Ohjausryhmälle esitettiin toive, että työskentelystä ei synny uutta laajaa asiakirjaa, vaan rakennetaan edellisen päälle. Kirjallisten dokumenttien haasteeksi on joskus koettu niiden jalkauttaminen eli se, että ne päätyisivät laajemmin kirkkojen käyttöön. Tärkeämpänä vielä haluttiin kunnioittaa perintöä, minkä dokumentti on jo tuonut. Mukaan työskentelyyn haluttiin tuoda askeleita kohti dialogisuutta: yhdessä ajattelemista ja yhdessä tekemistä.

Työskentelyn ensimmäiset konkreettiset pisteet olivat huhtikuussa järjestetty Revisiting Mission in Context -webinaari sekä lähetysteologinen konferenssi Taiwanilla. Tämä artikkeli esittelee Taiwanin konferenssin antia.

Lähetysteologinen konferenssi Taiwanilla

Taiwanin Taoyuanissa sijaitseva China Lutheran Seminary isännöi Luterilaisen maailmanliiton (LML) maailmanlaajuisen lähetysteologisen konferenssin toukokuussa 2025. Aiheena oli ”Embodying Hope: Renewing Mission in a Wounded World”. Osallistujia oli kaikilta mantereilta sekä luterilaisista kirkoista, lähetysjärjestöistä että ekumeenisista verkostoista. Tarkoituksena oli aloittaa prosessi, jonka avulla muotoillaan kokonaisvaltaisen lähetyksen suunta seuraavalle strategiakaudelle.

Konferenssin tavoite oli osanottajien yhteinen pohdinta ja sitoutuminen missiologiseen prosessiin, joka vastaa muuttuvan maailman haasteisiin: ilmastokriisiin, pandemian jälkeiseen todellisuuteen, kirkollisen identiteetin hajoamiseen ja digitaaliseen murrokseen. Kysymys siitä, mikä luterilaisessa missiossa on olennaista ja mihin suuntaan sen tulisi kulkea, oli keskeinen. Näkyväksi tuli tarve yhteiselle teologiselle kielelle, joka pystyy samalla kantamaan sekä teologista syvyyttä että yhteiskunnallista relevanssia.

Lutheran Church of Taiwanin presidentti Selma Chen piti erityisen arvokkaana, ettei metodina ollut vain esitelmätiedon jakaminen: ”Kuuntelemisen ja valmiiksi sovittujen kommenttipuheenvuorojen sijaan halusimme tuottaa yhteistä ajattelua. Se on menetelmänä vielä vieras eikä lopputulos ole etukäteen selvillä. Samalla se sitouttaa ja innostaa jatkamaan keskustelua omassa kirkossa.”

Konferenssin rakenne ja työtavat

Konferenssi alkoi jumalanpalveluksella Taipeissa, minkä jälkeen tutustuttiin lyhyesti Taiwanin yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen kontekstiin. Jokaiseen päivään sisältyi hartaushetki aamulla ja illalla, mikä rytmitti yhteistä työskentelyä hengellisesti. Hartauksien merkitys ei ollut pelkkä muodollisuus, vaan ne ankkuroivat keskustelut rukoilevaan yhteisöön ja muistuttivat lähetyksen hengellisestä perusluonteesta.

Varsinainen työskentely käynnistyi SWOT-analyysilla (vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet, uhat), jossa tarkasteltiin sekä globaalin että alueellisen kirkollisen tilanteen piirteitä. Tarkastelun kiehtovuutena oli, että vahvuudet määriteltiin sanalla ”grateful” (kiitollisuus), heikkoudet ”watchful” (tarkkaavaisuus), mahdollisuudet ”hopes” (toiveet) ja uhat ”fears” (pelot). Tällainen sanallinen uudelleentulkinta antoi analyysille hengellisen ja emotionaalisen ulottuvuuden. Keskustelut käytiin alueittain ja niistä syntyi kattava kuva luterilaisen maailman moninaisista todellisuuksista.

LML:n pääsihteeri Anne Burghardt piti vaikuttavan alustuksen ”Renewing Mission in a Wounded World”, jossa painotettiin kontekstuaalisuutta, individualistisen uskontulkinnan kritiikkiä sekä luterilaisen uskon sosiaalista, poliittista ja ekologista ulottuvuutta digitaalisuuden aikakaudella. Burghardtin puheessa korostui ajatus siitä, että missio ei ole yksisuuntainen lähetysliike vaan syvällinen vuorovaikutus Jumalan ja maailman välillä, jossa kirkko on kutsuttu olemaan toivon todistaja keskellä haavoittunutta maailmaa.

Keskustelun haasteet ja mahdollisuudet

Seuraavaksi toteutettiin kaksi ns. akvaario-keskustelua. Tässä työskentelymuodossa keskustelua käy pieni sisärengas, ja muut osallistujat kuuntelevat ulkokehällä, mutta voivat osallistua siirtymällä keskustelurinkiin. Menetelmä korostaa dialogisuutta, mutta vaatii ohjaukselta ja osallistujilta paljon. Tässä tapauksessa osallistujat kokivat epävarmuutta: oliko oma asiantuntemus riittävää, pitikö puheenvuorosta tehdä esitelmä. Aidon dialogin syntyminen oli haastavaa, mutta hetkittäin syntyi rakentavia keskusteluja.

Yksi merkittävä nosto akvaariokeskusteluista oli kysymys siitä, millaista kieltä kirkko käyttää puhuessaan missiosta. Vastaammeko kysymyksiin, joita kukaan ei esitä? Missiologinen kieli voi helposti muuttua sisäpiirin jargonia muistuttavaksi, jolloin se menettää yhteytensä niihin, joita kirkko pyrkii palvelemaan. Keskustelussa korostettiin tarvetta käyttää kieltä, joka on ymmärrettävää, rehellistä ja samalla teologisesti uskottavaa.

Globaali konteksti ja teologiset näköalat

SWOT-analyysin perusteella maailmanlaajuisesti tunnistettiin lukuisia huolia: maahanmuuton ja maastamuuton aiheuttamat jännitteet, poliittiset ja uskonnolliset konfliktit sekä sisäiset kirkolliset ristiriidat, teologiset jännitteet (vaurauden teologia, fundamentalismi, sukupuolikysymykset), sukupolvien välinen kuilu ja nuorten vieraantuminen kirkosta, sekularisaatio ja instituutioiden kriisi sekä taloudellisen vallan keskittyminen ja misinformaatio.

Silti esiin nousi myös toivoa herättäviä tekijöitä: hengellinen avoimuus ja kasvu, nuorten ja maallikoiden vahvistuva rooli, kumppanuus ja vastavuoroinen oppiminen kirkkojen välillä, kulttuurinen juurtuminen ja luterilaisten identiteettien uudelleenmäärittely, teologiset innovaatiot erityisesti Aasiassa ja Afrikassa sekä ekumeeninen ja uskontojen välinen dialogi.

Teologisesti konferenssin keskeisiä oivalluksia oli vahva kontekstuaalisuuden korostus: kaikki teologia nousee aina jostain paikallisesta todellisuudesta. Tämä merkitsi selkeää siirtymää pois Eurooppa-keskeisyydestä kohti moninaisia, rinnakkaisia luterilaisia identiteettejä. Tähän liittyi myös polysentrinen ymmärrys missiosta: yksisuuntaisena lähettämisen ja vastaanottamisen mallin sijaan se on dynaamista liikettä kaikkialta kaikkialle.

