– Uskon, että nykypäivän levottomuus lisää kaikilla turvan hakemista. Lapsille on puhuttava heidän omalla kielellänsä. Tyhjä yllätysmuna on se oivallus.

Näytelmien kertojana toimiva Johanna tietää, että useampi perättäinen näytös on kaikille iso rypistys. Vapaaehtoisten ikääntyessä ja lasten määrän vähetessä oman henkilöstön osuus onkin lisääntynyt. Myös nuoria aikuisia on saatu ilahduttavasti mukaan.

Johannalle pääsiäinen on ennen muuta ylösnousemusjuhla. Pääsiäisyön messussa muistetaan kastetta. Siksi kirkon kuoriosasta löytyy kastemalja. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Musiikki on olennaista näytelmässä

Nuorisotyönohjaaja Enni Järvikangas oli ensimmäistä kertaa mukana pääsiäisnäytelmässä harjoitteluvuonna 2012 ja sitä seuraavana vapaaehtoisena. Vuosien myötä paljon on muuttunut, mutta ydin on säilynyt samana. Näytelmä kuljettaa katsojaa palmusunnuntain aasinratsastuksesta tyhjälle haudalle. Enniä koskettaa tekstin konkreettisuus ja henkilökohtaisuus: Minun puolestani Jeesus kärsii ja kuolee. Tyhjä risti viestii rakkaudesta minua kohtaan.

Näytelmän kesto on reilu puoli tuntia. Olennaista on musiikki, esimerkiksi laulut Tahdon muistaa pitkäperjantain, Hän ei ole enää täällä ja Pääsiäinen jatkua saa. Näytelmässä katsojat pääsevät yhtymään Isä meidän -rukoukseen.

Väkevimmin pääsiäisen sanoman Enni aistii kiirastorstain iltamessussa, jossa eletään Jeesuksen viimeistä yhteistä iltaa. Opetuslasten kynttilät sammuvat, ja kirkko jää pimeäksi.

Pääsiäisen arkistuminen surettaa

Seurakuntapastori Piia Tötterström pohtii pääsiäisen arkistumista sen myötä, että kaupat ovat lähes jatkuvasti avoinna ja juhlapyhien määräkin supistunut. ”On surullista, jos meillä ei ole enää entisessä määrin tilaa uskolle ja aikaa hiljentymiseen”.

Jo Lahdessa Piia pääsi kokemaan pääsiäisyön väkevät fanfaarit, kun aamukahteen kestäneessä messun kahvihetkessä ihmiset hehkuivat täynnä iloa ja riemua.

– Meidät lunastettiin. Se on uskonelämän ydin. Kaikki Raamatun lupaukset lunastettiin yhdessä hetkessä. Mitä tahansa tapahtuu, minulle on aina se pelastus… Sen uskon pitäisi olla myös juhlan jälkeen sitä normaalia tosielämää, ei mitään suorittamista.

Piia muistaa elävästi vuoden 2019 pääsiäisyön tuoreena harjoittelijana Inkeroisten yömessussa. Kirkosta poistuessa työporukan omat desibelitkin laskeutuivat kuiskauksiksi. ”Nähdään…” Kotiin ajaessa vielä pohdin, miten ”pienenä murusena maailmankaikkeudessa minulla on merkitys ja minut on myös murusena pelastettu. Samaan aikaan surin sitä tärkeintä, mikä niin monelta rakkaalta vielä puuttuu.”

Piia toteaa, että joskus oman työpäivän keskelläkin voi tulla tunne, että juuri nyt tulee puhua Jumalalle jostain tietystä ihmisestä. Vuosia sitten oma isä sairastui äkillisesti. ”Aloin rukoilla ja sain rauhan. Jumala vastasi siihen rukoukseen.”

Uskonelämän hoitamisen peruspilarit

Myös Enni muistuttaa uskonelämän hoitamisen neljästä peruspilarista, Raamatusta, rukouksesta, seurakuntayhteydestä ja ehtoollisesta. Yksin kotonakin voi some-päivitysten kautta vahvistua, mutta jos joku seikka jää askarruttamaan, siitä voi tulla puhumaan, vaikka nuortenillassa kahden kesken.

Lastenohjaajista Leena-Kaisa Katajala kertoo olleensa näytelmissä mukana useampana vuonna muun muassa Pietarin roolissa. Häntä puhuttelee juhlassa Jeesuksen ylösnousemus.

Marika Lohman-Mettälälle joulu- ja pääsiäisnäytelmät ovat ihanaa vaihtelua lastenohjaajan työhön. Enkelin roolin kautta näytelmä tarjoaa suuren määrän vahvoja tunteita. Lopussa nähdään ilo.

Outi Kulmala on puolestaan esittänyt sotilasta. Alkujännityksen väistyessä elämykset antavat itsellekin virkistystä. Ohjaajat uskovat, että näytelmä puhuttelee enemmän kuin pelkkä kirjasta lukeminen. Lasten naamoista sen näkee.

Kaikille avoin pääsiäisnäytelmä Inkeroisten kirkossa tiistaina 31.3. klo 18 ja Sippolan kirkossa kiirastorstaina 2.4. klo 9.15.

Artikkeli Tyhjä munankuori puhuttelee julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tapahtumaa muistellessa Säde myöntää, että elämän haastavissa hetkissä nousee sydämeen luottamus, että Jeesus on lopulta kaikkien asioiden yläpuolella. Hän näkee kaikki tilanteet ja tavalla tai toisella asiat järjestyvät. Siitä seuraa myös rauha ja luottamus, kuka Jeesus on.

