgian Brysseliin Continental Theological Seminary -korkeakouluun opiskelemaan teologiaa.

1995 teologiankandidaatin tutkinto.

1996 Fida International -järjestön kautta harjoittelijaksi Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille.

1996–2007 asuu n. 12 vuotta Afrikassa kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa. Viimeiset vuodet Fidan aluekoordinaattorina.

2007 takaisin Suomeen. Väittelee kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi.

2009 siirtyy World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi.

2023 tammikuussa alkaa nykyinen työ Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Kirkon Ulkomaanapu

• Perustettu vuonna 1947.
• Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja.
• Toimii 12 maassa, siellä missä hätä on suurin.
• Tehdään työtä sen eteen, että jokaisella olisi oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon.

Artikkeli ”Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus ja toivo” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

TEKSTI SAARA TUOMELA KUVA MATTI HAUTALAHTI

Nuorisotyönjohtaja Pete Ketola ja nuorisotyönohjaaja Janna Renko kertovat, että seurakunnan nuorisotyö tekee paljon jalkautuvaa auttamistyötä. Esimerkiksi jokaiselle Seinäjoen koululle on nimetty oma työntekijä seurakunnassa.

Viime vuosina Yhteisvastuukeräyksen kohderyhmänä ovat olleet nuoret. Nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin varat halutaan kohdentaa nuorten hyväksi.

Vuonna 2024 Yhteisvastuukeräyksessä kerätyt varat käytetään haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten ja heidän mahdollisuuksiensa tukemiseen. Kotimaassa tuotot ohjataan Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien ja HelsinkiMission avulla yksinäisille nuorille.

Kirkon Ulkomaanapu ohjaa varat kansainväliseen apuun. Tänä vuonna ulkomaan osuus kerätään Ugandan lasten ja nuorten koulutuksen mahdollistamiseen. Työtä tehdään kuudella pakolaisasutusalueella.

Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönjohtaja Pete Ketola ja nuorisotyönohjaaja Janna Renko ovat olleet viime aikoina huolissaan nuorista. Yksinäisyys ja mielenterveysongelmat näkyvät nuorten keskuudessa. School to Belong -yksinäisyyskyselyn perusteella yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista noin 14 % kokee yksinäisyyttä.

– Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosina. Vaikka minulla on vielä melko lyhyt ura, olen huomannut, että ne ovat lisääntyneet viidessä vuodessa, Renko kertoo.

Entisestään huoli alkoi kasvaa korona-aikana. Tiukat rajoitukset muiden ihmisten tapaamisesta vaikuttivat erityisesti nuoriin ja niihin, jotka kokivat jo valmiiksi yksinäisyyttä.

– Silloin se kulminoitui niin, ettei edes saanut tavata muita, Ketola muistaa.

– Se puhkaisi kuplan, jossa nuoret olivat olleet jo pidemmän aikaa, Renko lisää.

Toiveeseen vastattiin

Lähes heti pandemiakriisin jälkeen lähelle tuli sota. Pahuus ja julmat teot alkoivat hyppiä nuorten silmille sosiaalisen median kanavista. Pelko, huoli ja epävarmuus kasaantuivat.

– Kyllä tällaiset kriisit näkyvät nuorissa. Muistan, kun yritin sanoa heille, että älkää selatko nyt TikTokia kovin paljon. Siellä voi tulla mitä tahansa vastaan. Vanhemmilla ja muilla aikuisilla on iso työ saada pidettyä pakka kasassa, Renko tietää.

Seurakunnan nuorisotyön piiriin on kantautunut nuorten huoli mielenterveyspalveluiden pitkistä jonoista ja ruuhkautuneisuudesta. Muutaman kuukauden odotusaika voi olla vahingollinen, jos avuntarve on suuri.

– Nuorilta kuulee koko ajan, että mielenterveyspalveluihin on pitkät jonot. Heillä on selvästi tarve päästä puhumaan jollekin. Seinäjoen seurakunnassa toimivasta nuorten vaikuttajaryhmästä tulikin toive, että kiinnittäisimme enemmän huomiota nuorten mielenterveyskysymyksiin, Renko kertoo.

Niin syntyi Seinäjoen seurakunnan Walk in talk, matalan kynnyksen keskusteluapu, johon voi tulla ilman ajanvarausta anonyymisti. Toiminta käynnistyi ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa opiskelleen Piia Männistön aloitteesta. Keskusteluavun tarjoaminen aloitettiin lokakuussa 2022.

Ketola kertoo, että vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksessä kerätyillä varoilla Seinäjoen seurakunnan nuorisotyö panostaa muun muassa entistä enemmän Walk in talk -toimintaan.

– Itse toiminta ei syö paljon rahaa, mutta satsaamme henkilökunnan lisäkoulutukseen, konseptin profilointiin ja markkinointiin. Kaikki työntekijämme ovat jo lähtökohtaisesti kohtaamisen ammattilaisia, mutta asioiden terävöittäminen voi kuitenkin olla tarpeen, Ketola avaa.

Kannattaa murehtia ääneen

Nuoret kaipaavat selkeästi keskusteluyhteyttä. Ketola kertoo, että 2023 keväällä Walk in talk -keskusteluissa kävi aktiivisesti nuoria.

Renko muistuttaa, ettei asian tai ongelman tarvitse välttämättä olla maailman suurin, vaan pienetkin asiat voi tulla jakamaan luotettavalle aikuiselle.

– Muistan omassa nuoruudessani ajatelleeni, etteivät asiat ole vielä tarpeeksi huonosti, että voisin mennä puhumaan. Sitä vähättelee nuorena aika paljon omia murheitaan. Myöhemmin olen havahtunut siihen, että olisi voinut päästä vähän helpommalla, jos olisi käynyt juttelemassa, Renko sanoo.

Keskusteluissa nuorten yleisiksi huolenaiheiksi on noussut yksinäisyyden ja mielenterveysongelmien lisäksi haasteet ihmissuhteissa. Ongelmia voi olla esimerkiksi perheessä tai kaveripiirissä.

Ketola tietää, että jo yksi keskustelukerta voi auttaa. Pelkästään siitä voi olla apua, että asian sanottaa ja joku kuulee sen.

– Olen aina sanonut, että kannattaa murehtia ääneen. Pienet asiat voivat helposti kasaantua ja paisua isoiksikin. Sitten koulunkäynti kärsii ja poissaoloja kertyy. Kohta ei enää tavata ihmisiä, minkä seurauksena sosiaalisuus jää vähitellen ja vaarana on syrjäytyminen, Ketola kertoo.

Keskusteluapu ja nuorten aito kohtaaminen ovatkin ennaltaehkäisevää auttamista, millä voidaan välttää vakavampia ongelmia ja seurauksia.

Seinäjoen seurakunta on käyttänyt aikaisempien vuosien Yhteisvastuukeräyksen varoja muun muassa Saapas-toimintaan, joka on jalkautuvaa nuorten parissa tehtävää auttamistyötä. Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 4.2.2024 ja kestää vuoden loppuun saakka.

”Emme voi pelastaa kaikkien nuorten koko elämää, mutta tällä voi olla merkitys yhden nuoren koko elämälle.”

Keskusteluapua nuorille matalalla kynnyksellä

Seinäjoen seurakunnan järjestämä Walk in talk tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua, joka on suunnattu 13–29-vuotiaille. Keskusteluapua on tarjolla Nuorisokahvila Kismuksessa sunnuntaisin klo 15–18 ilman ajanvarausta. Tapaamisessa ei tarvitse kertoa omaa nimeään tai asuinpaikkaansa, vaan keskustella voi anonyymisti. Keskustelut ovat aina luottamuksellisia.