Äänet marginaaleista, kuten Dalit-teologia Intiassa, osoittivat, miten missio voi nousta haavoista käsin: ristin teologian hengessä Jumala toimii särkyneessä maailmassa ja kutsuu kirkkoa kuuntelemaan sieltä nousevaa todistusta. Moniuskontoisuuden ja uskonnollisen identiteetin moninaisuuden haasteet – erityisesti nuorten keskuudessa – nostivat esiin tarpeen uudelle missiologiselle ajattelulle, jossa evankeliumin julistus tapahtuu dialogisesti ja usein arjen keskellä. Evankeliointi ei siis merkitse vain sanoja, vaan myös profeetallista ja julkista puhetta oikeudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja rauhasta – erityisesti konteksteissa, joissa kristityt elävät vähemmistönä.

Strategiset ja toiminnalliset ryhmät

Konferenssin viimeisessä täydessä päivässä työskenteli kahdenlaisia ryhmiä: strategisia (theological focus) ja toiminnallisia (action focus). Aiheina olivat teologinen koulutus mission ja missiologian tukena, johtajuuden uudistaminen, kumppanuuksien kehittäminen, lähetys vaikuttamisen ja oikeudenmukaisuuden välineenä, sukupuolten tasa-arvo ja naisten voimaannuttaminen, messun uudistaminen, evankelioinnin nykynäkymät sekä mission mahdollisuudet digiajassa. Jokainen osallistuja sai valita neljä teemaa, josta keskustella.

Ryhmien merkitys oli suuri, vaikka aika tuntui loppuvan juuri kun keskustelu eteni syvällisemmille tasoille. Ne loivat yhteyksiä eri kulttuurien ja kontekstien välille ja tarjosivat paikan vertaistuelle ja ideoinnille. Useat osallistujat mainitsivat, että jo tieto siitä, että muualla painitaan samojen kysymysten kanssa, oli rohkaisevaa.

Päätöskeskustelu ja tulevaisuus

Yksi hedelmällisimmistä keskusteluista syntyi lopuksi: miten LML:n strategiatyö etenee? Teemoina korostuivat kuunteleminen, kontekstuaalisuus ja luterilainen ristinteologia. Myös luomisteologian ja inkarnaation (sakramentaalinen ja sosiaalinen ulottuvuus) vahvistaminen nostettiin esiin. Erityisesti nostettiin esiin missio Dei -ajatus, jonka mukaan lähetys on Jumalan työtä maailmassa, johon kirkko kutsutaan osallistumaan.

Digitalisaation nopea kehitys, erityisesti tekoälyn rooli, sai paljon huomiota. Kiinnostavaa oli, että keskustelumuistiinpanojen yhteenvetämisessä hyödynnettiin AI-työkaluja. Tämä herätti pohdintaa siitä, miten teknologia voi palvella kirkkoa, mutta myös siitä, millaisia riskejä siihen liittyy. Digitaalinen todellisuus ei ole erillinen missiosta, vaan yksi sen toimintakentistä.

Konferenssi ei ollut mullistava, mutta se toimi välietappina ja yhteisen pohdinnan alustana. Erityisenä haasteena nousi esiin lähetys -käsitteen ylikäyttö: jos kaikki on missiota, mikä ei ole? Luterilaisen maailman sisäinen monimuotoisuus vaatii huolellista prosessia: yhteisen ydinteeman löytämistä sekä tilaa kontekstuaalisille eroille.

Jatkona ehdotettiin alueellisia pohdintoja LML:n aluekokouksissa sekä mahdollisesti uutta maailmanlaajuista konsultaatiota. Lähetysjärjestöt toivoivat myös omaa tapaamista, jossa pohdittaisiin työn vaikuttavuutta ja dekolonisaation haasteita. Tämä muistuttaa siitä, että missio ei ole vain kirkon työtä maailmassa, vaan myös maailmasta oppimista, sen tapahtumiin eläytymistä sekä vallanjaon kyseenalaistamista.

Lopuksi

Konferenssi Taiwanissa muistutti, että missio ei ole valmis määritelmä vaan elävä keskustelu. Luterilaisen maailmanliiton vahvuus on sen kyky yhdistää erilaiset näkemykset ja todellisuudet yhteiseen toivon ja palvelun kutsuun. Lähetys ei ole jotain, mitä teemme yksin toisia varten, vaan yhteistä kulkemista, jossa Jumala toimii. Tehtävämme kristittyinä ja kirkkoina on kuunnella, liittyä mukaan ja kantaa vastuuta.

Kirjoittaja Elinna Siukonen (TM, tavoittavan työn projektipäällikkö, Suomen Lähetysseura) on mukana LML:n lähetysteologisen työskentelyn ohjausryhmässä. Taiwanin konsultaatiossa olivat Suomessa mukana Lähetysseuran Aasian aluejohtaja Tero Massa sekä professori TT Mika Vähäkangas Åbo Akademista.

Linkit:

• Mission in Context -asiakirja: https://lutheranworld.org/sites/default/files/2022-02/DMD-Mission-in-Context-EN-low.pdf
• Artikkeli webinaarista Revisiting Mission in Context: https://lutheranworld.org/news/revisiting-mission-context-changing-world
• Anne Burghardtin puhe konferenssissa: https://lutheranworld.org/news/burghardt-roadmap-renewing-hope-filled-mission

Artikkeli Jos kaikki on missiota, mikä ei ole? Luterilainen maailmanliitto järjesti lähetysteologisen konsultaation Taiwanilla toukokuussa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Yleiskokouksen viesti noudattaa suoraviivaisesti etukäteen julkaistun teemakirjan rakennetta. Viestin kokoamista ja editointia yleiskokouksen aikana johti piispa Kaisamari Hintikka. Teemakirjan aiheista on Kirkkomme Lähetyksessä julkaistu syksyn mittaan kirjoituksia. (Linkit alla.)

LML:n yleiskokouksen viesti toistaa ajatusta evankeliumista sekä voimana että tehtävänä. Jokainen kristitty on kutsuttu kasteessa osallistumaan siihen pelastavaan toimintaan, jota Jumala jo tekee tässä maailmassa.

”Kasteen kautta meitä kutsutaan ja lähetetään julistamaan vapauttavaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia sanoin ja teoin. Henki kutsuu meitä oikeuden, rauhan ja sovinnon välikappaleiksi, parantaen haavoja omien kirkkojemme sisällä ja yhteisessä maailmassamme. Pyhän Hengen voimalla varustettuina meitä rohkaistaan rakentamaan toivon yhteisöjä kaikkialla, missä evankeliumia jaetaan ja eletään todeksi.”

Evankeliumi ei ole jotain, joka on tarkoitettu suunnattavaksi vain ulkopuolella oleville. Se kuuluu yhtä hyvin meille kaikille ja voi tehdä suuria myös kirkkojen sisällä. Kirkko Kristuksen ruumiina on kivun ja haavojen paikka samoin kuin oli Kristus itse. Hajaannus, väärinkäytökset, evankeliumia vääristävä teologia ja vallan keskittyminen ovat myös kirkkojen ongelmia.