Jos ei olisi Jeesusta, ei olisi myöskään joulua.

Säde työskentelee tällä hetkellä Kansan Raamattuseuran palveluksessa nuorisotyönohjaajana. Tehtäviin kuuluu muun muassa pakopelien järjestäminen nuorille seurakunnissa. Pakopelit ovat toiminnallisia haasteita, joiden kautta päästään kohtaamaan nuoria ja innostamaan heitä samalla Raamatun kertomusten pariin.

– Nuorten avoimuus kristillisiä asioita kohtaan lisääntyy. Joskus apuna ovat valokuvat, joiden pohjalta päästään keskustelemaan, mitä asiat nuorille itselleen merkitsevät.  Kynnys kohtaamiseen madaltuu. Huikeinta on se, kun saa mahdollisuuden rukoilla toisen puolesta.

JOULU ON USEIMMILLE kiireen täyttämää aikaa. Siksi eri-ikäiset omissa ”pakopeleissä” etsivät, mistä löytyisi lepo.   

– Jos ei olisi Jeesusta, ei olisi myöskään joulua. Jumalan rakkauden teko oli, että hän lähetti oman poikansa maailmaan pelastamaan meidät, Säde pelkistää joulun ytimen.  

Joulu merkitsee iloa, läheisten kanssa olemista ja rauhoittumista.

– Joulu merkitsee iloa, läheisten kanssa olemista ja rauhoittumista. Usein arjen keskellä luulee ehtivänsä tekemään enemmän kuin mitä jaksaa, joten hetki on kaivattu hengähdystauko. Saa myös opetella, mikä on oikeasti tärkeätä.

SÄTEEN KOTIPAIKKA Kaukasuolla on vahvasti luonnon keskellä, joten eri juhlapyhinä saatetaan sulkea puhelimet ja kokoontua metsään rakennetulle laavulle. Joskus jouluna on käyty kylillä tapaamassa yksin asuvia ihmisiä. On voitu laulaa tai ojentaa joulukukka. Suvun perinne on yhteinen joulukirje kuluneen vuoden tapahtumista.

– Joululahjan arvoa ei pitäisi koskaan arvioida hinnan mukaan. Rakkautta voi jokainen osoittaa aina vaikka rukoilemalla tai tarjoamalla naapurille apua kaupassakäyntiin.

– JOULUSSA PERINTEILLÄ on oma tehtävänsä.  Jouluna yhä useammalle syttyy halu lähteä joulukirkkoon tai kauneimpiin joululauluihin. Silloin myös iso joukko artisteja laulaa estradeilla hengellisiä lauluja. Jouluna on kaikille ”sallittua” puhua Jeesuksesta.

– Kristilliseen jouluun kuuluu kiitollisuus siitä, että Jeesus syntyi maan päälle ihmisiä varten sovittamaan meidän syntimme. Siksi myös itse haluan jollain tapaa pyhittää koko joulunajan, lakata huolehtimasta. Voin harjoitella uusia lauluja. Haluaisin myös huomioida enemmän ihmisiä. Yksi kertosäe joulusta on jäänyt mieleen soimaan: ”Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle, sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan”.

Artikkeli Joulu on lahja elämän pakopeliin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suosion kasvu ei kummastuta, kun pääsee seuraamaan Kuusankosken seurakunnan salissa elokuun lopulla käynnistynyttä ”irrotteluhetkeä”. Talvikaudella osanottajia on ollut keskimäärin 20–30, tällä kertaa hieman vähemmän.

Seniorimuskari on avoin kaikille Kouvolan seurakuntien alueella. Koska ikääntyessä terveys voi tuoda mukanaan rajoitteita, jokainen saa osallistua sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Myös musiikkitoiveita pyritään toteuttamaan. Haasteellista vetäjille on huomioida samalla kertaa sekä pirteät eläkeläiset että esimerkiksi muistin heikentymisestä kärsivät.

Pellinen muistuttaa, että leikki on osa elinikäistä oppimista, joten musiikin maailmaan sukelletaan laulaen, soittaen, liikkuen, kuunnellen ja muistellen. Kirkkomuskaria onkin mainostettu lauseella: ”Kun kuljetat lapsuutta mukanasi, et koskaan tule vanhaksi”. Hetki lisää kiinnostusta ja rakkautta musiikkiin hengellisyyttä unohtamatta.

– Osallistuminen on paljon enemmän kuin pelkkä katselu tai kuunteleminen. Ihmisille on tärkeää kokea mielihyvää ja oppia uusia asioita. Vilkuttelut, käsileikit, kehorytmit ja erilaisten soittimien kanssa touhuaminen vetreyttää sormia ja kehoa.

Laulujen sanat heijastetaan valkokankaalle. Diojen taustakuvat ovat Ullan valitsemia. Aihepiirit vaihtuvat joka kokoontumisessa. Usein toistuvat laulut Muskaritossut, Kynttilälaulu ja Kuiskaus tulevat tutuiksi. Soitinrepertuaari on laaja. Siihen kuuluvat palasoittimet, marakassit, rummut, rytmikapulat jne. Liikuntaosiota tehostavat värivarjo, rytmirinkula ja koordinaatioharjoitukset. Kuunteluun puolestaan liittyvät äänitteet ja toivelaulut. Vetäjät ovat rakentaneet johonkin lauluun äänimaiseman esimerkiksi linnunlaulu-, ukkos- ja merenaaltosoittimilla. Yhteisiäkokemuksia voidaan jakaa kahvipöydässä kirkkomuskarin jälkeen.