– Toiminnan ideana on nimensä mukaan, että nuori voi vain kävellä sisään ja tulla keskustelemaan kuulumisistaan tai huolistaan. Olemme siten yrittäneet tehdä kynnyksen mahdollisimman matalaksi. Halutessaan keskustelulle voi myös sopia ajan, mikäli se tuntuu helpommalta, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Kismuksella nuorten kanssa keskustelevat seurakunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä vapaaehtoiset ratkaisukeskeiset lyhytterapeutit ja -terapeuttiopiskelijat. Paikalla on läsnä yleensä kaksi työntekijää.

Yksi keskustelukerta kestää noin 45 minuuttia. Ketola painottaa, että jo yhdestäkin keskustelusta voi olla suuri apu. Paikalle voi silti tulla toistekin, jos on tarvetta.

– Tutkimuksissa on todettu, että jo yhdestä keskustelunavauksesta on apua. Yksikin kerta voi auttaa, kun kipu on sanottu ääneen. Yleisiä nuorten huolenaiheita ovat esimerkiksi perhe- ja kaverisuhteiden haasteet sekä opiskeluun ja tulevaisuuteen liittyvät kysymykset.

”Yksikin keskustelukerta voi auttaa, kun kipu on sanottu ääneen.”

Artikkeli Yhteinen vastuu nuorista julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Alvar Aallon suunnittelema helmi, Aalto-keskus, Seinäjoen keskustassa on rakennettu vuosina 1957–1987. Ensimmäisenä, vuonna 1960, on valmistunut kaunis ja rakastettu Lakeuden Risti, joka on tunnettu erityisesti 65 metriä korkeasta kellotornistaan.

Aikaa nähneen Aalto-keskuksen kunnostustyöt ovat jatkuneet jo vuosia. Seinäjoen seurakunnan Aalto-kokonaisuuden remontti on vaiheistettu neljään eri vaiheeseen, jotta vältytään pitkiltä väistötilatarpeilta.

Yksi osa merkittävää arkkitehtonista Aalto-kokonaisuutta on 3700 neliön seurakuntakeskus, joka sulkeutuu kokonaan vuodenvaihteessa korjaustöiden vuoksi.

– Vuoden 2024 alussa käynnistyy kunnostusprojektin kolmosvaihe, jossa remontoidaan seurakuntakeskuksen ensimmäinen ja toinen kerros, Seinäjoen seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäki kertoo.

Peruskorjaus on välttämätön rakennuksen iän vuoksi.

– Talotekniikka on pääosin alkuperäistä ja se täytyy päivittää tähän päivään. Rakenteet ovat 1960-luvulta ja ne ovat yksinkertaisesti vain tulleet käyttöikänsä päähän. Rakennuksessa korjataan myös niin sanottuja riskirakenteita, jotta saadaan sisäilmastollisesti kaikki kuntoon, Seinäjoen seurakunnan projektiasiantuntija Jussi Hernesniemi avaa.

Toiminta jatkuu hetkellisesti muualla

Seurakuntakeskuksen sulkeutuessa sen koko toiminta siirtyy väistötiloihin. Seurakunnan omia tiloja pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon. Ulkopuolisille vuokralla ollut Soukkajoen toimintakeskus otetaan käyttöön ja siellä voidaan järjestää muistotilaisuuksia sekä muuta toimintaa. Yhtenä väistötilana käytetään Nuorisokahvila Kismuksen tiloja.

– Isompia tilaisuuksia varten meillä on mahdollisuus vuokrata tiloja yhteistyökumppanilta, Mäki kertoo väistötiloista.

Kolmosvaihe ja sitä myöden seurakuntakeskuksen kunnostustyöt ovat Mäen ja Hernesniemen arvion mukaan valmiita vuoden 2025 loppuun mennessä. Siihen asti seurakuntakeskuksessa käy vilinä, kun paikkoja laitetaan kuntoon.

”Iästä johtuvia peruskorjauksia on pakko tehdä, jotta saadaan sisäilmastollisesti kaikki kuntoon.”

Timo Mäki

– Joitain käyttötarkoituksen muutoksia tehdään myös. Yksi suurimmista muutoksista tapahtuu seurakuntasalissa, jossa poistetaan pääosa penkeistä. Niiden tilalle tulee irtainkalusteita, joiden ansiosta tilasta tulee monikäyttöisempi, Mäki selittää.

– Kirkkopihan julkisivuun toteutetaan myös palauttava muutostyö. Vuonna -84 rakennetun laajennuksen julkisivurakenne puretaan osittain siten, että ulkoseinä siirtyy noin puolitoista metriä sisäänpäin. Muutoksella haetaan fasadiin arkkitehtuuria, joka sopii paremmin alkuperäistyyliin. Muutoksen myötä myös huonejaot saadaan tehokkaammiksi, Hernesniemi jatkaa.

Valvottua ja harkittua

Kun kyseessä on kulttuurihistoriallisesti näin merkittävä kohde, muutoksia ei voida noin vain lähteä tekemään, vaan kaikki on tarkasti valvottua. Museovirasto ja Alvar Aalto -säätiö ovat vahvasti mukana kunnostusprojektissa ja ohjaavat rakentamista. Mäki ja Hernesniemi kertovat yhteistyön olleen toimivaa ja avointa viranomaisten kanssa.

”Kaikki on otettava huomioon pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Olen ollut pitkään Aalto-fani, mutta detaljiikan määrä on silti yllättänyt työmaalla.”

Jussi Hernesniemi

– Muutoksista ja muutostarpeista täytyy aina neuvotella. Viranomaiset ovat myös käyneet paikan päällä useampaan kertaan, Mäki sanoo.

Helppo projekti Aalto-keskuksen miljoonaremontti ei missään nimessä ole ollut.

– Aikatauluhaasteet ja kustannustasot liittyvät pitkälti rakennuksen arkkitehtuurin monimuotoisuuteen ja detaljiikkaan. Kaikki on otettava huomioon pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Olen ollut pitkään Aalto-fani, mutta detaljiikan määrä on silti yllättänyt työmaalla, Hernesniemi
kertoo.

Toista ei tule vastaan

Projektin ykkösvaiheessa kunnostettiin entisen kirkkokanslian tilat, joihin muutti vuokralle Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli vuoden 2022 joulukuussa. Lisäksi tiloissa on kirkon keskusrahaston IT-tukiyksikkö. Rakennuksessa tehdään vielä pieniä vesikattotöitä, ja vuoden loppuun mennessä sen pitäisi olla täysin valmis.

Tällä hetkellä projektissa on käynnissä kakkosvaihe, jossa remontoidaan seurakuntakeskuksen kellaritilat. Kellariin tehdään päätearkisto, aulatila ja Aalto-varasto. Lisäksi sinne tulee kokous ja tutkijatiloja. Kakkosvaiheen on tarkoitus valmistua 2024 kevättalvella, jonka jälkeen lähtee käyntiin peruskorjauksen kolmosvaihe.

Neljännessä ja viimeisessä vaiheessa kunnostetaan Lakeuden Ristin kirkko ja kellotorni. Kirkossa tehdään muun muassa taloteknillisiä peruskorjauksia ja muutostöitä, peruskorjataan vesikatto ja käydään läpi ikkunoiden sekä ovien kunnostustarpeet.

Aalto-keskuksen saneerausprojekti on kaikin puolin poikkeuksellinen, ainutlaatuinen ja suuri millä tahansa mittakaavalla. Sen voi sanoa varmaksi, ettei Mäen ja Hernesniemen uralla tule toista samanlaista vastaan.