Meillä on kuitenkin aarre, evankeliumi, joka vapauttaa tällaisista kahleista ja antaa mahdollisuuden rakentaa uutta, toisenlaista todellisuutta. Ristin teologia ja Jumalan ihmiseksi tuleminen ankkuroivat evankeliumin tähän todellisuuteen ja siksi se voi olla niin vaikuttavaa. Toivo ja rakkaus ovat mission keskuksessa.

Evankeliumista itsestään nousee lisäksi velvoitus etsiä yhteyttä. Maailman kriisien keskellä, polarisaation pyörteissä, eriarvoisuuden vallitessa, meitä kutsutaan antamaan uskottava ja yhdenmukainen todistus evankeliumista. Yhteyden etsiminen ei rajoitu vain kirkon sisälle, tai kirkkojen välille vaan koko ihmiskuntaan ja koko luomakuntaan.

Siten toisenlaisen todellisuuden rakentamista ei myöskään ole tarkoitettu vain kirkkoa varten, vaan koko maailmaa. Tämä sopii hyvin sen luterilaisuudesta nousevan ajatuksen kanssa, jonka mukaan rakkauttamme Jumalaan kutsutaan uskoksi ja rakkauttamme lähimmäiseen palveluksi.

Suolana ja valona tuomme merkityksellistä ja vaikuttavaa toivoa

Yleiskokouksen viestissä käytetään sanaa rakkaus vain muutaman kerran. Silti viestin sisältö kuvaa rakastamista, välittämistä, toisista huolehtimista ja yhdessä rakentamista.

Yhdessä meidän vahvuutemme on siinä, että me julistamme evankeliumia eri tavoin, eri vuodenaikoina, eri kulttuureissa, erilaisissa talouksissa ja poliittisissa konteksteissa, pyrkiessämme olemaan maan suola ja maailman valo. Jokainen saa kuulla evankeliumin omalla kielellään. ”Evankeliumi kutsuu meitä toivoon ja oppimaan Jumalan lupauksen merkkien lukemista kaikkialta maailmasta, koska toivomme perustuu Jeesus Kristukseen.”

Viesti lähtee liikkeelle kuvauksella maailman rikkinäisyydestä. ”Elämme jakaantuneessa maailmassa, jossa ruumiit kärsivät, hylättyinä, syrjittyinä ja maapallo, yhteinen kotimme, kärsii kasvavan ympäristö- ja ilmastokriisin vaikutuksista.” Tämä ei kuitenkaan ole kristityn ainoa näkökulma tähän maailmaan. Tämä maailman on Jumalan maailma.

”Pohdiskellessamme työtämme kirkkojen yhteisönä, meidän on löydettävä uusia tapoja tarjota toivoa kaikille ihmisille. Ei tyhjää toivoa, vaan rohkeaa toivoa, joka saa innoituksensa uskostamme Jumalaan ja jota seuraa toimintamme palvellaksemme köyhiä, apua tarvitsevia, maahanmuuttajia, pakolaisia ja kriisien vaikutuksista kärsiviä. Toivo antaa meille voimaa puhua julkisesti oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Tämän toivon on tultava käsin kosketeltavaksi kirkon toiminnassa, jumalanpalveluksessa ja lähetystehtävässä.”

Toivo ja rakkaus käsinkosketeltaviksi

Ei siis ihme, että viestissä käsitellään konkreettisia asioita ja konkreettisia toimia. Krakovassa kokoontunut väki halusi, että toivo ja rakkaus tulevat näkyviin, jotta Kristuksen ruumis, ihmiskunnan ruumis, koko luomakunnan ruumis voisi kokea evankeliumin. Ajatuksena on, että osallistumme Jumalan kokonaisvaltaiseen missioon, joka sisältää julistamisen, vaikuttamisen, diakonian toteuttamisen sekä kansainvälisesti että paikallisesti, omien kirkkojemme piirissä.

Tässä poimintoja viestissä olevista konkretisoinneista:

• Erityisesti nuorten johdolla olemme sitoutuneita toimimaan tehokkaammin taloudellisen ja ilmastollisen oikeudenmukaisuuden puolesta, suojellen planeettaa ja sen resursseja tuleville sukupolville. Yhdessä vahvistamme, että luomakunta ei ole kaupan.
• Hylkäämme kaikenlaiset väkivallan ja syrjinnän muodot, jotka perustuvat rotuun, etnisyyteen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, luokkaan, ikään, vammaisuuteen, muukalaiskammoon, kastiin tai yhteiskunnalliseen taustaan. Kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi, ja heillä on yhtäläinen arvo, jota ei voi vaarantaa.
• Vaadimme teologista pohdintaa ja koulutusta sukupuolten oikeudenmukaisuudesta sekä jatkuvaa naisten ja tyttöjen voimaannuttamista, varmistaen, että he voivat nauttia tulevaisuudessa reilusta, oikeudenmukaisesta ja mahdollisuuksia tarjoavasta elämästä.
• Tiedämme, että kristilliset kirkot ovat kokeneet erimielisyyksiä ja jakautumisia vuosisatojen ajan, — mutta uskomme, että meitä yhdistäviä asioita on enemmän kuin erottavia, ja olemme päättäneet kulkea eteenpäin yhdessä.
• Sitoudumme opettamaan ja saarnaamaan vastuullisen teologian periaatteiden mukaisesti. Vastuullinen teologia on kokonaisvaltaista, käyttää inklusiivista kieltä ja monipuolisia sekä saavutettavia viestintäkeinoja. Se rakentaa inklusiivisia yhteisöjä ja pyrkii tavoittamaan marginaalissa olevat ihmiset.
• Olemme sitoutuneita toimimaan hyvinä naapureina uskonnollisesti moninaisissa yhteiskunnissa ja yhteistyössä eri uskontojen edustajien kanssa edistämään oikeudenmukaista, rauhanomaista ja sovinnollista maailmaa.
• Meitä kehotetaan tunnistamaan Kristus toisissamme ja vastustamaan vihapuhetta, joka loukkaa ihmisarvoa ja johtaa haitallisiin toimiin yksilöitä tai yhteisöjä vastaan.
• Pyrimme aktiivisesti taistelemaan rasismia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, epätasa-arvoa ja riistoa vastaan, jotka valitettavasti yhä ovat läsnä sekä kirkoissa että yhteiskunnissa.
• Uskomme kirkkojen jatkuvaan uudistumiseen ja olemme valmiita jakamaan maailman ilot ja kärsimykset Kristuksen kautta. Meitä kutsutaan tunnistamaan ja vastaamaan LMLn sisältä ja maailmanlaajuisesti esiin nouseviin haasteisiin, sekä työskentelemään rauhan puolesta maailmassa, ihmisten välillä, maiden välillä ja koko luomakunnan kanssa.

Viesti päättyy perinteisesti meidänkin messussamme olevan lähettämisen kaltaisiin sanoihin:

”Yhtenä ruumiina, yhden Hengen kutsumana, yhdessä toivossa, lähdemme (Krakovasta) kaikkiin maailman kolkkiin julistaaksemme evankeliumia siitä, että olemme Jumalan armosta vapautettuja ja lähetettyjä palvelemaan lähimmäistämme.”