Ennen kahvioon siirtymistä alusta astimukana viihtynyt Kaarina Vehmassalmi Kuusaalta pohtii, että hänet sai tulemaan joukkoon laulaminen ja musiikki. Käynnit kivassa porukassa ovat antaneet itselle lisää rohkeutta.

 Kari Heikkinen arvostaa oman kylän miehenä liikkumisen ja pullakahvin ohella sitä, että lauluissa ja musiikissa on laaja skaala hartaudesta iskelmiin. Turvallisuutta luovat alussa ja lopussa toistuvat traditiot. Lopputoivotus puhuttaa: ”Kuiskaus Taivaan Isälle: ota minut lähelle, sipaise enkelin siivellä, jokaisella retkellä”.

Seniorimuskarit Kuusankoskella ja Valkealassa

Kuusankosken seurakuntatalossa perjantaisin parillisilla viikoilla klo 12.30–13.30.

Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa torstaisin parillisilla viikoilla klo 13.–14.30. Musisoidaan yhdessä ja juodaan päiväkahvit. Vetäjinä Kirsi Rantala ja Saara Kupias.

Artikkeli Säveliä ja sanomaa senioreille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuusankoskella asuva Riitta esittelee itsensä käytännön ihmisenä, joka ei heti syty uusille virtauksille. Asiat ovat balanssissa silloin, kun ” jalat ovat maassa ja sydän taivaassa”.

– Raamattu on siitä ihmeellinen kirja, että siitä löytyy aina uutta. Pyhä Henki elävöittää luetun tekstin, joten en koskaan alleviivaa mitään.

Seurakuntatalon kappelia vastapäätä piirtyvät pihan takaa kokoushuoneen ikkunat, joiden takana Riitta on vetänyt naisten raamattupiiriä viimeiset puolitoista vuotta. Sitä ennen hän viihtyi piiriläisenä yli kaksikymmentä vuotta. Vetäjäkaartiin ovat kuuluneet Aino Markkula, Liisi Helkala ja Ulla Ekholm.

Riitan innostaviin vastuurutiineihin kuuluu myös Sanna Suutarin työtä tukeva Kansanlähetyksen lähetyspiiri.

Kouvolan herätys jätti jälkensä

Hengellisen kasvun alkujuuret juontuvat seitsemänkymmentäluvun lopun herätykseen Kouvolassa. Silloin Riitta työskenteli nykyisen UPM:n paperitehtaan laboratoriossa. Usko kosketti tehtaalaisia, vaikka hymähtelijöitäkin riitti. Riitta ei kiellä, etteikö omakin elämä sisältänyt joskus rosoisuuden hetkiä.

– Kun Pyhän Hengen tuuli puhalsi herätyksessä, saimme kaikki uudistua.

Jälkeenpäin Riitta ymmärtää, miten Jumala on kulkenut mukana pitkin elämän matkaa.

– Kymin tehtaan rippikoulussa opin katekismuksesta perusasiat, mutta vasta mukaan saatu pieni Uusi testamentti alkoi merkillisesti elää Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun kautta: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Sitä elämää Kristuksessa Riitan sisin janosi, vaikka hän ei vielä tiennyt Pyhästä Hengestä juuri mitään.

Vuodet ovat opettaneet, että Raamatun sanan avautuminen ja uskoon sisälle pääsy on alusta loppuun Jumalan työtä. Sitä ei voi omin voimin toiselle pakottaa, vaikka rukouksissa tuleekin asioita ja ihmisiä ylöspäin kantaa. Joskus pyyntöihin on myös vastattu. Esimerkkinä yhden ystävän nopea talokauppa.

Koolle kahden viikon välein

Kun naisten raamattupiiri kahden viikon välein kokoontuu, pöydän ympäryksen täyttää noin kymmenhenkinen joukko. Jokunen on mukana työelämässä, useimmat eläkkeellä. Hetki aloitetaan virrellä ja alkurukouksella. Viimeksi on käyty läpi Apostolien tekoja. Raamattu kansalle -kommentaari tuo valaistusta tekstin tapahtumiin. Keskustelussa jokainen saa aktivoitua, ja piiri päättyy yhteiseen rukoukseen.

Moni Raamattuun perehtynyt on myös Riitan tavoin kiinnostunut juutalaisen kansan historiasta ja tavoista. Raamatun tapahtumapaikoilla Riitta on päässyt viivähtämään kolmella Israelin matkalla. Hän haluaa myös tukea mahdollisuuksien mukaan Israelissa toimivaa lastentarhaa.

Heprealaiskirjeen luku 11 on koskettanut Riittaa syvältä, koska se kertoo uskon esikuvista. Jakeessa 27 puhutaan Mooseksesta, ”joka lähti Egyptistä kuninkaan vihaa pelkäämättä ja pysyi lujana, kuten pysyy se joka ikään kuin näkee Näkymättömän.”

– Se voi olla todellisuutta meidänkin elämässämme. Jos lähdemme vaeltamaan tietämme Jumalaa totellen, saamme nähdä näkymättömiä niin tässä ajassa kuin kerran rajan tuolla puolen.

Riitta on huomannut, että Jumalan johdatuksen näkee usein selvimmin jälkeenpäin. Se vahvistaa uskoa ja luottamusta.

– Seurakunta rakentuu, kun yhdellä on yksi lahja, toisella toinen. Omassa voimassa on turha mitään yrittää. Parasta on tietää, ettei Jumalalle ole mikään mahdotonta.