– Työmaita on kierretty paljon, mutta mitään näin haasteellista tai monumentaalista arkkitehtuurikohdetta ei ole koskaan ollut. Vaativuus pitää omalla tavallaan myös mielenkiinnon yllä, Mäki pohtii.

– Olisi mahtavaa nähdä, että tästä tulisi Aallon visioiden mukaan aktiivinen seurakuntakeskus oikein sanan varsinaisessa merkityksessä, Hernesniemi sanoo innon pilke silmissään.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Funktionalismista

Teksti: Eckhard Strahl, arkkitehti. Kuvat: Sarah Senf.

Funktionalismi oli arkkitehtuuri- ja design-muotoilutyyli, joka saavutti kansainvälisen läpimurtonsa 1920-luvulla. Osaltaan funktionalistiselle ajattelulle loivat pohjaa jo 1800-luvun filosofit Schelling, Kant ja Schopenhauer. Sodan jälkeen funktionalismi yleistyi ja hallitsi rakennusalaa läntisessä maailmassa noin vuodesta 1945 lähtien, Suomessa noin 1970-luvun loppuun saakka.

Yhteiskunnassa vallalla oleva arvomaailma oli 1970-luvun alussa muuttunut siten, ettei funktionalismia oikein enää sisäistetty, harrastettiin vain sen yleistä kopioimista. Funktionalismista tuli ”museotavaraa”, jota kyllä arvostetaan, mutta sen sisältöä ja viestiä ei enää ymmärretä. On jäänyt voimaan vain yleinen käsitys tai ihailu, että tilan tai esineen tulee olla pelkistetty ja ”kruusaamaton”, ollakseen kaunis.

Samalla tavoin päättelemällä esine voidaan toisaalta määrittää äärimmäisen rumaksikin. Molemmat määrittelyt ovat oikeastaan täysin vääriä, mutta tämä kertoo vain sen, ettei tyylin sisältöä enää ymmärretä. Vastaavalla tavalla nykypäivänä voi olla vaikea ymmärtää vaikkapa rokokootyylisen huonekalun kaarevia jalkoja, kuten eräs matkaopas minulle kerran Latviassa esitteli linnan kalusteita: ”No näin kummallisesti silloin vain tehtiin.” Ainakin hän oli esittelyssään rehellinen – tyyli vaikutti kummalliselta, koska hän ei ymmärtänyt mitä se symboloi, mikä oli sen viesti ja mikä arvomaailma muotoilun takana.

Silti vielä pitkälle nykypäivään saakka funktionalismin muotoilua ja tyyliä on ahkerasti kopioitu niin meillä kuin muuallakin. Se on jättänyt jälkensä nykyajan arkkitehtuuriin ja omakotitalojen pohjaratkaisuihin, huonekaluihin, tekstiilien kuoseihin ja kaupunkisuunnitteluun – designmuotoilusta puhumattakaan.

Absoluuttisesti optimaalisen muodon etsintä

Funktionalismin yhteinen lähtökohta oli, että etsittiin ”absoluuttisesti optimaalista muotoa” halutulle toiminnalle. Esimerkiksi kirkossa, asunnossa, liikerakennuksessa tai näyttelytilassa tapahtuva funktio, eli se, miten ihmiset halusivat käyttää kyseistä tilaa, muodosti myös sen optimaalisimman muodon – ja oli sen vuoksi erityisen kaunis. Ihmisille lähes käyttökelvoton tila tai ratkaisu oli vastaavasti aina myös ruma.

Yksinkertaisuus, helppous, taloudellisuus tai koristeellisuusvaatimukset olivat toisarvoisia, tärkeintä oli löytää tarkoitukseen optimaalisin ja sen mukaan kaunein muoto. Muoto, jonka mittasuhteet olivat täydellisessä harmoniassa ja jonka pinta- ja väristruktuuri sointuivat hallitsevaan ympäristöön ja maisemaan.

Eurooppalaisessa funktionalismissa vallalla oli ajatus ”toiminta määrää muotoa”.  Amerikkalainen arkkitehti Louis Henry Sullivan oppilaineen, muun muassa Suomessakin tunnettu Frank Lloyd Wright, puolestaan julisti, että ”muoto seuraa toimintaa”. Yhteistä molemmille oli kuitenkin ajatus siitä, miten muodon ja toiminnan tulee muodostaa yksikkö, eivätkä esimerkiksi esteettiset asenteet, tunteet tai talouteen liittyvät näkökulmat saisi häiritä tätä harrasta pyrkimystä löytää ihmisille paras ratkaisu.

Funktionalismiin liittyi vahva usko tekniseen toteutettavuuteen, luottamus uusiin tieteellisiin tuloksiin ja yleinen käsitys siitä, että kaikki rakennustekniset ongelmat voitiin ratkaista järjellä, tiedolla ja logiikan avulla. Tämä ehdoton avoimuus ja positiivinen asennoituminen tekniikan ja tieteen saavutuksiin tarkoitti myös sitä, että uudet rakennusmateriaalit – betoni, teräs ja lasi – yleistyivät nopeasti ja luontevasti, varovaisuus ja kriittisyys niiden käyttöä kohtaan oli vähäistä.

Suomalainen funktionalismi

Funktionalismiin vaikuttivat sen syntyajan aikainen arvomaailma ja poliittinen ilmapiiri. Erot eri maiden poliittisissa virtauksissa selittävät myös sitä, miksi funktionalismi muodostui joka maassa hieman omalaisekseen. Sana ”toiminta” pitää sisällään myös ihmisen halun ja tahdon. Suomalaiseen funktionalismiin heijastui suomalaisten voimakas itsenäisyyspyrkimys – kova tahto näyttää maailmalle oma kansallinen identiteetti, luoda Suomikuvaa ja viedä Suomi maailmalle.

Erityisesti suomalaista tapaa järjestää kaikissa suuremmissa kohteissa avoimia arkkitehtikilpailuja, joihin myös arkkitehtuurin opiskelijat voivat osallistua, arvostettiin ja alettiin kopioida. Tämä nähtiin esimerkiksi saksalaisessa Bauhausissa Walter Gropiuksen johdolla ratkaisevana syynä sille, että suomalaisesta funktionalismista tuli kova vientituote maailmalle. Avoimet arkkitehtikilpailut, modernin, ihmisille helposti omaksuttavan arkkitehtuurin aikaansaamiseksi, yleistyivät nopeasti varsinkin Brasilian kaltaisissa kehittyvissä maissa, mutta myös idässä ja Australiassa. 

Suomalainen funktionalismi teki vaikutuksen maailmalla luonteellaan, avoimuudellaan ja pyrkimyksellään arkkitehtuurin sosiaalisen aspektin huomioon ottamiseen. Suomalaiset arkkitehdit olivat suosittuja erityisesti pragmaattisuutensa takia – he halusivat ennen muuta palvella arkkitehtuurillaan yhteisöä. Lisäksi ihailtiin suomalaisarkkitehtien pidättyväistä esiintymistä, he eivät työntäneet itseään etualalle, eivätkä antaneet hetkellisten muotivirtausten tai trendien vaikuttaa tyyliinsä.

Funktionalismissa myös puuarkkitehtuurilla haluttiin näyttää uutta tietä. Suomessa tämä kehitys törmäsi perinteiseen puurakentamistraditioon, jonka seurauksena suomalainen rakennusala on pysynyt tiukasti vain maamme rajojen sisällä, eikä vastaavaa menestystä maailmalla ole tullut – taloudellinen tappio on todennäköisesti ollut suunnaton, ja sitä pystyttäneen täysin arvioimaan vasta nykypäivän ilmasto- ja energiakriisin aikana.