Yleiskokouksen viesti englanniksi

Aiemmin Kirkkomme Lähetyksessä yleiskokouksesta julkaistuja kirjoituksia:

Luterilaisuus ja kutsu kristittyjen ykseyteen
Henki luo, sovittaa ja uudistaa – ristin voimalla
Maailman rikkinäisyyden edessä ei tarvitse alistua
Luterilaisen maailmanliiton 13. yleiskokous Puolassa: Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo

Artikkeli Toivo ja rakkaus mission keskuksessa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirkko on kolmiyhteisen Jumalan kirkko: Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän kirkko ja sidottu olemisessaan ja toiminnassaan Hänen läsnäoloonsa. Kirkon tehtävä ja läsnäolo on siten tarkoitettu kattamaan kaikki paikat, joissa ihmiset elävät. Kirkon inhimillisen rajoittuneisuudenkin läpi kuultava varsinainen olemus on lahjoittava rakkaus, koska Jumala on rakkaus. Rakkaus Kolmiykseyden persoonien välistä ja toisensa läpäisevää vuorovaikutusta. Tuo rakkaus kohdistuu luotuun todellisuuteen, myös ihmisiin. Meidät on kutsuttu yhteyteen ja ykseyteen Jumalassa, jonka ykseys on rakkauden läpäisemien persoonien yhteyttä, toisiaan varten olemista. Kullakin persoonalla on oma ainutkertainen ja luovuttamaton paikkansa ja tehtävänsä.

Tähän pohjautuu teologian ja kristillisen ajattelun kokonaisvaltaisuus ja toivon lujuus. Toivo ei ole vain abstraktia ja kaukaista vaan läsnä keskellä elämää. Tämä on Jumalan ihmiseksi, luotuun vaikka langenneeseen maailmaan tulemisen kirkastama viesti. Ei vain seimeen syntynyt ja ristillä syntimme sovittanut Vapahtajamme, vaan myös Isä Luoja ja Pyhä Henki toimivat aineellisten välikappaleiden kautta. Luotu on hyväksi luotua, vaikka se on synnin särkemää. Meillä on sovituksen ja sovinnon toivo. Jumala on luonut ja tarkoittanut olevaksi erilaisuuden, jossa kokonaisuus heijastuu ja rikastuu osien kautta. Kaikki ovat tarpeellisia. Siksi lähetys ja diakonia ovat kutsua yhteyteen ja yhteyden hoitamista.

Tässä mielessä synti on erilaisuuden tuhoamista, koska se haluaa vetää lokaan kaiken kukoistavan ja ainutkertaisen, myös synnintekijän itsensä. Klassisesti onkin ajateltu, että harhaoppi on kokonaisuuden tuhoamista sellaisen ajatuksen pohjalta, jossa kokonaisuuden halutaan noudattavan omaa rajoittunutta ja usein vääristynyttä tahtoa eikä päinvastoin. Yksilö voi silti olla joskus yksin oikeassa – tietyssä joukossa ja tilanteessa. Ei suotta sanota, että joukossa tyhmyys voi tiivistyä. Olennaista on se kokonaisuus, jota katsotaan Kristus-keskisen Jumala-uskon eli viisauden valossa. Usko, toivo ja rakkaus, suurimpana niistä rakkaus, ovat kokoavia kristillisiä hyveitä, jotka heijastavat Jumalan toiminnan perusluonnetta. Niistä terve kristillisyys olennaisesti tunnistetaan. Tässä ajassa kaipaamme ehkä erityisesti toivoa, mutta ei yhtä ilman toista ja kolmannetta.

Tästä kolminaisuususkoon pohjaavasta ja kokonaisvaltaisesta teologisesta ajattelusta ammentaa myös Luterilaisen maailmanliiton opas Krakovan 2023 yleiskokouksen teeman ”yksi ruumis, yksi henki, yksi toivo” käsittelyyn. Kosmisen toivon yhteyden käsittely alkaa näistä kiteytyksistä:

Miten luterilainen tarina osana laajempaa kristillistä kertomusta voidaan kertoa maailmasta kuuluvan huudon, ekologisten, sosiaalisten, kirkollisten, taloudellisten ja poliittisten epäoikeudenmukaisuuksien valossa, jotka yhä hajottavat ja hallitsevat?  Yleiskokouksen teema ”Yksi ruumis, yksi henki, yksi toivo” kutsuu esiin konkreettista ristin teologiaa, vahvaa arvostusta moninaisille Hengen hedelmille, jotka rakentavat ruumista ja sakramentaalista kokemusta toivosta, joka muuttaa levottomuutemme toiminnaksi ja innostaa meitä olemaan valmiita yllättymään tavoista, joilla meitä kutsutaan ja varustetaan osallistumaan Jumalan lähetykseen. (Study guide, 57)

Kaste Kristuksen ruumiin osallisuuteen lähetyksen alkuna

Opas painottaa luterilaisen teologian perinteen mukaisesti apostoli Paavalin ilmaisemaa teologista pohjaa kirkon työssä ja opetuslapseudessa. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä (1. Kor. 9:20, 22) apostoli korostaa evankeliumin olevan tarjolla kaikille ihmisille heidän moninaisuudessaan. Siksi olemme kutsuttuja rakkauteen ja rauhaan, ykseyteen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja josta uskovat pääsevät kasteen kautta osalliseksi.

On tärkeää nähdä sekä armonvälineiden objektiivinen perusta lupauksen sanassa että usko, jolla pelastus otetaan vastaan. Tämä tarkoittaa, että meidän tulee kunnioittaa yksilöitä samalla kun pidämme yllä yhteisen uskomme perustaa. Tämä usko on suurempi kuin yksilö ja samalla se kunnioittaa jokaista ihmistä, koska jokainen on luotu Jumalan kuvaksi omine lahjoineen ja kutsuttu takaisin rakkauden yhteyteen. Erot voidaan sovittaa yhteisen uskon pohjalta, jolloin kokonaisuudesta tulee täydempi ja erilaisuudesta voima (1. Kor. 12). Kaste on ykseyden sakramentti, perustavaa kirkon elämälle ja yhteyden kasvulle.

Elämän kärsimystä ja synnin ristiä tarkastellessamme on selvää, että tarvitsemme kaikki perustan toivolle. Tämä toivo on vahvempi kuin inhimillinen heikkous ja pahuus, jotka vaikuttavat jokaisessa ihmisessä. Kirkon pyhyys on kätkettyä ristin alle, mutta Jumala myös pitää totuuden kirkkautta yllä julistetussa, luetussa ja sakramentissa näkyvässä sanassaan, armossaan ja rakkaudessa, joka heijastaa Luojan laupeutta meitä kohtaan.

Yhteyden etsintää pirstaleisessa maailmassa

Opas summaakin: ”LML:n tarina on tulemista yhteydeksi [kommuunio], jota kantaa tämä kosminen toivo.” (Study guide, 57). Luterilainen maailmanliitto itsessään liittyi siihen tapahtumaketjuun, jossa modernin teknologian kehityksen vauhdittama globalisaatio oli 1800-luvulta lähtien pienentänyt maailmaa ja syventänyt tietoisuutta kansainvälisen yhteistyön tärkeydestä ja keskinäisriippuvuudesta. Tähän liittyi kirkon työn näkökulmasta lähetyksen uudenlainen globalisoituminen ja huoli maailmanrauhasta etenkin totaalisen sodan ajatuksen kehittymisen ja sen maailmansodissa toteutumisen myötä.