Artikkeli ”Jalat maassa – sydän taivaassa” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Merja sanoo, että pitkäkestoisen odotusmatkan aikana varsinkin Tuomas-messut Inkeroisten kirkossa tulivat tärkeiksi. Niissä illoissa hän viestitteli vahvasti Jumalalle: Mikä on sinun tahtosi? Annatko meille lapsen?

Tuomas-messuja on järjestetty jo kolmen vuoden ajan, useimmiten Inkeroisten kirkossa. Merja on palvellut niissä joskus juontajana, joskus tekstien lukijana tai muussa vapaaehtoistehtävässä.

LÄHES KYMMENEN VUODEN lapsettomuuden jälkeen saatu rukousvastaus sai paikkakunnalla paljon huomiota, sillä maakuntalehti julkaisi syntyvien sarjassa Helgasta jutun. Luottamushenkilöt ja kirkkovieraat saivat muutaman kuukauden päästä oman piristyksensä yhteisiin tapaamisiin, kun vauva matkasi kopassa paikalle.

– Ei Helgasta voinut sanoa häiriötä olleen, sillä pikkuneiti oli harvinaisen rauhallinen ja sopeutuva – vaikka kopan ympärillä kuhinaa riittikin.

Kiitosaihe on ollut sekin, että lapsi on touhukkuuden ohella terve. Ei tarvita mitään erityistä ruokavaliota. Yhdeksänkymmenen lehmän maitotilalla lapsi on mukana miltei kaikessa. Erään tutkimuksen mukaan maatilaympäristö eläimineen, kissoineen ja koirineen on terveyttä vahvistava tekijä. Muutkin ovat tehneet Helgasta omia huomioitaan. Piispan tapaamisen yhteydessä Lehtomäen Elina sanoi panneensa merkille, että aina kun musiikki lähti soimaan, Helgan ilme muuttui. Olisiko taustalla kiinnostus musiikkiin, jota Merjan suvusta löytyy? Eno on korvakuulolta soittava pelimanni, kuten aikanaan myös vaari oli. Merja on itseoppineena tuntenut vetoa pianoon ja haitariin.

MERJAN OMAT JUURET johtavat kanta-Kouvolaan. Lapsuuskoti oli perusluterilainen, mutta varsinkin isovanhempien kautta hengelliset asiat ovat syöpyneet mieleen ”aina selvinä ja tärkeinä”. Tyttökerhossakin tuli käytyä, ja ennen 1999 Anjalaan muuttoa Merja ehti opiskella sähköasentajaksi, mutta myös nuorisotyötä yhteisöpedagogi AMK-tutkinnon kautta. Maatalousyrittämiseen ja karjatalousammattiin perehtyminen on tapahtunut työn ohessa.

Tällä hetkellä Merjan luottamustehtäviin kuuluvat oman seurakuntaneuvoston ohella toinen kausi kirkkovaltuustossa ja yhteisen kirkkoneuvoston varajäsenyys. Iltamenoja tuottavat myös sairaalasielunhoidon vastuuryhmä, Anjala-Inkeroisten kirkkopiiri, musiikkityön vastuuryhmä sekä useat maatalouteen liittyvät luottamustehtävät.

VAIKKA ARKI on täynnä hektistä tehtävästä toiseen kiiruhtamista, Merja kuvaa seurakuntasuhdettaan yhdellä sanalla: toivo. Siitä kumpuaa itselle uskoa, ja se on elämää kannatteleva voimavara silloin, kun on vaikeaa.

–Haluan nähdä seurakunnan kaikille kiireisille pysähdyspaikkana, jossa voi levähtää ja hiljentyä. Itselle messut ja ennen muuta ehtoollispöytä on paikka, jossa koen tulevani hoidetuksi.

–Aikaa ei jää paljoa Raamatun lukemiseen, mutta usein avatessani sen olen saanut sieltä juuri siihen hetkeen oikean, rohkaisevan sanan. Maailmantilanne ympärillä suorastaan kauhistuttaa, mutta haluan silti uskoa, että hyvä lopulta voittaa.

Äitiyslomalla ollessa Merja on voinut osallistua kokouksiin ja jumalanpalveluksiin tavallista helpommin. Normaalisti navettatöiltä kymmenen kirkkoon ehättäminen tekee tiukkaa.

Silloin apuna ovat radio, televisio tai muut striimit. Aika rientää siivillä, joten pitää muistaa tietoisesti huolehtia, ettei Helgan lapsuus ”vilahda ohi”. Se on hänelle tärkeä ja arvokas vaihe.

–Vanhemmuudesta puhutaan liian usein vain negatiivisia asioita korostaen. Silloin se hieno puoli, mitä itse olemme kokeneet, unohtuu. Oma merkityksensä on silläkin, mitä lapset aikanaan antavat vanhempien ikääntyessä.

MONIA PUHUTTAA juuri nyt Kouvolan seurakuntayhtymässä käynnissä oleva hallinnollinen muutosprosessi. Merja uskoo, että jollain aikavälillä päädytään yhteen seurakuntaan.

–Nyt ollaan liikkeellä hieman etuajassa, joten on aikaa tehdä parempia päätöksiä kuin jouduttaessa taloudellisten reaaliteettien edessä selkä seinää vasten. Otetaan vastuuta, näytetään esimerkkiä.

Artikkeli Helga on rukousvastaus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

 Vuoden ensimmäiseen kokkaustapahtumaan ilmaantui paikalle Jarin lisäksi seitsemän kerholaista. Joku oli parhaillaan Lapissa, ja monen esteet liittyivät omaan tai läheisten jaksamiseen. Iällä ei ole virallisesti merkitystä, mutta mainita voi, että kerhon vanhin Aarre Ahokas täytti syksyllä 90 vuotta.