Alvar Aalto ja Lakeuden Risti

Alvar Aalto on suomalaisen ja maailman modernismin edelläkävijä, joka on määritellyt vahvasti kotimaansa arkkitehtuurielämää ja oman aikansa kaupunkisuunnittelua, kuten myös skandinaavista sisustusta ja designia jo yli puolen vuosisadan ajan ja aina nykypäivään saakka.

Nuori arkkitehti Alvar Aalto omaksui työhönsä funktionalismin ohjenuoran ”muodolla täytyy olla sisältöä”. Valmiin rakennuksen oli palveltava tarkoitusta samalla, kun muoto ja sisältö saatettiin harmoniaan luonnon kanssa. Aallon arkkitehtuurille inspiraation antoivat Suomen maisemat, esimerkiksi metsän suhteellinen pystyraidallisuus eli se, miten puiden rungot muodostivat struktuuria ja missä suhteessa latva oli runkoihin nähden, sekä maiseman voimakkaat vaakalinjat ja tuhansien järvien rantaviivat kumpuilevissa saarimaisemissa. Aallon arkkitehtuurissa on voimakkaasti näkyvissä myös hänen pyrkimyksensä inhimillisempään ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Tämä herätti ulkomailla ihastusta myös monissa sellaisissa maissa, joissa arkkitehtuurin sosiaalinen aspekti ei ollut aiemmin ollut esillä.

Funktionalismi on ollut ainoa arkkitehtuurityyli, jossa käyttäjiä on kuultu suunnittelussa ja heidän näkemyksensä ovat saaneet vaikuttaa lopputulokseen. Vaikeuksia tästä on seurannut silloin, kun näkemyksiä on tuotu esiin vasta rakentamisvaiheessa ja mahdollisesti silloin tehtyjen muutosten kaikkia seurauksia ei ole osattu ottaa huomioon. Yksi esimerkki tällaisesta ongelmasta on Alvar Aallon suunnitteleman Lakeuden Ristin torni Seinäjoella. Torni toteutettiin 1960-luvulla tuolloin täysin uudella liukubetonointitekniikalla ja se oli tarkoitus päällystää tummilla kivilaatoilla. Paikkakuntalaiset halusivat lopulta tornista valkoisen ja kivilaattojen sijasta pinta päädyttiin toteuttamaan rappauksella, jota on sen jälkeen jouduttu korjaamaan säännöllisin väliajoin. Ulkomaalaisissa funktionalistisissa kohteissa vastaavia ongelmia ei ole ollut, koska rakentamisessa on pitäydytty suunnitelmissa. Toisaalta funktionalismin kulta-aikana Suomessa sovelletut rakennustekniikka ja -materiaalit olivat pääsääntöisesti peräisin Keski-Euroopasta, mutta niiden sopivuus meidän ilmasto-olosuhteisiimme jäi usein tutkimatta.

Kirjoittajasta

Eckhard (Eeku) Strahl on syntynyt 26.10.1949 ja kasvanut Rheinessä Pohjois-Saksassa. Hän valmistui arkkitehdiksi 1976 ja on opiskellut myös sisustusarkkitehtuuria. Valmistumisensa jälkeen Strahl työskenteli arkkitehtina kotikaupungissaan, jonka aikana saneerattiin koko Rheinen vanhan kaupungin ydinkeskusta. Vuonna 1980 Strahl muutti Suomeen ja perusti oman arkkitehtitoimiston.

Artikkeli Uudistusten aallot julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Aina leirin aluksi kerron nuorille omista kokemuksistani 15-vuotiaana. En lähtenyt rippileirilleni riemusta kiljuen, sillä olin edellisiltana palanut jalkapalloturnauksesta Ruotsista. Oli kiire pestä pyykkiä ja pakata uudelleen. Lähtö ei huvittanut. Sitten kuitenkin leiri oli maailman hienoin kokemus. Haluan kertoa nuorille, että rippileirille saa tulla arallakin mielellä. Matka on yhteinen nuorille ja meille seurakunnan työntekijöille.

Launialan oma leirikokemus Vantaalla oli paitsi hieno, myös uran kannalta merkittävä. Ilman rippileirin antamaa hyvää kokemusta hänestä
olisi tuskin tullut pappia.

– Rippileirin ainutlaatuisessa ilmapiirissä juttelimme läpi asioita, joista oma hengellinen kiinnostukseni sai alkunsa. En kasvanut tiiviissä seurakuntayhteydessä ja kirkossakin kävin perheeni kanssa vain perhejuhlissa. Rippileiri oli ammatinvalintani kannalta tärkeä taival. Sille kannatti lähteä.

Yli 100 prosenttia ilmoittautuneita

Launiala on yksi Seinäjoen seurakunnan rippikoulutyöstä vastaavista työntekijöistä. Hänen nimensä tulee vuosittain tutuksi sadoille nuorille
Seinäjoen alueseurakunnassa sekä Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kappeliseurakunnissa.

Meidän ripareilla on hyvä maine ja siksi niille haluaa moni myös tulla.

– Aina rippikoulujen ilmoittautumisen aikaan tunnen suurta iloa siitä, että näin iso joukko nuoria haluaa osallistua meidän seurakuntamme toimintaan, ja että saan olla mukana heidän elämässään. Suuri onkin se joukko nuoria, jotka vuosittain ilmoittautuvat mukaan Seinäjoen seurakunnan rippikouluun.

– Meillä oli yli 100 prosenttia ilmoittautuneita eli yli sen määrän, mitä ikäluokan nuorista kuuluu kirkkoon. Se kertoo siitä, että mukana on myös jonkin verran muualta kuin Seinäjoelta ilmoittautuneita sekä niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta tahtovat käydä rippikoulun. Määrä on todella hieno.

Noin viitisenkymmentä seurakunnan omista nuorista käy rippikoulun muualla kuin omassa seurakunnassa, esimerkiksi järjestöjen tai herätysliikkeiden rippikouluissa.

Ei pidä pelästyä kysymyksiä

Rippikoulun käyminen on edelleen selkeä osa nuorten maailmaa.

– Sanoisin melkein, että se on osa nuorisokulttuuria. Meidän ripareilla on hyvä maine ja siksi niille haluaa moni myös tulla. Toki kavereiden ja lähipiirin kannustuksellakin on osuutensa asiassa, Launiala pohtii.

Vanhempia ja kummeja hän kehottaa osoittamaan kiinnostusta nuoren rippikoulua kohtaan.

– Monia vanhempia se kyllä luonnollisesti kiinnostaakin. Saamme kysymyksiä eri asioista. Se on tosi hyvä. On hienoa, jos kotona puhutaan myönteisesti rippikoulusta ja seurakunnasta.

”Nuorten ajatukset ovat meille arvokkaita ja asioita saa, ja pitääkin, kyseenalaistaa.”

Monelle nuoren lähipiiristä rippikoulu nostaa esiin omia muistoja.

– Suurimmalla osalla ne ovat mukavia ja niistä puhuu mielellään. Se kertoo siitä, kuinka pitkään rippikoulu on jo ollut meillä.

Samalla Launiala kannustaa vanhempia rohkeuteen keskustella nuoren kanssa uskonasioista, joita rippikoulu saattaa nostaa esiin.