Toisen maailmansodan jälkeen, traagisesti pirstoutuneen maailman raunioissa janottiin yhteyden, sovinnon ja rauhan sekä samalla yhteyden ja ykseyden ekumeenista rakentamista. Perustettiin niin Luterilainen maailmanliitto 1947 kuin Kirkkojen maailmanneuvosto 1948. Sodan synkkyyteen liittyi erityisesti Auschwitzin tumma varjo, teologia Auschwitzin jälkeen ja kutsu tehdä parannusta antijudaismista ja antisemitismistä, joka oli tullut ilmi alkaen ihmisten halveksimisesta ja päätyen käsittämättömään teolliseen joukkotuhoon. Tämä perintö velvoittaa muistamaan ihmisten halveksunnan ja vihapuheen seuraukset, etsimään sovintoa.

Kohti syvempää tajua luterilaisten ja muiden kirkkojen keskinäisestä yhteydestä

”Ekumeenisessa kirkko-opissa viime vuosikymmeninä on korostettu yhteyden (kommuunio) tärkeyttä, mikä on ilmennyt niin kutsutun kommuunio-ekklesiologian kehittymisessä. Tämä näkemys korostaa, että kirkko on luotu yhdeksi yhteisöksi Jumalan Hengen sanan ja sakramenttien kautta. Paikallisseurakunnat alueellisesti ja maailmanlaajuisesti ovat yhtä ja elävät tästä yhteydestä. Ensisijaista eivät ole rakenteet vaan yhteinen usko. Kirkon virkaan kutsutut ja Jumalan kansa kokonaisuutena ovat toisiaan varten ja yhdessä rakentamassa samaa kokonaisuutta.

Luterilaisen maailmanliiton tasolla tämä yhteysajattelu kehittyi maallista hallintoajattelua heijastavasta federaatio- eli liittovaltioajatuksesta (vrt. Amerikan Yhdysvallat) kohti tätä uusitestamentillista kommuunion (kr. koinonia) eli kirkollisessa elämässä toteutuvaa hengellistä yhteyttä painottavaksi. Niinpä Budapestin yleiskokouksessa vuonna 1984 vahvistettiin kommuunion, eli yhteyden, perustaksi kolminaisuususko. Tämä tarkoittaa sitä, että uskomme Jumalan olevan persoonallinen ja yhteydessä oleva Jumala, jossa kolme persoonaa ovat keskinäisessä yhteydessä. Tässä yhteydessä erilaisuus on olennainen osa kokonaisuutta ja tekee sen täydelliseksi, koska suurin on rakkaus. Tämä rakkaus on antavaa ja lopulta tekee elämän mahdolliseksi.

LML:n Budapestin yleiskokouksessa 1984 todettiinkin yhteyden perustasta:

Kirkon tosi ykseys, joka on Kristuksen ruumiin ykseyttä ja joka osallistuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ykseyteen, on annettu evankeliumin julistamisessa sanassa ja sakramentissa. Tämä ykseys on ilmaistu yhteytenä yhteydessä [kommuunioiden kommuuniossa] ja, samanaikaisesti, monimuotoisena yhden ja saman apostolisen uskon tunnustamisena. Se on yhteyttä pyhässä kasteessa ja eukaristisessa ateriassa, yhteyttä, jossa palveluvirkoja harjoitetaan ja jotka kaikki tunnustavat Kristuksen kirkossaan asettaman palveluviran ilmentymiksi. Se on yhteyttä, jossa erilaisuudet antavat osuutensa kokonaisuuteen eivätkä ole enää ykseyden esteitä. Se on sitoutunut yhteys, kykenevä tekemään yhteisiä päätöksiä ja toimimaan yhteisesti. (In Christ – Hope for the World 1985, 175)

Tämä lausuma nostaa esiin kolminaisuususkon sekä sanan ja sakramentit ja niitä palvelevan viran tunnustamisen kirkollisen yhteyden, kommuunion perustana. Se ei unohda myöskään yhteyden käytännöllistä luonnetta ja tarvetta pohtia yhdessä tärkeitä asioita, jotka tulee hoitaa ja kysymyksiä, jotka käsittelemättöminä voisivat uudelleen näivettää ja repiä auki yhteyden perustan. Tarvitaan yhteistä päätöksentekoa, jotta voidaan toimia yhdessä asianmukaisesti ja hyvässä keskinäisessä ymmärryksessä niin toistemme rinnalla kuin omilla tahoillamme. Lausuman merkitystä vielä tarkennettiin tekstissä myöhemmin ajatellen seurauksia luterilaiselle kommuuniolle Luterilaisen maailmanliiton yhteydessä:

Me todistamme ja vahvistamme yhteyden, jossa kaikki maailman luterilaiset kirkot ovat sidottuja yhteen. Tämä yhteys perustuu apostolisen uskon ykseyteen sellaisena kuin se on annettu pyhässä Raamatussa ja todistettu ekumeenisissa uskontunnustuksissa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Se perustuu ‘yhtyneeseen todistukseen maailman edessä Jeesuksen Kristuksen evankeliumista Jumalan voimana pelastukseksi’ (LML:n peruskirja, III.2.a). Ja se perustuu yksimielisyyteen evankeliumin julistamisessa ja sakramenttien jakamisessa (CA, artikla VII). Luterilainen kirkkojen yhteys tulee näkyvästi ilmi alttarin ja saarnatuolin yhteydessä, yhteisessä todistuksessa ja palvelussa, yhteisessä lähetystehtävän toteuttamisessa ja avoimuudessa ekumeeniselle yhteistyölle, dialogille ja yhteisölle. Maailman luterilaiset kirkot pitävät yhteyttään ilmaisuna yhdestä, pyhästä, katolisesta ja apostolisesta kirkosta. (In Christ – Hope for the World 1985, 176)

Sana ja sakramentit ovat yhteyden perusta. Niitä palvelee kirkon virka. Kutsuessaan uskoon ja rakkauteen ne ovat kutsu myös sen pohtimiseen, miten voimme kantaa toistemme kuormia, elää välitetyn sanoman todeksi ja siten välittää sitä entistä paremmin eteenpäin. Kyse ei ole vain miellyttävien lahjojen vaan myös taakkojen jakamisesta – sekin on tärkeää ja perustavaa viitatessaan siihen, että meitä kannetaan ja siksi me voimme ja olemme kutsuttuja kantamaan myös toistemme kuormia uskoon perustuvassa rakkaudenyhteydessä. Koettelemusten jakaminen yhdistää ja voi lahjoittaa elämälle aivan uutta mielekkyyttä tarjoavan pitkäkestoisen kumppanuuden, ystävyyden, joka kestää. Näin jo yleisinhimillinen elämänkokemus meitä opettaa. Ei ole kestävä tie, että ensimmäisten vastoinkäymisten sattuessa varotaan ryvettämästä itseämme ja karsitaan ystävistä epämieluisia tunteita siinä hetkessä herättävät pois sekä liitytään helppohintaiseen tuomitsijoiden kuoroon heitä kohtaan.