– Auttelen keittiöllä voimien mukaan. Olen kaikkiruokainen, mutta pidän kasviksista. Toisten kohtaaminen on tärkeää, sillä puoliso kuoli neljä vuotta sitten. Osallistun myös tarinamiesten toimintaan.

Lyhyt keittiögallup nostaa esille mitalin toisen puolen. Raimo Vesala vakuuttaa, että uusille ruokaresepteille on aina käyttöä. Kotiväki tykkää. Ismo Lehto arvostaa sosiaalista kohtaamista ja Olli Pylvänäinen kokee, että ”täällä parannetaan maailmaa”. Jatkuvuutta joukossa edustava Kari Finér muistuttaa, että alueella asuu paljon riistamiehiä. Raaka-aineista ei tule pulaa.

JARI-KOKILLE ON TÄRKEÄÄ, että mitä tehdään, se tapahtuu pieteetillä.  Se tarkoittaa, että jos työn alla on makaronilaatikko, siitä opetellaan joku uusi variaatio. Joskus on valmistettu ruokia eri kansallisuuksien tai vuodenaikojen mukaan.

Kerholaisilla on aina vapaus esittää omia toiveita, mutta viime kädessä pääkokki päättää, mitä tehdään. Hän myös hankkii iltaa varten tarveaineet.

Kerhoillan viisituntinen jakautuu niin, että alussa jaetaan tehtävät. Joku kattaa ruokapöydän valmiiksi ja joku lopussa paikat kuntoon. Tarjottava jakautuu kolmeen osaan. Alkuruoka on usein kasvissosekeitto. Pääruuan kanssa on yleensä salaatti, jonka määrää on hiukan vähennetty. Plussaa on se, että elimistö kaipaa kuitua ja vatsa toimii paremmin. Päätteeksi nautitaan kahvia ja jälkiruokaa. Ruokajuomana on vettä ja mehua.

Tutustumisiltana kokkikerho valmisti ateriaksi lihapitoisia kiinalaisia kevätkääryleitä. Alussa herkuteltiin kasviskeitolla ja jälkiruokana oli kermavaahtoon upotettuja keksinpaloja, päällä mansikoita.

Parhaimmillaan kerhossa ahertaa kerralla puolentoista kymmentä ruuanvalmistajaa. Vaihtuvuus on vähäistä, mutta muutamalle saattaisi löytyä vielä tilaa. Triadin keittiössä neliöitä on vähemmän kuin puretussa seurakuntatalossa.

KOKKIKERHON SYNTYJUURET juontuvat vilkkaalle 1980-luvulle, jolloin nuorisotyönohjaaja Ahti Hynynen järjesti varhaisnuorille kokkikerhotoimintaa. Aterian yhteydessä Kalevi Leskinen heitti ajatuksen miesten kokkikerhosta, joka herätti heti innostusta, kirjoittaa silloinen kirkkoherra Juhani Huovila omaelämäkerrassaan. Pääkokkeina ahersivat alkuaikoina alan ammattilaiset Paavo Markkanen ja Eero Oksanen.

Miesten kokkikerho Myllykosken Triadissa tiistaisin parillisina viikkoina 27.5. asti.

Artikkeli Kokkikerho – miesten henkireikä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Diakonissa Idan rukous oli ollut, että hänen seurakunnalle lahjoittamansa entinen kotitalo Kaipiaisissa voisi palvella alueen asukkaita. Terijoelta Kouvolaan siirretyn hirsitalon historia osoittautui sittemmin niin värikkääksi, että 2024 Idan kuoleman 40-vuotismuistomessun jälkeen nähtiin tarpeelliseksi koostaa vaiheet kirjan muotoon.

Opuksen 44 sivua antavat selkeän vastauksen, miksi Myllykosken Hasunkulmalla lapsuutensa viettäneestä Idasta tuli aikalaisten rakastama, palvelualtis taivaan lähettiläs. Jo ennen rippikoulua Ida joutui seuraamaan sisarensa vaikeaa kamppailua sairasvuoteen äärellä. Sitten pimeys väistyi ja Idan omin sanoin ”Isä kuuli lapsensa hätähuudon. Valo Golgatan ristiltä lankesi ja ihana rauha sai sydämeen”. Diakonia-alalle päätymistään Ida kuvaili: ”Herra on siihen vienyt. Omasta aloitteestani en olisi koskaan tullut.”

Diakonissaksi sisar Ida vihittiin elokuussa 1931. Valmistumisen merkiksi hän sai pukea ylleen mustan kepsipuvun. Seurasi työelämän jakso muun muassa Pellaksen lastenkodissa ja sairaaloissa. Kotiseurakuntaan Sippolan Kaipiaisissa Ida palasi 1949. Eläkkeelle hän jäi 1961.

HISTORIAKIRJASEN toimittanut Marja Kytömäki kertoi osallistuneensa jo aiemmin Elomaan talon Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen. Siellä ilmeni, että Kello löi jo viisi -laulun säveltäjällä olisi jotain tekemistä talon kanssa…
– Muistin omasta lapsuudesta tädin kertomana, että tässä talossa on asunut sekä Gulineja että Sarlineja. Kotoa löytyi myös Tampereen piispa Elis Gulinin muistelmateos, jossa Elomaan talo mainittiin.