– Niitä ei tulisi pelästyä, vaikka asiat eivät aina ole niin luonteva osa omaa arkea. On hienoa, jos aikuinen on valmis pohtimaan nuoren kanssa rippikoulun esiin nostamia asioita. Yhdessä nuoren kanssa voi lähteä vaikka kirkkoon ja tehdä siitä perheen yhteisen jutun.

Kirkkoon lähtemisen hetkelle Launialalla on yksi pieni vinkki vanhemmille.

– Emme kerää enää merkkejä rippikoulupasseihin, mikä tulee monelle vanhemmalle yllätyksenä. Seurakunnan työntekijät kirjaavat nuorten osallistumiset ylös ryhmätapaamisissa, eikä passeja enää tarvita. Moni muistaa passit ja kyselee niiden perään, Launiala kertoo hymyillen.

Mistä rippikoulussa on kysymys?

Teologisesti rippikoulussa on kysymys Jeesuksen antamasta kaste- ja lähetyskäskystä. Hän sanoo, että ”menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

– Luterilaisessa kirkossa olemme tottuneet siihen, että lapset kastetaan kirkkoon jo vauvoina. Se aika ei ole kovin hedelmällistä opettaa asioita, Launiala hymyilee.

Tästä syystä kaste- ja lähetyskäskyn opetuspuoli tapahtuu rippikoulussa. Laura Launialan mielestä sana koulu yhdistyykin hyvällä tavalla opettamiseen, mutta muuten rippikoulu on kaukana koulumaisuudesta.

– Rippikoulu on yhteinen matka, jossa me seurakunnan työntekijät ihmettelemme ja pohdimme yhdessä nuorten kanssa asioita. Nuorten ajatukset ovat meille arvokkaita ja asioita saa, ja pitääkin, kyseenalaistaa. Ei kaikkea tarvitse vastaanottaa purematta tai vastaanottaa ollenkaan, jos siltä tuntuu. Enemmänkin niin, että yhdessä ihmettely ja tilan antaminen nuorten kysymyksille on se tarkoitus, Launiala avaa ajatuksiaan rippikoulun takaa.

Useita vaihtoehtoja ripareista

Seinäjoen seurakunnassa rippikoulu on mahdollista käydä useammalla tavalla. Rippikoulun laajuus on 80 tuntia, johon kuuluu talven ja kevään aikana ryhmätapaamisia. Silloin tutustutaan omaan rippikouluryhmään ja seurakunnan elämään.

Jos rippikouluun kuuluu leirijakso, se on tavallisesti noin viikon mittainen. Vaihtoehtona leirijaksolle, voi rippikoulun käydä myös päivärippikouluna, jolloin päivät ollaan yhdessä ryhmänä ja yöksi mennään kotiin. Päiväripareilla tehdään samoja asioita kuin leireillä.

– Tänä vuonna meillä on 28 rippikouluryhmää. Osa on käynyt rippikoulun jo talviloman aikaan. Kesällä meillä järjestetään reilut parikymmentä rippileiriä. Yhtenä vaihtoehtona on myös rovastikunnan alueella yhteisesti pidettävä selkorippikoulu, Launiala esittelee.

Rippikoulun jälkeen seurakunta tarjoaa nuorille iso- ja vanhakoulutusta, jonka jälkeen nuori pääsee leiriavustajaksi tuleville rippileireille. Isokoulutus tarjoaa paljon lisää oppia elämästä, uskosta, toisista ja omasta itsestä.

Artikkeli Nuoren ainutlaatuinen matka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Varhaiskasvatuskerhossa asioihin tutustutaan yhdessä tutun ohjaajan kanssa muun muassa osallistuen, ihmetellen, tutkien, liikkuen, keskustellen ja leikkien. Leikki on lapselle ominaisin tapa oppia. Sen avulla lapsi käsittelee elämäänsä kuuluvia asioita, tapahtumia ja tunteita, sekä kehittää uusia taitoja.

Seinäjoen seurakunnan päiväkerhot on tarkoitettu 3–5-vuotiaille lapsille, eli vuonna 2019–2021 syntyneille, taaperokerhot kaksi vuotta täyttäneille. Kerhokausi alkaa aina syksyllä ja hakeminen koko vuoden toimintaan tapahtuu keväällä.

Ryhmät kokoontuvat 1–2 kertaa viikossa 2–3 tuntia kerrallaan. Varhaiskasvatuskerho on maksuton, kun toinen vanhemmista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Muutoin maksu on 30 €/syyskausi ja 30 €/kevätkausi. Kerhot alkavat viikolla 33.

Seurakunnan kaikissa varhaiskasvatuskerhoissa liikutaan paljon, sekä ulkona, että sisällä. Seinäjoen seurakuntalla on käytössään Liikkuva seurakunta -toimintamalli.

Tervetuloa varhaiskasvatuskerhoon!

Kun lapsen maailma alkaa avartua kodin ulkopuolelle, ovat Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuskerhot turvallinen vaihtoehto tälle tärkeälle ensiaskeleelle. Varhaiskasvatuskerhot toimivat seurakunnan tiloissa ympäri kaupunkia. Tutustu juuri teidän kotikerhoonne ja tee ilmoittautuminen osoitteessa: seinajoenseurakunta.fi/paivakerho

Artikkeli Leikin ja liikunnan riemua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Törnävän kirkossa puolestaan toiseen kirkon tornikamareista rakennettiin asiakas-wc. Samalla tornikamarissa sijainneen morsiuskamarin paikkaa vaihdettiin. Niin maalliselta kuin vessan rakentaminen kirkkoon kuulostaakin, on sillä merkittävä vaikutus kirkon käyttäjille. Ilo tilan toteutumisesta on nyt suuri.

– Muutoksilla kauniita kirkkotiloja saadaan paremmin käyttöön. On järkevä ajatus, että seurakunnan toimintoja tuodaan kirkkorakennuksiin, kuvailee muutostöiden päänikkari, Kurikassa asuva perinnerakentaja Leo Lönnroth.

Lönnrothin yritys on erikoistunut historiallisten rakennusten restaurointi- ja korjaustöihin. Suuria asiakkaita ovat seurakunnat, joiden kirkkoihin Lönnroth työntekijöineen toteuttaa muutoksia.

Tyyliä ja miljöötä mukaillen

Peräseinäjoen kirkon muutokset suunnitteli arkkitehti Kirsti Eloniemi. Lönnroth sai yhteydenoton seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäeltä, jonka kanssa toteutus suunniteltiin. Kirkkojen kohdalla työtä valvovat kirkkohallitus ja Museovirasto.

– Meillä on vahva tyylillinen ote tekemiseen. Työt tehdään kauniisti, ajallista tyyliä ja miljöötä mukaillen, Lönnroth kertoo.

Kirkkojen muutostöiden kohdalla Lönnroth kehuu Seinäjoen seurakuntaa.

– Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty. Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset tällaiset kirkkojen muutostyöt.

”On se todella järkevä ajatus, että tuodaan seurakunnan toimintoja kirkkorakennuksiin.”

Leo Lönnroth

Kahvitila Peräseinäjoen kirkon takaosassa kerää kiitosta. Sen toteuttaminen vaati muutaman penkkirivin poiston, lattian paikkamaalauksen sekä puusepäntyönä tehdyn kaapiston, johon tiskikone ja kahvinkeitin sijoitettiin. Kaapisto paneloitiin kirkon seinien mukaisesti. Myös vedet ja viemäröinti vedettiin 130-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2022 viettäneen kirkon takaosaan.

– Modernin tekniikan tuominen satavuotiaaseen kirkkorakennukseen on aina haastavaa. Tärkeää on, että muutostyöt tehdään niin, ettei lopputuloksesta huomaa, että paikkaan on kajottu, Lönnroth esittelee.