Yhteyden lahja ja tehtävä meidän ajallamme

Jaamme varmasti yhteisen kokemuksen nykyhetkessä vallitsevasta, kansainvälisesti ilmenevästä polarisaatiosta, joka uhkaa heimouttaa taistelupoteroihin sekä nakertaa keskinäistä luottamusta ja yhteistyökykyä niin kansainvälisissä yhteyksissä kuin suomalaisessa yhteiskunnassa ja kirkossamme. Mikäli meistä riippuu, on kutsumuksemme elää rauhassa keskenämme ja suhteessa ihmisiin yleensä, kuten apostoli Paavali muistuttaa (Room. 12:8).

Elämän ja teologian kokonaisvaltaisuudesta seuraa, että ”jokapäiväinen leipä” eli kaikki elämämme tarpeet tulee asianmukaisesti ottaa huomioon myös kristillisen kirkon ja seurakunnan toiminnassa. Jos yksi ruumiin jäsen kärsii, kaikki kärsivät, ja kuormia meidän tulisi jakaa ja toisiamme kantaa Kristuksen jalanjäljissä. Niinpä ”yksi ruumis” ei viittaa vain kirkon ykseyteen ja ekumeeniseen tehtävään yleisesti vaan konkreettiseen kivun ja kärsimyksen kuulemiseen ja lievittämiseen, mikäli se meistä riippuu. Kyse voi olla aliravitsemuksen tuottamasta nälästä, puhtaan veden ja hygienian puutteesta, kuivuudesta tai väkivallasta ja sodasta, jotka tuottavat niin ruumiillista kuin muunkinlaista kärsimystä.

Rauha, ravinto ja rakkaus ovat elämän peruseliksiiriä. Siksi niin kristillinen humanitaarinen apu ja pitkäkestoinen kehitystyö kuin lähetystyö ovat luonteeltaan kokonaisvaltaisia. Ei niin, että unohdettaisiin julistus ja perusta kristillisessä uskossa ja sen tarjolla pitämisessä ja opiskelussa, mutta tunnustetaan, että ihmisen perustarpeista huolehtiminen on rakkautta ja omilla jaloillaan seisomisen tukemista parhaassa tapauksessa niin ruumiillisesti, psyykkisesti kuin hengellisestikin. Joskus, ja monissakin katastrofitilanteissa, muita auttajia ei ole kuin kirkolliset ja muuta avustusjärjestöt sekä kumppanikirkkojen oma kansainvälisen avun toiminta. Pelastusarmeija sen on kiteyttänyt klassisesti: soap, soup and salvation.

Korona muistutuksena fyysisen läsnäolon merkityksestä

Koronapandemia pakotti meidät pitämään fyysistä etäisyyttä, ja jäipä tästä myös jälkiä pandemian jälkeiseen arkeen. LML:n kirjanen kiinnittääkin ”yksi ruumis”-ajatuksen pohdinnassa huomiota siihen, että olisi hyvä edelleen jatkaa sen miettimistä, mitä merkitsee se, että on tärkeää kohdata saarnaaja ja sakramentin jakaja kasvoista kasvoihin ja se, että meidät konkreettisesti lähetetään maailmaan palvelemaan toisiamme ja auttamaan avun tarpeessa olevia, kärsiviä. Tämä on yksi osoitus uskon kokonaisvaltaisuudesta ja myös sakramentaalisuudesta: armo tulee syvimmin osaksemme, kun sana liittyy aineeseen kuten sakramentissa.

”Yksi henki”-ajatus puolestaan ohjaa ajatuksemme pohtimaan erilaisuuden rikkautta. Henki ei ole kullekin eri ja oman näköinen, vaan pikemminkin Henki auttaa meitä kutakin ainutkertaista persoonaa tulemaan omaksi itseksemme. Hän osoittaa meille, miten lahjamme voivat palvella kokonaisuutta. Jokaisella on arvo jo sinällään, mutta samalla kullakin on arvo kokonaisuuden osana. Olemme yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Silti kyseessä ei ole mikään muodollinen sääntö vaan osoitus rakkauden yhdistävästä voimasta, joka ei tukahduta persoonaa vaan saa hänet kukoistamaan.

Erilaisten kulttuurien ja yhteiskuntien keskellä elävällä luterilaisen perheväen yhteydellä on monia lahjoja ja suuri mahdollisuus oppia toinen toisiltamme, jotta yhteinen työ edistyisi kullakin maailman kolkalla. Samalla erilaisuuden kohtaaminen voi olla vaikeaa kotimaassakin, ja moniäänisyyden muodostama kaunis sävelmä voi hajota yhteyttä silpovaksi kakofoniaksi. Teemakirja opas haastaa kysymään myös tässä yhteydessä:

Miten me voimme, kirkkojen yhteisönä, ilmentää keskinäistä vastuullisuutta ja huolehtia uskollisesti noista Hengen lahjoista, jotta ne kantavat monenlaisia hedelmiä elämässämme ja seurakunnissamme?  Miten yhteisössämme monimuotoisia lahjoja hoidetaan, ymmärretään, kutsutaan ja toivotetaan tervetulleiksi osallistumaan kirkon missioon? Millä kielellä käsittelemme eroja? Miten me kirkkojen yhteisönä luomme tilaa, jossa voimme erottaa Hengen lahjat niistä ajan hengistä, jotka jatkaisivat ruumiin jakamista, hallitsemista ja tuhoamista? (Study guide, 59)

“Yksi toivo”-ajatus puolestaan kutsua käsittelemään sitä, miten kirkkomme julistavat toivoa ja samalla ruumiillistavat Jumalan valtakuntaa, joka on täynnä armoa ja rauhaa. Niin sota Ukrainassa ja Venäjän vahvistunut imperialismi kuin muut sodat, ekologinen hätätila sekä yhteiskunnalliset ja poliittiset jännitteet ja konfliktit alleviivaavat toivon ja yhteyden kullanarvoista merkitystä. Asiakirja päättyy syvästi ajankohtaisiin kysymyksiin:

Miten sovitetun erilaisuuden yhteys voi auttaa ihmisiä vastustamaan valheuutisia ja kertomaan uudelleen elämän tarinaa toivon horisontissa? Miten yhteytemme innoittaa ihmisiä uudistamaan yhteisöjään rakastavan palvelun teoin, jotka parantavat ruumiita ja sieluja, vahvistavat oikeudenmukaisuutta ja rakentavat rauhaa? Miten yhteytemme vastaa Pietarin vetoomukseen ”Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu” (1. Piet. 3:15)?

Mitä tästä opimme?

Luterilaisen maailmanliiton yleiskokous jatkaa yleisesti ottaen samasta aihepiiristä kuin Kirkkojen maailmanneuvoston Karlsruhen yleiskokous viime vuonna: ”Kristuksen rakkaus johtaa maailman ykseyteen ja sovintoon”. Tämän teeman valossa jatkuu ykseyden, sovinnon ja rauhan pyhiinvaellus. Emme ole valmiita, mutta meillä on toisemme ja sanomamme. On syytä pyytää, että sovitus, joka tekee kestävän sovinnon mahdolliseksi, toteutuisi myös meidän keskellämme. Sitä Lutherin mukaan pyydetään, kun rukoillaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi”.