Kytömäki on ollut jo pitkään kiinnostunut kylän vaiheista ja tehnyt ensimmäisen haastattelun 1980. Bymanin perheestä hän sai arvokkaita tietoja Terttu Venäläiseltä, Ida Elomaan vaiheista puolestaan Anne Kautiaiselta.

Kytömäki muistaa itsekin, miten hän on käynyt tädin kanssa ostamassa käsikauppalääkkeitä Ida Elomaan lääkekaapista, joka sijaitsi silloin seurakunnan tiloissa Elomaan talon lähistöllä. Silloin ihmetytti, miksi Ida kääri tavallisen laastaripaketin silkkipaperiin.
– Kirjassa on kuva hautajaisista, joihin Ida saapui ilmeisesti opettaja Könöseltä ostamallaan potkurilla. Olin silloin maaliskuussa nelivuotias.

Kytömäki arvostaa suuresti Elomaan talossa järjestettyä Idan kyökki -toimintaa yli kymmenen vuotta SPR-vetoisena ja sen jälkeen muutaman vuoden diakoniatyön kautta.

Erkki Alatalo muistelee Idan kohtaamista nuorena poikana. Jalkapallokentällä oli tullut haavoja jalkaan eikä rahaakaan ollut mukana. Silti Ida antoi kaiken tarvittavan avun. Kauko Ylätalo pistäytyi Idan luona useita kertoja, kun sairautta ilmeni. Ida oli kuin kylän äiti. Hän tunnisti myös heti karpalomehusta aiheutuneen happovaivan.

Pipa Pohjanpalolle Ida edusti maailman lämpimintä, herttaisinta ja ihaninta ihmistä. Ida puhui samaa kieltä lasten kanssa. Päällä oli usein harmaa virttynyt villatakki, jonka taskuun oli hakaneulalla varmistettu kodin avain.

Pipan vetämän varttikerhon käsitöitä myymällä on voitu hankkia muun muassa ilmalämpöpumppu. Kirkkosalin seinällä komeilevan Isä meidän -seinävaatteen Pipa valmisti kiitokseksi, kun talo sai jatkoajan.

Marja Ylätalo toivoo, että Elomaan talolla olisi hienon menneisyyden lisäksi hyvä tulevaisuus. Matka Sippolan kirkkoon on edelleen pitkä, joten noin 50-paikkaista taloa tarvitaan messujen, kerhojen, kasteiden, kinkerien, lauluiltojen, syntymäpäivien ja erilaisten muistotilaisuuksien pitopaikkana.

Ylätalolle Elomaan talo on tullut parhaiten tutuksi kälyn, Maija Ylätalon, kautta. Hän on muistellut Idaa ahkerana pyhäkoulun pitäjänä ja puutarhan hoitajana. Ida muisti aina kysyä kotikuulumiset ja lähetti terveisiä. Lappu ovessa viestitti, mistä Idan tavoitti. Omat muistot ajoittuvat vasta 70-luvulle.

SEURAKUNNAN sanan juhlahetkeen tuonut Helena Lorenz kiitteli, miten ”täällä todellisuutta on se, mitä muut tavoittelevat. Mihin ryhdytään, se myös tehdään”. Ennen juhlakahveja paljastettiin pihalla Kaipiaisten leijonaklubin lahjoittama muistolaatta.

Historiikkityöryhmän muodostivat Erkki Alatalo, Marja Kytömäki, Pipa Pohjanpalo, Kauko Ylätalo ja Marja Ylätalo.

Artikkeli Sisar Idan rukous kuultiin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Toimenkuva on uutta verrattuna siihen, että Marja ehti toimia 2014 pappisvihkimyksen jälkeen seurakuntapappina Joensuussa ja neljä vuotta kirkkoherrana Pelkosenniemen seurakunnassa. Alkujuuria on pöyhäistävä Pohjois-Savoon, jossa yläasteella parhaisiin kavereihin kuului iso kirjo eri kristillisten suuntien edustajia. Leireillä luotiin pohjaa tulevalle.

KOUVOLASSA on uutta myös se, että aiemmin osa-aikaisesti hoidettu työ on nyt kolmen vuoden ajaksi muutettu kokoaikaiseksi. Se on uutta myös oppilaitoksille, joita kaupungissa edustaa ammattiopiston ohella oppilasmäärältään laajin ammattikorkeakoulu sekä LUTin yksikkö.

Viestintä on avain yhteydenpitoon, joten Marja on hakenut kontakteja näkyviä virkasymboleita kantaen. Osa oppilaista tai henkilökunnasta kohdataan livenä, mutta myös etäopiskelijoiden elämässä ahdistus voi puristaa. Tilanteissa on avuksi Marjan lyhytterapiakoulutus.

MARJALLE onnistunut työpäivä on sellainen, jossa on ollut pari hyvää kohtaamista. On ollut syy ja merkitys olla tärkeässä hetkessä mukana.

Yleisimmät aiheet kontakteihin ovat opiskelujen tuoma paine, mutta myös se, miten oma elämä saadaan rullaamaan.  Joskus eteen on tullut jokin yllättävä tapahtuma, esimerkiksi läheisen kuolema.

Kristillisyys on kaiken yhteydenpidon keskellä pyörteilevä pohjavirta. ”Toivo on läsnä siinäkin, kun jakaa vaikka työmaalla kahvia. Tehtäväni yhteisössä tunnistetaan”.

