Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu levottomalta.

Kaipaus saa liikkeelle

Pyhiinvaellus on vuosituhantinen uskonnollinen perinne. Se on paitsi matka johonkin pyhänä pidettyyn paikkaan, myös tapa etsiä syvempää yhteyttä Jumalaan ja omaan sisimpäänsä.

– Nykypäivän elämänmenossa on monia sellaisia piirteitä, jotka saavat ihmiset kaipaamaan merkitystä ja sen löytämistä, minkä varassa viime kädessä elää, Jaana Räntilä sanoo.

Monesti konkreettiselle pyhiinvaellukselle lähdetään elämänvaiheessa, jossa tarvitaan uutta näkökulmaa tai ollaan siirtymässä uuteen.

– Aina me työstämme jotakin, vaikka ei olisi suurta elämänkriisiä. Matkanteko tähtää vanhasta luopumiseen, jotta uusi mahdollistuisi.

Aina ihminen ei edes tiedä, mitä kaipaa, sisimmässä vain tuntuu tyhjältä tai levottomalta.

– Vanha kristillinen ajatus on, että meidän kaipuumme on vastausta siihen, että Jumala kaipaa meitä ensin.

Räntilän mukaan ihminen oppii parhaiten tunnistamaan tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan suhteessa, jossa itseään voi peilata toiseen. Pyhiinvaelluksella peilinä toimii Jumala.

Jumalan aika ei tikitä

Rauhallinen ympäristö kuten luonto ohjaa pyhiinvaeltajaa keskittymään.

– Menen usein rauhoittumaan meren rannalle, missä näkee kauas. Samanlaista rauhaa voi kokea myös järven rannalla tai korkealla näköalapaikalla, josta avautuvat laajat maisemat.

Vanhat rakennukset, kirkot ja kappelit voivat olla hyviä pyhiinvaelluksen ympäristöjä. Myös hautausmaat ovat hyviä paikkoja pohtia sitä, miten kaikki on katoavaa ja mikä merkitys on tällä hetkellä, joka ei ole vielä kadonnut.

– Minua ravitsee kaikki vanha, joka kutsuu pinnalta syvemmälle ja kertoo, että ohikiitävän kronologisen ajan läpi kulkee toinen aika, Jumalan ikuinen aika. En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Pyhiinvaeltajaa auttaa Räntilän mukaan keskittynyt, avoin, utelias ja levännyt mieli. Nykypäivän ihmiselle se on usein haaste, kun huomio sinkoilee ärsykkeestä toiseen. Lepo saattaa löytyä matkan varrelta.

– Ihminen on hyvin kokonaisvaltainen, joten ruumiin liike auttaa mieltä. Jos ei kykene kävelemään, pyhiinvaelluksen voi tehdä mielessään. Silloin vaikka musiikki voi olla apuna.

Sisimmästä nousevien ajatusten kuunteleminen on tärkeää.

Kävellessä voi toistaa lyhyttä raamatunkohtaa, sovittaa sen askelten tahtiin ja kysellä, mitä Jumala haluaa sen kautta sanoa.

En ole vain tikittävän kellon orja, vaan minulla on elämässä syvempiä juuria.

Hengitystaskuja arkeen

Lomat ovat luontevia aikoja pyhiinvaeltajan mielentilan saavuttamiseen, mutta kuinka löytää lepo myös arjen kiireiden ja huolten keskellä? Räntilän mukaan koko elämä voi olla pyhiinvaellusta.

– Raamattu, rukous, ehtoollinen ja uskovien yhteys syventävät suhdettamme Jumalaan. Jos niille varaa aikaa, se pitää meidät pyhiinvaeltajina.

Pyhiinvaelluksen kokemuksia voi harjoitella pienin askelin. Työmatkalla voi kulkea metsikön tai puiston läpi ja muistaa Jumalan läsnäolon. Kauppareissulla voi etsiä mielestään raamatunkohdan.

– Arkeen on hyvä luoda hengitystaskuja, joissa tietokoneen, kännykän, työn ja perheen vaatimukset ovat hetken kauempana. Näissä hetkissä voi kuulostella itseään ja Jumalaa ja sanoa, että tässä olen sinun kanssasi ja sinä olet minun kanssani, Jumala, tässä me kohtaamme.

HITAUS ◌ Kengät ovat pyhiinvaeltajalle hitauden vertauskuva. Ne ohjaavat oikealle tielle ja hidastavat kiirettä. ”Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!” (Ps. 143:8)

HILJAISUUS ◌ Simpukka kertoo hiljaisuudesta. Se ohjaa pyhiinvaeltajaa pois metelistä hiljaisuuteen ja hyviin ajatuksiin.
”Sinä hallitset meren pauhun, tyynnytät
aaltojen tyrskyn.” (Ps. 89:9)

RUKOUS ◌ Lyhty muistuttaa rukouksesta. Se valaisee
ympäristöä, sisintä sekä tietä pyhän lähteille. ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105)

Artikkeli Pyhiinvaeltaja kulkee taivaan ja maan välillä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.