Luterilainen käsitys hengellisestä ja maallisesta hallintavallasta ei tarkoita sitä, että maallinen valtakunta olisi jotenkin erillään Jumalan vaikutuspiiristä. Rakkauden lain vaatimus on jokaiselle suunnattu. Yhteistyö kaikkien hyvän tahdon ihmisten kanssa on tarpeen. Tarvitsemme kuitenkin armoa, anteeksiantamusta ja rakkautta toteuttaaksemme rakkauden lakia vapaasti ja pakottomasti. Omatunto eli yhteinen tieto (lat. conscientia) tarvitsee kiinnekohtia. Tätä sanomaa ja kantavaa osallisuutta on ammennettavissa sanasta ja sakramenteista, jotka ammentavat syvistä lähteistä eli evankeliumin sanomasta itsestään. Sen ei tulisi koskaan jäädä toissijaiseksi, vaan evankeliumin hyvän uutisen pitäisi muodostaa selkeä perusta kaikelle kirkon työlle. Se kutsuu kehittämään omaa osaamista ja olemaan rohkea mutta samalla muistamaan, miten kirkon työn perusta on hengellinen – kuitenkin niin, että hengellisyys toteutuu aineellisten välikappaleiden kautta uskon, toivon ja rakkauden ilmapiirissä rakentaessaan seurakuntaa.

Meidän ei tule sortua sellaiseen ideologisuuteen, joka sulkee lähtökohtaisesti toiset ihmiset osattomaksi hyvästä ja itsessään pahoiksi – vielä vähemmän tämä soveltuu kärsivään luomakuntaan kokonaisuutena. Jokaisella on ihmisarvo ja kaikille pelastus tarjolla, luomakuntakin osallinen lunastuksesta. Voimme olla huolissamme ja tehdä parannusta siinä, miten vaikkapa hoidamme kirkon työtä ja sanoman tarjolla pitämistä omalla paikallamme. Viha, tuomitseminen ja epätoivo eivät silti auta ketään. Kaikkea ei kuitenkaan tule hyväksyä. Jälleen apostolia lainaten: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se, mikä on hyvää” (1. Tess. 5:21). Kriteerit hyvälle on annettu niin 10 käskyssä, rakkauden käskyssä kuin Vuorisaarnan tarjoamassa haasteessa. Niitä tulee tutkia Raamatun kokonaissanoman ja sen varassa, mikä rakentaa yhteyttä ja kestävää elämää rakkaudessa. Joskus erehdymme, mutta hedelmistään puu ennen pitkää myös tunnetaan. Parannusta voimme tehdä ja kolmiyhteinen Jumala pitää kirkkonsa ja sen saamat lupaukset voimassa. On hyvä mietiskellä, miten sodankin aikana voidaan pitää ovia auki kirkossa ”viekkaasti kuin käärmeet, mutta viattomana kuin kyyhkyset” (Matt. 10:16).

Yleiskokouksen teemakirja: Introducing the Thirteenth Assembly and its Theme | Thirteenth Assembly of The Lutheran World Federation (lwfassembly.org)
Yleiskokouksen kotisivut: One Body, One Spirit, One Hope | Thirteenth Assembly of The Lutheran World Federation (lwfassembly.org)

Luterilainen maailmanliitto on perustettu 1947. Siihen kuuluu nykyisin 150 jäsenkirkkoa. Se kokoaa yhteen runsaat 75 miljoonaa luterilaista 99 maasta, valtaosan kaikista maailman luterilaisista. LML:n pääsihteerinä on vuodesta 2021 toiminut virolainen Anne Burghardt. LML:n yleiskokous on järjestetty Suomessa kerran, vuonna 1963 ja liiton puheenjohtajan toimi vuosina 1970–1977 Mikko Juva.

Teemakirjaa on aiemmin käsitelty Kirkkomme Lähetyksessä:
Aiemmin ilmestyneet:
Henki luo, sovittaa ja uudistaa – ristin voimalla
Maailman rikkinäisyyden edessä ei tarvitse alistua
Luterilaisen maailmanliiton 13. yleiskokous Puolassa: Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo

Artikkeli Luterilaisuus ja kutsu kristittyjen ykseyteen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Henki itkee harhaanjohtavia teologioita, hyväksikäyttävää talouselämää ja nousevaa populismia

Vääristyneet teologiat johtavat kapeasti määriteltyyn ymmärrykseen ihmisestä ja kirkosta. Asiakirjan mukaan väärät profeetat usein pitävät esillä ”ristin teologian” sijaan ”kunnian teologiaa”, joka vääristää vallan ja siunauksen määritelmät. Niissä aineellinen vauraus tulkitaan Jumalan suosioksi ja siunaukseksi ja köyhyys tulkitaan uskon puutteeksi tai jopa kiroukseksi.

Maailmassa rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa entisestään, jolloin ahneus saa yliotteen ja saattaa ihmiset toivottomiin tilanteisiin, joissa he juuri ja juuri selviävät hengissä päivästä toiseen. Luontokaan ei säästy, kun se esineellistetään, sitä riistetään ja sitä tuhotaan.

Patriarkaaliset rakenteet sortavat ihmisiä, kun ne kieltävät naisilta oikeuden elää arvokkaasti ja vapaasti ja estävät heitä käyttämästä Jumalan heille antamia lahjoja. Nämä rakenteet johtavat usein fyysiseen, psykologiseen, seksuaaliseen ja hengelliseen väkivaltaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tyttöjen ja naisten sulkemista pois koulutuksesta, tai naisten avioliittoon ja lasten saamiseen liittyvien oikeuksien kieltämistä.

Etnonationalismi tarkoittaa ihmisten kääntymistä vain itseensä, omaan elämäänsä ja sen tapahtumiin. Populismi käyttää tätä sisäänpäin kääntymistä hyväkseen ja luo vääristyneen kuvan siitä, että menneinä aikoina kaikki oli paremmin, kun elettiin ”vanhoja hyviä päiviä”. Etnonationalismi politisoi usein uskonnon ja pyrkii instituution tasolla saattamaan voimaan sortavia tai syrjiviä lakeja. Tällöin uskonto voi johtaa fundamentalismiin, joka joskus perustuu pyhien tekstien kirjaimelliseen tulkintaan ja joskus uskonnollisten lakien sosiaalieettisiin tulkintoihin ja niiden soveltamiseen oikeusistuimissa.

Poliitikot ja uskonnolliset johtajat, jotka kannattavat etnonationalismia ja populismia, jaottelevat ihmisiä tiettyjen identiteettiin liittyvien piirteiden perusteella. Ne voivat liittyä kansallisuuteen, yhteiskuntaluokkaan, sukupuoleen tai muihin vastaaviin. Tällainen toiminta on Hengen vastaista, sillä Henki kutsuu koko luomakuntaa ykseyteen, joka rikkoo kaikki ideologiaan perustuvat erot.