Artikkeli Oppilaitospappi – elämän varaventtiili julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tunteita ilmentävät myös Haydnin teos Seitsemän sanaa ristillä ja Vivaldin Neljästä vuodenajasta Kevät. Mukana on yhteislauluja, mutta myös Valerijs Avramenkon kamariorkesteri ja Eläkeliiton lauluryhmän jäseniä. Projektissa palvelee lukuisa määrä vapaaehtoisia, muun muassa leipojia, puvustajia, lavastajia, kahvittajia, mainostajia ja esirukoilijoita.

– Edelliskerralla seurakuntakeskuksen yläsali oli kolmena esitysiltana aivan täysi, yhteenlaskettuna 700 katsojaa.  Monet tulivat, koska he saivat tunnekokemuksen kautta kohdata oman pääsiäisen, astua sisälle juhlaan, olla ja eläytyä.

Toisena ohjaajana toimiva nuorisotyönohjaaja Minna Nikki lisää, että kolme esityskertaa katsoneet toivat joka ilta uuden naapurin tai ystävän mukanaan. He halusivat jakaa sen, mitä olivat itse kokeneet.

Estradin nuorimpina ovat tänä vuonna 11-vuotiaat Liisa ja Venla. Kun vielä noin sadan henkilön toteuttajajoukko koki projektissa valtavaa yhteenkuuluvuutta, uusia lähestymiskulmia on lupa odottaa.

Salo kertoo, että väki on saatu paikalle puskaradion kautta. Mukaan sai tulla myös ilman aiempaa kokemusta. Tammikuussa alkoivat harjoitukset. Kokoontumisia kertyy kymmenkunta.

PILVI Hartikaisella, 14, on näytelmässä keskeinen rooli. Teatteri on ehtinyt tulla tutuksi viiden vuoden aikana. Toisen juontajan, Elisa Tuvialan, kanssa he kuljettavat kertomusta keskustellen eteenpäin. Aikajanassa liikutaan tuhansien vuosien takaa nykyhetkeen.

– Parasta on porukan ryhmähenki ja se, että saa kertoa. Olen itsekin tunteiden ilmaisija. Vahvoja tunteita ovat hämmennys ja ilo.

Kevättalvella 2020 korona perui esitykset, joten silloin Pilvin silmään pusertui kyynel. Nyt hän lähti innolla mukaan, kun kysyttiin. Asia oli lähellä sydäntä.

JEESUKSEN roolia tulkitsee tällä kertaa seurakunta-aktiivi Vesa Pyötsiä Utin Kuivalasta. Näytteleminen on karjatilan eläkeläiselle uutta, mutta kokemusta on karttunut laulun ja soiton puolella muun muassa Kesäsoittajissa.

– Roolissani saan tulkita koko kristikunnan historian merkittävintä henkilöä. Vuorosanoissa katsojalle todetaan: ”Sinä voit puhua Hänelle”. Me voimme myös rukoilla Häntä, maailman valkeutta. Hän itse sanoo, että joka Häntä seuraa, se ei pimeydessä vaella.

– Maailma, jossa elämme, on Jumalan. Me olemme hänen luomiaan ja Hänellä on oikeus luotuihinsa. Odotan, että näytelmä avaisi jokaiselle pysyvästi pääsiäisen merkityksen.

Näytelmän loppuhetkinä jokainen katsoja pääsee pohtimaan omaa suhdettaan Jeesukseen.

IRMA Oleniuksella on takana kesä- ja harrastajateatterikokemusta vuodesta 1992 alkaen, joten rooleja on kolme, Pietari, nainen haudalla ja Emmauksen tien kulkija.

– Tyhjä risti ja hauta ovat jotain ihmeellistä, jotain selittämätöntä.

Irmalla ja Esko Oleniuksella on takana reilut 51 yhteistä vuotta. Juudaksen rooli on hyvin ristiriitainen, joten sitä harva tavoittelee. Kun Esko vuosia sitten oli samassa roolissa kirkossa ja joutui lopuksi kulkemaan katsojajoukon läpi, niin ”hyvä oli, etteivät päälle sylkeneet…”.

Kollegat vahvistavat, että Eskolla on sisäinen taito tulkita tunnerooleja.

– Sinä osaat näyttää sen, kasvosi kertovat, missä milloinkin liikutaan.

TUNNE PÄÄSIÄINEN -NÄYTELMÄ
Näytelmän esitykset ovat Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa lauantaina 23.3. klo 15, sunnuntaina 24.3. klo 15 ja tiistaina 26.3. klo 18. Vapaa pääsy.

Artikkeli Tunteiden kautta sisälle juhlaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Totuus Mikan mukaan on, että todellinen miehuus on monelta hukassa. Ei ole saatu omalta isältä riittävää miehen mallia. Tilalle on päässyt hiipimään itsekkyys. Se vaikuttaa pitkälle, usein läpi elämän.

Lääkkeeksi ongelmaan Mika tarjoaisi hetkiä, joissa mies saa kuulla Raamatun elävää sanaa ja kokea porukassa aitoa yhteyttä.

– Miehet ovat rehellisiä. He äänestävät jaloillaan. Jos sanoma ei kerralla osu, paikka jää pian tyhjäksi. Miesten rooli on rapistumassa kansakunnan moraalin kanssa. Ennen sanottiin selvästi, mitä hyväksytään, mitä ei.

KUUSANKOSKEN seurakuntatalon estradilla Mika kertoili avoimesti urheilijan urastaan. Lähtökohta oli huono, sillä isä kuoli Mikan ollessa seitsemänvuotias. Mieltä vaivasi masennus, ja rahaa riitti harrastuksiin niukasti. Niinpä hän joutui ensimmäisen vuoden kulkemaan tuulipuvussa, kun muilla oli hienot, ihonmyötäiset trikoot. Positiivista oli se, että tuulipuvun taskuihin saattoi piilottaa karkkeja, mikä muilta ei onnistunut.