Arvotus käsityötä kohtaan

Hirren työstäminen on perinnerakentajalle mieluisinta. Lönnrothin yrittäjäuran ensimmäinen kirkkokohde sijaitsi Mäntyharjulla. Kyseessä oli perinteisellä hirsityylillä tehty kirkko.

– Parin vuoden aikana teimme kirkossa valtavat hirsikorjaustyöt. Aloitimme huipulta, kun pääsimme tekemään tällaista kohdetta ensimmäisenä työkohteenamme. Viime vuonna kirkko juhli 200-vuotisjuhlaansa.

Hirsirunkoisissa kirkoissa hirsien muotoilu on tehty aikanaan kirveellä. Perinteiset työkalut kiinnostavat Lönnrothia, joka käyttää kirveitä työssään, mutta myös keräilee niitä.

– Valitsen kokoelmastani aina oikean kirveen sen mukaan, millainen hirsi pitää varaosaksi saada veistettyä.

”Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty.”

Leo Lönnroth

Koulutukseltaan Lönnroth on puuseppämestari ja oppiarvoltaan koristeveistäjämestari. Oppiarvoissa on vanhan ammattikuntalaitoksen peruja.

– Kävin kouluni Jurvan kuuluisassa puuseppäkoulussa, Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, joka sittemmin lakkautettiin.

Juuri opinnot toivat Lönnrothin Pohjanmaalle. Nuoruutensa hän varttui Kotkassa.

– Sain pohjalaisen kotikasvatuksen, sillä äitini on kotoisin Alahärmästä. Meillä pohjalaisuutta pidettiin aina arvossa, kohta 20 vuotta Pohjanmaalla asunut mies hymyilee.

Hirsirakentaminen sopii Pohjolaan

Lönnrothin puheesta kuultaa syvä arvostus perinteistä hirsi- ja puurakentamista kohtaan.

– Rakennusten tulisi olla sellaisia, että ne kestävät satoja vuosia ja jäävät perinnöksi tuleville sukupolville.

Suomalaista hirsirakentamista Lönnroth kehuu.

– Se on muotoutunut tuhansien vuosien kuluessa ilmastoomme sopivaksi. Kun perinteinen hirsirakennus on kunnolla kivillä irti maasta ja sen katto on kunnossa, kestää rakennus pitkään vähemmälläkin, saati sitten hyvällä, huolenpidolla.

Viime vuosina Lönnroth on laajentanut työrepertuaariaan puumateriaalien lisäksi kiveen. Hän on valmistanut kivijalkoja lohkograniiteista sekä korjannut useampia pohjalaisia kivinavettoja, joissa kiviosiin on käytetty perinteisiä työmenetelmiä.

Mitä on perinnerakentaminen?

Monesti kuulee puhuttavan perinnerakentamisesta ja perinnekorjaamisesta. Mitä ne oikeastaan tarkoittavat?

– Työt tehdään käyttäen aitoja materiaaleja kuten graniittia, puuta ja perinnemaaleja. Jäljitelmiä kuten laminaattia, tai keinotekoisia eristeaineita kuten lasivillaa, ei käytetä. Rakenteet tehdään siten kuin ne tehtiin ennen teollisen rakentamisen aikaa. Talot tehdään kivijalan päälle ja materiaaleina käytetään umpihirttä tai tiiltä. Myös vanhoja rakennusmateriaaleja voidaan uusiokäyttää, Leo Lönnroth kertoo.

– Peräseinäjoen kirkossa käytimme kuorotilan lattiaan lattialautoja, jotka oli otettu talteen Nurmon pappilasta remontin yhteydessä. Vanhat lankut pääsivät uudelleen käyttöön.

Perinnerakentamisen työmenetelmiin kuuluu myös maalaus pensselillä, jolloin jälki on erilaista kuin telalla maalatessa. Seinissä uutta seinää ei tehdä kipsilevyistä, vaan puulaudoista. Hirsisiä puuosia vaihtaessa hirsi tulee usein myös osata piiluta, eli veistää vanhaa tyyliä mukaillen. Peräseinäjoen kirkon seinissä näkee piiluveistettyjä hirsiä.

Julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 2/2023.

Artikkeli Hirttä veistäessä omassa elementissään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kaipasin isää, joka oli työn takia usein poissa kotoa. Työ ajoittui paljon iltoihin ja viikonloppuihin. Ajattelin, etten ikinä ryhtyisi tuohon työhön.

Vaan toisin kävi. Nuortenilloista Seinäjoen seurakunnassa 1970-luvun alussa tuli merkittävä tekijä Salon ammatin valinnalle. Illoissa, joihin Salo osallistui hyvien ystäviensä kanssa, syttyi innostus uskon asioihin. Yhdessä nuoret soittivat myös gospel-yhtyeessä, joka oli siihen aikaan harvinaista. Salo toimi yhtyeen rumpalina.

Vahvasti eteläpohjainen

Teologian opinnot veivät nuoren miehen Helsingin yliopistoon vuonna 1975. Ensimmäiset kolme vuotta hän asui herännäishenkisessä ylioppilaskodissa yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa. Asuinympäristö oli turvallinen ja antoi tukevan jalansijan isossa uudessa kaupungissa. Papiksi Jukka Salo vihittiin vuonna 1981.

– Oli selvää, että palaan Etelä-Pohjanmaalle. Tämä on minun sielunmaisemani ja täällä on sukuni juuret.

Salo tunnistaa itsensä eteläpohjaisten elämäntyylistä, arvoista ja ihmisten tavasta toimia.

– Täällä kun tehdään, niin sitten myös tehdään. Pidän siitä. Jotkut saattavat pitää pohjalaista luonteenlaatua hieman töykeänä, mutta mielestäni se ei ole sitä. Se on suoruutta, jossa asiaan mennään kiertelemättä. Sama pätee ystävyyssuhteissa.

Vahvasti eteläpohjaiseksi Salo tuntee itsensä myös asuinkuntiensa perusteella. Hän syntyi Nurmossa ja muutti lapsena perheensä kanssa ensin Isoonkyröön ja sitten Seinäjoelle. Papin uransa alussa hän työskenteli Kuortaneella, Jalasjärvellä ja sittemmin Seinäjoella. Vuodet 1989– 1993 hän toimi uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa.

– Koulu oli sopivan kokoinen ja työyhteisö sekä oppilaat olivat mukavia. Vuodet olivat hienoja, sain nähdä minkälaista toinen työ voi olla. Olen suositellut sitä monesti ihmisille.

Hän palasi papin työhön Seinäjoen seurakuntaan vuonna 1993. Kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 2012.

Ihmisten kohtaaminen tärkeää

Uransa kohokohtia kysyttäessä Salo on mietteliäs.

– En ole ajatellut uraani erityisinä saavutuksina. Vaiheet ovat tulleet jatkumona. Paikkoja hakiessani olen ajatellut, että minut kutsutaan niihin, jos niin on tarkoitettu. Olen luottanut johdatukseen.

Yli 40 vuoden työuralle on mahtunut paljon tapahtumia. Arjen kohokohdiksi kirkkoherra kertoo hetket, joissa ihmisen on voinut kohdata ja olla mukana elämän käännekohdissa: Rakentaa ilon juhlaa tai antaa tukea hetkissä, joissa elämä on näyttänyt harmaimmat sävynsä.

– Ne hetket ovat isompia kuin oman urani saavutukset.

Vapaa-ajallaan Salo urheilee joukkuelajien parissa. Hän toimi myös pitkään juniorivalmentajana jalkapallossa. Nykyään hän kannustaa lastenlapsiaan urheilun parissa.