Kutsuttuna sovituksen työhön

Raamatussa Jumalan Henkeä kuvataan uutta luovaksi Jumalan viisaudeksi. Kaikki Jumalan luoma on hyvää (1. Moos. 1:31). Se johtuu elämän hengestä, joka on läsnä kaikissa luoduissa. Ruumiin ja hengen yhteys on luomakunnan arvokkuuden keskeinen piirre. Tämän pohjalta Luther vakuuttui siitä, että äärelliset, rajoittuneet luodut voivat itsessään kantaa ääretöntä, rajoittamatonta. Jumalan Henki on läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä, ja Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa.

Vastakkaista tälle on näkemys luomakunnasta, joka käsitetään luonnonvarojen kokoelmana. Tässä näkemyksessä dynaamiset ekosysteemit nähdään ympäristönä, joka voidaan pilkkoa, ostaa, kaivaa, muokata ja hallita. Kasveja ja eläimiä pidetään hyödykkeinä, ja ihmisiä tarkastellaan pelkkinä resursseina taloudellisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ihmisen mieltä tai sielua saatetaan tarkastella ikään kuin ne kuuluisivat johonkin toiseen maailmaan. Jeesuksen ristinkuolemassa, mitä suurimman yksinäisyyden ja epätoivon hetkellä, Henki piti yllä Kolminaisuuden ykseyttä. Tämä toi takaisin elämän, kuolemaa uhmaten.

Luterilainen vanhurskauttamisoppi voidaan nähdä sovinnon kautta: sovitettu yhteisö, sovitettu ihmiskunta, sovitettu maailma. Vanhurskauttaminen on enemmän kuin syyttömäksi julistaminen. Se tarkoittaa Jumalan elämän antavaa tahtoa koko maailmankaikkeudelle, ja se kutsuu kaikkia kristittyjä osallistumaan sovituksen työhön. Hengen toimintaa on vanhurskauttamisen ja pyhittämisen samoin kuin vanhurskauttamisen ja oikeudenmukaisuuden yhdistäminen.

Todellinen sananjulistus viittaa aina ristiinnaulittuun Kristukseen. Luther kirjoittaa Iso Katekismuksessa kohdassa ”Kolmas uskonkohta”: ”… ilman Herraa Kristusta me emme ikinä olisi voineet oppia tuntemaan Isän suosiota ja armoa. Kristus on Jumalan isällisen sydämen kuvastin. […] Kristuksesta taas emme voisi mitään tietää ilman Pyhän Hengen välittämää ilmoitusta.”

Paavalin 1. Kor. 12:4–11 kuvaamat lahjat ovat yhden Hengen innoittamia. Niiden välillä ei ole arvoasteikkoa. Lahjojen moninaisuuden kautta Henki ruokkii koko ruumiin ja varustaa jokaisen ruumiinjäsenen osallistumaan kirkon sovintoa tuovaan ja uudistavaan lähetykseen (Ef. 4:11–12). Hengen antamat lahjat eroavat monista ajassamme liikkuvista hengistä. Hengen lahjat etsivät sovintoa, oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Ne edistävät elämää, toisin kuin maailman henget, jotka käperryttävät ihmisiä itseensä ja erottavat heitä toisistaan, kannustaen etsimään vain omaa tai kansallista etua.

Radikaalia vieraanvaraisuutta, ehdotonta armoa

Ehtoollisesta teemakirja toteaa, että Kristuksen ruumis harjoittaa radikaalia vieraanvaraisuutta, joka ei sulje ketään ulkopuolelle esimerkiksi rodun, sukupuolen, kulttuurin tai kykenevyyden perusteella. Kaikki ovat tervetulleita kiitollisina siitä, mitä Jumala on tehnyt Kristuksessa Jeesuksessa. Ehtoollispöydässä, sen leivässä ja viinissä, Jumala on todellisesti läsnä. Ehtoollisessa Henki yhdistää luotuisuuden Luojaan.

Luterilaisuudessa korostuu usko, joka on aina aktiivista rakkaudessa ja lähimmäisen palvelemisessa. Evankeliumin tunnustaminen – vanhurskauttaminen yksin armosta, yksin uskon kautta – merkitsee kaikkien muiden kriteerien torjumista. Luterilaisena kristittynä eläminen on uskossa elämistä, joka on juurtunut kokemukseemme Jumalan Hengestä sanan, sakramentin ja palvelun kautta. Tämä tapahtuu päivittäisessä elämässä, jossa Pyhä Henki auttaa meitä erottamaan lain ja evankeliumin, erottamaan Jumalan lupaaman yltäkylläisen elämän ja erottamaan kaiken sen, joka on vastoin Jumalan luovaa tahtoa.

Asiakirjan ”Yksi Henki” -luvun lopussa on muutama esimerkki Hengen ykseydestä, jossa viitataan rukoukseen, teologiseen koulutukseen, sanaan ja sakramenttiin, luterilaiseen tunnustukseen ja katekismukseen. Samoin mainitaan Luterilaisen maailmanliiton v. 2018 järjestämä globaali konferenssi, jonka tavoitteena oli oppia vastustamaan populistisia liikkeitä, jotka edustavat rasismia ja viharikoksia. Luterilainen maailmanliitto haluaa varmistaa, että nuorilla on ääni silloin kun luodaan teologiaa, valmistellaan prioriteetteja ja mietitään virkakysymystä.

Kysymyksiä mietittäväksi.

Missä sinä koet pirstoutuneisuutta ja monien ”henkien” kilpailevan huomiostasi ja ajastasi?

Yksi Henki tunnetaan lahjojen moninaisuudesta. Miten näitä kaikkia lahjoja voidaan käyttää yhteisön rakentamiseksi, niin että jokaista jäsentä ja jokaista lahjaa arvostetaan ja että toiminta johtaa muutokseen? Voitko antaa joitakin esimerkkejä?

Mitä merkitsee olla tarkkaavainen Pyhän Hengen työlle kaikissa Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkoissa ja koko maailmanlaajassa kirkossa? Mitä tarkoittaa ”kommuunion” toteuttaminen Luterilaiselle maailmanliitolle? Mitä se merkitsee sinun omalle kristilliselle todistuksellesi?

Luterilainen maailmanliitto on perustettu 1947. Siihen kuuluu nykyisin 150 jäsenkirkkoa. Se kokoaa yhteen runsaat 75 miljoonaa luterilaista 99 maasta, valtaosan kaikista maailman luterilaisista. LML:n pääsihteerinä on vuodesta 2021 toiminut virolainen Anne Burghardt. LML:n yleiskokous on järjestetty Suomessa kerran, vuonna 1963 ja liiton puheenjohtajan toimi vuosina 1970–1977 Mikko Juva. Tänä vuonna kokoukseen osallistuu yli 350 virallista edustajaa, joiden joukossa 10 suomalaista arkkipiispa Tapio Luoman johdolla. Heidän lisäkseen Suomesta osallistuu joukko muita asiantuntijoita.

Yleiskokouksen teemakirja: Introducing the Thirteenth Assembly and its Theme | lwfassembly.org)
Yleiskokouksen kotisivut: One Body, One Spirit, One Hope | (lwfassembly.org)

Aiemmin ilmestyneet:
Maailman rikkinäisyyden edessä ei tarvitse alistua
Luterilaisen maailmanliiton 13. yleiskokous Puolassa: Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo

Artikkeli Henki luo, sovittaa ja uudistaa – ristin voimalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.