Positiivinen kokemus Mikalle oli, kun valmentaja alkoi osoittaa hänelle aitoa kiinnostusta ja välittämistä. Vieläpä hän kannusti osallistumaan treeniaikana pidettyyn seurakunnan nuorteniltaan. Mika ymmärsi, että omaa uskonvakaumusta kunnioitetaan, kun pysyy rohkeasti aitona itsenä. Samalla urheiluun tuli siunaus mukaan. Yläasteikäisenä hän voitti enemmän, vaikka harjoitteli vähemmän.

Mentyään 2002 urheilujoukkoihin Lahteen Mikan uskosta tuli yleinen juttu. Yli puolet tupakavereista halusi jutella asiasta henkilökohtaisesti. Mika ymmärsi, että uskovien tehtävä on brändilähettiläänä pitää asiaa esillä, ei niinkään kaupata sitä.

Ensimmäisiin Torinon olympialaisiin Mika matkusti lähinnä maistelemaan hienoa tunnelmaa. Siitä huolimatta olo jäi tyhjäksi. Sitku-elämä, menestyksen tavoittelu, ei tuonut onnellisuutta. Kiitollisuus-päiväkirjakin lupasi enemmän hyvää.

Sitten Mika korotti tavoitteita pyrkiä luistelumaailman huipulle. Vuoden 2010 olympialaisissa onnistuminen oli lähellä, mutta horjahdus kaarteessa pilasi kokonaisuuden. Viiden mitalittoman vuoden jälkeen Mika halusi vielä kerran panna kaiken peliin, ja matkusti perheineen muun muassa Kanadaan, missä oli pikaluisteluhalli. Tuloksia alkoi syntyä.

Odotukset vain kasvoivat Mikan matkustaessa vuoden 2018 Etelä-Korean olympialaisiin. Lähtöviivalla hän ymmärsi, että seuraavat 35 sekuntia ratkaisivat hänen tulevaisuutensa. Alku sujui loistavasti, mutta kello kertoi mitalin nytkin jääneen kolmen sadasosasekunnin päähän. Kuitenkin lehdistötilaisuudessa Mika esiintyi hymyilevänä. Hän oli tehnyt oman parhaansa, onnistunut. Sijoituksella ei ollut merkitystä siihen, miten arvokas tai arvoton hän ihmisenä on.

Mika pelkäsi, miten lapset kestäisivät tilanteen. Sitten puoliso puhelimessa kertoi lasten katsoneen koko ajan pikkukakkosta toiselta kanavalta. Mielessä kuohahti, mutta samalla päässä syttyi lamppu: lapset eivät koskaan kysy, mikä oli sijoitus, vaan että milloin isä tulee kotiin ja on heidän kanssaan.

– Samalla tavalla kuin lapset, Jumala on aina kädet auki ottamassa vastaan, on sitten elämässä onnistuttu tai epäonnistuttu. Jumala katsoo sydämeen. Hän kutsuu aina omia lapsia kotiin.

Pian alamme myös katsella kanssakulkijoita ja nähdä, miten arvokkaita he ovat.

MIESTEN TAPAHTUMAN alkukahvituksen jälkeen sali alkoi täyttyä. Pastori Pauli Heinola muistutti, miten häpeän tunne voi olla joillekin kuolemaakin pahempi vaihtoehto.

Illan aloitti maailmanennätysviheltäjä JP Whistler. Musiikkiyhtye Case4You:n monet koskettavat laulut herkistivät miehet penkkeihin. ”Elvis” Roni Lepän nostalgiaa tihkuvat laulut olivat jo monelle syy tulla iltaan. Muusikko Tommi Huuskonen kertoi puolestaan elämää hallinneista peloista. Kun niistä koitti vapaus, hän pimeällä lenkillä kuuli äänen: ”Katso eteenpäin. Olet turvassa.”

Jyrki Lindberg kutsui miehiä mukaan miesten piiriin. ”Paras tunnelma, mitä olen mistään löytänyt”.

Hyviä miehen malleja kaivataan

Risteys kysyi miesten tapahtuman kahvipöydässä, mitä miehille kuuluu?

”Hyviä miehen malleja tarvitaan kasvattamiseen. Perheen asiat hoituvat monissa kodeissa aika tasapuolisesti. Eivät miehet välttämättä ole itseltään hukassa, mutta heillä voi olla vaikeutta löytää väyliä, joilla he pääsevät toteuttamaan itseään ja omaa paikkaansa elämässä.”
Mies 54 v., Iitti

”Olen Mika Poutalan appiukko ja autokuski. Isä oli täällä aikanaan pastorina. Kyllä miehen malleja tarvitaan varsinkin pojille. Sotaveteraani-isäni saattoi olla joskus ankara kurituspuolessa, mutta silti hän opetti minulle selvät tienviitat. Niitä tarvitaan. Hyvien miesten pitäisi tulla Suomessa piiloistaan esiin.” 
Mies, Espoo

”Miesten malleja kaivataan koteihin ja perheisiin. Luulen, että miehen rooli on tänä päivänä murroksessa. Myös monet ongelmat näyttävät kasautuvan etupäässä miehille. Mies ei välttämättä osaa käsitellä kaikkia asioita, joten hän jauhaa niitä pään sisällä.”
Mies 33 v., Kouvola

Artikkeli Aika ei määritä arvoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.