Edessä olevan uuden elämän vaiheen Salo ottaa vastaan mielenkiinnolla. Päätös eläkkeelle jäämisen päivästä kypsyi mielessä kesästä lähtien. Virallisesti hän olisi voinut aloittaa eläkkeen jo kaksi vuotta sitten.

– Nyt on aika keskittyä uusiin asioihin. Olen tiedonjanoinen ja erilaisten asioiden seuraaminen kiinnostaa minua. Luen myös mielelläni dekkareita ja koetan ratkaista arvoituksia päässäni, hän tiivistää hyväntuulisena tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Jukka Salo

Työskentelin kirkkoherrana vuodesta 2012 lähtien. Papin työtä olen tehnyt yli 40 vuotta elämästäni. Viralliset eläkepäiväni alkavat 1.3.2023.
Asun Seinäjoella.
Vapaa-aikana pelaan erilaisia joukkuepelejä ja lenkkeilen. Olen kiinnostunut historiasta ja luen mielelläni dekkareita.
Elämässä perhe on lähtökohtaisesti tärkein asia.

Jukan polku

• 1956 syntyi Nurmossa, kesäkuun lapsena
• 1970-luvun alussa kävi seurakunnan nuortenilloissa, soitti rumpuja gospel-bändissä
• 1975 aloitti opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistossa
• 1981 pappisvihkimys ja aloitti papin työt Kuortaneella
• 1982-1985 pappina Jalasjärvellä
• 1986-1989 pappina Seinäjoella
• 1089-1993 uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa
• 1993 paluu papin työhön Seinäjoelle
• 2012 kirkkoherraksi Seinäjoen seurakuntaan
• 2023 eläkepäivien aloitus

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli ”Nuortenillat olivat käänne elämässäni” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Nuorten maailman väkivaltaisuus on totta Seinäjoellakin. Sen lisäksi, että seurakunta tekee kokoavaa perustyötä nuorten parissa, menemme nuorten pariin myös kirkon Saapastoiminnan merkeissä. Saappaan kanssa yhteistyötä tekevät myös kaupungin nuorisotyön työntekijät, kertoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Henna-Riikka Tala. Hän on mukana yhteisvastuukeräyksen paikallisessa toimikunnassa.

Saapastoiminnassa on erilaisia muotoja, kuten netti-, festari- ja katusaapas. Niiden kautta nuorisotyön ammattilaiset ja toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset tavoittavat nuoria ja jalkautuvat paikkoihin, joissa nuoret kokoontuvat Seinäjoella.

– Kun nuoria on paljon koolla, on mahdollisuus monenlaiseen kahnaukseen ja välien selvittelyyn. Valitettavasti päihteillä on usein oma osuutensa kokoontumissa. Usein aikuisten läsnäolo jo itsessään rauhoittaa tilanteita, Tala kertoo.

Saapastoiminta on saanut hyvää palautetta nuorilta. Moni kokee sen tuovan turvaa kokoontumisiin ja ehkäisevän väkivallan ilmentymistä.

Kärjistyviä tilanteita

Väkivallan esiintyminen nuorten keskuudessa ei ole uusi ilmiö.

– Sen uhkaa on esiintynyt aina, enemmän tai vähemmän. Viime aikoina ilmiö on kuitenkin voimistunut. Se johtuu osittain korona-ajasta, joka rajoitti kokoontumisia. Kun tarve kokoontumisille on suuri ja porukkaa kerääntyy paljon yhteen paikkaan, alkaa usein tapahtua, kuvailee Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

– Myös päihteiden käyttö ja kokeilut lisäävät riskiä, että kontrolli pettää ja väkivaltaa ilmenee. Tätähän tapahtuu toki myös aikuisten keskuudessa, hän lisää.

Väkivallan näkyvyyttä on viiden viime vuoden aikana lisännyt sosiaalinen media, jonka alustoilla kiertää erilaisia haasteita. Ne yllyttävät nuoria tekoihin.

– Kaikki on nykyään paljon näkyvämpää. On silti hyvä muistaa, että vain pieni osa nuorista lopulta käyttäytyy väkivaltaisesti. Mutta se, mitä tapahtuu, on todella näkyvää. Aina ei edes ymmärretä, mitä tuli tehtyä, Ketola kertoo.

Lähtökohtana lähimmäisen rakkaus

Kirkon nuorisotyössä toiminnan lähtökohtana on aina toisen ihmisen kunnioittaminen – niin puheissa, tekemisissä kuin ajatuksissa.

– Viesti nuorelle on, että olet riittävä ja hyväksytty sellaisena kuin olet. Haluamme rohkaista ja tukea nuoria siihen, että myös toista ihmistä tulee kunnioittaa.

Ketola ottaa esimerkiksi leiritoiminnan, joissa yhteinen elo perustuu vastuuseen omista teoista.

– On tärkeää ymmärtää, että toiset ihmiset tulee huomioida. Omilla teoilla ja sanoilla on myös seurauksensa. Jos seuraukset ovat positiivia ja kaikkea hyvää toisessa aiheuttavia, ollaan menossa oikeaan suuntaan. Korjausliikkeitä joudutaan joskus tekemään itse kukin.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kampanja- aika alkaa sunnuntaina 5.2.2023. Keräyksen tuotosta noin 20 prosenttia jää paikallisille seurakunnille, joissa varat ohjataan diakoniatyön kautta teeman mukaisille kohteille. Seinäjoen seurakunnassa yksi kohteista on nuorille suunnattu Walk in talk -toiminta.

Matalan kynnyksen keskusteluapua nuorille

Seinäjoen seurakunnan Walk in talk -toiminta tarjoaa maksutonta keskusteluapua nuorille ja opiskelijoille. Nuorisokahvila Kismuksessa sunnuntaisin kello 15– 18 paikalla olevan keskusteluavun luo voi saapua ilman ajanvarausta. Tapaamisessa nuoren ei tarvitse kertoa nimeään tai asuinpaikkaansa, vaan keskustella voi anonyymisti ja luottamuksellisesti.

– Haluamme tarjota paikan, minne nuori voi tulla matalalla kynnyksellä keskustelemaan turvallisen aikuisen kanssa kahden kesken kuulumisistaan tai huolistaan. Jutella voi mistä tahansa, mikä mieltä painaa, esimerkiksi omasta jaksamisesta, kaveri- ja perhesuhteista tai arjessa pärjäämisestä, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Nuorten kanssa Kismuksella keskustelevat seurakunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä vapaaehtoisina toimivat ratkaisukeskeiset lyhytterapeutit ja -terapeuttiopiskelijat.

Walk in talk -keskusteluavun tarjoaminen aloitettiin Seinäjoen seurakunnassa lokakuussa 2022. Erityisesti korona-aikana nuorten yksinäisyyden ja ahdistuksen kokemukset ovat kasvaneet ja tarve toiminnalle vahvistui.

Tietoa keskusteluavun mahdollisuudesta on välitetty nuorille muun muassa alueella toimivien oppilaitosten kautta sekä seurakunnan ja sen rippileirien Instagram-tileillä.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli Väkivaltaa esiintyy nuorten maailmassa Seinäjoellakin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seinäjoen seurakunnan diakoniatyössä Savolainen on työskennellyt nyt 16 vuotta. Työpäivä sijoittuu kello 8–18 väliin. Sekä itseään että tiimiläisiään Savolainen on pyrkinyt muistuttamaan yhdestä asiasta: työpäivä tulee osata päättää johonkin vaiheeseen. Itse hän pyrkii saamaan viimeistään kello 18 työasiat hoidetuiksi. Seurakunnallisen työn lisäksi hän on toiminut myös sosiaali- ja opetusalan tehtävissä, kuten koulukuraattorina Lapualla. ”Taisin olla historian ensimmäinen koulukuraattori kyseisellä paikkakunnalla ja avasin siten latua sille työlle näin urheilutermejä käyttäen”.  

Intoa Savolaisella on riittänyt myös jatko-opiskeluun, josta tuoreimpana meneillään ovat organisaatiokonsultoinnin opinnot. Opintoja on tullut suoritetuksi myös soveltavan kasvatustieteen puolella. Diakoniatyötä Savolainen kuvailee erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa elävien ihmisten auttamiseksi ja kohtaamiseksi. Tiimin johtavalla työntekijällä työnkuva on pitkälti vastuun kantamista omasta alasta. ”Suuri osa työstä on hallinnollista: toiminnan suunnittelua, seurantaa ja verkostojen ylläpitoa. Ilokseni siihen kuuluu silti myös suoraa kohtaamistakin ihmisten kanssa. Työssämme on säilynyt elämisen maku koronasta huolimatta.” 

Vapaa-ajalla suunta on kohti metsää. Polkujuoksu on miehelle mieluista liikuntaa. Nykyään juoksulla on ennen kaikkea mieltä ja kehoa palauttava merkitys. Se lataa akkuja. Usein Savolainen juoksee päivittäin lenkin, joskus aamuisin tai illalla työpäivän jälkeen. Menneenä keväänä mökkiprojekti toisella paikkakunnalla on vienyt aikaa ja tuonut toisenlaista liikuntaa. Taustaltaan Otto on aktiivijuoksija. Vuonna 1989 hänellä oli 22-vuotiaiden paras noteeraus 3000 metrillä hallissa juostuna, ajalla 8:13:51. Maastojuoksussa ja 1500 metrillä hän oli aikanaan Pohjois-Savon ykkösmailereita. ”Tänä päivänä mielessä on päällimmäisenä kiitollisuus, että on saanut liikuntaa harrastaa näihin päiviin saakka, +50-vuotiaaksi. Lenkille pääsy on jokaisella kerralla nautinto, joka palvelee myös työssä jaksamista.” 

Otto Savolainen

Vuosi 2022 on diakonian juhlavuosi. Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta ensimmäisestä suomalaisesta diakonissavihkimyksestä. Syyskuun 1. päivänä 1872 vihittiin Mathilda Hoffmann eli sisar Matilda diakonissaksi Pietari-Paavalin kirkossa Viipurissa. 

Seinäjoen seurakunnassa juhlistetaan diakoniatyötä 11.9.2022 juhlavuoden messussa. Messussa esitetään diakoniajohtaja Otto Savolaisen sanoittama ja säveltämä laulu ”Rohkeasti”.  

Artikkeli Polulla on hyvä kulkea julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Pärjäsin hyvin urheilussa ja se toki motivoi. Ensin yleisurheilu oli vahva lajini, ja olisi voinut kantaa pitkälle, mutta sitten tuli pesäpallo, joka vei mukanaan.  

Alkuun Ilmari, joka seudulla paremmin tunnetaan Immuna, pelasi pesäpalloa kotijoukkueessa Nurmon Jymyssä. Menetystä tuli ja pian hän pelasi jo mestaruussarjan joukkueessa. Opiskelujen vietyä Helsinkiin oli edessä joukkueen vaihto. Immu siirtyi Punamustien riveihin.  

Kesäisin kotiseutu kutsui. Opiskelijana hän työskenteli urheiluohjaajana Nurmossa, jossa kentällä urheili parhaimmillaan 80 lasta yhtä aikaa. Kesän odotettu tapahtuma oli Nurmon kunnan ja seurakunnan yhteinen leiri, jota järjestettiin nykyisen golfkentän paikkeilla Ruuhikoskella. Urheiluohjauksen ohella Immu toimi myös pesäpallon valmentajana.  

18 vuotta urheilujohtajana 

Pesäpallon aktiivivuosien jälkeen liikunnallinen polku jatkui kotiseudulla SVUL:n Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana. Puheenjohtajuuden 18 vuoteen mahtui paljon piiri- ja seuratason urheilujuhlia.  

– Etelä-Pohjanmaan urheilu oli hyvässä jamassa. Täällä oli paljon hyviä urheilijoita.  

Samoihin aikoihin hän toimi myös silloisen läänin liikuntalautakunnan puheenjohtajana, missä vaikutusmahdollisuudet olivat hyvät alueen liikuntapaikkojen rakentamiseen. Elämäntyönsä hän teki Seinäjoella kaupunginlakimiehenä. Aktiivisiin vuosikymmeniin on mahtunut lukuisia kunnallisia, kirkollisia ja kulttuurisia luottamustehtäviä. Kilpailuvuosien jälkeen kuntoliikunnasta muodostui miehelle sydämen asia.  

– Olen juossut 23 maratonia elämässäni. Sittemmin olen siirtynyt kuntojuoksun pariin. 

Moni vetoaa siihen, ettei juoksemiselle ole aikaa. Aamuisin on kuitenkin aina aikaa.

Aamujuoksuun tottuu nopeasti 

Jo vuosia Immu on toiminut seinäjokisen kuntoliikuntaseura Katupojat ry:n puheenjohtajana. Yhtenä seuran toimintamuodoista on torstaiaamujen varhaiset juoksulenkit. 

– Moni valittaa, ettei juoksemiselle ole aikaa. Me Katupojissa emme usko siihen. Aamuisin on aina aikaa. Herääminen vaatii vähän totuttelua, mutta jo parin kerran jälkeen se alkaa sujua. 

Aamujuoksemisen lisäksi seura järjestää yhteistä kuntosaliharjoittelua ja lauantain kävelytapahtumia, jotka vastikään täyttivät vuoden. Ilmari on todennut kävelyn vieneen voiton hölkästä, jonka ympärillä tapahtumia oli vielä 10 vuotta sitten runsaasti.  

– Kävelykin on hyvästä, mutta itse olen hölkän kannattaja. Se ylläpitää peruskestävyyttä. Etenkin aamuisin tehtyjen juoksulenkkien on todettu heijastavan positiivista vaikutusta kehoon koko päivän ajan. Allekirjoitan tämän itse vahvasti. 

Minun polkuni

• 1943 Ilmari syntyy Nurmossa
• 1959 mukaan Nurmon Jymyn pesäpallojoukkueeseen
• 1963–1967 kesät urheiluohjaajana Nurmossa
• 1964–1970 juristin opinnot Helsingissä
• 1962–1970 pelaajana pesäpallon mestaruussarjajoukkueissa Nurmon Jymyssä ja Punamustissa
• 1970 muutto Seinäjoelle
• 1972–1975 työ apulaiskaupunginsihteerinä Seinäjoen kaupungilla
• 1975–2008 työ Seinäjoella kaupunginlakimiehenä, kahdeksan vuotta perusturvakeskuksen ja kulttuuri- ja vapaa-aikakeskuksen toimialajohtajana
• 1974 Seinäjoen kirkkovaltuuston jäsen ensimmäistä kertaa
• 1976 Seinäjoen kaupunginvaltuuston jäsen ensimmäistä kertaa
• 1977–1998 SVUL:n Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana
• 1993–1998 Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtajana
• 2008 sai liikuntaneuvoksen arvonimen
• 2011– edustajana Kirkolliskokouksessa

Artikkeli Aamuisin on aina aikaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.